tunteita aviomiehen kohtan, onko avioero aino vaihtoehto? Rakensimme talo (asuntolaina) marraskussa ja meillä on kaksi pientä lasta. Myös paljon parisuhde ongelmian takanamme. Saisinko mielipiteitä/neuvoja. Olisi hyvin kiitollinen, kun olo on niin hurjaa! :-(
Kun ei ole enää...
Ruusunen
213065
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Ei avioero ole ainoa vaihtoehto. Rakastaminen ja tunteet ovat usein hyvin tahdonalainen asia. Olet naimisiin mennessäsi luvannut tahtoa rakastaa miestäsi myötä ja vastoinkäymisissä. Tämä on nyt sinulle vastamäki, jossa tarvitaan erityisen paljon tahtoa mennä eteenpäin.
Parisuhde ongelmia voidaan auttaa erilaisilla avioliittoleireillä muunmuassa. Voi miten ihmeellisen hyviä tuloksia tällaisilla leireillä on nähtykään. Ei kannata heittää kirvestä kaivoon vielä. Lapset tarvitsevat kodin jossa kasvaa molempien vanhempien kanssa.Älä ole liian itsekäs vaan tyydy siihen mitä sinulla on. Se on joka tapauksessa enemmän, kuin monella muulla.
Lapset tarvitsevat kodin jossa on rakkautta ja vanhempien välillä kunnioitusta, arvostusta, hellyyttä ja toveruutta. Lapset eivät tarvitse kotia, joka kasassa kulissien vuoksi, mikä usein hyvin ahdistava kaikille siinä eläville.
Elleivät vanhemmat syystä tai toisesta tällaisessa suhteessa keskenään voi, jaksa tai osaa elää (vaikka tahtoisivat), niin silloin parempi että lapsilla on kaksi eri kotia joissa muut edellytykset kohdallaan.
Ei ihmisen pidä tyytyä tai uhrautua minkään vuoksi, saati siihen mitä "on määrätty" tai "ristikseen valinnut"... silti, itsekäs ei pidä olla tai yrittämättä heittää pyyhettä kehään, vaan hakea se paras ratkaisu kaikille... myös lapsille (täyspäinen äiti uhrautunutta ihmisrauniota parempi, aina)
Olemme asunut yhdessä kymmenen v.; hän oli hyvin mustssukkainen ja aiheutti meille huonoja kokemuksia. Hän lupasi mennä puhumaan ongelmastaan, kun sanoin että nyt on avioeron paikalla. Mutta hän ei käynyt koskan. Ennen tästä kävimme kyllä perheneuvolassa. Hän kieltäytyi kun kerroin niistä kohtauksistaan. Minä kävin vuoden verran puhumaan, hän jäi kotiin.
Kun menimme naimisiin lupaudimme kunnioittaa toisiamme, mutta se ei ollut helppo. Kuitenkin tuli paljon mahdollisuuksia muuttua tapansa. Muuttui kyllä osittain. Huuta lapsille joskus oloni on yksinäinen vaikka kotona olisi.
Kiitos neuvosta, kuitenkin :-/
kuin sinulla.
On niin surullista että tunnen itseäni niin kuin "ihmisraunio" jo. Pelottaa että en pystyisi olemaan yksin ja hoitamaan lapset parempi. Olen saanut kaikkien ongelmien takia masennus. Mitä jos pahenisi? onko sulla neuvoa antavaa?
Kiitoksia sydämestän, neuvoista :-)
... kyllä ihminen selviää yksin lasten kanssa, jos on pakko ... kun on pakko. Apua saa ystäviltä, ja jos kunnolla masentaa niin syytä hakea apua (mielenterveystoimisto, jos oikein rankasti niin vaikka terveyskeskuksen päivystyksestä).
Jos olet vakuuttunut (tai mieluiten, olette) ettei tunteita ole ja suhteen eteen kaikki on yritetty, ja jokainen vaihtoehto tutkittu eikä yhtään kiveä ole jätetty kääntämättä, jotta suhde saadaan korjatuksi, niin ero lähes aina paras vaihtoehto. Ole rehellinen itsellesi, oletteko näin menetelleet.
Valitettavan usein ihmisillä parisuhdekriisissä "lyhyt pinna" ja johtopäätöksiin rynnätään... eroon ajaudutaan kun ei muuhun riitä tahto, voimat tai taidot. Jos näin, ulkopuolinsen avun hakeminen (väestöliitto, vaikka) voisi olla hyvä idea.
Ja jos suhde todella "kuollut" ja rakkaudettomaan kulissiliittoon ollaan ajauduttu (eikä kyse tavanomaisesta "alamäestä" joita kaikilla), niin silloin asiallinen ero oikea vaihtoehto ... meillä kun vain yksi elämä...
Tässä suhteessa tapahtuu niin, että mies ei halua avioero. Vaikka hän voisi olla ajoittain parempi aviomies, nyt tuntuu siltä että en tunne mitään. Yritään kyllä olla rehellinen itselleni. Kaikki on jo yritetty ja itken siitä etten osannut lähteä ajoissa.
Toivoisin kyllä minun elämän ilon takaisin :-(
... ei ero vaadi, että molemmat sitä tahtovat, eron saa ihan yksinkin. Se yrittäminen ja suhteen korjaaminen sitten vaatii molempien tahtoa.
Mikään ei vieroita ihmisiä toisistaan niin paljon kuin talon rakentaminen.
sanot?
siitä onko tunteita lapsiakaan kohtaan, vai ajatteleeko pelkästään itseään.
... jos lapset kärsivät yhtälailla ahdistavassa ja rakkaudettomassa perhekulississa, missä äiti on ihmisraunio. Emme tiedä tämän perheen tilannetta, mutta ei lasten etu läheskään aina ole väkisin jatkaa suhdetta, missä kaikki ja pysyvästi on päin helvettiä. Ja joskus juuri tunteet lapsia kohtaan antavat voimia lähteä (vrt. perheväkivalta).
lapset eivät kärsi, vielä. Siksi olenkin huolestunut. Siis haluan ennen kaikkea olla heille kunnon äiti. Heillä on nyt hyvä kasvuympäristö, ja leikkivat paljon ulkona. Kuitenkin haluan olla heille iloinen ja koko ajan tule vaikeammaksi.
Meidän perheen tilannetta on se, että ongelmien jälkeen tunteet häntä kohtan ovat kuollut. Rakastelun jälkeen ahdistakin. Hän tietä minun tunteet, mutta hänestä ei ole mitään hätää. Tärkein asia on että minä olen kotona.
Ei voi puhua nyt perheväkivallasta. On ollut jossain määrin joskus.
voin sanoa että jos ei olisi tunteita lapsia kohtaan olisi lähtenyt vuosia sitten.
Meidän muija oli ihan masiksessa, kun pienin oli jotain 1,5v. Ei jaksanut mitään. Kaikki oli minun vikaa.
Parisuhdeneuvonnassa käytiin. Aina käynnin jälkeen sain kuulla, miten olin vääristellyt asioita, ja miten terapeuttikin oli vaimoa vastaan.
Lopulta vaimon olo oli niin surkea, että hän meni yleislääkärille (jota olin ehdotellut jo pitkään). Nykyään vaimo nappaa yhden semmoisen pikku pillerin joka aamu, ja elämä on palautunut järkeviin uomiin. Positiivisia tunteitakin löytyy. Itse asiassa meillä on ihan kivaa.
En nyt väitä, että tässä olisi sinulle ratkaisu, mutta mietipä...
ei ole samaa tilanne. Ongelma on se, että mieheni mustasukkaisuuden takia, tunteet eivät ole enää samanlaisia. On uskomatonta mutta olen kyllä ajatellut lääkehoidosta. Tästä vielä keskustelen asiantuntijan kanssa. Toisaalta en ole varma onko oikea ratkaisu.
Iloitsen kuitenkin että te olette selvinneet :-)
Olen aina ihmetellyt sitäå, kuinka helposti käy näin: pari haaveilee omasta kodista. sitä siis ryhdytään rakentamaan. Prosessi kuluttaa kukkaroa ja voimia. Myös perheen normaali arki unohtuu. Sitten, kun unelma on viimeisiä listoja vaille valmis, iskee parisuhde ongelmat esiin. Talo-projekti on väkisinkin vienyt kaiken mahdollisen ajan ja energian; perhe ja sen ihmissuhteet on jäänyt hoitamatta.
Toinen kummallisuus on siinä, että parit eroavat lasten ollessa alle kouluikäisiä. Itse olen sitä mieltä, että jokainen ero (johon ei siis liity esim. perheväkivaltaa tai muita tuhoisia ongelmia), joka tulee lasten ollessa pieniä, on ikään kuin turha. Menee oma aikansa, kun parista kasvaa perhe; perheeksi tullaan, kun lapsia syntyy, mutta kuluu aikaa, kun kasvetaan isäksi ja äidiksi. Seuraavaksi isän, äidin ja lapsen kasvaminen perheeksi vie aikaa. Ja kun perhe on ikäänkuin "valmis", olisi opeteltava siihen, että äiti on myös vaimo, ja että isä on aviomies.
Tiedän, että helpommin sanottu kuin toteutettu, mutta toivonkin lähinnä sitä, että muistettaisiin se, että yksi muutos elämässä vaikuttaa kaikkeen ja että mikään ei ole valmista yhdessä yössä.
Jokainen pari tai perhe, joka uskaltaa keskenään sanoa ääneen: hei, meillä o nyt ongelmia, ovat jo lähtneet muuttamaan tulevaisuutta. Aina ei jälkikäteen voi kaikkea korjata, mutta keneltä yrittäminen on pois?
Kaikkea hyvää ja voimia!
että näinkin menee. Minä tässä turhaudun kun olen kyllä tietoinen avioeron vakavuudestan. Kuvitellaan että pystyn oikeasti antamaan anteeksi siitä mitä kaikki paha on tapahtunut. Kuvitellaan että pystyn muokamaan minun mieheni käyttäytymistän,(ei hänen persoonansa). Mitä merkitystä sitten on talosta, kun saan ahdistus kohtauksia ja olen yleensä niin surullinen? eikö olisi järkevämpi erota nyt kun vielä olen nuori ja järki pelaa? eikö olisi lapsillekin nyt parempi kun vuosien jälkeen? mitä tapahtuisi jos masennustani monimutkastuisi?
Kiitos vastausa :-)
Nykymaailmassa on kaikkea yllin kyllin, eikä kuitenkaan mikään riitä.
Rakentaminen käy hermoille. Miestä ottaa kaaliin puolison tyhmät kysymykset, kun pohdittavan on vuoren kokoisia ongelmia. Ei pitäisi suuttua kukantaimien istutuksesta, kun maansiirtokoneet ovat vasta tulossa. Tällainen asia johti kerran pettämiseen, ja eroon, kun mies ei muka "ymmärtänyt". Eron jälkeen kävivät poliisitkin arvioimassa yhden (1) taimen arvoa! Voi helvetti teitä naisia!
selvästi molempia vaivaa syvä masennuskausi.lääkäriin
kun itse kirjoitin masenuksestani. Mutta huomioi sitä mitä/kuka masennusta aiheutti!