Nykyinen ex-vaimoni lähti lapsieni kanssa jo lähes kolme vuota sitten. Ihan sovussa erosimme, en jaksanut siinä vaiheessa tehdä asioista vaikeampia kuin niiden tarvitsi olla. Mutta tarina on se tavallinen - rakensin taloa perheelleni ja sillä aikaa vaimo katseli muita markkinoita.
Nyt erosta on kulunut jo niin pitkä aika, etten edes muista enää kaikkia lueteltuja eron syitä mutta päällimmäisenä oli se, etten silloisen vaimoni mielestä rakastanut häntä tarpeeksi. No, paskat siitä. Ero oli niin aikaa vievä prosessi, että sinä aikana viimeisetkin rakkauden rippeet hävisivät.
Nyt kun aikaa on kulunut niin muistelen kaipauksella niitä ensimmäisiä sunnuntai-iltoja jolloin vein lapseni takaisin äidilleen - ja sen jälkeen pystyin itkemään tulevaa ikävääni tietäen, että kaksi viikkoa erossa lapsista on ihan helvetin pitkä aika.
Enää en saa itkettyä. Mikä vittu siinä on? Juuri äsken vein lapseni luotani mutta enää ei tule auttava itku - ei, vaan sellainen paska olo että tämä oli tässä. Tiedän, että edessä oleva kahden viikon odotus on ihan helvetin pitkä ja sen loputtua tulee taas ihan helvetin pitkä odotus ja taas ja taas.
Ikinä en tule enää sitoutumaan yhteenkään ihmiseen pätkän vertaa, kukaan ei ole sen aiheuttaman tuskan arvoinen. Maksan elatusapua vielä kuusi vuotta ja naiset saa haistaa vittu ison paskan.
Nyt erosta on kulunut jo niin pitkä aika, etten edes muista enää kaikkia lueteltuja eron syitä mutta päällimmäisenä oli se, etten silloisen vaimoni mielestä rakastanut häntä tarpeeksi. No, paskat siitä. Ero oli niin aikaa vievä prosessi, että sinä aikana viimeisetkin rakkauden rippeet hävisivät.
Nyt kun aikaa on kulunut niin muistelen kaipauksella niitä ensimmäisiä sunnuntai-iltoja jolloin vein lapseni takaisin äidilleen - ja sen jälkeen pystyin itkemään tulevaa ikävääni tietäen, että kaksi viikkoa erossa lapsista on ihan helvetin pitkä aika.
Enää en saa itkettyä. Mikä vittu siinä on? Juuri äsken vein lapseni luotani mutta enää ei tule auttava itku - ei, vaan sellainen paska olo että tämä oli tässä. Tiedän, että edessä oleva kahden viikon odotus on ihan helvetin pitkä ja sen loputtua tulee taas ihan helvetin pitkä odotus ja taas ja taas.
Ikinä en tule enää sitoutumaan yhteenkään ihmiseen pätkän vertaa, kukaan ei ole sen aiheuttaman tuskan arvoinen. Maksan elatusapua vielä kuusi vuotta ja naiset saa haistaa vittu ison paskan.
Vastaukset 24
Vanhimmat
..tiedän miltä sinusta tuntuu. tiedän, ettei se lohduta. sinä tiedät, että sinun kaltaisiasi isiä on tässäkin maassa tuhansia, mutta tiedän, sekään ei lhduta. kun on kysymys niistä rakkaista omista lapsista.
Olen nainen ja eronnut, mutta luulen edes vähän tietäväni, miltä sinusta isänä tuntuu..
Lapset asuvat luonani, mutta isä voi tavata lapsiaan useimmin, myös viikolla...koska isän ikävä lapsiaan kohtaan on valtava. eikä sekään tunnu auttavan.
eli tiedän todella miltä sinusta isänä tuntuu.
Olisiko sinun/teidän kohdallanne mitenkään mahdollista lasten vuoroviikko asuminen, vai onko se pois suljettu vaihtoehto. asuuko exäsi kaukana..?
Juttele hänelle, ja kerro siitä valtavasta ikävästä mikä sinulla on. Vuoroviikko asumisessa lapsen ei tarvitsisi luopua kummastakaan vanhemmasta, ja se on ihan hyvä systeemi..
voimia sinulle. ota asioista selvää ja keskustelkaa..
Mutta on toisenlaisiakin tarinoita.
Olen tässä ihmetellyt ja kummastellut erästä eroa. Pikkuhiljaa on tietoakin alkanut tihkua, millaista elämä ennen eroa oli vuosia.
Mies halusi perheen kiivaasti , mutta ei osannutkaan luopua perheen hyväksi mistään, pikemminkin meno vain yltyi.
"ylitöitä", harrastuksia eliittiystävien kanssa, viinajuhlia.
Suutresti toivotun lapsen odotuksen aikana oli toisen naisen kanssa saunareissulla, kotona oli kertonut poikien saunaretkestä. Isyysloman vietti kavereiden kanssa harrastuksessa. Lapsi oli pieni ja itkuinen, mutta miehllä oli ollut otsaa viinahuuruisena pyytää yöllä nuorta vaimoaan hakemaan kotiin tämä humalainen isä.
No sitten kuulin, kuinka tämä äiti oli paennut tätä tilannetta pienen lapsen kanssa eräälle kesämökille, siellä naapurikin oli ihmetellyt, kuinka äiti yksin pienen lapsen kanssa oli. Selveni, että vain etsimässä jonkinlaista rauhaa ja selvittämässä ajatuksiaan.
Kun oli vuosi katsonut tätä miehen menoa, haki eroa.
Nyt tämä mies sitten on kuin "pyhäkoulupoika" läheisilleen petetty, ja jätetty.
Nyt sitten kahden viikon välein näkee lapsensa, mutta ei hän nytkään lapsiaan hoida, vaan nyt oma äitinsä tekee ruuat ja on apuna ja lisäksi syyttää entistä miniäänsä kaikesta.
Äitinsä pitkin kyliä kertoo, täyttä puppua, on sitä mieltä että poika maksaa liikaa elatustukea ja mopen osalle osituksessa, olisi saanut jäädä moisesta ihan ilman mitään, olisi senkin antanut edes lapsilleen, kun koskaan ei oel ollut aikaa heidän kanssaan leikkiä tai olla.
Kuinka monessa liitossa tämä onkaan tapahtunut näin, alistettu puoliso vielä syyllistetään, kun ponnistaa irti täydellistä helvetistä.
Tämä nuori nainen on todella tekevä nainen, mutta kyllä hänet on nyt niin rikkirevitty kaikin tavoin.
Eiks tää alistettu aikaansaapa muka pettänyt
renttumiestään kertaakaan ennen eroa???
Syytöntä ei voi syyllistää, ei edes ex-anopit.
Minä ja ex emme eronneet sovussa. Ero oli raskas, mutta omalta ja lasten kannalta välttämätön (lapset oikein odottivat eroamme). Ex laittoi kaikessa hanttiin, ja kaikki tehtiin pidemmän kaavan kautta. Teini-ikäisten huoltajuudesta "neuvottelimme" lastenvalvojalla yhteensä 10h. Loppua ei olisi tullut silloinkaan ilman lasten kuulemista. Elatusmaksuista piti jatkaa vielä oikeudessa.
Lapset eivät juurikaan ole olleet tekemisissä isänsä kanssa eron jälkeen. Miksi olisivatkaan, sillä exää ei kiinnostanut lasten asiat liiton aikanakaan. Jos exällä sattui olemaan aikaa, niin käytti sen lasten kiusaamiseen ja muuhun henkiseen väkivaltaan.
Sinun isyyttä ap ei ole vienyt kukaan. Se on ja pysyy sinulla. Tapaat lapsia jokatoinen viikonloppu. Vaikka sinusta se tuntuu vähältä, niin oikeasti se on paljon. Hyvin harva isä tapaa lapsiaan eron jälkeen, koska ei eivät halua.
Nauti nyt lapsistasi. Vielä tulee aika, jolloin lasten kaverit ja harrastukset vievät viikonloput, vanhemmat jäävät tukihenkilöiksi taka-alalle.
Toota; kun en ole eronnut, niin en tiedä. Jos erotessa joku taho määrittelee lapsen / lasten tapaamisoikeuden ja määrän sille, niin eikö silloin voi tavata useammin? Niin usein kuin haluaa?
Olisikohan tällainen asia kuitenkin kahden aikuiseksi kasvaneen, järkipäisen ihmisen, vanhemmaksi ryhtyneen, yhdessä ja hyvässä yhteisymmärryksessä sovittava juttu. Miksi ei olisi?
Viha ja katkeruus, jotka kommentistasi loistavat, estävät kyyneleet kyllä tehokkaasti. Kyynel on merkki siitä, että tuntee, negatiiviset tuntemukset; viha, katkeruus, kauna ... syövät ihmistä sisältä, silloin tunteet loppuvat. Olisiko aika ottaa uusi suunta?
Kyllä juuri näin. Ihan turha katkeroitua siitä mitä ei ole. Sen sijaan pitää iloita siitä mitä on. Jos suinkin mahdollista, voisi yrittää myös sopia tapaamisia useammin. Mikäli siitä ei tule mitään, niin ei tule. Yrittänyt on ainakin.
Älähän nyt. Avioerossa erotaan vain puolisosta, ei lapsista. Isyys ja äitiys on ja pysyy.
Olin vähän aikaa laastarina juuri sellaiselle ap:n kaltaiselle katkeralle jätetylle miehelle. Mutta aikansa kutakin. Toivon että hän joskus löytää sellaisen kumppanin jota ei ole tarvis kohdella huonosti.
Tsemppiä sulle, itse olen jotakuinkin samassa tilanteessa. Samalla lailla tässä jo tottunut ajattelemaan, enpä taida aloittaa ennä suhdetta kenenkään kanssa. Eiköhän tässä ole ihan tarpeeksi tullut vedäetyksi, antaa muiden jatkaa sitä roolia.
JA MUISTA: AINA RIITTÄÄ NEUVOJIA - SITTEN KUN HOMMA ON JO HOUSUSSA.
Jurppii lukea näitä älä ole katkera ja hae uusi suunta elämääsi -juttuja. Ei se mene niin. Parempaakin tekemistä kyllä löytyy kuin parisuhdedraama, usko pois.
Sanopa muuta. Mutta on se kumma, että parisuhe ei voi olla muuta kuin draamaa, jota se on ihan vain siksi, että ihmiset tekevät siitä vankilan sekä itselleen että toiselle.
Siis: vapaus ...
Jos ette asu kovin kaukana toisistanne, niin kai voisitte vähitellen neuvotella tapaamisten lisäämisestä tai vaikka jos asutte riittävän lähekkäin siitä, että lapsi asuisi kummankin luona vuoro viikoin tai vaikka kahden viikon jaksoissa. Ei kerran neuvoteltu tapaamissopimus tarvitse olla ikuinen. Jos kerran olette sovussa eronneet, niin kai tapaamisistakin saattin sovittua ilman käräjäoikeutta. Ei uutta lastenvalvojan aikaa ole kovin vaikea saada, se hoituu yhdellä puhelulla, kun asialla ei sentään ole ihan hirveä hoppu.
Mieskin voi taistella omista lapsistaan. Voin vain sanoa, ettei edes h''''''' raivo olisi erottanut minua ja poikaani.
Jos et ole jaksanut lapsiasi pitää lähelläsi ja tyydyit tuohon järjestelyyn niin mitä sä siellä muille naisille haistattelet omaa vätystelyäsi.
Vai oliko ne syyt sittenkin jossain ihan muualla...
Just joo siis taistella? Omista lapsista? Sehän tästä vielä puuttuu mutta joidenkin mielestä kunnon kauniit ja rohkeat -draamaa pitää olla. Jos se on vätystelyä, että ei revi lapsia ädltään niin olkoon sitten niin. Pointti on se, että minä olin sitoutunut myötä ja vastamäkeen papin edessä ihan täysillä ja tyhmyyksissäni odotin sitä myös toiselta osapuolelta. No, vahingosta oppii. Ja näin kalliista vahingosta oppii vielä enemmän enkä siis tarkoita pelkästään rahaa.
Tota vihjailevaa loppuun sijoitettua kysymystä en nyt ymmärrä ollenkaan.
Jospa "taistelu" voisi tarkoittaa muutakin kuin riitaa, suukopua ja epäsopua. Jospa se voisi edes joskus tarkoittaa ihan rauhallista, mutta sinnikästä ja itsepintaista asioitten eteenpäin viemistä, rakkaudella ja hellyydellä asioitten, tahtojen ja omien halujen ja toiveitten osoittamista. Kaikille osapuolille.
Isyyttä ei pysty eikä kykene kukaan sinulta pois ottamaan, jos teet, toimit ja tahdot juttujen sujuvan niin kuin hyvä isä tahtoo ja haluaa: kaikille parasta, kaikkien parhaaksi.
ketjun aloittajalle, toiseen säälinkalastuskirjoitukseen
Jos kaikki olisi ollut kunnossa, niin enpä kuule usko, että lapsien äiti olisi mihinkään tuntenut tarvetta lähteä.
Itsensä säälittely onnistuu sun kaltaisilta henkilöiltä oikein hyvin. Sä olet kuitenkin ainoa, joka on elämässäs draamaa vetänyt ja vastuusta luistanut. Me muut hoidetaan omamme.
Tiadat uskoa ihan täysillä omiin selityksiisi - ehkä ne sitten tekee susta itselles siedettävämmän.
Juu lue alku uudestaan, kaikki ei ollut kunnossa kun jotkut rakastamisen määrän standardit eivät täyttyneet mutta ai luistanut vastuusta? YKSIKÄÄN ELATUSMAKSUERÄ EI OLE JÄÄNYT MAKSAMATTA ENKÄ KAIPAA KENENKÄÄN SÄÄLIÄ. Joo, säälittellen itseäni kun muo kustiin silmään, oma moka. Ei toistu.
Miettikää miehet toisenkin kerran ennen kosintaa - siihen voi tulla myöntävä vastaus, lapsia ja muita velvollisuuksia jotka kestävät pitkään. Joka toinen tänäkin vuonna solmittu avioiitto johtaa elatusmaksuihin.
Kuka / mikä silmääsi kusi? Elämä? Ja sinä syytät siitä ex-rakasta ja pilaat oman elämäsi jatkot katkeroitumalla.
Siis ... p i s s i ...
ap:lle
on se HUUTAVA VÄÄRYYS KUN JOUDUT NOITA ELATUSMAKSUJA MAKSAMAAN LAPSISTASI vaikka olet silmään kustu eronnut mies, joka ei kaipaa kenenkään sääliä
Jee-ep, näin on. Elatusmaksuissa on se hauskuus, että exä tilaa jostain syystä aina kampaajan, manikyyriin ja jalkahieronnan siihen maksupäivään sopivasti. Minä kuskaan lapset harrastuksiin ja annan käytörahat. Näin se menee. No, enää kuusi vuotta ja osamaksu on hoidettu. Ja joo, elämäkin kusi silmään mutta en taida olla ainoa. Tosiaan tuhansia vastaavia uusia tapauksia tulee vuosittain niin kauan kuin avioliittoja solmitaan. Miehet: miettikää mitä haluatte ennen kuin on myöhäistä. Olen joo varoittava katkeroitunut esimerkki mutta jos yksikin avioliitto jää solmimatta tämän kirjoituksen ansiosta niin tämä kannatti..
Kuinka moni teistä olisi valmis muuttamaan viikon välein kahden kodin välillä? Miksi ette tee niin, vaan vaaditte itsekkäistä syistä sitä lapsilta?
Lapsilla on oikeus vanhempiin- vasta sen jälkeen vanhemmilla on oikeus lapsiin. Eli lapsen kehitystaso ja persoonallisuus vaikuttaa paljon siihen, miten tapaamiset tulee järjestää - ei vanhempien ikävä.
Juuri noin "Hertta". Nimenomaan lapsilla on oikeus molempiin vanhempiinsa. Ei toisinpäin.
Viikko-viikko systeemi, hyvä systeemi. Siinä lapsi ei joudu luopumaan kummastakaan vanhemmasta. Toimii isommilla lapsilla, ei ihan pienilä.