Energiani kuluu siinä, että en kykene päättämään, mitä tehdä suhteelleni. En osaa arvioida, onko suhde jatkamisen arvoinen. Rakastanko - kyllä. Rakastaako miesystäväni - en tiedä, ei sano mitään. Onko yhteistä tulevaisuutta - en tiedä, hän on hyvin tarkka siitä, ettei käytä rahaa minun kotiini/asioihini/ruokiini (vaikka söisi luonani)...siitä olen tehnyt sellaisen johtopäätöksen, että ei kovin syvästi ainakaan ajattele, että pian meillä voisi olla yhteinen koti, koska jos niin ajattelisi, niin eihän se silloin haittaisi, jos joskus vähäsen rahaa käyttäisi minuun tai kotiini...Jos hänen mielestään tarvitisimme jotain kotiini (vietämme aikaa vain minun kodissani, emme koskaan hänen kodissaan), niin pyytää minua kyllä ostamaan tuon asian mutta ei osallistu hankintaan mitenkään. Aikooko hän kanssani naimisiin - ei, siitä olen varma...sen hän on sanonutkin, jos meillä on yhteistä tulevaisuutta, niin se on avoliitto.
Tämä suhde on piinannut minua jo kauan, liian kauan. Ihan ok suhde, jos tyydyn tähän. Mutta kaipaan niin kauhean paljon sellaista suhdetta, jossa voisi rakentaa ja suunnitella yhteistä tulevaisuutta ja yhteistä kotia ja yhteistä elämää. Sitä ei meillä miesystäväni ole lainkaan suhteessamme. Pitää elää vain hetkessä. Kunhan vaan on "hyvä olla". Mutta tämä "hetkessä eläminen" ilman minkäännäköisiä tulevaisuudennäkymiä rasittaa minua tosi paljon, se vie energiaani, saa minut masentuneeksi ja ahdistuneeksikin. Olen liian yksin.
Tämä suhde on piinannut minua jo kauan, liian kauan. Ihan ok suhde, jos tyydyn tähän. Mutta kaipaan niin kauhean paljon sellaista suhdetta, jossa voisi rakentaa ja suunnitella yhteistä tulevaisuutta ja yhteistä kotia ja yhteistä elämää. Sitä ei meillä miesystäväni ole lainkaan suhteessamme. Pitää elää vain hetkessä. Kunhan vaan on "hyvä olla". Mutta tämä "hetkessä eläminen" ilman minkäännäköisiä tulevaisuudennäkymiä rasittaa minua tosi paljon, se vie energiaani, saa minut masentuneeksi ja ahdistuneeksikin. Olen liian yksin.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Päätös on sinun. Luota omiin tuntemuksiisi. Jos ei tunnu pidemmän päälle hyvältä, niin kuin miesystäväsi asian ilmaisi, niin sitten ei suhdekaan voi jatkua.
Jos olet jo nyt yksinäinen, niin eihän ainakaan pahempaan yksinäisyystilanne muutu, jos eroatte?
Sepä se, enkä osaa :(. Tämä päättämättömyys repii. En haluaisi tehdä mitään, haluaisin jatkaa miesystäväni kanssa koska rakastan häntä. Mutta toisaalta on se, että haluaisin sitä mitä muutkin naiset, eli miehen, joka turvaisi elämää, eikä tarvitsisi olla näin yksin henkisesti ja taloudellisesti. Minulla on tosi hyvät tulot eli mitään elättäjää en tarvitse mutta silti kahden talous on eri asia kuin aina yksin. Jos joudun käymään vaikka lääkärissä, niin haluaisin, että ei aina tarvitsisi yksin...
Sen lisäksi olen erakoitunut, koska häpeän sitä, että olen tällaisessa suhteessa, jossa en ole riittävän arvokas vaimoksi.
Jaa, minä naisena en ainakaan halua miehen turvaa, vaan tykkään olla itsenäinen!
Mies on ihan kiva seuralaisena, mutta asumaan saman katon alle en kelpuuta ketään.
Kaikki asiat hoituvat lääkärikäyntejä myöten yksin, kenenkään varaan ei todellakaan kannata elämäänsä antaa, vaan luottaa omaan kantokykyyn ja siihen, että elämä kantaa ilman yhtä tiettyä ihmistä elämässä.
Minusta tuntuu, että olet läheisriippuvainen ja miesystäväsi haistaa tämän. Hän käyttää sinua vain hyväkseen ja sinä saat palkkioksi näennäisen suhteen.
Läheisriippuvuudesta voi päästä eroon, googlettamalla saat ensitietoa asiaista..
Naimisiinmeno ei ole mikään merkki, pahimmat tapaukset menevät naimisiinkin ja sama meno jatkuu.
Se on merkki, ettei osallistu esimerkiksi yhteisiin ruokahankintoihin. Ei tule sinne kauppaan mukaan, tai käy itse ja tuo ruokakassia tullessaan.
Se on merkki, jos ei huolehdi toisesta, kysy miten jaksat, heitä vaikka autolla lääkäriin, suunnittele yhteistä matkaa viikonlopulle.
Itseäsi petät tuossa. Voi yksipuolista tunnetta rakkaudeksikin sanoa, siltähän se tuntuu, mutta siitä jää paljon puuttumaankin, koska sinulla ei ole mahdollisuutta olla turvallisesti heikko, äkäinen, surullinen.
Sen verran on täydennettävä, että jos mainitsemiesi asioiden lisäksi jää naimisiinmeno uupumaan, ei suhteella ole tulevaisuutta.
Siinä olet oikeassa, että pelkkä naimisiinmeno ei riitä todisteeksi rakkaudesta. Esimerkit käyvät osana sitä. Tosin yhteinen matka viikonlopuksi nyt onnistuu keneltä paskiaiselta tahansa. Yhteisen matkan suunnittelu puolen vuoden päähän alkaa olla jo eri asia.
Kenkää vaan äijälle. Lakkaa antamasta muutamaksi viikoksi, niin oma rakkautesi lakkaa johdattamasta sinua harhaan. Eli ero on helpompi kestää ja toteuttaa kun seksuaalinen kanssakäyminen ensin lopuu.
Mies ei ole kiinnostunut yhteisestä tulevaisuudesta kanssasi. Sinä haluaisit sellaisen. Mismatch. Eri teille, hus, hus.
Yksinkertaista: jos mies ei ole valmis ajattelemaan avioliittoa naisen kanssa, hän ei ole naiseen todella rakastunut ja tulee vaihtamaan naisen toiseen.
Jättäytymällä tuohon suhteeseen et ole koskaan onnellinen, koska odotat vain suhteen päättymistä damokleen miekan lailla. Ero tulee jossain vaiheessa väistämättä. Lopputuloksena katkeroidut, koska jäit roikkumaan niin pitkäksi aikaa suhteeseen, jolla ei ole haluamaasi tulevaisuutta.
Tuosspa oli hyvä vinkki, että jättäkääpä seksi sivuun vaikkapa kuukaudeksi, silloin varmaan tulee esiin sen kumppanin oikeampi minä ja sen perusteella voitte päätellä, onko suhteellanne jatkuvuutta.
Jos mies hakee pelkkää seksiä, hän lähtee, eikä ole se kenen kanssa rakennat tulevaisuutta. Useat miehet ovat vain seksin haussa, älä jää seksin loukkuun.
Todella tutulta kuulostaa.
Itse menin saman katon alle kuvaamasi kaltaisen miehen kanssa.
Hän ei halunnut naimisiin, elimme avoliitossa.
Ja elin siinä tilanteessa mihin sinä päädyt miehesi kanssa, mitä todennäköisimmin, jos jatkat kumppanisi kanssa.
Yhteisestä tulevaisuudesta ei puhuta, koska mitään päämääriä ja tavoitteita ei ole.
Eletään vain hetkessä.
Ja alkuun tunsin kuten sinä,surua siitä etten ole kelvannut vaimoksi, mutta sitten ajattelin toisin, en enää itsekkään kokenut halua sitoutua mieheen joka on niin päämäärätön harhailija vielä aikuisenakin.
Rakkaus pitää aikansa yhdessä, mutta aviomies ainesta näissä jotka eivät koskaan kosi, ei oikeasti edes tunnu olevan.
Heillä ei nimittäin ole kykyä sitoutua, koska heillä ei ole kykyä tai uskallusta olla miehiä ja kantaa vastuuta.
Naimisiin ei mennä, koska avoliittossa on paremmat mahdollisuudet paeta nopeasti takaisin sinkkuelämään tai kokonaan kyllästyessä vaihtaa kumppania lennossa.
Eikä ole halua tai mahdollisuutta pistää omaa talouttaankaan siihen kuntoon, että voisi jakaa yhteisen elämän kustannuksia,usein heillä on vaikeuksia maksaa edes omat laskunsa.
Niin ja naimisiin menemistä karttavilla miehillä voi olla useampikin kuin yksi emäntä kerralla kierroksessa, senkään takia ei naimisiin haluta.
Suhde tällaisen miehen kanssa kestää niin kauan, kunnes nainen saa tällaisesta tarpeekseen.
Ja etsii miehen joka on aikuinen ja sitoutumaan kykenevä.
>>Sen lisäksi olen erakoitunut, koska häpeän sitä, että olen tällaisessa suhteessa, jossa en ole riittävän arvokas vaimoksi.
Totanoin. Avoliitto on yleistä nykypäivänä, ja avioliiton etuina on se että lapsen on oletusarvoisesti aviopuolison ja erotilantessa omaisuus jaetaan 50/50 ellei ole avoehtoa.
Mutta jos hän tulee luoksesi syömään ilmaiseksi kuvittelee hän sinun olevaan ... äitinsä! Tähän sinun pitää saada muutos aikaan.
Rakkaus, se taas on tunne joka voi kohdistua väärään henkilöön ellei parempaa ole saatavilla.
Tuo mies kuulosta lähinnä hyvän päivän tutulta sinulle ja sinä olet sille vain FWB.
Mies ei halua antaa sinulle yhtään mitään, ei jakaa omaa kotiaan, ei aterioita, ei ei kahvitarjoilua, ei mitään. Sinun kotisi, ruokasi ja seurasi ( kenties kehosikin) sille kyllä kelpaa!
Oliskikohan nyt jo korkein aika alkaa etsimään todellista ystävää joka haluaisi jakaa omastaan enemmän sinun kanssasi? Antaa itsestään enemmän sinullekin?
Tuo mies kuulostaa hyvin itserakkaalta joka vain ottaa ja ottaa ja ottaa - antamatta mitään.
Kuinka kauan sellaista jaksaa tulevaisuutta ajatellen arvostaa ja katsoa?! Teet valtavan virheen jos edes ajattelet laillista liittoa tuon itsekkään olion kanssa.