Mä tein taas jälleen kerran yhden elämäni suurimman virheen. Mun ainoa kaverini joka mulla yleensäkään on (ollaan tutustuttu mielenterveystoimiston piirissä) sai mut puhuttua ympäri kun se pyysi ja pyysi mua lähteen kanssaan tän kaupungin yhteen ravintolaan viikonloppuna sen seuraksi. Se kannusti mua ja sanoi, etten mä muka ole niin ruma kuin kuvittelen ja, että mulla on ihan hyvät mahikset saada mies-seuraa. En mä ois millään lähtenyt koska kyllähän mä tiedän, että mä oon tosi ruma ja miesmäisen näköinen naamasta ja vartalolta, vaikka se mua kehukin ihan sen takii, että sais vaan kaveriseuraa ravintolaan kun se ei viittinyt yksin lähtee.
Jotenkin mä hetkeks ihan unohin sen mun rumuuteni kun se puhu mut ihan pökerryksiin ja lopulta suostuin lähinnä sen mieliksi. Se myös meikkas mut ja lainas sen muodikkaita vaatteita me kun ollaan saman kokoisia. En mä kyllä peilikuvastani nähnyt silti yhtään sen paremman näköisenä itteeni, vaikka oli hienot meikit naamassa, tukka tosi hienosti laitettuna ja tyylikkäät vaatteet. Oikeestaan mä näytin joltain itä-euroopplaiselta karskilta räjähtäneeltä transulta, vaikka ne jutut mun päällä oli kaikki ihan siistit, ei mitään sutturalookia.
Kyllähän mä huomasin jo siellä ravintolan aulassa, että mitä mieltä ne kaikki musta oli, katottiin tirskuen ja miehet katto kuten aina ennenkin eli vihaisesti ja inhoten, siinä se itsetunto valu taas hetkessä viemäristä alas kun mä näin ne katseet. Mä oisin halunnu lähtee oikeestaan pois ennen kuin edes tultii sinne ravintolaan. Mun kaveri itte kun on sellainen perusnätti ja vientiä riittää eihän se tajuu millaista olla mä jota miehet inhoo yli kaiken.
Eipä ykskään mies mua lähestynyt, mutta sain kyllä vittumaisia katseita senki edestä jokaiselta paikalla olleelta mieheltä. Mua käskettiin (pakotettiin) vaan lähestyä jotain miestä. Mä munasin itteni kuten ennalta kyllä tiesinki mitä tulis tapahtuun kun menin sitä yhtä kundia kohti joka näytti aika ystävälliseltä ja mukavalta, mutta kun mä lähestyin sitä se nousi äkkii ja häipy pois kattoen mua aivan kuin mä oisin joku okesennus. Oikeestaan mä sain pidätellä itkua, että jaksoin olla loppuun asti siellä ja kattoo kun mun kaverilla riitti tarjontaa ja mä istuin koko loppuillan yksin.
Toi oli mun viimenen kerta kun mua missään ravintolassa nähtiin ja sain taas lisää syytä pysytellä kotona loppu ikäni ja hakea voimakkaampia masennuslääkkeitä, että jaksan tätä vittumaista elämää. Pahinta mitä kaverit tai terapeutitkaan voi tehdä on valehdella jollekin rumalle, että ei se oo niin ruma. Älkää ikinä tehkö sitä, se pahentaa tilannetta. Ei ne kehumiset muuta muuksi sitä rumaa ihmistä koska ne elämän realiteetit tulee kumminki vastaan siellä tosi elämässä ja pudotus maanpinnalle on vaan entistä kovempi.
Jotenkin mä hetkeks ihan unohin sen mun rumuuteni kun se puhu mut ihan pökerryksiin ja lopulta suostuin lähinnä sen mieliksi. Se myös meikkas mut ja lainas sen muodikkaita vaatteita me kun ollaan saman kokoisia. En mä kyllä peilikuvastani nähnyt silti yhtään sen paremman näköisenä itteeni, vaikka oli hienot meikit naamassa, tukka tosi hienosti laitettuna ja tyylikkäät vaatteet. Oikeestaan mä näytin joltain itä-euroopplaiselta karskilta räjähtäneeltä transulta, vaikka ne jutut mun päällä oli kaikki ihan siistit, ei mitään sutturalookia.
Kyllähän mä huomasin jo siellä ravintolan aulassa, että mitä mieltä ne kaikki musta oli, katottiin tirskuen ja miehet katto kuten aina ennenkin eli vihaisesti ja inhoten, siinä se itsetunto valu taas hetkessä viemäristä alas kun mä näin ne katseet. Mä oisin halunnu lähtee oikeestaan pois ennen kuin edes tultii sinne ravintolaan. Mun kaveri itte kun on sellainen perusnätti ja vientiä riittää eihän se tajuu millaista olla mä jota miehet inhoo yli kaiken.
Eipä ykskään mies mua lähestynyt, mutta sain kyllä vittumaisia katseita senki edestä jokaiselta paikalla olleelta mieheltä. Mua käskettiin (pakotettiin) vaan lähestyä jotain miestä. Mä munasin itteni kuten ennalta kyllä tiesinki mitä tulis tapahtuun kun menin sitä yhtä kundia kohti joka näytti aika ystävälliseltä ja mukavalta, mutta kun mä lähestyin sitä se nousi äkkii ja häipy pois kattoen mua aivan kuin mä oisin joku okesennus. Oikeestaan mä sain pidätellä itkua, että jaksoin olla loppuun asti siellä ja kattoo kun mun kaverilla riitti tarjontaa ja mä istuin koko loppuillan yksin.
Toi oli mun viimenen kerta kun mua missään ravintolassa nähtiin ja sain taas lisää syytä pysytellä kotona loppu ikäni ja hakea voimakkaampia masennuslääkkeitä, että jaksan tätä vittumaista elämää. Pahinta mitä kaverit tai terapeutitkaan voi tehdä on valehdella jollekin rumalle, että ei se oo niin ruma. Älkää ikinä tehkö sitä, se pahentaa tilannetta. Ei ne kehumiset muuta muuksi sitä rumaa ihmistä koska ne elämän realiteetit tulee kumminki vastaan siellä tosi elämässä ja pudotus maanpinnalle on vaan entistä kovempi.
Vastaukset 115
Vanhimmat
Joo mutta kuuleppa, kun ei see oo helppoa kauniillakaan ihmisillä! Siinä sitä varmasti näkee miten rumia ihmiset ovat. Kaikki lyöttäytymässä seuraan ja kunnioitetaan ilman mitään hyvää syytä. Siinä siitä varmasti näkee miten kiero ja mätä eläin ihminen on.
Lueppas kuule vähän raamattu ja liity vaikka seurakuntaan, niin pääset kuule noista pinallisista asioista vähän sellaisiin syvällisimpiin ja tärkeämpiin elämän prioriteetteihin kiinni. Ihminen on niin paljon enemmän, kuin mitä peilistä näkyy. Tämä on hyvä muistaa.
"Sillä sinä et ole se Jumala, jolle jumalattomuus kelpaa. Paha ei saa asua sinun tykönäsi.
Ylvästelijät eivät kestä sinun silmiesi edessä; sinä vihaat kaikkia väärintekijöitä.
Sinä hukutat valheen puhujat; murhamiehet ja viekkaat ovat Herralle kauhistus.
Mutta minä saan sinun suuresta armostasi tulla sinun huoneeseesi, saan kumartaa sinun pyhään temppeliisi päin sinun pelvossasi.
Herra, johdata minua vanhurskaudessasi minun vihamiesteni tähden, tasoita tiesi minun eteeni.
Sillä heidän suussaan ei ole luotettavaa sanaa, heidän sisimpänsä on turmiota täynnä, heidän kurkkunsa on avoin hauta, kielellänsä he liukkaasti liehakoivat.
Tuomitse, Jumala, heidät syyllisiksi, rauetkoon heidän hankkeensa. Kukista heidät heidän rikostensa paljouden tähden, sillä he niskoittelevat sinua vastaan.
Ja iloitkoot kaikki, jotka sinuun turvaavat, ja riemuitkoot iankaikkisesti. Suojele heitä, että sinussa iloitsisivat ne, jotka rakastavat sinun nimeäsi.
Sillä sinä, Herra, siunaat vanhurskasta, sinä suojaat häntä armollasi niinkuin kilvellä."
Raamatun psalmeista.
Oletko Ap se sama ihminen joka teki itsestään tänne aikaisemmin aloituksen? Oletko sama ihminen joka kirjoitti tämän viestiketjun?: http://keskustelu.suomi24.fi/node/10938739
Onhan tässä maailmassa paljon naisia joilla on voimakkaat kasvonpiirteet, aina misseissä ja malleissakin. Miten muka sinä olet voimakkaine piirteinesi ruma? Oletko ehkä tulkinnat muiden naurut väärin, luuletko vain että he nauravat sinulle vaikka nauravat vain omia juttujaan?
Mä on se sama ruma nainen, ei tällaisia muita oo koko maapallolla. Kyllä mä olen tähän ikään mennessä jo tajunnu, että mä oon oikeesti ruma, että tää ei oo mitään kuvitelmaa ja, että ne ihmisten katseet on tarkoitettu juuri mulle ja niistä katseista ei voi todellakaan erehtyä. Onhan mulle jo niin monesti suoraan sanottukin, että mun ulkonäkö on täysin pielessä, että mun ei siks kannata oikeestaan yrittää yhtään mitään.
Ei näitä mun voimakkaita piirteitä voi verrata yhteenkään naiseen, vaikka jollain voimakkaat piirteet oliskin nii niistä näkee, että ne on naisia, mutta mulla on niin voimakkaat, isot ja jyrkät nää piirteet, että ei tällaisia löydy oikeestaan edes miehiltäkään.
No jos sinä ja se kaverisi olette saman kokoiset, kun hänen vaatteet mahtuu sun päälle, niin eikös se kaverisi ole silloin myös samanlaisen eli miehekkään ruumiinrakenteen omaava kuin sinä? Vai voisiko asia kuitenkin olla niin, että sinä oletkin ihan tavallinen, etkä mikään miehen näköinen?
Mä olen siitä aika erikoinen, vaikka mun mitat on normaalin naisen mitat eli oon keskimittainen ja tosi hoikka niin mulla on silti miehen mallinen vartalo, tosin rinnat roikkuu lättänöinä navassa ja hartiatkin on suhteettoman leveät ja miesmäiset ja alavartalo taas kapea ja olen luonnollisesti miesmäisine olemukseni myös perseetön. Mun alaselkäni joka normaalisti naisilla on hieman notko, mulla se on täysin suora kuten miehillä. Myös kengän koko on isojalkaisen miehen kokoa.
Mulla on myös pituuteeni ja painooni nähden tosi raskas leveänmallinen luusto eli mä näytän tosi vankkarakenteiselta ja voimakkaalta, mua vois luulla ihan bodariksi, vaikka en oo koskaan tehny mitään minkä pitäis kasvattaa lihaksia. Kaverini on hieman mua painavampi tosi paljon sirompi sekä tietenkin NAISEN mallinen.
Jaan tuskasi, ainakin vartalon osalta. Olen täysin miehen mallinen, leveät hartiat, ei rintoja, kapea lantio jne. Olen jo kauan sitten hyväksynyt että minulla ei ole mitään mahdollisuuksia parisuhdemarkkinoilla. Kyllähän se masentaa. Ymmärrän joka sanan mitä kirjoitat. :(
Kuvailit juuri aika yleisen suomalaisen ja ylipäänsä valkoisen naisen ruumiinrakenteen... Katso ympärillesi ja huomaat, että juuri saman muotoisia ja kokoisia naisia on paljon.
Silti heillä riittää "vientiä" sillä naimisissahan nuo järkiään ovat, ja äitejä... Jos kaltaisesi eivät "kelpaisi" miehille, olisi tuollaisen ruumiinrakenteen aiheuttavat geenit hävinneet jo ajat sitten eikä tuota naistyyppiä enää olisi.
Oletko koskaan katsonut sitä nätti nakuna -ohjelmaa (vai mikä sen nimi olikaan..)? Siinä on usein naisia, jotka luulevat olevansa hirveän rotevia, lihavia, isoperseisiä, isomahaisia, muodottomia, miehekkäitä - milloin mitäkin, ja todellisuudessa eivät ole. He näkevät itsensä jotenkin vääristyneesti. Luulen että sinulla on samasta asiasta kyse.
Se jos sinuun suhtaudutaan oudosti ja miehet menevät pakoon kuten väität, voi johtua pikemmin henkisestä tilastasi, sillä sinulla tuntuu olevan ongelmia itsesi kanssa ja se näkyy päällepäin ja karkottaa ihmiset... Voi myös olla, että sinä kuvittelet nuo toisten reaktiot, eivätkä he suhtaudu sinuun sen kummemmin kuin muihinkaan...
"Jos kaltaisesi eivät "kelpaisi" miehille, olisi tuollaisen ruumiinrakenteen aiheuttavat geenit hävinneet jo ajat sitten eikä tuota naistyyppiä enää olisi. "
Ei mun tyyppisiä muita ole, mä olen poikkeus. Kyllä mä olen viimeinen "lajissani" onneksi en pääse lisääntymään eli mun "tyyppini" jonka viimeinen lajin edustaja olen. Ehkä mun geenit periytyi jostain kivikaudelta tai kauempaakin eli sattu pikku virhe. Kun kuolen ei kaltaisiani enää synny.
Kyllä mä kulen vielä toistaiseksi ihan normaalisti ryhdikkäästi enkä todellakaan vieri pitkin seinustoja. Eikä mun henkinen tila näy päällepäin. Eli mua todellakin katotaan vain ja ainoastaan mun poikkeavan ruman ulkonäköni takia. Enkä mä luule, vaan tiedän oman rotevuuteni ja rumuuteni ja onhan siitä niin monet jo sanoneetkin ihan lapsesta asti kuinka mä olen isoluinen, roteva ja miesmäinen.
Miksiköhän sait heti vastaukseksi jotain uskovaista skeidaa, hmm..
Mutta kirjoitit hyvin ja jotenkin samaistuin. Toisaalta tekstisi oli rasittavaa angstaamista. Entäs sitten vaikka olisitkin "ruma? Mikä siinä sua eniten harmittaa? Haluatko miehen? Sellaisen saat. Haluatko, etteivät ihmiset katso sinua tirskuen tai inhoten? Niinkin käy, kun lopetat trendipaskayökerhoissa ravaamisen. Koska vaikka ihmiset ehkä noissa paikoissa onkin erityisen pinnallisia bimboja, ei me kaikkialla olla sellaisia. Tsemppiä!
En mä yökerhoissa käy, nyt vain satuin ihan sen kaverini mieliksi, mutta enää en ikinä mene, en koskaan. Tuota pitkään tuijotusta saan ihan arkielämässä missä nyt satun liikkumaan kuten kaupassa jne. ja kaiken ikäiset ihan vanhuksetkin ja kaikki tuijottaa ja yleensä ne tuijotukset on vihamielisiä, hämmästyneitä, järkyttyneitä jne. Terapeutit sanoo, ettei mun pitäis välittää, mutta kyllä se koskee muhun pahasti kun pelkän ulkonäön perusteella ihmiset päättelee jo mikä mä oon ja sen näkee niistä vihamielisistä katseista jotka vaan kertoo, että ne vihaa mua kun oon tän näkönen.
Enhän mä voi ulkonäölleni mitään. Luuleeko ne, että mä oon ihan tarkotuksella tehnyt itsestäni tän näköisen esim. jollain leikkauksella, hormonihoidolla ehkä treenauksella? ehkä jotkut luulee, että mun vanhemmat on jotain hirviöitä. Jotkut pitää transvestiittinä. Ja oikein rumaa pidetään usein myös älyllisesti vajaana koska ne luulee, kun ulkonäkö on pielessä niin täytyy niiden aivojenki olla kehittynyt samallalailla ulkonäön kanssa. Jotkut pelkää ja pitää varmaan jopa rikollisena, pahana ja väkivaltaisena kun on niin kauhea ja pelottava ulkonäkö.
En mä miehiä edes kuvittele saavani ne haaveet kariutui jo ihan teininä koska ei niin epätoivoista miestä edes maapallolta löydy joka mut huolis. Mutta kun ei voi elää ihan tavallista ja normaaliakaan elämää koska mä en voi liikkua oikeastaan paljo missään niiden tuijotusten ja osalta jopa haukkujen takia, kukapa sitä haluais olla jatkuvasti kaikkialla, kaikkien tuijotusten kohteena herkeämättä ja ihan vain ulkonäön takia.
Anteeksi, mutta en yksinkertaisesti usko sinua. Noin rumaa ihmistä ei olekaan, ellei ole jokin harvinainen sairaus, elefanttitauti vaikkapa, ja olisi siksi epämuodustunut. Siis tietenkin epämuodostuneenkin tuijotus on epäkohteliasta, rumaa ja typerää. Mutta pitää muistaa, että tuijottajatkin ovat vain uteliaita ihmisiä ja ihmiset ovat typeriä.
Luulen siis että vain kuvittelet.
Ei sitä kukaan uskokaan ennen kuin näkee. Ehkä musta tehään joskus dokumentti. Jokin epämuodostuneisuus ja sairauden aiheuttama rumuus ulkonäössä onkin hyväksyttävämpää kuin se, että on terve, mutta muuten vain äärimmäisen ruma. Lääkärit eivät oo koskaan todenneet mulla mitään epämuodostumaa tai sairautta.
En tiedä mikä tässä on syynä, että tulin näin rumaksi. Oisko joku sellainen geenimutaatio äidin kohdussa eli ne geenit jotka säätelee ulkonäön muodostumista meni jotenkin vikaan ja hylki toisiaan ja ne eri osat jotenkin "pakolla" kehittyi keskenään vailla järkevää ja loogista kaavaa eli jo se kaava oli täysin viallinen. Ne geenit ja solut ei ymmärtänyt esim. sitä, että kun tytöksi meinaa alkio alkaa kehittymään, että siihen ei silloin voi sotkea niitä soluja jotka alkaa tekeen poikaa. Ehkä ne solut oli sekasin alkaako muodostua tytöksi vai pojaksi ja lopulta ne sotkeutu yhteen.
Isän ja äidin geenejä kyllä alkoi mussa muodostuun kun sitä ulkomuotoa alettiin muovaamaan, mutta niillä soluilla kun ei ollut sitä järkeä niin otettiin kummastakin sitä ja tätä ja heitettiin mihin kohtaan tahansa eli vähän sinne päin eikä ne miettinyt, että sopiiko se suunmalli leuanmalliin jne. Eli ihan sokeana summittaisena vailla päämäärää niitä osia heiteltiin muhun kummastakin vanhemmasta ja tuloksena aikamoinen sekamelska. Se oli jotain solujen ja geenien häiriötilaa juuri siinä kohdun sisäisessä kehitysvaiheessa. Tosin eipä mun äitikään ollut mikään kauneuden perikuva ja on kaikenlisäksi aika sairaalloinen joten jonku olisi pitänyt kieltää tollaisen naisen tekemästä lapsia.
Uskovaisten ei tarvi yrittää mua koska mä oon todiste, ettei Jumalaa ole ja jos olisikin niin miksi haluaisin palvoa sellaista joka on alkuperäisenä syynä tähän mun ulkonäkööni.
Niin, senhän on pakko olla itse Saatana joka ulkonäkösi aiheutti. Mitäs jos lopettaisit provoilusi: kukaan ei usko sua.
Joko provoilet tai kuvittelet (tyypillistä mielenterveysongelmaiselle). Muuta vaihoehtoa ei ole.
Ok... Nyt en enää usko sua ollenkaan. Olet joko provoilija tai sitten mt -ongelmat on melko rankkoja. Olet varmaan nippa nappa täysi-ikäinen, ja ehkä vähän lapsellinen ikäiseksesi. Aikuiset ihmiset joille on sattunut ja tapahtunut jos jonkunlaista paskaa elämän varrella, ei pistä ulkonäölle noin suurta painoarvoa. Tuo on pelkkää teini -angstailua sulla... Että ihan mummotkin kyyläis sua vihaten? Höpö, höpö - niillä on omat nivelrikot, osteoporoosit, syövät, sydänsairaudet, läheisten kuolemat ja oman kuoleman pelko mielessä, että ei ne jonkun teinin ulkonäköä jaksa ihmetellä ja vihata. Kukaan ei vihaa ketään ulkonäön vuoksi!
Vaikka todella olisit helvetin ruma ja maailman rumin nainen, niin silti sua ei vihaa kukaan random -tyyppi joka kadulla vastaan kävelee. En myöskään usko että sua ihan oikeasti tuijotetaan - ainakaan ulkonäkösi vuoksi. Jos sua tuijotetaan eikä kaikki ole sun omaa mielikuvitusta, niin tuijotus johtuu sun henkisestä tilasta, joka näkyy päällepäin (sillä se näkyy) ei suinkaan siitä, että "suusi ei sovi leukaasi" yms. shaissea....
Kuljet varmaan luimistellen ja pää painuksissa seinänvieriä myöten häpeää uhkuen, joten sitä ne ihmiset katsoo - "mikäs tuota tyttöä vaivaa, miksi sitä hävettää?" ei että "vittu. ompas ruma tyttö! Onko tuo todellinen?! Vittu että mä vihaan tuota rumaa paskaa!! VIHAAN vaikken ees tiedä kuka se on!" Ei tuollaista ole olemassakaan, ei sua vihaa kukaan muu kuin sinä itse.
Todella kauniita ihmisiä on aika vähän. Suurin osa on ihan taviksia ja jopa rumia, joten et todellakaan poikkea noin huomiota herättävästi ulkoisesti muista. En usko sitä hetkeäkään... Otahan se pääsi pois jo sieltä pepustasi, niin alkaa näyttää oma elämä, ja oma ulkonäkö ihan erilaiselta... Vaikutat lähinnä sairaalloisen itsekeskeiseltä.
Ei riitä, että mulla on älyttömän leveät kasvot vaan myös älyttömän pitkät, aivan kuin jommassa kummassa jo ei olisi riittämiin. Sitten vielä leuankärki (koukku) erottuu yli 10 cm pitkänä ulokkeena eli siihen vois ripustaa, vaikka mitä roikkumaan, muuta loogista olemassaoloahan sen tarkoitukselle en näe, niin, että varmasti erottuu siitä kaikesta naaman pituudesta ja leveydestä se järkky leuankärkikin.
Kyllä mä kulen vielä toistaiseksi ihan normaalisti ryhdikkäästi enkä todellakaan vieri pitkin seinustoja. Eikä mun henkinen tila näy päällepäin. Eli mua todellakin katotaan vain ja ainoastaan mun poikkeavan ruman ulkonäköni takia.
Voinhan mä vähän kuullostaa itsekeskeiseltä kun valitan ulkonäköäni, mutta eniten se häiritsee kaikkia muita ihmisiä. Itseäni en paljon edes ajattele kun lähden asioille ulos, mutta ne tuijotukset ja muutamien suoranaiset haukut/kommentit saavat mut kyllä tietämään taas mikä mä oon.
Ihmiset niinku yrittää sanoa kaikella tolla mulle, että "kato vähän ittees minkä näkönen oot, koittaisit edes tajuta pysyä pois meidän normaalien ihmisten silmistä".
En kyllä usko raamatun parantavan aloittajan oloa yhtään, ainoastaan positiiviset kokemukset ja AITO positiivinen palaute parantaa itsetuntoa. Ihmetyttää, miksi raamattua/uskontoa tarjotaan kaikkeen täällä lääkkeeksi. Ei sitä minusta tarvitse joka asiassa tuputtaa.
Aloittajalle haluan sanoa, jokainen meistä on tavallaan kaunis. Aito kauneus on sisäistä ja se heijastuu ulospäin. Olen todella huono puhumaan tästä, koska oma oloni on samanlainen kuin aloittajalla (ylipainoa, haukuttu friikiksi, outo look jne). Oma itsetuntoni on latistettu etenkin ulkoisen olemuksen kohdalla pahasti, joten ymmärrän sinua todella hyvin asiassa. Silti en anna asian olla elämästä nauttimisen esteenä.
Jos pukeudut vaatteisiin jossa et viihdy, heijastuu se ulospäin samantien eikä se lisää viehättävyyttä. Kaikista kauneimmillaan ihminen on ollessaan avoimesti oma itsensä. Emme elä toisia varten, vain ja ainaostaan itseämme varten.
Okei, olet ruma ja se siitä. Keskity nyt elämään elämääsi koska jokaisen elämässä on asioita, jotka ovat hyvin. Oletko terve? Onko sinulla koti? Onko sinulla harrastuksia?
On ihan sinun päätettävissäsi aiotko loppuelämäsi ruikuttaa ulkonäköäsi ja siihen vedoten tuhlata elämäsi. Jokaisella meillä on omat realiteettimme, joiden kanssa elää. Miltä tuntuisi elää sokeana?
Onhan tää mun elämä . . jonkinlaista :(
mutta ihan surkeaa. Asun vaatimattomassa pienessä yksiössä vuokralla ja mulla on vain pienet tulot koska en kykene normaaliin työelämään. Harrastuksia ei oo kun mä oon masentunut silloin ei mikään kiinnosta eikä sellaisten harrastusten pariin voi mennä missä ihmisiä koska siellä ne haukut ja tuijotukset.
Käyn säännöllisesti mt-toimistossa ja siellä yrittävät mua aina johonkin aktiviteettiin mukaan. Olen mä muuten aika terve, mutta siinä se ainoo positiivinen asia mun elämässä. Kyllä mä olisin mieluummin, vaikka sokea, koska silloin ei tarvittisi nähä niitä tuijotuksia.
Rumilla on oikeus valittaa omaa kohtaloaan koska kukaan ei välitä rumasta.
Hei, et ole lihava, etkä isokokoinen! Minä olen varmasti kasvoiltani suakin pahemmin miehen näköinen ja vielä pidempi kuin keskiverto suomi-mies...
Eihän sun tarvii olla nätti, kaunis, haluttava yms elääksesi. Senkun vaan elät ja teet asioita, joista tulee hyvä mieli. Ulkonäköön keskittyminen ei taida olla se juttu, joten oisko jotain muuta mihin voisit suunnata ajatukset? Mikä sua kiinnostaa? Eläimet? Ihmisten auttaminen vapaaehtoistyössä? Luonnonsuojelu? Meripelastus? Heraldiikka? Esteratsastus? Aitajuoksu? Jos löydät jutun, johon paneudut samalla mielenkiinnolla ja intensiteetillä kuin nyt olet ulkonäkösi puimiseen paneutunut, voit varmasti paremmin - ja siellä eri harrastusten parissa voi kohdata myös mahdollisia kumppaniehdokkaita, joille yhteinen kiinnostuksen kohde voi merkitä enemmän kuin se ulkonäkö.
Kyllä mä olen isokokoinen, tosin vain keskikokoinen pituudeltani, mutta järjettömän ja luonnottoman isot luut ja kasvot.
Mua ei enää kiinnosta mikään eikä koskaan varmaan edes kiinnostanut. Itsetunnon menetys jo silloin varhaismurkkuna sai aikaseks sen, että kun elämänhalu loppui, loppui samoin kiinnostus kaikkeen. Onhan mulla netti jota katon, siinä se mun harrastus.
Ei mun tarvikaan olla se nätti tai haluttava vaan ihan tavallinen olis jo paljon se, mutta ei mulle ei annettu edes tavallista ulkomuotoa, olis edes se tavallisen rumakaan.
Oli harrastuspiiri mikä tahansa, vaikka kehitysvammaisten tai eläkeläisten parissa, sielläkin ne tuijottaa mun outoa ulkonäköä ja syrjii, joten harrastuspiiritkin saa jäädä.
Ainoa asia mitä voi tehä on joku sellainen mitä tehään yksin poissa ihmisten parista. Mutta kun ei mikään jaksa kiinnostaa.
Olen niin väsyny.
Suosittelen mtt:n sijasta hakeutumaan kunnon psykoterapiaan. MTT omien kokemusten mukaan on aivan huuhaa paikka.
Jos et saa masennusta kuntoon, ei se muukaan elämä siitä kohene. Siitä kannattaa aloittaa. Tuo, että miettii muiden tuijottavan jne, on hyvin tyypillinen oire/piirre masentuneella.
Olen samaa mieltä edellisen kanssa, en alkuunkaan usko että AP on ruma tai että hänen ulkonäössään olisi mitään vikaa. Syy on (sori) korvien välissä.
Eihän tätä moni usko koska niitä oikein rumia ei näe koskaan koska he ovat piilossa. Olen ruman nainen ja pakko se on hyväksyä ja elettävä tämän kauhean tosi asian kanssa loppuun asti. Tietenkin mulla on ollut ulkonäköni johdosta mielenterveysongelmia, kellä tahansa olisi jos olisi mun asemassa. Masennuslääkkeet tosin auttaa unohtamaan tän mun tilani, mutta se ei ole silti ratkaisu eikä poista sitä tosia asiaa. Noi lääkkeet vaan auttaa kestämään paremmin niitä tuijotuksia ja haukkuja.
Olen kuvaillut millainen mun naamani on, joten kyllä ton kuvaukseni perusteella jo pitäisi hahmottua kuinka järkky mun naamani on.
Ei kuvailut ulkonäöstäsi anna kokonaisvaltaista kuvaa siitä miltä näytät, eikä varsinkaan anna osviittaa siitä miltä todella näytät. Ymmärrätkö että me muuta tällä palstalla emme tiedä minkänäköinen olet, siksi meidän on vaikea uskoa että olet ruma. Voisitko laittaa jonkin esimerkkikuvan sen näköisestä naisesta joka muistuttaa sinua ulkonäöllisesti?
Ei löydy kuvia sellaisista naisista jotka mua muistuttaa, mutta ehkä paremmin löyty miehistä, eli tän kuvan miehellä on samanmallinen leuka kuin mulla.
http://www.scifi-universe.com/upload/personnalites/grand/robert_zdar_200x200.jpg
Tosin tuo mies on silti paremman näköinen kuin mä, mutta vähän samanlainen leuka silti paitsi, että mulla on tuo leuankärki vielä isompi ja työntyy pitkästi eteenpäin tehden selvän koukun. Sitten vielä tuossa leuassa mulla tosi pieni suu ja huulet täysin viivat eli mä oon selvästi järkyn näköinen tuohon mieheenkin verrattuna.
Ja sitten mulla on voimakkaammat, syvemmät ja pidemmät syvennykset tuossa poskipäiden ja leukaperien välisellä alueella eli vähän tämän tyyliset
http://i.cdn.turner.com/dr/teg/tsg/release/sites/default/files/imagecache/175xUnlimited/photos/iggypopfront.jpg
Sääliä ja huomiota sinä vain haet. Minua ainakin ottaa päähän ainainen turha valitus, se jos mikä tekee ihmisestä ruman. Pysy sitten visusti sisällä, ruokaakin saa nykyään tilattua oven taakse.
On olemassa mm naisia joiden kasvot on syövytetty hapolla ja heitä vasta tuijotetaankin.
Ja turha nyt vikistä, että olet heitäkin rumempi.
Pahinta on se miten muut ihmiset käyttäytyy mua kohtaan kuten ne tuijotukset ja haukut, muuten mä en varmaan edes puhuisi/välittäisi ulkonäöstäni, mutta muita ihmisiä se niin häiritsee. Valittamallahan nää asiat ei tietenkään parane eikä muuksi muutu, mutta sainpahan tälle pastalle tuoda esille mitä olla OIKEASTI ruma kun jotkut täällä valittaa ihan mitättömistä asioista omassa ulkonäössään, ehkä tää mun tapaus antaa niille jotain suhteellisuuden tajua, ettei niiden asiat ole todellakaan niin huonosti kuin mulla.
Ja ne naiset joiden kasvot on hapolla tuhottu on varmasti ollut kumminkin ennen tapausta ihan normaalin tai kauniin näköisiä joten niillä on ainakin ollut se elämä ja normaali ulkonäkö joskus. Ihmiset jotka näkee sellaiset hapolla tuhotun naisen kasvot niin ei ne inhoa ja vihaa sitä uhria vaan tietää, että se on ollut toisen syy joten se on sitä uhria kohtaan kumminkin vain sääliä.
Pahinta siis kun syntyy terveenä, mutta muuten vaan ulkonäkö pielessä kuten mulla.
Rumuus ja kauneus ovat sen verran abstrakteja käsitteitä, etteivät ne ole kenenkään kohdalla absoluuttisia. Muistakaa tämä, kun valitatte ulkonäöstänne. Jokaisella on erilainen maku, vaikka meille tuputetaan tiettyä kauneusihannetta. Ennenkuin päätät olevasi epäkelvon ruma, kysy asiaa suurelta joukolta ihmisiä. Eivät he kaikki ole samaa mieltä kanssasi. Sääli ei asiaa auta yhtään, jokainen on sen näköinen kun on. Jos et itseäsi hyväksy sellaisena kun olet, se heijastuu ylospäin ja vie viehättävyyttä pois.
Itse olen valinnut olla friikki. Jos en kenellekään kelpaa, niin olkoon niin. En jaksa piitata muiden mielipiteistä enää, elän itseäni varten. Jos suhteeseen päädyn, niin onhan se kiva lisä.
Sähän olet ihan normaalin näköinen suomalainen mies. Sua ei varmasti tuijoteta inhoten, järkyttyneenä, vihaten jne. Sun näkösiä on kumminkin aika paljon joten et sä erotu oikeastaan mitenkään ukonäöllisesti, eli ei sussa mielestäni ole mitään poikkeavaa ja kasvoissasi on kaikki kohdillaan ja kaikki osat sopii keskenään sopusointuisesti yhteen.
Itse asiassa porukka tuijotaa todella pitkään aika usein, kiitos 3-väri kuiturastojen. Kyllä ne katseet tuntee selässään, mutta kiitos kauniista sanoistasi:)
Nehän voi olla ihan neutraaleja kiinnostuksen katseita tai myönteisiä ihailun katseita. Myönnän katsovani värikkäitä ja mielenkiintoisia, harmaasta massasta erottuvia ihmisiä -ihaillen- ja toivon, että heidänlaisiaan näkisi enemmän. Kai, peikkonen, myönnät, että silmäsi poimii esim punatulkun tai kanarianlinnun harmaasta varpuslaumasta ;)?
Olet ihan oikeassa, sitä vaan peilaa huonon/olemattoman itsetunnon kautta asiat. Harvemmin muuten kiinnitän ihmisiin edes kadulla nykyään huomiota, ainoastaan, jos toisella on todella persoonallinen tyyli ja kantaa sen hienosti.
Yksinäisyys on vankilaakin pahempi juttu elämässä. Vankeilla on kavereita vankilassa. Yksinäisellä kuten minulla ei ole edes juttukaveria koskaan. Eikä tule olemaankaan!
Et ole ainoa. Mä olen myös yksinäinen, eikä ole ystäviä ollenkaan. Aina mut on lempattu syrjään, kun tuttava on löytänyt parempaa seuraa( eli hoikempia, paremman näkösiä) ystäväksi. Mä en kelvannut mukaan silloin kun tuttavat menivät parempiin paikkoihin syömään tai iltaa viettämään parempien ystäviensä kanssa. Mun ulkonäkö on sellanen ettei mun kans voi häpeemättä julkisesti liikkua. Huvittavaa vaan on se ettei ne tuttavat itsekään mitään kaunottaria olleet, ihan samanlaisia pömppömahaisia, roikkunaamoja kuin mäkin. Ehkä mussa on liikaa vikoja ja sen takia en kelvannut muitten seuraan. Ehkä en itse tajua miten vastenmielisen näkönen oikein muitten mielestä olen. Mutta sen olen jo oppinut etten enää aio omaa seuraa kellekään tyrkyttää, olen sitten yksin, kun mun seura on niin vitun vastenmielistä muille ihmisille. Mitä sitä enää lisää turpiinsa kerjää. Kun munlainen kummajainen ei ystäväksi kelvannut, eikä muutenkaan seuraksi kellekään, niin eihän sille voi mitään. Pakko on jo luovuttaa ja antaa olla. Kun olen liian rumaksi syntynyt, niin minkäs sille voin. En mä tätä rumaa pärstääni voi käydä parempaan vaihtamassa. Mun olis pitänyt jäädä syntymättä kokonaan =(
Yksinäisyys teitä vaivaa. Ei mikään muu.
Yksinäisyys on tässä maassa kansantauti, jota ei pidä vähätellä.
Voisiko mitenkään, _mitenkään_ olla mahdollista, että tämä rumuusajatus onkin masennuksesi seuraus eikä syy?
Ja jos sitten vaikka oletkin ruma, niin voisitko ajatella että hankkisit ne kannuksesi jossain muussa asiassa? Katso nyt vaikka jotain Hjallis Harkimoa, ja kyllä riittää vientiä vastakkaisen sukupuolen parissa.
Huono itsetunto liittyy hyvin usein masennukseen, eli ihan mahdollista Laura80
Millaisia mielenterveydellisiä ongelmia sinulla on, masennusta, vainoharhaisuutta?
Ikävä tosiasia on että monet asiat vaikuttavat ulkonäköön, kuten esimerkiksi jos syö paljon masennuslääkkeitä. Tosin siinä tapauksessa ei ole niinkään kyse siitä minkä näköinen ihminen on, vaan siitä miltä hän näyttää.
En sano ettetkö voisi olla monien "normien" mukaan ruma, koska en ole sinua nähnyt. Mutta sen sanon että on itsestään kiinni kuinka paljon se vaikuttaa.
Masennus, ahdistuneisuus ja paniikkihäiriö. Kaikki rajoittavat elämää todella pahasti, etenkin jos niitä ei asianmukaisesti hoideta. Masennus ja ahdistus taas laukaisevat kaikkien sosiaalisien tilanteiden pelon, joka taas heijastuu itsetuntoon.
Itsetuntoa ei olekaan ihan helppoa alkaa korjaamaan, ellei se pääse nuoruudessa muodostumaan tai jos se romutetaan. Eikä asiaa auta, jos se vielä aikuisiälläkin romutetaan.
Mitäs romutetulle ihmiselle tehdään? Heitetäänkö romukoppaan muitten romujen sekaan ja kipataan kaatikselle. Mulla ei ole enää hitustakaan itsetunnosta jäljellä, joten joutaisin sinne romujen sekaan poisheitettäväksi. Ei mulla ole mitään tekoa tässä maailmassa ikinä ollut ja näin romusta ei ehjää saa tekemälläkään.
Mitä se itsetunto loppujen lopuksi on? Nykyään ns. huono itsetunto pistetään syypääksi melkein mihin tahansa.
Ihan ihmettelin tätä keskustelua lukiessani, että onko oikeasti olemassa ihmisiä, jotka eivät ole nähneet oikeasti rumia ihmisiä. Kun kyllähän sellaisia on. Harvassa toki sellaisia silmiinpistävän rumia, mutta on kuitenkin. Oli aloittaja miten masentunut tai huonoitsetuntoinen tahansa tai katselisi vääristynein silmin itseään, niin kyllä hänen rumuuden kokemuksensa on todellinen. Hänelle itselleen. Ja täällä sitten yksi jos toinenkin lyö lyttyyn ja vähättelee hänen kokemustaan.
On totta tietenkin, että kauneus on katsojan silmässä ja ihmiset näkevät maailman ja muut ihmiset eri tavoin, mutta fakta on kuitenkin myös se, että ulkonäköasioissakin on olemassa ne ääripäät. Toisaalta on ne todella kauniit, joita suurin osa ihmisistä pitää kauniina. Sitten on ne todella poikkeavan rumat, joita suurin osa vain ei näe viehättävänä. Ja fakta on sekin, että tässä maailmassa on ihmisiä, jotka eivät joidenkin negatiivisten ominaisuuksiensa takia oikeasti saa kumppania koko elämänsä aikana, vaikka kuinka muut toitottavat, että kyllä jokaiselle on joku. Tietenkin sellaisia on pieni prosentti, mutta on kuitenkin.
Sitä minunkin on kyllä vaikea ymmärtää, että miksi niin monet sitten muka suhtautuisivat vihamielisesti erityisen rumaan ihmiseen. Jos itse näen huomiota herättävän ruman ihmisen, noteeraan sen rumuuden kyllä, mutta ei se minussa mitään vihan tunteita herätä. Pakko kuitenkin myöntää, että ehkä jonkunlaisia säälin tunteita kyllä. Mutta toisaalta olen oppinut tästä maailmasta sellaisenkin asian, että maailmaan mahtuu paljon ilmiöitä myös oman kokemusmaailman ulkopuolelta, joita ei itse voisi kuvitella voivan tapahtua, mutta joita kuitenkin tapahtuu. Eli vaikka minussa kenenkään poikkeava ulkonäkö ei herätä vihamielisiä tunteita, niin jossakussa muussa voi herättää. Kyllähän tämä maa kuitenkin kantaa päällään jos jonkinlaisia ahdasmielisiä ihmisiä, jotka sitten saattavat sitä vihaansa purkaa kohteisiin, joilla ei oikeasti ole mitään tekemistä sen kanssa. Ja kyllähän monenlaisiin vähemmistöryhmiin purkautuu monenlaisia vihoja. Miksi ei sitten myös ulkonäöltään poikkeuksellisiin.
Tämä on tietysti vain tällaista sanahelinää ilman mitään konkreettista vaikutusta, mutta aloittajalle silti haluan sanoa, että oli ulkonäkösi mikä tahansa, niin olet silti yhtä arvokas ihmisenä kuin kuka tahansa muukin. On surullista, että ulkonäkösi takia olet joutunut saamaan huonoa kohtelua osaksesi. Se on väärin, etkä ole sitä ansainnut. Mutta vaikka kuinka asioiden toivoisi olevan paremmin, niin tämä maailma on epäoikeudenmukainen paikka, ja jotkut joutuvat siitä kärsimään enemmän kuin toiset. Aloittajalle toivon kaikkea hyvää, ja jotain sellaista elämääsi, joka toisi edes pieniä ilon pilkahduksia.
en ole nähnyt ikinä niin rumaa ihmistä, että mitenkään asiaa noteeraisin. Kaikille kun ei ihmisten ulkonäkö ole sellainen iso juttu, että pitää katsella vastaantulevia ihmisiä kytäten kuka on ruma ja kuka ei. Ja Suomessa nyt suurin osa ihmisistä on muutenkin - no offense - sellaisia "perusrumia", että en jaksa uskoa, että joku yksittäinen ihminen olisi niin totaalisen ruma, että erottuisi jotenkin joukosta.
Wikipedian pätevä kuvaus:
Itsetunto eli omanarvontunto tarkoittaa tietoisuutta omasta arvosta, itsekunnioitusta[1]. Itsetunto ei liity välttämättä juurikaan siihen, kuinka menestyksekäs ihminen tosiasiassa on, vaan kysymys on oman itsensä hyväksymisestä ja omiin mahdollisuuksiin uskomisesta.
Aho (1996, 15) jakaa ihmisen minäkäsityksen kolmeen osaan: reaaliminäkäsitykseen, joka kuvaa ihmisen käsitystä itsestään; ihanneminäkäsitykseen, joka kuvaa sitä, millainen ihminen haluaisi olla, sekä normatiiviseen minäkäsitykseen, joka on ihmisen käsitys siitä, millaisena muut häntä pitävät.
Heikko itsetunto altistaa ongelmille, kun taas ihminen, jolla on vahva itsetunto, selviää helpommin takaiskuista. Heikon itsetunnon merkki on esimerkiksi, jos ajattelee jatkuvasti sitä, mitä muut ajattelevat itsestä. Ihminen, jolla on vahva itsetunto, ei taas juuri piittaa siitä, mitä muut hänestä ajattelevat. Hän luottaa itseensä ja omiin valintoihinsa.
Heikko tai selvästi heikentynyt itsetunto yhdistetään usein psyykkisiin häiriötiloihin kuten pitkäaikaiseen masennukseen, ahdistuneisuuteen, paniikkihäiriöihin ja sosiaalisiin pelkoihin, sillä se voi olla niiden syy tai seuraus.
Muodostumiseen vaikuttaa lapsuuden kokemukset etenkin vanhempien ja ympäristön taholta. Omat vanhemmat olivat hyvin paljon töissä, joten siltä osin itsetunto on osin jäänyt kehittymättä. Ymmärrän heidän syynsä tälle valinnalle, olemme aiheesta puhuneet.
Ruma voidaan ehken kokea jotenkin uhkana/outona/friikkinä, jota ei ymmärretä tai osata hyväksyä, joka johtaa vihamielisyyteen. Ja jos katsomme nyky-yhteiskunnan vaatimuksia, ei rumuus siihen mahdu lainkaan. Ihminen reagoi pelkäämiinsä asioihin, jotka eivät hänen maailmankuvaan mahdu, vihamielisesti. Sama reaktio on, jos asiaa ei osaa käsitellä millään muulla keinolla. Miksi muuten ylikauniisiin ei tule vastaavaa reagointia, ainoastaan kateellista kuiskuttelua?
suunnattoman ärsyttävää lytätä aloittajan kokemusta sillä, että selitellään pitkin maita ja mantuja mitä tahansa selityksiä ja aletaan terapoimaan aloittajaa, vaikka monesti kysymys on vain siitä että ihmiset ovat puhtaasti ilkeitä toisilleen ja kiusaajat olisivat ok ja kiusattu ja syrjitty olisi se, jonka elämää sinunkin pitäisi määritellä. Mikset sano aloittajalle, että ihmiset ovat illkeitä ja inhottavia ja terapoi niitä?
Olet sinäkin ylemmyydentuntoinen ihminen. Määrittelet toisen tilannetta, mutta et näe kokonaiskuviota, missä tilanteen syntymiseen vaikuttaa vahvasti se, miten rumasti muut ensin kohtelevat häntä, jolloin hänen reaktionsa on täysin NORMAALI ja on normaalia masentua ja tuntea apeutta, kun sataa paskaa niskaan. Silloin on väärä lähtökohta alkaa vahvistamaan toisen itsetuntoa, kun sitä syödään koko ajan toisesta päästä. Ja toitottamaan, että olet sinä kaunis, kun reaalielämä ei tue sitä mitenkään. Silloin on oikein sanoa, että ihmiset ovat erilaisia, mutta toiset oikeasti käyttäytyvät rumasti ja inhottavasti ja ei ole ihme, jos asia ahdistaa.
Sinä käännät asian vielä enemmän aloittajan ongelmaksi, jolloin hän vielä alkaisi herkästi syyllistyä siitäkin ettei ole tarpeeksi vahva itsetunto kestämään sitä paskalastia, mitä kohtelua saa. Ei ihmisetn tarvitse olla yli-ihminen, ei rumankaan. Hän tarvitsisi kovan ison korston, joka uhkaisi tirpaista nenuun jokaista, joka häntä kiusaa ja syrjii ja on inhottava. Puolustautuminen astetta ärhäkämmin on valitettavasti vain usein ainut keino, millä kaikenmuotoinen syrjiminen ja kiusaaminen loppuu ja sitä arvostusta tulee sitten vaikka pelon kautta. Ei se, että aletaan juosta terapioissa lopun elämäänsä, kun tuttavat on paskoja. Näin se vaan käytännössä menee, vaikka teoriat puhuis mitä.
Voi jeesusmaaria asennettasi. Ensimmäistä kertaa elämässäni kuulen olevani ylemmyydentuntoinen:D Tästä sain oikein makeat naurut tälle päivää. Etenkin kun EN EDES OMAA itsetuntoa, se on rytätty pitkin elämää ihan tehokkaasti.
Kuka on sanonut, ettei tunteminen ole normaalia? Taisit itse sen sanoa, ei kukaan muu. Eikä kukaan ole kieltänyt masentumasta, koska sehän tuosta seuraa ja ruokkii huonoa itsetuntoa. Huono itsetunto, on aivan tunnetusti jos asiasta jotain tietää, hyvin yleinen masennusta sairastavilla.
Kukahan tässä on mitään kääntänyt ja kenen ongelmaksi? Täällä on ainakin omalla lukutaidollani pohdittu asiaa useasta näkökulmasta, kuten tulee tehdäkin. Kukaan ei ole mistään yli-ihmisestä tms puhunut, sinä ryttäät kaikkien mielipiteet ihan kiitettävällä tavalla ja keskityt ainoastaan siihen rakentavan keskustelun sijaan.
sinä koska säälit ja terapoit aloittajaa ihan kuin olisit muka jotenkin ihmisenä parempi ja voisit yläpuolelta alkaa selittelemään toisen tilannetta ja kokemusta ja tunnemaaimaa ja itsetuntoa. Ja älä sekoita sitä että ihmiset on paskoja aloittajalle siihen, että aloittajan mielenmaisemaa pitäis hirveesti alkaa penkomaan. Sä käännät toisten ilkeyden aloittajan huonoudeksi, koska päättelet tällä olevan huonon itsetunnon!
Jos et itse asiaa tajua, ei sitä voi kukaan muukaan sulle selittää.
Itseäsi ja toistahan sä säälit, mutta et kykene näkemään sitä, että säälin tilalta pitää pitää puoliaan aloittajankin.
Älkää nyt riidelkö tilastani, harmi kun sain aikaseks tällaista tunnekuohuntaa. Kyllä itsetuntoni on täysin nollassa, ei siihen oikein mikään enää auta. Tietenkin lääkkeet saa aikaseks sen, että en tuntis masennusta niin voimakkaasti, mutta ne lääkkeet saa aikaseks myös sen, etten tunne oikeestaan paljo mitään.
Terapiassa oon ollut ja siellä yritetään omaa minäkuvaa parantaa, vaikka se on oikeestaan valehtelua itselleen, koska ei se ulkonäkö muuksi muutu, vaikka alkaisin kuinka positiivisesti ajattelee, että ei mun ulkonäössä oo mitään vikaa. Ne lääkärit ja terapeutitkin yleensä valehtelee ja mullehan ne valehtelee aina kun sanoo, ettei mun ulkonäössä muka ole mitään vikaa tai poikkeavaa koska eihän potilaalle voi sanoa, että sun ulkonäössä on vikaa.
Ei se itsetunto siis mulla tuu nousemaan millään ilveellä koskaan. Voimakkaat lääkkeet on ainoa vaihtoehto, sellaiset lääkkeet jotka estää ajattelemasta liikaa tätä mun tilaani. Eli oikeestaan mun pitäis olla voimakkaasti huumattuna koko ajan.
Kyllä se nyt on niin, ettemme me täällä voi tietää, onko ap ruma ja jos on, missä mittakaavassa.
Käytännössä vaihtoehdot ovat:
a) rumuus-> masennus.
b) masennus-> käsitys itsestä rumana.
Näin äkkiseltään puoltaisin kohtaa b, koska ap:n teksteissä on muutamia ensisijaisesti masennukseen viittaavia seikkoja:
-ajatus että ihmiset loukkaavat ja kommentoivat ulkonäön takia: ei tällainen ole tapana. Todennäköisempää on depressiivisen mielen tulkinnat muiden katseista, sanoista jne.
-tällaiset ajatukset kuten että on maailman rumin, että ihan kaikki koko naamassa ja vartalossa on pielessä; klassisia depressiivisiä ajatuskulkuja
-sosiaalinen syrjäytyminen, väitteet ettei kukaan huoli seuraansa kun on niin ruma: näinkään se ei vaan mene.
Just just, hohhoijjaa tuota tekstiäsi. Johan sinulla on asenne, täydet pisteet rakentavasta ja asiallisesta kritiikistä:D
En ole terapioinut enkä säälinyt, kertonut asiat omasta näkökulmastani ja kokemuspohjastani. Aloittajan teksti kielii minusta huonosta itsetunnosta ja minäkuvasta. Lueppa se ajatuksella, niin ehken huomaat asian. Mitenkä muuten saat muutettua toisen käsitystään omasta ulkonäöstä kuin positiivisilla kokemuksilla? Kenties haukkumalla toisen pystyyn, joka sinusta varmaan olisi viisaampi toimintamalli.
Ja jos ketjua luit pitemmälle, huomaat keskustelun aiheena myös olevan itsetunnon ja siihen liittyvät ongelmat.
Ihmiset ovat mitä ovat, minkäs teet. Jokaiselle sataa paskaa niskaan, sitä on elämä. Missään vaiheessa en ole aloittajaa sanonut huonoksi, hänellä on huonoja kokemuksia ja teksti huokuu huonoa itsetuntoa minusta. Ja koska keskustelu meni myös kyseiseen aiheeseen, voi siitäkin keskustella.
Säälinyt en ole ketään. Taidat itse vaan haluta riidellä täällä ja provosoida muita. Asenteesi tuntuu olevan kaikkitietävä suoraan sanottuna.
Tästä asiasta voi jatkaa vääntöä vaikka maailmantapii asti, totuushan on se että me emme todellakaan tiedä on AP oikeasti harvinaisen ruma ihminen vai onko hän huonon itsetuntonsa ja masennuksensa takia tulkinnut päässään kaikki ihmisten tuijotukset, naurun ja eleet väärin.
Nimenomaan. Toisilla vaan on se tarve haukkua muut pystyyn näemmä.
Älä koskaan sano ettei asiat voi muuttua Ruma Nainen. Ainoa pysyvä on muutos. Terapia on pitkä ja kivinen tie etenkin itsetunnon sekä minäkuvan kanssa. On kokemusta, joten tiedän mistä puhun. Onneksi olet hakenut apua, se on kaikista suurin askel. Kannattaa minusta muistaa lääkkeiden hoitavan oiretta ei itse sairautta. Ne ovat iso ja hyvä tuki, mutteivät poista ongelman ydintä.
Laura, kiteytit asian ytimen minusta hyvin. Kyllähän median antama nais/mieskuva aiheuttaa todella kovat paineet nykyään ja siihenhän ihminen itseään peilaa. Nykyinen kauneusihanne vääristää minusta myös osin käsitystämme itsestämme, koska se on epärealistinen hyvin usean kohdalla. Kun siihen ei mahduta->koemme itsemme rumaksi->huono itsetunto/masennus/syömishäiriöt jne etenkin nuorten kohdalla minusta.
Onhan tämä maailma todella ulkonäkökeskeinen ja se on arimpia arvostelun kohtia ihmisen kohdalla. Ei siihen kauheasti tarvita, jotta toisen saa kolhittua negatiivisella palautteella, etenkin jos toinen on herkkä. Vastaavasti taas positiivinen palaute ei pakosti edes mene perille, koska emme osaa ottaa sitä vastaan. Pätee hyvin masennuksessa, tiedän kokemuksesta.
Ap, ei ulkonäkö itsetuntoa takaa on monia kauniita ihmisiä keillä on myös itsetunto nollassa joten voisit nyt vain hyväksyä sen asian että ulkonäkö ei ole tae onnesta, itsetunnosta, ihmisten hyväksymisestä.. ei mistään..
On lähtökohtaisesti vaikeampaa alkaa rakentamaan itselleen parempaa itsetuntoa, jos ei hyväksy itseään ulkonäöllisesti ollenkaan, eikä ole mitään korjattavaa (esim. lihavuus) minkä jälkeen itsetunto kohenisi..
Sun pitää nyt alkaa etsimään niitä henkisiä kauniita ominaisuuksia ja lahjoja, kun näet muutakin kuin vain ulkonäön elämäsi alkaa parantua joka kantilta.
Myös onnistumisen tunteet lisäävät itsetuntoa, aloita joku harrastus, tai ala opiskelemaan ja seuraa etenemistäsi ja omia suorituksiasi!
Olen tajunnut, että juuri tuo mun leuka/leukaperät on se pahin kohta mun naamassa ja sitä ihmiset eniten kauhistelee ja inhoaa. Se ilmenee siinä, että kun etenkin talvisin mulla on kaulahuivi tai takinkaulus edessä peittämässä sopivasti juuri tän mun leuan ja suun niin silloin ei oikeastaan paljo kukaan tuijota eli jos tää leukaosa olis normaali niin mä oisin jopa normaalin näköinen. Talvet onkin yleensä parhaimpia aikoja kulkea ihmisten ilmoilla silloin tuntee ittensä ihan normaaliksi.
Nää mun leukaperät siis ihan roikkuu alhaalla, aika outoa, mutta luusta olevat leukaperät voi todellakin "roikkua".
Minäkin komppaisin tuota edellistä. Hyvä ulkonäkö ei ole todellakaan tae hyvään itsetuntoon. Koen itse olevani keskivertoa kauniimpi.. mutta lukuisten lapsuusajan ongelmien seurauksena pidin itseäni suht nollana pitkän jakson elämästäni. Ajattelineten ansaitse muiden "parempien" ihmisten seuraa. Hölmöilin teininä ja olin muutenkin hyvin tuulella käyvä.
Jos mietitään sanaa itsetunto.. niin johan tuo kertoo paljon mitä se pitää sisällään. Itse-Tunto. Tunnetko itsesi? Ovat vahvuutesi, omat heikkoutesi. Minun vahvuus olisi voinut olla kauneus, mutten antanut sille arvoa. Ja nyt kun olen oman kauneuteni ns.ssäistänyt ja hyväksynyt.. ajattelen edelleen samalla tavalla! Kyllä se ihmisen sisin merkkaa paljon enemmän, kuin mikään muu - pinnallinen!
Olisi kiva tietää millaisella alueella asut. Kovin ulkonäköpainotteisella? Oletko kiinnostunut luonnosta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista? Vaikka olisi yksinäinen ja yksin... voi siitäkin ajasta tehdä itselleen mieluisaa. Ehkä sun kannattais järjestelläaiat sillä tavalla että sun ei tartteis enää olla niiden pinnallisten ympyröiden sisällä vaan vapautuisin asumalla jossain muualla. Esim. juurikin lähellä luontoa. Vaeltaisit.. marjastaisit, kalastaisit tms.. piirtämistä, maalausta.. ei kaikissa tekemisissä tarvita toisten apua ja seuraa. Eli vaikka haluaisit rueta elämään erakkona niin tee siitä itselles mieluisaa. Mainitsitkin tuon ettei sun terveys ainakaan vielä oikuttele.. niin se jos mikä on - todellakin sun yksi vahvuutesi! Hyödynnä sitä. Lupaa ettet ainakaan ihan neljän seinän sisään suostu jäämään. Sitten kyllä menee terveys.. ja varmasti vaikuttaa viel enemmän mielialaan tms.
Koeta jaksella ja lämmin rutistus täältä. Ja usko pois kyllä meitä sisäisestikin kauniita ihmisiä on! Kuten sinä. Ne ihmiset tulee sua vastaan juuri silloin kun sitä osaa vähiten odottaa.. ja ehkäpä noiden hieman erikoisempien harrastusten parissa;) tänä nyky - pinnallinen yhteiskunta on kyllä ihan perseestä! Älä jää sen jalkoihin.. lupaa se meille jotka välittää ja lupaa se itsellesikin
Olen kanssa samaa mieltä, ettei ulkonäkö takaa hyvää itsetuntoa. Kuinkahan moni normien mukaan kaunis kanssa painii ulkonäkö ongelmien kanssa? Ihan varmana heillä on asiasta kanssa paineet ja haluaisivat korjata jotain kropassaan. Sitähä se nykyään on. Kaikista tärkeintä kuitenkin on miten itse näemme itsemme sekä miten sinut olemme itsemme kanssa.
Miten paljon muiden arvomaailma vaikuttaa itsetuntoon ja minäkuvaan? Veikkaan nuorempana hyvinkin paljon. Pitää olla suosittu, kavereita pitää olla ja sulautua massaan, jottei erotu. Lapsuudessahan se pohja itsetunnolle rakennetaan, vanhemmalla iällä ulkoiset tekijät koettelevat sitä. Siltä se ainakin tuntuu minusta.
Olisikin hyvä keskittyä ulkonäön sijasta muihin ominaisuuksiin itsestään. Kannattaa yrittää parhaan mukaan unohtaa pinnallinen maailma ja todella tutustua itseensä. Silloin löytää heikkoudet ja vahvuudet. Noita tiedostamalla itsetunto jo saattaa nousta, samaten onnistumisen tunteen kautta.
Aloittajalle kysmys, miten paljon arvotat itseäsi ulkoisten tekijöiden kautta?
järjetöntä newage hömppää. Etkö sä tiedä, että tää maailma on karu ja kyllä ihmisiä kiusataan liikaakin. Vaikka olis huono tai hyvä itsetunto, tai huono tai hyvä ulkonäkö. Joka paikasta löytyy niitä, joiden elämäntehtävä on tehdä toisten olosta kurja.
Musta sä voisit keskittyä vaikka välillä siihen, että toimisit kiusaamisen vastustajana kuin sellaisena, että annat kiusata ja sitten vain tsemppaat kiusattua. Menee sun hyvät puhelahjat hukkaan väärässä asiassa. Tsempata saa, mutta kun itseluottamusta syödään koko ajan toisesta suunnasta, niin silloin tehdään väärää asiaa. Kun karsitaan niiden ilmimysten käytöstä vähemmäksi, paranee samalla moni asia, se itseluottamuskin siinä sivussa.
Tuossa olet oikeassa. Kaikkeen kiusaamisen pitäisi puuttua, eikä vaan seurata vierestä kun toista kiusataan. Jotkut vielä antavat neuvona kiusatulle ett älä välitä, anna sen mennä toisesta korvasta ulos. Miks kiusaamisen ei voida puuttua, mikä siinä on niin vaikeaa mennä auttamaan toista puolustamaan häntä kiusaajaa vastaan. Monesti toiset antavat kiusatun ymmärtää, ett on ihan oma vika, kun joku kiusaa. Se ei todellakaan ole niin. Auta armias, jos joku erehtyy antamaan kiusaajalle takas, niin johan sut leimataan sekopääksi ja turhan herkkähipiäiseksi. Monestihan se kiusaaja ei toimi yksin vaan hänellä on oma kannattajoukkonsa, jotka tukevat kiusaajaa naureskelemalla hänen jutuilleen kiusaamisen kohteesta. Ei se ole helppoa olla julkisen nöyryyttämisen kohde yksin ilman apua tai tukea keneltäkään.
Itse en yleensä edes ajattele ulkonäköasioita enkä monesti omaanikaan kun lähden ihmisten pariin, mutta kun ne kaikki ihmiset näkee mut ei ne voi ajatella muuta kuin sitä mun ulkonäköä koska se on niin tyrmäävä ja järkyttävä.
Kerran yhdessä liikkeessä oli pariskunta ja nainenkin oli jo lähemmäs 50 ja ylipainoinen niin tämän mies sanoi vaimolleen oikein mua sormella osoittaen niin, että mä kuulin, (ne ei ehkä tajunnu, että mä kyllä kuulen) "kato ku ruma nainen, ompa ruma, kummallisen ja miehen näkönen nainen tuossa, onkohan se edes nainen, sä olet tohon verrattuna missi" ja molemmat tuijotti lähes suu auki koko sen n. 20 min. mitä olin paikan päällä.
Jo teininä pojat sanoi aina "vittu minkä näkönen" tekivät pilaa musta ja nauroivat, joten silloin mä jo tajusin, että pojat/miehet ei tuu koskaan oleen osa mun elämää.
En mä voi oikeastaan mitään tavallistakaan asiaa voi tehdä jos siihen liittyy se, että muita ihmisiä on paikalla koska se mun ulkonäkö on liian hallitseva joten se sekoittaa normaalin elämänrytmin niillä ja tietenkin mullakin koska mähän sen kaaoksen aiheutan olemalla paikalla.
"miten paljon arvotat itseäsi ulkoisten tekijöiden kautta? "
En lainkaan ajattele ulkonäköäni tai muidenkaan vaan se muiden käytös on se joka johtaa aina siihen, että pakko ajatella voiko mennä mihinkään missä ihmisiä. Joskus menenkin asioille ja olen sillä hetkellä monesti unohtanut sen ulkonäköni täysin, mutta äkkiä tulee muistutus siitä minkä näköinen mä olen kun ihmiset tuijottaa oudosti ja pitkään ja osa haukkuu jos ei nyt suoraan niin kaverilleen.
New Age hömppää? Jaa. Mitenhän kiusaamiseen puuttuisi tavallinen rivikansalainen? Aina voi tilanteeseen puuttua, jos sellainen tulee eteen, muuten puuttuminen on hankalampaa. Ainoastaan omia lapsiaan voi kasvattaa ja opettaa.
Täytyy sanoa, että kertomasi esimerkki valaisee tilannetta todella hyvin. Tuo on uskomattoman törkeää käytöstä. En voi ymmärtää tuollaista kommentointia. Jokainen näyttää miltä näyttää ja jokaisella on oikeus olla rauhassa.
En kyllä oikeasti osaa sanoa mitään muuta, kuin tuon olevan aika rankkaa luettavaa. Voin vain toivoa sinulle voimia!
Eilen oli ihan pakko käydä taas kaupassa ja hetipä siellä jo kassajonossa yksi vanhempi nais-ihminen sanoi miehelleen musta, "järkyttävä leuka".
Näitä nyt kuulee aina kaiken ikäsltä ihmisisltä. Monet vanhatkaan ihmiset eivät omaa käytöstapoja lainkaan.
Vaikeaa siis ihan tavallinenkin elämä kuten tuo kaupassa käynti. Eihän tätä tietenkään kestä ja moni ois jo itsarin tehny asemassani, mutta mä en kykene siihe.
Voi luoja! Siis oikeastiko ihmiset kommentoivat noin!? Minä en koskaan kehtaisi huomautella kenenkään ulkonäöstä, ei vaikka olisi minkälainen ihminen tahansa. On inhottavaa kuulla ettei edes vanhuksilla ole mitään käytöstapoja.
Oletko muka oikeasti nin ruma kuin väität? En ole eläessäni nähnyt Suomessa huomiota herättävän rumaa ihmistä, ainostaan kuvia joistakin amerikkalaisista tai muun maalaisista.
On niitä näin rumia oikeasti. En tiedä onko muita yhtä rumia kuin mä, mutta mä olen oikea todellinen henkilö joka on todella ruma. Luulen, että oikein rumia ei siksi näy missään kun eihän ne todellisuudessa uskalla kulkea ihmisten ilmoilla. Mä nyt ole siitä poikkeus, että mun on pakko välillä käydä asioilla ja silloin mut nähdään, ikävä kyllä.
Ehkä ne jotkut ihmiset jotka mua haukkuu tai tuijottaa suoraan ei yleensä käyttäydy muiden ihmisten kohdalla niin, mutta mun kohdalla ne jotenkin häkeltyy (hieman sekoo) ja sanoo sellaista mitä ei normaalisti sanois kun ei ne oo koskaan tavannut näin poikkeavan oudon ja ruman näköistä missään.
Siinä menee fiksumpikin ihminen hieman pasmoissa sekaisin ja tekee ja sanoo aivan odottamatonta mitä ei yleensä muuten tekis ja sanois. Niiden alkukantainen luonne tulee spontaanisti esille. Eli vähän niin kuin joku näkis luonnossa elämänsä ekaa kertaa jotain mitä ei oo ennen nähnyt kuten esim. vaikka valtavan käärmeen tai karhun niin yleensä kokematon ihminen huutaa pelosta siinä tilanteessa ja pelkää hirveästi tms.
Itsekin tiedän, että niitä ihmisiä -tavallisia suomalaisia aikuisia- on jotka kommentoi, naureskelee jne. Olen ratkaissut ongelman kuuntelemalla aina musiikkia julkisilla paikoilla ja en seuraa ympäristöäni. Koska minä olen _minä_ olkoonpa ne muut mitä mieltä tahansa. Vaikka menetän kaiken, sen muiden ihmisten "kunnioituksen" ja hyväksynnänkin, en menetä itseäni.
Varmasti kaikki massasta poikkeavat (ulkomaalaisen näköiset, rumat, lihavat jne) ovat sen kokeneet, että ihmisten ennakkoluuloisuus ja dissaava käyttäytyminen on muutaman vuoden sisällä lisääntynyt ja raaistunut. Saa olla onnellinen, jos se häirintä on pelkkää kommentointia, koska se voisi olla myös fyysistä päällekäymistä, mitä se joillekin poikkeaville on.
En tarkoita, että kaikkea tuota käyttäytymistä pitäisi hyväksyä, sietää jne -EI PIDÄ. Mutta itseään voi ja saa myös suojata esim. keskittymällä muuhun/ignooraamalla ne ympäristön kommentit, koska yksi ihminen ei järin helposti saa sitä asennemuutosta massoille aikaan. Täytyy vain toivoa, että persumaiset puheet alettaisiin jo valtakunnan politiikan tasolla blokkaamaan. Jossain vaiheessa se varmasti taas näkyisi lisääntyvänä suvaitsevaisuutena kadullakin...
Olen myös ruma ja kaikenlisäksi vielä ulkomaalaisen näköinen ja lihava joten siinäpä on kaikilla toljottamisen aihetta kerrakseen.
Olen huomannut että vaikka olisi ihan tavallisen näköinen harmaahiirulainen ihmiset tuijottavat siitä huolimatta. Ei muiden tuijotus aina tarkoita mitään pahaa, kyllähän sitä kadulla katsoo vastaantulevia ihmisiä, ei se tarkoita mitään erityistä.
Täälläkin yksi miehekäs nainen. Kasvoni ovat todella miesmäiset leveät ja pyöreät. Minäkin näytän meikattuna ihan transulta! Olen myös pitkä ja jykevärakenteinen, en kuitenkaan ylipainoinen.
Minun ulkonäköä kyllä harvoin on kukaan tullut arvostelemaan, sillä olen muuten avoin, iloinen ja kaikkien kanssa toimeen tuleva persoona. Kannattaisi sinunkin koettaa vain muuttaa vähän asennettasi. Ei se ulkonäkö oikeasti tuo onnea. Helpottaa varmastikin kyllä sen löytämisessä. Minäkin olen ruma, eikä kukaan ole antanut minulle positiivista huomiota ulkonäköni takia, mutta silti minulla on ystäviä ja ihan mukava elämä. Älä ole niin pinnallinen. Sinun pitää korjata itsetuntosi keskittämällä voimavarasi kaikkiin hyviin puoliisi.
Minua tuijotetaan aina,kun käyn ihmisten ilmoilla. Osa on jopa lähtenyt seuraamaan hyllyjen välissä, ollaan kävelty taaksepäin ja tultu tuijottamaan vierelle. Mitään ei sanota, tuijotetaan vaan suu puoliavoimena, jotkut pukkaavat kaveria kylkeen, osoittavat minua ja nauravat.Siinä monesti mieli tekisi karjaista, että tuijottaminen on rumaa!!!
Ja kyllähän se joka kerralla sattuu vähän sisimpään, mutta yrittää näyttää siltä, ettei välitä.
Aviomieheni taas kyllä mulkaisee vihaisesti kyylääjiä, niin tuijottelu loppuu ja häpeän puna nousee tuijottelijan kasvoille.
älä välitä niistä paskoista ja jos läppä menee kovaks niin heitä jotain takas ja pahimmas tapaukses lyödä turpaan! sä tarviit kovanluonteen että pärjäät, ei oo aikaa alkaa mitää lässynlää henkistä puolta kehittelee niinku se joku "henkisestikaunis" idiootti tuolla sano.... sun pitää vaan näyttää ettet välitä ja myös alkaa ajattelemaan niin, mitä sua kiinnostaa jonku tuntemattoman ihmisen mielipide et kuitenkaan voi koskaan kaikkia miellyttää, anna ihmisten puhua ainakin huomaat kuka on kasvanut ämpärissä ja kuka meressä, kun ei rumaa ihmistä ole nähnyt mukamas.. ja kysyn teiltä muilta et mitä vitun järkeä on alkaa kehittelemään jotain henkistäpuolta jos kokoajan joku heittää paskaa niskaan samalla kun yrität alkaa pitämään itsestäsi eli sun pitää tehä eka itestäs vahvempi ja välinpitämättömämpi ja alkaa olla välittämättä ja sit voit kattoa niitä muita puolia........
-Väkivalta ei ole koskaan ratkaisu
-Henkistä puolta kehittämällä kestää ihminen sonnan paremmin, koska hän on kovettanut itseään. Silloin ei jokainen asia osu itsetuntoon ja aiheuta pahaa oloa
-Kaikkia ei voi eikä pidä miellyttää
-Toisten mielipiteet voi oppia jättämään omaan arvoonsa kehittämällä henkistä kovuutta. Se ei ole helppoa, mutta kannattaa
-Opi hyväksymään itsesi sellaisena kuin olet. Helpommin sanottu kuin tehty joo, mutta se on kaikista tärkein asia.
Inhottavaa lukee ku toisella on paha olla, niin muut tulee vaan vähättelemään tilannetta. :(
Mikä sun mielestä ketjussa on ollut vähättelyä? Aika hyvin ihmiset on yrittäneet kertoo ratkaisutapoja. Se on sitä auttamista, ei se että jää nyyhkimään kurjaa kohtaloa.
Jos kaveris tippuu kaivoon, hyppäätkö perässä itkemään hänen kanssaan sinne vai alatko etsiä keinoa, jolla saat kaveris sieltä kaivosta ylös? Onko tuo kaivoon kaveriks hyppäävä se auttavampi sekä ymmärtävämpi ja ratkaisukeinoja etsivä vähättelevä?
Siis, oon ihan samaa mieltä että täällä ON ihan asiallisii auttamis keinoja, mut tuolla kyllä löytyy myös sellasia vähättely kommentteja, esim tuolla ehdotetaan provoilua yms. :)
Onpa kaunis tuo wenzla. Oikein silmä lepää.
Mun mielestä henkistä puolta ei pysty vahvistamaan jos kokoajan tulee paskaa niskaan, vaan ihmisen pitää rauhassa saada nuolla haavojaan käsitellä asioita ja sitä kautta päästä yli ja kasvaa vahvemmaksi. Lisäksi sellainen henkilö jolle kokoajan nauretaan ja kauhistellaan vasten kasvoja, tarvitsee aivan päinvastaisia ihmissuhteita joissa näin ei käy. Aira Samulinkin sanoi että ei tarvitse rohkeutta lainkaan olla ilkeä ja paskamainen, se on silkkaa heikkoutta. Haukkujat ei tajua että kasvot ovat kommunikoinnin väline, eihän me pystyttäis puhumaan tai peräti syömään ellei olisi leukaa joka jauhaa ruuan hienoksi.
Aloittajalle: Älä enää lannistu tai alistu. Heikot ihmiset hyökkää sun kimppuusi sen takia kuin hyeenat, itsevarman tai vahvan ihmisen kimppuun ne ei käy. Jos näkisin sut kadulla en katsoisi inhoiten kasvojenpiirteitä, vaan mua kiinnostaisi enemmän oletko ystävällisen tai mukavan näköinen. Sillä ei ole väliä näyttääkö mieheltä vai naiselta, kaikilta onnistuu ystävällisyyden osoitus, mitkään kolhot kasvot ei sitä peitä, se näkyy kaikissa kasvoissa jos vaan on kiinnostunut osoittamaan sen.
Ihmisten käytös on ollut sinua kohtaa kyllä ihan törkeää, mutta valitettavasti sellaista se on. Ihmiset on pohjimmiltaan aika pahoja, jos niitä ei ole kasvatettu ja jos niillä ei ole omanarvontuntoa jättää toiset rauhaan. Mutta pakko myöntää että uteliaisuus on nyt niin suurta, että haluaisin nähdä kuvasi! Voisit vaikka laittaa sensuuripalkin silmien kohdalle.
Minäkin olen -todella- raskasrakenteinen, perin isän hartiat ja äidin takamuksen, ja molemmat ovat leveitä. En olisi luustoni takia naisellisen pêtit vaikka laihduttaisin kymmenisen liikakiloani pois. Ja minulla on taipumusta lihaksiin, mutta naamani on aika pieni ja mitäänsanomaton :D Minustakin tuntuu ihan samalta, että miksi en voinut syntyä joko naiseksi tai mieheksi, olen vähän niin kuin fifty/fifty. Itsetunto nolla, mutta olen enemmän näkymätön ihmisille, eivät tule valittamaan kadulla. Sama asenne miehillä, eivät kahta kertaa vilkaise, edes kännissä... >_>
En halua laittaa kuvaani, mutta tässä samassa keskustelussa 6.10.2012 09:35 laitoin linkkiä miehistä joita osin muistutan tietyiltä piirteiltä.
Olet hyvässä asemassa koska sua ei haukuta etkä herätä huomiota. Oisin onnellinen jos oisin edes saanut sellaisenkaan ulkomuodon, että oisin vain muille ihmisille "näkymätön".
Mutta emme tiedä oletko oikeasti sen kuvan miestä muistuttava tai vaikka kaunis ja voimakaspiirteinen ihminen. Olisi kiva jos laittaisit kuvasi tänne. Lupaan: en nauraisi enkä arvostelisi sinua. Sellaiseen ei ole tarvetta.
Oletpa typerä, kuvitteletko että muut ei nauraisi, olet vitun ilkeä utelias pallinaama. Aloittajalle: älä helvetissä tee sitä virhettä että uskoisit tätä neropattia, se on samanlainen kusipää kuin se kaverisi joka suostutteli sut baariin.
Repesin.
Joku teiniangstia poteva pentu tulee tänne meuhkaamaan. Otahan ihan iisisti nyt. Mikä sinä olet ketään arvostelemaan pallinaamaksi? Et tiedä miltä tänne kirjoittelevat näyttävät ja suoraan sanottuna emme tiedä miltä AP näyttää. Mutta vaikuttaa siltä että nuo hänen kertomansa jutut eivät ole keksittyjä, vaan aitoja tuntemuksia ja ikäviä kokemuksia syrjinnästä, arovtelusta ja ilkeydestä. Kuvan pyytäminen ei ole rikos, tiedoksi edelliselle, mutta sitä ei tarvitse laittaa. Vaikka tuo yksi kirjoittaja ei olisikaan arvostellut, niin varmasti olisi joku toinen inhottava ihminen tullut haukkumaan Ap:ta. Tänne ei tarvitse laittaa itsestään kuvia, kannattaa vain olla anonyyminä. Aloittaja: miten usein koet kuvailemasi kaltaisia tilanteita?
"Aloittaja: miten usein koet kuvailemasi kaltaisia tilanteita? "
Aina kun menen ihmisten ilmoille. Joskus saa kuulla, vaikka mitä, ei ne tietenkään suoraan päin naamaa sano vaan siinä vieressään olevalle kaverille ja yksin olevat ihmiset ei puhu, mutta kyllä siitä katseesta tai oikeastaan siitä suoranaisesta tuijotuksesta näkee, että ne ajatukset ei todellakaan ole musta mitään neutraaleja tai positiivisia, vaikka en mä tietenkään niitten ajatuksia tiedä, mutta ilmeistä voi aika paljon päätellä.
Toisaalta jotkut tietenkin voivat vain ihmetellä ulkonäköäni eikä välttämättä muuten koe mitään sen kummempia tuntemuksia mua kohtaan kun eivät tunne, mutta pakko vain tuijottaa koska olen niin harvinaisen ruma ja kummallisen näköinen.
Niin ja vielä sekin kun en ole vaalean suomalaisen näköinen vaan tummakin niin se osaltaan lisää vielä sitä erilaisuutta.
Ihmiset nyt tuijottaa kaikkialla toisia ihmisiä. Kauniita, tavallisen näköisiä, harmaahiirulaisia. Ei se tarkoita mitään sen kummempaa.
Meitsi on kansa ruma. Ei naiset meikää kattele eikä kukaan ole halunnut tutustua muhun. Baareissa joskus kävin mutta se oli aivan turhaa kun ei kukaan edes halunut puhua mulle mitään. Yksinäinen ja tosi surkeeta elämää tulen elämään jatkossakin. Vankeillakin ja murhaajillakin on vaimoja mut minä sellasta en saa ikinä.
Oletko työelämässä ja jos olet niin millaisessa ja millaista palkkaa saat? Miten asut, millaisessa asunnossa? Ulkonäölläsi ei väliä jos olet muuten taloudellisesti suht koht menestyvä.
Pitäisi olla taloudellisesti harkimon tasoa että rumuus ei haittaa.
Olen joo töitä tekevä. Ei ketään kiinnosta olenko töissä vai en. Rahalla ei saa naisia, olen sen jo huomannut viimeisen 10 vuoden aikana. Tienaan ihan hyvin mut en kuluta rahaa mihinkään. En ole baareissa käynyt vuosiin enkä missään muuallakaan. Aikoinaan kävin baareissa joka viikonloppu, rahaa meni mut siinä se. Sit päätin et en käy enään baareissa.
Sinun ongelmasi on pääsi sisällä. Sinun pitää alkaa arvostaa itseäsi sellaisena kuin olet. Jos ihminen keskittyy jatkuvasti negatiivisiin asioihin, niin vedät niitä puoleesi. Jos ajattelet olevasi ruma, saat koko ajan ympäriltäsi signaaleja, jotka vahvistavat käsitystäsi. Sinun pitää ajatella että OLEN KAUNIS OMALLA TAVALLANI! Kun pääset eroon itseinhosta, huomaat, että ihmiset ja heidän arvostuksensa muuttuu sinusta. Suosittelen lukemaan Wayne W. Dyerin kirjallisuutta, jossa käsitellään mm. seuraavia asioita: "Kuinka muutamme elämämme ajatuksen voimalla" ja "Kuinka saamme käyttöön mahtavat voimavaramme." Ihminen rakentaa oman elämänsä omassa pääkopassaan.
Sitäpaitsi, kuka sanoo, että mikä on kaunista? Ei ole olemassa yhtä, ainoaa ja oikeaa kauneuskäsitystä. Minä tiedän, että jokaisessa ihmisessä on jotakin kaunista. Sinun pitää itse löytää se itsestäsi ja hyväksyä itsesi sellaisena kuin olet ja etenkin arvostaa itseäsi.
Toinen juttu on se, että meikeillä ja oikealla vaatetuksella saa myös ihmeitä aikaan. Suosittelen, että varaat ajan stylistille, joka voi katsoa sinun vartalollesi istuvat vaatteet, sinulle sopivan hius- ja meikkityylin. Sitä varten nuo stylistit ovat! Tämän lisäksi urheile, syö terveellisesti ja tee sellaisia asioita, mistä pidät. Loppujen lopuksi sillä, minkä näköinen olet, ei ole merkitystä. Ainoastaan sillä, miten itsesi kannat ja miten koet itsesi. Sinä olet ainoa henkilö, joka elämästäsi tekee kurjan. Ei kukaan muu. Ota vastuu elämästäsi ja onnellisuudestasi.
Jihuu ja aloittaja kuvittelee elävänsä kuin kuningatar, sääli vain, ettei sitä kukaan muu tule tajuamaan eikä muutu toisten silmissä yhtään enemmän kiinnostavaksi.
Ja mitä virkaa on sillä jos on kauniit kädet tai vastaava. Kuka niitä katsoo, kun kokonaisuus on siti korkeintaan enemmän tai vähemmän iso maatuska.
Se, joka kuvittelee, että omien ajatusten muuttamisella muuttaa toisten ihmisten suhtautumista itseensä, on suurin ja tyhmin itsensäpettäjä.
Samoin edellinen kuvittelee, että aloittaja ei ymmärrä meikkien ja vaatteiden tai terveellisen elämän päälle yhtään mitään tai rumat ei yleensäkään tajuaisi mitään sellaisia asioita ja niille pitäisi toisten ihmisten opettaa, et miten pukeutua ja miten meikata. Silti rumat ei oo yhtään tyhmempiä kuin muutkaan, tuli varmaan yllätyksenä.. Ne on rumia ja se ei tarkota, et ne ei osais meikata tai pukeutua, ne osaa aivan kuin muutkin. Rumien kohdalla ne meikit tai pukeutuminen ei vaan saa niitä näyttämään hyvältä, daiju! Vaikka joku ruma itse kirjottaisi maailman parhaat positiivisuuskirjat, ei hän silti näytä yhtään kauniimmalta, eikä häneen suhtauduta yhtään paremmin muualta.
Rumuuteen auttaa kirurgin veitsi ja kauneusleikkaukset. Muulla ei tehdä rumasta kaunista.
"Rumuuteen auttaa kirurgin veitsi ja kauneusleikkaukset. Muulla ei tehdä rumasta kaunista."
Näin se loppupeleissä on, ja oma neuvoni jollekin, joka on ihan oikeasti ruma ja jota itseään se häiritsee, olisi että menee plastiikkakirurgin konsultaatioon ja kysyy ihan suoraan, mitä kasvoissa voitaisiin muuttaa, että niistä tulisivat sopusuhtaisemmat tai kauniimmat.
Tottahan tuo, että EI siinä auta, vaikka olis kuinka ihana luonne ja olemus tai, vaikka kuinka psyykkais itseään positiivisuuden taivaaseen, ajattelemalla, että olen kaunis omalla tavallani jms. Ystävällisyys, positiivisuus tai mikä tahansa olemus, ei niillä oo mitään vaikutusta muiden ihmisten käytökseen mitä tulee mun ulkonäköön. Muissa tilanteissa nuo asiat tietenkin on avuksi.
Eli ainakin nuo ajatukset, että pitäis itseään omalla tavalla kauniina (ulkoisesti) ja hyväksymällä se mikä oon niin kyllä se on just sitä itsepetosta jolla ei vaikutusta ympäröiviin ihmisiin. Itseä sillä voi huiputtaa, mutta mulla ei oo oikein mielikuvitus niin voimakas, että se multa onnistuis.
Meikit, hieno kampaus ja pukeutuminen ei todellakaan muuta mua yhtään kauniimmaksi, näkihän sen jo siinä kun menin sinne ravintolaan kaverin kanssa ei niillä todellakaan ollut mitään vaikutusta, päinvastoin ne saa mut näyttämään oikeestaan vaan epätoivoiselta ja naurettavalta ja etenkin transulta.
Muhun saattais auttaa tuo plastiikkakirurgia ainakin jonkin verran jos vain joku kirurgi kykenee muuttamaan ihan luustoa myöten kasvojen piirteitä, mutta mulla ei oo rahaa sellaisiin operaatioihin joten kyllä mä nyt rumana elän ja kuolen.
Ainoa keino on vain yrittää kestää ne tuijotukset ja haukut ja niihin auttaa ainakin vähän, erittäin vahva lääkitys joiden turvin kestän tätä helvettiä niin kauan kuin sitä vielä on jäljellä.
Tekopyhät kävivät sitten miinustelemassa sitä viestiä, jossa sanotaan se, mitä kaikki pohjimmiltaan ajattelevat, mutteivat uskalla sanoa ääneen. Ei heitä oikeasti kiinnosta ruman ihmisen hyvinvointi, vaan he haluavat tuputtaa omahyväistä ja alentuvaa "sinun pitää vain ajatella positiivisesti" mantraa, jotta heille itselleen tulisi parempi mieli. Omatunto kolkuttaa, koska sisimmässään he itse suhtautuvat rumiin ihmisiin samalla tavalla kuin nämä tuijottajat.
Erilaisuuden tai poikkeavuuden hylkiminen on evoluutiobiologiasta kumpuava luontainen vietti, joskin raadollinen sellainen, mutta tekopyhät ulkoistavat kaiken tämän raadollisuuden vain näihin "pahoihin ihmisiin", jotka tuijottavat rumaa ihmistä. Tekopyhät itse eivät ehkä tuijota, mutta hylkivät rumia ihmisiä sivuuttamalla heidät tyystin, mikä on vain toinen tapa viedä heiltä ihmisarvo.
Kirurgin veitsikö on teidän mielestä ainoa apu ongelmiin? Aika radikaalia ja riskialtistakin, etten sanoisi... Jos oletetaan että aloittajan ajatukset itsestään ovat liioiteltuja, niin kuin todennäköisesti ovat, niin tuohon leukaongelmaanhan auttaisi vain sopiva hiusmalli.
Mutta siis ihan oikeastikko ihmiset käyttäyvät noin typerästi? Missä tällainen paikkakunta on? Siis tiedän että ihmiset on tyhmiä mutta että noin tyhmiä.. Olisitko kuitenkin tehnyt kärpäsestä härkäsen ja vain paisuttelet asiaa mielessäsi? Ehkä sä oletkin ihan tavallisen näköinen, tai sellanen perusruma, mitä suuri osa ihmisistä on.. Jotenkin tuntuu uskomattomalta että ihmiset suhtautuisivat tuolla tavalla suhun. Lisäksi uskot vakaasti, että lääkärisi ja kaverisi valehtelevat sulle kun sanovat ettei ulkonäössäsi ole mitään poikkeuksellista. Entä jos ne puhuukin totta? Entä jos kuvittelet vihaiset katseet ja ilkeät kommentit? Ehkä olet vain kehittänyt ulkonäöstäsi pakkomielteen.
Itse asiassa muistan yhden, vain yhden poikkeuksellisen ruman ihmisen. Siihenkään en olisi kiinnittänyt mitään huomiota ellei vieressä oleva naisporukka olisi naursekellut tälle. Ja tämä tyyppi oli ruma, tai oikeastaan hassun näköinen, johtuen huonoista elintavoista johtuvasta karmeasta vartalosta, todella kummallisista vaatteista ja vähän häpeilevästä olemuksesta. Kasvoissa ei ollut mitään erityisen rumaa tai poikkeuksellista, tai siis olihan se ruma, mutta ei se karsea kokonaisolemus pelkästään geeneistä johtunut. Jos tyyppi olisi edes kantanut itsensä huumorilla tai ollut itsevarma, ei sille varmaan olisi naurettu.
Mun mielestä kellään ei ole oikeutta nauraa toisen ulkonäölle, se on rumaa ja epäkohteliasta. Itsekin joutunut naurun kohteeksi ulkonäössä olevan vian takia ja voin sanoa ett se satutti ett toinen osoittaa mua sormella ja nauraa. Sen ymmärtäis jos nauraja on lapsi, mutt että aikuinen ihminen nauraa toiselle ulkonäön takia, sitä en ymmärrä. Niin täydellistä ihmistä ei olekkaan jolla olis vara pilkata toista ja nauraa toisen vioille. Joku kerta se pilkkaaja itse saattaa joutua naurun kohteeksi, tuskin silloin enää naurattaa. Ehkä nykyään ihmiset ovat muuttuneet kovemmiksi ja ilkeimmiksi toisiaan kohtaan, ollaan kärkkäitä haukkumaan toista, mitään hyvää ei haluta muissa ihmisissä nähdä. Tuntuu että kaikkien pitäis olla samasta muotista rakennettuja, että kelpais muille eli pitäis pukeutua samanlaisiin vaatteisiin, hiusten pitäis olla samanlaisia kuin muilla, ruumiinrakennekin pitäis olla samanlainen kuin muilla. Jos vähänkään erotut massasta olet kummajainen, friikki.
Siis on se nauraminen munkin mielestä tosi säälittävää ja väärin. Pointtini osittain olikin, etten olisi edes spotannut koko tyyppiä ellei sille olisi naurettu. Eli ilmiö vähän ruokkii itse itseään, ei tarvita kuin muutama idiootti paikalle niin on muutkin ihmiset toljottomassa, kuiskimassa tai nauramassa. Ja ihan ilman mitään syytäkin. Ihmiset on laumasieluisia. Itse en siis nauranut.
Toinen asia oli, että tyyppi olisi kyllä voinut aika pienellä vaivalla vaikuttaa omaan olemukseenkin, vaikkei se muiden asia periaatteessa olekkaan. Joko ottamalla erikoisen ulkonäkönsä itsevarmasti huumorilla tai sitten laihduttamalla ja käyttämällä oikean kokoisia vaatteita.
Ja ei ne naurajat itse ollut todellakaan mitään ruusuja, päinvastoin. Sellaisia paksuja tuksun klooneja. Se tirskuminen taisi olla jotain oman pienen säälittävän egon pönkitystä. Joka tapauksessa jos jatkavat typerää käytöstään,niin varmasti joutuvat itsekin naurun kohteeksi ennemmin tai myöhemmin.
Mutta masentuneena voi myös kuvitella kaikenlaista. Ehkä aloittaja oikeasti kuvittelee ne kaikki toljotukset ja tirskumiset. Se olisi aika todennäköistä, koska vaikea kuvitella että kukaan oikeasti suhtautuisi vihamielisesti rumaan ihmiseen. Rumaan käytökseen ehkä niin suhtaudutaankin. Joidenkin ihmisten täysin neutraali perusilme saattaa myös näyttää vihaiselta ja sen voi ehkä tulkita väärin.
"Toinen asia oli, että tyyppi olisi kyllä voinut aika pienellä vaivalla vaikuttaa omaan olemukseenkin, vaikkei se muiden asia periaatteessa olekkaan. Joko ottamalla erikoisen ulkonäkönsä itsevarmasti huumorilla tai sitten laihduttamalla ja käyttämällä oikean kokoisia vaatteita"
Aika kärkkäästi olet kritisoimassa toisen ulkonäköä. Miltähän susta itsestäs tuntuis, jos joku tulis ehdottamaan sulle, ett sun pitäis käyttää oikeankokoisia vaatteita ja laihduttaa muutaman kilonkin ett kelpaisit hänelle.
Mulle kerran entinen työkaveri pamautti päin naamaa, ettei kannattais missä tahansa rytkyissä töihin tulla. Mulla oli farkut ja pitkähihainen paita, ei mitenkään erikoiset väriltään tai malliltaan. Tokaisin vaan ett mulle oli sanottu ettei sinne töihin kannata parhaimpia vaatteita päälle laittaa, kun saattaa sotkeutua päivän aikana. Ei mulle tullut mieleenkään ett olisin hänen vaatemakuunsa puuttunut. Ei hänen pukeutumistyylinsä kovin hääppöstä ollut, liian pienet housut, kun maha roikkui housunvyötärön ylitse ja sitä oli yrittänyt peittää tunikamallisella paidalla. Tukka hänellä roikkui päätä myöten, ei kauheen siistin näköinen, joskus olis tehnyt mieli sanoa sille ihmiselle ett tekis jotain hiuksilleen. Luonnekin sillä henkilöllä oli suoraan perseestä, tosi rumaa käyttäytymistä toisia työntekijöitä kohtaan. Jatkuvasti oli muka neuvomassa ett miten pitäis laittautua tai jotain muuta vastaavaa. Sillä ulkonäöllä ei olis ollut varaa neuvoa ketään tai pitää itseään muita parempana.
Kylä mä olen oikeasti se harvinaisen ruma tapaus ja oikeasti ihmiset käyttäytyy noin kuten olen kuvaillut oli paikkakunta mikä tahansa. Mutta ymmärrän ihmisiä kumminkin, että kun ne näkee jotain todella poikkeavaa ja tarkoitan selvästi POIKKEAVAA niin kyllä ihminen tuijottaa, vaikka ei sitä muuten normaalisti tekis, mutta näin ne käyttäytyy kun kohtaa todella harvinaislaatuisen olennon.
Mun ongelmana ei ole mikään esim. liikalihavuus tai mauton pukeutuminen vaan olen hoikka tosin olen ollut lihavampikin joskus, mutta nykyisin olen hoikka ja pukeudun täysin normaalisti kuten kaikki muutkin ja hiukset on nätisti ja oikeastaan mun hiukset ehkä onki se ainoa asia jota on joskus varsinkin nuorempana kehuttu eli ne on aika nätitkin jopa, mutta sehän ei todellakaan pelasta tätä mun kokonaisuutta.
Myöskään mun olemuksessa ei oo häpeilyä tai mitään huomiota herättävän outoa vaan oon ihan tavallinen ja normaali käytökseltäni.
En sitä sille tyypille päin naamaa sanonutkaan. Ei olisi tullut mieleenikään. Pointtini oli edelleenkin vain se, että asioille voi tehdä jotain.
Tyypillä oli liioittelematta tällainen maha, ja päällään paita, joka ei edes peittänyt vatsaa kokonaan:
http://www.funnypica.com/wp-content/uploads/2012/05/Ugly-Fat-People.jpg
Jos se olisi edes hymyillyt, niinkuin tossa kuvassa, niin sehän olisi sulautunut massaan itseironisen itsevarmuutensa avulla.
Pata kattilaa soimaa.. Kyllähän itsekin olet aika kärkkäästi nyt arvostelemassa sen työkaverisi ulkonäköä. Roikkuva maha, päästä roikkuva tukka ja niin edelleen... Onko arvostelu sallittua vain joissakin tapauksissa? Kerrotko vielä tarkemmin että minkälaisissa?
Mua kai korpeaa vieläkin sen ent. työkaverin jutut ja touhut. Se ihminen arvosteli toisia jatkuvasti, osalle sanoi päin naamaa mitä pitäis ulkonäölleen tehdä ja toisista puhui sitten selän takana. Yhdelle ihmiselle oli sanonut ett ei tarvi ihmetellä miks porukka kaikkoaa ympäriltä, sun hengitys haisee pahalle. Itse en siitä ihmisestä sellasta huomannut, ett olis haissut mitenkään. Se haukuttu meni oikeasti panikkiin siitä tölväisystä, tuntui pahalta sen henkilön puolesta. Se haukkuja piti itseään muita parempana ja hienompana ja katsoi oikeudekseen ja velvollisuudekseen neuvoa ja arvostella meitä, joita hän piti alempiarvoisina. Kuten edellä kerroin, niin sen haukkujan asenne muita ihmisiä kohtaan oli suoraan hanurista. No, jospa joskus mua fiksumpi antais hänelle samalla tavalla takas, niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan jne..
Miks ihmisen pitäis muuttaa ulkonäköään toisen käskystä tai neuvosta muuksi. Tuskin säkään olet valmis toisen käskystä pukeutumaan niin kuin hän haluaa. Muutos lähtee ihmisen omasta tahdosta ja halusta, silloin voi tulla antamaan neuvoja ja ohjeita, jos toinen niitä itse haluaa ottaa vastaan. Sun jutusta tulee se mieleen, että mun olis sun mielestä olla iloinen siitä että joku neuvoo mulle miten mun olis pitänyt pukeutua että olisin sille mun entiselle työkaverille kelvannut eli on ihan ok, ett mua arvosteltiin, mutt mä en saa sanoa mitään arvostelijani omasta ulkonäöstä ja vaatetuksesta. Mun olis pitänyt pamauttaa nuo tänne kirjoittamani sanat hänelle päin naamaa. Ehkäpä seuraavalla kerralla olen fiksumpi ja sanon takas, enkä pidä mölyjä mahassani. Ehkä mut opetettu olemaan kohtelias muita ihmisiä kohtaan, mun pitää opetella pois tuosta pahasta tavasta. Kiva kun ojensit mua.
Se on totta, että ihminen itse luo elämänsä omalla ajatusmaailmallaan. Kun ajattelet positiivisesti, vedät luoksesi positiivisia asioita. Tämä palsta on täynnä negatiivisuutta ja negaatioita, jotka tukevat sinun käsitystäsi rumuudesta: "et voi vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin", "mene kauneusleikkauksiin", "blaablaa" jne...
ÄLÄ USKO NÄITÄ IHMISIÄ. He eivät edes ole näheet sinua, joten eivät tiedä miltä näytät
Usko siihen, että olet kaunis. Ja edelleenkin suosittelen lukemaan näitä kirjoja, sillä nämä henkilöt, jotka ovat näitä vastaan, ajattelevat itse negatiivisesti ympäristöstään, itsestään ja elämästään. Vaihda sinä suunta elämällesi ja ajattele POSITIIVISESTI. Mitä hyvää sinun elämässäsi on? Jo se, että on syntynyt Suomeen ja asuu täällä on suuri kiitollisuuden aihe. Sinulla on puhdasta vettä, sananvapaus jne. Löydä omasta elämästäsi ne hyvät asiat.
Voin sanoa, että oma ajatusmaailma vaikuttaa siihen, miten ympäristö sinut näkee. Se on totuus. Jos näet itsesi negatiivisessa valosaa, löydät itsesi tätä negaatiota tukevissa paikoissa, kuten täällä Suomi24-palstalla, joka on täynnä vihaisia kirjoituksia, kun ihmiset purkavat omaa pahaa oloaan tänne. Kun arvostat itseäsi, muutkin arvostavat sinua. Niin se menee..
Tsemppiä jatkoon! :)
Voi luoja, että raivostuttaa tuo suhtautuminen. Kun toinen kertoo elämäänsä vaikeuttavasta ja haittaavasat asiasta, kuittaat sen tylysti sillä, että no ole sitten tyytyväinen että saat edes puhdasta vettä !!! Miten tunteettomia ja empaatittomia ihmiset ovatkaan. Jos itse loukkaantuisit tai vammautuisit tai kärsisit jotenkin jostakin asista kovasti, niin iloitsisitko puhtaasta vedestä jotenkin erityisesti enemmän kuin muut? Lisäksi moni ei erota sitä, että aloittaja ei ole sama ihminen kuin häneen suhtautuvat. Asiassa on kaksi puolta, aloittaja ja muut ihmiset. Muiden ihmisten suhtautumiseen ei ole aloittajalla sananvaltaa. Hänen elämässään toisten suhtautumisen vuoksi ei ole kunnossa. Se on asia, jota saa surra ja olla pahoillaan. Sanotko sinä muillekin kärsimystä kohdanneelle, että nauti puhtaasta vedestä? Entä kun itseäsi kohtaa suru, menet hanalle ja tuijottelet sitä vai?
Kyllä ihminen tietää, miltä näyttää jos on koko elämänsä siitä kärsinyt. Vaikka miten väittäisi sen olevan "kauneutta", ei muut ihmiset kärsi samoin "kauneudestaan". Se ON valetta, että ihminen voisi omalla ajatusmaailmalllaan vaikuttaa muiden suhtautumiseen. Sitä ei voi tehdä. Sen tietää joka ikinen, joka joutuu tai on joutunut kuulemaan tai kärsimään omasta ulkonäöstään.
Olen ihan samaa mieltä.. :)
Pointti on siinä, että vaikka elämä menisi päin peetä, siinä on silti aina jotain hyvää. Se, että haluaako synkistellä ja masentua ja velloa näissä ikävissä asioissa, on jokaisen ihmisen omalla vastuulla. Jos vammautuu, sairastuu tms. on tottakai ymmärrettävää, että sitä asiaa suree, mutta onko järkevää tuhlata KOKO ELÄMÄÄNSÄ siihen, että suree? Ei ole. Paranemisprosessi etenee niin, että ihminen suree, käsittelee surun, löytää positiiviset asiat tapahtuneesta ja jatkaa elämää hyväksyen itsensä sellaisena kuin on.
Toinen asia on se, että miksi säälisin ihmistä, joka luo oman päänsä sisällä ajatusmallin, että on ruma? Se miten ihminen kantaa itsensä, miten hän on sinut itsensä kanssa, miten panostaa ulkonäköön yms. heijastuu ulkoiseen maailmaan. Minä tiedän monia ihmisiä, jotka ovat äärimmäisen kauniita sisäisesti ja tämä kaunistaa heidän ulkoisen persoonansa. Näin se vain on. Ei sillä, mitä olet ulospäin, ole merkitystä, vaan sillä, mitä olet sisältä.
Sisäinen olemus heijastuu ulkoiseen olemukseen. Jos ajattelee olevansa ruma, niin voi ajatella, että ei jaksa panostaa ulkoiseenkaan olemukseen, "koska se ei auta mitään". Kyllä se auttaa..
Se miten suhtaudut itseesi heijastuu muiden ihmisten ajatusmalleihin sinusta. SE ON TOTTA. Miksi te ihmiset ette halua hyväksyä tätä tosiasiaa? Kun näette ihmisen, joka kävelee hartiat lysyssä, katse harhaillen maassa, niin ajatteletteko, että hän on itsevarma? Tuskin. Jos näette hymyilevän ihmisen, jolla on hyvä ryhti, niin kuva tästä ihmisestä on toisenlainen.
Minä en usko, että aloittaja on ruma. Ja sen voin sanoa, että meikeillä, hiuksilla ja vaatetuksella saadaan ihmeitä aikaan. Ne jotka eivät tähän usko, eivät osaa meikata oikein ja suosittelen googlettamaan "celebrity without makeup"..
Ja voin sanoa, että puhun omasta kokemuksestani, kun puhun tästä ajatusmallin vaihdoksesta. Olen itse seurannut vierestä kun veli sairastaa syöpää, olen pelastunut parisuhteesta, jossa oli fyysistä ja psyykkistä väkivaltaa, olen kohdannut valtavasti vihaa, kateutta ja ilkeitä puheita, koska erosin uskonnollisesta liikkeestä, koska en kokenut sitä omanani, omat vanhempani ovat aikanaan tuominneet minut helvettiin jne jne..
Mutta.. veljeni voi nyt hyvin ja minulla on asiat juuri nyt loistavasti ja olen onnellinen!
Miksi?
Koska en jää uhrin rooliin, vaan otan täyden vastuun elämästäni, ajatusmaailmastani ja asenteistani. Tiedän, että voin luoda hyviä asioita elämääni asenteellani. Voin nähdä nämä haasteet elämässä opetuksina: olen oppinut niistä todella paljon ja en enää säikähdä pienistä asioista. Tämä mahdollisuus on jokaisella ihmisellä, mutta ihminen yleensä antaa voimansa pois, koska ajattelee "en pysty", "en osaa", "olen arvoton" jne.. Kaikki lähtee siitä, että hyväksyy itsensä sellaisena kuin on ja sanoo peilille: minä olen kaunis!! Koska ei kukaan täällä voi sanoa, mikä on kaunista ja mikä ei. Kauneus on katsojan silmissä. Joten joku sanoo, että pienet tissit on ihanat ja toinen taas, että suuret. Jos ihmisiä lähtee miellyttämään sen perusteella, mitä joku toinen pitää kauniina, mennään ojasta allikkoon.
Pointtina on se, että löytää itsestään jotakin kaunista, koska kaikissa sitä on. Ja se, että on olemassa ihmisiä, jotka arvostavat sinua omana itsenäsi. Ihmiset, jotka katsovat vain pelkkää pintaa, ovat sydämeltään köyhiä.
Minulla on myös ollut lievä acne, joten tiedän miltä tuntuu, kun kokee olonsa rumaksi. Pointti onkin siinä, että miten suhtaudun tähän asiaan.. Olen hyväksynyt tuon osana elämääni. Pyrin omilla elämäntavoillani (ruoka, liikunta, lepo) ja oikeilla kosmetiikkatuotteilla pitämään lievän acnen kurissa. Mutta tiedän sen tunteen, kun kokee, että peilistä katsoo hirviö! Kuitenkin tuo ajatus on vain itsessä! Toki voisin vaipua synkkyyteen ja masennukseen tuon asian takia ja tietenkin olen asian kanssa tuskaillut, mutta lopulta olen päättänyt hyväksyä tilanteen ja teen kaiken sen, miten itse pystyn tilanteeseen vaikuttamaan. Se, että itse kokee itsensä rumaksi, ei välttämättä tarkoita että muut kokevat asian samoin. Sinä voit vain tulkita ihmisten katseet ja eleet niin, että luulet, että he kohtelevat sinua huonosti ulkonäkösi takia vaikka syy voi olla jokin muu..
Minä olen päättänyt ajatella, että olen kaunis. Ja olen panostanut hiuksiin, meikkiin ja vaatteisiin ja korostanut omia hyviä puoliani. Ja viimeksi ihana kukkakaupan täti sanoi "Oletpa sinä kaunis!" Eikö ole ihanaa.. :) Vaikka itse koen itseni suomonsteriksi kun katson aamulla peilistä naamaani.. Sellaista tämä elämä on. Meillä jokaisella on ne omat kipukohdat, joiden kanssa on vaan elettävä. Voin sen sanoa sulle, että vaikka kuinka kauniin ihmisen näet kadulla, niin hän ei välttämättä ole sen onnellisempi kuin sinäkään. Kauneus voi aiheuttaa muissa kateutta ja tästä syystä yksinäisyyttäkin... Kaikella on puolensa ja kääntöpuolensa :)
Jos erehdyt panostamaan itsees ja laittaudut eli meikkaat ja pukeudut vähän nätimmin, niin sekin ärsyttää toisia. Enempi mulle silloin sanottiin mun ulkonäöstä kuin nyt, kun en enää yritä olla muuta kuin mitä olen eli ruma nainen. Silloin, kun näin vaivaa, niin kaks mun tuttua oli keskenään puhunut mun ulkonäöstä ja toinen niistä sitten kerran paukautti päin naamaa, ett olen heidän molempien mielestä luontaantyöntävän näkönen ja nauroi sen sanottuaan paskasesti päälle. Toinen heistä vihjas myöhemminkin ettei meidän ikäisten, oltiin molemmat vielä alle 40v., kannattais enää pukeutua vartalonmyötäisiin vaatteisiin. Huvittavaa, ett se henkilö itse laihduttuaan, on ruvennut käyttämään pillifarkkuja ja muutenkin pukeutumaan tiukkoihin vaatteisiin.
Eräässä entisessä työpaikassa yks työkaveri tyrkkäs naamani eteen taulunkokoisen peilin ja sanoi, ett kato miten ruma naama näkyy. Olen jopa saanut potkutkin, kun liikkeessä vaihtui omistaja ja uuden omistajan mielestä mun naama muistutti petolinnun persettä. Tuollaista koettuani on vaikeaa olla positiivinen ja yrittää hymyillä muitten seurassa. Olen hyväksynyt että olen ruma, en pelkästään omasta mielestäni vaan muittenkin mielestä. Tuskin muut pelkkää ilkeyttään mulle ovat mun ulkonäöstä sanoneet. Aina kun kohtaan uusia ihmisiä, pelkään ett tuleeko joku heistäkin sanomaan mulle jotain mun ei niin kauniista ulkonäöstä. Jotenkin tuntuu siltä, että jotkut luulevat ettei ruma ihminen tajua olevansa ruma vaan se asia pitää tulla rumalle sanomaan suoraan päin naamaa. Kai heidän mielestään ruma ihminen ei saisi olla ja liikkua ihmisten ilmoilla, mutt valitettavasti rumakin joutuu hoitamaan asioitaan ja jos töitä on, niin käymään töissä siinä missä muutkin ihmiset. Joskus nuorempana teinkin niin, että liikuin mahdollisimman vähän missään missä oli paljon muita ihmisiä, mutta nykyään en välitä enää, niin paljon siitä, sitä kun on jo tottunut siihen ett aina joku sanoo jotakin jossain. Kaikkeen turtuu, myös ilkeitten asioitten kuulemiseen. Yhtä asiaa en ole eläissäni kuullut ja enkä varmasti tule milloinkaan kuulemaan ja se on ett "Oletpa sinä kaunis" .
Sinulle nimimerkki *se rumin monsteri*
Sinä olet kaunis. Sulle on nyt sanottu se ainakin kerran :)
Ei muakaan ole koskaan sanottu kauniiksi, pelkästään vain hyvännäköiseksi, nätiksi, sieväksi ja jopa niinki karmealla nimikkeellä kuin komea.
Kiitos kaikille vinkeistä ja, että jaksoitte perehtyä muhun ja mun ongelmiini. Mutta mä oon niin vaikea tapaus ainakin tämän ulkonäköni osalta, että siihen ei auta kuin kork. plastiikkakirurgia ja sellainen jossa pystytään muokkaamaan ihan luustoa. Mutta se nyt jää toteutumatta koska sellainen operaatio on äärimmäisen kallista.
Kyllä mä elän nyt ihan loppuun asti tällaisena ja yritän lääkkeiden voimin selvitä päivästä toiseen. Masentunuthan mä tietenkin oon ja mitkään positiiviset ajatukset ei enää auta koska ei niillä kumminkaan oo mitään vaikutusta ei muihin eikä edes itseenikään, mä nimittäin oon kokeillut aikani myös sitä keinoa, mutta turhin tuloksin. Johonkin se varmasti auttaa, mutta ei muhun.
Kaikille naisille sanoisin, että olkaa tyytyväisiä siihen mitä ootte saanut ja ehkä mun kokemukseni avartaa hieman näkemään, miten hyvin teillä on asiat ainakin ulkonäön suhteen. Hyvää syksyn jatkoa.
Lopetan viestittelyni tähän.
Heippa! Lue vielä noi mun vastaukset tosta ylhäältä! Tsemppiä sulle kovasti ja jaksamista!
No jos nyt kuitenkin luet vielä tätä keskustelua, niin tässä yksi ajatus, joka tuli mieleeni: Kannattaisiko selvittää Kelasta, voisitko saada Kela-korvausta leikkaukseen, jossa leukaasi pienennettäisiin? Käsittääkseni korvausta voisi saada terveydellisin (tai sinun tapauksessasi siis mielenterveydellisin) perustein, vaikka kyseessä on käytännössä esteettinen kirurgia. Kauneusleikkauksistahan ei pääsääntöisesti saa korvausta, mutta esim. synnynnäisten epämuodostumien korjauttaminen kyllä korvataan. Asia kannattaisi selvittää.
Sanoit, ettei sinulla ole itselläsi mahdollisuutta leukaleikkausta maksaa. Oletko täysin varma asiasta? Käytkö töissä? Jos käyt, voisitko kuvitella säästäväsi vaadittavan summan esim. viidessä vuodessa? Tai voisitko lainata osan rahoista vaikka vanhemmiltasi?
Tässä nyt muutama käytännön ajatus. En halua vähätellä ongelmaasi. Jos ulkonäössä on jotain todella poikkeavaa, niin aika vaikeahan asiaa on yrittää unohtaa, vaikka miten yrittäisi ajatella positiivisesti. Omasta kokemuksestani tämän tiedän, koska itseltäni on leikattu karsastava silmä.
Toivon, että pystyisit jatkamaan terapiassa käymistä ja uskaltautuisit välillä ihmisten ilmoille. Hyvää syksyä kaikesta huolimatta.