Joo, oon aina tiennyt, että työpaikoilla voi syntyä jos jonkinlaisia suhteita, osa kestää, osa ei ole tarkoitettukaan kestämään pikkujoulujen jälkeistä elämää saati arkea. Mun tarina on tämä: epäilin pitkään miehelläni (avo) olevan sutinoita työpaikalle tulleen uuden naisen kanssa. Nainen on hälle tuttu jo useamman vuoden takaa, mutta aiemmin he eivät ole työskennelleet samassa työpaikassa. Mieheni käyttää naisesta typy-nimeä, vaikkakin nainen on ihan aikuisen iässä. Mieheni kehuu tätä naista minulle jatkuvasti, selvittelee tämän työasioita hänen puolestaan jne. Kun nainen aloitti työt samassa firmassa, mieheni kertoi ko.naisen olevan naimisissa. Mutta viime viikolla minulle kävikin selväksi, ettei nainen olekaan naimisissa, vaan sinkku. Eli mieheni valehteli. Miehen käyttäytyminen on muutenkin muuttunut. en jaksa nytkaikkea edes selvittää.Epäilee minua suhteista toisiin miehiin-kyselee hyvin tarkkaan oman työpaikkani miespuolisia työntekijöistä jne. Homma on mun mielestä kaikin puolin selvä. Jäisi nyt ihan virallisesti kiinni tai tunnustais, että pääsisin pois tyylillä tästä tilanteesta. Voisin sitten vaikka alkaa pyörittelemään työmaan miehiä oikeasti. Pienessä flirtissä ei ole mielestäni mitään pahaa, mutta kusetusta minä en hyväksy.
ukolla sutinaa
suski19671112
2329
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mitä tuota odottelemaan että jää kiinni. Lähdet itse pois jos kerran siltä tuntuu....ajoissa, pois viidenkympin villityksen alta.
Kertomuksesi toi ainakin 3 uutta naistentautia: luulosairaus, mustasukkaisuus, vieraan himo,...