Eikös lomapalkan lisäksi tule rahaa vielä sen jälkeenkin.
Töissä olen ollut jo kauan ja lomaa pitänyt pari viikkoa.
Eihän muuten kukaan lomaa voisi pitää ellei siltäkin ajalta saisi rahaa.
Töissä olen ollut jo kauan ja lomaa pitänyt pari viikkoa.
Eihän muuten kukaan lomaa voisi pitää ellei siltäkin ajalta saisi rahaa.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Olen siis kk-palkkalainen.
Riippuu kai työehtosopimuksesta. Meillä maksetaan lomapalkan lisäksi lomaraha kun jää lomalle, ja se on n 50% palkasta. Etsi käsiisi työehtosopimus, ja katso mitä siinä sanotaan.
ei ollut tarkotus käyttää samaa nimimerkkiä, se oli vahinko
Miksiköhän tuollaista lomaltatakaisintulemisrahaa nykyään maksetaan, tietääkö kukaan? Tuntuu, että ainakaan nykyään sille on vaikea keksiä järkevää perustetta. Näin työttömän näkökulmasta asia harmittaa.
Eikö olisi poliittisesti järkevää luopua tuollaisesta perustetta vailla olevasta edusta. Ahmattiliitoilla tuskin riittää oikeudenmukaisuustajua asian esilletuomiseen, joten maan johdon olisi puututtava asiaan.
Sitä maksetaan siksi, että lomailija palaisi takaisin samaan työhön loman päätyttyä, eikä menisi toisen työnantajan palvelukseen.
Sinua taitaa harmittaa siksi, että olet kateellinen, kun työssäkäyvät saavat "ylimääräistä" rahaa. Eivätköhän he ole tämän kerran vuodessa maksettavan "bonuksen" ihan itse ansainneet. Kaikkiko pitäisi muka antaa työttömille tms.
Saattaa olla että olen kateellinen, mutta en missään nimessä tahdo työttömien etuisuuksia lisättävän vaan paranevia työllistämismahdollisuuksia. Tuollaisella tarpeettomalla lomaltapaluulisärahalla työllistää ainakin laskennallisesti yli 40.000 ihmistä.
Tuo mainitsemasi perustelu lomaltakaisinpalaamisrahalle on kyllä aika ontuva.
tarpeellisuudesta oli todellakin ontuva. Työssä käyvän näkökulmasta tuo ns. bonus tietysti lämmittää mieltä. Itse voisin luopua koko järjestelmästä. Voit olla itsekin tulevaisuudessa työtön.
Kaikilla aloilla ei enää ole lomaltapaluurahaa. Meillä työehdosopimussanoo että kaikki, sekä lomaraha että entinen ns lomaltapaluuraha maksetaan yhdellä kerralla, lomarahana. Riippumatta siis siitä palaako työntekijä enää saman työnantajan palvelukseen.
No ei se meilläkään ole enää lomaltapaluurahan niminen, vaan tes:ssä puhutaan "lomarahasta".
Tuo perusteluni voi olla mielestänne ontuva, mutta tiedättekös, se on sen oikea ja alkuperäinen tarkoitus, kuten jo nimikin sanoo. Lienee keksitty joskus hyvinä aikoina, kun työntekijä on melkenpä saanut valita työn mihin menee... Itse en sitä ole keksinyt.
Tuo termi, lomalta paluuraha, on niiltä ajoilta kun työmiehet usein jättivät palaamatta lomilta. Jäi ryyppy päälle tai löytyi loman aikana toinen työpaikka. Paluurahan avulla yritettiin sitouttaa työmies palaamaan alkuperäiseen työpaikkaansa.
Nyt maailma on muuttunut ja samoin terminologia. Puhutaan lomarahasta tai 13. kuukauden palkasta. Tämä järjestelmä eri muodoissa on käytössä laajalti Euroopassa.
Mutta koska sille ei nykyään löydy järkevää perustetta, olisi se poistettava epätasa-arvoa tuottavana. Olisi pitänyt poistaa jo aikoja sitten.
Minusta ei pidä poistaa. Sen sijan työttömyysturvaan tulisi puuttua. Nykyinen järjestelmä passivoi selvästi ihmisiä.
Ansiosidonnaisen työttömyysturvan kestoa tulisi lyhentää ja tasoa madaltaa. Se palauttaisi motivaation työntekoon.
Perustelut jäivät puuttumaan. Miksi loma(ltapaluu)rahaa ei pidä poistaa? Syyksi ei riitä se että on kiva saada rahaa.
Siksi, että me olemme rahamme ansainneet! Pitäähän meidän työssäkäyvien päästä kunnolla lomailemaan, jotta jaksamme taas raataa seuraavan vuoden töissä ja elättää kaiken maailman siipeilijät. Ilman lomarahaa lomanvietto jäisi ainakin perheellisillä aika suppeaksi, kun nettopalkka menee asumiseen ja elämiseen.
En usko, että lomarahat poistamalla työllistettäisiin yhtään uutta ihmistä. Työnantajat vain hykertelisivät tyytyväisinä, kun palkkakulut alenisivat. Tuskin ne sillä yhtään uutta ihmistä palkkaisivat, vaan pistäisivät ne omiin taskuihinsa. Ja työttömille jakamalla saataisiin vain lisää työhaluttomia työttömiä. Monella kun on jo nyt sellainen tilanne, ettei työnteko yksinkertaisesti kannata, kun työtä tekemällä saisi vain hitusen enemmän, jos sitäkään, kuin kotona makaamalla.
"Tuskin ne sillä yhtään uutta ihmistä palkkaisivat, vaan pistäisivät ne omiin taskuihinsa. Ja työttömille jakamalla saataisiin vain lisää työhaluttomia työttömiä. "
Markkinatalous ei toimi näin.
Tuotantopanosten halvetessa alalle tulee lisää kilpailua eli lisää TYÖNANTAJIA. He taas tarvitsevat työntekijöitä. Ja kuka oli vaatimassa työttömille lisää... luepa uudelleen.
Vastaus kysymykseen on siis edelleen saamatta. Mikä on tämän päivän peruste loma(ltapaluu)rahalle.? 80-luvun peruste ei ole enää voimassa.