Oletko "Olet vain laiska"-syytöksen uhri

Kyllä, juuri eilen kuulin tuon omalta poikaystävältäni. Tosin nyt on entinen. Olen puhunut masennuksesta ja uskomattomasta väsymyksestä mutta tuntuu että kaikki pitävät sitä vain laiskuutena. Aika helvetin kuluttavaa kertoa avoimesti ja odottaa jonkinlaista tukea kun vastauksena saa naurua ja suoranaista vittuilua. Kyllä fyysistä sairautta potevaa tuetaan, ymmärretään ja autetaan, mutta kun päässä sattuu olemaan jotain vikaa (ja mullahan niitä riittää :) ) niin ymmärrys loppuu siihen paikkaan. Hulluja ja kakkosluokan kansalaisia ollaan. Voi kunpa ihmiset oikeasti YMMÄRTÄISIVÄT tämän olevan sairaus, vai onkohan joku oikeasti VALINNUT masennuksen? Enpä usko. Ah, helpotti kun sain vähän avautua :)

nutcase1 kirjoitti:

Kyllä, juuri eilen kuulin tuon omalta poikaystävältäni. Tosin nyt on entinen. Olen puhunut masennuksesta ja uskomattomasta väsymyksestä mutta tuntuu että kaikki pitävät sitä vain laiskuutena. Aika helvetin kuluttavaa kertoa avoimesti ja odottaa jonkinlaista tukea kun vastauksena saa naurua ja suoranaista vittuilua. Kyllä fyysistä sairautta potevaa tuetaan, ymmärretään ja autetaan, mutta kun päässä sattuu olemaan jotain vikaa (ja mullahan niitä riittää :) ) niin ymmärrys loppuu siihen paikkaan. Hulluja ja kakkosluokan kansalaisia ollaan. Voi kunpa ihmiset oikeasti YMMÄRTÄISIVÄT tämän olevan sairaus, vai onkohan joku oikeasti VALINNUT masennuksen? Enpä usko. Ah, helpotti kun sain vähän avautua :)

Lue lisää

Itse olen ollut masiksessa jo kauan. O len saanut kokea ivaa, pilkkaa, vähättelyä mm...Joku pitää näkymättömänä esim. kaupan kassa ei joskus tervehdi, vaikka itse sanoisin monta kertaa: päivää. Eli pidetään tyhmänä tai jotain muuta sinne viittaavaa...Mutta pääasia että tiedän itse mikä olen. Ja monet tutuistani pitävät minua älykkäänä ja luovana ihmisenä...Mutta koska olen herkkä ihminen olen herkkä masentumaan. Ja sehän on SYNTI tässä NYKYAJAN maailmassa. Ei saisi koskaan näyttää huonommuuttansa vaan pitäisi aina edes JAKSAA ESITTÄÄ olevansa parempi mitä onkaan vaikka lääkkeiden voimalla edes!

Psykiatrit saavat syyttää vaan itse itseään mielenterveyskulujen noususta. Ovat käytännössä lapsen asteella.

Sen sijaan että ratkaisivat ihmisten ongelmia ihmiset lääkitään ja sitten sairastetaan - ja rahaa kuluu. Ei ole kysymys sairaudesta ja psykiatrista paskaa ja propagandaa ei pidä uskoa. Käytänössä paras tulos saataisiin ja rahaa säästyisi kun palkattaisiin halvalla eläkeläisiä juttelemaan ihmisten kanssa mukavia, antamaan henkistä tukea ja tarjoamaan elämänneuvoja ja heivattaisiin sairaslomia kirjoittavat ja lääkkeisiin uskovat psykiatrit kuvioista pois. Vain lasi vettä tai kuppi kahvia/teetä sopii lääkitykseksi. Jos tuo ei riitä voi yksityisillä psykologeilla pureutua ongelmiinsa perusteellisemmin (mutta kyse ei ole sairaudesta, eikä sitä pitäisi sairautena hoitaa).

Lääkkeet kuten mirtazapine, doxepin, seroquel, trazodone, zyprexa, risperdal jne ovat käytännössä täyttä paskaa (peittää oireet ja lopettaminen aiheuttaa ongelmia). SSRI lääkkeissäkään ei ole mitään järkeä, koska jos mielenterveys ongelmista on kysymys, niin ei ole mitään vikaa aivoissa tai kehossa.

Seroquel IR (ei prolong) 400mg/ilta on jotenkin järkevä. Sitä voi käyttää vuosia ilman ongelmia, mutta ei siinä mitään järkeä ole koska mitään ongelmaa ei aivoissa neurotransmitterien tasolla ole. Lopettaminen tai annoksen vähentäminen aiheuttaa sitten ongelmia.

masse3425432 kirjoitti:

Psykiatrit saavat syyttää vaan itse itseään mielenterveyskulujen noususta. Ovat käytännössä lapsen asteella.

Sen sijaan että ratkaisivat ihmisten ongelmia ihmiset lääkitään ja sitten sairastetaan - ja rahaa kuluu. Ei ole kysymys sairaudesta ja psykiatrista paskaa ja propagandaa ei pidä uskoa. Käytänössä paras tulos saataisiin ja rahaa säästyisi kun palkattaisiin halvalla eläkeläisiä juttelemaan ihmisten kanssa mukavia, antamaan henkistä tukea ja tarjoamaan elämänneuvoja ja heivattaisiin sairaslomia kirjoittavat ja lääkkeisiin uskovat psykiatrit kuvioista pois. Vain lasi vettä tai kuppi kahvia/teetä sopii lääkitykseksi. Jos tuo ei riitä voi yksityisillä psykologeilla pureutua ongelmiinsa perusteellisemmin (mutta kyse ei ole sairaudesta, eikä sitä pitäisi sairautena hoitaa).

Lääkkeet kuten mirtazapine, doxepin, seroquel, trazodone, zyprexa, risperdal jne ovat käytännössä täyttä paskaa (peittää oireet ja lopettaminen aiheuttaa ongelmia). SSRI lääkkeissäkään ei ole mitään järkeä, koska jos mielenterveys ongelmista on kysymys, niin ei ole mitään vikaa aivoissa tai kehossa.

Seroquel IR (ei prolong) 400mg/ilta on jotenkin järkevä. Sitä voi käyttää vuosia ilman ongelmia, mutta ei siinä mitään järkeä ole koska mitään ongelmaa ei aivoissa neurotransmitterien tasolla ole. Lopettaminen tai annoksen vähentäminen aiheuttaa sitten ongelmia.

Lue lisää

Et taida olla aivan ajan tasalla. Masennusta voi olla niin kemiallista kuin traumaattista. Traumaattinen on se että jotain järkyttävää on tapahtunut, mikä aiheuttaa ihmisessä ahdistusta. Mutta kemiallinen masennus johtuukin siitä, että aivot eivät tuota sitä molekyyliä, mikä kuuluisi normaaliin aineenvaihduntaan. Esimerkiksi Sertraliini, joka on varmasti tuttu lääke masennuksesta kärsiville siinä mielessä että se on niitä "lievimpiä" testilääkkeitä, on tarkoitettu siihen että se lisäisi juuri tuon nimisen välittäjäaineen toimintaa ja määrää. Masennukseen kuuluu myös se piirre, että pitkään masentuneen ihmisen aivot eivät toimi enää tavalliseen tapaan, vaan tiettyjä molekyylejä ei välttämättä enää edes tuoteta, kuten kuuluisia mmielihyvää tuottavia aineita.

Eli toisin sanoin masennus voi olla pitkäaikaissairaus aivan niinkuin vaikka diabetes, jota hoidetaan insuliinilisäyksillä.

essulissu kirjoitti:

Itse olen ollut masiksessa jo kauan. O len saanut kokea ivaa, pilkkaa, vähättelyä mm...Joku pitää näkymättömänä esim. kaupan kassa ei joskus tervehdi, vaikka itse sanoisin monta kertaa: päivää. Eli pidetään tyhmänä tai jotain muuta sinne viittaavaa...Mutta pääasia että tiedän itse mikä olen. Ja monet tutuistani pitävät minua älykkäänä ja luovana ihmisenä...Mutta koska olen herkkä ihminen olen herkkä masentumaan. Ja sehän on SYNTI tässä NYKYAJAN maailmassa. Ei saisi koskaan näyttää huonommuuttansa vaan pitäisi aina edes JAKSAA ESITTÄÄ olevansa parempi mitä onkaan vaikka lääkkeiden voimalla edes!

Lue lisää

Olet oikeassa,kaikki henkiset sairaudet tiedostetaan enimmäkseen potilaan niskaan.Vähemmän kai seulotaan mikä niitä itsekkullekin aiheuttaa.Jos ihminen hienojakoisempi,hän ei älykkyystasoltaan juuri viimeiseksikään jää.Mutta yhteiskunnan junttaajat taas kateellisuuttaan panevat herkemmän taitavamman ihmisen hermot usein koetukselle jolloin pahimmassa tapauksessa voi johtaa Mielisairaalaan.Silloin saat kuvainnollisesti leiman otsaasi,joka pirullisessa maailmassamme kyllä säilyy.Olet toisinsanoen leimattu koko ikääsi.Jos joskus sinut kirjoitetaan ulos em. sairaalasta,voi tuo leima haitata kun esim. haet erinnäisiä työpaikkoja.Kaupunkikuvakaan ei ole mitenkään yksioikoinen taudeilta vapaa,on kai vain leimaaminen jostain syystä keskeytynyt ns. vapaassa maailmassa.Ellei yhteikuntamme olisi sairas,ei erikoissairaaloita jne. tarvittaisi nykyisessä määrin.On paljon muutakin jota voisi hiota yhteiskunnassamme jolloin sairaustilastot muuttuisivat

masentunut1 kirjoitti:

Et taida olla aivan ajan tasalla. Masennusta voi olla niin kemiallista kuin traumaattista. Traumaattinen on se että jotain järkyttävää on tapahtunut, mikä aiheuttaa ihmisessä ahdistusta. Mutta kemiallinen masennus johtuukin siitä, että aivot eivät tuota sitä molekyyliä, mikä kuuluisi normaaliin aineenvaihduntaan. Esimerkiksi Sertraliini, joka on varmasti tuttu lääke masennuksesta kärsiville siinä mielessä että se on niitä "lievimpiä" testilääkkeitä, on tarkoitettu siihen että se lisäisi juuri tuon nimisen välittäjäaineen toimintaa ja määrää. Masennukseen kuuluu myös se piirre, että pitkään masentuneen ihmisen aivot eivät toimi enää tavalliseen tapaan, vaan tiettyjä molekyylejä ei välttämättä enää edes tuoteta, kuten kuuluisia mmielihyvää tuottavia aineita.

Eli toisin sanoin masennus voi olla pitkäaikaissairaus aivan niinkuin vaikka diabetes, jota hoidetaan insuliinilisäyksillä.

Lue lisää

Itse asiassa masennuksen katsotaan johtuvan pääasiassa siitä, että aivojen serotoniinijärjestelmä on yliherkkä, eli serotoniinireseptoreita (joiden kautta serotoniini-niminen aine vaikuttaa aivotoimintaan) on ylimääräisiä tai ne ovat normaalia herkempiä tms. Serotoniinin määrä voi olla kuitenkin täysin normaali. Jos tilanne on tämä, niin SSRI-lääkkeet auttavat, mutta eivät heti, vaan viiveellä. Tämä johtuu siitä, että serotoniinijärjestelmään kasautuva serotoniini aiheuttaa reseptorien alassäätelyä eli niiden herkkyys/määrä laskee. Jos masennus johtuu siitä, että serotoniinia on liian vähän, SSRI-lääkkeet auttavat parhaiten heti kun niitä otetaan ensimmäistä kertaa.

Masennukseen voi vaikuttaa myös noradrenaliini- ja dopamiinijärjestelmien häiriöt. Sen vuoksi jotkut mielialalääkkeet vaikuttavat myös niihin.

Psykoosioireilla on havaittu olevan yhteyttä dopamiini- ja serotoniinijärjestelmien yliaktiivisuuteen, ja tämän takia antipsykoottiset lääkkeet salpaavat dopamiini- ja serotoniinireseptorien toimintaa. Perinteiset antipsykootit vaikuttavat vain dopamiinireseptoreihin, sen sijaan esim. ketiapiini vaikuttaa enemmänkin serotoniinireseptoreihin.

Politiikka kirjoitti:

Olet oikeassa,kaikki henkiset sairaudet tiedostetaan enimmäkseen potilaan niskaan.Vähemmän kai seulotaan mikä niitä itsekkullekin aiheuttaa.Jos ihminen hienojakoisempi,hän ei älykkyystasoltaan juuri viimeiseksikään jää.Mutta yhteiskunnan junttaajat taas kateellisuuttaan panevat herkemmän taitavamman ihmisen hermot usein koetukselle jolloin pahimmassa tapauksessa voi johtaa Mielisairaalaan.Silloin saat kuvainnollisesti leiman otsaasi,joka pirullisessa maailmassamme kyllä säilyy.Olet toisinsanoen leimattu koko ikääsi.Jos joskus sinut kirjoitetaan ulos em. sairaalasta,voi tuo leima haitata kun esim. haet erinnäisiä työpaikkoja.Kaupunkikuvakaan ei ole mitenkään yksioikoinen taudeilta vapaa,on kai vain leimaaminen jostain syystä keskeytynyt ns. vapaassa maailmassa.Ellei yhteikuntamme olisi sairas,ei erikoissairaaloita jne. tarvittaisi nykyisessä määrin.On paljon muutakin jota voisi hiota yhteiskunnassamme jolloin sairaustilastot muuttuisivat

Lue lisää

kiusattiin nyt taas tutisuttaa apua ei saa mistään laiskahan tietysti olen kunnen halua tutisevana olla ihmisten ilmoilla

_Antti kirjoitti:

Itse asiassa masennuksen katsotaan johtuvan pääasiassa siitä, että aivojen serotoniinijärjestelmä on yliherkkä, eli serotoniinireseptoreita (joiden kautta serotoniini-niminen aine vaikuttaa aivotoimintaan) on ylimääräisiä tai ne ovat normaalia herkempiä tms. Serotoniinin määrä voi olla kuitenkin täysin normaali. Jos tilanne on tämä, niin SSRI-lääkkeet auttavat, mutta eivät heti, vaan viiveellä. Tämä johtuu siitä, että serotoniinijärjestelmään kasautuva serotoniini aiheuttaa reseptorien alassäätelyä eli niiden herkkyys/määrä laskee. Jos masennus johtuu siitä, että serotoniinia on liian vähän, SSRI-lääkkeet auttavat parhaiten heti kun niitä otetaan ensimmäistä kertaa.

Masennukseen voi vaikuttaa myös noradrenaliini- ja dopamiinijärjestelmien häiriöt. Sen vuoksi jotkut mielialalääkkeet vaikuttavat myös niihin.

Psykoosioireilla on havaittu olevan yhteyttä dopamiini- ja serotoniinijärjestelmien yliaktiivisuuteen, ja tämän takia antipsykoottiset lääkkeet salpaavat dopamiini- ja serotoniinireseptorien toimintaa. Perinteiset antipsykootit vaikuttavat vain dopamiinireseptoreihin, sen sijaan esim. ketiapiini vaikuttaa enemmänkin serotoniinireseptoreihin.

Lue lisää

Antti ja muut. Mitään YLIherkkyyttä ei ole olemassakaan. Ihmiset ovat niin herkkiä kuin ovat, toiset enemmän, toiset vähemmän. Yliherkkyys (sana on huono, herkkyys ei voi mennä yli) on luonnollista ja biologista se ei todellakaan ole mikään sairaus eikä vika, ja siksi sitä ei tarvitse lääkitä. Siis liian herkkä ei voi olla ja oli ihminen sitten miten herkkä tahansa niin se on normaalia ja se ei oikeuta muita käyttäytymään huonosti. Antakaa sen olla. Ja opetelkaa sosiaalisia taitoja, jolloin ette ahdistele ja kiusaa meitä herkkiä törkeällä ja hyökkäävällä käytöksellänne, niin mitään paniikkia ei synny. Paniikki, joka on seurausta siis herkkyydestä on normaali reaktio päällekäyvään käytökseenne. Käyttäytykää siis kunnolla ja sopeuttakaa käytöksenne herkkien mukaisesti. Lopettakaa meidän kiusaaminen. On kyse huonoista sosiaalisista taidoista, älkää syyttäkö herkkiä omasta taitamattomuudestanne.
Siis herkkyys on aivan normaalia ja sen vuoksi sitä ei tarvitse lääkitä missään nimessä. EI OLE OLEMASSA MITÄÄN YLIHERKKYYTTÄ. Itse olen siis todella herkkä myös, mutta en kärsi siitä millään tavalla eikä se haittaa elämääni. Ihmisten törkeä suhtautuminen sen sijaan häiritsee ja haittaa, ei herkkyys itsessään. Herkkyys on sitä paitsi hyvä piirre ja siitä on hyötyä monin tavoin elämässä.
Tasapuolisuuden nimissä voitaisiin alkaa lääkitsemään ja diagnosoimaan myös aliherkkiä. Monilla kun on ongelmana nimenomaan herkkyyden puute, ei se että sitä olisi liikaa. Liika järkeistäminen ja järjellä eläminen, jolla moni toki väärin perustein elämässä menestyy, on monin verroin sairaampaa. Liian järkevät ja ei-herkät siis mielisairaalaan ja lääkitys kuntoon. Herkkyys ei ole ongelma, herkkyyden puute on.
Me herkät reagoimme juuri niin voimakkaasti kuin reagoimme ja se on ihan luonnollista. Ihmiset ovat erilaisia ja se on luonnollista. Ymmärtäkää tämä asia nyt viimein ja antakaa olla. Minä en ainuttakaan tablettia ota se on varma se. Asia loppuunkäsitelty tähän aiheeseen ei tarvitse enää palata. Eikös niin.

Mulla ei ole mitään diagnoosia mistään,mutta olen aikuispuolella joutunut opon haukkumaksi,vain ainoastaan siitä syystä,et opiskelen työkkärin-rahalla.Vihanpito alkoi siitä kun pyysin saada apua harjoittelupaikan etsimisessa.Tosin en pyytänyt häntä sitä etsimään vaan antamaan vinkkejä.Hänellä on myös asenne et minusta ei tälle alalle vaan ole.Sen huomaan siitä että muille työkkärinrahoilla opiskeleville taas apuja kyllä satelee.Itse kamppailen joka ikinen syksy ja kevät että lopetanko opiskelut vai en.Mutta aina jostakin sen tsempin löydän ja ajattelen et sille natsille mä vielä näytän.
Mä en kadu mitään muuta tässä kuin sitä,että kun tämä haukkuminen alkoi,niin en ottanut tämän opon pomoon yhteyttä ja valittanut sinne.Koska on meillä opiskelijoillakin Oikeudet!Jokainen opo oppikoon hoitamaan työnsä sekoittamatta siihen omaa henkiläkohtaista elämäänsä.
Pitäkää puolenne,sitä minäkin opettelen.Palautteen annan minäkin kun opiskelut on käyty .

Ei pidä paikkaansa. Fyysinen sairaus ei aina näy päällepäin esim Sjögrenin syndrooma jne.

Psyykkinen sairaus voi näkyä päällepäin.

mustavalkoista kirjoitti:

Ei pidä paikkaansa. Fyysinen sairaus ei aina näy päällepäin esim Sjögrenin syndrooma jne.

Psyykkinen sairaus voi näkyä päällepäin.

Joo ei näy aina päällepäin ja USEIN vähätellään, mutta paskat mä niistä
kun nekään ei minusta välitä.

Ikävä kyllä BKT kuivuisi olemattomaksi jos kaikki saisivat 2v saikkua läheisen tm menehtymisen vuoksi. Et siksi.

E kirjoitti:

Ikävä kyllä BKT kuivuisi olemattomaksi jos kaikki saisivat 2v saikkua läheisen tm menehtymisen vuoksi. Et siksi.

Totta. 2 VIIKKOA on se standardi. Mihin tahansa vaivaan (ehkä jotain ihme syöpiä lukuuottamatta) 2 vuotta tuntuu paljolta, ennemmin lyhyempiä saikkuja joiden päätteessä aina harkitaan uudelleen.

Läheisen menetyksen jälkeen on tärkeää jatkaa elämää, varmasti tulevaisuus tuntuu toivottomalta, jos sellaista ei ole kun kotona jököttää.

Psyykkisistä ongelmista myönnetään pikemminkin liikaa saikkuja. Tutkimusten mukaan lievää ja jopa keskivaikeaa masennusta ei tule hoitaa sairaslomalla, sillä näitä sairastavalle tekee hyvää nostaa perseensä penkistä ja tehdä jotain.

Ymmärrän hyvin lääkäriä, joka on kieltäytynyt 2 vuoden saikusta. Ei sitä mitenkään voi määrätä normaaliin suruun! (Muuten oma äitini oli tasan yhden päivän pois töistä isänsä kuoleman jälkeen, sekin hautajaispäivä)

Et oo tosissas kirjoitti:

Totta. 2 VIIKKOA on se standardi. Mihin tahansa vaivaan (ehkä jotain ihme syöpiä lukuuottamatta) 2 vuotta tuntuu paljolta, ennemmin lyhyempiä saikkuja joiden päätteessä aina harkitaan uudelleen.

Läheisen menetyksen jälkeen on tärkeää jatkaa elämää, varmasti tulevaisuus tuntuu toivottomalta, jos sellaista ei ole kun kotona jököttää.

Psyykkisistä ongelmista myönnetään pikemminkin liikaa saikkuja. Tutkimusten mukaan lievää ja jopa keskivaikeaa masennusta ei tule hoitaa sairaslomalla, sillä näitä sairastavalle tekee hyvää nostaa perseensä penkistä ja tehdä jotain.

Ymmärrän hyvin lääkäriä, joka on kieltäytynyt 2 vuoden saikusta. Ei sitä mitenkään voi määrätä normaaliin suruun! (Muuten oma äitini oli tasan yhden päivän pois töistä isänsä kuoleman jälkeen, sekin hautajaispäivä)

Lue lisää

Hei haloo,just tollaset tulee sanomaan tänne että jos on masennus niin pitäs nostaa perse penkistä. Kuule se ei mee noin vaan,lievän masennuksen kanssa ehkä vielä pystyy elämään,mutta ei keskivaikean tai vaikean. Kun ihminen masentuu niin yleensä siihen on syy,joku trauma tai läheisen menettäminen. Me ollaan kuule hyvin yksilöllisiä ja koetaan asiat erilailleen,joku voi tarvita vaqikka sen kahden vuoden saikun. Mun mielestä on ihan turha sellasten tulla tänne huuteleen jotka ei ole vaikeeta masennusta käynyt läpi että mitä se on,ei ois ihan heti tullu mieleen että nostanpa tässä perseeni penkistä ja meen töihin..

Terveisin : Lapsuuden traumoja kokenut,perheväkivallasta kokenut,raiskauksen kokenut,oman lapsen menettänyt ja siskon menettänyt

Meikäläinen diagnosoitiin vajaatyökykyiseksi.(erikoislääkäri).B-lausunnossa samainen leguri suosittaa työkokeilua psyykkisen toimintakyvyn riittävyyden arvioimiseksi.Ja kehottaa tarpeen mukaan hakeutumaan jatkoselvittelyihin omalle terveysasemalle.(Aika varattu).En ole kyennyt työntekoon 25:een vuoteen traumaattisen stressin takia. Tuona aikana saaanut työmarkkinatukea,kunnes työkkäri vuosi sitten hiffas ettei niillä ole tarjota minulle sopivaa palvelua ja laittoivat sossun asiakkaaksi.Saamani lääkärin lausunnon perusteella sossu nyt tod.näk "pakottaa"mut takasiin työkkäriin ja työkkäri sitten työkokeiluun.Ja jos en näin suostu toimimaan, niin ilman perusteltua syytä kieltytymiselle vähentävät toimeentulotukea 20%ja mahd. toistuvasta kieltäytymisesstä 40%!!!!.
Ainoat pätevät syyt kieltäytyä ovat viranomaisille luultavasti kooma tai kuolema.

Voi hyvää päivää sanon vaan Tulis yhteiskunnalle huomattavasti halvemmax laittaa suoraan eläkkeet, kun pomputtaa ihmisiä tähän tyyliin.

Mä en jaksa enää enempää vakuutella yhtään auktoriteetteja ,tehkööt mitä lystäävät.

Työkokeiluun tai vastaavaan en jok.tap aio suostua!
Meinas unohtuu, et olin kuntouttavassa työtomiinnassa pari vuotta ennen sossuun siirtymistä yhdeksällä eurolla päivä, enkä yllätys yllätys kuntoutunut:)

lhhdf-ähds kirjoitti:

Hei haloo,just tollaset tulee sanomaan tänne että jos on masennus niin pitäs nostaa perse penkistä. Kuule se ei mee noin vaan,lievän masennuksen kanssa ehkä vielä pystyy elämään,mutta ei keskivaikean tai vaikean. Kun ihminen masentuu niin yleensä siihen on syy,joku trauma tai läheisen menettäminen. Me ollaan kuule hyvin yksilöllisiä ja koetaan asiat erilailleen,joku voi tarvita vaqikka sen kahden vuoden saikun. Mun mielestä on ihan turha sellasten tulla tänne huuteleen jotka ei ole vaikeeta masennusta käynyt läpi että mitä se on,ei ois ihan heti tullu mieleen että nostanpa tässä perseeni penkistä ja meen töihin..

Terveisin : Lapsuuden traumoja kokenut,perheväkivallasta kokenut,raiskauksen kokenut,oman lapsen menettänyt ja siskon menettänyt

Lue lisää

Komppaan sua täysin. Tää maailma on täynnä sydämmettömyyttä ja ymmärtämättömyyttä. Itte oon keski-ikäinen mies ja kärsin vaikeasta masennuksesta.

MrNobody69 kirjoitti:

Komppaan sua täysin. Tää maailma on täynnä sydämmettömyyttä ja ymmärtämättömyyttä. Itte oon keski-ikäinen mies ja kärsin vaikeasta masennuksesta.

Sä olet ihana, muista se.

Toi oli hyvä neuvo: rakasta itseäsi. hyvä kirjoitus. Olen tuo yllä kuvailemasi hlö, suurinpiirtein. Aina voisi olla laihempi, rikkaampi ja blaa blaa.. Mutta. En jaksa nähdä ystäviä tai ketään!! Kärsin vaikka elämässäni on tosi paljon hyvää ((( ja usein haluan vain pois täältä. Vihaan itseäni.

Haluan silti uskoa et pystyy eheytymään ja luomaan elämänsä sellaiseksi kun haluaa. 'The best way to predict the future is to create one'

Oot tosi epäkypsä. Näköjää su elämä ei on ollu pumpulilinnaa vähä liianki kaua.

Että v.2014 alkaa uusi Eu-rahoituskausi.Yleistä on.että taas arvonlisävero nousi.Yleistä on,että sairaaloita ja terveyskeskuksia täytyy yhtenäistää.Yleistä on,että lähipalvelut muuttuvat etäpalveluiksi.Yleistä on,että yöllä ihminen ei voi enää vakavasti sairastakkaan terveyskeskuksien ja ampulanssien vähyyden vuoksi.

Vois tappaa ittensä just nyt, kun tuollaista tekstiä erehdyin lukemaan.
yli 25 vuotta työelämässä olleena ja nyt työkyvyttömyyseläkkeellä, niin älä jumalauta sano, että noita asioita pitäisi tiukentaa. Kaikkeni oon tehnyt, että oisin työelämässä selviytynyt. Henki olisi työssä lähtenyt, ellei lääkärit olisi laittaneet sairaslomalle.

Mikä siinä on, ettei ihmiset ymmärrä, ettei meistä jokaisesta ole työntekoon. Mulla tämän sairauden hoito on KOKOPÄIVÄISTÄ työtä. En makaa sohvalla ja syljeksi kattoon, vaan käyn kuntouttavassa toiminnassa ja yritän pysyä elämässä kiinni. Edes sen reunassa. Fyysisiä sairauksia yritän parhaani mukaan hoitaa ja hoidattaa.

Mitä käytännössä tarkoittaa ELÄMINEN TOISTEN RAHOILLA. Mäkin maksan veroja eläkkeestäni ja työstäni olen maksanut tuon 25 vuotta. Työtön ja sairaskin maksaa veroja päivärahoistaan.

Masentunut ei nauti olostaan "joutilaana". Joinakin päivinä joka sekunti on tuskaa, silkkaa tuskaa. Niin kovaa tuskaa, että mennään ambulanssilla sairaalaan.

Millä oikeudella yhteiskunta voi vaatia työskentelemään siionisti pankkirien piikkiin alipalkattuna?On laskettu että normaali yrittäjä tulolla ,joka pitäisi olla myös pakko työllistetyn palkka ,koko loppuelämän kustannukset on hoidettu n.3 vuoden työnteolla ,a 60e/h,rahaa pitäisi tulloin olla jo niin paljon tilillä,että siitä pystyy kustantamaan minimitoimeentulon koko loppuelämänsä ajaksi?
Tietenkin saa tehdä sitten vapailla markkinoilla lisää jos tahtoo ja on työtä jota tehdä.
Nyt on vain niin,että ihmisiä pidetään tahallaan voiton tavoittelijoiden orjina,teettämällä heillä työtä alihintaan,heidän itsensä ymmärtämättä tilannetta tai voimatta puuttua siihen ja tätä tehdään vielä yhteiskunnan suojeluksella.
Parempi olisi ,jos rahanteko oikeus otettaisiin pois markkinoilta ja annettaisiin valtioille itselleen.Silloin tällaista työvoiman väärinkäyttöä ei pääsisi edes syntymään.
Tämä on jo pelkästään huutava vääryys,joka masentaa monia.Ja jos et tee kuten käsketään,ja tee orjatyötä rikkaampien hyväksi,saat rangaistuksia.
Tuo pakollinen työmäärä jaettuna esim.n85 vuoden eliniän ajalle ei ole kuin n.2 viikkoa/vuosi.
Ei yhteiskunnalla pitäisi olla oikeuksia vaatia keneltäkään enempää kuin tämä,jokainen voi sitten lisäksi tehdä työtä ja bisnestä niin paljon kuin haluaa ja voi ja jaksaa.

"Joku ajattelee nyt, että minä en ole koskana ollut masentunut! väärin meni!"

Kyllä kaikki ihmiset ovat joskus masentuneita ja kaikkien elämässä on kriisejä. Psyyykkinen sairaus on jotakin ihan muuta. Entisen loisen kirjoitus on juuri sitä paskaa, mitä psyykkisesti sairas saa niskaansa kaiken maailman "on minullakin ollut kriisejä" .-asiantuntijoiden syytämänä. Sehän se juuuri on se terveyden ja sairauden ero. Terve elää kriisinsä, surunsa, alakulonsa jne. ja elämä jatkuu ja kulkee eteenpäin. Masennussairaus on sitä, että ihmisen tunnemaailma ja kokemukset eivät ole terveitä ja oikean "vahvuisia" suhteessa ympäristöön, elämäntilanteeseen ja tapahtumiin. Tunteet ovat sairaita, vinksahtaneita, häiriintyneitä... Sitä on ns. normaalin ihmisen vaikea käsittää ja sitä on vaikea käsittää sellaisenkin, joka on masennuksen kokenut ja siitä toipunut. Masennus on harha, mutta se on masennussairaan ainoa todellisuus ja kokemus elämästä ja sairaan ainoa todellisuus. Masennussairas elää eri todellisuudessa kuin ympäröivät ihmiset. Se on se sairaus, mielen harha. Joskus masennus voi viedä psykoosiin ja silloin realiteetit pettävät muunkin kuin oman tunnemaailman suhteen, mutta se on harvinaista. Useimmat masennussairaat säilyttävät realiteettien tajun (järkensä) muiden asioiden kuin omien tunnekokemusten suhteen ja se ei näy päälle. On vaikea ymmärtää sairaan kokemusta (sairautta), koska toisen tunteita ja yleensä masennukseen liitttyvää ahdistusta ja tuskaisuutta ei voi kokea. Eikä terve voi niitä käsittää. koska ne ovat sairaita kokemuksia. Se sairaus.

Kokemusta on kirjoitti:

"Joku ajattelee nyt, että minä en ole koskana ollut masentunut! väärin meni!"

Kyllä kaikki ihmiset ovat joskus masentuneita ja kaikkien elämässä on kriisejä. Psyyykkinen sairaus on jotakin ihan muuta. Entisen loisen kirjoitus on juuri sitä paskaa, mitä psyykkisesti sairas saa niskaansa kaiken maailman "on minullakin ollut kriisejä" .-asiantuntijoiden syytämänä. Sehän se juuuri on se terveyden ja sairauden ero. Terve elää kriisinsä, surunsa, alakulonsa jne. ja elämä jatkuu ja kulkee eteenpäin. Masennussairaus on sitä, että ihmisen tunnemaailma ja kokemukset eivät ole terveitä ja oikean "vahvuisia" suhteessa ympäristöön, elämäntilanteeseen ja tapahtumiin. Tunteet ovat sairaita, vinksahtaneita, häiriintyneitä... Sitä on ns. normaalin ihmisen vaikea käsittää ja sitä on vaikea käsittää sellaisenkin, joka on masennuksen kokenut ja siitä toipunut. Masennus on harha, mutta se on masennussairaan ainoa todellisuus ja kokemus elämästä ja sairaan ainoa todellisuus. Masennussairas elää eri todellisuudessa kuin ympäröivät ihmiset. Se on se sairaus, mielen harha. Joskus masennus voi viedä psykoosiin ja silloin realiteetit pettävät muunkin kuin oman tunnemaailman suhteen, mutta se on harvinaista. Useimmat masennussairaat säilyttävät realiteettien tajun (järkensä) muiden asioiden kuin omien tunnekokemusten suhteen ja se ei näy päälle. On vaikea ymmärtää sairaan kokemusta (sairautta), koska toisen tunteita ja yleensä masennukseen liitttyvää ahdistusta ja tuskaisuutta ei voi kokea. Eikä terve voi niitä käsittää. koska ne ovat sairaita kokemuksia. Se sairaus.

Lue lisää

Luepas kirjoitukseni uudelleen! Kirjoitukseni oli asiallinen ja syvällinen. Lähestyin asiaa monesta näkökulmasta. Tärkein pointtini oli se, että ihmisiä, joilla on psyykkisiä ongelmia, heitä pitäisi auttaa erilaisila keinoilla kuin mitä se nyt tehdään. Lääkkeet eivät paranna ketään! Lääkkeiden käyttö pitäisi olla väliaikaista.Ihmisille tehdään erilaisia diagnooseja, joilla heidät leimataan loppuiäkseen ja samalla heille luodaan sairauden kuva, josta ei voi parantua.

Joissakin mielisairauksissa (esim. skitsofrenia) voi olla välttämätöntä käyttää lääkkeitä. Mutta monilla "mielisairailla" lääkkeet vain estävät heitä käymästä tunteitaan läpi ja estävät heitä parantumasta. Olen itse käynyt läpi sellaiset tunnehelvetin, että tiedän kyllä mistä puhun. Mnun kohdallani ei ole kyse mistään hetken masennuksesta, vaan vuosien helveteistä! Vain tunteiden läpi käyminen ja henkinen työskentyly voi eheyttää ihmisen.

Kirjoitin kirjoituksessani selkeästi, että yhteiskunnan auttamismenetelmät ovat huonot ja niitä pitäisi kehittää. MIksi tämä herättää niin suurta kiukkua täällä? Ettekö haluakaan parantua? Kaikki ihmiset eivät halua parantua, koska sairaana oleminen antaa heille mahdollisuuden jatkaa kaikkea kuten ennen. Sairaana oleminen antaa oikeuden käyttäytyä ja olla tietyllä tavalla.. niin surkuhupaisaa, kun se onkin.. ihminen saa oman palkintonsa rämpiessään omassa surkeudessaan. Parantuminen tietäisi sitä, että pitäisi alkaa ottaa vastuu omasta elämästä ja omasta onnellisuudesta. Ja tämä muutos ei todellakaan ole useimmille helppoa! sen voin sanoa omasta kokemuksestani. Kenenkään on turha siellä väitellä, etten muka tietäisi mistä puhun. Olen tehnyt sen valtaisan ryhtiliikkeen ja rutistuksen, joihin useimmat täällä eivät pysty, eivätkä halua edes yrittää.

MIkä sinun pointtisi on? Haluatko ottaa jotain onkeeni kirjoituksestani vai yrittää siellä perustella ja selitellä, etten voi ymmärtää masentunutta raukkaa? Tulee tunne, että yrität siellä selitellä masentuneen kärsimystä.. Tässä yhteiskunnassa on paljon masentuneita ja diagnoosin saaneita, jotka voisivat parantua oikeanlaisella psyykkisellä kuntoutusohjelmalla! Ainoa tie paranemiseen on käydä läpi kaikki helvetilliset tunteet eli käytännössä tarkoittaa, että itkut itketään, viha ja kaikki negatiivisuus saa tulla tunnettavaksi.. ihminen parantuu vain, kun tunnekeho puhdistuu! Tottakai on olemassa niin sairaita ihmisiä, jotka eivät parane, mutta on keinoja joilla heidänkin oloaan voi helpottaa.

Ps. kIrjoitukseni tarkoitus ei ole parjata ketään ja niin en ole tehnytkään! Jos joku on niin kokenut, niin kyse on vain heidän omista haavoistaan. Haluan kirjoituksellan herätellä ihmisiä ajattelemaan laajemmin, sekä herätellä ihmisiä ottamaan myös enemmän vastuuta itse omasta elämästään ja onnellisuudestaan ja miettimään, että voisko itse löytää avaimia parantumiseen.

työkyvytön ei loinen kirjoitti:

Vois tappaa ittensä just nyt, kun tuollaista tekstiä erehdyin lukemaan.
yli 25 vuotta työelämässä olleena ja nyt työkyvyttömyyseläkkeellä, niin älä jumalauta sano, että noita asioita pitäisi tiukentaa. Kaikkeni oon tehnyt, että oisin työelämässä selviytynyt. Henki olisi työssä lähtenyt, ellei lääkärit olisi laittaneet sairaslomalle.

Mikä siinä on, ettei ihmiset ymmärrä, ettei meistä jokaisesta ole työntekoon. Mulla tämän sairauden hoito on KOKOPÄIVÄISTÄ työtä. En makaa sohvalla ja syljeksi kattoon, vaan käyn kuntouttavassa toiminnassa ja yritän pysyä elämässä kiinni. Edes sen reunassa. Fyysisiä sairauksia yritän parhaani mukaan hoitaa ja hoidattaa.

Mitä käytännössä tarkoittaa ELÄMINEN TOISTEN RAHOILLA. Mäkin maksan veroja eläkkeestäni ja työstäni olen maksanut tuon 25 vuotta. Työtön ja sairaskin maksaa veroja päivärahoistaan.

Masentunut ei nauti olostaan "joutilaana". Joinakin päivinä joka sekunti on tuskaa, silkkaa tuskaa. Niin kovaa tuskaa, että mennään ambulanssilla sairaalaan.

Lue lisää

Joo mutta edelleen olet yhteiskunnan näkökulmasta kulurasite.

Se näkyy pian myös siinä että sairastamisen kriteerit muuttuvat, voit olla sairas mutta sillä ei ole merkitystä jos sinut voi pakottaa työhön jollain konstilla. JNälkä tekee terveeksi, sanotaan.

Sairailla ja köyhillä ei ole juuri vaihtoehtoja. He ovat niitä joilta otetaan koska se on helpoin tie, orpojen osuudet ja lesken leivät on suosittuja!

Kokemusta on kirjoitti:

"Joku ajattelee nyt, että minä en ole koskana ollut masentunut! väärin meni!"

Kyllä kaikki ihmiset ovat joskus masentuneita ja kaikkien elämässä on kriisejä. Psyyykkinen sairaus on jotakin ihan muuta. Entisen loisen kirjoitus on juuri sitä paskaa, mitä psyykkisesti sairas saa niskaansa kaiken maailman "on minullakin ollut kriisejä" .-asiantuntijoiden syytämänä. Sehän se juuuri on se terveyden ja sairauden ero. Terve elää kriisinsä, surunsa, alakulonsa jne. ja elämä jatkuu ja kulkee eteenpäin. Masennussairaus on sitä, että ihmisen tunnemaailma ja kokemukset eivät ole terveitä ja oikean "vahvuisia" suhteessa ympäristöön, elämäntilanteeseen ja tapahtumiin. Tunteet ovat sairaita, vinksahtaneita, häiriintyneitä... Sitä on ns. normaalin ihmisen vaikea käsittää ja sitä on vaikea käsittää sellaisenkin, joka on masennuksen kokenut ja siitä toipunut. Masennus on harha, mutta se on masennussairaan ainoa todellisuus ja kokemus elämästä ja sairaan ainoa todellisuus. Masennussairas elää eri todellisuudessa kuin ympäröivät ihmiset. Se on se sairaus, mielen harha. Joskus masennus voi viedä psykoosiin ja silloin realiteetit pettävät muunkin kuin oman tunnemaailman suhteen, mutta se on harvinaista. Useimmat masennussairaat säilyttävät realiteettien tajun (järkensä) muiden asioiden kuin omien tunnekokemusten suhteen ja se ei näy päälle. On vaikea ymmärtää sairaan kokemusta (sairautta), koska toisen tunteita ja yleensä masennukseen liitttyvää ahdistusta ja tuskaisuutta ei voi kokea. Eikä terve voi niitä käsittää. koska ne ovat sairaita kokemuksia. Se sairaus.

Lue lisää

Masentunut luulee olevansa sairas ja työkyvytön mutta se on vain harha. Kyllä yhteiskunta sen harhan pian korjaa ja masentuneetkin huomaa että on vain yksi vaihtoehto: PÄRJÄTÄ KILPAILUSSA! Händikäpit on kuvittelua, maailma ja luonto on julma ja reilu samalla kertaa.

henkivieläpihisee kirjoitti:

Joo mutta edelleen olet yhteiskunnan näkökulmasta kulurasite.

Se näkyy pian myös siinä että sairastamisen kriteerit muuttuvat, voit olla sairas mutta sillä ei ole merkitystä jos sinut voi pakottaa työhön jollain konstilla. JNälkä tekee terveeksi, sanotaan.

Sairailla ja köyhillä ei ole juuri vaihtoehtoja. He ovat niitä joilta otetaan koska se on helpoin tie, orpojen osuudet ja lesken leivät on suosittuja!

Lue lisää

Nälkä pitää ihmisen terveenä. Olkaa onnellisia, jos teillä näläntunnetta on. Ahdistus ja masennus vie minulta ruokahalun, syön koska ihmisen kuuluu syödä. Yritän nukkua tarpeellisen määrän joka yö. Mutta terveiden kirjoihin en ihan vielä taida päästä.

työkyvytön ei loinen kirjoitti:

Vois tappaa ittensä just nyt, kun tuollaista tekstiä erehdyin lukemaan.
yli 25 vuotta työelämässä olleena ja nyt työkyvyttömyyseläkkeellä, niin älä jumalauta sano, että noita asioita pitäisi tiukentaa. Kaikkeni oon tehnyt, että oisin työelämässä selviytynyt. Henki olisi työssä lähtenyt, ellei lääkärit olisi laittaneet sairaslomalle.

Mikä siinä on, ettei ihmiset ymmärrä, ettei meistä jokaisesta ole työntekoon. Mulla tämän sairauden hoito on KOKOPÄIVÄISTÄ työtä. En makaa sohvalla ja syljeksi kattoon, vaan käyn kuntouttavassa toiminnassa ja yritän pysyä elämässä kiinni. Edes sen reunassa. Fyysisiä sairauksia yritän parhaani mukaan hoitaa ja hoidattaa.

Mitä käytännössä tarkoittaa ELÄMINEN TOISTEN RAHOILLA. Mäkin maksan veroja eläkkeestäni ja työstäni olen maksanut tuon 25 vuotta. Työtön ja sairaskin maksaa veroja päivärahoistaan.

Masentunut ei nauti olostaan "joutilaana". Joinakin päivinä joka sekunti on tuskaa, silkkaa tuskaa. Niin kovaa tuskaa, että mennään ambulanssilla sairaalaan.

Lue lisää

Tiedän tunteen, itsekkin olen osa-aikaisella työkyvyttömyyselääkkeellä, vaikean, psykoottistasoisen masennuksen takia. Töihin en voi mennä kun pelkkä arki on taistelua itseni kanssa, väsymystä yms. Ja se, että jos ihminen on masentunut, niin se oireilee yleensä MYÖS FYYSISESTI! Minulla on ollut sellaisiakin kipupäiviä, ettei sängystä meinaa päästä ylös.

Kukaan masentunut ei valitse sitä itselleen. Ja kyllä, tuska on suunnatonta.

15+4 kirjoitti:

Millä oikeudella yhteiskunta voi vaatia työskentelemään siionisti pankkirien piikkiin alipalkattuna?On laskettu että normaali yrittäjä tulolla ,joka pitäisi olla myös pakko työllistetyn palkka ,koko loppuelämän kustannukset on hoidettu n.3 vuoden työnteolla ,a 60e/h,rahaa pitäisi tulloin olla jo niin paljon tilillä,että siitä pystyy kustantamaan minimitoimeentulon koko loppuelämänsä ajaksi?
Tietenkin saa tehdä sitten vapailla markkinoilla lisää jos tahtoo ja on työtä jota tehdä.
Nyt on vain niin,että ihmisiä pidetään tahallaan voiton tavoittelijoiden orjina,teettämällä heillä työtä alihintaan,heidän itsensä ymmärtämättä tilannetta tai voimatta puuttua siihen ja tätä tehdään vielä yhteiskunnan suojeluksella.
Parempi olisi ,jos rahanteko oikeus otettaisiin pois markkinoilta ja annettaisiin valtioille itselleen.Silloin tällaista työvoiman väärinkäyttöä ei pääsisi edes syntymään.
Tämä on jo pelkästään huutava vääryys,joka masentaa monia.Ja jos et tee kuten käsketään,ja tee orjatyötä rikkaampien hyväksi,saat rangaistuksia.
Tuo pakollinen työmäärä jaettuna esim.n85 vuoden eliniän ajalle ei ole kuin n.2 viikkoa/vuosi.
Ei yhteiskunnalla pitäisi olla oikeuksia vaatia keneltäkään enempää kuin tämä,jokainen voi sitten lisäksi tehdä työtä ja bisnestä niin paljon kuin haluaa ja voi ja jaksaa.

Lue lisää

Kapitalismin takia ahdistuin jo omasta olemassaolostani, sillä en halua elää näin ahdistavalla planeetalla.

Kapitalismin olemassaolon takia minut on diagnosoitu masentuneeksi. Olen yrittänyt itsemurhaa. Kun työkkäri koittaa patistaa orjatöihin 9€/päivä "palkalla" johonkin firmaan/pajalle, niin itku tulee sillä ennemmin kuolen kuin alan orjaksi.

TYÖSTÄ ON MAKSETTAVA OIKEA PALKKA JOLLA KANS ELÄÄ, EIKÄ AINOASTAAN KÄDESTÄ SUUHUN!

Pahuutta vaan syntyy aina vaan maailmaan. Vittumaista hommaa. Eläimet elää nätisti sovussa ja aina eläny. Tappaa toisiaan ku on vaan ravintoketjut. Ei tätä ihmisten paskaa kukaan voi tajuta.

tommosta... kirjoitti:

Pahuutta vaan syntyy aina vaan maailmaan. Vittumaista hommaa. Eläimet elää nätisti sovussa ja aina eläny. Tappaa toisiaan ku on vaan ravintoketjut. Ei tätä ihmisten paskaa kukaan voi tajuta.

Lue lisää

Ei vaikka lukis kuinka paljon tahansa materiaalia. Silti se on täys mysteeri. Vaikka lukis satoja sairaita murhajuttuja. Ei selvitä asiaa. Mikä tää ketju muuten oli?

Meikäläinen on n. 40-vuotias mies ja vakavaa siis diagnosoitua vakavaa masennusta ja ahdistusta olen sairastanut kohta pari vuotta. Tosin oireita on ollut jo useita vuosia. Duuni meni alta, neljä alaikäistä lasta, asuntovelkaa tarpeeksi, vanhemmat ja lähisuku lähes kokonaan kannettu hautaan, alkoholismia ja sen seurauksia joudun katsomaan "lähietäisyydeltä" jne.

Masennus on hiipinyt kuvioihin vuosien saatossa kunnes n. vuosi sitten alkoi vaihe jolloin paskalle ja kuselle nouseminenkin tuntuivat ylivoimaiselta. Laskuja ei ole tullut vuoden aikana hoidettua muuta kuin aivan pakolliset, lähinnä suoraveloituksessa olevat ja nyt vouti ja ulosotto ovat kimpussa.

Asunnossa ja pihapiirissä kaikkialla näkyy keskeneräisiä asioita, joista saa kuulla jatkuvasti. Eniten vituttaa ihmisten vähättelevä, vittuileva ja eristäytyvä suhtautuminen.

Velat ovat velkoja ja pitää tietenkin maksaa. En vaan kykene käsittämään sitä miten esim. n. 200 euron velka voi kulujen jälkeen kaksin tai kolminkertaistua ja että miten se parantaa jo valmiiksi vaikeassa asemassa olevan ihmisen maksukykyä. Laki siis sallii uhkailun ja kiristämisen. Masennus aiheuttaa työkyvyttömyyden, mutta ulosvetäjän mukaan laskut pitää silti hoitaa ajallaan. Ulosotossa oikaistaan mutkat suoriksi ja jätetään huomioimatta oleellisia asioita, jotka ovat maksuvaikeuksien taustalla. Mun puolestani asiat saa olla ja mennä jos kerran viranomaisilla on laillinen oikeus potkia jo valmiiksi vaikeassa asemassa olevaa ihmistä. Oma moraalini ei suostu käsittämään sitä, että maassa jo olevaa potkitaan tai lyödään lisää. Päinvastoin pitäisi auttaa nousemaan jaloilleen ja vasta sen jälkeen selvitetään erimielisyydet. .

Mun puolestani asiat saavat mennä niin kuin menevät. Pyydän nöyrästi anteeksi yhteiskunnalta sairastumistani. Jos kerran olen pelkkä riippakivi ja rasite niin pitänee harkita vakavasti jos aloittaisin ne viimeiset YT-neuvottelut tuon yläkerran ukon kanssa.

Lapinpölö kirjoitti:

Meikäläinen on n. 40-vuotias mies ja vakavaa siis diagnosoitua vakavaa masennusta ja ahdistusta olen sairastanut kohta pari vuotta. Tosin oireita on ollut jo useita vuosia. Duuni meni alta, neljä alaikäistä lasta, asuntovelkaa tarpeeksi, vanhemmat ja lähisuku lähes kokonaan kannettu hautaan, alkoholismia ja sen seurauksia joudun katsomaan "lähietäisyydeltä" jne.

Masennus on hiipinyt kuvioihin vuosien saatossa kunnes n. vuosi sitten alkoi vaihe jolloin paskalle ja kuselle nouseminenkin tuntuivat ylivoimaiselta. Laskuja ei ole tullut vuoden aikana hoidettua muuta kuin aivan pakolliset, lähinnä suoraveloituksessa olevat ja nyt vouti ja ulosotto ovat kimpussa.

Asunnossa ja pihapiirissä kaikkialla näkyy keskeneräisiä asioita, joista saa kuulla jatkuvasti. Eniten vituttaa ihmisten vähättelevä, vittuileva ja eristäytyvä suhtautuminen.

Velat ovat velkoja ja pitää tietenkin maksaa. En vaan kykene käsittämään sitä miten esim. n. 200 euron velka voi kulujen jälkeen kaksin tai kolminkertaistua ja että miten se parantaa jo valmiiksi vaikeassa asemassa olevan ihmisen maksukykyä. Laki siis sallii uhkailun ja kiristämisen. Masennus aiheuttaa työkyvyttömyyden, mutta ulosvetäjän mukaan laskut pitää silti hoitaa ajallaan. Ulosotossa oikaistaan mutkat suoriksi ja jätetään huomioimatta oleellisia asioita, jotka ovat maksuvaikeuksien taustalla. Mun puolestani asiat saa olla ja mennä jos kerran viranomaisilla on laillinen oikeus potkia jo valmiiksi vaikeassa asemassa olevaa ihmistä. Oma moraalini ei suostu käsittämään sitä, että maassa jo olevaa potkitaan tai lyödään lisää. Päinvastoin pitäisi auttaa nousemaan jaloilleen ja vasta sen jälkeen selvitetään erimielisyydet. .

Mun puolestani asiat saavat mennä niin kuin menevät. Pyydän nöyrästi anteeksi yhteiskunnalta sairastumistani. Jos kerran olen pelkkä riippakivi ja rasite niin pitänee harkita vakavasti jos aloittaisin ne viimeiset YT-neuvottelut tuon yläkerran ukon kanssa.

Lue lisää

sama meno 41v. nyt ja maallemuutto 8v. sitten moka. ittellä alkaa nyt olla se taitepiste, eli kaikki myyntiin ja karkuun kun viellä ? jaksaa

Niinhän se, olet antanut periksi ja nyt luulet että joku on siitä valmis maksamaankin! Huonoa ohjelmaa.

täytyyhän kolikolla olla se toinen puoli

ei hyvää ilman pahaa
ja ei ole tyytyväisyyttä ilman tyytymätöntä ihmistä
ihmisen onnellisuus perustuu toisten epäonneen

mieti täydellistä henkistä ja fyysistä kommunismia jossa kaikilla olisi asiat yhtä hyvin

sehän olisi kauheaa, koska silloin elämä pysähtyisi
kenelläkään ei olisi enää oravanpyörässä tarkoitusta koska oravanpyörää ei olisi

termodynamiikassa lämpö siirtyy koska on lämpötilaeroja...toisin sanoen ainoastaan absoluuttisessa nollapisteessä kaikki olisi samaa paskaa
ja ei olisi onnellisuutta ei epäonnea, ei mitään, ei siis yhtään mitään.
sitäkö haluat?

ei!
vaan jatka taistelua ja nauti oravanpyörästä.
vaikka olet nyt tappiolla (se masentaa että ei pärjää tässä elämän oravanpyörässä) niin SINULLA ON MAHDOLLISUUS voittaa, ainoastaan sinulla.
nauti siis elämäsi oravanpyörästä sitä ei haudassa sitten saa enää kokea

muista myös lukea sarasvuota, ja tamin vinkkejä!
voittaminen on mielentila ja kuka tahansa voi voittaa

Näin juuri! Itku ja ruikuttaminen on tylsää, ei sitä kukaan halua kuunnella. Siksi sairaiden ja heikkojen osa on jäädä syrjään ja tulla hyväksikäytetyiksi. Se on luonnon lakikin, ihminenkin on kuin kyyhkynen. Nokkii heikompansa kuoliaaksi ja siihen pitää vain tottua.

henkivieläpihisee kirjoitti:

Näin juuri! Itku ja ruikuttaminen on tylsää, ei sitä kukaan halua kuunnella. Siksi sairaiden ja heikkojen osa on jäädä syrjään ja tulla hyväksikäytetyiksi. Se on luonnon lakikin, ihminenkin on kuin kyyhkynen. Nokkii heikompansa kuoliaaksi ja siihen pitää vain tottua.

Lue lisää

jumala on siis natsi?

Haista sinä kuule vittu,vai pitäiskö tulla ihan sinne haistattaan. Jos ihminen on masentunu,ei sitä noin vaan oteta pois, et hei mä alotan täs uuden elämän,nyt mä vaan päätän et en ole enää masentunu.Pitäisköhän sun hodattaa tuo pääs kun ei taida olla kaikki muumit laaksossa!!

Näinhän se on. Mutta silloin kun on ajanut itsensä masentuneen tilaan on raskasta olla olemassakin. Toki myönnän, että kotityöt ovat jääneet masennuksen varjolla miehen kontolle. On tämä paska sairaus. Masennushan on itseensä käännettyä vihaa. Miksei sitä voisi vihata jotain muuta kuin itseään??
tahdon uskoa, että jonakin päivänä tämä on taakse jäänyttä elämää. Haluaisin tehdä sen päätöksen, että en ajattele kaikesta negatiivisesti. Jotain on kuitenkin aina hyvinkin.

ogtgnmxz kirjoitti:

Haista sinä kuule vittu,vai pitäiskö tulla ihan sinne haistattaan. Jos ihminen on masentunu,ei sitä noin vaan oteta pois, et hei mä alotan täs uuden elämän,nyt mä vaan päätän et en ole enää masentunu.Pitäisköhän sun hodattaa tuo pääs kun ei taida olla kaikki muumit laaksossa!!

Lue lisää

No hetihän sinäkin jaksoit ryhtyä haistattelemaan ja aggressioon, sekin energia olisi paremmassa käytössä jos tekisit jotain hyödyllistä etkä uhkailisi!

Itseasiassa sitä on syvempikin masennus kun se kohta missä itketään silmät päästä. Kun on mennyt sen itkun ohi alaspäin, tulee tila jossa ei enää tunne surua tai mitään ja edes itsemurha ei tunnu kamalalta, pikemminkin sellaiselta että sen voisi jopa tehdä, kun ei mikään tunnu enää miltään.

Minä elin sellaisessa tunteessa monia vuosia omasta elämästäni. Puhun siis kokemuksen äänellä, että se masennus pahenee pelkästään, jos sinne kotiin jää eikä mitään tee. Kun ei tee mitään, ei saa mitään aikaiseksi. Ja kun ei saa mitään aikaiseksi, sitä masentuu enemmän, kun tuntee itsensä huonoksi.

Harmi on se, ettei moni vakavasta masennuksesta halua parantua. Tai jos halutaan, niin silloin odotetaan että joku ulkopuolinen (lääkäri, lääkkeet,ym..) poistaa sen meistä, ilman että me itse teemme pääkopassa niitä muutoksia.

322222 kirjoitti:

Itseasiassa sitä on syvempikin masennus kun se kohta missä itketään silmät päästä. Kun on mennyt sen itkun ohi alaspäin, tulee tila jossa ei enää tunne surua tai mitään ja edes itsemurha ei tunnu kamalalta, pikemminkin sellaiselta että sen voisi jopa tehdä, kun ei mikään tunnu enää miltään.

Minä elin sellaisessa tunteessa monia vuosia omasta elämästäni. Puhun siis kokemuksen äänellä, että se masennus pahenee pelkästään, jos sinne kotiin jää eikä mitään tee. Kun ei tee mitään, ei saa mitään aikaiseksi. Ja kun ei saa mitään aikaiseksi, sitä masentuu enemmän, kun tuntee itsensä huonoksi.

Harmi on se, ettei moni vakavasta masennuksesta halua parantua. Tai jos halutaan, niin silloin odotetaan että joku ulkopuolinen (lääkäri, lääkkeet,ym..) poistaa sen meistä, ilman että me itse teemme pääkopassa niitä muutoksia.

Lue lisää

Halusitko sitten masentua kuin kerran masennuit? Sehän on sitten oma vikasi.

322222 kirjoitti:

Itseasiassa sitä on syvempikin masennus kun se kohta missä itketään silmät päästä. Kun on mennyt sen itkun ohi alaspäin, tulee tila jossa ei enää tunne surua tai mitään ja edes itsemurha ei tunnu kamalalta, pikemminkin sellaiselta että sen voisi jopa tehdä, kun ei mikään tunnu enää miltään.

Minä elin sellaisessa tunteessa monia vuosia omasta elämästäni. Puhun siis kokemuksen äänellä, että se masennus pahenee pelkästään, jos sinne kotiin jää eikä mitään tee. Kun ei tee mitään, ei saa mitään aikaiseksi. Ja kun ei saa mitään aikaiseksi, sitä masentuu enemmän, kun tuntee itsensä huonoksi.

Harmi on se, ettei moni vakavasta masennuksesta halua parantua. Tai jos halutaan, niin silloin odotetaan että joku ulkopuolinen (lääkäri, lääkkeet,ym..) poistaa sen meistä, ilman että me itse teemme pääkopassa niitä muutoksia.

Lue lisää

Luin sun kaikki mielipiteet. Kirjoitat todella asiaa ja kirjoituksestasi näkee, että tiedät mistä kirjoittat. Se on aivan totta, että monet ihmiset eivät halua edes pohjimmiltana parantua, koska se vaatisi heiltä itseltään vähän työtä ja ponnistelua.. on niin houkuttelevaa ja helppoa jäädä siihen surkeutuu ja työntää vastuu jollekin muulle omasta olotilastaan.

Lapsuus on ollut sitä mitä on ollut. Varmaan suurimmalla osalla ihmisillä on jotain traumoja lapsuudesta. Kenenkään vanhemmat eivät ole täydellisiä. Miten he voisivatkaan sitä olla, koska heidänkään lapsuus ei ollut täydellistä.

Mun keinot eheytymiseen ovat seuraavanlaiset:

1) Tunteiden läpi käyminen. Kaikkien tunteiden salliminen. Saa itkeä. Saa kokea vihaa, pettymystä, surua, raivoa, ja jne. Kun itkun antaa tulla täydellä voimallaan, niin se puhdistaa, vapauttaa ja helpottaa oloa. Joo padottua itkua voi olla monien vuosien osalta ja itkua saattaa tulla paljon ennenkuin laari on tyhjä. Vihaa on monella sisällä. Vihaa voi purkaa huutamalla metsässä, hakkaamalla tyynyä..

2) Tunnetyöskentely. Tunteita voi työstää erilaisilla menetelmillä! Tunteita voi kirjoittaa, maalata, kirjoittaa runoja, puhua tunteista. Erilaiset henkiset kirjat toimivat hyviä peileinä omille prosesseille. Kirjasto on täynnä kirjoja, joista voi löytää omaa lapsuuttaa, äiti suhdettaan, vanhempien alkoholismia, ja jne.

3) Energiat liikkeelle! Kun masentaa ihminen jää paikalleen, eikä jaksa suoriutua välttämättä edes arkiaskareista. Salli itsellesi se, että aikaan saavuus on pientä, äläkä koe siitä syyllisyyttä. Mutta kaikki tekeminen parantaa oloa.. erityisesti LIIKUNTA! Mene ulos metsään kävelemään tai hiihtämään. Liikkuminen purkaa tunnestressiä kehosta ja olo kevenee. Liikunta selkeästi helpottaa ahdistusta, vaikka ei sitä kokonaan poistaisikaan. Kesällä uinti on mitä parasta masentuneelle. Vedessä yhdistyy maa-, ves- ja aurinkopraana, joten vedessä on hyvät vahvistavat energiat, jota masentunut tarvitsee.

4) RUOKAVALIO! Ruoka on parhaimmillaan lääkettä masentuneelle. Keho tarvitsee kaikki vitamiinit ja ravintoaineet joka päivä. Ruokavaliolla on ihan selkeä yhteys ihmisen psyykkiseen hyvinvointiin elikkä paljon kasviksia, salaatteja, hedelmiä, täysjyvä viljaa, hyviä proteiininlähteitä, hyviä rasvoja riittävästi.. tässä perusteet ruokavaliolle.

5) Luontaistuotteet. Jotkut luontaistuotteet voivat auttaa masentunutta. NÄistä esimerkkejä on ginseng juuri, regulat, omega rasvahapot, D vitamiinit, monivitamiinit, mäkikuisma..

6 )Oman elämänasenteen muokkaaminen. Mitä jos siirtyisitkin uhri ajattelusta siihen, että alkaisit ottaa enemmän vastuuta oman paremman elämän luomisesta? JOka aamu kun katsot peiliin, sano itsellesi, että rakastat itseäsi ja että tästä päivästä tulee hyvä päivä. Mitä jos alkaisit yhä enemmän miettimää mikä on hyvin ja mistä voisit olla kiitollinen? Se mihin keskittyy se kasvaa ja vahvistuu (tämä on henkinen laki, joka oikeasti toimii)

7). Hyvän tekeminen! Olen lukenut monista lähteistä, että ihmisen oma olo paranee aina kun hän tekee jotain hyvää muille ja tälle luomakunnalle. Kokeile! Kerää roskat, jos näet niitä luonnossa. Auta mummo kadun yli. Tarjoudu lapsenvahdiksi. Anna 5 euroa kuussa jollekin hyväntekeväisyysjärjestölle esim. amnestylle tai wwf:lle!

Ps. Koko elämä on henkistä koulua ja jokaisella on täällä omat haasteensa. Keskity parantamaan ja kehittämään omaa elämääsi, koska se on sinun oikeutesi ja velvollisuutesi. Kun voit hyvin, niin annat suuren lahjan silloin ympärillä oleville ihmisille. JOkainen hyvinvoiva ihminen on kuin aurinko, joka lämmittää muiden ihmisten elämää

Vain ne jotka selviytyvät, selviytyvät. Se on ainakin yhteiskunnan hyväksi havaitsema ja sopii masennukseenkin hyvin...

entinen loinen kirjoitti:

Luin sun kaikki mielipiteet. Kirjoitat todella asiaa ja kirjoituksestasi näkee, että tiedät mistä kirjoittat. Se on aivan totta, että monet ihmiset eivät halua edes pohjimmiltana parantua, koska se vaatisi heiltä itseltään vähän työtä ja ponnistelua.. on niin houkuttelevaa ja helppoa jäädä siihen surkeutuu ja työntää vastuu jollekin muulle omasta olotilastaan.

Lapsuus on ollut sitä mitä on ollut. Varmaan suurimmalla osalla ihmisillä on jotain traumoja lapsuudesta. Kenenkään vanhemmat eivät ole täydellisiä. Miten he voisivatkaan sitä olla, koska heidänkään lapsuus ei ollut täydellistä.

Mun keinot eheytymiseen ovat seuraavanlaiset:

1) Tunteiden läpi käyminen. Kaikkien tunteiden salliminen. Saa itkeä. Saa kokea vihaa, pettymystä, surua, raivoa, ja jne. Kun itkun antaa tulla täydellä voimallaan, niin se puhdistaa, vapauttaa ja helpottaa oloa. Joo padottua itkua voi olla monien vuosien osalta ja itkua saattaa tulla paljon ennenkuin laari on tyhjä. Vihaa on monella sisällä. Vihaa voi purkaa huutamalla metsässä, hakkaamalla tyynyä..

2) Tunnetyöskentely. Tunteita voi työstää erilaisilla menetelmillä! Tunteita voi kirjoittaa, maalata, kirjoittaa runoja, puhua tunteista. Erilaiset henkiset kirjat toimivat hyviä peileinä omille prosesseille. Kirjasto on täynnä kirjoja, joista voi löytää omaa lapsuuttaa, äiti suhdettaan, vanhempien alkoholismia, ja jne.

3) Energiat liikkeelle! Kun masentaa ihminen jää paikalleen, eikä jaksa suoriutua välttämättä edes arkiaskareista. Salli itsellesi se, että aikaan saavuus on pientä, äläkä koe siitä syyllisyyttä. Mutta kaikki tekeminen parantaa oloa.. erityisesti LIIKUNTA! Mene ulos metsään kävelemään tai hiihtämään. Liikkuminen purkaa tunnestressiä kehosta ja olo kevenee. Liikunta selkeästi helpottaa ahdistusta, vaikka ei sitä kokonaan poistaisikaan. Kesällä uinti on mitä parasta masentuneelle. Vedessä yhdistyy maa-, ves- ja aurinkopraana, joten vedessä on hyvät vahvistavat energiat, jota masentunut tarvitsee.

4) RUOKAVALIO! Ruoka on parhaimmillaan lääkettä masentuneelle. Keho tarvitsee kaikki vitamiinit ja ravintoaineet joka päivä. Ruokavaliolla on ihan selkeä yhteys ihmisen psyykkiseen hyvinvointiin elikkä paljon kasviksia, salaatteja, hedelmiä, täysjyvä viljaa, hyviä proteiininlähteitä, hyviä rasvoja riittävästi.. tässä perusteet ruokavaliolle.

5) Luontaistuotteet. Jotkut luontaistuotteet voivat auttaa masentunutta. NÄistä esimerkkejä on ginseng juuri, regulat, omega rasvahapot, D vitamiinit, monivitamiinit, mäkikuisma..

6 )Oman elämänasenteen muokkaaminen. Mitä jos siirtyisitkin uhri ajattelusta siihen, että alkaisit ottaa enemmän vastuuta oman paremman elämän luomisesta? JOka aamu kun katsot peiliin, sano itsellesi, että rakastat itseäsi ja että tästä päivästä tulee hyvä päivä. Mitä jos alkaisit yhä enemmän miettimää mikä on hyvin ja mistä voisit olla kiitollinen? Se mihin keskittyy se kasvaa ja vahvistuu (tämä on henkinen laki, joka oikeasti toimii)

7). Hyvän tekeminen! Olen lukenut monista lähteistä, että ihmisen oma olo paranee aina kun hän tekee jotain hyvää muille ja tälle luomakunnalle. Kokeile! Kerää roskat, jos näet niitä luonnossa. Auta mummo kadun yli. Tarjoudu lapsenvahdiksi. Anna 5 euroa kuussa jollekin hyväntekeväisyysjärjestölle esim. amnestylle tai wwf:lle!

Ps. Koko elämä on henkistä koulua ja jokaisella on täällä omat haasteensa. Keskity parantamaan ja kehittämään omaa elämääsi, koska se on sinun oikeutesi ja velvollisuutesi. Kun voit hyvin, niin annat suuren lahjan silloin ympärillä oleville ihmisille. JOkainen hyvinvoiva ihminen on kuin aurinko, joka lämmittää muiden ihmisten elämää

Lue lisää

Sinulle "entinen loinen" hienosti kirjoitettu! :)
Yritän lukaista uudestaankin ja jotain vois ottaa ehkä opiksi.

Minunkin vanhempani ovat/olivat moniongelmaisia riippakiviä, jotka yrittivät vetää mukanaan pinnan alle. Minä päätin pärjätä. Otin etäisyyttä ja hankin itselleni apua. Terapian ja lääkityksen avulla olen työkykyinen ja suunnittelen tulevaa. Hoitamaton masennus ja ahdistus ne vasta huonoja seuralaisia ovat. Itse en olisi ilman lääkkeitä pinnistellyt työkykyiseksi, koska olen pahasti traumatisoitunut. Jos haluat antaa periksi, se on sinun valintasi, johon sinulla on toki oikeus. Mutta kyllä se menetys on monelle, vaikket sitä nyt pystykään näkemään.

Parantumisen edellytys on että havaitsee sairauden, hyväksyy sen ja tekee sille jotain. Mutta jos asetetaan jokin määräaika, niin sairas jää tuijottamaan sitä eikä parantumista tapahtukaan... Menee määräajoissa elämä hukkaan kun pitäisi tehdä jotain, siinä se juju. Työkyvytön voi parantua työkykyiseksi - ja sanoisin että jokainen ainakin hiukan tervehtyy kun saa pysyvän työkyvyttömyyseläkepäätöksen. Se voisi johtaa myönteiseen kierteeseen jossa työkyky voisi palautua (jokainen terve tekee työtä mieluummin kuin on eläkkeellä, kaikki muu on joko yksilön tai yhteisön sairautta) mutta sitä tehokasta lääkettä ei haluta käyttää koska se herättää ihmisissä kateuden... Siksi siis sairaat ovat syrjittyjä jatkossakin ja määräaikoihin ja viranomaisahdisteluihin sidottuja.

Selvästi oli minun postauksestani nuo otettu.

Minä en jaksamisella puhunut mistään tutkinnosta tai että pitäisi jaksaa koota laiva, vaan ihan jokapäiväisistä asioista. Vakavasti masentunut ei jaksa edes normaaleja arkipäivä askareita tehdä, vaan jättää ne tekemättä, istuu kotona ja hokee päivästä toiseen olevansa masentunut ja ettei jaksa.

Ja kyllä minä ymmärrän, että jotkut masennustilat vaativat sairaalahoitoa, mutta suurimmassa tapauksissa masennusta (ei kaikissa) lääke ei poista masennusta, vaan se pelkästään lievittää oireita. Lääkkeet siis eivät paranna sitä, vaan sen ihmisen itse pitää parantaa oma itsensä.

Masennus on ihmismielen oma sairaus. Se on mielessä. Tottakai masentuneita on myös fyysisesti, joihin oikeasti ne lääkkeet auttavat, mutta jos lääkkeet ja terapia ei auta, niin missä sitten syy? Se on vain mystinen masennus jota ei pystytä parantumaan?

On kuitenkin tuttua itselleni että masentuneena sitä jokaisen sanan ottaa vähän liiankin radikaalisti.

Oma kokemukseni oli se, että elin monta vuotta kotonani tosiaan. En mennyt mihinkään, en siivonnut edes taloani, en pessyt pyykkiä, en edes jaksanut käydä suihkussa, puhumatta mistään hampaiden harjauksesta ja muusta. Kaupassa sentään käyntiin likaisissa vaatteissa huppu pään päällä. Jostain syystä kaupassa käyminen tuntui vievän vähemmän voimia kuin suihkussa käyminen, tiedä sitten miksi. Ja sitten kaupassa ostettiin kaikkea roskaruokaa, monesti myös herkkuja "parantamaan mieltä".

Oma parantuminen lähti siitä, että pakotin itseni vaihtamaan tuota ajattelutapaa. Nyt jaksan mennä suihkuun. Yritin aina positiivisesti palkita itseäni AJATUKSILLA kun kävin siellä suihkussa. Pikkuhiljaa sitä alkoi pakottamaan itseään tekemään asioita, käymään suihkussa, pesemään hampaansa, käymään useimmin kaupassa ostamassa terveellistä ruokaa, varsinkin hedelmiä niiden suklaiden sijaan. Sitten sitä pikkuhiljaa alkoi ajattelemaan jos jaksaisi käydä kuntoutuksessa. Ei se helppoa ollut, kesti 3v että jaksoi käydä joka päivä kuntouttavassa toiminnassa. Siitä se sitten vaihtui kouluksi.

Älkää nyt ottako sanojani niin että puhuisin että se energia pitäisi heti löytää tekemään koko tutkintoa tai käymään 8h/pv töissä. Puhun ihan pienistä asioista, roskien viemisestä ulos. Koska TIEDÄN millaista on olla vakavasti masentunut.

Oma masennukseni olisi muuten vaatinut sairaalahoitoa, mutta olen sitä masennustyyppiä, joka ei halunnut että syötetään pää täyteen lääkkeitä. Paraneminen se lähti siitä kun heräsi siitä masennuksesta.

Usko tai älä, mutta kun on parantunut, masennuksen näkee ihan eri valossa. Enää masennus ei ole osa sinua, vaan se on ollut kuin joku ulkopuolinen joka on yrittänyt manipuloida sinua ajattelemaan tietyllä tavalla. Siksi monilla masentuneilla on lähes samat ajatukset päässäänsä.

322222 kirjoitti:

Selvästi oli minun postauksestani nuo otettu.

Minä en jaksamisella puhunut mistään tutkinnosta tai että pitäisi jaksaa koota laiva, vaan ihan jokapäiväisistä asioista. Vakavasti masentunut ei jaksa edes normaaleja arkipäivä askareita tehdä, vaan jättää ne tekemättä, istuu kotona ja hokee päivästä toiseen olevansa masentunut ja ettei jaksa.

Ja kyllä minä ymmärrän, että jotkut masennustilat vaativat sairaalahoitoa, mutta suurimmassa tapauksissa masennusta (ei kaikissa) lääke ei poista masennusta, vaan se pelkästään lievittää oireita. Lääkkeet siis eivät paranna sitä, vaan sen ihmisen itse pitää parantaa oma itsensä.

Masennus on ihmismielen oma sairaus. Se on mielessä. Tottakai masentuneita on myös fyysisesti, joihin oikeasti ne lääkkeet auttavat, mutta jos lääkkeet ja terapia ei auta, niin missä sitten syy? Se on vain mystinen masennus jota ei pystytä parantumaan?

On kuitenkin tuttua itselleni että masentuneena sitä jokaisen sanan ottaa vähän liiankin radikaalisti.

Oma kokemukseni oli se, että elin monta vuotta kotonani tosiaan. En mennyt mihinkään, en siivonnut edes taloani, en pessyt pyykkiä, en edes jaksanut käydä suihkussa, puhumatta mistään hampaiden harjauksesta ja muusta. Kaupassa sentään käyntiin likaisissa vaatteissa huppu pään päällä. Jostain syystä kaupassa käyminen tuntui vievän vähemmän voimia kuin suihkussa käyminen, tiedä sitten miksi. Ja sitten kaupassa ostettiin kaikkea roskaruokaa, monesti myös herkkuja "parantamaan mieltä".

Oma parantuminen lähti siitä, että pakotin itseni vaihtamaan tuota ajattelutapaa. Nyt jaksan mennä suihkuun. Yritin aina positiivisesti palkita itseäni AJATUKSILLA kun kävin siellä suihkussa. Pikkuhiljaa sitä alkoi pakottamaan itseään tekemään asioita, käymään suihkussa, pesemään hampaansa, käymään useimmin kaupassa ostamassa terveellistä ruokaa, varsinkin hedelmiä niiden suklaiden sijaan. Sitten sitä pikkuhiljaa alkoi ajattelemaan jos jaksaisi käydä kuntoutuksessa. Ei se helppoa ollut, kesti 3v että jaksoi käydä joka päivä kuntouttavassa toiminnassa. Siitä se sitten vaihtui kouluksi.

Älkää nyt ottako sanojani niin että puhuisin että se energia pitäisi heti löytää tekemään koko tutkintoa tai käymään 8h/pv töissä. Puhun ihan pienistä asioista, roskien viemisestä ulos. Koska TIEDÄN millaista on olla vakavasti masentunut.

Oma masennukseni olisi muuten vaatinut sairaalahoitoa, mutta olen sitä masennustyyppiä, joka ei halunnut että syötetään pää täyteen lääkkeitä. Paraneminen se lähti siitä kun heräsi siitä masennuksesta.

Usko tai älä, mutta kun on parantunut, masennuksen näkee ihan eri valossa. Enää masennus ei ole osa sinua, vaan se on ollut kuin joku ulkopuolinen joka on yrittänyt manipuloida sinua ajattelemaan tietyllä tavalla. Siksi monilla masentuneilla on lähes samat ajatukset päässäänsä.

Lue lisää

En ole parantunut mutta uskon kyllä sinua. Monet entiset masentuneet tuntuvat puhuvan samaa, siis ne, jotka ovat olleet oikeasti ja pitkäaikaisesti masentuneita eivätkä vaan korjanneet alakuloaan jollain vitamiineilla joita nyt markkinoivat keskustelupalstoilla...

Kyllä mulla ainakin pyörii sama levy negatiivisia ajatuksia päivästä toiseen, on pyörinyt jo varmaan melkein kymmenen vuotta. Kuulostaako esim tutulta:

* "Ei tule onnistumaan, ei ole mahdollista, näin on aina ollut ja tulee aina olemaan."
Tämä ajatus soi jatkuvasti taustalla jos edes unelmoin paremmasta. Yleensä annan sille periksi.

* "TIETENKIN epäonnistuit tässäkin, niin kuin aina kaikessa."
Tämä ajatus versoo joka ikisestä mitättömästäkin epäonnistumisesta. Unohditko ostaa jonkun asian kaupasta? Toivoton luuseri. Etkö jaksanut tiskata? Tapa ittes. Tiputit leivän lattialle? Kömpelö idiootti!
Joskus syy ei edes ole minun, esimerkiksi ostin banaaneja jotka olivat sisältä ihan mustia ja sekin käynnisti tämän saarnan päässä siitä kuinka en osaa edes ostaa banaaneja...

* "Muut voivat parantua mutta minä en. Masennus on osa minua, se on persoonani." Vaikka olen lukenut masennuksesta vuosien aikana paljon ja osaan neuvoa muita siitä, en pysty suhtautumaan siihen itse järkevästi. En jollain tasolla edes usko, että olen sairas - olen vain huono ihminen ja masentuneisuus on luonnollinen seuraus siitä. Masennus on osa persoonaani. Ei paljon auta se, että olen ollut "aina" masentumiseen taipuvainen, lapsesta asti ja hädin tuskin muistan normaalia olotilaa.

* "Kukaan ei pidä minusta. Kaikki ulkona tuijottavat. En saa puhua kellekään, koska nolaan itseni aina. Parempi olla yksin." Mulla on myös sosiaalisten tilanteiden kammo joka kumpuaa itseni nolaamisesta, nöyryytyksistä ja surkeasta itsetunnosta. Järkevästi ajateltuna tiedän, että ihmiset kaupassa ja kaduilla eivät inhoa minua mutta kuitenkin koen sen olevan niin.

Tässä vain muutamia niistä myrkyllisistä ajatuskuvioista jotka ainakin omaa elämääni hallitsevat täysin. Mutta miten pääsisi eroon niistä? Minusta ainakin tuntuu, että joka kerta kun yritän tsempata ja olla positiivinen ja YRITTÄÄ jotain, epäonnistun taas ja itsetunto hajoaa siitä vain entistä pahemmin.
Helpompaa on vain luovuttaa, eipä tarvitse enää kärsiä pettymyksistä kun ei odota mitään. Olen objektiivisestikin luuseri, eivät esim se, että en ole koskaan saanut ammattia, koskaan ollut töissä, koskaan seurustellut, olen ylipainoinen, olen laiska, en oikeasti ole mainittavan hyvä missään jne ole vain omaa kuvitelmaa.

Olen niin pohjalla että matka normaaliin elämään tuntuu aivan mahdottoman pitkältä ja raskaalta. Pelkkä ajatuskin siitä miten paljon minun pitäisi muuttua on lannistava. Olen aina ihmetellyt, miten normaali-ihmiset jaksavat käydä töissä, olla reippaita, sosiaalisia, harrastaa. En kykene ymmärtämään sitä. Se on sama kuin jälkeenjäänyt yrittäisi opetella suhteellisuusteoriaa. Ei mahdollista.

Eli vaikka uskon, että olet oikeassa siitä, miten masennuksesta voi parantua, uskon myös, että jotkut meistä ovat liian syvällä. Elämä on tavallaan mennyt jo ohi ja normaaliuden mahdollisuutta ei enää ehkä edes ole.

laiskatyhmäsaamaton kirjoitti:

En ole parantunut mutta uskon kyllä sinua. Monet entiset masentuneet tuntuvat puhuvan samaa, siis ne, jotka ovat olleet oikeasti ja pitkäaikaisesti masentuneita eivätkä vaan korjanneet alakuloaan jollain vitamiineilla joita nyt markkinoivat keskustelupalstoilla...

Kyllä mulla ainakin pyörii sama levy negatiivisia ajatuksia päivästä toiseen, on pyörinyt jo varmaan melkein kymmenen vuotta. Kuulostaako esim tutulta:

* "Ei tule onnistumaan, ei ole mahdollista, näin on aina ollut ja tulee aina olemaan."
Tämä ajatus soi jatkuvasti taustalla jos edes unelmoin paremmasta. Yleensä annan sille periksi.

* "TIETENKIN epäonnistuit tässäkin, niin kuin aina kaikessa."
Tämä ajatus versoo joka ikisestä mitättömästäkin epäonnistumisesta. Unohditko ostaa jonkun asian kaupasta? Toivoton luuseri. Etkö jaksanut tiskata? Tapa ittes. Tiputit leivän lattialle? Kömpelö idiootti!
Joskus syy ei edes ole minun, esimerkiksi ostin banaaneja jotka olivat sisältä ihan mustia ja sekin käynnisti tämän saarnan päässä siitä kuinka en osaa edes ostaa banaaneja...

* "Muut voivat parantua mutta minä en. Masennus on osa minua, se on persoonani." Vaikka olen lukenut masennuksesta vuosien aikana paljon ja osaan neuvoa muita siitä, en pysty suhtautumaan siihen itse järkevästi. En jollain tasolla edes usko, että olen sairas - olen vain huono ihminen ja masentuneisuus on luonnollinen seuraus siitä. Masennus on osa persoonaani. Ei paljon auta se, että olen ollut "aina" masentumiseen taipuvainen, lapsesta asti ja hädin tuskin muistan normaalia olotilaa.

* "Kukaan ei pidä minusta. Kaikki ulkona tuijottavat. En saa puhua kellekään, koska nolaan itseni aina. Parempi olla yksin." Mulla on myös sosiaalisten tilanteiden kammo joka kumpuaa itseni nolaamisesta, nöyryytyksistä ja surkeasta itsetunnosta. Järkevästi ajateltuna tiedän, että ihmiset kaupassa ja kaduilla eivät inhoa minua mutta kuitenkin koen sen olevan niin.

Tässä vain muutamia niistä myrkyllisistä ajatuskuvioista jotka ainakin omaa elämääni hallitsevat täysin. Mutta miten pääsisi eroon niistä? Minusta ainakin tuntuu, että joka kerta kun yritän tsempata ja olla positiivinen ja YRITTÄÄ jotain, epäonnistun taas ja itsetunto hajoaa siitä vain entistä pahemmin.
Helpompaa on vain luovuttaa, eipä tarvitse enää kärsiä pettymyksistä kun ei odota mitään. Olen objektiivisestikin luuseri, eivät esim se, että en ole koskaan saanut ammattia, koskaan ollut töissä, koskaan seurustellut, olen ylipainoinen, olen laiska, en oikeasti ole mainittavan hyvä missään jne ole vain omaa kuvitelmaa.

Olen niin pohjalla että matka normaaliin elämään tuntuu aivan mahdottoman pitkältä ja raskaalta. Pelkkä ajatuskin siitä miten paljon minun pitäisi muuttua on lannistava. Olen aina ihmetellyt, miten normaali-ihmiset jaksavat käydä töissä, olla reippaita, sosiaalisia, harrastaa. En kykene ymmärtämään sitä. Se on sama kuin jälkeenjäänyt yrittäisi opetella suhteellisuusteoriaa. Ei mahdollista.

Eli vaikka uskon, että olet oikeassa siitä, miten masennuksesta voi parantua, uskon myös, että jotkut meistä ovat liian syvällä. Elämä on tavallaan mennyt jo ohi ja normaaliuden mahdollisuutta ei enää ehkä edes ole.

Lue lisää

Tilanteesi kuulostaa niin siltä, missä itse olin. Käytätö itse tuohon sosiaaliseen pelkoosi rauhoittavia? Itselläni oli niitäkin. Aamulla masennuslääke, uloslähtiessä asioille rauhoittava ja illalla nukahtamislääke. Tämä silloin kun suostuin niitä masennuslääkkeitä kokeilemaan jos parantuisin niiden avulla.

Olen huomannut sen masentuneissa ja myös aikoinaan itsessäni, että jotenkin masentuneena sitä odotti kaiken tulevan helposti. Jos haki jotain työpaikkaa ja sitä ei saanut, heti maailma romahti, vaikka ei olisi edes yrittänyt tosissaan sitä työpaikkaa saada ja panostanut siihen. En tiedä mutta jotenkin tuntuu että masentunut menee sille asteelle että pienikin yritys pitäisi ulkopuolisten palkita kuin se olisi sankariteko. Mutta eihän niin maailma kuitenkaan pyöri.

Juuri tuon takia se oman mielen kääntäminen ylösalaisin on tärkeää. Kun epäonnistuu, lopettaa ne itsesyytökset heti ja kääntää ne itsetutkiskeluun. Miksi se epäonnistui, mitä olisi voinut tehdä paremmin, ym. Itselläni esim. kun ensimmäistä kertaa menin kouluun niin jätin tietenkin koulutehtävät viimeisille päiville ja tottakai kurssit heti menivät nurin. Mutta siinä piti heti ottaa itseään niskasta kiinni ja sen sijaan että olisin itkenyt ja syytellyt miten huono olen, rupesin ajattelemaan että ensikurssilla paremmin, et enää laiskottele tai jätä asioita viimetinkaan.

Ja tuollainen ajattelu vie voimaa ja aikaa. Ei se helppoa ole. Helpompaa on olla masentunut ja antaa vain periksi, niin kuin sinä juuri sanoit. Mutta pettymykset kuuluvat elämään, kun on pettymyksiä, tuntee myös miltä tuntuu onnistua. Ja voin sanoa, että mielelläni otan ne 10 pettymystä, jos saan tuntea 1 onnistumisen tunteen.

Mutta usko tai älä, sinussakin on hyvää. Sinä esimerkiksi pystyt jo nyt ajattelemaan masentuneen ulkopuolelta asioita. Koska et juuri nyt ole kouluttautunut, ei se tee sinusta huonoa ihmistä, ihminen voi aina kouluttautua uudelleen. Sinä voit vielä tehdä asioita mitä haluat tehdä, mutta se lähtee sinusta.

Kuten nytkin, sen sijaan että ajattelisit, että olet liian syvällä ja se on loppu, ajattele, että jos olet siellä pohjalla, niin mihin suuntaan voi enää mennä? Ylöspäin. Käännä ne negatiiviset asiat positiiviseksi, ehkä vähän huumoriksi. Itselläni esimerkiksi painajaisiin, joita näin paljon masennuskautena auttoi se, että herättyään alkaa ne painajaiset ajattelemaan huumorilla. Itse kun heräsin sellaisiin kauhunsekaisiin tunteisiin että talossa on joku, mutta sitten rupesin kuvittelemaan että se on pellepukuun pukeutunut panda joka tahtoo tuoda ruusuja, niin se pikkuhiljaa helpotti. Tai että se kaamea hirviö alkaakin laulamaan jotain tuu-tuu laulua. Ne helpottaa pikkuhiljaa, vaikka kuulostaakin tosi oudoilta.

Ja mitä tulee tuohon sosiaaliseen pelkoon. Ajattele näin. Kaikki ihmiset nolaavat itseään välillä, entä sitten? Ei me kauaa niitä muistella, varsinkaan jos se on joku tuntematon. Sinun pitää hellittää itsesi kritisoimista ja lopetttaa sen itsesi syyttely. Ei kukaan muukaan sinua syytä. Ja jos syyttää niin ensikerralla näytä kieltä niille, vaikka kuinka hullulta ajatukselta se kuulostaakin.

322222 kirjoitti:

Selvästi oli minun postauksestani nuo otettu.

Minä en jaksamisella puhunut mistään tutkinnosta tai että pitäisi jaksaa koota laiva, vaan ihan jokapäiväisistä asioista. Vakavasti masentunut ei jaksa edes normaaleja arkipäivä askareita tehdä, vaan jättää ne tekemättä, istuu kotona ja hokee päivästä toiseen olevansa masentunut ja ettei jaksa.

Ja kyllä minä ymmärrän, että jotkut masennustilat vaativat sairaalahoitoa, mutta suurimmassa tapauksissa masennusta (ei kaikissa) lääke ei poista masennusta, vaan se pelkästään lievittää oireita. Lääkkeet siis eivät paranna sitä, vaan sen ihmisen itse pitää parantaa oma itsensä.

Masennus on ihmismielen oma sairaus. Se on mielessä. Tottakai masentuneita on myös fyysisesti, joihin oikeasti ne lääkkeet auttavat, mutta jos lääkkeet ja terapia ei auta, niin missä sitten syy? Se on vain mystinen masennus jota ei pystytä parantumaan?

On kuitenkin tuttua itselleni että masentuneena sitä jokaisen sanan ottaa vähän liiankin radikaalisti.

Oma kokemukseni oli se, että elin monta vuotta kotonani tosiaan. En mennyt mihinkään, en siivonnut edes taloani, en pessyt pyykkiä, en edes jaksanut käydä suihkussa, puhumatta mistään hampaiden harjauksesta ja muusta. Kaupassa sentään käyntiin likaisissa vaatteissa huppu pään päällä. Jostain syystä kaupassa käyminen tuntui vievän vähemmän voimia kuin suihkussa käyminen, tiedä sitten miksi. Ja sitten kaupassa ostettiin kaikkea roskaruokaa, monesti myös herkkuja "parantamaan mieltä".

Oma parantuminen lähti siitä, että pakotin itseni vaihtamaan tuota ajattelutapaa. Nyt jaksan mennä suihkuun. Yritin aina positiivisesti palkita itseäni AJATUKSILLA kun kävin siellä suihkussa. Pikkuhiljaa sitä alkoi pakottamaan itseään tekemään asioita, käymään suihkussa, pesemään hampaansa, käymään useimmin kaupassa ostamassa terveellistä ruokaa, varsinkin hedelmiä niiden suklaiden sijaan. Sitten sitä pikkuhiljaa alkoi ajattelemaan jos jaksaisi käydä kuntoutuksessa. Ei se helppoa ollut, kesti 3v että jaksoi käydä joka päivä kuntouttavassa toiminnassa. Siitä se sitten vaihtui kouluksi.

Älkää nyt ottako sanojani niin että puhuisin että se energia pitäisi heti löytää tekemään koko tutkintoa tai käymään 8h/pv töissä. Puhun ihan pienistä asioista, roskien viemisestä ulos. Koska TIEDÄN millaista on olla vakavasti masentunut.

Oma masennukseni olisi muuten vaatinut sairaalahoitoa, mutta olen sitä masennustyyppiä, joka ei halunnut että syötetään pää täyteen lääkkeitä. Paraneminen se lähti siitä kun heräsi siitä masennuksesta.

Usko tai älä, mutta kun on parantunut, masennuksen näkee ihan eri valossa. Enää masennus ei ole osa sinua, vaan se on ollut kuin joku ulkopuolinen joka on yrittänyt manipuloida sinua ajattelemaan tietyllä tavalla. Siksi monilla masentuneilla on lähes samat ajatukset päässäänsä.

Lue lisää

Tuollainen voi toimia osalla masentuneista, mutta ei pitäisi yleistää. Mitä vanhempi on, sen vaikeampaa myös on vaihtaa ajatusmaailmaansa, sillä aivot menettävät osan elastisuudestaan iän karttuessa. Masentuneilla on usein muita mielen ja ruumiin sairauksia pohjalla eivätkä ne katoa tuosta vaan vaikka ajatuksissa olisi kuinka paljon kukkasia tahansa.

Sairastuin masennukseen kun ikää alkoi tulla mutta kaikesta, mitä tein ja minkä eteen ponnistelin tuli vain samaa vastaan kuin aina ennenkin. Olen saavuttanut asioita, mutta elämä ei ole muuttunut millään tavalla. Yhtä paha olo on kuin ennenkin, vielä pahempikin koska TIEDÄN että asiat eivät muutu sillä että pakotan itseni tekemään asioita ja positiivisella ajattelulla. Omat keinot olen käyttänyt loppuun ja jos mielenterveyden ammattilaiset eivät osaa tarjota minulle keinoja joilla nousta, en minä itse sitä enää jaksa. En ole terapiassa, sillä en ole valmis sellaiseen, vaan minun on pitänyt alkaa ihan perusasioista jotta saisin kiinni taas siitä millaista on edes olla "ihminen". Parantumiseenkin on oltava valmis! Puhdas masennus on luonnollinen toiminto jolla ihminen suojelee itseään siinä vaiheessa kun muu ei enää auta. Sinäkin sait muutettua ajatuksiasi kun olit siihen valmis, eikä kukaan toinen voi sanoa että milloin se hetki on, eikä sitä itsekään aktiivisesti tunnista ennen kuin parantuminen on jo alkanut.

Ap:lle, minä olen joutunut myös elämään samojen syytösten kanssa koko elämäni vaikka en ole koskaan ollut laiska omasta mielestäni. Koulut ja työni hoidin, mutta aina olisi pitänyt tehdä lisää ja olla parempi. Jos toisia yrittää miellyttää, sillä ei ole koskaan rajoja että kuin pitkälle olisi mentävä. Naisena olen kokenut tämän varsinkin siinä, että en ole mikään kodin hengetär enkä ole lapsia halunnut, mutta nämä asiat on nähty myös laiskuuden ja itsekkyyden osoituksina, kuten myös työpaikalla haluttomuus olla kahvinkeittäjä ja jokapaikan apu. Elämäni on oli romahtamiseeni asti enimmäkseen vain suorittamista, odottaen parempia ja helpompia aikoja.

Olisikin joku nainen, jota paijata. Älä tapa itseäsi !!!

.................... kirjoitti:

Olisikin joku nainen, jota paijata. Älä tapa itseäsi !!!

minä ehkä päättäisin päiväni,mutta on lapsi,joka pitää kunnialla saada aikuiseksi,sen jälkeen kun hän omillaan pärjää,niin ei ole niin väliäkään.vaikeaa vaan on kun joutuu lapselta salaamaan masennuksen,hänen ei tarvitse tietää tästä mitään.

Asuinpaikan mukaan määräytyy terveyskeskus. Hoitajien olisi pitänyt tietää osoitteen perusteella mihin terveyskeskukseen kuulut. Tosin tänäpäivänä on oikeus vaihtaa terveyskeskusta toiseen piiriin mikäli ei ole tyytyväinen oman TK toimintaan.

joo ja mun ahdistukselle ja paniikkihäiriölle on aina naurettu .Hoitohenkilökunnan asenne on ollut,että ai paniikkihäiriö?taisit oppia uuden sanan ja mun ahdistuneisuudesta vaan on oltu,että et näytä ahdistuneelta.Minä olen aina ollut ahdistunut ja paniikissa ja koska en ole niihin saanut apua,siksi sairauteni on edennyt psykoottiseen masennukseen asti.Silti vielä hoidossakin tämä ihmisten peruskateus ja ilkeys on ollut olemassa,että hoitajat ym. ovat halunneet sanoa,että sinä et kärsi,sinua ei ahdista,sinua ei masenna,sinulla ei ole paniikkihäiriötä.Sinulla on jotain pahempaa,olet kylmä,empatiakyvytön,et tunne mitään,olet itsekäs ym.Käsittämätöntä miten inhottavia minua kohtaan on oltu.Kaikki tämäkö siksi,että meikkaisin ja yritin olla nätti?????? Eihän saa olla nätti,jos haluaa apua.Pitää nöyrtyä ja olla ruma,jotta vaivautuvat auttamaan ja tuntevaan empatiaa .Niin kummaa.Ja vihamieleistä.Miksi!!Kaikki eivät ole olleet tällaisia minua kohtaan,mutta moni on ollut.Lähinnä naiset,mutta myös miespsykiatri.
On hämmentävää olla tekemisissä sellaisten hoitajien kanssa,jotka tuntuvat haluavan vaan pahaa sinulle.Oli mulla kyllä ihan paras naishoitajakin ,Sanna,joka teki kaikkensa mun eteen ja oli niin ihana ja antoi arvokasta apua,enkä huomannut koskaan kunnolla kiittää häntä.Kiitos Sanna.Ja oli mulla myöhemminkin mahtishoitaja,mutta hän varmaan tietää kuka on ja olen kai häntä kliittänytkin:)

tipsytii kirjoitti:

joo ja mun ahdistukselle ja paniikkihäiriölle on aina naurettu .Hoitohenkilökunnan asenne on ollut,että ai paniikkihäiriö?taisit oppia uuden sanan ja mun ahdistuneisuudesta vaan on oltu,että et näytä ahdistuneelta.Minä olen aina ollut ahdistunut ja paniikissa ja koska en ole niihin saanut apua,siksi sairauteni on edennyt psykoottiseen masennukseen asti.Silti vielä hoidossakin tämä ihmisten peruskateus ja ilkeys on ollut olemassa,että hoitajat ym. ovat halunneet sanoa,että sinä et kärsi,sinua ei ahdista,sinua ei masenna,sinulla ei ole paniikkihäiriötä.Sinulla on jotain pahempaa,olet kylmä,empatiakyvytön,et tunne mitään,olet itsekäs ym.Käsittämätöntä miten inhottavia minua kohtaan on oltu.Kaikki tämäkö siksi,että meikkaisin ja yritin olla nätti?????? Eihän saa olla nätti,jos haluaa apua.Pitää nöyrtyä ja olla ruma,jotta vaivautuvat auttamaan ja tuntevaan empatiaa .Niin kummaa.Ja vihamieleistä.Miksi!!Kaikki eivät ole olleet tällaisia minua kohtaan,mutta moni on ollut.Lähinnä naiset,mutta myös miespsykiatri.
On hämmentävää olla tekemisissä sellaisten hoitajien kanssa,jotka tuntuvat haluavan vaan pahaa sinulle.Oli mulla kyllä ihan paras naishoitajakin ,Sanna,joka teki kaikkensa mun eteen ja oli niin ihana ja antoi arvokasta apua,enkä huomannut koskaan kunnolla kiittää häntä.Kiitos Sanna.Ja oli mulla myöhemminkin mahtishoitaja,mutta hän varmaan tietää kuka on ja olen kai häntä kliittänytkin:)

Lue lisää

YhteiskuntAMME KATSOO KUKA ON YLI-IHMINEN AMMATTINSA MUKAAN.SILLOIN EI TARVITA AMMATISSAAN EDES MITÄÄN TARKKAILUAKAAN KUTEN ENEMMISSÄ AMMATEISSA,ESIM. HOITOALOISSA JA PAPIN AMMATEISSA JASOSIAALIALOILLA.tÄMÄ JOHTUEN MYÖS KOSKA ASIAKKAANSA OVAT NIIN AVUTTOMIA.EM.JEN KAUTTA VOIDAAN SIIRTÄÄ VALTIONVAROJA MYÖS TARKOITUKSENMUKAISESTI MIHIN HYVÄNSÄ MUUALLEKKIN KUIN KANSAMME PARHAAKSI.kANSASTAMME PUHUTTAESSA OTETAAN HUOMIOON AINAKIN MISTÄ OLEMME POLVEUTUNEET JA SAANNEET MAAMME PITÄÄ NIINE EHDOIN.

"Masennuspotilaan suurin haaste onkin sen lääkityksen aloittamisen jälkeen alkaa rakentaa elämäänsä uudestaan. Jos ei ole voinut lähteä vuoteen ulos, niin lääkityksen aloittamisien jälkeen pitäisi oikeasti pakottaa itsensä lähtemään ulos - tai pyytää jotain läheistään pakottamaan."

Lääkkeet eivät tee ihmeitä. Itselläni masennuksen teema juontuu juurikin siitä millainen maailma on tietoisella tasolla. Masennukseni ei ole "tunne" vaan se looginen kokonaisuus. Olen syönyt masennuslääkkeitä ja niiden seuraus oli tunteiden turtuminen mutta ei aktivoituminen. Masennuslääkkeillä olin välinpitämättömämpi, agressiivisempi tunteettomalla tavalla ja tein entistä helpommin ns. vääriä valintoja - masennuslääkkeet lukitsivat minut entistä pahemmin vanhoihin kaavoihin koska en enää tuntenut mitään ja elämäntavastani tuli itsestäänselviö ja tilanteen "vääryydentuntu" katosi täysin. Väitän että olisin voinut mennä ja tappaa päiväkodilisen lapsia tuntematta omantunnon pistostakaan vain siksi että minua oltiin kohdeltu jossain virastossa huonosti. Tosi hienoja lääkkeitä, jep joo.

Ongelma näissä johtuu siitä että masentuminen ei johdu vain masentujasta vaan myös ympäröivästä maailmasta. Masennuslääkkeet eivät korjaa ympäröivän maailman vikoja, jolloin niissä tapauksissa jossa tekijät ovat ulkoisia ja tunnettuja ei masennuslääke voi auttaa. Ymmärrän lääkkeiden hyvät puolet kun kyse on emotionaalisesta stressistä joka ei toteudu selkeinä logiikkoina vaan nimenomaan yleisenä pahana olona - tällöin tuon pahan olon voittaminen on olennaista. Mutta tapauksissa joissa masennus on henkinen ja looginen prosessi, näkemys elämään ja esim. oman tilanteen toivottomuuteen niin tässä hetkessä kuin jatkossakin - niin mitä ne lääkkeet silloin voivat tehdä? Lääkkeet eivät muuta ajattelutapaa, ne vaiin poistavat tunteet - tunteet joita esim. minä tunnen muutekin melko vähän.

Mielestäni tekstisi edustaa sellaista vastuuttamista joka asettaa masentuille riman jonka yli on päästävä.

Mitä tapahtuu niille jotka eivät pääse? Pitääkö heidän tilanteesa vain hyväksyä "Luonnonlakina?" muka? Paskoja ihmisiä?

Jos minä jotain tiedän niin tiedän että heitäkin pystytään auttamaan ja se apu johtaisi hyviin tuloksiin. Kun joku ei pysty kantamaan itseään silloin häntä kannetaan hetki, ja hänet on kannettava paikkaan jossa hän voi alkaa taas toimia, aivan kuin ketään ei saa hylätä hankeen koska sinne kuolee, ei ketään saa hylätä masennukseen jota hän ei pysty itse voittamaan.

Sinä tiedät vain oman/läheisesi tarinan, älä luule että olet muut masentuneet tai heidän elämäntilanteensa ja sen syy-seuraussuhde.

<lg,klörmgklrger kirjoitti:

"Masennuspotilaan suurin haaste onkin sen lääkityksen aloittamisen jälkeen alkaa rakentaa elämäänsä uudestaan. Jos ei ole voinut lähteä vuoteen ulos, niin lääkityksen aloittamisien jälkeen pitäisi oikeasti pakottaa itsensä lähtemään ulos - tai pyytää jotain läheistään pakottamaan."

Lääkkeet eivät tee ihmeitä. Itselläni masennuksen teema juontuu juurikin siitä millainen maailma on tietoisella tasolla. Masennukseni ei ole "tunne" vaan se looginen kokonaisuus. Olen syönyt masennuslääkkeitä ja niiden seuraus oli tunteiden turtuminen mutta ei aktivoituminen. Masennuslääkkeillä olin välinpitämättömämpi, agressiivisempi tunteettomalla tavalla ja tein entistä helpommin ns. vääriä valintoja - masennuslääkkeet lukitsivat minut entistä pahemmin vanhoihin kaavoihin koska en enää tuntenut mitään ja elämäntavastani tuli itsestäänselviö ja tilanteen "vääryydentuntu" katosi täysin. Väitän että olisin voinut mennä ja tappaa päiväkodilisen lapsia tuntematta omantunnon pistostakaan vain siksi että minua oltiin kohdeltu jossain virastossa huonosti. Tosi hienoja lääkkeitä, jep joo.

Ongelma näissä johtuu siitä että masentuminen ei johdu vain masentujasta vaan myös ympäröivästä maailmasta. Masennuslääkkeet eivät korjaa ympäröivän maailman vikoja, jolloin niissä tapauksissa jossa tekijät ovat ulkoisia ja tunnettuja ei masennuslääke voi auttaa. Ymmärrän lääkkeiden hyvät puolet kun kyse on emotionaalisesta stressistä joka ei toteudu selkeinä logiikkoina vaan nimenomaan yleisenä pahana olona - tällöin tuon pahan olon voittaminen on olennaista. Mutta tapauksissa joissa masennus on henkinen ja looginen prosessi, näkemys elämään ja esim. oman tilanteen toivottomuuteen niin tässä hetkessä kuin jatkossakin - niin mitä ne lääkkeet silloin voivat tehdä? Lääkkeet eivät muuta ajattelutapaa, ne vaiin poistavat tunteet - tunteet joita esim. minä tunnen muutekin melko vähän.

Mielestäni tekstisi edustaa sellaista vastuuttamista joka asettaa masentuille riman jonka yli on päästävä.

Mitä tapahtuu niille jotka eivät pääse? Pitääkö heidän tilanteesa vain hyväksyä "Luonnonlakina?" muka? Paskoja ihmisiä?

Jos minä jotain tiedän niin tiedän että heitäkin pystytään auttamaan ja se apu johtaisi hyviin tuloksiin. Kun joku ei pysty kantamaan itseään silloin häntä kannetaan hetki, ja hänet on kannettava paikkaan jossa hän voi alkaa taas toimia, aivan kuin ketään ei saa hylätä hankeen koska sinne kuolee, ei ketään saa hylätä masennukseen jota hän ei pysty itse voittamaan.

Sinä tiedät vain oman/läheisesi tarinan, älä luule että olet muut masentuneet tai heidän elämäntilanteensa ja sen syy-seuraussuhde.

Lue lisää

Juuri niin. Lääkket eivät tee ihmeitä.En ole väittänytkään että niin olisi.

Niin. Ei tietenkään lääkkeet korjaan ympäröivää maailmaa etkä sinä tai kukaan muukaan (olipa masennusta tai ei) voi korjata ympäröivää maailmaa. En väittänytkään niin.
Vastuuttamisesta.

_Jokaisen_ ihmisen tulee ottaa vastuu itsestään. Siinä se pointti onkin. On otettava vastuu. Aivan sama miten vastuun ottaa. aivan sama millä puolella rimaa vastuun ottaa. Joku osaa toipua masennuksesta itse (kun ei saa muuta apua), joku toinen saa apua. Toinen pääsee avun piiriin itse hakeutuen, toinen pakotetaan. Ei se ole mikään taikatemppu vaan se on tuskallista työtä itsensä kanssa.

Mutta sinä ehkäpä tarkoitit toisenlaista vastuuttamista. minä en.


Kysyt mitä tapahtuu niille, jotka eivät pääse riman yli. Kaikki pääsevät riman yli. Jos on niin masentunut, että ei jaksa hakea aamunlehtä, niin hänelle 1. rima voi olla se, että pakottaa itsensä hakemaan sen lehden tai pyytää jonkun toisen pakottamaan. Tai rima voi olla siinä, että pakottaa itsensä avamaan oven, laittamaan päänsä ovesta ulos. sen jälkeen tulee seuraava rima ja niitä rimoja tulee niin kauan kunnes on toipunut.

viimeiseen kappaleeseesi:
En luule mitään sellaista mitä sinä väitit minun luulevan.

Masennuksesta ja siitä toipumisesta neurologiselta kannalta tiedetään jo paljon. masentunut toipuu masennuksestaan, kun hänen aivonsa on koulutettu uudelleen "muistamaan" sen oikean normaalin toiminnan. Tällä asialla ei ole mitään tekemistä sen kanssa mitä tiedän masentuneen ihmisen elämästä. Tuo asia (aviojen koulutus) ei perustu mututuntumaani eikä ole keksintöni, vaan perustuu neurologiaan, psykiatriaan ja niiden tutkimustuloksiin. Kyse todellakin on siitä, että aivot on laitettava aktiivisemmaksi siihen nähden missä ne nyt ovat. Aivoja on muistutettava siitä mikä on normaalia. Tähän muistuttamiseen on monia keinoja.

Ai ei näy migreeni ulospäin? Sulla ei kai sitten ole migreeniä ollut. Mulla sitä on vähän paha olla näkemättä kun tulee tuskan hiki, ääneen valittamista koska kipu on vaan niin kove, kalpeus ja lopuksi oikein kunnon oksennus paineella. Jos mut joku näkee kun mulla on migreeni niin se ei välttämättä tiedä et sen migreeni mutta varmasti tajuaa ettei kaikki ihan hyvin ole.

blueberry1 kirjoitti:

Juuri niin. Lääkket eivät tee ihmeitä.En ole väittänytkään että niin olisi.

Niin. Ei tietenkään lääkkeet korjaan ympäröivää maailmaa etkä sinä tai kukaan muukaan (olipa masennusta tai ei) voi korjata ympäröivää maailmaa. En väittänytkään niin.
Vastuuttamisesta.

_Jokaisen_ ihmisen tulee ottaa vastuu itsestään. Siinä se pointti onkin. On otettava vastuu. Aivan sama miten vastuun ottaa. aivan sama millä puolella rimaa vastuun ottaa. Joku osaa toipua masennuksesta itse (kun ei saa muuta apua), joku toinen saa apua. Toinen pääsee avun piiriin itse hakeutuen, toinen pakotetaan. Ei se ole mikään taikatemppu vaan se on tuskallista työtä itsensä kanssa.

Mutta sinä ehkäpä tarkoitit toisenlaista vastuuttamista. minä en.


Kysyt mitä tapahtuu niille, jotka eivät pääse riman yli. Kaikki pääsevät riman yli. Jos on niin masentunut, että ei jaksa hakea aamunlehtä, niin hänelle 1. rima voi olla se, että pakottaa itsensä hakemaan sen lehden tai pyytää jonkun toisen pakottamaan. Tai rima voi olla siinä, että pakottaa itsensä avamaan oven, laittamaan päänsä ovesta ulos. sen jälkeen tulee seuraava rima ja niitä rimoja tulee niin kauan kunnes on toipunut.

viimeiseen kappaleeseesi:
En luule mitään sellaista mitä sinä väitit minun luulevan.

Masennuksesta ja siitä toipumisesta neurologiselta kannalta tiedetään jo paljon. masentunut toipuu masennuksestaan, kun hänen aivonsa on koulutettu uudelleen "muistamaan" sen oikean normaalin toiminnan. Tällä asialla ei ole mitään tekemistä sen kanssa mitä tiedän masentuneen ihmisen elämästä. Tuo asia (aviojen koulutus) ei perustu mututuntumaani eikä ole keksintöni, vaan perustuu neurologiaan, psykiatriaan ja niiden tutkimustuloksiin. Kyse todellakin on siitä, että aivot on laitettava aktiivisemmaksi siihen nähden missä ne nyt ovat. Aivoja on muistutettava siitä mikä on normaalia. Tähän muistuttamiseen on monia keinoja.

Lue lisää

Kuka niin sanoo, että vastuuta on otettava?
Määrittelisitkö vielä kiltisti sanan vastuu meille, jotta osaamme listata olemmeko vastuullisia _sinun_ mielestäsi vai emme? Kiitos.

blueberry1 kirjoitti:

Juuri niin. Lääkket eivät tee ihmeitä.En ole väittänytkään että niin olisi.

Niin. Ei tietenkään lääkkeet korjaan ympäröivää maailmaa etkä sinä tai kukaan muukaan (olipa masennusta tai ei) voi korjata ympäröivää maailmaa. En väittänytkään niin.
Vastuuttamisesta.

_Jokaisen_ ihmisen tulee ottaa vastuu itsestään. Siinä se pointti onkin. On otettava vastuu. Aivan sama miten vastuun ottaa. aivan sama millä puolella rimaa vastuun ottaa. Joku osaa toipua masennuksesta itse (kun ei saa muuta apua), joku toinen saa apua. Toinen pääsee avun piiriin itse hakeutuen, toinen pakotetaan. Ei se ole mikään taikatemppu vaan se on tuskallista työtä itsensä kanssa.

Mutta sinä ehkäpä tarkoitit toisenlaista vastuuttamista. minä en.


Kysyt mitä tapahtuu niille, jotka eivät pääse riman yli. Kaikki pääsevät riman yli. Jos on niin masentunut, että ei jaksa hakea aamunlehtä, niin hänelle 1. rima voi olla se, että pakottaa itsensä hakemaan sen lehden tai pyytää jonkun toisen pakottamaan. Tai rima voi olla siinä, että pakottaa itsensä avamaan oven, laittamaan päänsä ovesta ulos. sen jälkeen tulee seuraava rima ja niitä rimoja tulee niin kauan kunnes on toipunut.

viimeiseen kappaleeseesi:
En luule mitään sellaista mitä sinä väitit minun luulevan.

Masennuksesta ja siitä toipumisesta neurologiselta kannalta tiedetään jo paljon. masentunut toipuu masennuksestaan, kun hänen aivonsa on koulutettu uudelleen "muistamaan" sen oikean normaalin toiminnan. Tällä asialla ei ole mitään tekemistä sen kanssa mitä tiedän masentuneen ihmisen elämästä. Tuo asia (aviojen koulutus) ei perustu mututuntumaani eikä ole keksintöni, vaan perustuu neurologiaan, psykiatriaan ja niiden tutkimustuloksiin. Kyse todellakin on siitä, että aivot on laitettava aktiivisemmaksi siihen nähden missä ne nyt ovat. Aivoja on muistutettava siitä mikä on normaalia. Tähän muistuttamiseen on monia keinoja.

Lue lisää

Ja vielä lisäys: psykologia on hanuri tiedettä, sillä ilman ihmistä koko tiedettä ei ole olemassakaan. Sen me vain tiedämme, että jotkin asiat ovat toisille raskaampia ja jotkut käyttäytyvät reilusti enemmistöstä poiketen, joka tuottaa heille/läheisille ongelmia. Kukaan ei vielä toistaiseksi ole keksinyt laitetta, jolla mitata laiskuuskäyriä tai toisen päänsisäisiä henkisiä tuskan tuntemuksia. Näin ollen hyvä tahto on lähimmäistä kohtaan hyvä olla olemassa.
Aivot eivät todellakaan tunne mitään normaalia oikeaa tapaa ajatella. :D Hieman naiivilta ja mustavalkoiselta näyttää tuo väite.
Älä muuten sotke neurologiaa ja psykiatriaa toisiinsa.

blueberry1 kirjoitti:

Juuri niin. Lääkket eivät tee ihmeitä.En ole väittänytkään että niin olisi.

Niin. Ei tietenkään lääkkeet korjaan ympäröivää maailmaa etkä sinä tai kukaan muukaan (olipa masennusta tai ei) voi korjata ympäröivää maailmaa. En väittänytkään niin.
Vastuuttamisesta.

_Jokaisen_ ihmisen tulee ottaa vastuu itsestään. Siinä se pointti onkin. On otettava vastuu. Aivan sama miten vastuun ottaa. aivan sama millä puolella rimaa vastuun ottaa. Joku osaa toipua masennuksesta itse (kun ei saa muuta apua), joku toinen saa apua. Toinen pääsee avun piiriin itse hakeutuen, toinen pakotetaan. Ei se ole mikään taikatemppu vaan se on tuskallista työtä itsensä kanssa.

Mutta sinä ehkäpä tarkoitit toisenlaista vastuuttamista. minä en.


Kysyt mitä tapahtuu niille, jotka eivät pääse riman yli. Kaikki pääsevät riman yli. Jos on niin masentunut, että ei jaksa hakea aamunlehtä, niin hänelle 1. rima voi olla se, että pakottaa itsensä hakemaan sen lehden tai pyytää jonkun toisen pakottamaan. Tai rima voi olla siinä, että pakottaa itsensä avamaan oven, laittamaan päänsä ovesta ulos. sen jälkeen tulee seuraava rima ja niitä rimoja tulee niin kauan kunnes on toipunut.

viimeiseen kappaleeseesi:
En luule mitään sellaista mitä sinä väitit minun luulevan.

Masennuksesta ja siitä toipumisesta neurologiselta kannalta tiedetään jo paljon. masentunut toipuu masennuksestaan, kun hänen aivonsa on koulutettu uudelleen "muistamaan" sen oikean normaalin toiminnan. Tällä asialla ei ole mitään tekemistä sen kanssa mitä tiedän masentuneen ihmisen elämästä. Tuo asia (aviojen koulutus) ei perustu mututuntumaani eikä ole keksintöni, vaan perustuu neurologiaan, psykiatriaan ja niiden tutkimustuloksiin. Kyse todellakin on siitä, että aivot on laitettava aktiivisemmaksi siihen nähden missä ne nyt ovat. Aivoja on muistutettava siitä mikä on normaalia. Tähän muistuttamiseen on monia keinoja.

Lue lisää

"Jokaisen_ ihmisen tulee ottaa vastuu itsestään. Siinä se pointti onkin. On otettava vastuu. Aivan sama miten vastuun ottaa. aivan sama millä puolella rimaa vastuun ottaa."

Niin se vaan on. itse on jokaisen elämänsä elettävä. Vastuun ottamista on myös sairautensa hyväksyminen ja hoidon ja avun hakeminen ja vastaanottaminen, kun sitä tarvitsee. Vastuunottamista on sekin, että myontää, että nyt ei pysty sitä postiakaan hakemaja ymmärtää antaa sillä hetkellä periksi. Antaa itsensä levätä, kun on uupunut.

Vastuun ottamista on se, voimiensa ja kykyjensä mukaan toimii omaksi parhaakseen. Toimii niin, että hoitaa omaa elämäänsä. Oman elämän hoitaminen ei siis ole aina ponnistelua ja itseltään vaatimista. Se voi olla myös luopumista omista vaatimuksistaan.

Vastuun ottamista on se, että elää niin, että muistaa, mihin on pyrkimässä: terveempään ja parempaan oloon ja toimii (tai lepää...) sitä suuntaa kohti.

2+11 kirjoitti:

Kuka niin sanoo, että vastuuta on otettava?
Määrittelisitkö vielä kiltisti sanan vastuu meille, jotta osaamme listata olemmeko vastuullisia _sinun_ mielestäsi vai emme? Kiitos.

Lue lisää

Vastuun tuntee siitä kun on vaikkapa sillan alla talvella eikä enää ole mitään jäljelllä, ei asuntoa, ruokaa, ei terveyttä eikä tulevaisuutta tai mitään muutakaan kuin itse. Tiedät että kukaan ei välitä etkä itsekään piittaa että kukaan välittäisikään, olet vain roska joka on jäänyt sattumalta johonkin koloon tuulen riepottelun ulottumattomiin hetkeksi. Siinä sitten on se vastuu ja vastuun konkretia. Vastuu ikäänkuin on siinä että elätkö vai et, hengitätkö vielä vai lakkaatko.

Sitten kun on aikansa sitä katsellut sitä vastuuta mielessään ja mielikuvituksensa silmin, selkiää että on vain yksi elämä ja se on nyt. ja jos nyt teet jotain tai et tee, se vaikuttaa siihen mitä teet seuraavaksi tai et tee. Se on elämän tai kuoleman kysymys ja valintaa ei muut voi tehdä kuin itse. Parantua voi vain itse ja sopeutua voi vain itse, taistella voi vain itse...

blueberry1 kirjoitti:

Juuri niin. Lääkket eivät tee ihmeitä.En ole väittänytkään että niin olisi.

Niin. Ei tietenkään lääkkeet korjaan ympäröivää maailmaa etkä sinä tai kukaan muukaan (olipa masennusta tai ei) voi korjata ympäröivää maailmaa. En väittänytkään niin.
Vastuuttamisesta.

_Jokaisen_ ihmisen tulee ottaa vastuu itsestään. Siinä se pointti onkin. On otettava vastuu. Aivan sama miten vastuun ottaa. aivan sama millä puolella rimaa vastuun ottaa. Joku osaa toipua masennuksesta itse (kun ei saa muuta apua), joku toinen saa apua. Toinen pääsee avun piiriin itse hakeutuen, toinen pakotetaan. Ei se ole mikään taikatemppu vaan se on tuskallista työtä itsensä kanssa.

Mutta sinä ehkäpä tarkoitit toisenlaista vastuuttamista. minä en.


Kysyt mitä tapahtuu niille, jotka eivät pääse riman yli. Kaikki pääsevät riman yli. Jos on niin masentunut, että ei jaksa hakea aamunlehtä, niin hänelle 1. rima voi olla se, että pakottaa itsensä hakemaan sen lehden tai pyytää jonkun toisen pakottamaan. Tai rima voi olla siinä, että pakottaa itsensä avamaan oven, laittamaan päänsä ovesta ulos. sen jälkeen tulee seuraava rima ja niitä rimoja tulee niin kauan kunnes on toipunut.

viimeiseen kappaleeseesi:
En luule mitään sellaista mitä sinä väitit minun luulevan.

Masennuksesta ja siitä toipumisesta neurologiselta kannalta tiedetään jo paljon. masentunut toipuu masennuksestaan, kun hänen aivonsa on koulutettu uudelleen "muistamaan" sen oikean normaalin toiminnan. Tällä asialla ei ole mitään tekemistä sen kanssa mitä tiedän masentuneen ihmisen elämästä. Tuo asia (aviojen koulutus) ei perustu mututuntumaani eikä ole keksintöni, vaan perustuu neurologiaan, psykiatriaan ja niiden tutkimustuloksiin. Kyse todellakin on siitä, että aivot on laitettava aktiivisemmaksi siihen nähden missä ne nyt ovat. Aivoja on muistutettava siitä mikä on normaalia. Tähän muistuttamiseen on monia keinoja.

Lue lisää

Kaikki ihmiset kokevat varmastikin eri tavalla masennuksensa, mutta minusta väitteesi että kaikkien pitäisi vain ottaa vastuuta kuulostaa vähän hassulta. Itse kuvittelin aina että tunnen itseni hyvin, käyn itseni kanssa paljon keskusteluja opiskelen ja minulla on aina ollut sellainen "tsemppari"-sisäinen ääni. Sitten heräsin yksi päivä ja tajusin etten pääse sängystä ylös.

Neljä vuotta tämän jälkeen olen lääkityksellä, käyn joka päivä neljännen maailmansodan sisälläni että jaksaisin käydä kouluni loppuun, taistelen päivästä toiseen väsymyksen, pelkotilojen, ahdistuksen, itkuisuuden ja epätoivon parissa. Elämäni on yksinkertaisesti henkinen helvetti. Vaikka kuinka tsemppaan ja välillä tuntuu paremmalta ja haluaisin ottaa tuota kuuluista vastuutakin, seuraavan päivän iltana saatan huomata että olen maannut koko päivän sängyssä liikkumatta enkä tiedä miksi.

Ymmärrän hyvin ihmisiä jotka eivät ymmärrä masennusta - koska en minäkään ymmärrä.

Ja niin, yksi tärkeä piirre... Lääkehoito sopii osalle masennuspotilaista, mutta osalle ei. Tällöin siis lääkehoidon tehokkuutta ei voida todentaa yksiselitteisesti vain seuraamalla niitä jotka jatkavat lääkitystä ja löytävät siten avun. Tällä tavalla seuraamme vain sellaista ihmisryhmää joka kokee saavansa lääkityksestä apua.

On ymmärrettävä että myös sellainen masentunut joka jättää lääkityksen kesken tai ei hyödy siitä on otettava huomioon. Tässä ei ole järkevää alkaa linjalle "Pillereitä on popsittava tai muuten et tee sitä oikein!" - sillä jos lääkkeiden syöminen itsessään loppuu masennuksen takia tai se koetaan turhaksi voi kyse olla hyvinkin siitä että se todellakin on turhaa! Masennuksen itsensä takia lääkkeensä lopettava on erityisen paljon sairautensa uhri eikä hän jätä silkkaa vittumaisuuttaan ja ns. persoona-välinpitämättömyyttään tai vastuuttomuuttaan lääkkeitään ottamatta. Samoin niiden masentuneiden jotka kokevat että lääkehoidosta ei ole hyötyä sanaa pitäisi kuunnella - jos ei ole mitattavaa vaikutusta miksi lääkehoitoa pitäisi jatkaa? Koska ne jotka haluavat voittaa masennuksen ajatuksena ja kokea että kaikki ongelmat ovat helposti ja halvalla ratkottavissa tarvitsevat "hopealuotinsa" ja heidän maailmankuvaansa ravistaa liikaa jos joku masentunut ei paranekaan tai saa oleellista hyötyä lääkkeistä? - Eli taas masentuneessa on se vika kun ei osaa imeyttää aivokemiaansa oikeaa määrää tai laatua lääkeainetta.

Olempa lukenut projekteista joissa koitettiin hoitaa masennusta ns. yhteisökodeilla jossa ihmisille annettiin tekemistä, rauha ja perusyhteisö. Ihmiset muuttivat sinne ja osallistuivat systeemin pyörittämiseen, tekivät kotitöitä jne ryhmässä ja toimivat vertaisryhmänä ja jokainen teki jaksamisensa mukaan, ja kaikki tämä lääkkeettömästi. Näiden projektien onnistumisprosentti oli noin 90%, ja hoito tepsi ennekaikkea vakaviin masennustapauksiin erityisen tehokkaasti.

Mutta lienee kyse siitä että se venlafaxin-paketti maksaa sen kympin, kun taas yhteisöhoitokoti maksaa sen pari miljoonaa. Halpaa hoitoa vai käypäistä, ja kenen määrittelemänä ... sairastuneiden tarpeiden vai lääketehtaiden lobbareiden?

hyvä huokaus,

" masennus on kytköksissä ihmisen ainutkertaiseen psyykeeseen. Tutkimuksista voidaan nähdä tiettyjä yleispäteviä asioita kuten esim. aivokemikaalien pitoisuudet ja niiden vaihtelut masentuneen ja ei-masentuneen välillä mutta vieläkään ei pystytä edes sanomaan onko aivokemikaalien muutos syy vai seuraus. Todellista yksilömasennusta on erittäin vaikea tutkia, ja prosessit eivät ole yksilöiden välillä yhdenmukaiset vaan ne voivat olla täysin erilaiset"

Niin? En ole missään väittänyt, etteikö näin olisi. Kirjoitin, että masennuksesta tiedetään nykyisin jo paljon. Paljon ei merkitse sitä, että tiedettäisiin kaikki :)

"Tämä johtaa siihen että hoito perustuu arvailuun ja "oikean lääkkeen hakemiseen" - joka on äärimmäisen turhauttavaa eikä edes auta kaikkia."

Näin se on monessa muussakin sairaudessa. Tämäkin on tieteen (ja lääktieteen tiedossa)

"Samoin pyskologisaation kautta lääketiede ei esimerkiksi käsittele masennusta kokonaisvaltaisena fysiologisena tilana. Eräät tutkimukset nimittäin osoittavat että jopa puolet masennusoireisista ihmisistä kärsivät jostain tulehdustaudista, yleisin tulehdustauti on hammastulehdus ja masennus on itseasiassa myrkytystila. Masennus on psykologisoitu psyykelääkehoitoiseksi taudiksi vaikka itseasiassa ensimmäinen järkevä toimepide olisi masentuneen lähettäminen hammaslääkärille ja perusterveystarkastukseen korva, nielu tai muiden ongelmien kartoittamiseksi. "

Masennus on psyykkinen sairaus, siinä mieli on sairastunut. SIlloin oikea lääkäri on mielen lääkäri. Tätä ennen potilas on ollut yhteydessä yleislääkäriinsä, joka on miettinyt muiden sairauksien mahdollisuutta (jos on ollut järkevä ja ymmärtää, että yleislääkäriltä lähdetään liikkeelle, olipa kyseessä mielen sairaus tai jalkakipu).

Käypä hoito suosituksessa mainitaan ihan erikseen, että elimellisisä oireita potevat masennuspotilaat on tutkittava erityisen tarkkaan. Samoin siellä mainitaan joitakin elimellisiä sairauksia, jotka voivat olla masennusoireiden syynä. Kummallista kokonaisvaltaista näkemystä masennuksen fysiologiseen puoleen siellä. Ettäs kehtaavat.

Joo mun tuttuani hammaslääkäri kohteli kaltoin, kun se kuuli,että hoidettava olikin psyykkisessä hoitolaitoksessa. Lääkäri alkoi repimään hoidettavan suuta enemmän kuin laki sallii. Eikö voisi tehdä valituksen hoitovirheestä? Suun hoito on tärkeää kaikille ihmisille yhteiskunnalliseen asemaan katsomatta. Edelleen moni asia tässä yhteiskunnassa on kuin keskiajalta: varsinkin se, jos kaikkia ihmisiä ei kohdella samanarvoisina.

Puhutko nyt poliitikoista vai talouselämän vaikuttajista?

...

Hmmm? kirjoitti:

Puhutko nyt poliitikoista vai talouselämän vaikuttajista?

...

Yleisesti niistä jotka pyrkivät elämässä voittajiksi tai sankareiksi. Nuo linkit taitavat kyllä puhua yleisesti lähes kaikista ihmisistä.

Ne joilla on tarve päästä hyvään yhteiskunnalliseen asemaan tai saada suosiota muilta ihmisiltä, nämä sortuvat usein moraalittomuuteen koska heillä on pakonomainen tarve perustella oma hyvyytensä ja paremmuutensa. Tämä ei välttämättä koske pelkästään merkittäviä ihmisiä vaan myös sellaisia jotka ovat heikossa yhteiskunnallisessa asemassa ja kärsivät huonosta itsetunnosta. Näitä kyllä löytyy kaikista yhteiskuntaluokista, mutta kenties eniten ylimmiltä ja alimmilta tasoilta.

Lisäilen edelliseen: miksei sitä voi vain hyväksyä, että ihminen voi masentua rankkojen tapahtumien seurauksena, ja antaa tukea sen verran mitä pystyy? Helposti unohdetaan, että masennuksestakin voi parantua. Ainakin itselleni tuli sellainen olo, että kun sairastuin, muutuin yht-äkkiä exälleni jonkinlaiseksi ongelmajätteeksi, josta oli hetimiten päästävä eroon. Masennuksen paha vaihe ehti kestää ehkä vain viikon, kun hän jo nosti kytkintä. Toisaalta, kun näin jossain pienessä hetkessä hieman valoa ja nauroin, oli sekin väärin (miksi?). Nyt olen kuitenkin onneksi taas ihan kuosissa, eikä todellakaan ole exää ikävä. Kunhan tässä vain ihmettelen erilaisia arvomaailmoja.

Onko reseptien uusiminen ollut hankalaa omasta syystä? Olen itse voinut viedä reseptin 1kk ennen kun lääkkeet loppuu ja viikossa on uusi resepti tullut.

Kyllä tuossakin asiassa pitää itse olla skarppina, ei sitä voi aina odottaa että muut tekee sun puolesta.

32444444 kirjoitti:

Onko reseptien uusiminen ollut hankalaa omasta syystä? Olen itse voinut viedä reseptin 1kk ennen kun lääkkeet loppuu ja viikossa on uusi resepti tullut.

Kyllä tuossakin asiassa pitää itse olla skarppina, ei sitä voi aina odottaa että muut tekee sun puolesta.

Lue lisää

Ei ole ollut. Ei ole ollut lääkäriä paikalla, eikä ole uusittu kuin lyheksi aikaa aina kerrallaan (tyyliin 3vkoksi lääkkeitä, 3 vkoa ilman lääkkeitä). Potilasasiamieheen oli tarkoitus ottaa yhteyttä, mutta sitten miesystävä kerkesi muuttaa pois. Asiaan ei ole voinut itse vaikuttaa. Sitten kun sanottiin sivuvaikutuksista, niin vastaus oli tyyliin luokkaa "nyt on vain valittava että joko parantuu", vaikka sivuvaikutukset ois ollu todella ikäviä. Useita eri lääkkeitä on kokeiltu, yhtään ainutta toimivaa ei ole ollut vuosien aikana.

Viimneisimmät lääkkeet ilmeisesti vain pahensivat asiaa. Poikaystävä lopetti ne itse ja ikään kuin "parani" jonkin verran.

Toi sun viimenen kommenttis oli selvä "Olet vain laiska" -kommentti. Ja kyse ei ollut minusta vaan miesystävästä.

Aika kamala vuosi sinulla on ollut! Otan osaa. :(

Miten vit*ssa saat 2000€ rahaa? Asutko yksin? Jotenkin tuntuu että huijaat.

Minuakin syytetään välillä rivien välistä, mutta määrällisesti taidan syyllistää itseäni enemmän, tai syyllistin. Nyt se on loppu. Pari kertaa olen kuullut yhtä loukkaavat suorat sanat. Pitänee tottua siihen, että täällä asuu idiootteja, mutta onneksi on näitä palstoja, joissa kohtaa yhdenvertaisuutta tms.

Nykyään sanon suoraan, että olen hidas tai vaikka laiska, ja toteutan sitä ihan ilman tunnon tuskia, mutta todellisuus on opettanut sen, että optimaalitilanteessa ja ympäristössä, josta puuttuvat vitun idiootit, olen nopea ja tehokas, opin nopeasti asiat ja ratkaisen ongelmat, joihin terveiden eli siis diagnosoimattomien motivaatio ei näytä riittävän. Olen huomannut, että olen äärettömän kestävä siellä missä sitä tarvitaan, ja jopa en suostu luovuttamaan edes aika- tai rahapulassa... mutta se resurssien mitoitus onkin muiden ongelma.

Mutta koska taas olen vitun idioottien joukossa, jään siis odottamaan seuraavaa suurta mahdollisuutta. Suunta on selvillä, mutta minä en enää edes yritä vaikuttaa asiaan vaan taidan mennä ihan laiskan lujasti ja katson toisten reaktiot.

Ongelmani ketjun muihin on enemmänkin se, että liian moni yrittää diagnosoida minua, yrittää kaivella minusta ongelmia, yrittää saada minut tarkistuttamaan korvien väliä... Vuosien ajan eräillä ihmisillä oli suurempi motivaatio diagnosoida minulle masennusta tai skitsofreniaa yms ja toivottaa minulle lääke- ja terapiatäyteisiä eläkepäiviä... Samalla kun minä halusin tehdä töitä.

Tunnustan kyllä vanhan depression, tiedän sen oikean syntymekanismin, pillerit eivät sitä korjanneet, mutta psykologin juttusilla korjaantui se ja vanhat vaivat. Ihmeellistä kyllä, vaikka IL-uutisoinnissa ei asia tule esille, löytyy avaimet masennukseen myös Raamatusta. Näin se muuten on.

Jos työkkärin logiikkaa seuraisi, olisin varmaan jo eläkkeellä, mutta kun ei kiinnosta. Miksi siis minun eläköittämiseen pitäisi uhrata varoja samalla kun mielestään heikossa kunnossa olevat eivät pääse eläkkeelle. Tätä on vaikea ymmärtää???

Onko tämä Suomi TÄYNNÄ vitun idiootteja? Onneksi ei, sillä osa osaa olla asiallisia jos ei mukavia, mutta ainakin mulla on pula niistä mukavista kavereista.

tullut siihen lopputulokseen, että on pakko vain yrittää teeskennellä niille läheisillekin ihmisille, jos heidät aikoo elämässään säilyttää ja jokseenkin hyvissä väleissä pysyä. En ota sitten niinä aikoina mitään yhteyttä, kun tuntuu liian pahalta, en edes perheeseeni (jonka jäseneet eivät koskaan ole ymmärtäneet, osittain omien massiivisten ja pitkäaikaisten ongelmiensa vuoksi). Eli siis tavallaan ymmärränkin heidän taholtaan sen täydellisen empatian puutteen, mutta aina ei vain jaksaisi. Nyt olen vihdoin löytänyt jonkinlaisen "ymmärtäjän" ammattiauttajista. Sitäkin pelkään, että kun hoito etenee, ei enää ymmärrystä löydy...

itsekin olen kirjoitti:

tullut siihen lopputulokseen, että on pakko vain yrittää teeskennellä niille läheisillekin ihmisille, jos heidät aikoo elämässään säilyttää ja jokseenkin hyvissä väleissä pysyä. En ota sitten niinä aikoina mitään yhteyttä, kun tuntuu liian pahalta, en edes perheeseeni (jonka jäseneet eivät koskaan ole ymmärtäneet, osittain omien massiivisten ja pitkäaikaisten ongelmiensa vuoksi). Eli siis tavallaan ymmärränkin heidän taholtaan sen täydellisen empatian puutteen, mutta aina ei vain jaksaisi. Nyt olen vihdoin löytänyt jonkinlaisen "ymmärtäjän" ammattiauttajista. Sitäkin pelkään, että kun hoito etenee, ei enää ymmärrystä löydy...

Lue lisää

On se vain minun mielestäni väärin, että pitäisi teeskennellä silloin kun itsellä menee huonosti ja voimat on poissa. Enhän minäkään ole koskaan olettanut omien ystävieni suhteen että heidän pitäisi teeskennellä yhtään mistään, minä arvostan ihmisiä jotka ovat omia itsejään joka tilanteessa. Minä en pelkää tai hylkää, jos läheisilläni on ongelmia, tarjoan mielelläni apua siinä määrin miten pystyn auttamaan. On vain ollut todella kornia huomata, että suhtautuminen näihin omiin ongelmiin on sitten ollut sitä torjuntaa/hylkäämistä, en jaksa aina itsekään olla se ymmärtävä osapuoli ja muiden ihmisten purkautumiskanava. Minullakin on joskus tarve kuuntelijalle, mutta suurimmasta osasta ihmisiä ei sellaiseksi ole. Kuitenkaan en yleensä ihan pienistä valita. Sellainen on oma henkilökohtainen kokemukseni.

Kyllähän se tietyllä tavalla katkeruuttakin aiheuttaa, mutta kaikkeni teen etten tulisi vihaa täynnä olevaksi katkeroituneeksi kusipääksi. Itse olen tullut siihen tulokseen että tämä toistuva masennus on pohjimmiltaan peruja jotenkin yliherkästä suhtautumisestani ympäröivään maailmaan ja erityisesti negatiivisiin asioihin. Joka taas todennäköisesti on peruja kamalasta lapsuudestani koulukiusaamisineen. Kamalan kova työ on vain yrittää elää tässä maailmassa kuten normaalien aikuisten ihmisten odotetaan elävän. Joskus vain tunnen itseni aivan henkisesti invalidisoituneeksi. Toisaalta haluaisin rakkauttakin elämään, mutta en kai voi tämmöisenä olettaa kenenkään minua rakastavan, kai se on kylmä fakta että pitää ensin voida itse henkisesti hyvin ja kyetä rakastamaan itseään ennen kuin sinua voi kukaan muukaan rakastaa. Olisi hienoa, jos joskus pääsisi näistä itsetunto-ongelmista eroon ja oppisi arvostamaan itseään kaikkine hyvine ja huonoine puolineen. Tuntuu joskus että elämä on vain pelkkää taistelua päivästä toiseen.

Huomautan vielä, että jos jollakin masennusta sairastavalla on kumppani tai muu läheinen, joka ei ymmärrä tilannetta eikä osaa tukea ollenkaan, jopa haukkuu, on suhde parempi katkaista. Jouduin sen itsekin tekemään ja se oli alku omalle paranemiselleni...

Erittäin hyvä ehdotus! Kannatetaan!

Ei se ole laiskuutta, jos ei ole elämänpaloa. Kun viimein päässä lamppu syttyy, löytää elämän kipinän, niin silloin myös kuntoutuminen on nopeampaa. Minun mielestäni ihmiset, joilla ei ole sitä kipinää, eivät voi kuntoutuakaan. Lääkkeet eivät tuo sitä kipinää. Se pitää löytää, tajuta, ymmärtää, sisäistää. Jos ympäristön ilmapiiri on negatiivinen ja stressaava, on hyvin vaikea löytää sitä kipinää, että haluaisi edes kuntoutua. Laiskuutta se ei ole.

VOIT OLLA PALJON PAREMMASSAKIN KUNNOSSA KUN SINUT ON ULOSKIRJOITETTU PSYKIATRISESTA SAIRAALASTA KUIN SEN ULKOYMPÄRISTÖ MIHIN MENET.EI SILLÄ OLE MITÄÄN MERKITYSTÄMITÄ SIELLÄ ITSEÄSI KOHTAAN KUULET,PAITSI JOS SINULLA ON TARVE SOSSUUN.sIELLÄ ON SAMANKALTAISUUS-PERIAATE JOLLOIN TÄYTYY OLLA SAMAT GEENIT KUIN LUUKUNTSKSNSKIN JOLTA JOTAIN PYYDÄT JOTTA JOTAIN SAISIT?SINUIN KANNATTAISI MENNÄ KSUNEUSLEIKKSUIKSEEN SAADAKSESI RUOKARAHAA ENSIHÄTÄÄN.eLLET OLE SPURGU TMS. ON SINULLA HUONOMMAT LÄHTÖKOHDAT.ON TOINEN ASIA KANNATTAAKO ENÄÄ MENNÄ KASVOHOITOON TAI KUOLLA NÄLKÄÄN TÄÄLLÄ KORKEAN ELINTASON MAASSAMME?RYMYEETU TYYPPINEN MIES PÄRJÄÄ NYKYISIN SOSSUSSA EI ENÄÄ FIKSUT PÄRJÄÄ,KOSKA SOPPAKAUHOJA LIIKUTTAA KUTEN YMMÄRRETÄÄN.

ainiin, unohtui vielä tuosta listasta se, että autan pyyteettömästi vapaa-ajallani kaikkia heikoimpiani korvauksitta omasta halustani koska minulla ei ole enää kiire mihinkään, enkä tahdo yhteiskunnalta enää mitään.

Ylempänä yksi tämän ketjun helmistä. Kun ei enää välitä eikä ole enää mitään annettavaa yhteiskunnalle ja kun on tarpeeksi kaulittu käännetty. Terveiset soulmatelle, siellä se tämänkin sielu liikkuu metsissä luonnonkatveessa. Nyt vakavan somaattisen sairauden myötä maailma tosin pieneni entisestään. Psykandiagnoosin omaavan ei oleteta edes olevan kykenevä omaksumaan luettua / uutta tietoa uudesta sairaudesta. Samalla nähnyt miten terveiden ihmisten seassa liikkuu niitä joiden tulisi mennä lanttumaakarin puheille ja saada lääkitys päälle. Eräänlainen bessewisseröinti psykanpotilaita kohtaan velloo, siitä saa ylemmyyden tunteen kun on edes joku jolle voi esittää ylempää. Aivan liikaa sellaiset keskiaikaiset asenteet vellovat psykiatriassa ja tietämättömyys on aina pahasta. Miettinyt tulisiko tehdä ristipistostyönä huoneentaulu minkä näkisi heti herättyä. Taulussa seisoisi: Muista muistaa tänään että olet hullu. Vaan empä tee miksi tekisin. Herään aamuun siinä missä muutkin keitän kupposen kahvia kuuntelen aamun uutiset olen ihan älykäs ihminen siinä missä muutkin. En jaksa välittää mitä joku ajattelee ja se siinä onkin mikä ympäristöä tuntuu häiritsevän. Ikäänkuin ihmiset tuntuisi ajattelevan että tietääkö "se" että se on hullu. Tietää se. Mitä sitten? Mulla on lääkitys siihen onko sulla?
Minullakaan ei ole sen enempää annettavaa yhteiskunnalle ja tavallaan on siunaus ettei tarvitse enää rimpuilla oravanpyörässä heilua trendipellenä jotta olisi hyväksytty yhteiskunnan virallisjäsen. Asiat ovat vallan hyvin niin kuin ne ovat nyt ja se mitä joku minusta ajattelee se on hänen murheensa.

Lisäisin tuohon ylempään tilanteen viime vuodelta. Olimme erään tuttavan, joka työskentelee hoitoalalla, kanssa lenkillä kun tuli eri aiheen tiimoilta ohimennen puhetta eräästä talon asukkaasta. Tuttava kommentoi tätä vähätellen miten sehän on joku mielenterveyspotilas. Kommentoin verkkaisen kohteliaasti miten minäkin olen.Toinen siihen että joo mut sähän olet nyt eri juttu. En kysynyt millä tavalla?

Mitä tulee sairastuneen ihmisen syyllistämiseen niin onhan se julmaa. Kuinka moni sanoo syöpäsairaalle miten tämä on vain laiska?

PUNIKKI HALOSEN JOUKKOIHIN JO AMMOIN LIITTYNYT KATRI-HELENA ESITTÄYTYY SIVIVALKOISENA DAAMINA, KOSKA TYÖVÄKI EI OSTA HÄNEN LEVYJÄÄN. BÄNDIEN PIKKUSUTTURANA HÄNEN MAINEENSA ON, MITÄ ON, MAINOSTAKOON ITSEÄÄN KUINKA LAVEASTI HYVÄNSÄ "PYHÄKSI KATRIKSI".

Aloitetkyvyttömyys ja päätöksen teko kyvyttömyys/vaikeus ovat masennuksen oireita. Varsinkaan kun ei muutenkaan jaksa mitään. Kelan terapiakorvauslähetteen saamiseksi hoitosuhde lääkäriin on pitänyt kestää 3 kuukautta eli hanki itsellesi lääkäri joka on suopea terapiaan lähettämiseen, jotta tämäkin asia etenee, jos nykyisessä ollaan tuota mieltä.
Oletko kokeillut pilkkoa hommia pieniin paloihin? Minua ainakin helpotti ja sain jotain tehtyä, vaikka menikin suht pieniin asioihin muutama päivä.

leeann_ kirjoitti:

Aloitetkyvyttömyys ja päätöksen teko kyvyttömyys/vaikeus ovat masennuksen oireita. Varsinkaan kun ei muutenkaan jaksa mitään. Kelan terapiakorvauslähetteen saamiseksi hoitosuhde lääkäriin on pitänyt kestää 3 kuukautta eli hanki itsellesi lääkäri joka on suopea terapiaan lähettämiseen, jotta tämäkin asia etenee, jos nykyisessä ollaan tuota mieltä.
Oletko kokeillut pilkkoa hommia pieniin paloihin? Minua ainakin helpotti ja sain jotain tehtyä, vaikka menikin suht pieniin asioihin muutama päivä.

Lue lisää

moi leeann_ olen ollut polin asiakas jo vuosikausia.haen itselleni edunvalvojaa,on pakko.siihen kyllä sain lääkäriltäni lausunnon,perusteita riitti.mulla ei ole varaa alkaa käymään yksityisellä kuukausia että mahdollisesti saisin terapialähetteen.mut on jätetty heitteille.kaikki asiat ovat aivan sekaisin.
tämän sekaisemmaksi en haluaisi tulla,sairaalaan en voi monestakaan syystä mennä.kuinka pahaksi pitää tilanteiden mennä että uskotaan avun tarvetta?mulla ei nähtävästi ole oikeuksia haluta terveemmäksi..

sepram kirjoitti:

moi leeann_ olen ollut polin asiakas jo vuosikausia.haen itselleni edunvalvojaa,on pakko.siihen kyllä sain lääkäriltäni lausunnon,perusteita riitti.mulla ei ole varaa alkaa käymään yksityisellä kuukausia että mahdollisesti saisin terapialähetteen.mut on jätetty heitteille.kaikki asiat ovat aivan sekaisin.
tämän sekaisemmaksi en haluaisi tulla,sairaalaan en voi monestakaan syystä mennä.kuinka pahaksi pitää tilanteiden mennä että uskotaan avun tarvetta?mulla ei nähtävästi ole oikeuksia haluta terveemmäksi..

Lue lisää

Millä perusteilla edunvalvoja on mahdollista saada, millä hinnassa, mistä?
Onko edunvalvojasi ottanut yhteyttä Eduskunnan Oikeusasiamieheen tai Aluehallintovirastoon selvittääkseen heitteillejättösi perusteita?

hOITOHENKILÖSTÖ EI OLE JOKA LAITOKSESSA AJANTASALLA.jOISSAKIN LIIKKUVAT KIEROUTUNEIDEN JUORUJEN PERÄÄN TUOMITEN SILLÄ KUKA VOI POTILASTA TULLA KATSOMAAN.hEILLE ON TÄRKEAMPÄÄ MONIKERTAISEN VANKILASSA ISTUJAN SANOMA KUIN TERRVEEMMÄNSUUNNAN KANNATAJAN.SE ON JUURI SITÄ MAALAISJÄRKEÄ JOS MIKÄKIN MAALLA OLEVASSA LAITOKSESSA.jOKU IÄKÄS NAINEN VÄITTÄÄ ETTÄ POTILAALLA KÄY NIINPALJON VIERRAILIJOITA ETTEI VOI ENEMPÄÄ TULLA? KYSIN POTILAAN ÄIDILTÄ? Hän sanoi että on vain kerran pari käynnyt tytärtään katsomassa?Isä joskus silloin tällöin?Olen jopa tyttärelle karamellejakin viennyt?Kummallista ettei siitä pantu linnaan?Tuo koko aika SIELLÄ POTILAALLA JA KESKUSTELUSSA OLI ERITTÄIN HALPAMAISTA AIKAA,OIKEIN MAALAIASJÄRKEÄ TYYSTIN!eI IHME ETTEI SUOMESSA KUKAAN PARANE KUN HOITOTASO ON ALLE KAIKEN ARVOSTELUN ERÄISSÄ PAIKOISSA JOITA EI SAISI OLLA OLEMASSAKAAN? kYSEINEN POTILAS IHMETTELI KUN EI OLLUT SAANNUT MINULTA LAINKAAN KORTTEJA? sYY KOSKA NE OLTIIN PANTU TOIMISTON PÖYDÄN LAATIKKOON LUKKOON.kUKA ON HOITAJA JA KUKA EI?En kaipaa pienitäkään kitinää,vaan katsokaa peiliin,kenen pillin mukaan silloin tanssitte?

kÄSITÄTKÖ ETTEI SINUSSA OLE MITÄÄN MIELISAIRAUTTA TAI KENESSÄ MUUSSAKAAN MAAPALLOLLA? mISTÄ OLET SAANNUT KÄSITYKSEN ETTÄ OLISIT JOKIN MAAILMAN KYNTTILÄ?kirkossa siunataan vankilan asukkaita,eikä ketään muita?Mahdollisena uskovaisena ymmärrät ehkä että se tie vie taivaaseen ja olet vapaa myös mielisairauksista.olet uskossasi varmaan myös autuas lisäksi kaikkea muuta minkä kuvittelet maaillmalta saanneesi.