Rakastan miesystävääni erittäin paljon ja hänkin sanoo rakastavansa minua..
Mutta rakastaminen ei näy missään. Tavataan kun hänelle sopii ja hänen ehdoilla. Suhteessa olemme vain me kaksi ja muita ei sekoiteta.
Tiedän ettei hänellä ole toista, jos sitä epäilette..mutta kaipa hän ei kuitenkaan niin varma ole mitä tahtoo kun näin käyttäytyy.
En tiedä mistä saisin voimaa lopettaa suhteen, kun kuitenkin rakastan häntä mahdottomasti. Hän ei vain anna minulle sitä mitä minä haluaisin. Oikean parisuhteen. Luulen kuitenkin ansaitsevani sen että tunnen olevani onnelinen ja tärkeä. Osoitan sen kerran itsekkin toiselle. Surullinen olen :(
Mutta rakastaminen ei näy missään. Tavataan kun hänelle sopii ja hänen ehdoilla. Suhteessa olemme vain me kaksi ja muita ei sekoiteta.
Tiedän ettei hänellä ole toista, jos sitä epäilette..mutta kaipa hän ei kuitenkaan niin varma ole mitä tahtoo kun näin käyttäytyy.
En tiedä mistä saisin voimaa lopettaa suhteen, kun kuitenkin rakastan häntä mahdottomasti. Hän ei vain anna minulle sitä mitä minä haluaisin. Oikean parisuhteen. Luulen kuitenkin ansaitsevani sen että tunnen olevani onnelinen ja tärkeä. Osoitan sen kerran itsekkin toiselle. Surullinen olen :(
Vastaukset 23
Vanhimmat
Puhukaa asiasta ja kunnolla, kerro tunteistasi, pakota vaikka kuuntelemaan ja ymmärtämään, jos hän kanssasi tahtoo olla.
Puhuminen on avainsana
Taitaa kuitenkin olla niin että miehellä on jotain mitä ei halua sinun kanssasi jakaa. 'ehkä se on juuri se että ei halua asua koskaan yhdessä miettiä kihlausta häitä yms.
Tottakai paraskin ja huonoinkin pelimies kertoo rakastavansa. Sehän on kaiken pyörittämisen keskus.
Teot vaan paljastavat todellisen rakastamisen puheet sen pelimiehen. Ikävä kyllä. Itse tajusin tämän myös samanlaisessa suhteessa jossa minä annoin kaiken hän vain sen minkä tunsi sillä hetkellä olevan tarpeellista jotta sai sen mitä halusi.
Samanlainen tilanne itsellä. Mies ei vain pysty tarjoamaan sitä, mitä tahdon ja tarvitsen. Kun seuraavan kerran nähdään (silloin kun hänelle sattuu sopimaan), aion ottaa asian puheeksi. Halut ei nyt vaan kohtaa (ja en puhu seksistä!) ja se aiheuttaa vaan kipua. Lähinnä minulle, mutta sitten se toki säteilee käytöksen myötä häneenkin. Ei tällaista voi jatkaa. Jos ei tahdo jakaa elämäänsä kanssani tai ei ehdi tekemään niin, niin minkäs mahdat. Ansaitsen parempaa. Ja niin ansaitset sinäkin. Ei se rakkaus ole ruusuilla tanssimista tai helppoa aina. Mutta jos se sattuu alusta asti, onko se sen arvoista? Parempaakin löytyy. :) Voimia!
Tiedän, että ansaitsen parempaa...mutta..Vaikeaa kaikesta huolimatta ja aina odottaa sitä pientä toivon pilkahdusta. Eilen taas oli ihanaa kun mies tuli luokseni ja mukavasti aika kului. Sitten taas jälleen kerran valkeni, etten ole taaskaan hänen suunnitelmissaan ykkösenä vaikka nykyään nähdään vain kerta kaksi viikossa. Vapaa viikonloppuni menee nähtävästi taas yksin kun miehellä muuta suunnitelmaa. :( En minä ymmärrä kuinka ihmeessä en saa tolkkua tähän suhteeseen..Kiltteyttäni kai..pahinta on ettei mies edes huomaa kuinka olen onneton ja surullinen..tai voihan hän huomata mutta välittääkö en tiedä. Sydän rikki täytyy jaksaa, onneksi on lapset ja muutakin ajateltavaa vaikka ajatukset nykyään kehää tuntuu kiertävänkin :(
itsellä vastaava tilanne mutta olen opetellut nauttimaan tilanteesta. On omaa aikaa eikä tarvitse olla riippuvainen toisesta. Lasten kanssa touhuilen ja jos yhteinen aika ei onnistu vapaallani, vietän sen ystävieni kanssa. Älä mene liian syvälle tunteeseen. Nauti seksistä ja huomiosta mitä saat kun teillä on aikaa ja ennen kaikkea nauti omasta elämästäsi ja lapsistasi. Miehesi kuulostaa samalta kuin omani, hän ei vain ole riippuvainen läheisistään ja arvostaa omaa aikaa, mutten epäile etteikö hän minua rakastaisi. Voimia sinulle päätökseesi ja älä tee hätiköityjä päätelmiä.
Puhu miehelle. Kerro miltä tuntuu. Toisaalta tilanteesta voi oppia myös nauttimaan. Ettei ole liiaksi kiinni. Mutta tiedän olevani ihminen, joka kaipaa enemmän. Ei siis todellakaan jatkuvasti tarvitse olla kiinni, mutta... Ymmärrän kyllä työkiireet. Ja omiakin juttuja pitäisi olla. Mutta jos tämänkin viikon aikana saa puristettua sen 1,5 tuntia aikaa tälle päivälle, niin mihin tästä sitten pitäisi edetä? Ehkä tuon kerran kaksi viikkoon näkee. Toinen on sentään kiireetön, toinen usein pikavisiitti. Ei viitsi edes joka kerta harrastaa seksiä, kun tahtoo myös jutella ja muutenkin olla.
Näkee sitten tänään, kun sai riipaistua sen puoltoista tuntia aikaa, että mihin päätyy. Kerron suoraan, että kaipaan enemmän. Enemmän kontaktia, enemmän aikaa, enemmän seksiä!!! Se, että pystyykö ja aikooko sitä tarjota saa olla miehestä itsestä kiinni. Ja siis muutakin kun sitä seksiä. Pelkkää seksiä saa mistä vaan.
Tahdon toki itsekin aikaa omille asioilleni. Harratuksilleni, ystävilleni. Mutta viikonloppuna joku pervo koitti lähennellä ja ollut alkuuviikon todella ahdistunut tilanteesta. Koittanut miehelle tätä sanoa, että NYT olisi se hetki olla läsnä, kun ahdistaa. Eipä löytynyt aikaa. Noh, eksän kanssa onneksi loistavissa väleissä (ystävinä), joten hänen kainaloonsa itkemään asiaa, kun miestä ei kuulu. Ja tässä tilanteessa oikeasti tarve saada turvalliselta henkilöltä halaus. Ei mielestäni pitäisi joutua eksiltään niitä hakemaan.
Miksi ihmeessä valehtelet itsellesi. Mies ei aio tehdä mitään muutoksia elämässään sinun vuoksesi.
Jos miesystäväni ei huomioisi viikonloppu vapaitani eikä mitään yhteistä aikaa järjestä sellainen mies saa mennä.
Ansaitset toki parempaa jos olet valmis tästä aarteesta luopumaan.
Rakastan tietokonettani.
Olen ollut hänen kanssaan naimisissa kohta 15 vuotta. Naimisiin mennessäni olin 4-vuotias... Puolisoni on ollut uskollinen eikä valittanut juuri mistään.
Onko kohtalontovereita?
Epäilen kuitenki syvästi, että olet pettänyt häntä monien muiden kanssa. Myös läppärit lasketaan pettämiseksi!
Jossain lehdessä oli juttu ihmisistä, jotka ovat objektiseksuaalisia. Yksi nainen on mennyt naimisiin Eiffel-tornin kanssa, toinen Berliinin muurin kanssa.
Olen itsekin harkinnut jotain vastaavaa. Minulla on aika monta puolisokandidaattia. Tykkään esim. junista, New Yorkista, kirjastoista, aika monen taiteilijan tauluista, musiikista. Voisin ottaa kumppanikseni esim. oopperan Otello. Tapailu tapahtuisi sitten Otellon esityksissä ympäri maailmaa.
Hahhah, tästä tuli kirjakin: http://alsosprachjussi.blogspot.fi/2012/10/kirja-arvostelu-janne-flinkkila.html
Jätin itse tälläisen miehen muutama viikko sitten. Oltiin kihloissa, asuttiin erillään mutta reippaasti yli vuosi mentiin koko ajan miehen ehdoilla, miten hän haluaa/ehtii/jaksaa nähdä. Asuttiin siis eri osotteissa. Mulla lapset piti arjessa kiinni ja elämässä mutta en halunnut lapsillekaan antaa tuollaista parisuhde mallia missä mies menee ja tulee miten huvittaa, lapsetkin alkoi kärsimään pettymyksistä ja itse varsinkin.
Väitti loppuun asti rakastavansa ja ettei ole toista mutta mulla oli ja on erilainen käsitys rakkaudesta. En ole itsekään täydellinen mutta ansaitsen parempaa kuin tuo. Joten nyt olen yksin ja onnellinen. Ahdistus katosi ja nyt voin suunnitella omat menoni ja lasten menot, ei tule turhia lupauksia eikä tarvitse odotella milloin nähdään, paljon helpompaa tunnetasolla.
Joten mieti ap haluatko oikeesti olla tuollaisessa suhteessa, ehkä olet ansainnut parempaa? Mieluummin yksin sitten kuin roikkua tuollaisessa.
Tsemppiä!
hdhedhgedhe! Ai jätit miehen muutama viikko sitten ja nyt olet onnellinen. kyllä mies aistii sen rakastaako nainen oikeasti ja kannattaako panostaa siihen. Suhun ei ainakaan kannattanut panostaa.
Ja sinä kuulostatkin ihan siltä, että tiedät, mitä se "oikea" on. Sun kannattaisi panostaa enemmän omaan ajatusmaailmaasi.
Onnellinen voi olla koska vain, tilanteesta riippumatta!
Turha syyllistää syytöntä. Jos mies ei panosta, ei se ole vastapuolesta kiinni, vaan miehestä. Jos miestä ei nainen kiinnosta, niin lopettakoon rohkeasti suhteen.
Jhuil, voit kommentoida mitä vaan täällä koska et tiedä eikä kukaan tiedä suhteemme yksityiskohtia. Voin sanoa että näin itsekin miehestä ettei ollut onnellinen mun kanssani joten yksi syy eropäätöksen oli myös se että halusin että hän pääsee vapaaksi ja perustamaan alusta lähtien perheen ja olla oikeasta onnellinen. Miehestä ei ollut eropäätöksen tekijäksi, minusta oli joten olin todella kamala nainen sitten mielestäsi varmaankin :)
Hän on varmasti myöskin onnellinen tänä päivänä yksin tai jonkun toisen kanssa :)
http://www.youtube.com/watch?feature=endscreen&NR=1&v=yKtBwVB3i74
Hei, siitäkin on tehty laulu eli biisi eli iskelmä. Kaikki eivät osaa sitä lajia ('rakastamisen'), eivätkä varsinkaan ne, jotka eivät ole ikinä sitä osakseen saaneet. Alkaen sieltä äidinmaidosta ...
Elän itsekin vastaavanlaisessa suhteessa, jossa mennään miehen ehdoilla... Hän "sanelee" milloin nähdään...hänen oma elämä ; työkuviot, harrastukset ja lapset menee kaiken edelle ja minä tulen siellä jossain kun siltä tuntuu...välillä tuntuu, että olen hemmetin hyvä pano tai jotain joka on hyvä pitää varalla... Miettii aina, jotta kuinkahan kauan tätäkin jaksaa...olen koettanut puhua miehelleni että tarvitsisin enempi yhteistä aikaa tekemistä, olemista tunnetta siitä että olen hänelle se elämän tärkein Nainen... en tiedä ovatko miehet vain niin itsenäisiä etteivät kaipaa sitä naista siihen elämäänsä sotkemaan...
Tarvitsisi vain rohkeutta lähteä...mutta kun tavallaan on hyvä olla...kun vain saisi toiselta sitä aikaa ja huomiota...ja jotain lupauksia yhteisestä tulevaisuudesta...
Voimia sinulle sinne...Koetetaan me jaksaa...
Kiitos sinulle :) Kuvittelin olevani ainoa tällaisessa suhteessa..En halua luopua mutta..pitemmän päälle alan jo oirehtimaan fyysisesti. Jatkuvaa vatsakipua ja pahanolon tunnetta. Josko sitä vielä jaksaisi. Ystävää tarvitsisin :/
Kylmää...: ymmärrän sinua täysin.
Nainen: tsemppiä ja voimia sinulle!
Minut on juuri jätettu neljän vuoden "reservi"olon jälkeen ja ihan puun takaa.
Tietysti tuntuu pahalta, varsinkin kun jätetään toisen naisen takia, mutta jollakin tapaan olen helpottunut. Itse en saannut itseäni irti suhteesta.
Monesti ystäväni sanoivat minulle, että lopeta jo tuo, ansaitset parempaan jne.
Mutta kun on ihastunut ja ehkä liian kiltti ja toisia ajatteleva...en tiedä.
Kärsin, kun en saannut sitä mitä oikeasti halusin ja kadun, kun en osannut vaatia sitä tai saannut sitä sanottua vaikka luonteeltani olen puhelias, empaattinen ,sosiaalinen jne...Myös tempperamenttia löytyy ja tarpeen tullen terävää kieltä.
Tosin ei tuo mieskään ollut kovin helposti lähestyvää keskustelija-tyyppiä vaikka olikin mielestäni lämmin ihminen,
Kerroin kyllä tunteistani ja muutenkin osoitin hänelle miten välitän hänestä.
Vaikka tapaus on tuore, silti olen ehtinyt itseäni tutkiskella mutta en syyttänyt.
Olen todennut, että minulla on todellakin oikeus "parempaan" vaikka nyt tuntuukin ettei enää koskaan.
Minä vaan en ollut hänelle "se oikea" . Eikä hän ehkä minullekkaan, koska en saannut suutani auki tai varoin...mitä... en tiedä.
Ihmettelenkin omaa suhtautumistani koska tällä hetkellä en edes vihaa häntä vaikka pettikin. Ainakin tämä mies yritti kömpelösti jotain selittää vaikka käyttikin tyypillisiä fraaseja.
Tai sitten olen vielä turta ja viha tulee myöhemmin... tosin olen myös miettinyt sitä, että ei toista voi pakottaa tykkäämään ja minkäs teet jos tulee paljon mielenkiintoisempi kohde.
Ja toinen menee jos on mennäkseen ...
Tajusin myös, että sinua kohdellaan juuri niin kuin annat itseäsi kohdeltavan. Jotkut oppii tämän enemmin toiset, niin kuin minä, myöhemmin :)
Aurinkoisia syyspäiviä odottaen ja hyvää syksyä toivottaen...
Oon niin samanlaisessa tilanteessa juuri. Omat tuntoni kuvailtiin kyllä useassa viestissä niin nappiin. Voimia teille kaikille selviytyjille, kyllä elämällä vielä onnea riittää kun aika on oikea.
Yeap, olet oikeassa. Mutta onni on itsestä kiinni, ei kenestäkään toisesta eli ulkopuolisesta. Onni asuu omassa taskussa, oman itsen sisällä, se täytyy vain löytää. Vaikka mies / nainen olisi kuinka ihana, oma onni ei asu hänessä eikä hän ole vastuussa sinun onnestasi. Snaijaatteko?
Kertoohan se jotain, jos ei suhde etene. Juuri päätin tapailun miehen kanssa, jonka kanssa hommat eivät vain edenneet. Molemmilla oli hyvä fiilis jutun loppumisesta loppujen lopuksi. Sitä oltiin vain jääty tilanteeseen, jossa oli ihan mukavaa, mutta ei oikeastaan kiinnostusta edes edetä. Joskus se on molemmista kiinni, joskus taas vain toisesta.
Jep. Onni tosiaankin on omassa taskussa. Sitä kohti. Mut erot on aina vaikeita, tietty tunnemylläkkä on läpi käytävä aina. Itselle huonoon ei kannata jäädä, meistä jokainen voi kuitenkin itse valita millaista elämää tahtoo viettää. Jos toinen ei tunnu oikealta sitten kumminkaan ja asioista tulee huono olo, irtautuminen ja oman onnen etsiminen on ihan hyvä juttu tulevaisuuden kannalta.