Luin joitakin ketjuja täällä ja useat anopit kirjoittivat siellä, että miniöiden pitäisi kunnioittaa vanhempien ihmisten neuvoja ja auttamisen halua sekä kuunnella mielipiteitä arvostaen.
Mutta kuinka monta ihmistä löytyy, jotka tykkäävät siitä, että heitä neuvotaan? En tunne yhtäkään ihmistä, joka haluaisi neuvomista ja mielipiteitä omaa elämäänsä koskevissa asioissa. On hyvin yleistä, ei vain anoppi-miniä-suhteissa, että neuvomiseen ja paremmin tietäviin ihmisiin otetaan välimatkaa.
No millaiset ihmiset ovat pidettyjä niin anoppina kuin muutenkin? Sellaiset, jotka osaavat kuunnella ja arvostaa muiden ihmisen omia mielipiteitä ja kokemuksia. He neuvovat ja kertovat mielipiteensä, JOS KYSYTÄÄN, eivätkä tuputa omia ainoita oikeita mielipiteitään tai muutenkaan ole suuna päänä puuttumassa muiden elämää arvostelemaan.
Oma anoppini ei kyennyt lainkaan asettumaan toisen ihmisen asemaan, ei osaa edelleenkään. Tämä vaikuttaa kovasti sekä meidän suhteeseemme, että hänen muihinkin ihmissuhteisiinsa eli hän on hyvin yksinäinen. Sen takia hän koetti tunkeutua meidän perheeseemme vahingollisella tavalla. Tunsin vuosia syyllisyyttä turhaan, kun en hänestä voinut pitää. Varmasti hänkin tarkoitti hyvää, mutta se ei vain riitä. Täytyy myös kunnioittaa muita ihmisiä, ei pelkästään vaatia kunnioitusta itselleen.
Siis kannattaa anoppina miettiä, olenko vanhempana ja viisaampana kykenevä empatiaan ja kuuntelemiseen nuorta perhettä kohtaan? Arvostusta ja kunnioitusta saa silloin, kun on itse sen ansainnut käytöksellään, ei aina, mutta usemmiten kuitenkin. Ellei sitä saa, mitä voisin tehdä toisin? Miniät kysyvät neuvoja, jos tarvitsevat niitä. Anna perheelle, äidille ja isälle kasvurauha. Ja miniä voi koettaa kuunnella sen verran kun jaksaa. Uusi sukupolvi kuuluu etusijalle.
Mutta kuinka monta ihmistä löytyy, jotka tykkäävät siitä, että heitä neuvotaan? En tunne yhtäkään ihmistä, joka haluaisi neuvomista ja mielipiteitä omaa elämäänsä koskevissa asioissa. On hyvin yleistä, ei vain anoppi-miniä-suhteissa, että neuvomiseen ja paremmin tietäviin ihmisiin otetaan välimatkaa.
No millaiset ihmiset ovat pidettyjä niin anoppina kuin muutenkin? Sellaiset, jotka osaavat kuunnella ja arvostaa muiden ihmisen omia mielipiteitä ja kokemuksia. He neuvovat ja kertovat mielipiteensä, JOS KYSYTÄÄN, eivätkä tuputa omia ainoita oikeita mielipiteitään tai muutenkaan ole suuna päänä puuttumassa muiden elämää arvostelemaan.
Oma anoppini ei kyennyt lainkaan asettumaan toisen ihmisen asemaan, ei osaa edelleenkään. Tämä vaikuttaa kovasti sekä meidän suhteeseemme, että hänen muihinkin ihmissuhteisiinsa eli hän on hyvin yksinäinen. Sen takia hän koetti tunkeutua meidän perheeseemme vahingollisella tavalla. Tunsin vuosia syyllisyyttä turhaan, kun en hänestä voinut pitää. Varmasti hänkin tarkoitti hyvää, mutta se ei vain riitä. Täytyy myös kunnioittaa muita ihmisiä, ei pelkästään vaatia kunnioitusta itselleen.
Siis kannattaa anoppina miettiä, olenko vanhempana ja viisaampana kykenevä empatiaan ja kuuntelemiseen nuorta perhettä kohtaan? Arvostusta ja kunnioitusta saa silloin, kun on itse sen ansainnut käytöksellään, ei aina, mutta usemmiten kuitenkin. Ellei sitä saa, mitä voisin tehdä toisin? Miniät kysyvät neuvoja, jos tarvitsevat niitä. Anna perheelle, äidille ja isälle kasvurauha. Ja miniä voi koettaa kuunnella sen verran kun jaksaa. Uusi sukupolvi kuuluu etusijalle.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Minusta tuli anoppi ja melkein samantien mummikin 42 vuotiaana. En koe, että minun pitäisi olla ohjailemassa poikani ja miniän elämää neuvoineni tai sen enempää apuinenikaan. Nuoren miniäni ei tarvitse kokea minua uhkana, samoin toisinpäin. Elän omaa elämääni ja he omaansa. Ihan mukavaa joskus heitä nähdä.
Nimenomaan näin:)
Nuoret eläkööt omannäköistänsä elämää ja hehän sen vastuun kantavat loppuviimeksi.
Neuvon, jos kysytään, muuten en heidän elämäänsä puutu.
Oot kyl unelma anoppi!
Ketään ihmistä ei tarvitse kunnioittaa vaan se kunnioitus on ansaittava teoilla ja käytöksellään niin hyvä tulee.
Kyllä se alkaa tänä päivänä olla niin, että miniät säätävät perhesuhteet sillä tavalla. ettei olla juurikaan tekemisissä.
"Kyllä se alkaa tänä päivänä olla niin, että miniät säätävät perhesuhteet sillä tavalla. ettei olla juurikaan tekemisissä. "
Juu ja varmaan nuo miniät sitten muuttuvatkin oikeiksi kulta-anopeiksi, kun ovat siinä iässä.
Koska anopeissahan ei ole mitään vikaa niin mulkvistikin muuttuu mukavaksi kun anopoituu.
En voisi olla enempää samaa mieltä aloittajan kanssa. Ei kukaan tykkää neuvomisesta, pakottamisesta, arvostelemisesta tai syntipukkina olemisesta.
Meillä tilanne tulehtui jokin aika sitten anopin kanssa. Asumme naapurissa ja yksinkertaisesti sain tarpeekseni kyttäämisestä, neuvomisesta ja valittamisesta. Kyllä pian 10-vuotias lapsi pärjää koulun jälkeen tunnin tai pari yksin kotona, kun vanhemmat ovat töissä. Eli ei tarvitse tulla meidän vara-avaimellamme sisään, vaikka lapsi onkin yksin kotona. Kyllä osaamme lukea postimme yksin vaikka kuoresta jo voi päätellä mistä kirje tulee.
Ja tästähän voi päätellä sen, että anoppi on todella yksinäinen. Eikä enää työelämässä. Ei mitään harrastuksia eikä ystäviä, paitsi yksi leskirouva josta pitää koko ajan valittaa omalle miniälleen. Onhan anopilla omiakin lapsia, mutta ei niille voi valittaa... Mutta olempahan saanut olla rauhassa omassa kodissani, kun hieman totuutta väläyttelin. Vaikka kaikki vika minussa onkin.
"Kyllä pian 10-vuotias lapsi pärjää koulun jälkeen tunnin tai pari yksin kotona, kun vanhemmat ovat töissä."
Nii just.... tottakait anopin naama alkaa ärsyttämään kun sen apua ei enää tarvita, mutta eikös ollutkin kiva asia anopin hoitoapu niinkauan kun pikkukoululainen sitä oikeasti tarvitsi.
Jännä juttu joka täältä hyvin käy ilmi... suhteet anoppiin pelaa niinkauan kuin siitä on oikeasti hyötyä, mutta kun avunannon suunta alkaa vaihtua tulee kiire tehdä pesäero ja katkaista välit mokomaan kyttääjään.
"Jännä juttu joka täältä hyvin käy ilmi... suhteet anoppiin pelaa niinkauan kuin siitä on oikeasti hyötyä,"
Lienee päivänselvää että ärsyttävää, tungettelevaa, besserwisser-anoppia kestää paljon paremmin silloin kun siitä on puhdasta hyötyä. Sitten kun siitä ei enää ole mitään hyötyä vaan se on pelkästään ärsyttävä, tungetteleva ja kaikki asiat paremmin tietävä, niin saa kyllä mennä.
Itselläni ainakin kontaktit omiin vanhempiini ovat laskeneet kuin lehmän häntä sitämukaa kun siirryin köyhästä opiskelijasta hyvätyloiseksi spesialistiksi. Siinä samalla vanhempieni käytös muuttui alkoholin käytön takia vuosien saatossa semmoiseksi ettei sitä yksinkertaisesti jaksanut katsella.
Olkoot sitten yksikseen ja lastenlastaan näkevät pari-kolme kertaa vuoteen.
Kumpi on siis parempi, se ettei lasta anneta hoitoon vai se että annetaan, kun molemmista saa haukut palkakseen anopilta? Joko on hyötyjä tai vieroittaja.
Joku viaton voisi kuvitella, että anoppi ottaa mielellään lapsenlapsen hoitoon pariksi tunniksi iltapäivisin laskematta mitä kukakin mistäkin hyötyy. Ihan puhtaasti lapsen takia tai että kun se on kivaa.
" Neuvomisessa " on toinenkin puoli , kokemusperäisen tiedon jakaminen , voi varovasti kertoa mitä tietää . Omat nuoreni ovat olleet aika tietämättömiä asunnon ostoon liittyvissä asioissa , joissa olemme voineet välittää rahanarvoista tietoa , eivät ole siitä pahoittaneet mieltänsä .
Hiljainen tieto eli kokemusperäinen tieto , sitä on kaikessa käytännön hommassa , ruuanlaitossa ym. Meillä on miniöiden ja vävyn kanssa mutkattomat välit , kysyvät usein näitä käytännön neuvoja ja minä heiltä taas , mitä tiedän heidän tietävän paremmin , ei mitään ongelmaa pitäisi olla , kysyin ihan ennen tänne kirjoittamistani ja sanoivat, että niinhän asioiden kuuluukin mennä .
Lastenhoitoon en neuvojani tyrkytä , kysyn aina , miten tehdään ja tottelen . Asumme parin tunnin ajomatkan päässä , eli olemme max kerran kk ssa tekemisissä , yleensä tarvitsevat hoitoapua . Milloinkaan emme mene omasta aloitteestamme , emmekä soittele kuin ehkä kerran kk ssa , jos ei ole mitään erityista asiaa , on mukava viettää vielä hyväkuntoisena omanlaista elämää , lukien , pyöräillen ja luonnossa liikkuen yms .
Kunnioituksessa pätee , että kunnioitamme toinen toisiamme , eli emme puhu toisten asioita pitkin kylää , annamme tilaa ja olemme taas tukena ja apuna , kun sen aika on .
Sittenhän asiat ovat kunnossa. Onneksi suurin osa ihmisistä saa hyvän anopin ja miniän, silloin ei varmaan olekaan tarvetta tänne asiasta kirjoitella. Nuo asiat, joita aloituksessa on, pitäisi olla itsestäänselvyyksiä, ihan normaalia kohteliasta toisen perhe-elämää kunnioittavaa käytöstä.
Lienee selvää että jos kysyy niin neuvotaan. Jotkut ne vain tykkäävät neuvoa vaikkei kysyisikään.
Tähän olis kyl kiva saada apua/neuvo!
Kaikki alkoi siitä, kun menimme avokkini kanssa ensimmäiselle yhteiselle ulkomaalomallemme. Aina kun tulen matkalta kotiin, haluan vaan levätä ja nauttia kotona olemisesta. Siivottiin kämppäkin lattiasta kattoon ystävättäreni kanssa ennenkuin lähdin matkalle.
Olimme antaneet anopilleni avaimen, jotta tämä kävisi kastelemassa tomaattipuuni yms.
Noh, kun pääsimme kotiin, oli anoppi päättänyt vaihtaa koko kämpän sisustusta. Kasvien paikkoja (varsinkin isokokoisten), olohuoneen pöydän paikkaa, jopa keittiömme hyllyköt joissa on kuivaruoat sekä minun vaatekaappini! ( meillä on mukit kaapissa, sekä ne ovat oikeinpäin ja päälletysten. Voi kuulostaa jopa naurettavalta, mutta se oli helvetin ärsyttävää pistää ne kaikki mukit takaisin oikeinpäin.) Eikä siinä vielä kaikki, en jopa meinannut löytää tampponejani, koska anoppini oli päättänyt vaihtaa niitten paikkaa - tai vielä parempaa, hän oli siirtänyt liukuvoiteemme aivan eri kaappiin!!
Lomastressin jälkeen stressi oli kaksi kertaa pahempi, en keksi sanoja sille, kuinka helvetin ärsyttävää oli ruveta pistämään tavaroita takaisin paikoilleen, koska joku ämmä luulee omistavansa meidän kotimme!
Tämä ei jäänyt viimeiseksi kerraksi, tulin kaupasta kotiin niin anoppi oli meillä - jälleen kerran vaihdellut tavaroidemme paikkaa.
Mitä helvettiä minä teen?? Voi kuulostaa ehkä joidenkin mielestä naurettavalta ja pikkujutulta, mutta se on oikeasti aivan vitun ärsyttävää.
Ottakaa anopilta kotiavaimenne pois ja tehkää pelisäännöt selviksi!
"Voi kuulostaa ehkä joidenkin mielestä naurettavalta ja pikkujutulta,"
Ei tuo kyllä ole mikään pikkujuttu, minä saisin aivan käsittämättömän raivokohtauksen tuollaisesta touhusta.
Minua on aina naurattanut ystävättäreni valitus omasta anopistaan. He olivat olleet matkoilla, ja kun tulivat kotiin, oli anoppi juuri tuolla tavalla toiminut heidän kotonaan.
"Et arvaa kuule, kun klo 1 yöllä piti ruveta lakanoitakin vaihtamaan", huusi ystäväni.
Ihmettelin, miksii kummassa, ja hän tokaisi:
"No oli pedannut meille ne häälahjaksi ompelemansa lakanat, jotka olivat yläkaapissa lahjapakkauksessaan".
He olivat olleet siinä vaiheessa varmaan jo 10 v. aviossa, mutta ystäväni ei suostunut koskemaankaan anopin ompelemiin liinavaatteisiin.
Niin että ei se nyt aina pelkästään anopin itsepäisyyttä ole, että sukset menevät ristiin.
Tuollaista lakanoiden vaihtotekoa voi hyvin sanoa passiiviseksi aggressiivisuudeksi. Anoppi siis on kieli pitkällä vahtinut, että eikö pari nyt jo vihdoin ala käyttää niitä hänen antamiaan lakanoita. Ja kun tilaisuus tuli, niin hän oikein alleviivasi että nyt hänen mielestään parin on pakko niitä alkaa käyttää, koska hän niin tahtoo. Eikä ole sanonut mitään tietenkään, kuten ymmärsin.
Aivan omituista on anopin edes mennä jonkun kaapille saati vaihtaa lakana. Todella vastenmielinen teko. Toivottavasti pari on ottanut häneltä avaimen pois. Tai jolleivat ole kehdanneet, niin sitten vaihtaneet lukot.
Kyllä aikuisten ihmisten täytyy saada olla rauhassa.
Neuvojaan tyrkyttävä läheisriippuvaine on aina ikävä juttu, varsinki lähipiirist.
Ainut keino on joojotella ja tehdä oman pään mukaan.
Tarvittaes vinkkejä kysyn.
Hyvä kirjoitus. Monet perustelevat neuvojen jakelua sillä, että kun tarkoitetaan hyvää ja voihan sitä jättää vaan kuuntelematta...
Vaan ahdistaahan se kuulla sellaisia neuvoja, jotka loukkaavat omaa intimiteettiä ja ykistyisyyden rajoja. Ei miniä välttämättä halua keskustella raskausajan naistenvaivoistaan ja siitä mitä gynekologi sanoi. Ruokavaliokin on aika pitkälti oma asia, ahdistaa jos joku on koko ajan puuttumassa ja kyttäämässä mitä syö. Jokaisella on oma keho ja vartalo, ei se ole sellainen asia josta niin vaan ruvetaan utelemaan ja joka niin vaan otetaan julkisesti puheeksi.
Eikös voisi ihan normaalisti tutustua ja hienotunteisesti jutella yleisemmistä asioista? Kyllä se miniä sitten itse ottaa omat ruokavalionsa ja raskauajan painonnousun puheeksi, jos on valmis päästämään anopin niin lähelle.
Mutta ilman lupaa siihen ei ängetä!
Väkisinkin tulee mieleen että suhtaudutko sinä AP samalla tavalla omien vanhempiesi neuvoihin, opastuksiin ja mielipiteisiin??
Ihmiset eivät voi sietää appivanhempiensa sanomisia, mutta omat vanhemmat saavat monta kertaa tavallaan eri vapauksia...
Niin paljon olen omassa tuttavapiirissä törmännyt siihen ilmiöön että valitetaan siitä "roikkuvasta" anopista, joka pitää poikaansa yhteyttä, joka pyytää aikaa pojalta itselleen, mutta sitten taas oman äidin kanssa soitellaan, käydään kahvilla, shoppaillaan, avaudutaan ja tehdään ties mitä...
Oma äiti siis lasketaan "perheeseen", mutta anoppi on ulkopuolinen. Mielestäni aika outoa.. Meinaan vaan että eikös säännöt pitäs sitten olla molemmille samat... Molempien vanhempien pitää pysyä hajumatkan päässä ja pitää turpansa täysin kiinni.
Aikamoista tappelua kyllä syntyisi jos noi möllikkä miehet alkais nitisemään tyttären ja äidin läheisistä väleistä... Ihan ajatuksena vaan....
Pointtini vaan on se että voiko kukaan rehellisesti tiukan miettimisen jälkeen sanoa että sietää omilta vanhemmilta saman verran sanomista kun appivanhemmiltaan... saako omat vanhemmat PALJON enemmän anteeksi ikäviä sanomisia tai tölväisyjä, tai luokittelettekö jokaisen epäselväksi jäänen viestin loukkauksesi omilta vanhemmilta, ja jäätte sitä pohtimaan mitä se mahdollisesti tarkoitti, vai myös kokemanne loukkauksen merkitystä yhtä rohkeasti anopilta kuin omilta vanhemmilta?
Minusta on aivan luonnollista ja pääsääntöisesti selvää, että appivanhemmat eivät tule kiintymään siihen miniään koskaan samalla tavalla, kun omaan lapseensa, eikä appivanhemmista tule miniälle tai vävylle koskaan niin tärkeää kuin omista vanhemmista.
Olen nainen, ja ei ole lapsia. Naimisissa kyllä (11v jo).
Omalla miehelläni on todella läheiset välit äitiinsä ja siskoonsa....
Olen alusta asti huomannut että olen aika mitätön henkilö tuossa tiiviissä mieheni lapsuuden perheessä, ja miehen sisko suoraan sanoen vihaa minua, mutta minulle kylläkin sinänsä aivan sama. Olen enemminkin kateellinen siitä mitä miehelläni on, nimittäin läheiset välit perheeseensä, sellaista mitä minulla ei KOSKAAN ole ollut.
Tieän että tämä kirjoitukseni aiheuttaa monessakin ERITTÄIN suurta ärsytystä, mutta siltikkin kehottaisin miettimään asiaa rauhassa myös tältä kannalta.....
En suinkaan tarkoita että se anoppi nyt mikään enkeli on... Mutta onko suhteet suhteet ihan tasapainossa? Ihan reiluuden kannalta vaan..