Oletko "Olet vain laiska"-syytöksen uhri

syytöksenuhri

Onko täällä kukaan diagnosoidusti masennusta sairastava joutunut kohtaamaan

"Olet oikeasti vain laiska"-syytöksen

perheenjäsenten/tuttavien tai jopa viranomaisten taholta.

Onko erityisesti kukaan masentunut NAINEN joutunut tuon kuvottavan syytöksen uhriksi?

Fyysisesti sairas saa paljon tukea ja sympatiaa, mutta henkisesti sairas joutuu pikemminkin joka paikassa pyytelemään anteeksi sairauttaan ja työkyvyttömyyttään. Erityisesti tähän joutuvat masentuneet, mutta kyllä sama ongelma koskee jopa skitsofreniaa sairastavia.

226

8437

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Siili123

      Minulla on ongelmana, että syytän itse itseäni välillä vain laiskaksi ja saamattomaksi. Sitten järki sanoo, että laiska kykenee kyllä nauttimaan mukavista asioista, mutta sitten jonkin ajan kuluttua itsesyytökset alkavat taas.

      Vanhempani ja sisarukseni eivät tiedä sairaudestani; luulen, että jos tietäisivät, tuo syyttely alkaisi. Etenkin äitini ja siskoni taholta. Ehkäpä heidän asenteensa kummittelee päässäni.

      • nutcase1

        Kyllä, juuri eilen kuulin tuon omalta poikaystävältäni. Tosin nyt on entinen. Olen puhunut masennuksesta ja uskomattomasta väsymyksestä mutta tuntuu että kaikki pitävät sitä vain laiskuutena. Aika helvetin kuluttavaa kertoa avoimesti ja odottaa jonkinlaista tukea kun vastauksena saa naurua ja suoranaista vittuilua. Kyllä fyysistä sairautta potevaa tuetaan, ymmärretään ja autetaan, mutta kun päässä sattuu olemaan jotain vikaa (ja mullahan niitä riittää :) ) niin ymmärrys loppuu siihen paikkaan. Hulluja ja kakkosluokan kansalaisia ollaan. Voi kunpa ihmiset oikeasti YMMÄRTÄISIVÄT tämän olevan sairaus, vai onkohan joku oikeasti VALINNUT masennuksen? Enpä usko. Ah, helpotti kun sain vähän avautua :)


      • nutcase1 kirjoitti:

        Kyllä, juuri eilen kuulin tuon omalta poikaystävältäni. Tosin nyt on entinen. Olen puhunut masennuksesta ja uskomattomasta väsymyksestä mutta tuntuu että kaikki pitävät sitä vain laiskuutena. Aika helvetin kuluttavaa kertoa avoimesti ja odottaa jonkinlaista tukea kun vastauksena saa naurua ja suoranaista vittuilua. Kyllä fyysistä sairautta potevaa tuetaan, ymmärretään ja autetaan, mutta kun päässä sattuu olemaan jotain vikaa (ja mullahan niitä riittää :) ) niin ymmärrys loppuu siihen paikkaan. Hulluja ja kakkosluokan kansalaisia ollaan. Voi kunpa ihmiset oikeasti YMMÄRTÄISIVÄT tämän olevan sairaus, vai onkohan joku oikeasti VALINNUT masennuksen? Enpä usko. Ah, helpotti kun sain vähän avautua :)

        Itse olen ollut masiksessa jo kauan. O len saanut kokea ivaa, pilkkaa, vähättelyä mm...Joku pitää näkymättömänä esim. kaupan kassa ei joskus tervehdi, vaikka itse sanoisin monta kertaa: päivää. Eli pidetään tyhmänä tai jotain muuta sinne viittaavaa...Mutta pääasia että tiedän itse mikä olen. Ja monet tutuistani pitävät minua älykkäänä ja luovana ihmisenä...Mutta koska olen herkkä ihminen olen herkkä masentumaan. Ja sehän on SYNTI tässä NYKYAJAN maailmassa. Ei saisi koskaan näyttää huonommuuttansa vaan pitäisi aina edes JAKSAA ESITTÄÄ olevansa parempi mitä onkaan vaikka lääkkeiden voimalla edes!


      • masse3425432

        Psykiatrit saavat syyttää vaan itse itseään mielenterveyskulujen noususta. Ovat käytännössä lapsen asteella.

        Sen sijaan että ratkaisivat ihmisten ongelmia ihmiset lääkitään ja sitten sairastetaan - ja rahaa kuluu. Ei ole kysymys sairaudesta ja psykiatrista paskaa ja propagandaa ei pidä uskoa. Käytänössä paras tulos saataisiin ja rahaa säästyisi kun palkattaisiin halvalla eläkeläisiä juttelemaan ihmisten kanssa mukavia, antamaan henkistä tukea ja tarjoamaan elämänneuvoja ja heivattaisiin sairaslomia kirjoittavat ja lääkkeisiin uskovat psykiatrit kuvioista pois. Vain lasi vettä tai kuppi kahvia/teetä sopii lääkitykseksi. Jos tuo ei riitä voi yksityisillä psykologeilla pureutua ongelmiinsa perusteellisemmin (mutta kyse ei ole sairaudesta, eikä sitä pitäisi sairautena hoitaa).

        Lääkkeet kuten mirtazapine, doxepin, seroquel, trazodone, zyprexa, risperdal jne ovat käytännössä täyttä paskaa (peittää oireet ja lopettaminen aiheuttaa ongelmia). SSRI lääkkeissäkään ei ole mitään järkeä, koska jos mielenterveys ongelmista on kysymys, niin ei ole mitään vikaa aivoissa tai kehossa.

        Seroquel IR (ei prolong) 400mg/ilta on jotenkin järkevä. Sitä voi käyttää vuosia ilman ongelmia, mutta ei siinä mitään järkeä ole koska mitään ongelmaa ei aivoissa neurotransmitterien tasolla ole. Lopettaminen tai annoksen vähentäminen aiheuttaa sitten ongelmia.


      • masentunut1
        masse3425432 kirjoitti:

        Psykiatrit saavat syyttää vaan itse itseään mielenterveyskulujen noususta. Ovat käytännössä lapsen asteella.

        Sen sijaan että ratkaisivat ihmisten ongelmia ihmiset lääkitään ja sitten sairastetaan - ja rahaa kuluu. Ei ole kysymys sairaudesta ja psykiatrista paskaa ja propagandaa ei pidä uskoa. Käytänössä paras tulos saataisiin ja rahaa säästyisi kun palkattaisiin halvalla eläkeläisiä juttelemaan ihmisten kanssa mukavia, antamaan henkistä tukea ja tarjoamaan elämänneuvoja ja heivattaisiin sairaslomia kirjoittavat ja lääkkeisiin uskovat psykiatrit kuvioista pois. Vain lasi vettä tai kuppi kahvia/teetä sopii lääkitykseksi. Jos tuo ei riitä voi yksityisillä psykologeilla pureutua ongelmiinsa perusteellisemmin (mutta kyse ei ole sairaudesta, eikä sitä pitäisi sairautena hoitaa).

        Lääkkeet kuten mirtazapine, doxepin, seroquel, trazodone, zyprexa, risperdal jne ovat käytännössä täyttä paskaa (peittää oireet ja lopettaminen aiheuttaa ongelmia). SSRI lääkkeissäkään ei ole mitään järkeä, koska jos mielenterveys ongelmista on kysymys, niin ei ole mitään vikaa aivoissa tai kehossa.

        Seroquel IR (ei prolong) 400mg/ilta on jotenkin järkevä. Sitä voi käyttää vuosia ilman ongelmia, mutta ei siinä mitään järkeä ole koska mitään ongelmaa ei aivoissa neurotransmitterien tasolla ole. Lopettaminen tai annoksen vähentäminen aiheuttaa sitten ongelmia.

        Et taida olla aivan ajan tasalla. Masennusta voi olla niin kemiallista kuin traumaattista. Traumaattinen on se että jotain järkyttävää on tapahtunut, mikä aiheuttaa ihmisessä ahdistusta. Mutta kemiallinen masennus johtuukin siitä, että aivot eivät tuota sitä molekyyliä, mikä kuuluisi normaaliin aineenvaihduntaan. Esimerkiksi Sertraliini, joka on varmasti tuttu lääke masennuksesta kärsiville siinä mielessä että se on niitä "lievimpiä" testilääkkeitä, on tarkoitettu siihen että se lisäisi juuri tuon nimisen välittäjäaineen toimintaa ja määrää. Masennukseen kuuluu myös se piirre, että pitkään masentuneen ihmisen aivot eivät toimi enää tavalliseen tapaan, vaan tiettyjä molekyylejä ei välttämättä enää edes tuoteta, kuten kuuluisia mmielihyvää tuottavia aineita.

        Eli toisin sanoin masennus voi olla pitkäaikaissairaus aivan niinkuin vaikka diabetes, jota hoidetaan insuliinilisäyksillä.


      • Politiikka
        essulissu kirjoitti:

        Itse olen ollut masiksessa jo kauan. O len saanut kokea ivaa, pilkkaa, vähättelyä mm...Joku pitää näkymättömänä esim. kaupan kassa ei joskus tervehdi, vaikka itse sanoisin monta kertaa: päivää. Eli pidetään tyhmänä tai jotain muuta sinne viittaavaa...Mutta pääasia että tiedän itse mikä olen. Ja monet tutuistani pitävät minua älykkäänä ja luovana ihmisenä...Mutta koska olen herkkä ihminen olen herkkä masentumaan. Ja sehän on SYNTI tässä NYKYAJAN maailmassa. Ei saisi koskaan näyttää huonommuuttansa vaan pitäisi aina edes JAKSAA ESITTÄÄ olevansa parempi mitä onkaan vaikka lääkkeiden voimalla edes!

        Olet oikeassa,kaikki henkiset sairaudet tiedostetaan enimmäkseen potilaan niskaan.Vähemmän kai seulotaan mikä niitä itsekkullekin aiheuttaa.Jos ihminen hienojakoisempi,hän ei älykkyystasoltaan juuri viimeiseksikään jää.Mutta yhteiskunnan junttaajat taas kateellisuuttaan panevat herkemmän taitavamman ihmisen hermot usein koetukselle jolloin pahimmassa tapauksessa voi johtaa Mielisairaalaan.Silloin saat kuvainnollisesti leiman otsaasi,joka pirullisessa maailmassamme kyllä säilyy.Olet toisinsanoen leimattu koko ikääsi.Jos joskus sinut kirjoitetaan ulos em. sairaalasta,voi tuo leima haitata kun esim. haet erinnäisiä työpaikkoja.Kaupunkikuvakaan ei ole mitenkään yksioikoinen taudeilta vapaa,on kai vain leimaaminen jostain syystä keskeytynyt ns. vapaassa maailmassa.Ellei yhteikuntamme olisi sairas,ei erikoissairaaloita jne. tarvittaisi nykyisessä määrin.On paljon muutakin jota voisi hiota yhteiskunnassamme jolloin sairaustilastot muuttuisivat


      • _Antti
        masentunut1 kirjoitti:

        Et taida olla aivan ajan tasalla. Masennusta voi olla niin kemiallista kuin traumaattista. Traumaattinen on se että jotain järkyttävää on tapahtunut, mikä aiheuttaa ihmisessä ahdistusta. Mutta kemiallinen masennus johtuukin siitä, että aivot eivät tuota sitä molekyyliä, mikä kuuluisi normaaliin aineenvaihduntaan. Esimerkiksi Sertraliini, joka on varmasti tuttu lääke masennuksesta kärsiville siinä mielessä että se on niitä "lievimpiä" testilääkkeitä, on tarkoitettu siihen että se lisäisi juuri tuon nimisen välittäjäaineen toimintaa ja määrää. Masennukseen kuuluu myös se piirre, että pitkään masentuneen ihmisen aivot eivät toimi enää tavalliseen tapaan, vaan tiettyjä molekyylejä ei välttämättä enää edes tuoteta, kuten kuuluisia mmielihyvää tuottavia aineita.

        Eli toisin sanoin masennus voi olla pitkäaikaissairaus aivan niinkuin vaikka diabetes, jota hoidetaan insuliinilisäyksillä.

        Itse asiassa masennuksen katsotaan johtuvan pääasiassa siitä, että aivojen serotoniinijärjestelmä on yliherkkä, eli serotoniinireseptoreita (joiden kautta serotoniini-niminen aine vaikuttaa aivotoimintaan) on ylimääräisiä tai ne ovat normaalia herkempiä tms. Serotoniinin määrä voi olla kuitenkin täysin normaali. Jos tilanne on tämä, niin SSRI-lääkkeet auttavat, mutta eivät heti, vaan viiveellä. Tämä johtuu siitä, että serotoniinijärjestelmään kasautuva serotoniini aiheuttaa reseptorien alassäätelyä eli niiden herkkyys/määrä laskee. Jos masennus johtuu siitä, että serotoniinia on liian vähän, SSRI-lääkkeet auttavat parhaiten heti kun niitä otetaan ensimmäistä kertaa.

        Masennukseen voi vaikuttaa myös noradrenaliini- ja dopamiinijärjestelmien häiriöt. Sen vuoksi jotkut mielialalääkkeet vaikuttavat myös niihin.

        Psykoosioireilla on havaittu olevan yhteyttä dopamiini- ja serotoniinijärjestelmien yliaktiivisuuteen, ja tämän takia antipsykoottiset lääkkeet salpaavat dopamiini- ja serotoniinireseptorien toimintaa. Perinteiset antipsykootit vaikuttavat vain dopamiinireseptoreihin, sen sijaan esim. ketiapiini vaikuttaa enemmänkin serotoniinireseptoreihin.


      • maniskitso
        Politiikka kirjoitti:

        Olet oikeassa,kaikki henkiset sairaudet tiedostetaan enimmäkseen potilaan niskaan.Vähemmän kai seulotaan mikä niitä itsekkullekin aiheuttaa.Jos ihminen hienojakoisempi,hän ei älykkyystasoltaan juuri viimeiseksikään jää.Mutta yhteiskunnan junttaajat taas kateellisuuttaan panevat herkemmän taitavamman ihmisen hermot usein koetukselle jolloin pahimmassa tapauksessa voi johtaa Mielisairaalaan.Silloin saat kuvainnollisesti leiman otsaasi,joka pirullisessa maailmassamme kyllä säilyy.Olet toisinsanoen leimattu koko ikääsi.Jos joskus sinut kirjoitetaan ulos em. sairaalasta,voi tuo leima haitata kun esim. haet erinnäisiä työpaikkoja.Kaupunkikuvakaan ei ole mitenkään yksioikoinen taudeilta vapaa,on kai vain leimaaminen jostain syystä keskeytynyt ns. vapaassa maailmassa.Ellei yhteikuntamme olisi sairas,ei erikoissairaaloita jne. tarvittaisi nykyisessä määrin.On paljon muutakin jota voisi hiota yhteiskunnassamme jolloin sairaustilastot muuttuisivat

        kiusattiin nyt taas tutisuttaa apua ei saa mistään laiskahan tietysti olen kunnen halua tutisevana olla ihmisten ilmoilla


      • normaalia
        _Antti kirjoitti:

        Itse asiassa masennuksen katsotaan johtuvan pääasiassa siitä, että aivojen serotoniinijärjestelmä on yliherkkä, eli serotoniinireseptoreita (joiden kautta serotoniini-niminen aine vaikuttaa aivotoimintaan) on ylimääräisiä tai ne ovat normaalia herkempiä tms. Serotoniinin määrä voi olla kuitenkin täysin normaali. Jos tilanne on tämä, niin SSRI-lääkkeet auttavat, mutta eivät heti, vaan viiveellä. Tämä johtuu siitä, että serotoniinijärjestelmään kasautuva serotoniini aiheuttaa reseptorien alassäätelyä eli niiden herkkyys/määrä laskee. Jos masennus johtuu siitä, että serotoniinia on liian vähän, SSRI-lääkkeet auttavat parhaiten heti kun niitä otetaan ensimmäistä kertaa.

        Masennukseen voi vaikuttaa myös noradrenaliini- ja dopamiinijärjestelmien häiriöt. Sen vuoksi jotkut mielialalääkkeet vaikuttavat myös niihin.

        Psykoosioireilla on havaittu olevan yhteyttä dopamiini- ja serotoniinijärjestelmien yliaktiivisuuteen, ja tämän takia antipsykoottiset lääkkeet salpaavat dopamiini- ja serotoniinireseptorien toimintaa. Perinteiset antipsykootit vaikuttavat vain dopamiinireseptoreihin, sen sijaan esim. ketiapiini vaikuttaa enemmänkin serotoniinireseptoreihin.

        Antti ja muut. Mitään YLIherkkyyttä ei ole olemassakaan. Ihmiset ovat niin herkkiä kuin ovat, toiset enemmän, toiset vähemmän. Yliherkkyys (sana on huono, herkkyys ei voi mennä yli) on luonnollista ja biologista se ei todellakaan ole mikään sairaus eikä vika, ja siksi sitä ei tarvitse lääkitä. Siis liian herkkä ei voi olla ja oli ihminen sitten miten herkkä tahansa niin se on normaalia ja se ei oikeuta muita käyttäytymään huonosti. Antakaa sen olla. Ja opetelkaa sosiaalisia taitoja, jolloin ette ahdistele ja kiusaa meitä herkkiä törkeällä ja hyökkäävällä käytöksellänne, niin mitään paniikkia ei synny. Paniikki, joka on seurausta siis herkkyydestä on normaali reaktio päällekäyvään käytökseenne. Käyttäytykää siis kunnolla ja sopeuttakaa käytöksenne herkkien mukaisesti. Lopettakaa meidän kiusaaminen. On kyse huonoista sosiaalisista taidoista, älkää syyttäkö herkkiä omasta taitamattomuudestanne.
        Siis herkkyys on aivan normaalia ja sen vuoksi sitä ei tarvitse lääkitä missään nimessä. EI OLE OLEMASSA MITÄÄN YLIHERKKYYTTÄ. Itse olen siis todella herkkä myös, mutta en kärsi siitä millään tavalla eikä se haittaa elämääni. Ihmisten törkeä suhtautuminen sen sijaan häiritsee ja haittaa, ei herkkyys itsessään. Herkkyys on sitä paitsi hyvä piirre ja siitä on hyötyä monin tavoin elämässä.
        Tasapuolisuuden nimissä voitaisiin alkaa lääkitsemään ja diagnosoimaan myös aliherkkiä. Monilla kun on ongelmana nimenomaan herkkyyden puute, ei se että sitä olisi liikaa. Liika järkeistäminen ja järjellä eläminen, jolla moni toki väärin perustein elämässä menestyy, on monin verroin sairaampaa. Liian järkevät ja ei-herkät siis mielisairaalaan ja lääkitys kuntoon. Herkkyys ei ole ongelma, herkkyyden puute on.
        Me herkät reagoimme juuri niin voimakkaasti kuin reagoimme ja se on ihan luonnollista. Ihmiset ovat erilaisia ja se on luonnollista. Ymmärtäkää tämä asia nyt viimein ja antakaa olla. Minä en ainuttakaan tablettia ota se on varma se. Asia loppuunkäsitelty tähän aiheeseen ei tarvitse enää palata. Eikös niin.


    • Opon uhri

      Olen joutunut tuon syytöksen kohteeksi edellisessä ammattikoulussa opinto-ohjaajan osalta. Diagnoosi depressiosta oli, mutta eipä tämä uskonut vaan haukkui mut jo muutenkin huonossa tilanteessa vielä pahempaan tilaan.

      • opiskelija

        Mulla ei ole mitään diagnoosia mistään,mutta olen aikuispuolella joutunut opon haukkumaksi,vain ainoastaan siitä syystä,et opiskelen työkkärin-rahalla.Vihanpito alkoi siitä kun pyysin saada apua harjoittelupaikan etsimisessa.Tosin en pyytänyt häntä sitä etsimään vaan antamaan vinkkejä.Hänellä on myös asenne et minusta ei tälle alalle vaan ole.Sen huomaan siitä että muille työkkärinrahoilla opiskeleville taas apuja kyllä satelee.Itse kamppailen joka ikinen syksy ja kevät että lopetanko opiskelut vai en.Mutta aina jostakin sen tsempin löydän ja ajattelen et sille natsille mä vielä näytän.
        Mä en kadu mitään muuta tässä kuin sitä,että kun tämä haukkuminen alkoi,niin en ottanut tämän opon pomoon yhteyttä ja valittanut sinne.Koska on meillä opiskelijoillakin Oikeudet!Jokainen opo oppikoon hoitamaan työnsä sekoittamatta siihen omaa henkiläkohtaista elämäänsä.
        Pitäkää puolenne,sitä minäkin opettelen.Palautteen annan minäkin kun opiskelut on käyty .


    • Häpeäpilkku

      Vanhempani eivät tunnusta muita sairauksia kuin fyysiset sellaiset ja nekin vain jos johtuvat kovasta ruumiillisesta työstä. Istuma toimistotyöläisellä ei voi olla selkä kipeä, sehän voi kipeytyä vain tukkimetsässä tai siivotessa -ei istuessa.
      Kun sairastun itse jo yläasteella masennukseen oli se oikea synti ja häpeä heille jota piti piilotella.
      Ja en päässyt asianmukaiseen hoitoon ja nyt ollaan eläkkeellä nuorella iällä. Ja sepä vasta häpeällistä on, mieluummin olen heille vain työtön kuin sairas.

    • pa'ska rohveetta

      Olen ollut käytännössä koko elämäni kaikenlaisten syyttelyiden kohteena, todella
      kauan aikaa aivan alusta alkaen. Ymmärrän erittäin hyvin nykyisin mitä se on olla
      sellaisen käytöksen kohteena. Ai et ole töissä, s.tanan p'ska luuseri, yhteiskunnan
      loinen, tommoiset ajaa tän maan vararikkoon, prkele tuollaiset pitäis viedä saunan
      taakse ja lopettaa. No ei se ihme kun ei työ maita kun nuin suuria rahoja saa
      jouten istumisesta. Ja vielä tuommoiset prkeleet levittävät kaikki tauditkin meihin parempaan väestönosaan.
      No keksi ny edes joku ihmepelastus muille samanlaisille että riittää työtä ja
      toimeentuloa. Eikö sinusta väärästä profeetasta ollut ees semmoiseen, sa'tanan
      tunari.
      Tuossa pienen pieni ripaus syyttelyistä, tuttua on kaikki tuo.
      Poissa työelämästä nykyisin myös.

    • kokemusta ononon

      Nähty on tuollainen syytös.

    • voi olla yksi syy

      Fyysinen sairaus näkyy ulospäin, mutta psyykkinen ei. Minulla on erittäin iloisen ja terveenoloinen ystävä, mutta hän on hyvin masentunut jopa hautoo itsemurhaa. Myös psyykesairauden oireet vaihtelevat: voi olla että kotona on ihan kuin terve, mutta ei kestä uudessa ympäristössä ja työnelämän paineessa. Pitää olla säänöllinen, aikataulut, yllättävät haastavat tilaneet.
      Kun on sairas ja ei jaksa ei voi pitää vain rehelliesti sanoa että on sitten sairas.

      • mustavalkoista

        Ei pidä paikkaansa. Fyysinen sairaus ei aina näy päällepäin esim Sjögrenin syndrooma jne.

        Psyykkinen sairaus voi näkyä päällepäin.


      • rq3ew
        mustavalkoista kirjoitti:

        Ei pidä paikkaansa. Fyysinen sairaus ei aina näy päällepäin esim Sjögrenin syndrooma jne.

        Psyykkinen sairaus voi näkyä päällepäin.

        Joo ei näy aina päällepäin ja USEIN vähätellään, mutta paskat mä niistä
        kun nekään ei minusta välitä.


    • 13+20

      Olen kyllä. Monet ystävät ovat myös jättäneet, kun ei ole pysynyt oravanpyörässä kiinni, on köyhtynyt jne. Varmaan heille edustaa niin totaalisen epäonnistujaa, ettei sellaista halua katsoa.

      Pahinta kai kuitenkin, että vielä useidenkin vuosien sairastamisen jälkeen uskon olevani laiska ja saamaton, ja jos vaan olisin reipas ja ahkera saisin itseni "ruotuun". Tuo ajattelu johtaa yleensä suicidi-ajatuksiin. Miten voi elämä olla näin vaikeeta??.

    • juuuu7777

      Tässä yhteiskunnassa ei saa surra edes kuolleita omaisia, eikä saa apua uniongelmiin. Sossu käännyttää apua tarvitsevan henkilön pois tiuskien. Kokemusta on. Että todellako täytyy mennä metsään kuolemaan pois, tai kadulle, kukaan ei edes huomaisi mitään. No tavallaan on sekin helpotus.

      Kouluissa opettajat ovat turhia sitten ala-asteen jälkeen. Kaikki tulee lukea ja opiskella itse, sillä isoissa luokissa ei opi mitään ja opettajilla on aina niiiiin kamala hoppu, ettei neuvomaan kerkiä. Turhaa siis istua koulussa. Töissä kaikilla on tuli perseen alla. Kamalan stressaavaa. Itse en kestä tuollaista elämäntyyliä, josta kärsii oma ainutkertainen elämä. Minun ei tartte elää elämääni yhtä huonosti kuin muut elävät!!!! Ennemminköyhyys / pienituloisuus kuin ikuinen v.tutus työssä ja koulussa.

      Mutta siis törkeintä on, ettei ihmisille myönnetä sairaslomaa psyykkisistä ongelmista. Esim. omaisten kuoltua tarvitsisi ainakin 2 vuotta sairaslomaa, ennen kuin edes pystyy ajattelemaan, että tulevaisuus on olemassa. Toisille ne omaiset vaan on olleet henki ja elämä!!!! Ei siitä hevillä toivu!!!!

      • E

        Ikävä kyllä BKT kuivuisi olemattomaksi jos kaikki saisivat 2v saikkua läheisen tm menehtymisen vuoksi. Et siksi.


      • Et oo tosissas
        E kirjoitti:

        Ikävä kyllä BKT kuivuisi olemattomaksi jos kaikki saisivat 2v saikkua läheisen tm menehtymisen vuoksi. Et siksi.

        Totta. 2 VIIKKOA on se standardi. Mihin tahansa vaivaan (ehkä jotain ihme syöpiä lukuuottamatta) 2 vuotta tuntuu paljolta, ennemmin lyhyempiä saikkuja joiden päätteessä aina harkitaan uudelleen.

        Läheisen menetyksen jälkeen on tärkeää jatkaa elämää, varmasti tulevaisuus tuntuu toivottomalta, jos sellaista ei ole kun kotona jököttää.

        Psyykkisistä ongelmista myönnetään pikemminkin liikaa saikkuja. Tutkimusten mukaan lievää ja jopa keskivaikeaa masennusta ei tule hoitaa sairaslomalla, sillä näitä sairastavalle tekee hyvää nostaa perseensä penkistä ja tehdä jotain.

        Ymmärrän hyvin lääkäriä, joka on kieltäytynyt 2 vuoden saikusta. Ei sitä mitenkään voi määrätä normaaliin suruun! (Muuten oma äitini oli tasan yhden päivän pois töistä isänsä kuoleman jälkeen, sekin hautajaispäivä)


      • lhhdf-ähds
        Et oo tosissas kirjoitti:

        Totta. 2 VIIKKOA on se standardi. Mihin tahansa vaivaan (ehkä jotain ihme syöpiä lukuuottamatta) 2 vuotta tuntuu paljolta, ennemmin lyhyempiä saikkuja joiden päätteessä aina harkitaan uudelleen.

        Läheisen menetyksen jälkeen on tärkeää jatkaa elämää, varmasti tulevaisuus tuntuu toivottomalta, jos sellaista ei ole kun kotona jököttää.

        Psyykkisistä ongelmista myönnetään pikemminkin liikaa saikkuja. Tutkimusten mukaan lievää ja jopa keskivaikeaa masennusta ei tule hoitaa sairaslomalla, sillä näitä sairastavalle tekee hyvää nostaa perseensä penkistä ja tehdä jotain.

        Ymmärrän hyvin lääkäriä, joka on kieltäytynyt 2 vuoden saikusta. Ei sitä mitenkään voi määrätä normaaliin suruun! (Muuten oma äitini oli tasan yhden päivän pois töistä isänsä kuoleman jälkeen, sekin hautajaispäivä)

        Hei haloo,just tollaset tulee sanomaan tänne että jos on masennus niin pitäs nostaa perse penkistä. Kuule se ei mee noin vaan,lievän masennuksen kanssa ehkä vielä pystyy elämään,mutta ei keskivaikean tai vaikean. Kun ihminen masentuu niin yleensä siihen on syy,joku trauma tai läheisen menettäminen. Me ollaan kuule hyvin yksilöllisiä ja koetaan asiat erilailleen,joku voi tarvita vaqikka sen kahden vuoden saikun. Mun mielestä on ihan turha sellasten tulla tänne huuteleen jotka ei ole vaikeeta masennusta käynyt läpi että mitä se on,ei ois ihan heti tullu mieleen että nostanpa tässä perseeni penkistä ja meen töihin..

        Terveisin : Lapsuuden traumoja kokenut,perheväkivallasta kokenut,raiskauksen kokenut,oman lapsen menettänyt ja siskon menettänyt


      • HALOO PAHVIT

        Meikäläinen diagnosoitiin vajaatyökykyiseksi.(erikoislääkäri).B-lausunnossa samainen leguri suosittaa työkokeilua psyykkisen toimintakyvyn riittävyyden arvioimiseksi.Ja kehottaa tarpeen mukaan hakeutumaan jatkoselvittelyihin omalle terveysasemalle.(Aika varattu).En ole kyennyt työntekoon 25:een vuoteen traumaattisen stressin takia. Tuona aikana saaanut työmarkkinatukea,kunnes työkkäri vuosi sitten hiffas ettei niillä ole tarjota minulle sopivaa palvelua ja laittoivat sossun asiakkaaksi.Saamani lääkärin lausunnon perusteella sossu nyt tod.näk "pakottaa"mut takasiin työkkäriin ja työkkäri sitten työkokeiluun.Ja jos en näin suostu toimimaan, niin ilman perusteltua syytä kieltytymiselle vähentävät toimeentulotukea 20%ja mahd. toistuvasta kieltäytymisesstä 40%!!!!.
        Ainoat pätevät syyt kieltäytyä ovat viranomaisille luultavasti kooma tai kuolema.

        Voi hyvää päivää sanon vaan Tulis yhteiskunnalle huomattavasti halvemmax laittaa suoraan eläkkeet, kun pomputtaa ihmisiä tähän tyyliin.

        Mä en jaksa enää enempää vakuutella yhtään auktoriteetteja ,tehkööt mitä lystäävät.

        Työkokeiluun tai vastaavaan en jok.tap aio suostua!
        Meinas unohtuu, et olin kuntouttavassa työtomiinnassa pari vuotta ennen sossuun siirtymistä yhdeksällä eurolla päivä, enkä yllätys yllätys kuntoutunut:)


      • MrNobody69
        lhhdf-ähds kirjoitti:

        Hei haloo,just tollaset tulee sanomaan tänne että jos on masennus niin pitäs nostaa perse penkistä. Kuule se ei mee noin vaan,lievän masennuksen kanssa ehkä vielä pystyy elämään,mutta ei keskivaikean tai vaikean. Kun ihminen masentuu niin yleensä siihen on syy,joku trauma tai läheisen menettäminen. Me ollaan kuule hyvin yksilöllisiä ja koetaan asiat erilailleen,joku voi tarvita vaqikka sen kahden vuoden saikun. Mun mielestä on ihan turha sellasten tulla tänne huuteleen jotka ei ole vaikeeta masennusta käynyt läpi että mitä se on,ei ois ihan heti tullu mieleen että nostanpa tässä perseeni penkistä ja meen töihin..

        Terveisin : Lapsuuden traumoja kokenut,perheväkivallasta kokenut,raiskauksen kokenut,oman lapsen menettänyt ja siskon menettänyt

        Komppaan sua täysin. Tää maailma on täynnä sydämmettömyyttä ja ymmärtämättömyyttä. Itte oon keski-ikäinen mies ja kärsin vaikeasta masennuksesta.


      • Simpukkakuiskaus
        MrNobody69 kirjoitti:

        Komppaan sua täysin. Tää maailma on täynnä sydämmettömyyttä ja ymmärtämättömyyttä. Itte oon keski-ikäinen mies ja kärsin vaikeasta masennuksesta.

        Sä olet ihana, muista se.


    • poikapudottaa

      (www.poikapudottaa.blogspot.com)

      Saanko kysyä sulta.. onko sulla kiva poikaystävä ja paljon kavereita, joiden kanssa käyt ulkona pari kertaa viikossa? Onko sinulla hyvä kroppa ja hyvä taloudellinen tilanne? Onko sulla opiskelupaikka tai työ, jossa tykkäät olla? Jos kaikki on kunnossa, mutta silti et pysty osoittamaan mitään kiitollisuutta tai tyytyväisyyttä tilanteeseesi, olet masentunut.
      Jos tilanteesi on sama kuin minulla: ei ole ketään, opiskelu ei kiinnosta, jokaista ostosta pitää harkita ja kamppailet lihavuuden kanssa, niin et ole kliinisesti masentunut. Tottakai se tilanne masentaa, mutta eihän se ole muusta kuin itsestä kiinni! Minullekin työnnetty masennuskuureja ja kyllähän se mieltä piristää, mutta sitten, kun lopettaa lääkityksen, itkee kuinka päin helvettiä asiat ovat, niin tajuaa, että hei, mun täytyy tehdä tälle asialle jotain ja sitten kun olen tehnyt itse itseni onnelliseksi, voin alkaa ihmetellä, jos masentaa.
      Jos asiat ovat huonosti, olette ainoita, jotka voivat muuttaa tilanteen. Onko kyseessä henkinen sairaus, kuten ahdistushäiriö tai anoreksia? Ottakaa välittömästi yhteyttä lähiterveydenhuoltoon: ottakaa terapiaa tai lääkitys, joka hoitaa todellista häiriötänne, eikä masennusta, joka on ilmiselvä asia, täysin tarpeettomasti diagnosoitu tosiasia, jossa voit huonosti ja sinua masentaa.

      Sinä teet seuraavan tärkeän päätöksen elämässäsi. Ota se askel, sano nyt saa riittää, se loppuu nyt, tämä on uusi alku, rakastan sinua, ostan kuntosalikortin, perustan yrityksen. "

      It's not can you, it's will you."

      • E

        Toi oli hyvä neuvo: rakasta itseäsi. hyvä kirjoitus. Olen tuo yllä kuvailemasi hlö, suurinpiirtein. Aina voisi olla laihempi, rikkaampi ja blaa blaa.. Mutta. En jaksa nähdä ystäviä tai ketään!! Kärsin vaikka elämässäni on tosi paljon hyvää ((( ja usein haluan vain pois täältä. Vihaan itseäni.

        Haluan silti uskoa et pystyy eheytymään ja luomaan elämänsä sellaiseksi kun haluaa. 'The best way to predict the future is to create one'


      • dorkaaa

        Oot tosi epäkypsä. Näköjää su elämä ei on ollu pumpulilinnaa vähä liianki kaua.


    • YleistäOnSe

      Tämä on yleistä.

      • Yleistä on

        Että v.2014 alkaa uusi Eu-rahoituskausi.Yleistä on.että taas arvonlisävero nousi.Yleistä on,että sairaaloita ja terveyskeskuksia täytyy yhtenäistää.Yleistä on,että lähipalvelut muuttuvat etäpalveluiksi.Yleistä on,että yöllä ihminen ei voi enää vakavasti sairastakkaan terveyskeskuksien ja ampulanssien vähyyden vuoksi.


    • Masis-Misu

      Minut on lapsesta asti kasvatettu uskomaan, että olen laiska ja tyhmä. Koulu ei sujunut koulukiusaamisen takia, enkä koskaan tehnyt läksyjä. Opettaja otti silmätikuksi, että "Misu ei taaskaan ole tehnyt läksyjä!" Ja nöyryytti koko luokan edessä läksyjen tekemättömyydestä. Kukaan ei koskaan kysynyt, miksi en tehnyt läksyjä, automaattisesti olin vain tyhmä ja laiska. Älystä ei kuitenkaan ollut kysymys, koska kirjoitin lukiosta ihan hyvät (M:n keskiarvo) paperit, johon tuskin kukaan laiska ja tyhmä olisi kyennyt.

      Nykyäänkin minun on vaikea antaa itselleni anteeksi sitä, jos en sairauteni takia jaksa. Hakkaan itseäni kuvainnollisesti joka kerta, kun en suoriudu riittävän hyvin tehtävistäni, vaikka tiedän että kyse on sairaudesta, eikä omasta tyhmyydestä tai laiskuudesta.

    • ei enää kynnysmatto

      Tuttua on. Ehkei nyt ihan noin suoraan ole kukaan sanonut, mutta väsymyksestäni olen saanut kuulla varsinkin äidiltäni. Hän on suorittaja ja kun tulee meille, ei hän ymmärrä että jos en ole saanut nukutuksi olen todella väsynyt ja ärtyinen ja silloin tarvitsen päiväunet. Ja siitäkin syyllinen olo jos nukkuu liian pitkään päivällä, en saisi siis helpottaa oloani edes nukkumalla.
      Pahimmat syytökset ovat tulleet sossuilta kun aikanaan hain apua. Erityisesti minä äitinä olin syytösten kohteena, eihän suinkaan mieheni, joka esitti täydellistä ja ahkeraa. Ei sieltä ymmärrystä herunut masennukseen, vaikka muka oli lupa nukkua kun perhetyöntekijä käy, niin sitten kuitenkin papereissa luki miinuksena, että "äiti vain nukkuu". Tosin nukuin varmaan kerran tai pari vain.
      Sitten syyllistettiin, että "kuinka sinä et jaksa normaaleja asioista mutta jaksat kuitenkin taistella"! Tällöin oli jo asiat kärjistyneet arvon sosiaali"avun" kanssa niin pahoin että halusin mokomasta lisärasitteesta eroon. Kyllä siitä ikuiset haavat jäi, ja välillä vielä nousee pintaan kun mietin surullisena, kuinka sumussa kuljin sossujen aiheuttaman stressin takia vuoden ajan. Kuopukseni oli vielä vauva, siihen stressiin loppui hyvin alkanut imetys, joka aiheutti mulle lisää masennusta.
      Tämä on yhteiskunta joka tukee vahvoja ja polkee heikkoja. Ja se tulee vielä kostautumaan, tavalla tai toisella :(

    • unimatti

      Hyvä keskustelun avaus.

      Lisäisin tuohon vielä, että yksi isoimmista ongelmista henkisesti sairailla ihmisillä on se, että monestihan sairas ei itse tajua hakea apua, eikä sairautta täten olla diagnosoitu. Voi myös käydä niin, että kroonisesti masentunut tai muuten pahasti psyykkisesti sairas ihminen ei saa hoidettua edes työttömän velvollisuuksia. Voi tulla karensseja ja pahimmassa tapauksessa lähteä asunto alta.

      Sanoisinkin näin, että kyllä ainakin viranomaistaholta ja omilta lähimmäisiltä henkisesti sairas saa pääosin tarvittavaa tukea. Varsinkin, jos on kyse jostain todella vakavasta sairaudesta kuten skitsofreniasta ja sairaus on kaikkien tiedossa. Ongelma on lähinnä siinä, että miten saada nämä ihmiset sinne tuen pariin.

    • 54778906543

      Ihmiset pelkäävät ja kammoksuvat, koska mieleterveysongelmat ovat heidän ulottumattomissa. itsekkään, en osannut ajatellakkaan terveenä, minkälainen ja minkälaiselta tuntuu puhdas masennustila, joka täyttää kliiniset kriteerit.Siitä on kyllä leikki kaukana.

    • entinen loinen

      Elämä ei ole mikään tasainen lanka, että kaikki menee aina hyvin. Elämään kuuluu erilaiset kehityskriisit, jotka jaksottuvat usein tiettyjen ikävaiheiden kohdalle. Yksi näistä on muurrosikä ja aikuistuiminen. Toinen muun muassa perheen perustaminen. Useimmat ihmiset menevät läpi elämän vaikeuksien oppien ja kasvaen niiden kautta, mutta osa ihmisistä ei.. he jäävät jumiin tunteittenssa kanssa. He eivät osaa ratkaista ongelmiaan. He eivät osaa purkaa tunteitaan. He eivät tiedä keitä he ovat ja mitä he haluavat.

      Nämä ihmiset tarvitsisivat erityistä tukea näiden edellä mainittujen asioiden ratkaisemiseen, jotta he pääsisivät elämässä eteenpäin ja löytäisivät paikan tässä yhteiskunnassa. Yhteiskunnallinen taho ei kuitenkana tarjoa näille ihmisille oikeanlaista tukea, vaan tarjottu tuki useimmiten passivoi nämä ihmiset jäämään huonoon tilanteeseen. Nämä ihmiset jäävät tietyllä lailla vähän lapsen tasolle. He tarvitsevat jonkun huolehtimaan heistä. Yhteiskunta on vähän kuin vanhemmat, jotka antavat riittävän toimeentulon ja katsovat vähän näiden ihmisten perään.

      Oikeanlainen tuki olisi sitä, että näille ihmisille tarjottaisiin oikeanlaista terapiaa, jossa voitaisiin käsitellä lapsuuden traumat, purkaa kaikki padotut tunteet, oppia omia keinoja purkaa vaikeita tunteita, syventää itsetuntemusta. Heillä pitäisi olla moniaskeleinen ohjelma, joka kasvattaisi heidät ottamaan täyden vastuun omasta elämästään, niinkuin aikuisen kuuluukin ottaa.

      Ne, jotka arvostelevat ja haukkuvat heitä, ovat työssäkäyviä ihmisiä. Työssäkäyvät maksavat ihan älyttömästi veroja ja maksavat muun muassa näiden erilaisilla tuilla elävien elämisen. ON ihan luonnollista, että se voi ärsyttää ja suututtaa. Itse en usko, että kaikki nämä "lois eläjät" ovat todellä työkyvyttömiä. Heidän joukossa on myös sellaisia, jotka eivät yksinkertaisisesti halua tehdä töitä. Näitä ovat muun muassa tietyt pakolaisryhmät (somalit, venäläiset, iranilaiset, irakilaiset). Heillä ei ole pienintäkään aikomusta tehdä koskaan töitä, koska suomen järjestelmä mahdollistaa loisimisen.

      Suomalaisissa näitä loiseläjiä on pitkäaikaistyöttömissä ja nuorissa. Tänä päivänä on iso joukko nuoria, jotka eivät halua opiskella tai tehdä töitä. He ovat jo lapsuudesta tottuneet, että joku muu maksaa.

      Suomeen pitäisi tulla ehdottomasti rajusti tiukempi seula näiden asioiden suhteen. Työkyvyttömyyseläkkeelle ei todellakaan pitäisi päästää kuin todella vakavista syistä. Itse tunnen näitä työkyvyttömyyseläkeläisiä, jotka pystyisivät vallan hyvin tekemään ainakin 4 tuntia päivässä jotain yhteiskunnallisesti hyödyllistä työtä. Tosi asia on se, että suomessa loisiminen onnistuu aivan liian helposti. Jos olet hyvä näyttelijä, niin ei tarvitse koskana mennä töihin.. aina saa jonkun diagnoosin.

      Joku ajattelee nyt, että minä en ole koskana ollut masentunut! väärin meni! MInulla on elämässäni ollut vaikka kuinka monta kriisiä. Olen ollut töissä ja useampia vuosia työttömänäkin, joten teidän mistä puhun. Silloin kun minulla oli paha kriisi, en pystynyt menemään töihin. Ja oli aikoja, ettei minua huvittanut mennä töihin. Olin useita vuosi työttömänä.. näppärästi keplottelin itselleni aina lisää aikaa vedoten milloin mihinkin asiaan, jotka olivat enemmänkin tekosyitä. Työn tekeminenhän on rankkaa. Olla nyt 40 tuntia viikosta töissä. ON paljon mukavampaa loisia kotona ja tehdä mitä itse tykkää. Ainoa varjopuoli on se, ettei rahaa tule kovin paljoa.

      Tällä hetkellä olen yrittäjä. Se sopii minulle. Teen noin 20 tuntia viikossa ja saan hyvän palkan töistä. En ole työnorja, mutta en myöskään yhteiskunnan "loinen". On paljon mukavampaa, kun voi itse tienata rahaa kuin elää toisten rahoilla.

      • työkyvytön ei loinen

        Vois tappaa ittensä just nyt, kun tuollaista tekstiä erehdyin lukemaan.
        yli 25 vuotta työelämässä olleena ja nyt työkyvyttömyyseläkkeellä, niin älä jumalauta sano, että noita asioita pitäisi tiukentaa. Kaikkeni oon tehnyt, että oisin työelämässä selviytynyt. Henki olisi työssä lähtenyt, ellei lääkärit olisi laittaneet sairaslomalle.

        Mikä siinä on, ettei ihmiset ymmärrä, ettei meistä jokaisesta ole työntekoon. Mulla tämän sairauden hoito on KOKOPÄIVÄISTÄ työtä. En makaa sohvalla ja syljeksi kattoon, vaan käyn kuntouttavassa toiminnassa ja yritän pysyä elämässä kiinni. Edes sen reunassa. Fyysisiä sairauksia yritän parhaani mukaan hoitaa ja hoidattaa.

        Mitä käytännössä tarkoittaa ELÄMINEN TOISTEN RAHOILLA. Mäkin maksan veroja eläkkeestäni ja työstäni olen maksanut tuon 25 vuotta. Työtön ja sairaskin maksaa veroja päivärahoistaan.

        Masentunut ei nauti olostaan "joutilaana". Joinakin päivinä joka sekunti on tuskaa, silkkaa tuskaa. Niin kovaa tuskaa, että mennään ambulanssilla sairaalaan.


      • 15+4

        Millä oikeudella yhteiskunta voi vaatia työskentelemään siionisti pankkirien piikkiin alipalkattuna?On laskettu että normaali yrittäjä tulolla ,joka pitäisi olla myös pakko työllistetyn palkka ,koko loppuelämän kustannukset on hoidettu n.3 vuoden työnteolla ,a 60e/h,rahaa pitäisi tulloin olla jo niin paljon tilillä,että siitä pystyy kustantamaan minimitoimeentulon koko loppuelämänsä ajaksi?
        Tietenkin saa tehdä sitten vapailla markkinoilla lisää jos tahtoo ja on työtä jota tehdä.
        Nyt on vain niin,että ihmisiä pidetään tahallaan voiton tavoittelijoiden orjina,teettämällä heillä työtä alihintaan,heidän itsensä ymmärtämättä tilannetta tai voimatta puuttua siihen ja tätä tehdään vielä yhteiskunnan suojeluksella.
        Parempi olisi ,jos rahanteko oikeus otettaisiin pois markkinoilta ja annettaisiin valtioille itselleen.Silloin tällaista työvoiman väärinkäyttöä ei pääsisi edes syntymään.
        Tämä on jo pelkästään huutava vääryys,joka masentaa monia.Ja jos et tee kuten käsketään,ja tee orjatyötä rikkaampien hyväksi,saat rangaistuksia.
        Tuo pakollinen työmäärä jaettuna esim.n85 vuoden eliniän ajalle ei ole kuin n.2 viikkoa/vuosi.
        Ei yhteiskunnalla pitäisi olla oikeuksia vaatia keneltäkään enempää kuin tämä,jokainen voi sitten lisäksi tehdä työtä ja bisnestä niin paljon kuin haluaa ja voi ja jaksaa.


      • Kokemusta on

        "Joku ajattelee nyt, että minä en ole koskana ollut masentunut! väärin meni!"

        Kyllä kaikki ihmiset ovat joskus masentuneita ja kaikkien elämässä on kriisejä. Psyyykkinen sairaus on jotakin ihan muuta. Entisen loisen kirjoitus on juuri sitä paskaa, mitä psyykkisesti sairas saa niskaansa kaiken maailman "on minullakin ollut kriisejä" .-asiantuntijoiden syytämänä. Sehän se juuuri on se terveyden ja sairauden ero. Terve elää kriisinsä, surunsa, alakulonsa jne. ja elämä jatkuu ja kulkee eteenpäin. Masennussairaus on sitä, että ihmisen tunnemaailma ja kokemukset eivät ole terveitä ja oikean "vahvuisia" suhteessa ympäristöön, elämäntilanteeseen ja tapahtumiin. Tunteet ovat sairaita, vinksahtaneita, häiriintyneitä... Sitä on ns. normaalin ihmisen vaikea käsittää ja sitä on vaikea käsittää sellaisenkin, joka on masennuksen kokenut ja siitä toipunut. Masennus on harha, mutta se on masennussairaan ainoa todellisuus ja kokemus elämästä ja sairaan ainoa todellisuus. Masennussairas elää eri todellisuudessa kuin ympäröivät ihmiset. Se on se sairaus, mielen harha. Joskus masennus voi viedä psykoosiin ja silloin realiteetit pettävät muunkin kuin oman tunnemaailman suhteen, mutta se on harvinaista. Useimmat masennussairaat säilyttävät realiteettien tajun (järkensä) muiden asioiden kuin omien tunnekokemusten suhteen ja se ei näy päälle. On vaikea ymmärtää sairaan kokemusta (sairautta), koska toisen tunteita ja yleensä masennukseen liitttyvää ahdistusta ja tuskaisuutta ei voi kokea. Eikä terve voi niitä käsittää. koska ne ovat sairaita kokemuksia. Se sairaus.


      • entinen loinen
        Kokemusta on kirjoitti:

        "Joku ajattelee nyt, että minä en ole koskana ollut masentunut! väärin meni!"

        Kyllä kaikki ihmiset ovat joskus masentuneita ja kaikkien elämässä on kriisejä. Psyyykkinen sairaus on jotakin ihan muuta. Entisen loisen kirjoitus on juuri sitä paskaa, mitä psyykkisesti sairas saa niskaansa kaiken maailman "on minullakin ollut kriisejä" .-asiantuntijoiden syytämänä. Sehän se juuuri on se terveyden ja sairauden ero. Terve elää kriisinsä, surunsa, alakulonsa jne. ja elämä jatkuu ja kulkee eteenpäin. Masennussairaus on sitä, että ihmisen tunnemaailma ja kokemukset eivät ole terveitä ja oikean "vahvuisia" suhteessa ympäristöön, elämäntilanteeseen ja tapahtumiin. Tunteet ovat sairaita, vinksahtaneita, häiriintyneitä... Sitä on ns. normaalin ihmisen vaikea käsittää ja sitä on vaikea käsittää sellaisenkin, joka on masennuksen kokenut ja siitä toipunut. Masennus on harha, mutta se on masennussairaan ainoa todellisuus ja kokemus elämästä ja sairaan ainoa todellisuus. Masennussairas elää eri todellisuudessa kuin ympäröivät ihmiset. Se on se sairaus, mielen harha. Joskus masennus voi viedä psykoosiin ja silloin realiteetit pettävät muunkin kuin oman tunnemaailman suhteen, mutta se on harvinaista. Useimmat masennussairaat säilyttävät realiteettien tajun (järkensä) muiden asioiden kuin omien tunnekokemusten suhteen ja se ei näy päälle. On vaikea ymmärtää sairaan kokemusta (sairautta), koska toisen tunteita ja yleensä masennukseen liitttyvää ahdistusta ja tuskaisuutta ei voi kokea. Eikä terve voi niitä käsittää. koska ne ovat sairaita kokemuksia. Se sairaus.

        Luepas kirjoitukseni uudelleen! Kirjoitukseni oli asiallinen ja syvällinen. Lähestyin asiaa monesta näkökulmasta. Tärkein pointtini oli se, että ihmisiä, joilla on psyykkisiä ongelmia, heitä pitäisi auttaa erilaisila keinoilla kuin mitä se nyt tehdään. Lääkkeet eivät paranna ketään! Lääkkeiden käyttö pitäisi olla väliaikaista.Ihmisille tehdään erilaisia diagnooseja, joilla heidät leimataan loppuiäkseen ja samalla heille luodaan sairauden kuva, josta ei voi parantua.

        Joissakin mielisairauksissa (esim. skitsofrenia) voi olla välttämätöntä käyttää lääkkeitä. Mutta monilla "mielisairailla" lääkkeet vain estävät heitä käymästä tunteitaan läpi ja estävät heitä parantumasta. Olen itse käynyt läpi sellaiset tunnehelvetin, että tiedän kyllä mistä puhun. Mnun kohdallani ei ole kyse mistään hetken masennuksesta, vaan vuosien helveteistä! Vain tunteiden läpi käyminen ja henkinen työskentyly voi eheyttää ihmisen.

        Kirjoitin kirjoituksessani selkeästi, että yhteiskunnan auttamismenetelmät ovat huonot ja niitä pitäisi kehittää. MIksi tämä herättää niin suurta kiukkua täällä? Ettekö haluakaan parantua? Kaikki ihmiset eivät halua parantua, koska sairaana oleminen antaa heille mahdollisuuden jatkaa kaikkea kuten ennen. Sairaana oleminen antaa oikeuden käyttäytyä ja olla tietyllä tavalla.. niin surkuhupaisaa, kun se onkin.. ihminen saa oman palkintonsa rämpiessään omassa surkeudessaan. Parantuminen tietäisi sitä, että pitäisi alkaa ottaa vastuu omasta elämästä ja omasta onnellisuudesta. Ja tämä muutos ei todellakaan ole useimmille helppoa! sen voin sanoa omasta kokemuksestani. Kenenkään on turha siellä väitellä, etten muka tietäisi mistä puhun. Olen tehnyt sen valtaisan ryhtiliikkeen ja rutistuksen, joihin useimmat täällä eivät pysty, eivätkä halua edes yrittää.

        MIkä sinun pointtisi on? Haluatko ottaa jotain onkeeni kirjoituksestani vai yrittää siellä perustella ja selitellä, etten voi ymmärtää masentunutta raukkaa? Tulee tunne, että yrität siellä selitellä masentuneen kärsimystä.. Tässä yhteiskunnassa on paljon masentuneita ja diagnoosin saaneita, jotka voisivat parantua oikeanlaisella psyykkisellä kuntoutusohjelmalla! Ainoa tie paranemiseen on käydä läpi kaikki helvetilliset tunteet eli käytännössä tarkoittaa, että itkut itketään, viha ja kaikki negatiivisuus saa tulla tunnettavaksi.. ihminen parantuu vain, kun tunnekeho puhdistuu! Tottakai on olemassa niin sairaita ihmisiä, jotka eivät parane, mutta on keinoja joilla heidänkin oloaan voi helpottaa.

        Ps. kIrjoitukseni tarkoitus ei ole parjata ketään ja niin en ole tehnytkään! Jos joku on niin kokenut, niin kyse on vain heidän omista haavoistaan. Haluan kirjoituksellan herätellä ihmisiä ajattelemaan laajemmin, sekä herätellä ihmisiä ottamaan myös enemmän vastuuta itse omasta elämästään ja onnellisuudestaan ja miettimään, että voisko itse löytää avaimia parantumiseen.


      • henkivieläpihisee
        työkyvytön ei loinen kirjoitti:

        Vois tappaa ittensä just nyt, kun tuollaista tekstiä erehdyin lukemaan.
        yli 25 vuotta työelämässä olleena ja nyt työkyvyttömyyseläkkeellä, niin älä jumalauta sano, että noita asioita pitäisi tiukentaa. Kaikkeni oon tehnyt, että oisin työelämässä selviytynyt. Henki olisi työssä lähtenyt, ellei lääkärit olisi laittaneet sairaslomalle.

        Mikä siinä on, ettei ihmiset ymmärrä, ettei meistä jokaisesta ole työntekoon. Mulla tämän sairauden hoito on KOKOPÄIVÄISTÄ työtä. En makaa sohvalla ja syljeksi kattoon, vaan käyn kuntouttavassa toiminnassa ja yritän pysyä elämässä kiinni. Edes sen reunassa. Fyysisiä sairauksia yritän parhaani mukaan hoitaa ja hoidattaa.

        Mitä käytännössä tarkoittaa ELÄMINEN TOISTEN RAHOILLA. Mäkin maksan veroja eläkkeestäni ja työstäni olen maksanut tuon 25 vuotta. Työtön ja sairaskin maksaa veroja päivärahoistaan.

        Masentunut ei nauti olostaan "joutilaana". Joinakin päivinä joka sekunti on tuskaa, silkkaa tuskaa. Niin kovaa tuskaa, että mennään ambulanssilla sairaalaan.

        Joo mutta edelleen olet yhteiskunnan näkökulmasta kulurasite.

        Se näkyy pian myös siinä että sairastamisen kriteerit muuttuvat, voit olla sairas mutta sillä ei ole merkitystä jos sinut voi pakottaa työhön jollain konstilla. JNälkä tekee terveeksi, sanotaan.

        Sairailla ja köyhillä ei ole juuri vaihtoehtoja. He ovat niitä joilta otetaan koska se on helpoin tie, orpojen osuudet ja lesken leivät on suosittuja!


      • henkivieläpihisee
        Kokemusta on kirjoitti:

        "Joku ajattelee nyt, että minä en ole koskana ollut masentunut! väärin meni!"

        Kyllä kaikki ihmiset ovat joskus masentuneita ja kaikkien elämässä on kriisejä. Psyyykkinen sairaus on jotakin ihan muuta. Entisen loisen kirjoitus on juuri sitä paskaa, mitä psyykkisesti sairas saa niskaansa kaiken maailman "on minullakin ollut kriisejä" .-asiantuntijoiden syytämänä. Sehän se juuuri on se terveyden ja sairauden ero. Terve elää kriisinsä, surunsa, alakulonsa jne. ja elämä jatkuu ja kulkee eteenpäin. Masennussairaus on sitä, että ihmisen tunnemaailma ja kokemukset eivät ole terveitä ja oikean "vahvuisia" suhteessa ympäristöön, elämäntilanteeseen ja tapahtumiin. Tunteet ovat sairaita, vinksahtaneita, häiriintyneitä... Sitä on ns. normaalin ihmisen vaikea käsittää ja sitä on vaikea käsittää sellaisenkin, joka on masennuksen kokenut ja siitä toipunut. Masennus on harha, mutta se on masennussairaan ainoa todellisuus ja kokemus elämästä ja sairaan ainoa todellisuus. Masennussairas elää eri todellisuudessa kuin ympäröivät ihmiset. Se on se sairaus, mielen harha. Joskus masennus voi viedä psykoosiin ja silloin realiteetit pettävät muunkin kuin oman tunnemaailman suhteen, mutta se on harvinaista. Useimmat masennussairaat säilyttävät realiteettien tajun (järkensä) muiden asioiden kuin omien tunnekokemusten suhteen ja se ei näy päälle. On vaikea ymmärtää sairaan kokemusta (sairautta), koska toisen tunteita ja yleensä masennukseen liitttyvää ahdistusta ja tuskaisuutta ei voi kokea. Eikä terve voi niitä käsittää. koska ne ovat sairaita kokemuksia. Se sairaus.

        Masentunut luulee olevansa sairas ja työkyvytön mutta se on vain harha. Kyllä yhteiskunta sen harhan pian korjaa ja masentuneetkin huomaa että on vain yksi vaihtoehto: PÄRJÄTÄ KILPAILUSSA! Händikäpit on kuvittelua, maailma ja luonto on julma ja reilu samalla kertaa.


      • ruokahaluton+uneton
        henkivieläpihisee kirjoitti:

        Joo mutta edelleen olet yhteiskunnan näkökulmasta kulurasite.

        Se näkyy pian myös siinä että sairastamisen kriteerit muuttuvat, voit olla sairas mutta sillä ei ole merkitystä jos sinut voi pakottaa työhön jollain konstilla. JNälkä tekee terveeksi, sanotaan.

        Sairailla ja köyhillä ei ole juuri vaihtoehtoja. He ovat niitä joilta otetaan koska se on helpoin tie, orpojen osuudet ja lesken leivät on suosittuja!

        Nälkä pitää ihmisen terveenä. Olkaa onnellisia, jos teillä näläntunnetta on. Ahdistus ja masennus vie minulta ruokahalun, syön koska ihmisen kuuluu syödä. Yritän nukkua tarpeellisen määrän joka yö. Mutta terveiden kirjoihin en ihan vielä taida päästä.


      • diudau_mk
        työkyvytön ei loinen kirjoitti:

        Vois tappaa ittensä just nyt, kun tuollaista tekstiä erehdyin lukemaan.
        yli 25 vuotta työelämässä olleena ja nyt työkyvyttömyyseläkkeellä, niin älä jumalauta sano, että noita asioita pitäisi tiukentaa. Kaikkeni oon tehnyt, että oisin työelämässä selviytynyt. Henki olisi työssä lähtenyt, ellei lääkärit olisi laittaneet sairaslomalle.

        Mikä siinä on, ettei ihmiset ymmärrä, ettei meistä jokaisesta ole työntekoon. Mulla tämän sairauden hoito on KOKOPÄIVÄISTÄ työtä. En makaa sohvalla ja syljeksi kattoon, vaan käyn kuntouttavassa toiminnassa ja yritän pysyä elämässä kiinni. Edes sen reunassa. Fyysisiä sairauksia yritän parhaani mukaan hoitaa ja hoidattaa.

        Mitä käytännössä tarkoittaa ELÄMINEN TOISTEN RAHOILLA. Mäkin maksan veroja eläkkeestäni ja työstäni olen maksanut tuon 25 vuotta. Työtön ja sairaskin maksaa veroja päivärahoistaan.

        Masentunut ei nauti olostaan "joutilaana". Joinakin päivinä joka sekunti on tuskaa, silkkaa tuskaa. Niin kovaa tuskaa, että mennään ambulanssilla sairaalaan.

        Tiedän tunteen, itsekkin olen osa-aikaisella työkyvyttömyyselääkkeellä, vaikean, psykoottistasoisen masennuksen takia. Töihin en voi mennä kun pelkkä arki on taistelua itseni kanssa, väsymystä yms. Ja se, että jos ihminen on masentunut, niin se oireilee yleensä MYÖS FYYSISESTI! Minulla on ollut sellaisiakin kipupäiviä, ettei sängystä meinaa päästä ylös.

        Kukaan masentunut ei valitse sitä itselleen. Ja kyllä, tuska on suunnatonta.


      • Yuukkis
        15+4 kirjoitti:

        Millä oikeudella yhteiskunta voi vaatia työskentelemään siionisti pankkirien piikkiin alipalkattuna?On laskettu että normaali yrittäjä tulolla ,joka pitäisi olla myös pakko työllistetyn palkka ,koko loppuelämän kustannukset on hoidettu n.3 vuoden työnteolla ,a 60e/h,rahaa pitäisi tulloin olla jo niin paljon tilillä,että siitä pystyy kustantamaan minimitoimeentulon koko loppuelämänsä ajaksi?
        Tietenkin saa tehdä sitten vapailla markkinoilla lisää jos tahtoo ja on työtä jota tehdä.
        Nyt on vain niin,että ihmisiä pidetään tahallaan voiton tavoittelijoiden orjina,teettämällä heillä työtä alihintaan,heidän itsensä ymmärtämättä tilannetta tai voimatta puuttua siihen ja tätä tehdään vielä yhteiskunnan suojeluksella.
        Parempi olisi ,jos rahanteko oikeus otettaisiin pois markkinoilta ja annettaisiin valtioille itselleen.Silloin tällaista työvoiman väärinkäyttöä ei pääsisi edes syntymään.
        Tämä on jo pelkästään huutava vääryys,joka masentaa monia.Ja jos et tee kuten käsketään,ja tee orjatyötä rikkaampien hyväksi,saat rangaistuksia.
        Tuo pakollinen työmäärä jaettuna esim.n85 vuoden eliniän ajalle ei ole kuin n.2 viikkoa/vuosi.
        Ei yhteiskunnalla pitäisi olla oikeuksia vaatia keneltäkään enempää kuin tämä,jokainen voi sitten lisäksi tehdä työtä ja bisnestä niin paljon kuin haluaa ja voi ja jaksaa.

        Kapitalismin takia ahdistuin jo omasta olemassaolostani, sillä en halua elää näin ahdistavalla planeetalla.

        Kapitalismin olemassaolon takia minut on diagnosoitu masentuneeksi. Olen yrittänyt itsemurhaa. Kun työkkäri koittaa patistaa orjatöihin 9€/päivä "palkalla" johonkin firmaan/pajalle, niin itku tulee sillä ennemmin kuolen kuin alan orjaksi.

        TYÖSTÄ ON MAKSETTAVA OIKEA PALKKA JOLLA KANS ELÄÄ, EIKÄ AINOASTAAN KÄDESTÄ SUUHUN!


    • tommosta...

      Ainahan mielisairaat on ollu pohjasakkaa. Ajanmyötä vaa hieman muuttunu asiat. Onhan ne vittu nykyää paremmin ku 50 vuotta sitten. Tai 100 vuotta sitten. Jotenkin koitetaa ymmärtääkin mielisairaita. Kaikilla kuitenkin on vaan ollu traumaattinen elämä tai aivoissa heittää muuten vaan asiat. Kaikki ollaan uhreja, jopa ne sairaat murhaajat jos aattelee. Niillä on taustalla järkyttäviä lapsuuden asioita. Toki niissäkin on vaa syntymästä vitun sairaita yksilöitä jotka olis pitäny hukuttaa sylivauvana.

      • tommosta...

        Pahuutta vaan syntyy aina vaan maailmaan. Vittumaista hommaa. Eläimet elää nätisti sovussa ja aina eläny. Tappaa toisiaan ku on vaan ravintoketjut. Ei tätä ihmisten paskaa kukaan voi tajuta.


      • tommosta...
        tommosta... kirjoitti:

        Pahuutta vaan syntyy aina vaan maailmaan. Vittumaista hommaa. Eläimet elää nätisti sovussa ja aina eläny. Tappaa toisiaan ku on vaan ravintoketjut. Ei tätä ihmisten paskaa kukaan voi tajuta.

        Ei vaikka lukis kuinka paljon tahansa materiaalia. Silti se on täys mysteeri. Vaikka lukis satoja sairaita murhajuttuja. Ei selvitä asiaa. Mikä tää ketju muuten oli?


    • laiskatyhmäsaamaton

      Sympatiaa on turha toivoa, sitä et saa. En tiedä, onko joissain maissa paremmin, en usko. Suomessa kyllä on aika armoton suhtautuminen töihin, työ on täällä uskonto. Jos et tuota rahaa yhteiskunnalle, olet arvoton. Arvo lasketaan rahassa, mitä enemmän massia teet, sen arvokkaampi. Jos et tuota mitään, arvokin on silloin nolla.

      Vanhempani suhtautuvat niin kuin monien omaiset: et ole masentunut. Masennusta ei ole. Ota niskasta kiinni. Miksi makaat vaan kotona? Mene hiihtämään tunniksi niin masennukset katoaa!

      Ensimmäinen ihminen jolle paljastin olevani masentunut oli yläasteen terkkari. Viiltelin välitunneilla ahdistuksen takia. Terkkarilla romahdin täysin ja itkin silmät päästäni. Terveydenhoitaja totesi suoraan: "taidat olla hieman laiska".

      Sen jälkeen muutama visiitti lääkäreille, terapeuteilla, sairaanhoitajille. Nappia kouraan, tyhjänpäiväistä lörpöttelyä nimeltä terapia, aina tunsin, ettei kukaan ota tosissaan. "Se nyt vaan kuuluu tuohon ikään", sain kuulla teininä. Nyt kun olen jo parikymppinen, kysyvät vaan milloin saan ammatin hankittua ja menen töihin.

      Olen katkaissut kaikki yhteydet ihmisiin enkä kadu. Riittää kun sanoo "moi" ja "kiitos" kassaneidille silloin tällöin. Viesti on tullut selväksi: olen arvoton, olen saastaa, minut pitäisi ampua, olen itsekäs, olen pilannut vanhempieni elämän, jne.

      En suoraan sanoen enää välitä pätkääkään. Olen antanut periksi masennuksen suhteen, elämäni on tasaisessa laskusuunnassa eikä tule kääntymään. Tulen aina olemaan pummi ja taakka enkä edes jaksa hävetä sitä juuri nykyään. Suoraan sanoen vihaan ihmisiä. Miksi en vihaisi? Ihmisten hyvyys, sympatia ja ymmärrys on rajoittunut vain oikeanlaisiin yksilöihin.

      Me muut - sairaat, työttömät, hullut, friikit, luuserit, ulkopuoliset - olemme paskaa näiden normaalien ihmisten kengänpohjissa. Heille olemme vain keino vahvistaa omia egojaan.

      • Lapinpölö

        Meikäläinen on n. 40-vuotias mies ja vakavaa siis diagnosoitua vakavaa masennusta ja ahdistusta olen sairastanut kohta pari vuotta. Tosin oireita on ollut jo useita vuosia. Duuni meni alta, neljä alaikäistä lasta, asuntovelkaa tarpeeksi, vanhemmat ja lähisuku lähes kokonaan kannettu hautaan, alkoholismia ja sen seurauksia joudun katsomaan "lähietäisyydeltä" jne.

        Masennus on hiipinyt kuvioihin vuosien saatossa kunnes n. vuosi sitten alkoi vaihe jolloin paskalle ja kuselle nouseminenkin tuntuivat ylivoimaiselta. Laskuja ei ole tullut vuoden aikana hoidettua muuta kuin aivan pakolliset, lähinnä suoraveloituksessa olevat ja nyt vouti ja ulosotto ovat kimpussa.

        Asunnossa ja pihapiirissä kaikkialla näkyy keskeneräisiä asioita, joista saa kuulla jatkuvasti. Eniten vituttaa ihmisten vähättelevä, vittuileva ja eristäytyvä suhtautuminen.

        Velat ovat velkoja ja pitää tietenkin maksaa. En vaan kykene käsittämään sitä miten esim. n. 200 euron velka voi kulujen jälkeen kaksin tai kolminkertaistua ja että miten se parantaa jo valmiiksi vaikeassa asemassa olevan ihmisen maksukykyä. Laki siis sallii uhkailun ja kiristämisen. Masennus aiheuttaa työkyvyttömyyden, mutta ulosvetäjän mukaan laskut pitää silti hoitaa ajallaan. Ulosotossa oikaistaan mutkat suoriksi ja jätetään huomioimatta oleellisia asioita, jotka ovat maksuvaikeuksien taustalla. Mun puolestani asiat saa olla ja mennä jos kerran viranomaisilla on laillinen oikeus potkia jo valmiiksi vaikeassa asemassa olevaa ihmistä. Oma moraalini ei suostu käsittämään sitä, että maassa jo olevaa potkitaan tai lyödään lisää. Päinvastoin pitäisi auttaa nousemaan jaloilleen ja vasta sen jälkeen selvitetään erimielisyydet. .

        Mun puolestani asiat saavat mennä niin kuin menevät. Pyydän nöyrästi anteeksi yhteiskunnalta sairastumistani. Jos kerran olen pelkkä riippakivi ja rasite niin pitänee harkita vakavasti jos aloittaisin ne viimeiset YT-neuvottelut tuon yläkerran ukon kanssa.


      • alkkis1
        Lapinpölö kirjoitti:

        Meikäläinen on n. 40-vuotias mies ja vakavaa siis diagnosoitua vakavaa masennusta ja ahdistusta olen sairastanut kohta pari vuotta. Tosin oireita on ollut jo useita vuosia. Duuni meni alta, neljä alaikäistä lasta, asuntovelkaa tarpeeksi, vanhemmat ja lähisuku lähes kokonaan kannettu hautaan, alkoholismia ja sen seurauksia joudun katsomaan "lähietäisyydeltä" jne.

        Masennus on hiipinyt kuvioihin vuosien saatossa kunnes n. vuosi sitten alkoi vaihe jolloin paskalle ja kuselle nouseminenkin tuntuivat ylivoimaiselta. Laskuja ei ole tullut vuoden aikana hoidettua muuta kuin aivan pakolliset, lähinnä suoraveloituksessa olevat ja nyt vouti ja ulosotto ovat kimpussa.

        Asunnossa ja pihapiirissä kaikkialla näkyy keskeneräisiä asioita, joista saa kuulla jatkuvasti. Eniten vituttaa ihmisten vähättelevä, vittuileva ja eristäytyvä suhtautuminen.

        Velat ovat velkoja ja pitää tietenkin maksaa. En vaan kykene käsittämään sitä miten esim. n. 200 euron velka voi kulujen jälkeen kaksin tai kolminkertaistua ja että miten se parantaa jo valmiiksi vaikeassa asemassa olevan ihmisen maksukykyä. Laki siis sallii uhkailun ja kiristämisen. Masennus aiheuttaa työkyvyttömyyden, mutta ulosvetäjän mukaan laskut pitää silti hoitaa ajallaan. Ulosotossa oikaistaan mutkat suoriksi ja jätetään huomioimatta oleellisia asioita, jotka ovat maksuvaikeuksien taustalla. Mun puolestani asiat saa olla ja mennä jos kerran viranomaisilla on laillinen oikeus potkia jo valmiiksi vaikeassa asemassa olevaa ihmistä. Oma moraalini ei suostu käsittämään sitä, että maassa jo olevaa potkitaan tai lyödään lisää. Päinvastoin pitäisi auttaa nousemaan jaloilleen ja vasta sen jälkeen selvitetään erimielisyydet. .

        Mun puolestani asiat saavat mennä niin kuin menevät. Pyydän nöyrästi anteeksi yhteiskunnalta sairastumistani. Jos kerran olen pelkkä riippakivi ja rasite niin pitänee harkita vakavasti jos aloittaisin ne viimeiset YT-neuvottelut tuon yläkerran ukon kanssa.

        sama meno 41v. nyt ja maallemuutto 8v. sitten moka. ittellä alkaa nyt olla se taitepiste, eli kaikki myyntiin ja karkuun kun viellä ? jaksaa


      • henkivieläpihisee

        Niinhän se, olet antanut periksi ja nyt luulet että joku on siitä valmis maksamaankin! Huonoa ohjelmaa.


      • Oravanpyörä

        täytyyhän kolikolla olla se toinen puoli

        ei hyvää ilman pahaa
        ja ei ole tyytyväisyyttä ilman tyytymätöntä ihmistä
        ihmisen onnellisuus perustuu toisten epäonneen

        mieti täydellistä henkistä ja fyysistä kommunismia jossa kaikilla olisi asiat yhtä hyvin

        sehän olisi kauheaa, koska silloin elämä pysähtyisi
        kenelläkään ei olisi enää oravanpyörässä tarkoitusta koska oravanpyörää ei olisi

        termodynamiikassa lämpö siirtyy koska on lämpötilaeroja...toisin sanoen ainoastaan absoluuttisessa nollapisteessä kaikki olisi samaa paskaa
        ja ei olisi onnellisuutta ei epäonnea, ei mitään, ei siis yhtään mitään.
        sitäkö haluat?

        ei!
        vaan jatka taistelua ja nauti oravanpyörästä.
        vaikka olet nyt tappiolla (se masentaa että ei pärjää tässä elämän oravanpyörässä) niin SINULLA ON MAHDOLLISUUS voittaa, ainoastaan sinulla.
        nauti siis elämäsi oravanpyörästä sitä ei haudassa sitten saa enää kokea

        muista myös lukea sarasvuota, ja tamin vinkkejä!
        voittaminen on mielentila ja kuka tahansa voi voittaa


    • myllynkivi kaulaan

      Joo kyllä mä nyt tajuun miksi näille "molon" mutkan takaa suoleen
      työntäjille pitäis tulla kohtaloksi elämässä kaikkea mahdollista p.skaa.
      Että oppisivat ittekki vähän jotain semmoisesta elämästä, mutta se taitaa
      olla useimpien kohdalla turha toive.
      Lapsuudessa muokkautuneet mielen kuviot ei monen kohdalla siitä enää
      kovin paljoa muuksi muutu, nää löytää aina toisesta jonkin kohdan mitä
      alkaa jyrsimään.

    • faWD

      Itsekkin olin joskus masentunut ja ruikutin kaikille pahaaoloani, kunnes huomasin ettei muut yksinkertasesti jaksa kuunnella sitä jokapäivästä itkemistä. jonkinaikaa jatkoin sitä saamattomuuttani itsesääliä kunnes älysin ryhdistäytyä ja alkaa tekemään sille elämälle jotain, ettei se olisi niin perkeleen turhauttavaa ja paskaa kokoaika.

      Fakta on se että ei kukaan halua masentuneita ihmisiä ympärilleen, kukaan ei jaksa ruikuttavaa porukkaa joitten ongelma löytyy korvienvälistä, TEHKÄÄ IHMISET ELÄMÄLLEENNE JOTAIN, vaikka aluks ne muutokset pelottaa mutta silti se kannattaa tehdä, ellette halua jatkaa samaa paskaa kaavaa. Ja kukaan ei tule auttamaan teitä ylös, se muutos pitää tulla omasta alotteesta.

      • henkivieläpihisee

        Näin juuri! Itku ja ruikuttaminen on tylsää, ei sitä kukaan halua kuunnella. Siksi sairaiden ja heikkojen osa on jäädä syrjään ja tulla hyväksikäytetyiksi. Se on luonnon lakikin, ihminenkin on kuin kyyhkynen. Nokkii heikompansa kuoliaaksi ja siihen pitää vain tottua.


      • rauno repomies
        henkivieläpihisee kirjoitti:

        Näin juuri! Itku ja ruikuttaminen on tylsää, ei sitä kukaan halua kuunnella. Siksi sairaiden ja heikkojen osa on jäädä syrjään ja tulla hyväksikäytetyiksi. Se on luonnon lakikin, ihminenkin on kuin kyyhkynen. Nokkii heikompansa kuoliaaksi ja siihen pitää vain tottua.

        jumala on siis natsi?


    • 322222

      Näin parantuneena vakavasta masennuksesta sitä huomaa, että masentuneena sitä juuri on laiska. Sitä on helpompi sanoa että "on masentunut, en pysty tekemään mitään" kun ottaa se ylimääräinen energia ja tehdä asioita. Tiedän miten hankalaa se on ja tiedän että nämä sanani varmasti suututtavat jonkun, mutta ne ovat totta.

      Jotta masennuksesta paranee, on alettava tekemään, vaikka ei jaksaisi. Mutta ennen kaikkea, on lopetettava ajattelu "en jaksa" ja käännettävä se "kyllä mä jaksan, kato nyt, teen ja jaksan hienosti."

      masentuneiden ongelma on että he näkevät ihan kaiken negatiivisenä. Totuus on se, että jos jatkuvasti ajattelet että olet surullinen ja et jaksa mitään, sinä aivopeset itsesi siihen että luulet olevasi väsynyt ja alakuloinen.

      ihmisen mielen parantaa itse ihminen.

      • ogtgnmxz

        Haista sinä kuule vittu,vai pitäiskö tulla ihan sinne haistattaan. Jos ihminen on masentunu,ei sitä noin vaan oteta pois, et hei mä alotan täs uuden elämän,nyt mä vaan päätän et en ole enää masentunu.Pitäisköhän sun hodattaa tuo pääs kun ei taida olla kaikki muumit laaksossa!!


      • aliisa721

        Näinhän se on. Mutta silloin kun on ajanut itsensä masentuneen tilaan on raskasta olla olemassakin. Toki myönnän, että kotityöt ovat jääneet masennuksen varjolla miehen kontolle. On tämä paska sairaus. Masennushan on itseensä käännettyä vihaa. Miksei sitä voisi vihata jotain muuta kuin itseään??
        tahdon uskoa, että jonakin päivänä tämä on taakse jäänyttä elämää. Haluaisin tehdä sen päätöksen, että en ajattele kaikesta negatiivisesti. Jotain on kuitenkin aina hyvinkin.


      • henkivieläpihisee
        ogtgnmxz kirjoitti:

        Haista sinä kuule vittu,vai pitäiskö tulla ihan sinne haistattaan. Jos ihminen on masentunu,ei sitä noin vaan oteta pois, et hei mä alotan täs uuden elämän,nyt mä vaan päätän et en ole enää masentunu.Pitäisköhän sun hodattaa tuo pääs kun ei taida olla kaikki muumit laaksossa!!

        No hetihän sinäkin jaksoit ryhtyä haistattelemaan ja aggressioon, sekin energia olisi paremmassa käytössä jos tekisit jotain hyödyllistä etkä uhkailisi!


    • onpa taas hyvät

      kommentit edellisellä, viitaten 322222:n, jos joku kirjoittelee väliin. Voin myös omasta kokemuksestani sanoa sen, että vaikea masennus ei helpota sen kummemmin sängyssä makaamalla kuin tekemälläkään. Sanoisinpa, ettei se edes ole vakavaa masennusta, jos helpottaa sillä, että saa jäädä kotiin nukkumaan. Että voi valita. Kun on tarpeeksi syvällä, sitä itkee silmät päästään ja ajattelee itsemurhaa joka hetki, vaikka kuinka viimeisillä voimillaan pyristelisi vastaan ja yrittäisi tehdä kaiken kuten ennenkin, ajatella positiivisesti tms. Eiköhän jokainen (aidosti) vakavasta masennuksesta kärsivä halua ja yritä tehdä parhaansa.

      • 322222

        Itseasiassa sitä on syvempikin masennus kun se kohta missä itketään silmät päästä. Kun on mennyt sen itkun ohi alaspäin, tulee tila jossa ei enää tunne surua tai mitään ja edes itsemurha ei tunnu kamalalta, pikemminkin sellaiselta että sen voisi jopa tehdä, kun ei mikään tunnu enää miltään.

        Minä elin sellaisessa tunteessa monia vuosia omasta elämästäni. Puhun siis kokemuksen äänellä, että se masennus pahenee pelkästään, jos sinne kotiin jää eikä mitään tee. Kun ei tee mitään, ei saa mitään aikaiseksi. Ja kun ei saa mitään aikaiseksi, sitä masentuu enemmän, kun tuntee itsensä huonoksi.

        Harmi on se, ettei moni vakavasta masennuksesta halua parantua. Tai jos halutaan, niin silloin odotetaan että joku ulkopuolinen (lääkäri, lääkkeet,ym..) poistaa sen meistä, ilman että me itse teemme pääkopassa niitä muutoksia.


      • MAwennus
        322222 kirjoitti:

        Itseasiassa sitä on syvempikin masennus kun se kohta missä itketään silmät päästä. Kun on mennyt sen itkun ohi alaspäin, tulee tila jossa ei enää tunne surua tai mitään ja edes itsemurha ei tunnu kamalalta, pikemminkin sellaiselta että sen voisi jopa tehdä, kun ei mikään tunnu enää miltään.

        Minä elin sellaisessa tunteessa monia vuosia omasta elämästäni. Puhun siis kokemuksen äänellä, että se masennus pahenee pelkästään, jos sinne kotiin jää eikä mitään tee. Kun ei tee mitään, ei saa mitään aikaiseksi. Ja kun ei saa mitään aikaiseksi, sitä masentuu enemmän, kun tuntee itsensä huonoksi.

        Harmi on se, ettei moni vakavasta masennuksesta halua parantua. Tai jos halutaan, niin silloin odotetaan että joku ulkopuolinen (lääkäri, lääkkeet,ym..) poistaa sen meistä, ilman että me itse teemme pääkopassa niitä muutoksia.

        Halusitko sitten masentua kuin kerran masennuit? Sehän on sitten oma vikasi.


      • entinen loinen
        322222 kirjoitti:

        Itseasiassa sitä on syvempikin masennus kun se kohta missä itketään silmät päästä. Kun on mennyt sen itkun ohi alaspäin, tulee tila jossa ei enää tunne surua tai mitään ja edes itsemurha ei tunnu kamalalta, pikemminkin sellaiselta että sen voisi jopa tehdä, kun ei mikään tunnu enää miltään.

        Minä elin sellaisessa tunteessa monia vuosia omasta elämästäni. Puhun siis kokemuksen äänellä, että se masennus pahenee pelkästään, jos sinne kotiin jää eikä mitään tee. Kun ei tee mitään, ei saa mitään aikaiseksi. Ja kun ei saa mitään aikaiseksi, sitä masentuu enemmän, kun tuntee itsensä huonoksi.

        Harmi on se, ettei moni vakavasta masennuksesta halua parantua. Tai jos halutaan, niin silloin odotetaan että joku ulkopuolinen (lääkäri, lääkkeet,ym..) poistaa sen meistä, ilman että me itse teemme pääkopassa niitä muutoksia.

        Luin sun kaikki mielipiteet. Kirjoitat todella asiaa ja kirjoituksestasi näkee, että tiedät mistä kirjoittat. Se on aivan totta, että monet ihmiset eivät halua edes pohjimmiltana parantua, koska se vaatisi heiltä itseltään vähän työtä ja ponnistelua.. on niin houkuttelevaa ja helppoa jäädä siihen surkeutuu ja työntää vastuu jollekin muulle omasta olotilastaan.

        Lapsuus on ollut sitä mitä on ollut. Varmaan suurimmalla osalla ihmisillä on jotain traumoja lapsuudesta. Kenenkään vanhemmat eivät ole täydellisiä. Miten he voisivatkaan sitä olla, koska heidänkään lapsuus ei ollut täydellistä.

        Mun keinot eheytymiseen ovat seuraavanlaiset:

        1) Tunteiden läpi käyminen. Kaikkien tunteiden salliminen. Saa itkeä. Saa kokea vihaa, pettymystä, surua, raivoa, ja jne. Kun itkun antaa tulla täydellä voimallaan, niin se puhdistaa, vapauttaa ja helpottaa oloa. Joo padottua itkua voi olla monien vuosien osalta ja itkua saattaa tulla paljon ennenkuin laari on tyhjä. Vihaa on monella sisällä. Vihaa voi purkaa huutamalla metsässä, hakkaamalla tyynyä..

        2) Tunnetyöskentely. Tunteita voi työstää erilaisilla menetelmillä! Tunteita voi kirjoittaa, maalata, kirjoittaa runoja, puhua tunteista. Erilaiset henkiset kirjat toimivat hyviä peileinä omille prosesseille. Kirjasto on täynnä kirjoja, joista voi löytää omaa lapsuuttaa, äiti suhdettaan, vanhempien alkoholismia, ja jne.

        3) Energiat liikkeelle! Kun masentaa ihminen jää paikalleen, eikä jaksa suoriutua välttämättä edes arkiaskareista. Salli itsellesi se, että aikaan saavuus on pientä, äläkä koe siitä syyllisyyttä. Mutta kaikki tekeminen parantaa oloa.. erityisesti LIIKUNTA! Mene ulos metsään kävelemään tai hiihtämään. Liikkuminen purkaa tunnestressiä kehosta ja olo kevenee. Liikunta selkeästi helpottaa ahdistusta, vaikka ei sitä kokonaan poistaisikaan. Kesällä uinti on mitä parasta masentuneelle. Vedessä yhdistyy maa-, ves- ja aurinkopraana, joten vedessä on hyvät vahvistavat energiat, jota masentunut tarvitsee.

        4) RUOKAVALIO! Ruoka on parhaimmillaan lääkettä masentuneelle. Keho tarvitsee kaikki vitamiinit ja ravintoaineet joka päivä. Ruokavaliolla on ihan selkeä yhteys ihmisen psyykkiseen hyvinvointiin elikkä paljon kasviksia, salaatteja, hedelmiä, täysjyvä viljaa, hyviä proteiininlähteitä, hyviä rasvoja riittävästi.. tässä perusteet ruokavaliolle.

        5) Luontaistuotteet. Jotkut luontaistuotteet voivat auttaa masentunutta. NÄistä esimerkkejä on ginseng juuri, regulat, omega rasvahapot, D vitamiinit, monivitamiinit, mäkikuisma..

        6 )Oman elämänasenteen muokkaaminen. Mitä jos siirtyisitkin uhri ajattelusta siihen, että alkaisit ottaa enemmän vastuuta oman paremman elämän luomisesta? JOka aamu kun katsot peiliin, sano itsellesi, että rakastat itseäsi ja että tästä päivästä tulee hyvä päivä. Mitä jos alkaisit yhä enemmän miettimää mikä on hyvin ja mistä voisit olla kiitollinen? Se mihin keskittyy se kasvaa ja vahvistuu (tämä on henkinen laki, joka oikeasti toimii)

        7). Hyvän tekeminen! Olen lukenut monista lähteistä, että ihmisen oma olo paranee aina kun hän tekee jotain hyvää muille ja tälle luomakunnalle. Kokeile! Kerää roskat, jos näet niitä luonnossa. Auta mummo kadun yli. Tarjoudu lapsenvahdiksi. Anna 5 euroa kuussa jollekin hyväntekeväisyysjärjestölle esim. amnestylle tai wwf:lle!

        Ps. Koko elämä on henkistä koulua ja jokaisella on täällä omat haasteensa. Keskity parantamaan ja kehittämään omaa elämääsi, koska se on sinun oikeutesi ja velvollisuutesi. Kun voit hyvin, niin annat suuren lahjan silloin ympärillä oleville ihmisille. JOkainen hyvinvoiva ihminen on kuin aurinko, joka lämmittää muiden ihmisten elämää


      • henkivieläpihisee

        Vain ne jotka selviytyvät, selviytyvät. Se on ainakin yhteiskunnan hyväksi havaitsema ja sopii masennukseenkin hyvin...


      • lumpeenkukkaa
        entinen loinen kirjoitti:

        Luin sun kaikki mielipiteet. Kirjoitat todella asiaa ja kirjoituksestasi näkee, että tiedät mistä kirjoittat. Se on aivan totta, että monet ihmiset eivät halua edes pohjimmiltana parantua, koska se vaatisi heiltä itseltään vähän työtä ja ponnistelua.. on niin houkuttelevaa ja helppoa jäädä siihen surkeutuu ja työntää vastuu jollekin muulle omasta olotilastaan.

        Lapsuus on ollut sitä mitä on ollut. Varmaan suurimmalla osalla ihmisillä on jotain traumoja lapsuudesta. Kenenkään vanhemmat eivät ole täydellisiä. Miten he voisivatkaan sitä olla, koska heidänkään lapsuus ei ollut täydellistä.

        Mun keinot eheytymiseen ovat seuraavanlaiset:

        1) Tunteiden läpi käyminen. Kaikkien tunteiden salliminen. Saa itkeä. Saa kokea vihaa, pettymystä, surua, raivoa, ja jne. Kun itkun antaa tulla täydellä voimallaan, niin se puhdistaa, vapauttaa ja helpottaa oloa. Joo padottua itkua voi olla monien vuosien osalta ja itkua saattaa tulla paljon ennenkuin laari on tyhjä. Vihaa on monella sisällä. Vihaa voi purkaa huutamalla metsässä, hakkaamalla tyynyä..

        2) Tunnetyöskentely. Tunteita voi työstää erilaisilla menetelmillä! Tunteita voi kirjoittaa, maalata, kirjoittaa runoja, puhua tunteista. Erilaiset henkiset kirjat toimivat hyviä peileinä omille prosesseille. Kirjasto on täynnä kirjoja, joista voi löytää omaa lapsuuttaa, äiti suhdettaan, vanhempien alkoholismia, ja jne.

        3) Energiat liikkeelle! Kun masentaa ihminen jää paikalleen, eikä jaksa suoriutua välttämättä edes arkiaskareista. Salli itsellesi se, että aikaan saavuus on pientä, äläkä koe siitä syyllisyyttä. Mutta kaikki tekeminen parantaa oloa.. erityisesti LIIKUNTA! Mene ulos metsään kävelemään tai hiihtämään. Liikkuminen purkaa tunnestressiä kehosta ja olo kevenee. Liikunta selkeästi helpottaa ahdistusta, vaikka ei sitä kokonaan poistaisikaan. Kesällä uinti on mitä parasta masentuneelle. Vedessä yhdistyy maa-, ves- ja aurinkopraana, joten vedessä on hyvät vahvistavat energiat, jota masentunut tarvitsee.

        4) RUOKAVALIO! Ruoka on parhaimmillaan lääkettä masentuneelle. Keho tarvitsee kaikki vitamiinit ja ravintoaineet joka päivä. Ruokavaliolla on ihan selkeä yhteys ihmisen psyykkiseen hyvinvointiin elikkä paljon kasviksia, salaatteja, hedelmiä, täysjyvä viljaa, hyviä proteiininlähteitä, hyviä rasvoja riittävästi.. tässä perusteet ruokavaliolle.

        5) Luontaistuotteet. Jotkut luontaistuotteet voivat auttaa masentunutta. NÄistä esimerkkejä on ginseng juuri, regulat, omega rasvahapot, D vitamiinit, monivitamiinit, mäkikuisma..

        6 )Oman elämänasenteen muokkaaminen. Mitä jos siirtyisitkin uhri ajattelusta siihen, että alkaisit ottaa enemmän vastuuta oman paremman elämän luomisesta? JOka aamu kun katsot peiliin, sano itsellesi, että rakastat itseäsi ja että tästä päivästä tulee hyvä päivä. Mitä jos alkaisit yhä enemmän miettimää mikä on hyvin ja mistä voisit olla kiitollinen? Se mihin keskittyy se kasvaa ja vahvistuu (tämä on henkinen laki, joka oikeasti toimii)

        7). Hyvän tekeminen! Olen lukenut monista lähteistä, että ihmisen oma olo paranee aina kun hän tekee jotain hyvää muille ja tälle luomakunnalle. Kokeile! Kerää roskat, jos näet niitä luonnossa. Auta mummo kadun yli. Tarjoudu lapsenvahdiksi. Anna 5 euroa kuussa jollekin hyväntekeväisyysjärjestölle esim. amnestylle tai wwf:lle!

        Ps. Koko elämä on henkistä koulua ja jokaisella on täällä omat haasteensa. Keskity parantamaan ja kehittämään omaa elämääsi, koska se on sinun oikeutesi ja velvollisuutesi. Kun voit hyvin, niin annat suuren lahjan silloin ympärillä oleville ihmisille. JOkainen hyvinvoiva ihminen on kuin aurinko, joka lämmittää muiden ihmisten elämää

        Sinulle "entinen loinen" hienosti kirjoitettu! :)
        Yritän lukaista uudestaankin ja jotain vois ottaa ehkä opiksi.


    • olen siis itse

      tätä tyyppiä, jolla masennus on elämänsairaus, joka ei varmaankaan hellitä ennen kuolemaani. Kun en enää kertakaikkiaan jaksa nousta ylös, tapan sitten itseni, yksinkertaista. Eipähän tarvi kenenkään mankua, kuinka olen riesaksi ja pelkkä laiskimus.

    • moraali?

      tuttavani oli masentunut 10 vuotta sitten, sairaalahoidossakin. Minulle kertoi hiljattain, ettei ole enää masentunut. Sairaanhoitajalle tietysti valittaa masennusta ja väsymystä, ettei vaan joutuisi eläkkeeltä pois. Siis eläkkeellä, vaikka on entinen masentunut... Ei tuokaan voi olla oikein.

    • tsghrfx4twrgf

      Mua on haukuttu laiskaksi ja sitä legendaarisen ärsyttävää ¨ota itseäsi niskasta kiinni¨ lausetta on sanottu. Vanhemmat ja kaikki muut esittävät ymmärtäviä vain silloin kun se on heille sopivaa tai sitten kun heillä on hyvä fiilis niin jaksavat esitää että ymmärtäisi. Mä oon nyt 23v ja olen ravannut psykologilla jo 7.Jos tappaisin itseni niin johan sieltä tulisi vanhemmilta ja muilta että ¨en minä ikinä huomannut että hän huonosti voisi¨. Mitä nyt JOKA päivä ekat pari vuotta valittelin. Huomasin myöhemmin että puhuminen on täysin turhaa joten sitä en enää jaksa kun kukaan ei ota tosissaan. Nyt kun en enää valittele vaan eristäydyn muista ihmisistä niin kaikki unohtaa että sitä ollaan sairas ikinä oltukaan.

      Periaatteessa mun vanhempien takia voin huonosti tänäkin päivänä tai ainakaan en ole voinut parantua tai saada edes mahdollisuutta parantumiseen. Painostusta, väärin ymmärtämistä, haukkumista, epätoivon lietsomista ja sun muuta paskaa joka päivä 24/7. Väsyttää...

      • 5+9

        Minunkin vanhempani ovat/olivat moniongelmaisia riippakiviä, jotka yrittivät vetää mukanaan pinnan alle. Minä päätin pärjätä. Otin etäisyyttä ja hankin itselleni apua. Terapian ja lääkityksen avulla olen työkykyinen ja suunnittelen tulevaa. Hoitamaton masennus ja ahdistus ne vasta huonoja seuralaisia ovat. Itse en olisi ilman lääkkeitä pinnistellyt työkykyiseksi, koska olen pahasti traumatisoitunut. Jos haluat antaa periksi, se on sinun valintasi, johon sinulla on toki oikeus. Mutta kyllä se menetys on monelle, vaikket sitä nyt pystykään näkemään.


    • huu haatako

      Tiedoksi, eläkkeellä olevan ei tarvitse enää valittaa kenellekään olotilaansa,
      ei psykiatrille, sairaanhoitajalle tai kenelle muullekkaan eläkkeensä
      menettämisen pelossa. Kun on eläkkeellä niin on eläkkeellä, piste.
      Sitä ei oteta pois, jollei itse mene töihin, palaa työelämään.
      Pahasta masennuksesta kärsivillä tuo on juurikin se ongelmakohta, he
      eivät koe enää pärjäävänsä, jaksavansa työssä.

      • henkivieläpihisee

        Parantumisen edellytys on että havaitsee sairauden, hyväksyy sen ja tekee sille jotain. Mutta jos asetetaan jokin määräaika, niin sairas jää tuijottamaan sitä eikä parantumista tapahtukaan... Menee määräajoissa elämä hukkaan kun pitäisi tehdä jotain, siinä se juju. Työkyvytön voi parantua työkykyiseksi - ja sanoisin että jokainen ainakin hiukan tervehtyy kun saa pysyvän työkyvyttömyyseläkepäätöksen. Se voisi johtaa myönteiseen kierteeseen jossa työkyky voisi palautua (jokainen terve tekee työtä mieluummin kuin on eläkkeellä, kaikki muu on joko yksilön tai yhteisön sairautta) mutta sitä tehokasta lääkettä ei haluta käyttää koska se herättää ihmisissä kateuden... Siksi siis sairaat ovat syrjittyjä jatkossakin ja määräaikoihin ja viranomaisahdisteluihin sidottuja.


    • tapsa444

      "Näin parantuneena vakavasta masennuksesta sitä huomaa, että masentuneena sitä juuri on laiska."

      Minä taas parantuneena sanoisin, että masentuneen pitäisi harjoitella olemaan laiska. Eli harrastukset ja varsinkin ihmisten tapaaminen vertaistuen piirissä ensin. Pelkkä terapia ei välttämättä hyödytä, jos pohjalta lähdetään.

      Pikemminkin masennuksesta ei koskaan parane, jos piiskaa itseään ja ajattelee, että pitää jotain saada aikaiseksi. Jos yrittää vajaakuntoisena vääntää jonkun tutkinnon, menee siihen puolet elämästä ja kaikki energia.

      Itse ainakin ottaisin täyden välivuoden kaikesta opiskelusta ja hakeutuisin suosiolla johonkin kuntoutukseen, jos saisin uudelleen valita.

      "Sitä on helpompi sanoa että "on masentunut, en pysty tekemään mitään" kun ottaa se ylimääräinen energia ja tehdä asioita. "

      Mutta mitä asioita?

      Energiaa löytyy aina, jos tietää mihin sen suuntaa.

      "Tiedän miten hankalaa se on ja tiedän että nämä sanani varmasti suututtavat jonkun, mutta ne ovat totta."

      Siinä mielessä kyllä suututtaa, ettet ymmärrä joidenkin masennustilojen vaativaan sairaalahoitoa. Niin ikään meikäläisen olotilat ovat joskus olleet jopa harhaisia ja itsemurha-aikeiden sävyttämiä, enkä ole suostunut aina edes hoitoon. Kuulin ihmisten nauravan minulle kaikkialla mihin menen.

      Nykyyään ymmärrän syödä lääkkeeni kiltisti.

      Niin en tiedä onko se laiskuutta, jos menee valtaväylän varrelle suunnittelemaan rekan alle ryntäämistä, tai etsimään hyppypaikkoja... eikä halua edes päivystykseen hakeutua.

      Kannattaa aina miettiä ketä syyttää laiskuudesta.

      Toki jossain vaiheessa tulee kyseeseen omakin vastuu....

      • 322222

        Selvästi oli minun postauksestani nuo otettu.

        Minä en jaksamisella puhunut mistään tutkinnosta tai että pitäisi jaksaa koota laiva, vaan ihan jokapäiväisistä asioista. Vakavasti masentunut ei jaksa edes normaaleja arkipäivä askareita tehdä, vaan jättää ne tekemättä, istuu kotona ja hokee päivästä toiseen olevansa masentunut ja ettei jaksa.

        Ja kyllä minä ymmärrän, että jotkut masennustilat vaativat sairaalahoitoa, mutta suurimmassa tapauksissa masennusta (ei kaikissa) lääke ei poista masennusta, vaan se pelkästään lievittää oireita. Lääkkeet siis eivät paranna sitä, vaan sen ihmisen itse pitää parantaa oma itsensä.

        Masennus on ihmismielen oma sairaus. Se on mielessä. Tottakai masentuneita on myös fyysisesti, joihin oikeasti ne lääkkeet auttavat, mutta jos lääkkeet ja terapia ei auta, niin missä sitten syy? Se on vain mystinen masennus jota ei pystytä parantumaan?

        On kuitenkin tuttua itselleni että masentuneena sitä jokaisen sanan ottaa vähän liiankin radikaalisti.

        Oma kokemukseni oli se, että elin monta vuotta kotonani tosiaan. En mennyt mihinkään, en siivonnut edes taloani, en pessyt pyykkiä, en edes jaksanut käydä suihkussa, puhumatta mistään hampaiden harjauksesta ja muusta. Kaupassa sentään käyntiin likaisissa vaatteissa huppu pään päällä. Jostain syystä kaupassa käyminen tuntui vievän vähemmän voimia kuin suihkussa käyminen, tiedä sitten miksi. Ja sitten kaupassa ostettiin kaikkea roskaruokaa, monesti myös herkkuja "parantamaan mieltä".

        Oma parantuminen lähti siitä, että pakotin itseni vaihtamaan tuota ajattelutapaa. Nyt jaksan mennä suihkuun. Yritin aina positiivisesti palkita itseäni AJATUKSILLA kun kävin siellä suihkussa. Pikkuhiljaa sitä alkoi pakottamaan itseään tekemään asioita, käymään suihkussa, pesemään hampaansa, käymään useimmin kaupassa ostamassa terveellistä ruokaa, varsinkin hedelmiä niiden suklaiden sijaan. Sitten sitä pikkuhiljaa alkoi ajattelemaan jos jaksaisi käydä kuntoutuksessa. Ei se helppoa ollut, kesti 3v että jaksoi käydä joka päivä kuntouttavassa toiminnassa. Siitä se sitten vaihtui kouluksi.

        Älkää nyt ottako sanojani niin että puhuisin että se energia pitäisi heti löytää tekemään koko tutkintoa tai käymään 8h/pv töissä. Puhun ihan pienistä asioista, roskien viemisestä ulos. Koska TIEDÄN millaista on olla vakavasti masentunut.

        Oma masennukseni olisi muuten vaatinut sairaalahoitoa, mutta olen sitä masennustyyppiä, joka ei halunnut että syötetään pää täyteen lääkkeitä. Paraneminen se lähti siitä kun heräsi siitä masennuksesta.

        Usko tai älä, mutta kun on parantunut, masennuksen näkee ihan eri valossa. Enää masennus ei ole osa sinua, vaan se on ollut kuin joku ulkopuolinen joka on yrittänyt manipuloida sinua ajattelemaan tietyllä tavalla. Siksi monilla masentuneilla on lähes samat ajatukset päässäänsä.


      • laiskatyhmäsaamaton
        322222 kirjoitti:

        Selvästi oli minun postauksestani nuo otettu.

        Minä en jaksamisella puhunut mistään tutkinnosta tai että pitäisi jaksaa koota laiva, vaan ihan jokapäiväisistä asioista. Vakavasti masentunut ei jaksa edes normaaleja arkipäivä askareita tehdä, vaan jättää ne tekemättä, istuu kotona ja hokee päivästä toiseen olevansa masentunut ja ettei jaksa.

        Ja kyllä minä ymmärrän, että jotkut masennustilat vaativat sairaalahoitoa, mutta suurimmassa tapauksissa masennusta (ei kaikissa) lääke ei poista masennusta, vaan se pelkästään lievittää oireita. Lääkkeet siis eivät paranna sitä, vaan sen ihmisen itse pitää parantaa oma itsensä.

        Masennus on ihmismielen oma sairaus. Se on mielessä. Tottakai masentuneita on myös fyysisesti, joihin oikeasti ne lääkkeet auttavat, mutta jos lääkkeet ja terapia ei auta, niin missä sitten syy? Se on vain mystinen masennus jota ei pystytä parantumaan?

        On kuitenkin tuttua itselleni että masentuneena sitä jokaisen sanan ottaa vähän liiankin radikaalisti.

        Oma kokemukseni oli se, että elin monta vuotta kotonani tosiaan. En mennyt mihinkään, en siivonnut edes taloani, en pessyt pyykkiä, en edes jaksanut käydä suihkussa, puhumatta mistään hampaiden harjauksesta ja muusta. Kaupassa sentään käyntiin likaisissa vaatteissa huppu pään päällä. Jostain syystä kaupassa käyminen tuntui vievän vähemmän voimia kuin suihkussa käyminen, tiedä sitten miksi. Ja sitten kaupassa ostettiin kaikkea roskaruokaa, monesti myös herkkuja "parantamaan mieltä".

        Oma parantuminen lähti siitä, että pakotin itseni vaihtamaan tuota ajattelutapaa. Nyt jaksan mennä suihkuun. Yritin aina positiivisesti palkita itseäni AJATUKSILLA kun kävin siellä suihkussa. Pikkuhiljaa sitä alkoi pakottamaan itseään tekemään asioita, käymään suihkussa, pesemään hampaansa, käymään useimmin kaupassa ostamassa terveellistä ruokaa, varsinkin hedelmiä niiden suklaiden sijaan. Sitten sitä pikkuhiljaa alkoi ajattelemaan jos jaksaisi käydä kuntoutuksessa. Ei se helppoa ollut, kesti 3v että jaksoi käydä joka päivä kuntouttavassa toiminnassa. Siitä se sitten vaihtui kouluksi.

        Älkää nyt ottako sanojani niin että puhuisin että se energia pitäisi heti löytää tekemään koko tutkintoa tai käymään 8h/pv töissä. Puhun ihan pienistä asioista, roskien viemisestä ulos. Koska TIEDÄN millaista on olla vakavasti masentunut.

        Oma masennukseni olisi muuten vaatinut sairaalahoitoa, mutta olen sitä masennustyyppiä, joka ei halunnut että syötetään pää täyteen lääkkeitä. Paraneminen se lähti siitä kun heräsi siitä masennuksesta.

        Usko tai älä, mutta kun on parantunut, masennuksen näkee ihan eri valossa. Enää masennus ei ole osa sinua, vaan se on ollut kuin joku ulkopuolinen joka on yrittänyt manipuloida sinua ajattelemaan tietyllä tavalla. Siksi monilla masentuneilla on lähes samat ajatukset päässäänsä.

        En ole parantunut mutta uskon kyllä sinua. Monet entiset masentuneet tuntuvat puhuvan samaa, siis ne, jotka ovat olleet oikeasti ja pitkäaikaisesti masentuneita eivätkä vaan korjanneet alakuloaan jollain vitamiineilla joita nyt markkinoivat keskustelupalstoilla...

        Kyllä mulla ainakin pyörii sama levy negatiivisia ajatuksia päivästä toiseen, on pyörinyt jo varmaan melkein kymmenen vuotta. Kuulostaako esim tutulta:

        * "Ei tule onnistumaan, ei ole mahdollista, näin on aina ollut ja tulee aina olemaan."
        Tämä ajatus soi jatkuvasti taustalla jos edes unelmoin paremmasta. Yleensä annan sille periksi.

        * "TIETENKIN epäonnistuit tässäkin, niin kuin aina kaikessa."
        Tämä ajatus versoo joka ikisestä mitättömästäkin epäonnistumisesta. Unohditko ostaa jonkun asian kaupasta? Toivoton luuseri. Etkö jaksanut tiskata? Tapa ittes. Tiputit leivän lattialle? Kömpelö idiootti!
        Joskus syy ei edes ole minun, esimerkiksi ostin banaaneja jotka olivat sisältä ihan mustia ja sekin käynnisti tämän saarnan päässä siitä kuinka en osaa edes ostaa banaaneja...

        * "Muut voivat parantua mutta minä en. Masennus on osa minua, se on persoonani." Vaikka olen lukenut masennuksesta vuosien aikana paljon ja osaan neuvoa muita siitä, en pysty suhtautumaan siihen itse järkevästi. En jollain tasolla edes usko, että olen sairas - olen vain huono ihminen ja masentuneisuus on luonnollinen seuraus siitä. Masennus on osa persoonaani. Ei paljon auta se, että olen ollut "aina" masentumiseen taipuvainen, lapsesta asti ja hädin tuskin muistan normaalia olotilaa.

        * "Kukaan ei pidä minusta. Kaikki ulkona tuijottavat. En saa puhua kellekään, koska nolaan itseni aina. Parempi olla yksin." Mulla on myös sosiaalisten tilanteiden kammo joka kumpuaa itseni nolaamisesta, nöyryytyksistä ja surkeasta itsetunnosta. Järkevästi ajateltuna tiedän, että ihmiset kaupassa ja kaduilla eivät inhoa minua mutta kuitenkin koen sen olevan niin.

        Tässä vain muutamia niistä myrkyllisistä ajatuskuvioista jotka ainakin omaa elämääni hallitsevat täysin. Mutta miten pääsisi eroon niistä? Minusta ainakin tuntuu, että joka kerta kun yritän tsempata ja olla positiivinen ja YRITTÄÄ jotain, epäonnistun taas ja itsetunto hajoaa siitä vain entistä pahemmin.
        Helpompaa on vain luovuttaa, eipä tarvitse enää kärsiä pettymyksistä kun ei odota mitään. Olen objektiivisestikin luuseri, eivät esim se, että en ole koskaan saanut ammattia, koskaan ollut töissä, koskaan seurustellut, olen ylipainoinen, olen laiska, en oikeasti ole mainittavan hyvä missään jne ole vain omaa kuvitelmaa.

        Olen niin pohjalla että matka normaaliin elämään tuntuu aivan mahdottoman pitkältä ja raskaalta. Pelkkä ajatuskin siitä miten paljon minun pitäisi muuttua on lannistava. Olen aina ihmetellyt, miten normaali-ihmiset jaksavat käydä töissä, olla reippaita, sosiaalisia, harrastaa. En kykene ymmärtämään sitä. Se on sama kuin jälkeenjäänyt yrittäisi opetella suhteellisuusteoriaa. Ei mahdollista.

        Eli vaikka uskon, että olet oikeassa siitä, miten masennuksesta voi parantua, uskon myös, että jotkut meistä ovat liian syvällä. Elämä on tavallaan mennyt jo ohi ja normaaliuden mahdollisuutta ei enää ehkä edes ole.


      • 322222
        laiskatyhmäsaamaton kirjoitti:

        En ole parantunut mutta uskon kyllä sinua. Monet entiset masentuneet tuntuvat puhuvan samaa, siis ne, jotka ovat olleet oikeasti ja pitkäaikaisesti masentuneita eivätkä vaan korjanneet alakuloaan jollain vitamiineilla joita nyt markkinoivat keskustelupalstoilla...

        Kyllä mulla ainakin pyörii sama levy negatiivisia ajatuksia päivästä toiseen, on pyörinyt jo varmaan melkein kymmenen vuotta. Kuulostaako esim tutulta:

        * "Ei tule onnistumaan, ei ole mahdollista, näin on aina ollut ja tulee aina olemaan."
        Tämä ajatus soi jatkuvasti taustalla jos edes unelmoin paremmasta. Yleensä annan sille periksi.

        * "TIETENKIN epäonnistuit tässäkin, niin kuin aina kaikessa."
        Tämä ajatus versoo joka ikisestä mitättömästäkin epäonnistumisesta. Unohditko ostaa jonkun asian kaupasta? Toivoton luuseri. Etkö jaksanut tiskata? Tapa ittes. Tiputit leivän lattialle? Kömpelö idiootti!
        Joskus syy ei edes ole minun, esimerkiksi ostin banaaneja jotka olivat sisältä ihan mustia ja sekin käynnisti tämän saarnan päässä siitä kuinka en osaa edes ostaa banaaneja...

        * "Muut voivat parantua mutta minä en. Masennus on osa minua, se on persoonani." Vaikka olen lukenut masennuksesta vuosien aikana paljon ja osaan neuvoa muita siitä, en pysty suhtautumaan siihen itse järkevästi. En jollain tasolla edes usko, että olen sairas - olen vain huono ihminen ja masentuneisuus on luonnollinen seuraus siitä. Masennus on osa persoonaani. Ei paljon auta se, että olen ollut "aina" masentumiseen taipuvainen, lapsesta asti ja hädin tuskin muistan normaalia olotilaa.

        * "Kukaan ei pidä minusta. Kaikki ulkona tuijottavat. En saa puhua kellekään, koska nolaan itseni aina. Parempi olla yksin." Mulla on myös sosiaalisten tilanteiden kammo joka kumpuaa itseni nolaamisesta, nöyryytyksistä ja surkeasta itsetunnosta. Järkevästi ajateltuna tiedän, että ihmiset kaupassa ja kaduilla eivät inhoa minua mutta kuitenkin koen sen olevan niin.

        Tässä vain muutamia niistä myrkyllisistä ajatuskuvioista jotka ainakin omaa elämääni hallitsevat täysin. Mutta miten pääsisi eroon niistä? Minusta ainakin tuntuu, että joka kerta kun yritän tsempata ja olla positiivinen ja YRITTÄÄ jotain, epäonnistun taas ja itsetunto hajoaa siitä vain entistä pahemmin.
        Helpompaa on vain luovuttaa, eipä tarvitse enää kärsiä pettymyksistä kun ei odota mitään. Olen objektiivisestikin luuseri, eivät esim se, että en ole koskaan saanut ammattia, koskaan ollut töissä, koskaan seurustellut, olen ylipainoinen, olen laiska, en oikeasti ole mainittavan hyvä missään jne ole vain omaa kuvitelmaa.

        Olen niin pohjalla että matka normaaliin elämään tuntuu aivan mahdottoman pitkältä ja raskaalta. Pelkkä ajatuskin siitä miten paljon minun pitäisi muuttua on lannistava. Olen aina ihmetellyt, miten normaali-ihmiset jaksavat käydä töissä, olla reippaita, sosiaalisia, harrastaa. En kykene ymmärtämään sitä. Se on sama kuin jälkeenjäänyt yrittäisi opetella suhteellisuusteoriaa. Ei mahdollista.

        Eli vaikka uskon, että olet oikeassa siitä, miten masennuksesta voi parantua, uskon myös, että jotkut meistä ovat liian syvällä. Elämä on tavallaan mennyt jo ohi ja normaaliuden mahdollisuutta ei enää ehkä edes ole.

        Tilanteesi kuulostaa niin siltä, missä itse olin. Käytätö itse tuohon sosiaaliseen pelkoosi rauhoittavia? Itselläni oli niitäkin. Aamulla masennuslääke, uloslähtiessä asioille rauhoittava ja illalla nukahtamislääke. Tämä silloin kun suostuin niitä masennuslääkkeitä kokeilemaan jos parantuisin niiden avulla.

        Olen huomannut sen masentuneissa ja myös aikoinaan itsessäni, että jotenkin masentuneena sitä odotti kaiken tulevan helposti. Jos haki jotain työpaikkaa ja sitä ei saanut, heti maailma romahti, vaikka ei olisi edes yrittänyt tosissaan sitä työpaikkaa saada ja panostanut siihen. En tiedä mutta jotenkin tuntuu että masentunut menee sille asteelle että pienikin yritys pitäisi ulkopuolisten palkita kuin se olisi sankariteko. Mutta eihän niin maailma kuitenkaan pyöri.

        Juuri tuon takia se oman mielen kääntäminen ylösalaisin on tärkeää. Kun epäonnistuu, lopettaa ne itsesyytökset heti ja kääntää ne itsetutkiskeluun. Miksi se epäonnistui, mitä olisi voinut tehdä paremmin, ym. Itselläni esim. kun ensimmäistä kertaa menin kouluun niin jätin tietenkin koulutehtävät viimeisille päiville ja tottakai kurssit heti menivät nurin. Mutta siinä piti heti ottaa itseään niskasta kiinni ja sen sijaan että olisin itkenyt ja syytellyt miten huono olen, rupesin ajattelemaan että ensikurssilla paremmin, et enää laiskottele tai jätä asioita viimetinkaan.

        Ja tuollainen ajattelu vie voimaa ja aikaa. Ei se helppoa ole. Helpompaa on olla masentunut ja antaa vain periksi, niin kuin sinä juuri sanoit. Mutta pettymykset kuuluvat elämään, kun on pettymyksiä, tuntee myös miltä tuntuu onnistua. Ja voin sanoa, että mielelläni otan ne 10 pettymystä, jos saan tuntea 1 onnistumisen tunteen.

        Mutta usko tai älä, sinussakin on hyvää. Sinä esimerkiksi pystyt jo nyt ajattelemaan masentuneen ulkopuolelta asioita. Koska et juuri nyt ole kouluttautunut, ei se tee sinusta huonoa ihmistä, ihminen voi aina kouluttautua uudelleen. Sinä voit vielä tehdä asioita mitä haluat tehdä, mutta se lähtee sinusta.

        Kuten nytkin, sen sijaan että ajattelisit, että olet liian syvällä ja se on loppu, ajattele, että jos olet siellä pohjalla, niin mihin suuntaan voi enää mennä? Ylöspäin. Käännä ne negatiiviset asiat positiiviseksi, ehkä vähän huumoriksi. Itselläni esimerkiksi painajaisiin, joita näin paljon masennuskautena auttoi se, että herättyään alkaa ne painajaiset ajattelemaan huumorilla. Itse kun heräsin sellaisiin kauhunsekaisiin tunteisiin että talossa on joku, mutta sitten rupesin kuvittelemaan että se on pellepukuun pukeutunut panda joka tahtoo tuoda ruusuja, niin se pikkuhiljaa helpotti. Tai että se kaamea hirviö alkaakin laulamaan jotain tuu-tuu laulua. Ne helpottaa pikkuhiljaa, vaikka kuulostaakin tosi oudoilta.

        Ja mitä tulee tuohon sosiaaliseen pelkoon. Ajattele näin. Kaikki ihmiset nolaavat itseään välillä, entä sitten? Ei me kauaa niitä muistella, varsinkaan jos se on joku tuntematon. Sinun pitää hellittää itsesi kritisoimista ja lopetttaa sen itsesi syyttely. Ei kukaan muukaan sinua syytä. Ja jos syyttää niin ensikerralla näytä kieltä niille, vaikka kuinka hullulta ajatukselta se kuulostaakin.


      • raja tuli vastaan
        322222 kirjoitti:

        Selvästi oli minun postauksestani nuo otettu.

        Minä en jaksamisella puhunut mistään tutkinnosta tai että pitäisi jaksaa koota laiva, vaan ihan jokapäiväisistä asioista. Vakavasti masentunut ei jaksa edes normaaleja arkipäivä askareita tehdä, vaan jättää ne tekemättä, istuu kotona ja hokee päivästä toiseen olevansa masentunut ja ettei jaksa.

        Ja kyllä minä ymmärrän, että jotkut masennustilat vaativat sairaalahoitoa, mutta suurimmassa tapauksissa masennusta (ei kaikissa) lääke ei poista masennusta, vaan se pelkästään lievittää oireita. Lääkkeet siis eivät paranna sitä, vaan sen ihmisen itse pitää parantaa oma itsensä.

        Masennus on ihmismielen oma sairaus. Se on mielessä. Tottakai masentuneita on myös fyysisesti, joihin oikeasti ne lääkkeet auttavat, mutta jos lääkkeet ja terapia ei auta, niin missä sitten syy? Se on vain mystinen masennus jota ei pystytä parantumaan?

        On kuitenkin tuttua itselleni että masentuneena sitä jokaisen sanan ottaa vähän liiankin radikaalisti.

        Oma kokemukseni oli se, että elin monta vuotta kotonani tosiaan. En mennyt mihinkään, en siivonnut edes taloani, en pessyt pyykkiä, en edes jaksanut käydä suihkussa, puhumatta mistään hampaiden harjauksesta ja muusta. Kaupassa sentään käyntiin likaisissa vaatteissa huppu pään päällä. Jostain syystä kaupassa käyminen tuntui vievän vähemmän voimia kuin suihkussa käyminen, tiedä sitten miksi. Ja sitten kaupassa ostettiin kaikkea roskaruokaa, monesti myös herkkuja "parantamaan mieltä".

        Oma parantuminen lähti siitä, että pakotin itseni vaihtamaan tuota ajattelutapaa. Nyt jaksan mennä suihkuun. Yritin aina positiivisesti palkita itseäni AJATUKSILLA kun kävin siellä suihkussa. Pikkuhiljaa sitä alkoi pakottamaan itseään tekemään asioita, käymään suihkussa, pesemään hampaansa, käymään useimmin kaupassa ostamassa terveellistä ruokaa, varsinkin hedelmiä niiden suklaiden sijaan. Sitten sitä pikkuhiljaa alkoi ajattelemaan jos jaksaisi käydä kuntoutuksessa. Ei se helppoa ollut, kesti 3v että jaksoi käydä joka päivä kuntouttavassa toiminnassa. Siitä se sitten vaihtui kouluksi.

        Älkää nyt ottako sanojani niin että puhuisin että se energia pitäisi heti löytää tekemään koko tutkintoa tai käymään 8h/pv töissä. Puhun ihan pienistä asioista, roskien viemisestä ulos. Koska TIEDÄN millaista on olla vakavasti masentunut.

        Oma masennukseni olisi muuten vaatinut sairaalahoitoa, mutta olen sitä masennustyyppiä, joka ei halunnut että syötetään pää täyteen lääkkeitä. Paraneminen se lähti siitä kun heräsi siitä masennuksesta.

        Usko tai älä, mutta kun on parantunut, masennuksen näkee ihan eri valossa. Enää masennus ei ole osa sinua, vaan se on ollut kuin joku ulkopuolinen joka on yrittänyt manipuloida sinua ajattelemaan tietyllä tavalla. Siksi monilla masentuneilla on lähes samat ajatukset päässäänsä.

        Tuollainen voi toimia osalla masentuneista, mutta ei pitäisi yleistää. Mitä vanhempi on, sen vaikeampaa myös on vaihtaa ajatusmaailmaansa, sillä aivot menettävät osan elastisuudestaan iän karttuessa. Masentuneilla on usein muita mielen ja ruumiin sairauksia pohjalla eivätkä ne katoa tuosta vaan vaikka ajatuksissa olisi kuinka paljon kukkasia tahansa.

        Sairastuin masennukseen kun ikää alkoi tulla mutta kaikesta, mitä tein ja minkä eteen ponnistelin tuli vain samaa vastaan kuin aina ennenkin. Olen saavuttanut asioita, mutta elämä ei ole muuttunut millään tavalla. Yhtä paha olo on kuin ennenkin, vielä pahempikin koska TIEDÄN että asiat eivät muutu sillä että pakotan itseni tekemään asioita ja positiivisella ajattelulla. Omat keinot olen käyttänyt loppuun ja jos mielenterveyden ammattilaiset eivät osaa tarjota minulle keinoja joilla nousta, en minä itse sitä enää jaksa. En ole terapiassa, sillä en ole valmis sellaiseen, vaan minun on pitänyt alkaa ihan perusasioista jotta saisin kiinni taas siitä millaista on edes olla "ihminen". Parantumiseenkin on oltava valmis! Puhdas masennus on luonnollinen toiminto jolla ihminen suojelee itseään siinä vaiheessa kun muu ei enää auta. Sinäkin sait muutettua ajatuksiasi kun olit siihen valmis, eikä kukaan toinen voi sanoa että milloin se hetki on, eikä sitä itsekään aktiivisesti tunnista ennen kuin parantuminen on jo alkanut.

        Ap:lle, minä olen joutunut myös elämään samojen syytösten kanssa koko elämäni vaikka en ole koskaan ollut laiska omasta mielestäni. Koulut ja työni hoidin, mutta aina olisi pitänyt tehdä lisää ja olla parempi. Jos toisia yrittää miellyttää, sillä ei ole koskaan rajoja että kuin pitkälle olisi mentävä. Naisena olen kokenut tämän varsinkin siinä, että en ole mikään kodin hengetär enkä ole lapsia halunnut, mutta nämä asiat on nähty myös laiskuuden ja itsekkyyden osoituksina, kuten myös työpaikalla haluttomuus olla kahvinkeittäjä ja jokapaikan apu. Elämäni on oli romahtamiseeni asti enimmäkseen vain suorittamista, odottaen parempia ja helpompia aikoja.


    • Ilkeilyyn väsynyt

      Sen olen huomannut että työpaikoilla selvästikin tasapainottomat henkilöt ovat erikoistuneet piinaamiseeni. Olen ollut monessa paikassa sijaisena ja aina on joku idiootti, joka aloittaa nälvimisen, huutamisen, haukkumisen edessä ja takanapäin, esimiehelle vailttamisen vääristellen asioita yms. Niitäkö pitäis vielä sääliä ja ymmärtää???
      Pilaavat vain toisten elämän kiusaamisellaan. Mottonaan kai " kiusaa ennen kuin joku toinen ehtii kiusata itseäsi".

    • Hmm..

      Olen 22v ja olen kärsinyt n. 2v uupumuksesta/masennuksesta. En oo koskaan voinut hakea tukea vanhemmiltani, koska he eivät hyväksy sitä, että olen oikeasti sairas, vaan kommentoivat avautumisiani vaan "En minä ole sinua koskaan pitänyt heikkona" tai sitten on vaan laiskaksi sanottu. Lisäksi kaveripiiri on täynnä perfektionistejä ja suorittajia. Mulla on pienestä asti ollut sairaus, joka taas lisää mahdollisuutta sairastua uupumukseen tai burnoutiin. Mä oon ite tullu siihen tulokseen, että tää kaikki on lähtösin vanhempien vaatimuksista, molemmat ovat kovia suorittajia ja multa on nuoresta asti vaadittu samaa. Nyt mulla ei ole ollut minkäänlaista lomaa 3 vuoteen, koska opiskelen viikot amkissa ja oon kaikki vkl ja lomat töissä. Työ ei ole se, joka mut on saanu masentumaan, viihdyn töissä kovasti, mutta koulu ja ainaiset vaatimukset, kuinka koko ajan tarvisi tehdä enemmän ja enemmän ja stressi vaan lisääntyy. Joskus on huonoja päiviä, kun kroppa ei jaksa mitään ja suunnittelen itsaria, kun oon niin lopussa, ettei voimia mihinkään kertakaikkiaan ole. Kulissia jaksan pitää kuitenkin yllä, mutta en esim muista, koska olen kämpällä siivonnut viimeksi, en ainakaan vuoteen. Mies mulla onneksi on, mutta välillä säälittää, kun sekin joutuu katteleen mun saamattomuutta. En tiedä hakisinko apua tähän, toisaalta en oikein usko, että keskustelusta olisi mitään apua, koska tiedän jo itse aika tarkkaan mistä kaikki johtuu. Ja luultavasti vain valehtelisin kaiken olevan ok. En tiedä mitä oikein tekisin, periaatteessa kaikki on ok, mutta oikeesti mikään ei tunnu olevan mun päässäni kunnossa.

    • elämäonmurehtimista

      Menin valittamaan masennustani Diacorin työpaikkalääkärille aikoinaan. Sanoi että mene vaan takasin töihin, "istuisit vaan netissä jos olisit saikulla". Että näin. Aikamoinen k.sipää lekuri! Myöhemmin sain sitten potkut juuri siksi, kun en kyennyt samaan työpanokseen kuin muut masennuksen ja väsymyksen vuoksi. Vihaan sitä lekuria yhä.

    • Look like

      En usko, että henkisesti sairasta piinataan sen enempää kuin muitakaan vaan että ihmisiä pyritään piinaamalla saada sairaaksi. Varmasti ihminen jollakin tavalla piinaamalla sairastuukin, mutta jos hankit kuplavolkkariin ferrarin korisarjan, niin se on edelleen volkkari joka näyttää ferrarilta, e siis ferrari. Mikäli saat ihmisen näyttämään sairaalta, nin ei hän sitä todellisuudessa siltikään ole.

      Ainahan täältä löytyy näitä kun sekoittaa asiat. Ihminen on rauhallinen, terve ja hyvinvoiva = masentunut, Ihminen on pirteä = agressiivinen jne.. jne.. Pahansuopeisuutta on niin paljon.

    • 13+4

      "En usko, että henkisesti sairasta piinataan sen enempää kuin muitakaan"

      Usko ei ole tiedon väärti. Ja lopeta asioiden sekoittaminen. Kärsitkö muuten kaksisuuntaisuudesta?

    • 17+5=?

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/10960866

    • coco3

      Jep, olen muutamaankin kertaan ja on kyllä ärsyttänyt tosi paljon... Exiltä olen tainnut kuulla nuo...

    • Nainen olen

      On sitä tullut vastaan. Ystävä kerran tokaisi "Sä oot vaan laiska", kun yritin selittää tilannettani. Kyllä itseäni syytän paljonkin, että miksi olen niin laiska enkä saa aikaiseksi mitään. Sen takia en uskalla hakea enää apua.

      Teeskentelin, että parannuin, vaikka oikeasti vain pystytin muurin itseni ja muiden välille. Minulle ennen sanottiin "Älä viitti olla tollanen", vaikka olisin ollut ihan hiljaa, mutta koska en hymyillyt. Tämän takia hymyilen nyt aina muille ja nauran. En ole ylpeä tästä ja usein nauraessani mietinkin miten inhottava olen, koska "kun parannun" he eivät enää pidä seurastani, jos lopetan nauramisen. Noidankehä.

      Taas kerran voi todeta, että naisena oleminen ei ole helppoa. (En sano, että miehillä olisi, mutta kuitenkin.)

    • kissankulta93

      Minulla on ollut kaikki mutta sitten

      - narsisti (eli paksunahkainen narsisti) ja läheisriippuvainen (eli ohutnahkainen narsisti)
      * kesto 5-10 vuotta, joskus vielä pitempään, mikäli läheisriippuvuus on todella paha
      * suhteen aikan LR kärsii henkisesti todella paljon ja saa todennäköisesti psyykkisiä traumoja loppuelämäksi (jotkut ei lähde enää koskaan uuteen parisuhteeseen)

      nyt tekee vaan mieli kuolla.

      Hän sanoo aina kuinka säälittävä olen ja tulevaisuutta ei ole millään tasolla enää näkyvissä.

      • ....................

        Olisikin joku nainen, jota paijata. Älä tapa itseäsi !!!


      • s..
        .................... kirjoitti:

        Olisikin joku nainen, jota paijata. Älä tapa itseäsi !!!

        minä ehkä päättäisin päiväni,mutta on lapsi,joka pitää kunnialla saada aikuiseksi,sen jälkeen kun hän omillaan pärjää,niin ei ole niin väliäkään.vaikeaa vaan on kun joutuu lapselta salaamaan masennuksen,hänen ei tarvitse tietää tästä mitään.


    • kiitoss
    • Jess

      Mun mielestä henkisesti sairaat ovat vain laiskoja ja saamattomia ihmisiä. Itse en voisi kuvitellakaan masentuvani.
      Olen 14.

    • Laiskamatonen

      No harva tilanteestani tietääkään, mutta kyllä sitä opet aina kattoo pahasti kun jatkuvasti on tehtävät tekemättä ja työtkin tulee palautettua miten sattuu. Välillä jaksaa panostaa ja saa pakolliset hommat hoidettua, mutta ei ihan aina. Masennus-korttia en mieluusti vedä esiin ja onneksi sääliä saa paljon helpommin fyysisillä vaivoillani. Nivelsairaalle ei kukaan kehtaa tulla sanomaan että ota nyt hyvä ihminen itseäsi niskasta kiinni ja hoida hommasi!

      Todellisuudessahan selviän ihan kaikista koulutöistä jos niin haluan, joko tietokoneen avustuksella tai reippaalla yhdistelmällä lääkitystä ja runsasta työaikaa. Tätä en tietenkään sano opettajille, mieluummin olen rauhassa ja teen asioita omaan tahtiini. Laiskana silti pidetään, pääsääntöisesti en tee ongelmistani minkäänlaista haloota, vaikka helpommalla pääseekin jos tekee. Ihmisillä on nimittäin surkea muisti, eli jos kerran tilittää niin se on pian unohdettu.

      Laiskaksi haukkuvat vaik mitään en oo tehny!

    • hyvä plavelu

      Sama! Juuri tänään kävin uusimassa masennuslääkereseptiä! Kävin KOLMESSA TERVEYSKESKUKSESSA! Olen vastikään muuttanut pk:seudulle opiskelun perään. joten ensin kävin YTHS:llä jossa tyly ja välinpitämätön naishenkilö lateli että ei voi koska, en ole käynyt YTHS:n lääkärillä. Seuraava aika joulukuussa ennen sitä ei voi mitään.
      Seuraavaksi soitin terveyskeskukseen. kysyin taas reseptistä. Iloinen naisääni sanoi että vie Kilon terveysasemalle resepti niin sielä uusitaan. Loukkaantuneena YTHS:n tylyilystä mutta helpottuneena lähdin ajamaan Kiloon.
      Ilo loppui lyhyeen kun toinen tyly rouva sanoi että kuulun Leppävaaran terveysasman piiriin. Siinä vaiheessa pääsi itku.
      Leppävaarassa onneksi sain uusittua!
      Perus terveydenhuollon "haista vittu" meininkiä...

      • asdgsadg

        Asuinpaikan mukaan määräytyy terveyskeskus. Hoitajien olisi pitänyt tietää osoitteen perusteella mihin terveyskeskukseen kuulut. Tosin tänäpäivänä on oikeus vaihtaa terveyskeskusta toiseen piiriin mikäli ei ole tyytyväinen oman TK toimintaan.


    • keskivaikeamasennus

      Odotin neljä vuotta ennenkuin uskalsin kertoa kenellekään ulkopuoliselle masennuksestani ja paniikkihäiriöstä, koska vanhempieni asenne oli aina "se on vain laiskuutta" ja uskoin.

      Kävin jossain vaiheessa myös kriisikeskuksella (olin panikoinut kaksi päivää ja olin aivan valmis heittämään veivini). Ainoa kysymykset mitä he kysyivät olivat tyyliin "millaset välit sulla on perheeseen" ja kun sanoin että ihan ok niin he naureskelivat minut ulos sieltä.

      Muut mielenterveystyöntekijät ovat olleet ihan mukavia minulle.

    • Kyllä mun mielestä tää yhteiskunta tuomitsee masentuneet ,jopa mun psykoterapeutti tuntui miettivän mun terapian tuloksellisuutta mun opiskelukyvyn parantumisen mukaan.Tuotin siinä hänelle tosi karvaan pettymyksen enkä kuntoutunut.
      Mulla on ollut kauan psykoottinen masennustila,mutta oikeastaan parannuin siitä kun sain työkyvyttömyyseläkkeen skitsofreniadiagnoosilla.Nykyään jopa haluaisin töihin,mutta mulla on niin raskas lääkitys sekä myös nivelreuma ja selän välilevyn rappeuma,että en edes kykenis mihinkään.Lisäksi minulla on heikko itsetunto olen kauhean herkkä arvostelulle ja haukkumiselle.
      Tuntuu,että pahiten minua on haukuttu juurikin hoidossa.Masentuneena ei olisi myöskään saanut nauraa,että jotkin hoitajat syyttävät,että mitenkäs sinä nyt naurat,etkös sinä ollutkaan masentunut.
      Luulenpa,että masennusta ei ole toisten helppo tajuta.Itsekin sain apua perheeltäni vasta,kun flippasin totaalisesti eli menin 100% psykoosiin.Silloinkin (ex-)poikaystäväni kehtasi hieman tolkkuihini tultua syyttää,että ethän sä olekaan psykoosissa ,vaan teeskentelit koko jutun vaan hänen kiusakseen.Voi luoja...
      Niinku mun perhekin tuntui vielä miettivän,että onko tää nyt totta.Iskä oli sanonut äitille,kun olin halaillut äitiä niin iloisena psykoosissa,että tuon on oltava aitoa tuo ei ole teeskenneltyä.Että kehtaavat edes epäillä,että puolikuolleena olenkin pelailemassa jotain peliä.
      Mä näen vieläkin unia siitä,kuinka mä itsenäistyn opin tielle ja häivyn,menen töihin ja elän omaa elämää ja huudan kaikille,että mulla on oikeus...
      Mutta mulla on niin raskas lääkitys,että olen tokkurassa aamulla ja ilman lääkettä en nuku.Multa menee aina selkäkin paskaks,kun imuroin lattiat...eli musta ei olis ruumiilliseen työhönkään .
      Hoitohenkilökunta aina nauroi ,että ei sua kukaan tule kotoa hakemaan.Mutta mulle olis hyvä,jos olis joku vammaistyöbussikuljetus,että haettais kotoa vajaakuntoiset tekee jotain.Miksi ei haeta kotoa?Musta olis hyvä idea!!

      • joo ja mun ahdistukselle ja paniikkihäiriölle on aina naurettu .Hoitohenkilökunnan asenne on ollut,että ai paniikkihäiriö?taisit oppia uuden sanan ja mun ahdistuneisuudesta vaan on oltu,että et näytä ahdistuneelta.Minä olen aina ollut ahdistunut ja paniikissa ja koska en ole niihin saanut apua,siksi sairauteni on edennyt psykoottiseen masennukseen asti.Silti vielä hoidossakin tämä ihmisten peruskateus ja ilkeys on ollut olemassa,että hoitajat ym. ovat halunneet sanoa,että sinä et kärsi,sinua ei ahdista,sinua ei masenna,sinulla ei ole paniikkihäiriötä.Sinulla on jotain pahempaa,olet kylmä,empatiakyvytön,et tunne mitään,olet itsekäs ym.Käsittämätöntä miten inhottavia minua kohtaan on oltu.Kaikki tämäkö siksi,että meikkaisin ja yritin olla nätti?????? Eihän saa olla nätti,jos haluaa apua.Pitää nöyrtyä ja olla ruma,jotta vaivautuvat auttamaan ja tuntevaan empatiaa .Niin kummaa.Ja vihamieleistä.Miksi!!Kaikki eivät ole olleet tällaisia minua kohtaan,mutta moni on ollut.Lähinnä naiset,mutta myös miespsykiatri.
        On hämmentävää olla tekemisissä sellaisten hoitajien kanssa,jotka tuntuvat haluavan vaan pahaa sinulle.Oli mulla kyllä ihan paras naishoitajakin ,Sanna,joka teki kaikkensa mun eteen ja oli niin ihana ja antoi arvokasta apua,enkä huomannut koskaan kunnolla kiittää häntä.Kiitos Sanna.Ja oli mulla myöhemminkin mahtishoitaja,mutta hän varmaan tietää kuka on ja olen kai häntä kliittänytkin:)


      • ARVOMME MEKIN.
        tipsytii kirjoitti:

        joo ja mun ahdistukselle ja paniikkihäiriölle on aina naurettu .Hoitohenkilökunnan asenne on ollut,että ai paniikkihäiriö?taisit oppia uuden sanan ja mun ahdistuneisuudesta vaan on oltu,että et näytä ahdistuneelta.Minä olen aina ollut ahdistunut ja paniikissa ja koska en ole niihin saanut apua,siksi sairauteni on edennyt psykoottiseen masennukseen asti.Silti vielä hoidossakin tämä ihmisten peruskateus ja ilkeys on ollut olemassa,että hoitajat ym. ovat halunneet sanoa,että sinä et kärsi,sinua ei ahdista,sinua ei masenna,sinulla ei ole paniikkihäiriötä.Sinulla on jotain pahempaa,olet kylmä,empatiakyvytön,et tunne mitään,olet itsekäs ym.Käsittämätöntä miten inhottavia minua kohtaan on oltu.Kaikki tämäkö siksi,että meikkaisin ja yritin olla nätti?????? Eihän saa olla nätti,jos haluaa apua.Pitää nöyrtyä ja olla ruma,jotta vaivautuvat auttamaan ja tuntevaan empatiaa .Niin kummaa.Ja vihamieleistä.Miksi!!Kaikki eivät ole olleet tällaisia minua kohtaan,mutta moni on ollut.Lähinnä naiset,mutta myös miespsykiatri.
        On hämmentävää olla tekemisissä sellaisten hoitajien kanssa,jotka tuntuvat haluavan vaan pahaa sinulle.Oli mulla kyllä ihan paras naishoitajakin ,Sanna,joka teki kaikkensa mun eteen ja oli niin ihana ja antoi arvokasta apua,enkä huomannut koskaan kunnolla kiittää häntä.Kiitos Sanna.Ja oli mulla myöhemminkin mahtishoitaja,mutta hän varmaan tietää kuka on ja olen kai häntä kliittänytkin:)

        YhteiskuntAMME KATSOO KUKA ON YLI-IHMINEN AMMATTINSA MUKAAN.SILLOIN EI TARVITA AMMATISSAAN EDES MITÄÄN TARKKAILUAKAAN KUTEN ENEMMISSÄ AMMATEISSA,ESIM. HOITOALOISSA JA PAPIN AMMATEISSA JASOSIAALIALOILLA.tÄMÄ JOHTUEN MYÖS KOSKA ASIAKKAANSA OVAT NIIN AVUTTOMIA.EM.JEN KAUTTA VOIDAAN SIIRTÄÄ VALTIONVAROJA MYÖS TARKOITUKSENMUKAISESTI MIHIN HYVÄNSÄ MUUALLEKKIN KUIN KANSAMME PARHAAKSI.kANSASTAMME PUHUTTAESSA OTETAAN HUOMIOON AINAKIN MISTÄ OLEMME POLVEUTUNEET JA SAANNEET MAAMME PITÄÄ NIINE EHDOIN.


    • rewqrewqrwq
    • 44443

      Kyllä masentuneen pitää tehdä itse asioilleen jotain että kuntoutuu, mutta koen kylmänä joidenkin kommentit tässä ketjussa. Asiat voi sanoa myös nätisti varsinkin kun kyseessä on muutenkin herkässä tilassa olevat.

      Eli kotiin ei loputtomasti voi jäädä, mutta on masennustiloja jolloin ei vaan pysty. Se on helppo sanoa että minä tein näin ja näin että parannuin. Eihän kenenkään tilanne ja sairaus ole samanlainen!! Jokainen löytää sen oman tavan parantua, ja omalla ajallaan.

    • blueberry1

      Tässäkin ketjussa näkee hyvin sen, kuinka masentuneet ylitulkitsevat sen mitä on kirjoitettu. "oikeassa" elämässä he ylitulkitsevat sen mitä on sanottu.

      masennus on tietyntyyppistä itsekeskeisyyttä. Masentunut potilas sairastuu siinä, että hän alkaa vaatimaan ympäristöltään tietynlaista olemista, ettei vain heitä loukata tai ahdistella. Se kuuluu sairauteen. Harmillista on, että masennus ei näy ulospäin. Masentunut näyttää normaalilta ja usein hän näyttää toimivankin normaalisti. Ihminen luokittelee toisen esimerkiksi juuri eleiden perusteella. Aivan sama kuin migreenipotilailla: eipä se järjetön päänsärky kauheasti ulospäin näy.

      Masennuspotilaan suurin haaste onkin sen lääkityksen aloittamisen jälkeen alkaa rakentaa elämäänsä uudestaan. Jos ei ole voinut lähteä vuoteen ulos, niin lääkityksen aloittamisien jälkeen pitäisi oikeasti pakottaa itsensä lähtemään ulos - tai pyytää jotain läheistään pakottamaan.

      Siitä lähtee aivot kuntoutumaan ja korjaamaan itseään. Masennuksessa kun aivot toimivat tietyillä alueilla liian "laiskasti" ja ovat tottuneet pitämään tuota olotilaa normaalina. kun siitä tilasta lähtee pois, "kouluttamaan" aivojaan aktiivisemmaksi, on selvää, että se sattuu ja tuottaa tuskaa (koska mieli lähettää koko ajan signaalia, että ei ole voimavaroja (vaikka on). Tämä on kahdensuuntainen prosessi mieli-aivot yhtälössä.

      Masentuneen potilaan pitäisi oikeasti uskoa niitä lääkäreitä ja terapeutteja, jotka patistavat "Liikkeelle". Kyllä he ymmärtävät että se sattuu ja tuottaa tuskaa, mutta kun he ymmärtävät senkin, että se tie on oikea ja jokainen toipuva masennuspotilas joutuu sen käymään lävitse.

      Tiedän mistä puhun.

      • <lg,klörmgklrger

        "Masennuspotilaan suurin haaste onkin sen lääkityksen aloittamisen jälkeen alkaa rakentaa elämäänsä uudestaan. Jos ei ole voinut lähteä vuoteen ulos, niin lääkityksen aloittamisien jälkeen pitäisi oikeasti pakottaa itsensä lähtemään ulos - tai pyytää jotain läheistään pakottamaan."

        Lääkkeet eivät tee ihmeitä. Itselläni masennuksen teema juontuu juurikin siitä millainen maailma on tietoisella tasolla. Masennukseni ei ole "tunne" vaan se looginen kokonaisuus. Olen syönyt masennuslääkkeitä ja niiden seuraus oli tunteiden turtuminen mutta ei aktivoituminen. Masennuslääkkeillä olin välinpitämättömämpi, agressiivisempi tunteettomalla tavalla ja tein entistä helpommin ns. vääriä valintoja - masennuslääkkeet lukitsivat minut entistä pahemmin vanhoihin kaavoihin koska en enää tuntenut mitään ja elämäntavastani tuli itsestäänselviö ja tilanteen "vääryydentuntu" katosi täysin. Väitän että olisin voinut mennä ja tappaa päiväkodilisen lapsia tuntematta omantunnon pistostakaan vain siksi että minua oltiin kohdeltu jossain virastossa huonosti. Tosi hienoja lääkkeitä, jep joo.

        Ongelma näissä johtuu siitä että masentuminen ei johdu vain masentujasta vaan myös ympäröivästä maailmasta. Masennuslääkkeet eivät korjaa ympäröivän maailman vikoja, jolloin niissä tapauksissa jossa tekijät ovat ulkoisia ja tunnettuja ei masennuslääke voi auttaa. Ymmärrän lääkkeiden hyvät puolet kun kyse on emotionaalisesta stressistä joka ei toteudu selkeinä logiikkoina vaan nimenomaan yleisenä pahana olona - tällöin tuon pahan olon voittaminen on olennaista. Mutta tapauksissa joissa masennus on henkinen ja looginen prosessi, näkemys elämään ja esim. oman tilanteen toivottomuuteen niin tässä hetkessä kuin jatkossakin - niin mitä ne lääkkeet silloin voivat tehdä? Lääkkeet eivät muuta ajattelutapaa, ne vaiin poistavat tunteet - tunteet joita esim. minä tunnen muutekin melko vähän.

        Mielestäni tekstisi edustaa sellaista vastuuttamista joka asettaa masentuille riman jonka yli on päästävä.

        Mitä tapahtuu niille jotka eivät pääse? Pitääkö heidän tilanteesa vain hyväksyä "Luonnonlakina?" muka? Paskoja ihmisiä?

        Jos minä jotain tiedän niin tiedän että heitäkin pystytään auttamaan ja se apu johtaisi hyviin tuloksiin. Kun joku ei pysty kantamaan itseään silloin häntä kannetaan hetki, ja hänet on kannettava paikkaan jossa hän voi alkaa taas toimia, aivan kuin ketään ei saa hylätä hankeen koska sinne kuolee, ei ketään saa hylätä masennukseen jota hän ei pysty itse voittamaan.

        Sinä tiedät vain oman/läheisesi tarinan, älä luule että olet muut masentuneet tai heidän elämäntilanteensa ja sen syy-seuraussuhde.


      • blueberry1
        <lg,klörmgklrger kirjoitti:

        "Masennuspotilaan suurin haaste onkin sen lääkityksen aloittamisen jälkeen alkaa rakentaa elämäänsä uudestaan. Jos ei ole voinut lähteä vuoteen ulos, niin lääkityksen aloittamisien jälkeen pitäisi oikeasti pakottaa itsensä lähtemään ulos - tai pyytää jotain läheistään pakottamaan."

        Lääkkeet eivät tee ihmeitä. Itselläni masennuksen teema juontuu juurikin siitä millainen maailma on tietoisella tasolla. Masennukseni ei ole "tunne" vaan se looginen kokonaisuus. Olen syönyt masennuslääkkeitä ja niiden seuraus oli tunteiden turtuminen mutta ei aktivoituminen. Masennuslääkkeillä olin välinpitämättömämpi, agressiivisempi tunteettomalla tavalla ja tein entistä helpommin ns. vääriä valintoja - masennuslääkkeet lukitsivat minut entistä pahemmin vanhoihin kaavoihin koska en enää tuntenut mitään ja elämäntavastani tuli itsestäänselviö ja tilanteen "vääryydentuntu" katosi täysin. Väitän että olisin voinut mennä ja tappaa päiväkodilisen lapsia tuntematta omantunnon pistostakaan vain siksi että minua oltiin kohdeltu jossain virastossa huonosti. Tosi hienoja lääkkeitä, jep joo.

        Ongelma näissä johtuu siitä että masentuminen ei johdu vain masentujasta vaan myös ympäröivästä maailmasta. Masennuslääkkeet eivät korjaa ympäröivän maailman vikoja, jolloin niissä tapauksissa jossa tekijät ovat ulkoisia ja tunnettuja ei masennuslääke voi auttaa. Ymmärrän lääkkeiden hyvät puolet kun kyse on emotionaalisesta stressistä joka ei toteudu selkeinä logiikkoina vaan nimenomaan yleisenä pahana olona - tällöin tuon pahan olon voittaminen on olennaista. Mutta tapauksissa joissa masennus on henkinen ja looginen prosessi, näkemys elämään ja esim. oman tilanteen toivottomuuteen niin tässä hetkessä kuin jatkossakin - niin mitä ne lääkkeet silloin voivat tehdä? Lääkkeet eivät muuta ajattelutapaa, ne vaiin poistavat tunteet - tunteet joita esim. minä tunnen muutekin melko vähän.

        Mielestäni tekstisi edustaa sellaista vastuuttamista joka asettaa masentuille riman jonka yli on päästävä.

        Mitä tapahtuu niille jotka eivät pääse? Pitääkö heidän tilanteesa vain hyväksyä "Luonnonlakina?" muka? Paskoja ihmisiä?

        Jos minä jotain tiedän niin tiedän että heitäkin pystytään auttamaan ja se apu johtaisi hyviin tuloksiin. Kun joku ei pysty kantamaan itseään silloin häntä kannetaan hetki, ja hänet on kannettava paikkaan jossa hän voi alkaa taas toimia, aivan kuin ketään ei saa hylätä hankeen koska sinne kuolee, ei ketään saa hylätä masennukseen jota hän ei pysty itse voittamaan.

        Sinä tiedät vain oman/läheisesi tarinan, älä luule että olet muut masentuneet tai heidän elämäntilanteensa ja sen syy-seuraussuhde.

        Juuri niin. Lääkket eivät tee ihmeitä.En ole väittänytkään että niin olisi.

        Niin. Ei tietenkään lääkkeet korjaan ympäröivää maailmaa etkä sinä tai kukaan muukaan (olipa masennusta tai ei) voi korjata ympäröivää maailmaa. En väittänytkään niin.
        Vastuuttamisesta.

        _Jokaisen_ ihmisen tulee ottaa vastuu itsestään. Siinä se pointti onkin. On otettava vastuu. Aivan sama miten vastuun ottaa. aivan sama millä puolella rimaa vastuun ottaa. Joku osaa toipua masennuksesta itse (kun ei saa muuta apua), joku toinen saa apua. Toinen pääsee avun piiriin itse hakeutuen, toinen pakotetaan. Ei se ole mikään taikatemppu vaan se on tuskallista työtä itsensä kanssa.

        Mutta sinä ehkäpä tarkoitit toisenlaista vastuuttamista. minä en.

        Kysyt mitä tapahtuu niille, jotka eivät pääse riman yli. Kaikki pääsevät riman yli. Jos on niin masentunut, että ei jaksa hakea aamunlehtä, niin hänelle 1. rima voi olla se, että pakottaa itsensä hakemaan sen lehden tai pyytää jonkun toisen pakottamaan. Tai rima voi olla siinä, että pakottaa itsensä avamaan oven, laittamaan päänsä ovesta ulos. sen jälkeen tulee seuraava rima ja niitä rimoja tulee niin kauan kunnes on toipunut.

        viimeiseen kappaleeseesi:
        En luule mitään sellaista mitä sinä väitit minun luulevan.

        Masennuksesta ja siitä toipumisesta neurologiselta kannalta tiedetään jo paljon. masentunut toipuu masennuksestaan, kun hänen aivonsa on koulutettu uudelleen "muistamaan" sen oikean normaalin toiminnan. Tällä asialla ei ole mitään tekemistä sen kanssa mitä tiedän masentuneen ihmisen elämästä. Tuo asia (aviojen koulutus) ei perustu mututuntumaani eikä ole keksintöni, vaan perustuu neurologiaan, psykiatriaan ja niiden tutkimustuloksiin. Kyse todellakin on siitä, että aivot on laitettava aktiivisemmaksi siihen nähden missä ne nyt ovat. Aivoja on muistutettava siitä mikä on normaalia. Tähän muistuttamiseen on monia keinoja.


      • 3wfegvrvdfvxc

        Ai ei näy migreeni ulospäin? Sulla ei kai sitten ole migreeniä ollut. Mulla sitä on vähän paha olla näkemättä kun tulee tuskan hiki, ääneen valittamista koska kipu on vaan niin kove, kalpeus ja lopuksi oikein kunnon oksennus paineella. Jos mut joku näkee kun mulla on migreeni niin se ei välttämättä tiedä et sen migreeni mutta varmasti tajuaa ettei kaikki ihan hyvin ole.


      • 2+11
        blueberry1 kirjoitti:

        Juuri niin. Lääkket eivät tee ihmeitä.En ole väittänytkään että niin olisi.

        Niin. Ei tietenkään lääkkeet korjaan ympäröivää maailmaa etkä sinä tai kukaan muukaan (olipa masennusta tai ei) voi korjata ympäröivää maailmaa. En väittänytkään niin.
        Vastuuttamisesta.

        _Jokaisen_ ihmisen tulee ottaa vastuu itsestään. Siinä se pointti onkin. On otettava vastuu. Aivan sama miten vastuun ottaa. aivan sama millä puolella rimaa vastuun ottaa. Joku osaa toipua masennuksesta itse (kun ei saa muuta apua), joku toinen saa apua. Toinen pääsee avun piiriin itse hakeutuen, toinen pakotetaan. Ei se ole mikään taikatemppu vaan se on tuskallista työtä itsensä kanssa.

        Mutta sinä ehkäpä tarkoitit toisenlaista vastuuttamista. minä en.

        Kysyt mitä tapahtuu niille, jotka eivät pääse riman yli. Kaikki pääsevät riman yli. Jos on niin masentunut, että ei jaksa hakea aamunlehtä, niin hänelle 1. rima voi olla se, että pakottaa itsensä hakemaan sen lehden tai pyytää jonkun toisen pakottamaan. Tai rima voi olla siinä, että pakottaa itsensä avamaan oven, laittamaan päänsä ovesta ulos. sen jälkeen tulee seuraava rima ja niitä rimoja tulee niin kauan kunnes on toipunut.

        viimeiseen kappaleeseesi:
        En luule mitään sellaista mitä sinä väitit minun luulevan.

        Masennuksesta ja siitä toipumisesta neurologiselta kannalta tiedetään jo paljon. masentunut toipuu masennuksestaan, kun hänen aivonsa on koulutettu uudelleen "muistamaan" sen oikean normaalin toiminnan. Tällä asialla ei ole mitään tekemistä sen kanssa mitä tiedän masentuneen ihmisen elämästä. Tuo asia (aviojen koulutus) ei perustu mututuntumaani eikä ole keksintöni, vaan perustuu neurologiaan, psykiatriaan ja niiden tutkimustuloksiin. Kyse todellakin on siitä, että aivot on laitettava aktiivisemmaksi siihen nähden missä ne nyt ovat. Aivoja on muistutettava siitä mikä on normaalia. Tähän muistuttamiseen on monia keinoja.

        Kuka niin sanoo, että vastuuta on otettava?
        Määrittelisitkö vielä kiltisti sanan vastuu meille, jotta osaamme listata olemmeko vastuullisia _sinun_ mielestäsi vai emme? Kiitos.


      • 12+16
        blueberry1 kirjoitti:

        Juuri niin. Lääkket eivät tee ihmeitä.En ole väittänytkään että niin olisi.

        Niin. Ei tietenkään lääkkeet korjaan ympäröivää maailmaa etkä sinä tai kukaan muukaan (olipa masennusta tai ei) voi korjata ympäröivää maailmaa. En väittänytkään niin.
        Vastuuttamisesta.

        _Jokaisen_ ihmisen tulee ottaa vastuu itsestään. Siinä se pointti onkin. On otettava vastuu. Aivan sama miten vastuun ottaa. aivan sama millä puolella rimaa vastuun ottaa. Joku osaa toipua masennuksesta itse (kun ei saa muuta apua), joku toinen saa apua. Toinen pääsee avun piiriin itse hakeutuen, toinen pakotetaan. Ei se ole mikään taikatemppu vaan se on tuskallista työtä itsensä kanssa.

        Mutta sinä ehkäpä tarkoitit toisenlaista vastuuttamista. minä en.

        Kysyt mitä tapahtuu niille, jotka eivät pääse riman yli. Kaikki pääsevät riman yli. Jos on niin masentunut, että ei jaksa hakea aamunlehtä, niin hänelle 1. rima voi olla se, että pakottaa itsensä hakemaan sen lehden tai pyytää jonkun toisen pakottamaan. Tai rima voi olla siinä, että pakottaa itsensä avamaan oven, laittamaan päänsä ovesta ulos. sen jälkeen tulee seuraava rima ja niitä rimoja tulee niin kauan kunnes on toipunut.

        viimeiseen kappaleeseesi:
        En luule mitään sellaista mitä sinä väitit minun luulevan.

        Masennuksesta ja siitä toipumisesta neurologiselta kannalta tiedetään jo paljon. masentunut toipuu masennuksestaan, kun hänen aivonsa on koulutettu uudelleen "muistamaan" sen oikean normaalin toiminnan. Tällä asialla ei ole mitään tekemistä sen kanssa mitä tiedän masentuneen ihmisen elämästä. Tuo asia (aviojen koulutus) ei perustu mututuntumaani eikä ole keksintöni, vaan perustuu neurologiaan, psykiatriaan ja niiden tutkimustuloksiin. Kyse todellakin on siitä, että aivot on laitettava aktiivisemmaksi siihen nähden missä ne nyt ovat. Aivoja on muistutettava siitä mikä on normaalia. Tähän muistuttamiseen on monia keinoja.

        Ja vielä lisäys: psykologia on hanuri tiedettä, sillä ilman ihmistä koko tiedettä ei ole olemassakaan. Sen me vain tiedämme, että jotkin asiat ovat toisille raskaampia ja jotkut käyttäytyvät reilusti enemmistöstä poiketen, joka tuottaa heille/läheisille ongelmia. Kukaan ei vielä toistaiseksi ole keksinyt laitetta, jolla mitata laiskuuskäyriä tai toisen päänsisäisiä henkisiä tuskan tuntemuksia. Näin ollen hyvä tahto on lähimmäistä kohtaan hyvä olla olemassa.
        Aivot eivät todellakaan tunne mitään normaalia oikeaa tapaa ajatella. :D Hieman naiivilta ja mustavalkoiselta näyttää tuo väite.
        Älä muuten sotke neurologiaa ja psykiatriaa toisiinsa.


      • itse on elettävä
        blueberry1 kirjoitti:

        Juuri niin. Lääkket eivät tee ihmeitä.En ole väittänytkään että niin olisi.

        Niin. Ei tietenkään lääkkeet korjaan ympäröivää maailmaa etkä sinä tai kukaan muukaan (olipa masennusta tai ei) voi korjata ympäröivää maailmaa. En väittänytkään niin.
        Vastuuttamisesta.

        _Jokaisen_ ihmisen tulee ottaa vastuu itsestään. Siinä se pointti onkin. On otettava vastuu. Aivan sama miten vastuun ottaa. aivan sama millä puolella rimaa vastuun ottaa. Joku osaa toipua masennuksesta itse (kun ei saa muuta apua), joku toinen saa apua. Toinen pääsee avun piiriin itse hakeutuen, toinen pakotetaan. Ei se ole mikään taikatemppu vaan se on tuskallista työtä itsensä kanssa.

        Mutta sinä ehkäpä tarkoitit toisenlaista vastuuttamista. minä en.

        Kysyt mitä tapahtuu niille, jotka eivät pääse riman yli. Kaikki pääsevät riman yli. Jos on niin masentunut, että ei jaksa hakea aamunlehtä, niin hänelle 1. rima voi olla se, että pakottaa itsensä hakemaan sen lehden tai pyytää jonkun toisen pakottamaan. Tai rima voi olla siinä, että pakottaa itsensä avamaan oven, laittamaan päänsä ovesta ulos. sen jälkeen tulee seuraava rima ja niitä rimoja tulee niin kauan kunnes on toipunut.

        viimeiseen kappaleeseesi:
        En luule mitään sellaista mitä sinä väitit minun luulevan.

        Masennuksesta ja siitä toipumisesta neurologiselta kannalta tiedetään jo paljon. masentunut toipuu masennuksestaan, kun hänen aivonsa on koulutettu uudelleen "muistamaan" sen oikean normaalin toiminnan. Tällä asialla ei ole mitään tekemistä sen kanssa mitä tiedän masentuneen ihmisen elämästä. Tuo asia (aviojen koulutus) ei perustu mututuntumaani eikä ole keksintöni, vaan perustuu neurologiaan, psykiatriaan ja niiden tutkimustuloksiin. Kyse todellakin on siitä, että aivot on laitettava aktiivisemmaksi siihen nähden missä ne nyt ovat. Aivoja on muistutettava siitä mikä on normaalia. Tähän muistuttamiseen on monia keinoja.

        "Jokaisen_ ihmisen tulee ottaa vastuu itsestään. Siinä se pointti onkin. On otettava vastuu. Aivan sama miten vastuun ottaa. aivan sama millä puolella rimaa vastuun ottaa."

        Niin se vaan on. itse on jokaisen elämänsä elettävä. Vastuun ottamista on myös sairautensa hyväksyminen ja hoidon ja avun hakeminen ja vastaanottaminen, kun sitä tarvitsee. Vastuunottamista on sekin, että myontää, että nyt ei pysty sitä postiakaan hakemaja ymmärtää antaa sillä hetkellä periksi. Antaa itsensä levätä, kun on uupunut.

        Vastuun ottamista on se, voimiensa ja kykyjensä mukaan toimii omaksi parhaakseen. Toimii niin, että hoitaa omaa elämäänsä. Oman elämän hoitaminen ei siis ole aina ponnistelua ja itseltään vaatimista. Se voi olla myös luopumista omista vaatimuksistaan.

        Vastuun ottamista on se, että elää niin, että muistaa, mihin on pyrkimässä: terveempään ja parempaan oloon ja toimii (tai lepää...) sitä suuntaa kohti.


      • henkivieläpihisee
        2+11 kirjoitti:

        Kuka niin sanoo, että vastuuta on otettava?
        Määrittelisitkö vielä kiltisti sanan vastuu meille, jotta osaamme listata olemmeko vastuullisia _sinun_ mielestäsi vai emme? Kiitos.

        Vastuun tuntee siitä kun on vaikkapa sillan alla talvella eikä enää ole mitään jäljelllä, ei asuntoa, ruokaa, ei terveyttä eikä tulevaisuutta tai mitään muutakaan kuin itse. Tiedät että kukaan ei välitä etkä itsekään piittaa että kukaan välittäisikään, olet vain roska joka on jäänyt sattumalta johonkin koloon tuulen riepottelun ulottumattomiin hetkeksi. Siinä sitten on se vastuu ja vastuun konkretia. Vastuu ikäänkuin on siinä että elätkö vai et, hengitätkö vielä vai lakkaatko.

        Sitten kun on aikansa sitä katsellut sitä vastuuta mielessään ja mielikuvituksensa silmin, selkiää että on vain yksi elämä ja se on nyt. ja jos nyt teet jotain tai et tee, se vaikuttaa siihen mitä teet seuraavaksi tai et tee. Se on elämän tai kuoleman kysymys ja valintaa ei muut voi tehdä kuin itse. Parantua voi vain itse ja sopeutua voi vain itse, taistella voi vain itse...


      • vastuunkantajat
        blueberry1 kirjoitti:

        Juuri niin. Lääkket eivät tee ihmeitä.En ole väittänytkään että niin olisi.

        Niin. Ei tietenkään lääkkeet korjaan ympäröivää maailmaa etkä sinä tai kukaan muukaan (olipa masennusta tai ei) voi korjata ympäröivää maailmaa. En väittänytkään niin.
        Vastuuttamisesta.

        _Jokaisen_ ihmisen tulee ottaa vastuu itsestään. Siinä se pointti onkin. On otettava vastuu. Aivan sama miten vastuun ottaa. aivan sama millä puolella rimaa vastuun ottaa. Joku osaa toipua masennuksesta itse (kun ei saa muuta apua), joku toinen saa apua. Toinen pääsee avun piiriin itse hakeutuen, toinen pakotetaan. Ei se ole mikään taikatemppu vaan se on tuskallista työtä itsensä kanssa.

        Mutta sinä ehkäpä tarkoitit toisenlaista vastuuttamista. minä en.

        Kysyt mitä tapahtuu niille, jotka eivät pääse riman yli. Kaikki pääsevät riman yli. Jos on niin masentunut, että ei jaksa hakea aamunlehtä, niin hänelle 1. rima voi olla se, että pakottaa itsensä hakemaan sen lehden tai pyytää jonkun toisen pakottamaan. Tai rima voi olla siinä, että pakottaa itsensä avamaan oven, laittamaan päänsä ovesta ulos. sen jälkeen tulee seuraava rima ja niitä rimoja tulee niin kauan kunnes on toipunut.

        viimeiseen kappaleeseesi:
        En luule mitään sellaista mitä sinä väitit minun luulevan.

        Masennuksesta ja siitä toipumisesta neurologiselta kannalta tiedetään jo paljon. masentunut toipuu masennuksestaan, kun hänen aivonsa on koulutettu uudelleen "muistamaan" sen oikean normaalin toiminnan. Tällä asialla ei ole mitään tekemistä sen kanssa mitä tiedän masentuneen ihmisen elämästä. Tuo asia (aviojen koulutus) ei perustu mututuntumaani eikä ole keksintöni, vaan perustuu neurologiaan, psykiatriaan ja niiden tutkimustuloksiin. Kyse todellakin on siitä, että aivot on laitettava aktiivisemmaksi siihen nähden missä ne nyt ovat. Aivoja on muistutettava siitä mikä on normaalia. Tähän muistuttamiseen on monia keinoja.

        Kaikki ihmiset kokevat varmastikin eri tavalla masennuksensa, mutta minusta väitteesi että kaikkien pitäisi vain ottaa vastuuta kuulostaa vähän hassulta. Itse kuvittelin aina että tunnen itseni hyvin, käyn itseni kanssa paljon keskusteluja opiskelen ja minulla on aina ollut sellainen "tsemppari"-sisäinen ääni. Sitten heräsin yksi päivä ja tajusin etten pääse sängystä ylös.

        Neljä vuotta tämän jälkeen olen lääkityksellä, käyn joka päivä neljännen maailmansodan sisälläni että jaksaisin käydä kouluni loppuun, taistelen päivästä toiseen väsymyksen, pelkotilojen, ahdistuksen, itkuisuuden ja epätoivon parissa. Elämäni on yksinkertaisesti henkinen helvetti. Vaikka kuinka tsemppaan ja välillä tuntuu paremmalta ja haluaisin ottaa tuota kuuluista vastuutakin, seuraavan päivän iltana saatan huomata että olen maannut koko päivän sängyssä liikkumatta enkä tiedä miksi.

        Ymmärrän hyvin ihmisiä jotka eivät ymmärrä masennusta - koska en minäkään ymmärrä.


    • Huokaus.

      "Masennuksesta ja siitä toipumisesta neurologiselta kannalta tiedetään jo paljon."

      Itseaisassa ei tiedetä, sillä masennus on kytköksissä ihmisen ainutkertaiseen psyykeeseen. Tutkimuksista voidaan nähdä tiettyjä yleispäteviä asioita kuten esim. aivokemikaalien pitoisuudet ja niiden vaihtelut masentuneen ja ei-masentuneen välillä mutta vieläkään ei pystytä edes sanomaan onko aivokemikaalien muutos syy vai seuraus. Todellista yksilömasennusta on erittäin vaikea tutkia, ja prosessit eivät ole yksilöiden välillä yhdenmukaiset vaan ne voivat olla täysin erilaiset. Tämä johtaa siihen että hoito perustuu arvailuun ja "oikean lääkkeen hakemiseen" - joka on äärimmäisen turhauttavaa eikä edes auta kaikkia. Lääkärien ja psykiatrien kesken puolestaan toimii ns. puolustelu - eli siis oma turhautuminen vaikean potilaan kanssa laitetaan potilaan syyksi. "Et yritä tarpeeksi tai olet väärin." - vaikka psykiatrian ja lääkehoidon keinot ovat äärimmäisen epävarmat ja monin osin jopa todistamattomat.

      Samoin pyskologisaation kautta lääketiede ei esimerkiksi käsittele masennusta kokonaisvaltaisena fysiologisena tilana. Eräät tutkimukset nimittäin osoittavat että jopa puolet masennusoireisista ihmisistä kärsivät jostain tulehdustaudista, yleisin tulehdustauti on hammastulehdus ja masennus on itseasiassa myrkytystila. Masennus on psykologisoitu psyykelääkehoitoiseksi taudiksi vaikka itseasiassa ensimmäinen järkevä toimepide olisi masentuneen lähettäminen hammaslääkärille ja perusterveystarkastukseen korva, nielu tai muiden ongelmien kartoittamiseksi.

      • Minderand.

        Ja niin, yksi tärkeä piirre... Lääkehoito sopii osalle masennuspotilaista, mutta osalle ei. Tällöin siis lääkehoidon tehokkuutta ei voida todentaa yksiselitteisesti vain seuraamalla niitä jotka jatkavat lääkitystä ja löytävät siten avun. Tällä tavalla seuraamme vain sellaista ihmisryhmää joka kokee saavansa lääkityksestä apua.

        On ymmärrettävä että myös sellainen masentunut joka jättää lääkityksen kesken tai ei hyödy siitä on otettava huomioon. Tässä ei ole järkevää alkaa linjalle "Pillereitä on popsittava tai muuten et tee sitä oikein!" - sillä jos lääkkeiden syöminen itsessään loppuu masennuksen takia tai se koetaan turhaksi voi kyse olla hyvinkin siitä että se todellakin on turhaa! Masennuksen itsensä takia lääkkeensä lopettava on erityisen paljon sairautensa uhri eikä hän jätä silkkaa vittumaisuuttaan ja ns. persoona-välinpitämättömyyttään tai vastuuttomuuttaan lääkkeitään ottamatta. Samoin niiden masentuneiden jotka kokevat että lääkehoidosta ei ole hyötyä sanaa pitäisi kuunnella - jos ei ole mitattavaa vaikutusta miksi lääkehoitoa pitäisi jatkaa? Koska ne jotka haluavat voittaa masennuksen ajatuksena ja kokea että kaikki ongelmat ovat helposti ja halvalla ratkottavissa tarvitsevat "hopealuotinsa" ja heidän maailmankuvaansa ravistaa liikaa jos joku masentunut ei paranekaan tai saa oleellista hyötyä lääkkeistä? - Eli taas masentuneessa on se vika kun ei osaa imeyttää aivokemiaansa oikeaa määrää tai laatua lääkeainetta.

        Olempa lukenut projekteista joissa koitettiin hoitaa masennusta ns. yhteisökodeilla jossa ihmisille annettiin tekemistä, rauha ja perusyhteisö. Ihmiset muuttivat sinne ja osallistuivat systeemin pyörittämiseen, tekivät kotitöitä jne ryhmässä ja toimivat vertaisryhmänä ja jokainen teki jaksamisensa mukaan, ja kaikki tämä lääkkeettömästi. Näiden projektien onnistumisprosentti oli noin 90%, ja hoito tepsi ennekaikkea vakaviin masennustapauksiin erityisen tehokkaasti.

        Mutta lienee kyse siitä että se venlafaxin-paketti maksaa sen kympin, kun taas yhteisöhoitokoti maksaa sen pari miljoonaa. Halpaa hoitoa vai käypäistä, ja kenen määrittelemänä ... sairastuneiden tarpeiden vai lääketehtaiden lobbareiden?


      • blueberry1

        hyvä huokaus,

        " masennus on kytköksissä ihmisen ainutkertaiseen psyykeeseen. Tutkimuksista voidaan nähdä tiettyjä yleispäteviä asioita kuten esim. aivokemikaalien pitoisuudet ja niiden vaihtelut masentuneen ja ei-masentuneen välillä mutta vieläkään ei pystytä edes sanomaan onko aivokemikaalien muutos syy vai seuraus. Todellista yksilömasennusta on erittäin vaikea tutkia, ja prosessit eivät ole yksilöiden välillä yhdenmukaiset vaan ne voivat olla täysin erilaiset"

        Niin? En ole missään väittänyt, etteikö näin olisi. Kirjoitin, että masennuksesta tiedetään nykyisin jo paljon. Paljon ei merkitse sitä, että tiedettäisiin kaikki :)

        "Tämä johtaa siihen että hoito perustuu arvailuun ja "oikean lääkkeen hakemiseen" - joka on äärimmäisen turhauttavaa eikä edes auta kaikkia."

        Näin se on monessa muussakin sairaudessa. Tämäkin on tieteen (ja lääktieteen tiedossa)

        "Samoin pyskologisaation kautta lääketiede ei esimerkiksi käsittele masennusta kokonaisvaltaisena fysiologisena tilana. Eräät tutkimukset nimittäin osoittavat että jopa puolet masennusoireisista ihmisistä kärsivät jostain tulehdustaudista, yleisin tulehdustauti on hammastulehdus ja masennus on itseasiassa myrkytystila. Masennus on psykologisoitu psyykelääkehoitoiseksi taudiksi vaikka itseasiassa ensimmäinen järkevä toimepide olisi masentuneen lähettäminen hammaslääkärille ja perusterveystarkastukseen korva, nielu tai muiden ongelmien kartoittamiseksi. "

        Masennus on psyykkinen sairaus, siinä mieli on sairastunut. SIlloin oikea lääkäri on mielen lääkäri. Tätä ennen potilas on ollut yhteydessä yleislääkäriinsä, joka on miettinyt muiden sairauksien mahdollisuutta (jos on ollut järkevä ja ymmärtää, että yleislääkäriltä lähdetään liikkeelle, olipa kyseessä mielen sairaus tai jalkakipu).

        Käypä hoito suosituksessa mainitaan ihan erikseen, että elimellisisä oireita potevat masennuspotilaat on tutkittava erityisen tarkkaan. Samoin siellä mainitaan joitakin elimellisiä sairauksia, jotka voivat olla masennusoireiden syynä. Kummallista kokonaisvaltaista näkemystä masennuksen fysiologiseen puoleen siellä. Ettäs kehtaavat.


      • maalimanparantaja

        Joo mun tuttuani hammaslääkäri kohteli kaltoin, kun se kuuli,että hoidettava olikin psyykkisessä hoitolaitoksessa. Lääkäri alkoi repimään hoidettavan suuta enemmän kuin laki sallii. Eikö voisi tehdä valituksen hoitovirheestä? Suun hoito on tärkeää kaikille ihmisille yhteiskunnalliseen asemaan katsomatta. Edelleen moni asia tässä yhteiskunnassa on kuin keskiajalta: varsinkin se, jos kaikkia ihmisiä ei kohdella samanarvoisina.


    • paska elämä

      "Fyysisesti sairas saa paljon tukea ja sympatiaa, mutta henkisesti sairas joutuu pikemminkin joka paikassa pyytelemään anteeksi sairauttaan"

      Ne ihmiset jotka syyttelevät muita, he ovat usein lapsena tai nuorena syrjineet niitä ihmisiä joilla on jotain fyysisiä puutteita tai niitä jotka ovat olleet fysiikaltaan erilaisia. Jos heille itselleen on tullut fyysisiä ongelmia, ryhtyvät he syyttämään muita psyykkisistä ongelmista. Nämä ihmiset saattavat hakea sairaslomaa ihan vain saadakseen vapaapäivän töistä, mutta he perustavat sairaslomansa fyysisiin ongelmiin. Heillä itsellä on psyykkisiä ongelmia, mutta he eivät halua myöntää sitä. Heidän oma viha muita ihmisiä kohtaan kertoo sen että heillä on ongelmana muut ihmiset ja ihmisiin kohdistuva viha.

      Nämä ihmiset saattavat esittää empaattista ihmistä niitä kohtaan jotka ovat fyysisesti sairaita jotta he voivat itse hakea sairaslomaa sen perusteella että heillä on jokin fyysinen sairaus. He eivät kuitenkaan uskalla myöntää omia psyykkisiä ongelmia koska he pelkäävät että heitä aletaan syyttämään näiden psyykkisten ongelmien kautta. Usein psyykkiset ongelmat tuottavat yhteiskuntaan paljon suurempia ongelmia kuin fyysiset joten he eivät uskalla puhua niistä lääkäreille, työkavereille tai muillekaan. Psyykkiset ongelmat ovat suuri yhteiskunnallinen ongelma eivätkä ihmiset uskalla niistä puhua koska tätä kautta selviäisi se kuinka paljon ongelmia psyykkiset sairaudet ovat tuottaneet yhteiskuntaan. Ihmiset eivät luokittele valehtelua psyykkiseksi sairaudeksi, mutta jos ihminen ei tule toimeen yhteiskunnassa ilman valheita, on yhteiskunta niin sairas ettei sairasta yhteiskuntaa voi taistella kuin toisenlaisella sairaudella. Terveyttä tai tervehtymistä ei taideta liiemmin arvostaa nykypäivänä.

      http://www.iltasanomat.fi/seksi-parisuhde/art-1288360317129.html
      http://yle.fi/uutiset/valehteleminen_helpottaa_elamaa/6342851
      http://www.tekniikkatalous.fi/tyo/harjoitus tekee mestarin myos valehtelussa/a576185
      http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288337225467.html

      Laiskuus on niiden ihmisten keksimä syytös missä "laiska" ihminen ei ymmärrä sanan laiskuus merkitystä. Typerät ihmiset saattavat elää omassa mielikuvitusmaailmassa kuvitellen itselleen paremman elämän, mutta vähemmän typerät käyttävät kyllä aivojaan selviytyäkseen elämässä. Tällöin ei ole kyse laiskuudesta vaan siitä kun ihminen ei ymmärrä miksi häntä syytetään laiskuudesta tai mistään muustakaan vaikka ihminen on kaikkensa yrittänyt. Tällöin typerät ihmiset pyrkivät saamaan muille psyykkisiä ongelmia jotta he pääsisivät parempaan yhteiskunnalliseen asemaan. He yrittävät tämän jälkeen peitellä omat syytökset selityksillä ja valheilla kun he ovat huomanneet onnistuneensa tehtävässään niin hyvin että toisesta ihmisestä tulee työkyvytön. Tämän jälkeen selittelijät ja valehtelijat syyttävät toista osapuolta siitä että toinen osapuoli on ollut itseä viisaampi, mutta ei ole asettunut johtajan rooliin.

      Typerät ihmiset tarvitsevat johtajia koska he eivät tiedä miten heidän tulisi elää elämäänsä. Jos he löytävät jonkin keinon millä he pärjäävät yhteiskunnassa, kuten syyttämällä muita tai valehtelemalla asioista, tällöin heitä ei syytä kukaan mistään kun muut miettivät miksi he syyttävät muita ihmisiä jostain eikä heillä ole tällöin mitään syytä luopua syytöksistä tai valheista. He kaipaavat rehellistä johtajaa joka tuo heille paremman elämän, mutta harvemmin he luopuvat valheista eikä heillä ole yleensä älyä sen vertaa että viisaammat ihmiset haluaisivat olla heidän seurassa. Silti heillä tulisi olla joku johtaja joka pitää heistä huolta, mutta jos kukaan ei suostu johtajaksi niin he pyrkivät pitämään yllä sosiaalisia suhteita ja kytköksiä yhteiskuntaan muulla tavoin kuten syyttelyllä ja valheilla.

      • Hmmm?

        Puhutko nyt poliitikoista vai talouselämän vaikuttajista?

        ...


      • paska elämä
        Hmmm? kirjoitti:

        Puhutko nyt poliitikoista vai talouselämän vaikuttajista?

        ...

        Yleisesti niistä jotka pyrkivät elämässä voittajiksi tai sankareiksi. Nuo linkit taitavat kyllä puhua yleisesti lähes kaikista ihmisistä.

        Ne joilla on tarve päästä hyvään yhteiskunnalliseen asemaan tai saada suosiota muilta ihmisiltä, nämä sortuvat usein moraalittomuuteen koska heillä on pakonomainen tarve perustella oma hyvyytensä ja paremmuutensa. Tämä ei välttämättä koske pelkästään merkittäviä ihmisiä vaan myös sellaisia jotka ovat heikossa yhteiskunnallisessa asemassa ja kärsivät huonosta itsetunnosta. Näitä kyllä löytyy kaikista yhteiskuntaluokista, mutta kenties eniten ylimmiltä ja alimmilta tasoilta.


    • 16+5

      Kannattaa tulla sinuiksi sairautensa kanssa ja hyväksyä itsensä sellaisena kuin on ja haistattaa periaatteessa paskat näille hoitohenkilökunnille sun muille.
      Laiskuuttahan se ei ole, mutta voimavarat on erityisen vähäiset. Mitä pahaa vaikka sanoisivatkin laiskaksi? Ei ole laiskuutta jos ei omaa samanlaisia voimavaroja kuin muut. Kokemattomuutta esiintyy kaikkialla. Ei kannata olla niin alistuvainen.
      Henkisyys vie yllättävän paljon energiaa, joten kannattaakin elää mahdollisimman "helppoa" elämää.

    • toisinaan törmännyt

      Nämä on näitä klassisia, pinnallisia ja ymmärtämättömiä tapoja kohdata toisen masennus ja kärsimys. Näkyyhän niitä aika ajoin täällä palstallakin...

    • Pääkallo

      Tarjolla lääkäriluetteolo 1/2012 , johon pääkallolla merkitty bentsidiatsepaamivastaiset lääkärit, välttäkää erityisesti Ruotsin kielistä lääkäreitä, koska nämä ovat ehdottoman fanaattisia tässä asiassa, myös paljon autoa ajavalle oli ehdotettu masennuslääkkeitä, älkää aina suostuko tälläisiin,jos ei sovi niin ei, näin ei muualla ole. Eurodirektiivi keksittiin natsi Saksassa siis direktiivi jonka puitteissa asia tulisi hoitaa, eurodirektiivi kohta voimassa rajat ylittävä hoito, joka suojaa mm. Ruotsalaisilta lääkitys politikalta( Helsingin sanomat /bentsidiatsepaamivastaiset lääkärit esim. Mielipide kirjiitus 17.11.2012

    • Ei sovi tämä mSuomee

      Malli on Ruotsista, esim yliopistolla on ollut tapauksia että väitetään että tuli töihin työterveyshoitoa saadakseen, ja jopa työttömyyskortistossa on syöpäpotilaita, joka eintiedä paraneeko. Suomeen psykiatriaan onkin syytä suhtautua vsrauksellisesti, ulkomailla yhdistetty hoito, sydänpotiilaita kuollut toistatuhatta masennuslääkkeet lisäävät rytmihäiriöt vaaraa, suomi käy omaa sotaansa bentsoditsepaamivastaisuus samaan aikaan kun mAilmalla soditaan,bentso kielt lääkärit jatkokoulutukseen tai selittäkööt sitten miksi ulkomaillampuolta korskeæmmat aloitusannokset unilääkkeissä jos niistä tulee riippuvaiseksi

    • ex-masentunut

      Olen ollut itsekin samassa tilanteessa, ja olen nainen. Erityisesti aiemmin kirjoittaneen Tapsa-nimimerkin tuntemukset kuulostivat hyvin samankaltaisilta kuin itsellänikin oli. Kun on aivan järkyttävä olo 24/7, jopa niin ettei pysty nukkumaan sen ahdistuksen takia, ja koska tahansa kesken päivän saattaa romahtaa, niin kysynpä vain miten sellaisessa tilanteessa voisi olla päivätöissä?

      Minun tapauksessani tilanne eskaloitui rankkojen samanaikaisten tapahtumien vuoksi, mutta ennen sitä olin jo vuosikausia kärsinyt vuoretellen pahoista ja erittäin pahoista masennuskausista ja harkinnut itsemurhaa. Vanhemmiltani ei herunut tukea, he vain kyselivät rahan ansaitsemisesta ja saivat minut tuntemaan oloni vielä ahdistuneemmaksi. Kun kävin vihdoin psykiatrilla, he kysyivät, millaisia tuloksia sain aikaiseksi (siis yhdessä istunnossa!). Aina vain tuloksia.

      Exäni mielestä taas koko masennus oli täysin oma vikani, niinkuin myös se, ettei minusta ollut hakemaan apua. Yritin kyllä, mutta ei sitä apua välttämättä noin vain saa (minä en saanut), ja samoin kuin joillain muillakin kirjoittajilla, masennustani ei otettu ollenkaan vakavasti. Rivien välistä ymmärsin myös exäni olevan sitä mieltä, ettei mitään masennusta oikeasti ole olemassakaan. Silloin oli myös pakko ottaa bentsoja ja unilääkkeitä, koska henkinen olo oli niin hirveä, etten muuten olisi pärjännyt.

      Mutta ihme ja kumma tapahtui; kun vaihdoin lähes kaikki elämänolosuhteeni, parannuin pikkuhiljaa masennuksesta. Vanhempieni kunniaksi täytyy tosin sanoa, että hekin ovat vihdoin jättäneet minut edes osittain rauhaan loputtomilta vaatimuksiltaan ja raharaharaha-puheiltaan.

      • ex-masentunut

        Lisäilen edelliseen: miksei sitä voi vain hyväksyä, että ihminen voi masentua rankkojen tapahtumien seurauksena, ja antaa tukea sen verran mitä pystyy? Helposti unohdetaan, että masennuksestakin voi parantua. Ainakin itselleni tuli sellainen olo, että kun sairastuin, muutuin yht-äkkiä exälleni jonkinlaiseksi ongelmajätteeksi, josta oli hetimiten päästävä eroon. Masennuksen paha vaihe ehti kestää ehkä vain viikon, kun hän jo nosti kytkintä. Toisaalta, kun näin jossain pienessä hetkessä hieman valoa ja nauroin, oli sekin väärin (miksi?). Nyt olen kuitenkin onneksi taas ihan kuosissa, eikä todellakaan ole exää ikävä. Kunhan tässä vain ihmettelen erilaisia arvomaailmoja.


    • hullu ku pullosta

      Kaikenlaista on tullut vastaan entisen diagnoosin vuoksi, kaikkialla sitä on käytetty tekosyynä johonkin. Räikeimmät kokemukset ovat lääkäristä ja vakuutusyhtiöstä. Ensimmäinen väitti vatsaoireideni olevan psykosomaattisiaoireita masennuksesta, onneksi jaksoin taistella ja taloudellinen tilanne antoi myöten mennä yksityiselle. Paljastui kasvaimeksi munuaisessa.
      Vakuutusyhtiö ei myönnä minulle sairasvakuutusta vedoten ENTISIIN mielenterveysongelmiin (diagnostiset kriteerit eivät enää kohdallani täyty). Kuulemma me mielenterveyspotilaat rasitetaan sairaanhoitojärjestelmää meidän psykosomaattisillaoireilla.

    • ytgyg

      Tuo on aivan tavallista.Mielensairautta ei yritetäkkään parantaa. Heti syrjäytysleima otsaan ja se on siinnä.

      Tyly kohtelu on lisääntynyt myös f sairastaville. Siitä kertoo jo sellaiset seikat kuin että hoitosysteemit rakennetaan sisältä päin. Tyypillistä on esim ilmoittaa mitä tältä luukulta ei saa tai ilmoitetaan aika milloin ei voi soitta jne jne jne

    • Oikeamielistenoikeus

      Tämäkin valtio on tosi sairas.Ihminen yritetään pakottaa sietämään narsismia viranomaisten toimesta.Ja yritetään tehdä kaikista psykopaatteja.Uskon,että suurin osa mielenterveys- ja pääongelmista johtuu juuri tästä.Tervemielisemmät, ei narsistit, ei kestä tätä ja stressaantuu ja masentuu hyvin helposti.Ja narsisti viranomaisten on sitten helppo kyykyttää masentunutta vielä lisää.
      Milloinhan ulkomailta puututaan tähän sairaaseen käyttäytymiseen,mitä nämä pahis viranomaiset ja muut narsistit harrastaa ja saa aikaan?Yrittäkää masentuneet kestää,tämä on kyllä huomattu ulkomailla,ja jossain vaiheessa siihen tullaan puuttumaan.Itsemurhaa ei tämän takia kannata tehdä,laiskaksi haukkuminen on suuri vääristely ja vain psykopaattien keino saada sairastuneet tappamaan itsensä eli olemaan luusereita.Siihen lankaan ei kannata mennä.
      Mutta suomalaisten omat voimat eivät vain riitä ilmiön karsimiseen.
      Kyseessä on suuri ihmisoikeus rikos.Narsistit pitäisi saada oikeuteen vastaamaan teoistaan.

    • kaikenjokokenut

      Tuo on kyllä totta että henkisesti sairas saa halveksuntaa osakseen. Olen sairastanut yli 20 vuotta keskivaikeaa masennusta. Minua on haukuttu laiskaksi, tyhmäksi jne. Lisäksi vaivojani (jotka ovat todellisia) ei aina kuunnella lääkärissä, koska "se on henkistä".

    • tähdet, tähdet

      haluaisin katsoa ilmoitukseni , kiitos.

    • Älytkää pointti

      Ja ketkä syyllistää.Toisenlaiset mielisairaat eli psykopaatit,terveet ei syyllistä.Mutta homma on tainnu tulla Suomeenkin ulkomailta,liekö tämäkin niitä juutalaisten juonia,talouselämänhän ne ovat jo ottaneet haltuunsa ajat sitten.Laiskaksi syyllistäminen on tehokas keino hallita ihmisiä,jossa jokainen on pistetty vastaamaan itsestään taloudellisesti,viisaammat tajuaa,eivätkä lähde sosiopaattien peliin mukaan.

    • Läheltä seurannut

      Puolisoni on eläkkeellä psyykkisten ongelmiensa vuoksi, mutta yrittää välillä käydä osa-aikaisessa työssä pysyäkseen jotenkin menossa mukana. Eräässä nimenomaan mielenterveyskuntoutujille tarkoitetussa palkattomassa harjoittelupaikassa hänen terve työtoverinsa alkoi syytellä häntä laiskaksi työnvieroksujaksi, kun hänelle tuli muutama poissaolo voimakkaan ahdistuksen vuoksi ja työtoveri joutui tekemään hetken aikaa vähän enemmän töitä. Eipä tuollainen syyttely hirveästi edistä työelämään kuntoutumista. Mutta sellaista se tahtoo olla. Harvoin terve pystyy kunnolla sairasta ymmärtämään, vaikka tietäisi mistä on kyse.

    • fa9s8h

      Täällä yksi entinen pahasti paniikkihäiriöinen ja masentunut. Olen saanut kuulla, että kaikki on vaan mun pään sisässä, ja että pitäisi ryhdistäytyä! Joo okei! Vastapainoksi olen myös saanut oikeaa ymmärrystä ja apua ongelmiini, ja pitkäaikaisen hoidon. Voisin sanoa itseäni onnekkaaksi tässä suhteessa. Nykyään menee hyvin ja kohta valmistutaan koulusta. Vielä kun saisi töitäkin..

      Helvetisti tsemppiä sulle ja kaikille muillekin!

    • rewfsgrhthdfsed

      Olen kuullut niin stanan monta kertaa elämäni aikana että ¨otapa itseäsi niskasta kiinni¨ että seuraavalle ihmiselle saattaa tulla niska ¨vähän¨ V**un kipeäksi.

      Koko ajan joutuu pyytelemään anteeksi. Olen etsinyt väsymykselleni syytä lääkäristä ja vaikka mistä mutta mitään ei löydy jolloin tietämättöyyttään jotkut syyttävät huonoa kuntoa. Mulla on huono kunto kyllä MUTTA minkä takia mulla on päiviä jolloin jaksan 3 kertaa enemmän ilman että tuntuu missään!? Nämä päivät ovat todella harvassa tosin. Olen niin väsynyt koko ajan ja mikään ei kiinnosta. Pelkkää harmaata ja tuskaista joka päivänen sinnittely.

      En ole saanut riittävästi apua ja tuntuu että olen turhaan käynyt 7 vuotta psykologilla. Kai heidän pitäisi osata ohjata toiseen hoitoon tai jotain jos eivät osaa auttaa? Muutama todella päteväkin on tullut tavattua mutta ovat itsekin sanoneet että eivät osaa auttaa minua.

    • Laiskuuttako?

      Miesystäväni on! Siis jopa omat vanhempani ovat yrittäneet häntä "kohteliaasti" aktivoida ja muutenkin kaikenlaisia aliarviointeja saa aina kuulla.

      Siis jos on liian huonossa kunnossa työssäkäydäkseen tai opiskellakseen, niin viranomaiset "kannustavat" (=pakottavat) esim. tukia leikkaamalla. Sitten kun siihen "kuntoutukseen" osallistuu ja ei esim. pysty käymään kun ei saa edes päivärytmiään kuntoon, niin saatetaan rangaista tukien menettämisellä. Ja sitten jos sen kuntoutusjakson käykin onnellisesti loppuun, niin sanotaan että "olet puolikuntoinen" ts. et saa tukia, kun olet liian hyvässä kunnossa. Et saa siis olla sairas etkä kuntoutumassa.

      Ja terveydenhuolto.. Tarvitseeko mainitakaan? Lyödään lääkkeet kouraan, mutta ei seurata potilaan kuntoa. Reseptien uusiminen on ollut hankalaa, koska lääkkeet on voineet loppua kesken ennenkuin seuraavat on saanut. Ja yksikin lääkäri ihmetteli "miksi sinulle on tällaista edes määrätty" eräästä lääkkeestä, jota oli syötetty vuosikausia. Kuulemma maksaa rasittava lääke, onneksi se sitten päätettiin lopettaa. Ja terapiaakin rajallisesti.

      Sitten kun kumppanini halusi kerran aikasemmin lähteä opiskelemaan ja oli valmis, niin oli vähän lannistamisen meininkiä (= et ole vielä valmis).

      Ja entä kun masennusdiagnoosin (tai edes sellainen, jolle on määrätty joskus edes lyhen aikaa johonkin pieneen vaivaan jotakin lääkettä) saanut menee lääkäriin? Kaikki fyysiset vaivat pistetään masennuksen/paniikkihäiriön/tai vastaavan piikkiin. Esim. maha kipeä = et saa apua ja sinua ei oteta vakavasti, koska sinut on helppo karsia jonosta kiireen keskellä! Ja sit ihmetellään, että mielenterveysongelmaiset kuolee muita aikasemmin. Miksi?

      Tätä terveydenhoidon omituista suhtatumista oon kuullut myös muilta masentuneilta.

      • 32444444

        Onko reseptien uusiminen ollut hankalaa omasta syystä? Olen itse voinut viedä reseptin 1kk ennen kun lääkkeet loppuu ja viikossa on uusi resepti tullut.

        Kyllä tuossakin asiassa pitää itse olla skarppina, ei sitä voi aina odottaa että muut tekee sun puolesta.


      • Laiskuuttako?
        32444444 kirjoitti:

        Onko reseptien uusiminen ollut hankalaa omasta syystä? Olen itse voinut viedä reseptin 1kk ennen kun lääkkeet loppuu ja viikossa on uusi resepti tullut.

        Kyllä tuossakin asiassa pitää itse olla skarppina, ei sitä voi aina odottaa että muut tekee sun puolesta.

        Ei ole ollut. Ei ole ollut lääkäriä paikalla, eikä ole uusittu kuin lyheksi aikaa aina kerrallaan (tyyliin 3vkoksi lääkkeitä, 3 vkoa ilman lääkkeitä). Potilasasiamieheen oli tarkoitus ottaa yhteyttä, mutta sitten miesystävä kerkesi muuttaa pois. Asiaan ei ole voinut itse vaikuttaa. Sitten kun sanottiin sivuvaikutuksista, niin vastaus oli tyyliin luokkaa "nyt on vain valittava että joko parantuu", vaikka sivuvaikutukset ois ollu todella ikäviä. Useita eri lääkkeitä on kokeiltu, yhtään ainutta toimivaa ei ole ollut vuosien aikana.

        Viimneisimmät lääkkeet ilmeisesti vain pahensivat asiaa. Poikaystävä lopetti ne itse ja ikään kuin "parani" jonkin verran.

        Toi sun viimenen kommenttis oli selvä "Olet vain laiska" -kommentti. Ja kyse ei ollut minusta vaan miesystävästä.


    • musta milla

      Joo, kyllä ollaan laiskoja ja saamattomia. Lähinnä syyllistän itse itseni. fyysinen sairaus minut saikin juuri masentumaan. Olen tieni päässä ja tilannetta alettu juuri hoitamaan. Mustaa näen edessä ja vaikea tarttua mihinkään. Odotellaan ja katsellaan mitä tulevaisuus tuo mukanaa.

    • Zxv

      Varoitus neuroleptejä käyttäville, maligni neuroleptisyndrooma , verenpaineen nousua , sydänliitto ilmoittanut yli 2000 rytmihäiriöt kuolemasta , Euroopan kardiologisen seuran mukaan ei tule käyttää sydänsairilla, älä usko lääkäriä, jos valmiste ei sovi lopeta se heti muuten saat juosta erikoislääkäreillä pitkään, on fyysinen sairaus suhteellinen käsite eikä siellä ole mm leikkausten jälkitarkastuksia.eikä sairaalat mitään hotelleja tosiaan Suomessa ole.

    • perkele...

      Se on ihan totta. Pitääkö ongelmaista ihmistä oikein sörkkiä ja härnätä??

    • foliohattu1

      Tutulta kuulostaa. Itse olen jo sen verran sujut mentaalipuolen ongelmieni kanssa, että en enää jaksa ottaa nokkiini. Kaikista helpoimmalla pääsee kun opettelee ottamaan stressiä vain niistä asioista, joihin voi itse vaikuttaa. ihmiset tulevat aina ajattelemaan ja puhumaan muista mitä haluaa, kun olet sujut vajaavuuksiesi kanssa, niin sinua aletaan jopa kunnioittamaan. välillä tuntuu siltä, että ne "terveet" ovat sairaita omalla myös omalla tavallaan; myötäelämisen kyvyttömyys paistaa läpi kuin naantalin aurinko.

    • väsypiruparka

      Olen saanut kuulla olevani laiska ja luuseri monesti, vaikka aina kun töitä on ollut tarjolla, olen töissä pyrkinyt käymään. Kolme ihanaa lastakin olen kasvattanut ja aikalailla yksin saanut vastata heidän tarpeistaan henkisellä tasolla. Olen ollut kiltti tyttö lapsesta saakka ja syyllistäminen alkoi jo kotona.. pitää olla kiltti. Silti en saanut hyviä numeroita kaikesta, olin lihavampi kuin toiset ja tukkani oli aina huonosti. Kavereita oli joitakin mutta koin myös hiukan kiusaamista.
      Satuin naimaan narsisti miehen ja koin kahdenkymmenen vuoden helvetin hänen kanssaan... lähdin kun masennus oli jo niin paha etten henkeä saanut.
      Sairastuin siis masennukseen jatkuvasta lyttäämisestä ja haukkumisesta...itsetunto oli nolla. Sain apua ja parin vuoden terapian jälkeen kuntouduin opiskeluun ja työhön. Masentuneena en jaksanut tosiaan kovin monia asioita tehdä, suihkuun menokin oli työtä. En ikinä tule sanomaan kellekkään että nosta perse penkistä ja tee jotain, se ei nimittäin onnistu niin vain.
      Nyt olen jälleen tilanteessa jossa voimat alkaa loppua, en jaksa pysyä mukana tässä oravanpyörässä.. teen fyysistä työtä ja olen kipeä oikeasti monesta kohtaa, mies vaatii minulta samaa kuin itseltään, eli kaikkea tulisi osata ja hoksata tehdä.... se on alkanut nyppimään kun ei voi vaan elää toisen vaatimalla tavalla. Lisäksi on rahahuolet ja rakkaus karkaa ikkunasta kun en toimi kuin ajatus. Olen laiska jos päivätorkut otan kun jalkoja särkee...rintaa puristaa ja en tiedä mikä minua vaivaa...mietin onko tämä stressiä vai miksi koen olevani loppu.
      Kaksi lapsistani on sairaita, toinen keskivaikeasti masentunut(hänellä asperger) ei pysty nukkumaan ja elämä kiinnostaa kuin kilo kiviä. Toinen lapseni on kehitysvammainen jonka asioista joutuu huolehtimaan kaikenaikaa.... huolehdin myös vanhan äitini asiat... jotenkin tuntuu että laiska kai sitä sitten on kun pää leviää kohta vai mitä pitäs tehdä? En haluis kuollakaan kun pelottaa miten lapset tulis sit toimeen. Lisäksi toimeentulo asiat ahdistaa kun miehen mielestä rahaa pitäs tulla paljon ja kela maksaa vaan minimin, työtä ei saa kerättyä edes liiton vaatimaa 8kk vaikka oon ollu tuossa työssä jo 2 vuotta... Kukaan ei ymmärrä miksi olen ahdistunut. Toimi, urheile ja kohota kuntoa..semmosia neuvoja saan....huoh.

    • katso2

      Aikuis ADHD et ole laiska.

    • dsasdasdf

      Kyllä olen. Ja tuttavilta työkkärin ämmältä.. Niin ja kelan lääkäri kyseenalaisti psykologin diagnoosin( vaikea debressio, ahdistuneisuushäiriö, psykoottissävytteinen ruumiinkuvahäiriö ja paniikkihäiriö) Koska kelan paskalaitoksen lekuri tietää ettei vanhempien isovanhemman veljen kahden ystävän kuollessa vuoden sisään voi masentua..

      • Tsemppiä_sinne!

        Aika kamala vuosi sinulla on ollut! Otan osaa. :(


    • bbuhhaaaaahaa

      että olenko masenutunut vai laiska? Nimittäin olen nyt ½ vuotta ollut sairauslomalla ja pelkästään jo aamuherääminen ahdistaa ja suurempaa tuskaa tuottaa ajattelu siitä, että joutuisin olemaan päivittäin töissä 8 tuntia ja raatamaan palkkani eteen, jatkuva väsymys ja stressi päällä, sietämään vittumaisia ihmisiä ja esittämään aina niin reipasta

      joten mä taidan jatkaa ihan tätä loisena oloa, kun tästä vielä maksetaan 2100 euroa kuussa. Kuntoutustuelle putoan ensi kesänä ja tuki ois 1455 euroa, eihän mulla ole mitään hätää.

      Olen ajat sitten jättänyt kaikenlaiset psyykelääkkeet pois (mulla on kelakortissa 112) ja voinhan mä ne apteekista hakea ja valhedella lääkärille, että kyllä mä kasakaupalla lääkkeitä syön, mutta ahdistaa niin pirusti etten voi töihin lähtee.

      Ai, että on helppoo.. suurin työ on jo takana. Hullun esittäminen ei ole ollut lainkaan vaikeaa.

      Kiitos veronmaksajat, mä alan kohta katselemaan finmatkojen sivuilta kevään lomamatkaa.

      Tehkää vain työnne, jotta minä saan taas ensi kuun kelanrahat

      • wrrwrw3333

        Miten vit*ssa saat 2000€ rahaa? Asutko yksin? Jotenkin tuntuu että huijaat.


    • Kroonikko

      Jopa vapaa-aikana, kun istuu jonkun ravintolan pöydässä, saa kuunnella herjauksia. Tähän tyyliin: "Oot sä vähän skitso?" tai "Olisko sulla antaa vähän tabletteja?"

      • Kovat on ajat?

        Minuakin syytetään välillä rivien välistä, mutta määrällisesti taidan syyllistää itseäni enemmän, tai syyllistin. Nyt se on loppu. Pari kertaa olen kuullut yhtä loukkaavat suorat sanat. Pitänee tottua siihen, että täällä asuu idiootteja, mutta onneksi on näitä palstoja, joissa kohtaa yhdenvertaisuutta tms.

        Nykyään sanon suoraan, että olen hidas tai vaikka laiska, ja toteutan sitä ihan ilman tunnon tuskia, mutta todellisuus on opettanut sen, että optimaalitilanteessa ja ympäristössä, josta puuttuvat vitun idiootit, olen nopea ja tehokas, opin nopeasti asiat ja ratkaisen ongelmat, joihin terveiden eli siis diagnosoimattomien motivaatio ei näytä riittävän. Olen huomannut, että olen äärettömän kestävä siellä missä sitä tarvitaan, ja jopa en suostu luovuttamaan edes aika- tai rahapulassa... mutta se resurssien mitoitus onkin muiden ongelma.

        Mutta koska taas olen vitun idioottien joukossa, jään siis odottamaan seuraavaa suurta mahdollisuutta. Suunta on selvillä, mutta minä en enää edes yritä vaikuttaa asiaan vaan taidan mennä ihan laiskan lujasti ja katson toisten reaktiot.

        Ongelmani ketjun muihin on enemmänkin se, että liian moni yrittää diagnosoida minua, yrittää kaivella minusta ongelmia, yrittää saada minut tarkistuttamaan korvien väliä... Vuosien ajan eräillä ihmisillä oli suurempi motivaatio diagnosoida minulle masennusta tai skitsofreniaa yms ja toivottaa minulle lääke- ja terapiatäyteisiä eläkepäiviä... Samalla kun minä halusin tehdä töitä.

        Tunnustan kyllä vanhan depression, tiedän sen oikean syntymekanismin, pillerit eivät sitä korjanneet, mutta psykologin juttusilla korjaantui se ja vanhat vaivat. Ihmeellistä kyllä, vaikka IL-uutisoinnissa ei asia tule esille, löytyy avaimet masennukseen myös Raamatusta. Näin se muuten on.

        Jos työkkärin logiikkaa seuraisi, olisin varmaan jo eläkkeellä, mutta kun ei kiinnosta. Miksi siis minun eläköittämiseen pitäisi uhrata varoja samalla kun mielestään heikossa kunnossa olevat eivät pääse eläkkeelle. Tätä on vaikea ymmärtää???

        Onko tämä Suomi TÄYNNÄ vitun idiootteja? Onneksi ei, sillä osa osaa olla asiallisia jos ei mukavia, mutta ainakin mulla on pula niistä mukavista kavereista.


    • bascetball

      Minua on aina syrjitty,syytelty ja käytetty hyväksi henkisesti ja mentaalisesti sillä minulla on masennus ja psykooseja silloin tällöin. Nuorena olin myös sairas ja olin uskonnollisessa liikkeessä vapaaehtoistyössä jossa minua syrjittiin ja eristettiin. Muun muassa en saanut mennä siellä naimisiin sillä olin "hullu" uskonnolliseen liikkeeseen jouduin nuorena koska minulla oli paha olla kotona. Kun minua heiteltiin sinne tänne "siellä" niin vanhempani hylkäsivät minut myös, joten olin "kadulla" pitkän aikaa kunnes sossu hankki mulle tukikämpän. Sitä kautta sain sitten kunnon vuokra-asunnon.

    • 1+16

      Siis aivan sama.
      Syyllistäkööt!
      Kukinhan sen itse tietää jos masennusta on.

    • se poikkeus?

      En voi allekirjoitaa väitöstäsi.
      Olen vaikeasti liikuntarajoitteinen nuori nainen ja ennen mielenterveysongelmia minua on patistettu elämään minuuttiaikataulua ja senkin jälkeen kutsuttu laiskaksi, mikäli näytin yhtään väsymyksen merkkejä kun päivät olivat parhaimmillaan 13 tuntisia esiteini-iässä. Kipujani ei otettu todesta, jonka vuoksi jouduinkin pariin leikkaukseen. Kivuista en saanut valittaa, edes leikkausten jälkeen. Edelleen saan kuulla laiskuudestani, niin "hyvinä" kuin huonoina kausina sekä fyysisellä että henkisellä puolella.
      Että ei minua ole paljoakaa säälitty fyysisten vaikeuksieni kanssa sen paremmin kuin mielenterveydellisten ongelmieni kanssa.

    • depressed

      Juu on kuultu kyllä monesti tuota sontaa. Monia ystävyyssuhteita on katkennutkin tuon takia kun ovat ärsyyntyneet minuun ja saamattomuuteeni ja sitten jos en jaksa hoitaa jotain juttuja niin olen sellainen että odotan kuulemma kaikkien hoitavan minun puolestani asiat. Tästä jos olen suuttunut ja puolustautunut niin sitten olenkin taas marttyyri jne. Ryven myöskin tahallani itsesäälissä. Sen voin sanoa että tällä hetkellä minulla ei ole voimaa edes itsesääliin. On todellakin täysi työ kestää tätä olotilaa.

      Raivostuttaa kun terveet ihmiset eivät ymmärrä mitä on sairastaa masennusta vuosikaudet pääsemättä siitä kokonaan lopullisesti irti! Sen voin sanoa että vaihtaisin koska vain tämän totaalisen tyhjän ja uupuneen olon pois ja eläisin oikein aktiivista ja onnellista elämää, jos asia olisi minun käsissäni. Olen tehnyt kaikki mahdolliset temput, yrittänyt liikkua säännöllisesti, syödä terveellisesti, käydä töissä, syödä lääkkeet jne mutta aina tämä uusiutuu ja pahenee jos satunkin hetkellisesti voimaan paremmin. Ja usein joku laukaiseva tekijä saattaa olla ihmissuhteen katkeaminen tms stressitekijä, niitä kun minulla tässä elämässä on tuntunut riittävän. Ja taas on se tilanne että makaan lähestulkoon koko ajan sängynpohjalla ja sieltä pitäisi alkaa miljoonannen kerran itseään kuntouttamaan paremmaksi. Kuinkahan kauan tätä paskaa jaksaa.

      Asiaa ei todellakaan auta, että ymmärrystä tälle ei tunnu tulevan yhtään mistään! Itse olen ollut aina valmis auttamaan omia ystäviäni heidän vastoinkäymisissään mutta annas olla kun itse apua tarvitsisin niin lähestulkoon paskaa tulee sitten senkin edestä niskaan. Luojan kiitos parista ystävästä ja perheestäni jotka ymmärtävät etten sairasta tätä vapaasta tahdostani ja eivät hylkää minua tämän takia. Mutta omien mielenterveysongelmieni takia on kyllä monet ystävyydet ja parisuhteet kaatuneet. Ja ei voi sanoa että se tuntuisi kivalta.

      • itsekin olen

        tullut siihen lopputulokseen, että on pakko vain yrittää teeskennellä niille läheisillekin ihmisille, jos heidät aikoo elämässään säilyttää ja jokseenkin hyvissä väleissä pysyä. En ota sitten niinä aikoina mitään yhteyttä, kun tuntuu liian pahalta, en edes perheeseeni (jonka jäseneet eivät koskaan ole ymmärtäneet, osittain omien massiivisten ja pitkäaikaisten ongelmiensa vuoksi). Eli siis tavallaan ymmärränkin heidän taholtaan sen täydellisen empatian puutteen, mutta aina ei vain jaksaisi. Nyt olen vihdoin löytänyt jonkinlaisen "ymmärtäjän" ammattiauttajista. Sitäkin pelkään, että kun hoito etenee, ei enää ymmärrystä löydy...


      • depressed
        itsekin olen kirjoitti:

        tullut siihen lopputulokseen, että on pakko vain yrittää teeskennellä niille läheisillekin ihmisille, jos heidät aikoo elämässään säilyttää ja jokseenkin hyvissä väleissä pysyä. En ota sitten niinä aikoina mitään yhteyttä, kun tuntuu liian pahalta, en edes perheeseeni (jonka jäseneet eivät koskaan ole ymmärtäneet, osittain omien massiivisten ja pitkäaikaisten ongelmiensa vuoksi). Eli siis tavallaan ymmärränkin heidän taholtaan sen täydellisen empatian puutteen, mutta aina ei vain jaksaisi. Nyt olen vihdoin löytänyt jonkinlaisen "ymmärtäjän" ammattiauttajista. Sitäkin pelkään, että kun hoito etenee, ei enää ymmärrystä löydy...

        On se vain minun mielestäni väärin, että pitäisi teeskennellä silloin kun itsellä menee huonosti ja voimat on poissa. Enhän minäkään ole koskaan olettanut omien ystävieni suhteen että heidän pitäisi teeskennellä yhtään mistään, minä arvostan ihmisiä jotka ovat omia itsejään joka tilanteessa. Minä en pelkää tai hylkää, jos läheisilläni on ongelmia, tarjoan mielelläni apua siinä määrin miten pystyn auttamaan. On vain ollut todella kornia huomata, että suhtautuminen näihin omiin ongelmiin on sitten ollut sitä torjuntaa/hylkäämistä, en jaksa aina itsekään olla se ymmärtävä osapuoli ja muiden ihmisten purkautumiskanava. Minullakin on joskus tarve kuuntelijalle, mutta suurimmasta osasta ihmisiä ei sellaiseksi ole. Kuitenkaan en yleensä ihan pienistä valita. Sellainen on oma henkilökohtainen kokemukseni.

        Kyllähän se tietyllä tavalla katkeruuttakin aiheuttaa, mutta kaikkeni teen etten tulisi vihaa täynnä olevaksi katkeroituneeksi kusipääksi. Itse olen tullut siihen tulokseen että tämä toistuva masennus on pohjimmiltaan peruja jotenkin yliherkästä suhtautumisestani ympäröivään maailmaan ja erityisesti negatiivisiin asioihin. Joka taas todennäköisesti on peruja kamalasta lapsuudestani koulukiusaamisineen. Kamalan kova työ on vain yrittää elää tässä maailmassa kuten normaalien aikuisten ihmisten odotetaan elävän. Joskus vain tunnen itseni aivan henkisesti invalidisoituneeksi. Toisaalta haluaisin rakkauttakin elämään, mutta en kai voi tämmöisenä olettaa kenenkään minua rakastavan, kai se on kylmä fakta että pitää ensin voida itse henkisesti hyvin ja kyetä rakastamaan itseään ennen kuin sinua voi kukaan muukaan rakastaa. Olisi hienoa, jos joskus pääsisi näistä itsetunto-ongelmista eroon ja oppisi arvostamaan itseään kaikkine hyvine ja huonoine puolineen. Tuntuu joskus että elämä on vain pelkkää taistelua päivästä toiseen.


    • Digi Digi

      Epäilen että masennuksen tunnistamisen ja hoidon suurin epäonnistumisen syy on tuo "laiskuus" asenne.

    • Tein virheen

      ja menin sanoman miehelleni että en vaan kestä enää.
      vastaukseksi sain haukkumista, huutoa ja loppujen lopuksi olin 'laiska paska jonka ei koskaan olisi pitänyt edes syntyä'.
      niin, laiskuuttahan tämä on, on tullut itkettyä kuukausitolkulla putkeen, ja paino pudonnut alle puolen vuoden aikana yli 30 kiloa kun ei pysty edes syömään. olin jo valmiiksi suht laiha, nyt näytän luurangolta.

      lisäksi kriisikeskuksen puhelin on koko ajan varattu, ja terveyskeskuksen päivystyksestä lähetettiin kotiin edes kuuntelematta.

      kyllä siinä vahvakin ihminen murtuu, kun kaikki tuntuu menevän helvettiin eikä apua saa vaikka polvillaan anelisi.

    • meows

      Tutulta kuulostaa. Sellaiset ihmiset jotka eivät minua kunnolla tunteneet tuntuivat ajattelevan näin, osa sanoi ääneen osa ei. Läheiset kaikki ymmärsivät tilanteen, varsinkin ne, jotka elivät kanssani samassa asunnossa ja näkivät millaista elämäni oikeasti oli.

      Kuten joku jo aiemmin totesi, itsesyytös on monesti pahempaa, kuin se mitä muut sanovat tai ajattelevat. Masennus voi itsestäkin tuntua toisinaan pelkältä laiskuudelta, vaikkei se sitä olekkaan. On vain osattava antaa itselleen lupa olla sairas ja vaikka lupa nukkua koko päivä jos voimat ei riitä.

      Läheisten tuki on kuitenkin tärkeintä. Toivottavasti sinulla on yhtä hyvä verkosto, kuin minulla oli aikanani. Voimia elämään!

      • meows

        Huomautan vielä, että jos jollakin masennusta sairastavalla on kumppani tai muu läheinen, joka ei ymmärrä tilannetta eikä osaa tukea ollenkaan, jopa haukkuu, on suhde parempi katkaista. Jouduin sen itsekin tekemään ja se oli alku omalle paranemiselleni...


    • PurskuPurkaus

      Kun olen kroonisesti masentunut en saa olla koskaan perheeni (äiti, sisarukset) nähden iloinen, koska se tarkoittaa että olen suoranaisen hullu ja todella vinksallani. Mitä tahansa teen, tiedän tai sanon, löytyy aina perheestäni se joka osaa paremmin, tekee oikeammin, on viisaampi. Jopa mun mielipiteeni ja sanomiset, jos ne ovat vähänkään apua ja tervettä järkeä antavia, muuttuvat hetkessä jonkun muun sanomiksi ja keksimiksi ratkaisuiksi ongelmiin...
      Kun semmoinen diaknoosi on olemassa, se tarkoittaa myös sitä että olen tyhmä ja mua saa mollata miten tahansa.
      En ole lähtenyt missään vaiheessa hakemaan itselleni oikeutta ja oikeutusta. Joskus nuorena koitin asioita oikoa, mutta ne yritykset kaikuivat kuuroille korville.

      Perheeni ei koskaan ole ollut edes kiinnostunut huipputodistuksistani, työelämäni menestyksestä tai mistään joka saattaisi kumota heidän pienten sielujensa "tasapainon".
      Se että olen mieluimmin erilläni heistä ja elän omaa elämääni, on myöskin selkeä osoitus hulluudestani. Se etten puhu mitä mielessäni liikkuu, vaan jopa hammasta purren kuuntelen heidän sohlaamistaan sivusta, on yksinkertaisesti tyhmyyden osoitusta minulta.
      Sitä vaan olen joskus menneinä aikoina pohtinut, miksi minusta tulee aina niin mahdottoman tärkeä henkilö kun entisessä perheessäni sattuu sairastumisia (fyysisiä), onnettomuuksia, eroja jne... Miksi silloin olen se muka paras hoitamaan sen ja sen asian, miksi minulla sitten on muka sitä viisautta, kärsivällisyyttä yms..
      Syvältä koko touhu!
      Ei olisi koskaan, ikinä, milloinkaan pitänyt edes vihjaista masennuksestani heille.
      Nyt kuitenkin ovat käärmeissään siitäkin kun en puhu asioistani mitään. Ei saa antaa aseita ihan kaikkien käteen!

    • terve6
    • ei_vaan_huvita
    • Lorensilver

      hei ihmiset oteaan ja perustetaan yhditys jonka kaikki jäsenet on kuullu tuon.
      "Olet vain laska " matran. Vastataan yhteiskunnalle yhtekunnan säänöillä.
      Yksilö ei kuunnellayksin koskaan , mutta sitten kun meita on lauma samalasia, niin alkaa ihmiset kuuntelmaanki asioitaniiku niinku ne on.

      • iloatoivoa

        Erittäin hyvä ehdotus! Kannatetaan!


    • mielisairas1

      on kyllä ja viimeks eilen meinas jarki lähtee päästä kun rupesin vainoharhaiseksi ja rupesin kuvittelee liikaa ja se on kyllä hieman teidän tiettyjen tyyppien vika ^^
      ja eikun kupla puhki ja ihmetellään sitä älämölöä mitä siitä seuraa..

    • masse89843

      Psykiatrisia "sairauksia" ei ole olemassa sairauksia. Ihmiset voivat ratkaista ongelmiaan psykologien tai kavereiden avulla. Psykiatriset lääkitykset eivät korjaa yhtään mitään, ei ole olemassa mielisairauksia niin kuin psykiatrit väittää muuta kuin psykiatrien sairaissa mielissä. Psykiatrit raiskaa ihmisiä lääkkeillään mikä ei korjaa yhtään mitään ja kaikesta psykiatrisesta lääkityksestä pitäisi luopua, plaseboa vaan niin keskitytään ihmisten kanssa juttelemiseen, eikä diagnooseja (ja sairauslomia) tehtäisi turhin perustein. Pitää muistaa että kyseessä on MIELEN sairauksia, joten millään lääkehoidolla ei ole mitään perustetta.

      ESIMERKKEJÄ PSYKIATRISEN JÄRJESTELMÄN TOIMINNASTA SUOMESSA
      ==========================================================

      Tavallisesti työssäkäyvä henkilö, joka oli alunperin aloittanut psykiatrisen
      lääkityksen mielialanvaihteluihin (ei sairaalahoitojaksoja tms ongelmia) menee
      Riihimäelle, jossa viettää sukulaistensa asunnossa aikaa. Tätä aikaisemmin hänellä
      on ollut jonkinlaista kärhämää sukulaistensa kanssa, jossa häntä oli kuskattu
      sukulaisten soittamana poliisien toimesta Riihimäen sairaalaan arvioitavaksi,
      missä ainoana toimenpiteenä oli kirjoitettu päivystävän lääkärin toimesta ko.
      sukulaiselle sairaslomaa muutamaksi päiväksi.

      Viettäessään rauhallisesti iltaa ja käydessään saunassa, soittaa sukulainen taas
      poliiseille että henkilö on siinä kunnossa että tämä pitäisi ilmeisesti
      toimittaa mielisairaalaan tai johonkin vastaavaan hoitoon. Tällä kertaa asia on
      ilmeisesti paremmin suunniteltu ja poliisit vievät henkilön sairaalaan illalla/yöllä,
      jossa henkilökunnan ja sukulaisten toimesta on aluksi jonkinasteista vittuilua,
      jonka jälkeen toinen lääkäri saapuu (yöllä erikseen) arvioimaan henkilöä. Lääkäri
      kuitenkin painelee suoraan toiseen huoneeseen kirjoittamaan lähetettä psykiatriselle
      osastolle, eikä suostu keskustelemaan tai arvioimaan henkilöä millään tavoin.

      Tästä närkästyneenä henkilö nyt lähtee paikalla vauhdilla pois vaikka sairaanhoitajat
      huutelevat jotain perään. (Papereihin kirjataan diagnoosiksi F20 skitsofrenia ja
      "että potilas pakenee paikalta" hälyttävät poliisin perään) Riihimäen kylmässä yössä
      hän yrittää nyt saada taksia, mutta ei sitä saa, mutta kaikeksi onneksi törmää
      pariskuntaan joka on autossa yöllä parkkipaikalla. He tarjoavat käteistä vastaan kyydin
      Helsinkiin, eivätkä havaitse henkilössä mitään omituista. Helsingissä henkilö
      menee seuraavana aamuna työpaikkansa työterveyshuoltoon lääkärin luokse, jossa
      selvittää kadottaneensa lääkkeensä ja pyytää uutta reseptiä. Lääkäri ei havaitse
      henkilössä mitään omituista ja kirjoittaa jatkoreseptin. Tämän jälkeen henkilö
      asuu hetken aikaa hotellissa, jonka jälkeen vuokraa Helsingistä asunnon, jossa asuu
      pidemmän aikaa normaalisti ja käy töissä (kirjat Riihimäellä).

      Erehdyksissään henkilö meni nyt käymään Riihimäellä uudestaan ja käy julkisessa
      terveyskeskuksessa huimauksen takia (korkeahko verensokeri), jossa hänet
      lähetetään Hämeenlinnaan psykiatriselle osastolle (papereihin kirjataan tarkoitushakuisen
      virheellisesti että henkilö ei olisi muka syönyt lääkitystään vaikka on sitä syönyt
      täysin säntillisesti ja annosta oli jopa viimeaikoina hiukan nostettu), missä aloitetaan
      Zyprexa 20mg lääkitys. Nyt papereihin kirjataan että
      "ei ole viimeaikoina huumeita käyttänyt", huumetestissä ei kuitenkaan mitään näy ja
      henkilöä ei ole koskaan aikaisemmin liitetty mitenkään huumeiden käyttäjäksi tai
      muitakaan viitteitä tämän tyyppisistä ongelmista ei ole havaittu. Osastolla
      henkilölle vain vittuillaan että "ei kai henkilöllä ole diabetestä", johon henkilö
      "vastaa että ei ole ainakaan diagnosoitu". Työasioita hän yrittää jotenkin hoitaa
      kännykän välityksellä, mutta tämä on hyvin hankalaa.

      TOINEN ESIMERKKI

      Nainen menee stressin takia käymään lääkärissä. Hänellä on paljon stressiä ja
      on tämän takia juonut hiukan tavallista enemmän punaviiniä, jossa yhteydessä
      hänellä on ollut myös jossain yhteydessä jotain rauhoittavaa (benzodiazepiini)
      lääkettä vähäisessä määrin veressä. Nainen juttelee psykiatrin kanssa stressistä ja
      psykiatri ottaa joitain maksa ja muita kokeita joissa ei näy mitään. Ehdottaa
      naiselle rauhoittavaa lääkitystä jota nainen ei halua enää aloittaa, koska se
      voi aiheuttaa riippuvuutta. Lopulta psykiatri ehdottaa Seroquel-lääke kokeilua
      sillä se ei aiheuta lääkärin mukaan riippuvuutta. Diagnoosina:
      "F29 Unspecified psychosis not due to a substance or known physiological condition",
      painotus sanoilla "NOT DUE TO A SUBSTANCE or known physiological condition" ja
      papereihin kirjataan "että ei ole havaittavissa mitään ongelmaa, mutta annetaan
      kokeeksi Seroquel." Nainen aloittaa lopulta lääkityksen, valittelee väsymystä,
      mutta käy normaalisti töissä, lopulta nainen kyllästyy lääkkeen käyttöön ja
      lääke lääkärin avustuksella lopetetaan huonoin seurauksin.

    • masse34325

      Mielisairauksi ei ole olemassa "sairauksina". Sairaslomia kirjoittavat ja lääkkeisiin uskovat psykiatrit pitäisi heittää kuvioista ja palkata halvalla vaikka eläkeläisiä juttelemaan ihmisten kanssa mukavia, antamaan henkistä tukea ja tarjoamaan elämänneuvoja. Plaseboa vaan, ja vaikka kuppi kahvia virkistämään.

      Lääketeollisuus haluaa vain rahastaa ihmisten ongelmilla eikä ratkaista niitä ja lääkkeet aiheuttavat vaan lisää ongelmia eikä ratkaise mitään.

      Järjestelmä on jotenkin järjetön, ihmiset menevät asioidensa kanssa lääkäriin, lääkäri kirjoittaa lääkkeet ja sitten sairastetaan - ja rahaa palaa, eikä kukaan parane.

    • masentunutko???

      Voi kyllä. Tähän ongelmaan olen törmännyt ja apua en viitsi enää hakea. Syytöksiä toisen perään ja itkien kotiin. Niin vaikea kestää. Olen laiska ja saamaton yms yms.

      Fyysisesti sairaat saavat apua, mutta mitäs sitten kun fyysisesti sairas on henkisestikin sairas. Et voi olla masentunut, kaikki johtuu fyysisestä sairaudestasi ja kun saat sen hoidettua niin masennuskin lähtee puff vaan. Mutta mitä jos ei jaksa hoitaa itseään kun on masentunut? Alkaa kierre. Joka ei koskaan lopu, koska masennusta ei ole tarvetta hoitaa vaan sen (YKSI) aiheuttaja.

      Ihmisiä katsotaan nykyään aivan liian suppeasti. Jos on joku pieni fyysinen ongelma niin olet sitten ikään kuin itse se ongelma ja mitään muutahan sinussa ei ole. Kokonaisvaltainen kuva on kadoksissa. Ikävää. :&

    • sairaseläkeläinen
    • omaitteni

      Joo otan osaa teille henkisesti sairastuneille.
      Mulla itelläni on lähinnä ongelma, et pikkukaupungin asukkaat on itteeni kohtaan millon minkäkinlaisia.
      Aina yritän olla rauhassa ja olla omissa oloissani, ettei tule ongelmia ja silti vuosien ajan ihmiset on käyttäytyny välillä oudosti itteeni kohtaan.
      Pääsääntösesti on lievää vihamielisyyttä ja välillä kovin ystävällistä, joka muuttuu noopeesti tosi vihamieliseksi.
      Vaikeaa ymmärtää muita.
      Pitää vaan tietää mikä ite on ja yrittää jatkaa omaa elämäänsä muista välittämättä.

    • .....

      En. Paitsi ehkä itseni taholta.

    • Toisen luokan ihmine

      sairastuin syvään masennukseen muutamia vuosia sitten pojan kuoleman myötä.Sitten jäin työkyvyttömyyseläkkeelle,kun en pysty työskentelemään enää sen enempää selittelemättä.Jäin ilman omien sisrausteni tukea ja oikeestaan vain kummasteltiin sitä miksi en käy töissä.Pari sisraustani sairastui sittemmin vakavasti ja nyt kelpasi minunkin apu sitten.Vihon viimeinen tikki oli kun eräs sisaruksistani soitti ja purki munulle ai noalle murheitaan ja ahdistustaan ja sanoin,että hae apua nyt.Sain haukkuryöpyn ja huudon lisäksi paksaa silmilleni.Kukaan ei välittänyt minun tuskastani,kun poikani teki itsemurhan ei edes hautajaisiin tulleet saati edes adressia lähettäneet.Eli,kun ihminen on psyykkisesti sairas se ei ole mitään minkään muun asian rinnalla.Täytyy vaan unohtaa oma itsensä ja antaa muille,vaikka itse en jaksaisi enää yhtään ylimääräistä taakkaa itselleni.

    • ??????

      Minua on aina kummastuttaneet TV ohjelmat, jossa mennään jonkun kotiin siivoamaan tai kalustamaan uusiksi.

      Koti haukutaan ja siitä tehdään vielä kamalampi katsojille...
      Mielestäni on kuitenkin kyse pahasta masennuksesta tai pöönautti/burnout mutta ei henkilö on vain epäsiisti huono kodinhoitaja..

    • Laiskoja on

      Kyllä masentunut voi olla myös laiska. Moni on esimerkiksi hyvin laiska kuntouttamaan itseään eikä halua muutenkaan osallistua arkiaskareihin, vaan vetoaa aina masennukseen.

      • laavislaa

        Ei se ole laiskuutta, jos ei ole elämänpaloa. Kun viimein päässä lamppu syttyy, löytää elämän kipinän, niin silloin myös kuntoutuminen on nopeampaa. Minun mielestäni ihmiset, joilla ei ole sitä kipinää, eivät voi kuntoutuakaan. Lääkkeet eivät tuo sitä kipinää. Se pitää löytää, tajuta, ymmärtää, sisäistää. Jos ympäristön ilmapiiri on negatiivinen ja stressaava, on hyvin vaikea löytää sitä kipinää, että haluaisi edes kuntoutua. Laiskuutta se ei ole.


    • Puupäät

      Pyrograatit pitävät kynsin hampain kiinni tuosta vanhasta temppuilustaan.Jos meillä oikeus sanelisi enemmän ehdot kuin Burograattien säännöt ja toimintamallit,harvenisivat ihmisten terveyksien tiellä olevat Byrograatit huomattavasti.Byrograatteihin on katsottava kaikki ryhmät jotka ovat tekemisissä ihmisten hyvinvoinnin kanssa,koska he vetävät kaikki kotiinpäin ja valtion varallisuuteen päin.Täytyy siis painaa rahaa ja paljon ulkomaille vanhoihin sivistys valtioihin ja Suomalainen maassaan jää viimeiseksi katsomaan viimeisiä päivämääriä ruokao0sastoilla ja kerjäämääm leipäjonoihin sekä juhlimaan "Whurstin" joulujuhliin.Mitä lopulta Suomi Suomalaiselle antaa,ei yhtään mitään.Kirottu oli se päivä kun synnyin tänne!Olemme täällä muiden orjia.Teemme työtä ja ruokimme täällä mitä hyvänsä muita henkemme edestä.Kansamme on maailman kateellisinta kansaa toisilleen.Näkemäsi hymyt tervehdyksineen toinen toisillemme on käärmeen hymyä.Tällaista paskaa kansaa on helppo hallita ja alistaa jonkun läskin peffan alle,ja saa näin tuksupullaa kahvinkanssa.Kuinka täällä kehdataan yleensä näyttäytyä julkisella paikalla keskellä päivää?No kyllä kai idioot kehtaa mitä vain,vai kuinka finsk svenskarna?EU oli se viimeinen tikki meillä!

    • Pettynyt elämään -93

      Melkein pistää vihaksi nämä elämässään täydellisesti pärjäävät, ja muut jotka tulevat pätemään asialla josta ei mitään tiedä.. Niin moneen kohtaan jonka jaksoi lukea voi yhtyä.. en yhtään ihmettele miksi masennus lisääntyy, kun ei sitä edes hoideta ajoissa pois. n. 12v kärsinyt masennuksesta ja olen vasta 19vuotias! ja 12v lääkärit ovat kyllä asiasta tienneet mutta eipä ole kiinnostanut auttaa.. jos sitä ensivuoden puolella saisi tämä saamaton ensimmäiset lääkkeet.

    • sishill

      Noin parikymmentä vuotta sitten sairastuin aivohalvaukseen ja sen myötä vaivuin todella syvään masennukseen. Sairaalahoidossa olin ja siellä syötettiin jos millaisia lääkkeitä kun en itsekään oikein ymmärtänyt mistään mitään. Sähköhoitoakin sain...luvallani tietysti vaikka sisareni yritti puhua minulle sen vaaroista.
      Olin tuolloin alle nelikymppinen ja työstä olin poissa vain kymmenisen kuukautta kun liikuntakykynikin/motoriikka palasi täydellisesti takaisin. Työ meni siinä hässäkässä sun muut mutta halusin töihin ehdottomasti ja sainkin vaikka oli lama-aika. Ajattelin että tekemistä tarvitsen omaksi terapiakseni.
      Pitkä oli toipumisen taival kokonaisuudessaan ja kun valehdella piti työnantajalle terveyden tilastani....olihan lama.aika!
      Liikunta harrastuksiini palasin myös samoihin aikoihin kun työtäkin sain...siitä alkoi uusielämäni uusin haastein......
      Aika-ajoin pilkistää alakuloisuus....masennuksesta en puhu koska tiedän mitä on syvä masennus kohdallani. Mitään mieliala lääkkeitä en ole syönyt parinkymmenen vuoden takaisesta sairaala olo ajastani. Ainoa lääke on mitä syön: Asasantin Retard vereohennuslääke aivoveren kiertoon.
      Tekeminen on kohdallani a ja o....yksinäisyydestä en kärsi vaikka asunkin yksin....Helsingissä ei tarvitse olla yksin.....ei täällä talviasuin paikassakaan Espanjassa.
      Aloitin työelämän-69 ja lopetin viisi vuotta sitten.....eli nyt nautin vain elämästä sellaisena kuin se päiväkerrallaan tulee eteeni.

    • miumau

      minulla on masennuksen, psykoosin ja aspergerin oireyhtymän ja diagnoosi. laiska paska ja saamaton on ilmeisesti joidenkin käsitys minusta. työttömänä nyt puoli vuotta. on itsekidutusta mennä takaisin keittiömaailmaan töihin, kun tiedän sen suomalaisen nälvimis kulttuurin, siitähän se psykoosi laukesi. oma isä ei taida ymmärtää mun tilannetta, kun on itse ollut koko elämänsä niin kädet täynnä töitä mut ei voi mitää. Näillä mennään.

    • jaa?!!

      Kyllä nyt voisivat näitä palstoja tutkivat "tohtoröösit" vähän katsoa, että mitä sakkia tällekin palstalle "Masennus"- kirjoittaa ja että minkäsävyistä on viestintä. En usko esimerkiksi yhdenkään sellaisen näille nimettömille palstoille kirjoittavan kärsivän masennuksesta tai tarpeesta hakea henkistä tukea vaikeaan tilanteeseensa, joka vääntää masennusaiheenkin tarpeeksi jankuttaa, että miten muka tietyt ulkomaalaisryhmät "loisivat", vaan sellaisten kirjoittajien mielenterveysdiagnoosi voisi oikeastaan olla vaikka "krooninen v*ttumaisuus" ja näitä palstoja tutkivien tutkijoillle kohdistetut verovarat laittaa vaikka siihen, että tälle foorumille Suomi24- palkattaisiin ammattimaisia asiattomien viestien poistopyyntöjä tekeviä, mistä siitäkin olisi - jos nyt saan kärsjistää - varmaan enemmän hyötyä Suomen kansantaloudelle ja vähemmistöryhmien kohtelulle, kuin näiden huuhaa- asiatttomien keskusteluiden "analysoinnista".

      Vastaus aloittajan kyselyyn: ei, en ole kokenut tuollaista syytöstä. Minun läheiseni ja ystäväni rakastavat tai ainakin pitävät minusta ja lisäksi en kärsi niin syvästä ( kliinisestä) masennuksesta, että se estäisi kaiken toimimisen arjessa. Kaikki sympatia toki niille masennuspotilaille, joilla sellainen tilanne on, koska vakavan masennuksen täytyy olla helvetillinen tila - itsellänikin on jonkinasteisesta masennuksesta kokemusta, tosin ei viime vuosilta.

      Lievästi masentunut saatan olla jopa pysyvästi ( en tiedä) ja luonteessani on taipumus melankoliaan omasta mielestäni (vaikka peitänkin sen iloisuuteen ja olen ystäväpiirini iloisimpina tunnettuja ihmisiä), mutta en sillä tavalla, että siihen tarvitsisi syödä mitään päämömmöjä, joiden en edes usko auttavan kuin vakavissa masennustiloissa ja sellaisista ko. tiloista kärsiviä. Sellainen on joskus kyllä ollut häiritsevää, että jos olo on apea, niin aina pitäisi jaksaa hymyillä: lievästi masentunut pystyy tekemäään vaikka mitä työtehtäviä, mutta jos vielä vaaditaan että joku iloinen virne pitäisi olla koko ajan naamalla, niin se on kyllä liikaa - ainakaan jos "iloisuudella" ei ole oleellista merkitystä työssä selviytymisen tai työtehtävien itsensä kanssa mitenkään, vaan ihan pelkällä järjen leikkaamisella normaalisti.

      Jotkut ihmiset katsovat oikeudekseen huomautella masentuneen näköisille näiden masentuneesta ilmeestä. Se on röyhkeää.

      Olet muuten, lisäksi, aloittaja väärässä, että aina fyysinen sairaus näkyisi ulospäin: ei näy. Mä kun meikkaan ja laitan itseni ja jos en koko aikaa irvistele kivusta ( mulla on hyvin kivualias fyysinen sairaus), niin ei kuule pätkääkääbn kukaan tiedä, että mulla on fyysinen vakava sairaus, enkä haluakaan kenenkään ainakaan jos ei ole mulle hyvin läheinen, tuntemattoman tietävän, koska fyysisesti sairaat ei sairaudestaan mitään tietämättömien tekoempatiaa tarvitse ja niissä sairauksissa itsesään on jo riittävästi.

      En usko, että fyysisistä sairauksista saa yhtään sen enempää empatiaa kukaan, kuin mielenterveysongelmistakaan. Niitä fyysisiä sairausdiagnooseja vaan ei lätkitä ihmisille yhtä helpolla ja melkein ( anteeksi) mistä tahansa syistä, toisin kuin masennuksia ja joitakin muita mentaalimentaalipuolen muotisairauksia...

      Ehkä mun ei pitäisi lukea tätä nimetöntä palstaa tai kommentoida tätä kesustelua edes näin nimettömästi. En koe olevani niin sairas, kuin jotkut muut, jotka nimettömiä tekstejään tälle foorumille kynäilee.

      Suomi24:lla on pikkusen sekaisin niiden palstamuotoilut. Ainakin tällaisilla palstoilla pitäisi olla päivystävät valvojat, enkä tarkoita mitään maallikoita vaan asiallisia, jotka pystyy objektiivisuuteen. On ihan hirveää, jos tällaisella palstalla saa asiattomia v*ttuiluita, kun tulee kertomaan pahasta olostaan - itsekin muistan sellaisen tilanteen kerran kokeneeni, ja sen jälkeen en ole halunnut ajatuksia vaihtaa mistään kokemusasioista. Ja suuri osa palstoille kirjoittavia on vielä kakaroita, joiden vanhempien ( v*ttu!) pitäisi valvoa, että ne alaikäiset eivät edes käy tällaisissa Suomi24- paikoissa!

    • 7 + 10

      Kyllä näihin syyttelyihin laiskuudesta törmää, olipa sitten psyykkisesti tai fyysisesti sairas. Itse olin pitkään fyysisesti sairas, mutta sairauteni ei näkynyt ulospäin (kuten eivät näy yleensä mielen ongelmatkaan), ja sain kuulla kaikenlaista syyttelyä niin tutuilta kuin vierailtakin. Etenkin naisilta, mutta kyllä sekaan jokunen akkamainen mieskin mahtui.

    • miss_vaitiny

      Joo oon kyllä saanu ihanaa palautetta, ku muutama ihminen sai tietää, että olen masentunu ja sairastan vaikka mitä persoonallisuushäiriöitä.
      mm. myös just skitsofreniaa.

      Semmost ihanaa kommenttii

      " vittu et oot heikko ihminen"
      " Oot surkee, et vaa kestä"

      Pakko korjata tohonki, et joo oon varmaan aika heikko, mutta ei oo kuitenkaa helppoo olla psyykkisesti näin paskas kunnos.

      Ja just et oon laiska, sori ny vaa oon väsyny, sairastan myös "SH" Syömishäiriö, mut mahtavii nää kommentit.

    • Missä Maailmantolppa

      Maailma on kieroutunut.Kenet tahansa saa täällä hulluksi ja otsaan hullunleima,koska täällä ei muutenkaan juuri tervettä nää.

    • vhghhgjjk

      Voi kuule kyllä olen. Ensin ollaan niin ymmärtäväistä, mutta sitten jos ei tee jotakin, niin vedetään laiskuus-kortti esiin. Vanhemmilta tämä siis. En enää edes halua käydä heidän luonaan kun aina se menee vain itkuksi minun osaltani ja he ovat sitä mieltä että "sulle ei voi yhtään mitään sanoa!". En voi sille mitään että olen ottanut itkemisen pahan olon purkamisen keinoksi ja en oikeasti pysty pidättelemään kyyneleitä. Kun ne tulee niin ne tulee.
      Joka päivä tulee myös soittoja että "oletkos siivonnut/käynyt ulkona/pyyhkinyt perseen/kaivanut nenää?" siis niin naurettavia kysymyksiä välillä (ei nyt ihan tommosia kuin kaks viimestä:D) liittyen siihen että teenkö mitään. Heille on annettu kaikki mahdollinen tieto tästä sairaudesta kun pääsin osastolta ja olivat mukana joissain keskusteluissa ja pari keskustelua oli vain heidän ja omahoitajan keskenään. Suoraan sanottuna vituttaa tommonen tekopyhyys.

    • jäykkäselkä

      Toivon kaikille, etenkin nuorille ihmisille parempia aikoja! Luin kirjoitukset ja todella löytyy valtavasti ymmärtämättömyyttä lähimmäistä kohtaan. Mutta nyt kun näkee, miten paljon on tällaista kärsimystä; itsellä on ollut lievänä masennusta työelämässä ja omilla lapsillakin: ja asioista puhutaan suoraan, ehkä ymmärrys lisääntyy. Tämä maailman meno on vain niin järjetöntä, siis tehokkuuden ja menestymisen vaatimukset, ettei niillä ole enää mitään tekemistä ihmisyyden kanssa!
      Kun vanhemmat ovat ymmärtämättömiä, ei heille yleensä voi mitään ja aikuistuttua voi jättää heidät omaan arvoonsa. Omassa kulttuurissamme on tämä tunteiden piilottelu valttia, ei siitä itsekään pääse kun on sen oppinut kerran! Kyllä kuitenkin aina löytyy ymmärtäväisiä ystäviä tai ihmisiä, samoin pehmeämpiä arvoja löytyy kaikkialta! Kumpa vain sitä välittämistä osoitettaisiin enemmän, mutta sekin on vaikeata, kaikki ei osaa tehdä, vaikka ajattelisikin.
      Ilon aiheita oman kokemuksen mukaan löytyy tosi tyhjästä, vaikka ikkunaverhosta sitä tarpeeksi tuijottamalla, auringonläikästä lattialla, jokaiselle löytyy omia.
      Joka tapauksessa nuoret ihmiset ovat näin vanhemman mielestä ainutlaatuisia ja vaikka tuntuu, ettei kukaan välitä, niin kyllä välittää!
      Toisaalta on tervettä kun omat vanhemmat tuntuvat sietämättömiltä, se kuuluu aikuiseksi kasvamiseen ja hyvä on jos voi heille ilmaista kielteisiä tunteitaan, vaikka niin että ei ole kanssakäymisissä. He ovat jo mennyttä sukupolvea ja uusi ottaa paikkaansa. Itsekin olisin valmis romuttamaan tämän oravanpyöräsysteemin ja hyväksyn sen, jos tuleva sukupolvi tekee sen!!

    • masentuntu

      Olen myös laiska syytöksen uhri. Minulla dg. vakava masennus, olen käynyt psykoterapiassa 6kk, terapeuttini käskee minun hakea työpaikkoja ja sanoo että masentunut tarvitsee paljon toimintaa sekä työtä.

      En jaksa hakea lapsia hoitopaikasta (rakas mieheni auttaa onneksi ja hän ei ymmärtää etten ole pahuuttani laiska vaan vakavasti masentunut), joskus olen niin rikki että itken vain sängyssäni.

      Terapiani ahdistaa koska terapeutti patistaa minua töihin eikä näe etten jaksa edes silittää verhoja yhtenä päivänä, imuroida tms. pakollisen ruoan saan laitettua mutta en muuta. Toipumisaikaa ei hänestä tunneta, niskasta pitäisi ottaa kiinni ja mennä töihin heti. Itken taas kun kirjoitan edes tätä, olen ihan loppu :(

    • Bippy

      Herra isä!
      Vaihda nyt äkkiä terapeuttia!!! Masennusta pahentaa tuollainen terapeutti, jolla selvästikään ei ole ymmärrystä masennuskokemuksen edessä!!! Oma terapeuttini ei paljon neuvo mutta ei ikinä ainakaan käske hakea töitä tai tehdä sitä ja tätä. Olen itse valintani tehnyt aina ja sitten niitä yhdessä tarkasteltu. Mun elämänpituisen toistuvan masennuksen pikkuhiljaisen rauhoittumisen syynä on se että nimenomaan olen alkanut ottaa asioita tooooodella pikkuhiljaa ja lopulta jäänyt kunnolla töistä pois. Teen vain muutaman asian päivässä ja niistä itseäni kehun ja senkin pikkuhiljaa muistuttaen. Ihme puoskarointia tuo sinun terapiasi. En kyllä kävisi itse. Teen muutaman vuoden päästä mieluummin vähän töitä ja loppuelämäni kun poukkoilen jonkun puoskarin käskystä. YÖK!

    • Himppa-6

      Suosittelen terapeutin vaihtamista. Ainakin itse tuntisin oloni vielä pahemmaksi terapiassa missä terapeutti saa olon tuntumaan vielä "laiskemmalta" ja huonommalta. Masennus on sairaus, tarvitset lepoa ja luvan olla sairas, sen jälkeen kun olet toipunut voit alkaa pienin askelin etenemään, mutta jos sinulla on vaikeaa masennusta, varmaankin raskaita aikoja takanasi, niin lepää ensin. Vaihda terapeutti. Terapia on Sinun auttamistasi, ei pahanolon lisäämistä. Sinua tukemaan tarkoitettua apua. Vaikuttaa että sinun terapiasi on terapeutin rahastamista sekä oman itsetunnon pönkittämistä sinua moittimalla, sekä omaa erinomaisuutta kehumalla. Hänelleä ei ole ymmärrystä masennuksesta. VAIHDA TERAPEUTTIA PIAN ettei hän vie itsetuntoasi täysin :(

    • riuttala76

      No itsellä on ollut monta reissua psykiatriseen sairaalaan, kun olen liian intensiivisesti yrittänyt harjoitella Shakkia ja liian innokkaasti polttanut Bongilla kasvattamaani Power plant hamppua. Silloin voin kyllä itsekin myöntää olleeni psykoosissa. mutta viime kerralla kun jouduin 6 kuukaudeksi pakkohoitoon psykiatriseen sairaaklaan minulle oli aivan arvoitus miksi olin siellä. Jossain vaiheessa minulle selvisi että yliopistollisella sairaalalla oltiin alettu ihmettelemään kun en ollut hakenut Hiv-lääkkeitäni ja niiden selvästi piti jo olla loppu. Olin itse päättänyt pärjätä ilman niitä, mutta mielenterveyshoitajien ja lääkärien mielestä olin sen tähden itsetuhoinen ja he laittoivat minut pakkohoitoon. Mikä helvetin peruste pakkohoitoon määräämisellä on epäterveelliset elintavat?

    • pilvenhattara'

      Se tässä on näyttäny monia mietityttävän ja se on munki mielestä kaikkein pahinta, ettei tiiä pitäskö tehä enemmän vai vähemmän asioita elämässä. Ei tunnu kivalta "ottaa itteään niskasta kiinni" eikä kyllä ois kivaa nukkua koko päivääkään.Siitähän vaan väsyy enemmän. Ei pysty lepäämään, muttei aktivoitumaankaan. Ite oon sen verran onnellinen, että normaalit arkirutiinit saan aina tehtyä, mutta asiat rasittaa ja väsyttää kuitenki. Jos sanon masennuksesta jollekin, niin heti neuvotaan järjestämään ittelle tekemistä ja vähän niinku ryhdistäytymään. Senpä takia en paljoa kerrokaan terapian ulkopulella. Hyvänen aika, mikä ois sellasta tekemistä, joka vois mun tilanteen jotenki pelastaa?? Ellei Jumala järjestä yhtäkkiä jotain tosi dramaattista ihmettä, en kyl tiiä, miten asiat lähtis parantumaan. Haluaisin hirveesti myötätuntoa joltain ja sen lisäks päästä pois tästä tehdäkö asioita enemmän vai vähemmän -ongelmasta. Tai, ehkä siitä pääsis pois ajattelemalla sitä vähemmän ja menemällä hetki kerrallaan?

      • SIVISTYSTÄ EI ENÄÄ.

        VOIT OLLA PALJON PAREMMASSAKIN KUNNOSSA KUN SINUT ON ULOSKIRJOITETTU PSYKIATRISESTA SAIRAALASTA KUIN SEN ULKOYMPÄRISTÖ MIHIN MENET.EI SILLÄ OLE MITÄÄN MERKITYSTÄMITÄ SIELLÄ ITSEÄSI KOHTAAN KUULET,PAITSI JOS SINULLA ON TARVE SOSSUUN.sIELLÄ ON SAMANKALTAISUUS-PERIAATE JOLLOIN TÄYTYY OLLA SAMAT GEENIT KUIN LUUKUNTSKSNSKIN JOLTA JOTAIN PYYDÄT JOTTA JOTAIN SAISIT?SINUIN KANNATTAISI MENNÄ KSUNEUSLEIKKSUIKSEEN SAADAKSESI RUOKARAHAA ENSIHÄTÄÄN.eLLET OLE SPURGU TMS. ON SINULLA HUONOMMAT LÄHTÖKOHDAT.ON TOINEN ASIA KANNATTAAKO ENÄÄ MENNÄ KASVOHOITOON TAI KUOLLA NÄLKÄÄN TÄÄLLÄ KORKEAN ELINTASON MAASSAMME?RYMYEETU TYYPPINEN MIES PÄRJÄÄ NYKYISIN SOSSUSSA EI ENÄÄ FIKSUT PÄRJÄÄ,KOSKA SOPPAKAUHOJA LIIKUTTAA KUTEN YMMÄRRETÄÄN.


    • Tuon hyvään

      miteen joku voi saada orgasimia siitä et saa omatunto puhtaaksi (mikään varmaan ei oo mahdollista uskoisiin,) että saa toiseen ih

      miiseen, kaikkien inhoomaan jokua,et se joku ei sais apua enään mistään eli yksinkertaisesti,vihaat sellaista kukaan ei oo tehnyt mitään muuta kuin pelkä hyvää ja en taju miteen se on mahdollista et semmoiseen ihmiiseen kääntää kaikki sitä(jokua)vastaan.Ehkä siksi et ihmisillä olisi muuta ajateltavaa ja myös hauskaa eikä huomaa sitä et he ei tee hyvää vain se kukaan sai heitä uskoomaan et voisi itse tehdä pieniä rikoksia uhraaamalla toistaa ja valehtelemaa tai liiottelemaan.Niin te teette ja lyön vetoa et aina jotai uutta löytyy,kummiskiin rikoksia jatkuu ja itse valtio tuli mukaan just ihmeelliiseesti yhdeen uhriin uhraa sen teidään pitää saada itse selville miksi te teettee mukamassa hyvään ja ette huomaa et olette riippuvaisiaa siitää hyvään olon lppuin lopuksi,itselle tuottamalla.sellaisen maailman minä olen kokennut ja nähnyt uhraatka vaan,kyllä jotain muuuta toista keksiitään mistä cvaltio halu eroon eli kaikille hyvään eläämään.

    • Pike45

      Itse diagnoosilla toistuva vaikea/keski vaikea masennus jo kymmenen vuotta.
      Kokemusta ihmisten sekä työyhteisön syrjinnästä ja perättömien syytösten uhri.

      Olen joutunut kaiken tämän vaikean sairauden lisäksi jatkuvasti
      puolustelemaan sekä selittelemään sairauttani. Kumminkaan saamatta tukea tai minkäänlaista myötätuntoa .Jos minulla olisi jalka poikki, istuisin pyörätuolissa tai vaikkapa syöpä minua paapottas ja ymmärrettäs. Apua tulisi. Mut satun vain olemaan masentunut...eihän minua mikään vaivaa...ja se satuttaa :(

      Olen huomannut ja kokenut, että monet yhteiskunnan perheille järjestämät avut esim. sosiaalipuolelta on vaikein saada just masennukseen sairastavat perheet. Ohje: lepää niin kyllä se siitä. Saat aina taistella ja se syö lisää masentuneen itsetuntoa mitä ei todella muutenkaan ole!

      Itse kahden lapsen yh. Ei apua vaikka hakenut. Kontaten lähtenyt pois...lasten isää ei voi kuulemma pakottaa olla isä. Kuka tässä kärsii kun äiti ei jaksa kun vaan nukkuu...lapset!!!!

      Kuulemma pitäs mennä sairaalaan niin apua tulis eli lapset sijaisperheeseen!
      Kuntoutuksesta yrittivät saada minut sairaalaan lepäämään mut en päässyt selitys: sinä pystyt puhumaan asioista et ole niin huonossa kunnossa eli psykoosissa!!!! Eli minun pitää jaksaa yksin kahden lapsen kanssa ei muuta mahdollisuutta. Tätä yhteiskunnan saamattomuutta on koko tämän kymmenen vuotta ollut.

      Nyt vihdoin vuosi sitten sain kun taistelin apua....niin paperilla!
      Käytöntö: lapset kävi ennen isänsä luona joka toinen viikonloppu nyt vain kerran kuussa, ei lomia. Perhetyö käy joka toinen viikko. Jutellaan...ei muuta. Lapsilla tuki-ihmiset...käyvät n. kerran kahdessa kk ja ovat la päivän!
      Siis aivan uskomatonta!

      Masentunut syö lääkkeitä siksi, että selviää arjesta. Lääkkeet ei paranna vaan hioo enimmät särmät pois eli ei mene niin rajusti sinne kuoppaan josta on todella pitkäprosessi päästä kohti ylös huippua. Terapia on kaiken a ja o. Usein taustalla on paljon asioita jotka on johtanut masennukseen ja jossain vaiheessa elämää sietoraja on ylitetty ja ihminen lyyhistyy. Myös vertaistuki on erittäin hyvä ja se auttaa ymmärtämään ja hyväksymään tämän sairauden muiden sairauksien joukossa. Ei ole ainoa sekin jo auttaa. Itse olen parhaiten siitä saanut voimaa ja apua sekä erittäin ihania uusia ystäviä. Heidän seurasssaan saa olla aina oma itsensä.

      Nyt kaikkien kuntoutuksien ja terapioiden ansioista olen hyväksynyt sairauteni ja vertaan sitä diabetekseen. Diabeetikko syö lääkettään jotta verensokeri pysyy tasaisena, minä syön masennuslääkettä jotta serotoniinin tuotantoni pysyy tasaisena. Diabeetikolle tulee vaikeita aikoja kuten myös masentuneelle. Diabeetikko säätää lääkettään niin teen minäkin. Diabeetikko käy seurannassa niin käyn minäkin. Joskus diabeetikko joutuu sairaalaan niin ehkä joskus minäkin.

      Kuka kyseenalaistaa diabeetikkoa? Niin...ei kukaan miksi sit masennusta sairastavaa aina kyseenalaistetaan?!

      Kuten rakas ystäväni joka sairasti rintasyövän tämän masennuksen lisäksi hän sanoi: Jos saisin valita rintasyövän tai masennuksen. Valitsisin syövän. MIksi?
      Syöpä leikattiin sain hoidot ja nyt olen terve. Masennusta ei voi leikata sen kanssa on vain opittava elämään. Näin on!

      PS. Yle1 tulin reilu viikko sitten tosi hyvä dokumentti pojasta joka sairasti kaksisuuntaistamielialahäiriötä. Hän valitettavasti riisti henkensä 15 vuotiaana. Siinä psykiatri vertasi juuri tätä mielenterveyshäiriötä syöpään. Tarkoittaen sillä sitä, että osa selviää ja osa sairastuneista riistää henkensä......karua mutta totta....:(

      Teille kaikille oikein mukavaa viikkoa ja tsemppiä!

    • mase

      ...vaikuttaa ettei muuta yleisesti "hyväksyttävää" ratkaisua masennukseen ole kuin itsari!

    • huomionhakuinen pers

      Näin tuntuu olevan.. Minulla on nyt vaikeampi jakso meneillään ja b-lausunto kelassa odottamassa tuomiota..toistuva masennus, paniikkihäiriö, yleinen ahdstuneisuus ja rajatilapersoona on mun diagnoosina.. Vaikka jossain vaiheessa multa poistettiin toi rajatila niin joku lekuri sen lykkäsi sitten takaisin.. Diagnooseista puheeollen ihmettelen myös mistä niitä arvotaan.. "potilas pukeutuu huomiota herättävästi" jos arkipäivänä päällä onkin pitkä hame housujen sijaan.. Ei hyvää-päivää... Kun sulla on vatsatauti ja myöhästyt lääkäriltä 20minsaa olet sitten "jännittänyt" vaikka ainakin mun kohalla on sappikivet syynä vatsaoireisiin ihan diagnoosina..

      Surkeaahan tää "hoito" on aina ollut, etenkin julkisen sektorin hoito on laadultaan ala-arvoista, potilaan oikeuksia polkevaa.. olen käynyt erinäisillä lääkäreillä ja popsinut erinäisiä pillereitä reilut 25 vuotta, joten tässä jo alkaa kai tietämään kaikenlaista.

      Kannattaa teidän muiden leikkiä tyhmää, älkää koskaan kyseenalaistako lekurin tekemisiä, ja tehkää kaikki mitä käsketään, jos ette pysty ja pääsee itku vastaanotolla siitä tulee sitten merkintä sairaskertomukseen että "huomionhakuinen persoona"..

      Vertaistuki on tosiaan parasta!

    • yksin

      itse syytin (ja syytän vieläkin välillä) itseäni laiskaksi ja huonoksi. muutama "ystävä" myös aikoinaan kommentoi että olen onnekas kun ei tarvitse töihin mennä. vähitellen olen jättäytynyt yksin olemaan, en halua selitellä ihmisille että miksi en ole töissä/koulussa.

    • Ni.

      Haukuttu on, jopa lääkärien ym. taholta. Suurin osa haukuista on juuri näitä "saamaton", "laiska" ja "vika korvien välissä" (fyysisissä vaivoissa) -juttuja. Nyt sitten 7 vuoden ja 24 eri mieliala-/psyyke- ym. lääkkeen jälkeen selvisi että vikana onkin kilpirauhasen toimintahäiriö ja kaikki oireet (niin fyysiset kuin psyykkisetkin) ovat johtuneetkin siitä. Että näin... Tsemppiä!

    • pahvikissa

      Minua ei ole haukuttu, mutta huomaan kyllä asenteet ihmisestä, vaikkei mitään sanoisikaan. En ota niitä itseeni.

      Se ärsyttää kun usein minulle sanotaan masiksesta kerrottuani, että et näytä yhtään masentuneelta. Jassooo, no miltä ihmiset kuvittelee masentuneen näyttävän? Kai jossain vakavassa vaiheessa olisi näkyvissä, ehkä. Itselläni ei kai ollut silloinkaan. Osaan tsempata ja hymyilen herkästi, lähes vaistomaisesti, kun lapsena sen olen oppinut.

      Kaikkinensa minulle on oltu ehkä liiankin kilttejä. Tuntuu, etten ansaitse tätä paapomista. Ensin en ajatellut olevani masentunut, olin omasta mielestäni vain väsynyt, mutta olinkin vakavasti masentunut ja sairaudentunto puuttui. Luulen, että minulta puuttui myös syyllisyys silloin, en siis osannut ajatella, että olisin laiska tms.

      Vuosia tässä on mennyt jo 6, en ole vieläkään parantunut, vaikka olen käynyt melkein koko ajan terapiassa ja syönyt lääkkeitä.

      On tämä ihan hirveä tauti. Nyt minulla on tullut mitta täyteen ja haluan parantua, en vain tiedä käytännössä miten. Tarvis ohjaajaa, terapiasta ei tähän ole apua, vaikka taudin sietämisessä se olikin ihan todella tärkeä. Kognitiivinen terapia voisi toimia nyt paremmin, tai joku muu elämäntaidonopetus, jos sellaista vain olisi saatavilla. Tuntuu kuin opettelisin elämään uudelleen ja äiti puuttuu.

    • vesaluoma70

      Vähättely johtuu siitä,kun ihmiset pelkää pään sairauksia.Toisin sanoen "terveet"pelkäävät että se voi tarttua,sekä osa "terveistä" olisi itsekin hoidon tarpeessa,mutta on vain pakko painaa oravan pyörässä.Kuka vielä määrittelee yhteiskunta kelpoisen terveen rajan,eiköhän se ole aika häilyvä sairaassa yhteiskunnassamme.

    • Roviolle vaan.

      Olet niitä sortajia pyrograattien p...n nuolijoita.Käyt heikkojen sairaiden kimppuun koska et vahvempiin pysty.Olet täysin vätys sanomaan mitään henkisesti sairaiden puolesta.Kuvottaa olemuksesi.

    • 1+9

      Ajattelusta maksetaan mailman parhaiten, mutta sitä ei saa tehdä kun rikkaimpien lapset työkseen. et oo laiska jos kyseenalaistelet ja mietit, mitkä nyt usein on tekemättömyyden ja passiivisuuden oireita.

    • 4+9

      En ole enkä koskaan ajatellut edes alistua moiseen paskaan.

      Olen itsenäisesi ajatteleva ihminen joka ei massojen vittumaisista kommentoinneista mitään jaksa välitää. Olen ollut työkyvyttömyyseläkkeellä 35 vuotiaasta nyt jo 10 vuoden ajan eikä todellakaan jaksa kiinnostaa enää mikään mitä mulkkupäättäjät tekevät.

      terv. 45 v kaunis ja älykäs nainen jonka arvoihin kuuluu rehellisyys, oikeudenmukaisuus, avoimuus, tasa-arvoisuus, eläinrakkaus, toisten kunnioittaminen, rasisminvastaisuus, luomuilu, perinteiset arvot, metsissä vaeltelu koiran kanssa vapaa-ajalla, uiminen puhtaissa vesissä kuten Nuuksion kansallispuiston järvissä/lammissa jne jne.

      • 4+9

        ainiin, unohtui vielä tuosta listasta se, että autan pyyteettömästi vapaa-ajallani kaikkia heikoimpiani korvauksitta omasta halustani koska minulla ei ole enää kiire mihinkään, enkä tahdo yhteiskunnalta enää mitään.


      • psykanpotilason"se"

        Ylempänä yksi tämän ketjun helmistä. Kun ei enää välitä eikä ole enää mitään annettavaa yhteiskunnalle ja kun on tarpeeksi kaulittu käännetty. Terveiset soulmatelle, siellä se tämänkin sielu liikkuu metsissä luonnonkatveessa. Nyt vakavan somaattisen sairauden myötä maailma tosin pieneni entisestään. Psykandiagnoosin omaavan ei oleteta edes olevan kykenevä omaksumaan luettua / uutta tietoa uudesta sairaudesta. Samalla nähnyt miten terveiden ihmisten seassa liikkuu niitä joiden tulisi mennä lanttumaakarin puheille ja saada lääkitys päälle. Eräänlainen bessewisseröinti psykanpotilaita kohtaan velloo, siitä saa ylemmyyden tunteen kun on edes joku jolle voi esittää ylempää. Aivan liikaa sellaiset keskiaikaiset asenteet vellovat psykiatriassa ja tietämättömyys on aina pahasta. Miettinyt tulisiko tehdä ristipistostyönä huoneentaulu minkä näkisi heti herättyä. Taulussa seisoisi: Muista muistaa tänään että olet hullu. Vaan empä tee miksi tekisin. Herään aamuun siinä missä muutkin keitän kupposen kahvia kuuntelen aamun uutiset olen ihan älykäs ihminen siinä missä muutkin. En jaksa välittää mitä joku ajattelee ja se siinä onkin mikä ympäristöä tuntuu häiritsevän. Ikäänkuin ihmiset tuntuisi ajattelevan että tietääkö "se" että se on hullu. Tietää se. Mitä sitten? Mulla on lääkitys siihen onko sulla?
        Minullakaan ei ole sen enempää annettavaa yhteiskunnalle ja tavallaan on siunaus ettei tarvitse enää rimpuilla oravanpyörässä heilua trendipellenä jotta olisi hyväksytty yhteiskunnan virallisjäsen. Asiat ovat vallan hyvin niin kuin ne ovat nyt ja se mitä joku minusta ajattelee se on hänen murheensa.


    • Polttomerkitty1

      Masennus ei ole laiskuutta, eikä ihmisen oma valinta. Kukaan ei laiskuuttaan halua elää helvetissä.
      Mutta voit lohduttautua sillä ajatuksella, että masennus on yleisesti ottaen vain älykkäiden ihmisten sairaus. Tyhmä kun on niin tyhmä, että ei osaa ajatella, tuntea eikä kokea mitään syvällisesti ja silloin on mahdotonta masentua.
      Mutta kaikki sairaudet, mitkä on vähäänkään psyykkeen alueella, niin maailma on niin kova, että se leima säilyy sellaisen ihmisen "otsalla" aina ja kaikki sinun tekosi ja puheesi peilataan sitä taustaa vasten, että on mielenterveydessä vikaa, vaikka olisi parantunut ja kuntoutunut täysin ja ollut terve jo vuosia, mutta leima säilyy.

      • psykanpotilason "se"

        Lisäisin tuohon ylempään tilanteen viime vuodelta. Olimme erään tuttavan, joka työskentelee hoitoalalla, kanssa lenkillä kun tuli eri aiheen tiimoilta ohimennen puhetta eräästä talon asukkaasta. Tuttava kommentoi tätä vähätellen miten sehän on joku mielenterveyspotilas. Kommentoin verkkaisen kohteliaasti miten minäkin olen.Toinen siihen että joo mut sähän olet nyt eri juttu. En kysynyt millä tavalla?

        Mitä tulee sairastuneen ihmisen syyllistämiseen niin onhan se julmaa. Kuinka moni sanoo syöpäsairaalle miten tämä on vain laiska?


    • Saara Sutinen
    • MASENTUNUT7

      MASENNUS ON SAIRAUS! Jos elämässä menee huonosti, on luonnollista, että mieli on matalalla. Mutta kun kaikki menee hyvin, eikä silti halua elää, kyseessä on sairaus. Kun pysyttelee hengissä vain läheisten takia.

      Lääkkeet ovat apuväline: niiden tehtävänä on tukea ihmistä, jotta tämä olisi tarpeeksi hyvässä kunnossa terapiaan!

      Ja aina on ihmisiä, jotka lausuvat kuuluisat sanat "ota itseäsi niskasta kiinni" tai neuvovat jättämään lääkkeet pois.

      Kukaan, joka ei ole masennusta sairastanut, ei voi tietää miltä se tuntuu!! Se ei tunnu samalta kuin huono päivä terveenä!

    • Miehen puheenvuoro

      MIelisairas Katri-Helena

      Avohoitopainotteiseen mielenterveyslinjaukseen siirryttäessä liian paljon sairasta väkeä on vapaalla jalalla. Tällaiset lavatyttö Katri-Helena Kalaojan tapaiset henkimaailman lähetitiläät saavat vapaasti mellastaa äärettömässä narsismissaan hallusinaaioiltaan kotiväkeään kiusaten. Ennen heidät passitetiin kunnanlääkärin lähetteellä mielisairaalaan suljetulle osastolle lääkitykseen. Nyt tällainen muka stara sävellyttää tasoltaan kehnon musikaalin ja panee halvalla entistä aviopuolisoaan. Kaikki nyy. Fanit ,samoin vaihdevuosista lärsivät muijaihmiset, kuolaavat katsomoissa. Tervehdin tyydytyksellä Panu Rajalan 21.3. ilmestyvää muistelmakirjaa, jossa hän peilaa "Pyhäksi Katriksi" itseään kutusvan lavanarsistin pimeää puolta. 15-vuotiaana bandin perään Tohmajärven maitolaiturilta karannut bändisuttura on saanut ikänsä mellastaa ja vaihtaa miestä. On ollut Dannyä, Paalosmaata samasta levy-yhtiöstä.Kaikki ovat kelvanneet.. Nyt puhuu toinen osapuoli sutturan pimeästä puolesta ja - millä asiantuntemuksella, tämä irjatohtori. Mennäänpä kirjaostoksille!

      • ANTIFANI

        PUNIKKI HALOSEN JOUKKOIHIN JO AMMOIN LIITTYNYT KATRI-HELENA ESITTÄYTYY SIVIVALKOISENA DAAMINA, KOSKA TYÖVÄKI EI OSTA HÄNEN LEVYJÄÄN. BÄNDIEN PIKKUSUTTURANA HÄNEN MAINEENSA ON, MITÄ ON, MAINOSTAKOON ITSEÄÄN KUINKA LAVEASTI HYVÄNSÄ "PYHÄKSI KATRIKSI".


    • masentunut nainen :(

      "sä olet vain laiska", "sullahan on asiat hyvin ku sulla on perhe, ystävät, katto pään päällä ym" "ota itseäs niskasta kiinni" "älä valita pikkuasiasta" "kyllä kaikki järjestyy" "ajattele positiivisesti" "mene töihin"

    • sepram

      mulle sanoi psykan hoitaja että olen aloitekyvytön..itsekkin tiedän tämän sanomattakin mutta en tiedä kuinka siitä pääsisin eroon ja terapiaan en kuulema ole oikeutettu.lääkkeistä kyllä kysellään joka käynnillä että syönkö tarvittavat.keskustelukäynnit hoitajalla yhtä tyhjän kanssa..kaikki asiat teen viime tipassa,myöhässä tai en ollenkaan.tiedän että asiat pitäisi tehdä mutta kun ei saa mistään aloitettua.kaikki yhtä kaaosta.mun järki ei tätä selitä.

      • leeann_

        Aloitetkyvyttömyys ja päätöksen teko kyvyttömyys/vaikeus ovat masennuksen oireita. Varsinkaan kun ei muutenkaan jaksa mitään. Kelan terapiakorvauslähetteen saamiseksi hoitosuhde lääkäriin on pitänyt kestää 3 kuukautta eli hanki itsellesi lääkäri joka on suopea terapiaan lähettämiseen, jotta tämäkin asia etenee, jos nykyisessä ollaan tuota mieltä.
        Oletko kokeillut pilkkoa hommia pieniin paloihin? Minua ainakin helpotti ja sain jotain tehtyä, vaikka menikin suht pieniin asioihin muutama päivä.


      • sepram
        leeann_ kirjoitti:

        Aloitetkyvyttömyys ja päätöksen teko kyvyttömyys/vaikeus ovat masennuksen oireita. Varsinkaan kun ei muutenkaan jaksa mitään. Kelan terapiakorvauslähetteen saamiseksi hoitosuhde lääkäriin on pitänyt kestää 3 kuukautta eli hanki itsellesi lääkäri joka on suopea terapiaan lähettämiseen, jotta tämäkin asia etenee, jos nykyisessä ollaan tuota mieltä.
        Oletko kokeillut pilkkoa hommia pieniin paloihin? Minua ainakin helpotti ja sain jotain tehtyä, vaikka menikin suht pieniin asioihin muutama päivä.

        moi leeann_ olen ollut polin asiakas jo vuosikausia.haen itselleni edunvalvojaa,on pakko.siihen kyllä sain lääkäriltäni lausunnon,perusteita riitti.mulla ei ole varaa alkaa käymään yksityisellä kuukausia että mahdollisesti saisin terapialähetteen.mut on jätetty heitteille.kaikki asiat ovat aivan sekaisin.
        tämän sekaisemmaksi en haluaisi tulla,sairaalaan en voi monestakaan syystä mennä.kuinka pahaksi pitää tilanteiden mennä että uskotaan avun tarvetta?mulla ei nähtävästi ole oikeuksia haluta terveemmäksi..


      • Hoitovirhe
        sepram kirjoitti:

        moi leeann_ olen ollut polin asiakas jo vuosikausia.haen itselleni edunvalvojaa,on pakko.siihen kyllä sain lääkäriltäni lausunnon,perusteita riitti.mulla ei ole varaa alkaa käymään yksityisellä kuukausia että mahdollisesti saisin terapialähetteen.mut on jätetty heitteille.kaikki asiat ovat aivan sekaisin.
        tämän sekaisemmaksi en haluaisi tulla,sairaalaan en voi monestakaan syystä mennä.kuinka pahaksi pitää tilanteiden mennä että uskotaan avun tarvetta?mulla ei nähtävästi ole oikeuksia haluta terveemmäksi..

        Millä perusteilla edunvalvoja on mahdollista saada, millä hinnassa, mistä?
        Onko edunvalvojasi ottanut yhteyttä Eduskunnan Oikeusasiamieheen tai Aluehallintovirastoon selvittääkseen heitteillejättösi perusteita?


    • J. Heinonen

      Jari Sarasvuo pitää blogiradioohjelmaansa YLE:ssä. Eräässä jaksossa hiljan hän totesi, että masentuneet eivät ota vastuuta itsestään ja siksi heidän maailmansa on sekaisin...

      Onkohan se niin, että menestyksen asiantuntija on myös epäonnistumisen asiantuntija? Vähän epäilen.

      Besserwisseristi!

    • heli681

      Minulle tuo on hyvin tuttua. Silloin kun olin 13v pahiten masentunut. ( minulla myös persoonallisuushäiriö) niin vanhempani luokittelivat minut vain laiskaksi sekä kiukuttelevaksi. Toki he eivät vieläkään usko sairauteeni.

    • KUN OLETTE ITSE

      mIELISAIRAAT VALITAAN YHTEISKUNNASTA JO ESIKOULUASTEELLA JA KOULUISSA.hEITÄ KIUSATAAN SIKSI PALJON ETTÄ VARMASTI MENETTÄVÄT HENKISEN TERVEYTENSÄ.kOTONA JATKETAAN POTKIMISTA JA HUUTAMISTA JOTTA TYÖPAIKKA YRITYKSET MENISIVÄT PÄIN SEINÄÄ JA SITÄ ENNEN TULISILASTENKOTI JA KOULUKOTI VASTAAN JOISTA OHJATAAN VAMMAISTEN TYÖPAIKKOIHIN,JOSSA ON VALMIINA EPÄILYTTÄVIÄ PSYYKKEELTÄÄN TYÖSSÄ.kAI SIINÄ SITTEN ON JOUDUTTU KOKO ISOON YHTEISÖÖN AVUTTOMIA HUULESTA VEDETTÄVIÄ JOTKA VOIVAT VÄLILLÄ KIMPAANTUA JOSTAIN OLEMATTOMASTA.,JA JOUTUA MENETTÄMÄÄN ASUNTONSA JA TYÖNSÄ SAIRASTUTTUAAN ELÄMÄSSÄÄN HUONOSTA KOHTELUSTA.kIUSAAJAT JA RIIVAAJAT VANHOINA VIHAMIEHINÄ TAI VAIKKA KYSEISTEN HOITAJINA PITÄVÄT HUOLTA HEISTÄ SYÖTTÄMÄLLÄ PILLEREITÄ HEILLÄ JOTTA SAIRAAN MAINE SÄILYY JA KUNTO OLEMATTOMANA.NÄMÄ EIVÄT JOUDU KIINNI MISTÄÄN.mIELISAIRAITA VAINOTAAN ENEMMÄNKUIN AUTETAAN.MONET VIRALLISET TAHOT JOUTUISIVAT VANKILAAN,MUTTA KUN KUMARTELU ESIMIESTEN KESKEN ON HELPOMPAA.pOTILAAN HENKI ON JUURI SE SAMA. jOS HÄN KUOLEEKIN,OLI HÄN NIIN SAIRAS TAI SYDÄN EI KESTÄNNYT TAIKKA OLI NIN IÄKÄS JNE.sYITÄ LÖYTYY AINA MUTTA EI LAITOKSESTA.vAROKAA VIHOVIIMEISTÄ PAIKKAA,ÄLKÄÄKÄ VÄLITTÄKÖ VANHOJEN MUMMOJEN KEHUISTA KOSKA OVAT SAANNEET PARI KEKSIÄ KEHUMISISTAAN.

      • Ei hymyilytä.

        hOITOHENKILÖSTÖ EI OLE JOKA LAITOKSESSA AJANTASALLA.jOISSAKIN LIIKKUVAT KIEROUTUNEIDEN JUORUJEN PERÄÄN TUOMITEN SILLÄ KUKA VOI POTILASTA TULLA KATSOMAAN.hEILLE ON TÄRKEAMPÄÄ MONIKERTAISEN VANKILASSA ISTUJAN SANOMA KUIN TERRVEEMMÄNSUUNNAN KANNATAJAN.SE ON JUURI SITÄ MAALAISJÄRKEÄ JOS MIKÄKIN MAALLA OLEVASSA LAITOKSESSA.jOKU IÄKÄS NAINEN VÄITTÄÄ ETTÄ POTILAALLA KÄY NIINPALJON VIERRAILIJOITA ETTEI VOI ENEMPÄÄ TULLA? KYSIN POTILAAN ÄIDILTÄ? Hän sanoi että on vain kerran pari käynnyt tytärtään katsomassa?Isä joskus silloin tällöin?Olen jopa tyttärelle karamellejakin viennyt?Kummallista ettei siitä pantu linnaan?Tuo koko aika SIELLÄ POTILAALLA JA KESKUSTELUSSA OLI ERITTÄIN HALPAMAISTA AIKAA,OIKEIN MAALAIASJÄRKEÄ TYYSTIN!eI IHME ETTEI SUOMESSA KUKAAN PARANE KUN HOITOTASO ON ALLE KAIKEN ARVOSTELUN ERÄISSÄ PAIKOISSA JOITA EI SAISI OLLA OLEMASSAKAAN? kYSEINEN POTILAS IHMETTELI KUN EI OLLUT SAANNUT MINULTA LAINKAAN KORTTEJA? sYY KOSKA NE OLTIIN PANTU TOIMISTON PÖYDÄN LAATIKKOON LUKKOON.kUKA ON HOITAJA JA KUKA EI?En kaipaa pienitäkään kitinää,vaan katsokaa peiliin,kenen pillin mukaan silloin tanssitte?


    • pelottava sairaus

      Sitä EI ymmärrä, mitä EI ole itse kokenut.

      Valitettavasti tännekin heti ilmestyi kirjoituksia, joissa haukuttiin laiskaksi kaikki masentuneet...eli olemme todellakin kuulleet saman syytöksen.

      Ja kaikki "ota niskastasi itse kiinni" toivottelijat, voivat ehkä olla olleet jakson allapäin, lievässä masennuksessa - tai aina terveitä, sillä kukaan ei sano noin, jos tietää mitä sairaus vaikeana on.

      Kyllä se yleisesti tajutaan, ettei poikki mennyttä kättä voi hoputtamalla parantaa - mutta silti luullaan, että minkä vaan mielen sairauden muka voisi.

      Ei mielen sairauksia voi valita, ei niitä itse toivo, eikä keksi.

      Turha myöskään kadehtia jos joutuu elämään jollain avustuksella - kyllä todellakin mielummin kaikki mielenterveys-potilaat olisivat terveitä ja kävisivät töissäkin, olisihan se paljon helpompaa ja hyväksytympää kuin sairastaminen.

      • HOURETTA

        kÄSITÄTKÖ ETTEI SINUSSA OLE MITÄÄN MIELISAIRAUTTA TAI KENESSÄ MUUSSAKAAN MAAPALLOLLA? mISTÄ OLET SAANNUT KÄSITYKSEN ETTÄ OLISIT JOKIN MAAILMAN KYNTTILÄ?kirkossa siunataan vankilan asukkaita,eikä ketään muita?Mahdollisena uskovaisena ymmärrät ehkä että se tie vie taivaaseen ja olet vapaa myös mielisairauksista.olet uskossasi varmaan myös autuas lisäksi kaikkea muuta minkä kuvittelet maaillmalta saanneesi.


    • Sinulle

      Kun ihminen on vitun masentunut ja ahdistunutkin vielä, sen tietää kyllä itse. Te, ketkä tulette sanomaan ihmiselle, kenestä ette oikeasti tiedä mitään: '' Esität niin masentunutta. '' voisitte miettiä, kuinka paha loukkaus tuo on. Juuri eräs muka-ystävättäreni tuli selittämään minulle kuinka teeskentelen kaiken ja kuinka haen huomiota ainoastaan. Se satutti ja syvältä, onneksi tiedän minkälaiseen kusipäähän olen törmännyt. Vitun narsistipaska.

    • hupppu

      Olen masentunut, mutta kyllä minua välillä myös laiskottaa. Kaikkia laiskottaa eikä se ole mitenkään väärin. Itsestäni tiedän, milloin minua vain laiskottaa ja milloin on "ranteet auki"-tilanne. Laiskotuksessa on se ero, että silloin saa itsensä pakotettua vaikka laittamaan pyykit kuivamaan. Masentuneena ei kiinnosta, vaikka ne olisivat viidettä päivää pesukoneessa.

      Olen yrittäjä, joten en voi jäädä pois töistä vaikka niin kovin paljon haluaisinkin, edes pari viikkoa kun saisi... Varmaan sitten seuraava paikka on se suljettu osasto, ainakin psykiatrini mukaan. Terapiasta ei ole ollut apua. Ajattelin jo, että päästän yritykseni konkurssiin että minun ei tarvitsisi enää mennä töihin. Yrityksessäni kukaan ei tiedä, mitä päässäni liikkuu. Miten se voikin olla niin vaikeaa pyytää apua alaisilta? Asioita jää tekemättä, mutta en ole mielestäni laiska. En ole uskaltanut kertoa kenellekään tiastani, puolisoni on ainoa joka tietää.

      Joku mainitsikin, että "et ole yhtään masentuneen näköinen". Onko masentuneella aina yöpaita päällä, itkuiset silmät, hiukset sekaisin ja hampaat pesemättä?

    • Yksin ylös

      Joo, sairastan vaikeaa masennusta ja muuta "pientä". On niitä kaikenlaisia ammatti-ihmisiä käynyt neuvoja antamassa mm.: Lopeta toi tollanen/ jos tahtoo parantua niin pitää pystyä liikkumaan maailmalla/ mitäs teet jos miehes kuoleekin/ oli miten oli niin kaupassa pitää käydä/ sä varmaan sitten tahdot vaan olla yksin/ no voi voi mikä sulla on,en mä nyt kerkee/ meillä on muitakin potilaita jne jne....

    • Teeskentely pois!

      Mielisairaita oomme kaikki,siksi näämme vain ystävämme sellaisena,ja nykyajan poppamiehet lyövät virallisen leiman sairaaksi katsotun selkään.Eriarvoisuus sairaana luo myös ylempiarvoisuutta lääkäreille jotka taas voivat saada vaikkasuuremmilta liikemiehiltä kiitoksia kuuliaisuudestaan.Mistä toinen hullu sen tietää että toinen hullu on?Onko koulukiusaaminen terveen mielen tuote sen paremmin kuin työkiusaamisen salliminenkaan.Sensijaan että näytätte vakaavaa naamaanne säästäkää sekin energia hoitaaksenne nämäkin kaksi asiaa ensin?

    • uhriutuja

      Muistan kuinka teini-iässä sairastuin syvään depressioon koulukiusaamisen takia. Lakkasin suurin piirtein puhumasta, tuntemasta, ajattelemasta, tuijotin vain eteeni, sain jonkinlaisen hormonihäiriön, aineenvaihdutani meni ihan sekaisin ja lihoin 15kg muutamassa kuukaudessa yms. En tiedä kuinka selvisin kokemuksesta elossa, kukaan ei auttanut tippaakaan vaan minua haukuttiin kun kouluarvosanat romahtivat yms. Siinä kesti ainakin kaksi vuotta, että toivuin masennuksesta ja koulukiusaamisesta edes jotenkuten omillani, enkä vieläkään ole toipunut täysin vaan kärsin mielenterveysongelmista edelleen. Mutta opin kyllä läksyni, että koulussa pitää menestyä vanhempien takia ja töitä pitää tehdä, jos haluaa säilyttää kasvonsa. Pitää teeskennellä että asiat ovat hyvin, vaikka olen kuolettanut itseni sisältä enkä oikeastaan tiedä kuka olen ja mitä tahdon. Teen asiota vain suojellakseni itseäni uudelta nöyryytykseltä ja häpäisyltä, johon koulukiusaaminen ja siihen liittynyt suorituskyvyn romahtaminen johtivat.

    • asdasdasdasdasd

      Luulenpa että kaikki masentuneet on.

      Mitä enemmän olen asiaa miettinyt, sitä enemmän olen tullut siihen tulokseen että mitään "laiskuutta" ei ole edes olemassa.

    • ihme juttu

      Tunnen erään masennuksesta kärsivän henkilön, ja täytyy kyllä sanoa, että ero hänen normaalilla ja lääkitystä vailla olevalla persoonalla on niin suuri, etten epäilekään masennuksen aitoutta.
      Luulisi, että sadistisinkin työnantaja tajuaa sentään, että motivoitunut työntekijä on tuottoisampi joten työntekijän mielenterveyteen kannattaa satsata.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina, Jasser ja kaik neljä tytärtä Järvisydämessä

      Sinne se Jasseri kiitää pitkin baanaa. Esko oli niin kiva, että antoi autonsa hälle. Noin toimii fiksu, avarakatseinen ex.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      379
      4392
    2. Sairas Pride-Helsinki: Naiseksi pukeutunut mies lukee satuja lapsille kirjastossa

      Mies joka haluaa esiintyä naisena ihan vakavasti, ei ole normaali. Eikä tää nyt liity mitenkään mihinkään uskovaisuuteen. Eikä ole normaalia, että n
      Maailman menoa
      452
      2221
    3. En minä alussa sua pitänyt kauniina

      Mutta nyt olet silmissäni maailman ihanin nainen. En edes käsitä, mitä tapahtui. Pikkuhiljaa muutuit silmissäni haluttavimmaksi naiseksi koko maailmas
      Tunteet
      175
      1996
    4. Tämäkin vielä! Steppi suviseuroissa

      Nyt on maailmankirjat sekaisin, En ollut uskoa silmiäni. Selvänä teltassa lauloi muiden mukana.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      63
      1728
    5. Stefu ei ole tänäkään viikonloppuna tyttärensä kanssa

      Onneksi tytöllä on hieno äiti joka kasvattaa ja huolehtii rakastavasti ja vastuullisesti.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      114
      1466
    6. Sofia ei ole Järvisydämessä

      Kaunis ja laadukas lomanviettopaikka mutta valitettavasti Sofia ei löytänyt maksajaa lomalle. Mummotunneliin on tänäänkin tyydyttävä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      211
      1347
    7. 56
      1196
    8. Militantti pride -liike tarvitsee ulkoisia viholliskuvia

      Välistä kaltaiseni tavalliset hiljaiset ihmiset joudumme suu auki ihmettelemään pride- liikkeen agressiivista mellastamista. Oma seksuaalista suuntaut
      Luterilaisuus
      374
      1024
    9. Mummoja un sulla näköjään

      Olet siirtynyt mummoihin
      Ikävä
      82
      1008
    10. Voisitko mies kirjoittaa

      Jotain kivaa ja siten että tunnistaisin itseni varmasti? Ei ilkeilyjä..
      Ikävä
      48
      992
    Aihe