Oletko siis ollut hiusmallina näytöksessä? Wella, Schwarzkopf, Cutrin, mikä vaan..?
Olisin kiinnostunut kuulemaan tarinasi näytöksestä. Mitä siellä tehtiin? Millaiset hiukset sinulla oli ja millaiset tuli? Kenelle näytös pidettiin ja missä?
Olen itse ollut kerran koulutustilaisuudessa hiusmallina. Pääsin aamupäivän tilaisuuteen, jossa kokenut kouluttaja leikkasi hiukset oppilaiden (parturi-kampaajien) tuijottaessa. Ennen tätä hiukset värjättiin. Suurin osa hiusmalliksi halunneista valittiin iltapäivän ajaksi tilaisuuteen, jossa oppilaat sitten harjoittelivat leikkaamaan pänttäämäänsä mallia.
Olin erittäin tyytyväinen lopputulokseen! Kouluttaja kertoi yleisen ohuille hiuksille leikattavan virheen, joka itsellenikin oli aiemmin tehty: revitys ja joka paikasta kyniminen. Sain siis vihdoinkin mallin, joka sopii hiuksilleni ja kasvoilleni. Hiusvärinkin olisi saanut aivan itse valita. Itse tyydyin sanomaan, että en halua tummaa. Ihan vinkkinä, että koulutustilaisuuksissa siis yleensä leikataan ihan normaaleja hiusmalleja, eikä mitään näytöstehostehäkkäröitä.
Ikävä kyllä en ole tämän jälkeen löytänyt kampaajaa, joka osaisi leikata kyseisen malli. Harmittaa, etten kysynyt jonkun kurssille osallistuneen yhteystietoja.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Hei, katsoppa vaikka tämä blogikirjoitus Cutrinin näytöksestä.
http://tukka-putkella.blogspot.fi/2012/10/hiusmallipaiva.html
Kerran olin, toista kertaa en mene. Yksityiskohdat jätän kohteliaasti tässä kertomatta. Itseään täynnä oleva kouluttaja ei toista kertaa tuhotyötään hiuksilleni tee.
Itse kampaajana monessa koulutuksessa olleena, ovat mallit lavalla näyttäneet todella kauhistuneelta kampauksen jälkeen :( Ne kouluttajat leikkaa sun hiukset ihan miten ite tykkää, et suosittelen oikeesti miettimään haluatko mennä...
Oma kokemukseni on, että tilaisuuksissa, joissa malleja valitaan, on varaa hyvin reilusti kertoa, mitä saa ja mitä ei saa tehdä hiuksille. Jotkut ovat paikalla vain siksi, että jos satutaan tarvitsemaan kampausmalleja; eivät anna leikata tai edes värjätä yhtään. Tilaisuudessa jossa itse olin, kaikilla oli hirveästi ehtoja. Itse sanoin, että takaa saa leikata mutta etuhiuksia en halua pätkäistävän. Muut eivät antaneet leikata olkapäitä lyhyemmäksi (jos oli pitkät hiukset), ja valittiin silti malliksi pitempiin hiusmalleihin.
Tulin kotiin ja huomasin, että olihan ne etummaiset hiukset jätetty pitkiksi, mutta ilmeisesti parrasvaloissa kiireessä tai muuten jännityksessä tai silkkaa ajattelemattomuutta oli leikattu hyvin lyhyeksi toiselta ohimolta, jossa on muutenkin vähän hiuksia. Vuoden jälkeen edelleen ÄRSYTTÄÄ!!! suunnattomasti, sillä siihen ei niin nopeasti kasvakaan tilalle mitään. Jos menette, niin muistakaa sanoa SELVÄSTI mistä ei saa yhtään leikata ja perustelkaa miksi (vähän niin kuin lapsille pitää perustella sääntöjä, jotta muistaisivat paremmin). Jos ehdot ovat selvät, niin kummatkin tietävät mihin alkavat. Jos tulee sitten selkeä moka, niin kyllä täytyy jonkinlaista korvausta vaatia ja tulla!
Meikeillä saadaan kyllä vähän tylsemmänkin näköisestä naamasta kauhean vetävä, joten siellä ei myöskään mikään missi tarvitse valmiiksi olla. Itse olen ollut hieman yllättynytkin, miten tavallisen näköisiä sitä kaikki aluksi ovat. Hiusmuotinäytökseen saa menemään koko päivän, joten itse ainakin vaatisin jo sellaisesta PALKKAA (varsinkin, kun leikattava tukan muoto tulee saneltuna muualta), mutta kai sitä voi kerran uteliaisuuttaan ilmaiseksikin mennä...