Meillä on varsin hankalaa ollut jo pitkään, antakaa jotakin neuvoja tai vaikka lohtua... Olemme olleet aviossa jo yli kaksikymmentä vuotta. Kaksi kultaista lasta. Pitkään olimme melkoisen tiivis pari ja teimme asioita yhdessä perheen kanssa. Taannoin, pitkäli yli kymmenen vuotta sitten, jolloin lapset oli aivan pienet, oli miehellä humalassa tehty syrjähyppy. Jäin, silloin lähinnä (tai pelkästään) lasten takia. Halusin, että heillä on ehjä perhe. Tämän asian yli pääsimmekin ja tiedän, ettei niitä hyppyjä ole sen jälkeen ollut. Mutta aina olen kärsinyt tietynlaisesta "manipuloimisesta", mies on aina ollut taitava syyllistämään minut kaikesta, mitä itse on tehnyt väärin. Niin myös tuostakin tapahtumasta aikanaan.
Sittemmin alkoi kuvioihin astua eräänlainen suurudenhulluus. Kaikkea pitää olla paljon ja kaikki pitää omistaa. Alkoholi on aika rankasti kuvioissa nykyään, ollut itse asiassa jo todella pitkään. Mies tulee alkoholistiperheestä, varsin rankka lapsuus ollut. Meni aika pitkään, että uskalsin nostaa kissan pöydälle ihan tosissani. Kaikesta. Hän ei oikein missään asiassa kestä kritiikkiä, ja kokee itse asiassa kritiikiksi sellaisenkin, mitä ei kritiikiksi kukaan ole tarkoittanut. Ja ei sitten pääse siitä yli, ei millään.
En varmasti tehnyt aikanaan taitavasti tätä kissan pöydälle nostamista; vitutus alkoi olla sen verran rankkaa. Mutta siitä se helvetti sitten alkoi. Todellinen helvetti. Erolla uhkailu, järjetön raivoaminen, minun haukkumiseni. Ja ihmeellistä on se, että kaikki se, mitä hän itse on väärin tehnyt: hän silmät kirkkaina kertoo minun tehneen ne asiat. En kertakaikkiaan ymmärrä. Välillä on ollut pää jo ihan sekaisin. Sittemmin tehnyt lukuisat kerrat sitä, että ei vain ilmesty kotiin ja voi olla pari yötä jossakin. Ei kuulu kuulemma minulle, että missä. On hänen mielestään epänormaalia, että pitäisi kertoa sellaisista asioista. Minä kuulemma yritän hallita häntä tällä. Ei myöskään vastaa puhelimeen ja eniten kärsin siitä, että en tiedä lapsille sanoa, koska se isä tulee kotiin. Muuten ei totta puhuen niin kovasti olisi väliä. Olemme sen verran tästä saaneet puhuttua, että tiedän ettei tässä nyt toisesta naisesta kyse ole, vaikka se varmasti monelle mieleen tulee. Ennemminkin suunnaton raivo siitä, että en toimi kaikessa niinkuin hän haluaisi minun toimivan. Ja hän kääntää asian niin, että minä vaadin häntä toimimaan kaikessa, niinkuin minä haluan. Tämä on aina se kommentti, mihin tahansa. Ja syyllinen kaikkeen olen aina minä. Tuntuu perkele, että jos toisella puolella maapalloa on tulva, niin senkin hän kääntää minun syykseni.
Päätin, että en enää vajoa siihen alistamiseen. Olen yrittänyt puhua asioista, mutta siitä ei tule kertakaikkiaan mitään. Hänellä ei kuulemma ole mitään, mistä pitäisi puhua. Nyt uhkaa erolla taas.
En haluaisi erota; tiedän, että lapsille olisi parasta ehjä koti. Mutta mitä voisin tehdä, että saisimme nämä asiat kuntoon. Vai voinko mitään. Ja olenko minä läheisriippuvainen, vai mistä johtuu, että tämä eron miettiminen saa minut todella ahdistuneeksi ja löydän itsestäni tämän kaiken jälkeen yhä rakkautta miestäni kohtaan. Tuntuu, että kaikki nämä vuodet menee aivan hukkaan, jos emme saa asioitamme kuntoon.
Olisiko jollakulla antaa minulle neuvoja.
Sittemmin alkoi kuvioihin astua eräänlainen suurudenhulluus. Kaikkea pitää olla paljon ja kaikki pitää omistaa. Alkoholi on aika rankasti kuvioissa nykyään, ollut itse asiassa jo todella pitkään. Mies tulee alkoholistiperheestä, varsin rankka lapsuus ollut. Meni aika pitkään, että uskalsin nostaa kissan pöydälle ihan tosissani. Kaikesta. Hän ei oikein missään asiassa kestä kritiikkiä, ja kokee itse asiassa kritiikiksi sellaisenkin, mitä ei kritiikiksi kukaan ole tarkoittanut. Ja ei sitten pääse siitä yli, ei millään.
En varmasti tehnyt aikanaan taitavasti tätä kissan pöydälle nostamista; vitutus alkoi olla sen verran rankkaa. Mutta siitä se helvetti sitten alkoi. Todellinen helvetti. Erolla uhkailu, järjetön raivoaminen, minun haukkumiseni. Ja ihmeellistä on se, että kaikki se, mitä hän itse on väärin tehnyt: hän silmät kirkkaina kertoo minun tehneen ne asiat. En kertakaikkiaan ymmärrä. Välillä on ollut pää jo ihan sekaisin. Sittemmin tehnyt lukuisat kerrat sitä, että ei vain ilmesty kotiin ja voi olla pari yötä jossakin. Ei kuulu kuulemma minulle, että missä. On hänen mielestään epänormaalia, että pitäisi kertoa sellaisista asioista. Minä kuulemma yritän hallita häntä tällä. Ei myöskään vastaa puhelimeen ja eniten kärsin siitä, että en tiedä lapsille sanoa, koska se isä tulee kotiin. Muuten ei totta puhuen niin kovasti olisi väliä. Olemme sen verran tästä saaneet puhuttua, että tiedän ettei tässä nyt toisesta naisesta kyse ole, vaikka se varmasti monelle mieleen tulee. Ennemminkin suunnaton raivo siitä, että en toimi kaikessa niinkuin hän haluaisi minun toimivan. Ja hän kääntää asian niin, että minä vaadin häntä toimimaan kaikessa, niinkuin minä haluan. Tämä on aina se kommentti, mihin tahansa. Ja syyllinen kaikkeen olen aina minä. Tuntuu perkele, että jos toisella puolella maapalloa on tulva, niin senkin hän kääntää minun syykseni.
Päätin, että en enää vajoa siihen alistamiseen. Olen yrittänyt puhua asioista, mutta siitä ei tule kertakaikkiaan mitään. Hänellä ei kuulemma ole mitään, mistä pitäisi puhua. Nyt uhkaa erolla taas.
En haluaisi erota; tiedän, että lapsille olisi parasta ehjä koti. Mutta mitä voisin tehdä, että saisimme nämä asiat kuntoon. Vai voinko mitään. Ja olenko minä läheisriippuvainen, vai mistä johtuu, että tämä eron miettiminen saa minut todella ahdistuneeksi ja löydän itsestäni tämän kaiken jälkeen yhä rakkautta miestäni kohtaan. Tuntuu, että kaikki nämä vuodet menee aivan hukkaan, jos emme saa asioitamme kuntoon.
Olisiko jollakulla antaa minulle neuvoja.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Ja sata varmasti on se toinen nainen kehissä.
Ja lapsille ei ole parasta tuollainen "ehjä koti" jossa äiti on kynnysmatto.
Mitään et voi tehdä, ja vuotesi menevät hukkaan tuon miehen kanssa.
Ymmärrä, että parasta mitä voit, on erota. Ja sen jälkeen sinua odottaa parempi elämä.
Herrasiunaajavarjele näitä yksinkertaisuuden ylistyksiä! Etkö oikeasti muuta keksi?
Samanlaisen liiton kokeneena neuvon sua, että ala heti etsimään asuntoa sulle ja lapsille. Ajattele vain lastesi parasta. Eivät he elä ehjässä kodissa, jos miehesi noin käyttäytyy. Ulkopuolinen apukin voisi auttaa. Mutta veikkaan, ettei miehesi siihen suostu, koska sinähän se olet, jolla ei ole kaikki muumit laaksossa. Eikö niin?
Varmasti taustalla on toinen nainen. Mies ei sitä sulle tule myöntämään koskaan, ettei mene oma maine muiden silmissä. Meillä mies esitteli uuden naisen lapsille kaksi viikkoa sen jälkeen, kun olin muuttanut pois. Ja toista naista ei ollut, ei koskaan, mukamas. Musta tuli se syypää eroon. Sen hän muisti kertoa jokaiselle. Se ei mua haittaa, koska pääsin helvetistä eroon ja olen nyt onnellisempi kuin koskaan aikuisiälläni. Meillä myös liitto kesti parikymmentä vuotta vain ja ainoastaan lasten takia. Heistä olen onnellinen.
Heipat molemmille vastanneille.
Enpä ole käynyt täällä vähään aikaan, mutta mukava huomata, että täällä on pari vastausta.
Kokenut saman; olet ilmiselvästi kokenut saman, nimittäin minullahan ei tosiaan ole ollut kaikki muumit laaksossa ym. se paska. Ja että ulkopuolista apua, eihän niin täydellinen mies tarvitse mitään sellaista.
Niin, erottu on!!! Ja totta, ei ollut ehjä koti lapsille, nyt on niin riivatun helppo hengittää. Juu, minä olen syypää eroon, koska eihän näin ikävän ihmisen kanssa voi elää... Enpä tainnut olla läheisriippuvainen, enkä ihan kynnysmattokaan. Ilmoitin taannoin, että sillä touhulla ei enää kuulu tähän perheeseen. Lupasi muutosta ja oikein kävi lapsille kertomassa, että nyt kaikki muuttuu. Ja minä pölvästi jopa luotin, kun ensi kerran sanoi itsessään olevan vian. Hetkeksi juu muuttui, kunnes ralli päälle taas ja sitten lähtikin itse. Tiedä hänestä, sitähän sanotaan että narsistia ei jätetä; taisi olla se viimeinen farssi tuo että sai itse olla se joka lähti.
Hyvä että on poissa. Hyvä että se helvetti ja häpeä ja piinaaminen on ohi. Kaiken se minusta yritti imeä ja mitään en saanut takaisin. Se on tyhjä ihminen, pelkkä kuori. Ei koskaan enää sitä.
Muuten asun lasten kanssa tässä meidän kodissamme, en tasan tästä lähde mihinkään. Eropaperit laitettu jo hyvän aikaa sitten, ositukset tehty ja perkele, mua ei kyykytä enää kukaan.
Tarinasi on 100% sama mitä tapahtui omassa pitkäaikaisessa avioliitossani.
Väitän että ongelmiesi syy on se, miehelläsi on pitkäaikainen salasuhde joka on nyt mennyt sen verran vakavaksi, että hän on kriisissä.
Mieheni toimi täysin samoin kuin sinun miehesi nyt, ja silloin salasuhdetta oli kestänyt jo puoli vuotta.
Mies oli pitkään pahoinvoiva, ja kaikesta syytti minua. Huusi, ärjyi, ei suostunut puhumaan eikä missään nimessä tunnustamaan vieraita naisia. Vihan takana oli käyttäytymis- ja puolustustapa. Pettävä mies salaa asiansa näin. Hän haluaa manipuloida sinua, että et puuttuisi hänen tekemisiinsä, et uskoisi hänen valehtelevan häikäilemättömästi sinulle, että hän voisi viettää aikaansa toisen naisen luona, mutta sinä että et saisi selville yhtään. Juuri tuolla ”mun asiani ei kuulu sulle” jutulla ja vihalla, joka pistää sinut hiljaiseksi, mies väistää ikävät kysymykset. Mahdollisesti hän ei vielä tiedä haluaako jatkaa avioliitossa vai haluaako erota ja mennä toisen naisen mukaan. Jos hän kallistuu eron puolelle, hän sekä toimii sinua kohtaan että suunnittelee mielessään tätä eroa niin, että hänen oma pettämisensä ei tule koskaan ilmi sinulle tai sukulaisille.
Jos annat tilanteen jatkua eroon ilman omaa reagointia, uusi nainen voi ilmestyä julkiseksi aika pian.
Et ehkä tahdo uskoa minua. On erittäin vaikeaa tunnustaa itselleen, että oma rakas valehtelee tekemisensä päin sinun naamaasi, vieläpä pitkäaikaisesti.
Onko alkoholiongelma todellinen? Jos on, siitä tietävät jo muutkin kuin sinä. On ehkä ollut työpoissaoloja krapulan vuoksi, sukulaiset tms ovat jo reagoineet. Minun mieheni teki kotona asiasta tai tikusta riidan. Sen jälkeen hän lähti vihoissaan ”kavereille ryyppäämään” ja aina ”sammui kaverin sohvalle”. Tätä jatkui tuon 6kk. Todellisuudessa ryyppääminen oli peitetarinaa minulle, ja sammumisvalheilla mies sai mahdollisuuden yöpyä vieraan naisen luona. Minäkin uskoin että ongelma on viina, ja yritin siitä vakavasti keskustella, mutta olin vain sinisilmäinen kun uskoin kännäyspuheeet, olin höynäytetty
.
Mitä sinun pitää nyt tehdä? Sinun pitää saada selvyys totuudesta. Turha kysyä mieheltä, sillä hänen suustaan et tule kuulemaan kuin valheita ja syyttelyä. Sinun olisi hyvä itse ottaa selvää, missä mies yönsä viettää. Minä palkkasin yksityisetsivän, joka löysi vieraan naisen. Toisia tapoja on mm. miehen puhelimen (tod.näk hän on jyrkästi kieltänyt sinua koskemasta omaan puhelimeensa, ehkä salailee puhelujaan) tutkiminen, sähköpostin tutkiminen.
Toisen naisen löytäminen ennen eroa on paras tapa. Silloin on mahdollista että mies jättää naisen,kriisin avulla löydätte liiton uudestaan ja jos päädytte eroon, mies joutuu ottamaan erossa vastuun omista vääristä tekemisistään. Älä mene siihen lankaan, että suostut eroon miehen vaatimuksista, ennen kuin tiedät tosiasiallisen syyn, olet saanut selville vieraan naisen. Miehen tavoite on ”riidaton, kaveripohjalla tehty” ero. Omaisuudenjako ja muu asioista sopiminen menee miehen etujen mukaan,kun toimit kiltisti ja annat asioissa periksi, jos sinä olet tietämätön ja syyllistynyt. Manipuloituna, kuten nyt olet, luulet että oma väärä toimintasi ja asiat, joista mies nyt sinua syyttää, olisivat erossa syy.
Itselläni vastaava tilanne. Mies jäänyt kiinni jo useita kertoja ja tietää kiinni jäämisensä. En usko enää mitään mitä sanoo, vaikka osa menoista olisi tottakin. Tiedän naisesta kaiken, voisin vaikka mennä vierailulle, jos haluaisin,yh, joka etsii itselleen ja lapsilleen rahakasta vanhaa ukkoa. Sukulaiset ja kaverini jo tietävät myös kaiken eli on häpäissyt kunnon isän maineensa jo monet kerrat, silti luulee, ettei kukaan tiedä. Naurettavinta kuitenkin se, että jopa tämä yh kuvittelee, että kukaan ei tiedä. En aluksi uskonut, että mieheni voi elää tuollaisessa valheessa, mutta nyt odottelen vain täyspottia ja ihan sen vuoksi, että minua ja lapsia on satutettu törkeimmällä tavalla millä voi.
Olenkin tänne vastaillut useampaan kohtaan ja tähän vielä lisäilen, että kyllä alko-ongelma ihan todellinen on. Sen näki tässä kotona jo pitkään, pitkään. Arki-illat lasi kourassa poikkeuksetta, viikonloppuillat ennen kuin tämä hulluralli lähti oikein kunnolla pyörimään, istui jossain "nurkassa", pihalla, autotallissa tai missä milloinkin vetämässä sitä viinaa oikein kaksin käsin. Minnekään ei voinut mennä, jollei sieltä viinaa saanut. Ja sitten näiltä pikku "karkureissuilta" kun tultiin, niin kyllä sen nyt näki että sen verran on mennyt etanolia turvasta alas ettei siinä ole ehtinyt kyllä muuta tehdäkään. Viina on viisasten juoma, ja siksipä se tälle eksälleni käynytkään (no, se oli pikku pikku piikki).
Mutta kyllä meillä on samankaltaisuutta ollut paljon kanssasi. Erityisesti tuo, mitä sanot, että manipuloituna luulee, että oma toiminta on väärin vaikka toinen tekee ihan mitä tahansa. Ne on taitavia siinä sairaalloisessa manipuloimisessa, nuo pikku narsissit.
Mutta kuule, luulenpa että tämä sinun eksäsi uusi tylleröinen saa vielä ihan saman kohtelun aikanaan, kun tuollaisen kelkkaan nyt lähti. Mutta sehän ei olekaan sinun päänsärkysi enää!!
Vaan ollaanpas me tarkkana, jos nyt ylipäätään enää ikinä mihinkään parisuhteeseen lähtisi, että tällä kertaa on tervepäinen tapaus. Mistäs sellaisia löytäisi?
Olen samaa mieltä, että etsi salassa se toinen ja ota todiste asiasta, jotta sinusta ei tehdä syyllistä ja todellakin osituksessa viedä yritetä vedättää.
Tiedän tapauksen, jossa jopa tuon petturin vanhemmat yrittivät tuota vedätystä ja taisivat onnistuakin jonkin verran, mutta se etu hävisi noihin naisseikkailuihin.
Ennenpitkää menee kaikki mitä erossa sai, sillä senverran tunsin kaverin taloudenhoitokykyä, että raha ei kaverin pussissa pysy, aina oli lainaamassa toisilta ja ruikuttamassa äidiltään.
Eli tässäkin oli syytöstä ja moitetta mihenltä ja siis miehen vanhemmiltakin, jopa siinä määrin, että toisen sukukin mollattiin.
No mitä tässä kauheinta on lasten kohtalo, nyt ei lapsilla ole enää syntymäpäiväjuhlia kuten ei oikein joulua tai mitään muutakaan, kun kummit sattuivat olemaan tuon petturin suvun ha puolelta.
En ymmärrä, kuinka nuo kummit ovat niin löyhäpäisiä, että eivöät näe lapsen nykyistä kotia senarvoiseksi, että voisivat viedä lahjansa sinne eli arvostaa lasten elämää ja samalla tämän äitiä, joka on joutunut niin koville kaiken valheen verkossa.
itse vein eropaperit aikoinaan yli 20v yhdessä...erkaannuttiin vain ...ei ollut muuta enää kuin yhteiset lapset..tavarat ja asuntolaina...kun sitten muutto lähestyi ja ero fyysisestikkin oli totta niin...en tekisi toisin ...helpotti kaikkia...lapset ei kärsi enää ja voivat olla kummallakin..ilmapiiri on putsaantunut ja välit on kohtuuhyväy eksään...ei se kituuttaminen aina ole paras...jos toinen ei halua muutosta pitää itse tehdä jotain....Muista ajatella itseäsi...ole itsekäs..ja ajattele myös jos lapset kärsii juomisesta...tee sinä päätös..teet mitä teet niin voimia...ja jaksamista.
Koti ei ole ehjä, jos toinen tai molemmat vanhemmat ovat hajalla. Tuossa tilanteessa ei paljon lohduta, että sinä sanot rakastavasi miestäsi (tosin ihmettelen kovasti MIKSI??!!). Miehesi ei rakasta, ei arvosta, ei kunnioita sinua. Erotkaa. Myöhemmin huomaa, ettei se niin vaikeaa ollutkaan. Näin säästyy hermot ja energiaa.
Heippa.
Kertoilinkin jo tuolla aiemmin kuulumisiani, kenties ette huomanneet sitä.
Eli erottu ollaan! Ei ollut toista naista, mutta sama sinänsä vaikka olisi ollutkin. Pää sillä sekosi, en enää jaksanut sitä sen ...keleen sekoilua ja kaiken ahnehtimista ja teeskentelyä ja MINUN HALLITSEMISTANI. Keinolla millä hyvänsä. Ja sitten kun enää tanssinutkaan sen pillin mukaan, niin sitten tuli se narsismin toinen puoli; raivo. Ja juu, viinahan ei luonnollisesti hänelle ole ongelma, eihän se kenellekään ole, jolle se on ongelma.... Ongelma on muilla.
Karoliina, totta puhuen nyt kun ajatukseni on päässeet selkeytymään kun täällä kotona on niin pahuksen hyvä hengittää: niin, en minä sitä rakastanut enää. En ollut rakastanut enää pitkään aikaan. En tiedä, rakastinko koskaan sillä tavoin kuin tasavertaista kumppania, joka kantaa vastuun omasta tunne-elämästään voisi kai rakastaa. Ja saisi aitoa, terveestä ihmisestä kumpuavaa rakkautta takaisin. Mutta siinä hullunmyllyssä ei enää itsekään tiennyt mikä on totta ja mikä ei; mikä on minua ja mikä ei. Halusin lasteni kasvavan ehjässä ja hyvässä perheessä ja siksi yritin sille puhua, että menisi terapiaan. Vaan minun olisi pitänyt olla se terapeuttikin siinä, senkin se osasi kyllä taitavasti syyllistää. Että minun olisi sitten pitänyt istua kai tuntikaupalla yhä vieläkin kuuntelemassa kuinka on ollut kova lapsuus ja kuinka on ollut sitä ja tätä ja että senpä takia hänen täytyy saada elää just niinkuin lystää ja minulla ei samoja oikeuksia ole. Ja vaikka mitä muuta, huhhuijaa.
Siitä on jo vuosia aikaa, kun aloin etsiskellä vastausta. Pari-kolme vuotta siitä on kai aikaa, kun niitä narsismin kuvauksia lukiessani ensi kerran myönsin itselleni, että ihan on kuin omasta elämästäni kirjoitettu.
No jaa, mitäs näitä jaarittelemaan. Se on nyt ohi.
Paljon Onnea Elämääsi! Kävit kovan koulun.
Jos sulla oli juoppo, joka ei myönnä ongelmaansa vaan tekee sinusta ja riidoista itselleen syyn juoda, niin silloin ero on just oikea ratkaisu. Kannattaisi käydä Al-Anon ryhmässä kuuntelemassa, voisit saada alkoholismisairauteen näkökulmaa ja henkistä tukea itsellesi. Myös lasten tervehtymiseen alkoholistivanhemman aiheuttamista henkisistä ongelmista voin suositella lasten ryhmiä.
Tsemppiä sinulle!
kyllä on tutun kuuloista tekstiä! Mä olen elänyt 25 vuotta narsistin kanssa. Nyt alkaa riittää, harkitsen eroa tosissani. Näihin vuosiin on sisältynyt väkivaltaa, fyysistä ja henkistä,pettämistä, huutoa, raivoa , tunnekylmyyttä. Hirveitä vuosia..nyt on tunteet kuollu, tunnen ainoastaa sääliä häntä kohtan?! Nyt vaan kun saisin suuni auki ja sanottua että haen avioeron, mutta tuntuu etten saa niitä sanoja suustani ulos..? Vaikeeta...
Kiitos lämpimistä sanoistanne teille kaikille!
Narskun uhri, tiedän miten vaikealta se ratkaisu tuntuu. Nyt jälkeenpäin en tiedä, miksi se tuntui niin vaikealta. Mutta siinä tilanteessa ei jotenkin näe asioita selkeästi. Onko sinunkin päähäsi onnistuttu syöttämään, että kaikki on sinun vikaasi? Onko niin, että sinä olisit täysi nolla ilman hänen suurenmoista myötävaikutustaan? Onko niin, että kun sait kuraa ja sontaa silmillesi, sanottiin sinulle, että sinä ansaitsin sen, kun olet niin sitä ja tätä. Onko niin, että kun sinua on satutettu ja sanot siitä vaikka vain kuinka vähän, on se syy armottomaan kohteluun sinulle? Siitä mitä sanoit. Huolimatta siitä, mitä sinulle sitä ennen tehtiin. Ja vaikka mitä muuta.
Minä se kuvittelin, että puhumalla saa järkeä sellaiseen päähän ja kaikki vielä muuttuu hyväksi. Mut se ei olekaan niin, laulaa Maija Vilkkumaa.
Voimia, halauksia ja kaikkea hyvää sinulle. Ei tämäkään ratkaisu helppo ole, mutta nyt näen valoa tunnelin päässä!
"Mies oli pitkään pahoinvoiva, ja kaikesta syytti minua. Huusi, ärjyi, ei suostunut puhumaan eikä missään nimessä tunnustamaan vieraita naisia."
tuo on juuri kuin minun miehestä puhuisit. Lisänä hän on jäänyt muutamia kertoja yötä johonkin kertomatta minulle, ja sanoo sitten sammuneensa kaverin sohvalle. Kotiin hän tulee sitten muina miehinä, kuin olisi kaupassa käynyt.
Hänellä on aina tehnyt jonkin verran reissuhommia, myös ulkomaille. Reissuille hän lähtee rakkautta vannoen ja ikävää potien, mutta sitten kun on "asettunut sinne, on hän kovinkin nuiva puhelimessa, eikä kertaakaan esim soita lapsille ja kysele mitä heille kuuluu. Vieraista naisista kysyttäessä, saa hän hirvittävän raivarin ja alkaa huutamaan, kuinka hän halveksii naisia, eikä häntä voisi vähempää kiinnostaa muut naiset. Tästä syystä jopa uskon, ettei hän ole minua koskaan pettänyt. Teini-ikäiset lapsemme eivät siis myöskään ole kovin hyvissä keskusteluyhteyksissä isänsä kanssa. Tällä kun menee hermot heti myös lasten kanssa keskusteltaessa, ei vain minun.
Meillä on lähes 20vuotta kestänyt suhde ja lapset jo melko isoja. Viimeaikoina puhevälimme on kuihtunut olemattomiin. Olen yrittänyt tästä hänen kanssa puhua, mutta tuloksetta. Olemme käyneet terapiassa, tuloksetta. Meillä on ollut eropaperit jo sisällä muutama vuosi sitte, kun mieheni pahoinpiteli minut, mutta tämän annoin anteeksi, koska hän kävi terapiassa, tuloksetta?.
Mieheni kyllä puhuu ystävilleen ystävällisesti, mutta minulle ei oikein mitään. Kaikki pitää "lypsää, eikä asia koske nyt menoja, vaan ihan kaikkea. En tiedä onko hän vain kyllästynyt meihin henkisellä tms tasolla. Koska ei jaa mitään asioistaan. Myös minusta on tullut vuosien saatossa samantyylinen, aina vain vähemmän on jakamista ja halua siihen. Mutta hän tarvitsee kuitenkin minua seksiin ja pyykinpesuun ja siivoamiseen.? Seksiä halutessaa hän kyllä yrittää olla mukava ja tulla lähelle, mutta sitten taas "kuolee omaan maailmaansa. Samoin tietää, että viimeinenkin yhteys lapsiin saattaisi katketa meidän erotessa? Hän nimittäin aina on sanonut lähtevänsä heti ulkomaille, jos erotaan.
Hän on lähes aina kotona pahalla päällä tai ainakin äreä. Kaikki pikkuisetkin tekemiset kotona taikka perheen eteen ahdistavat häntä ja hän hermostuu ns velvotteistaan, kuten esim. renkaiden vaihtamisesta, auton katsastamisesta, jonka sitten hoidin itse. Kotona hän ei siivoa, eikä enää tee edes ruokaa. Jos pyydän häntä tekemään jotain, hän sälyttää sen lasten tehtäväksi ja aloittaa samalla hirveän saarnan siitä, miten nyky nuoret on rahoitettu, ruokittu ja rakastettu. Ja meidän lapset kyllä osallistuu kodinhoitoon eivätkä saa edes paljon rahaa.
Hän on äärimmäisen masentunut pitkiä aikoija etenkin talvisin ja kesäisin hän on maaninen. Mania vaiheessa hänellä on kova tarve saada uusia ystäviä ja projekteja, mutta projektit kaikki jäävät kesken yleensä, taikka tuottavat meille taloudellista tappiota. Nyt on taas uudet suunnitelmat ja projektit käynnissä, vaikka vannoi viimeisen tappiollisen projektin jälkeen, ettei enää homma mitää tavaraa, eikä ainakaan kallista. Nyt kun riitelin hänen kanssa taas näistä hänen suunnittelemista ostoista, hän on valmis eroamaan, koska muuten kokee minun hallitsevan hänen elämäänsä. Hän voi laittaa monta tuhatta euroa hetkessä omiin prokkiksiinsa hyvällä omallatunnolla ja epäonnisen lopputuloksen tultua vain masentua. joka on äärimmäisen raskasta. Lisäksi, lähes kaikki on aina minun syytä! Ajoittain hän sanoo itse olevansa sairas, mielisairas ja hakevansa lääkityksen ja apua, mutta nämätkin jäävät aina puheasteelle, koska paremman vaiheen tullessa, hän ei enää olekkaan sairas, vaan ympäristötekijät aiheuttivat ne teot ja tuntemukset joita silloin oli taikka teki. En todellakaan tiedä miten tämä jatkuu ja miten jaksan ja onko tällaiseen olemassa mitään apua tai onko mahdollisuutta muutokseen?!?!
Alkuperäinen neuvoa kysellyt tässä. Siis se, joka on nyt eronnut...
Ikävän tutulta kuulostaa tuo sinun tarinasi. Erityisesti nousi tuo "koska muuten kokee minun hallitsevan hänen elämäänsä". Meillä se oli sitä, että jos jokin asia ei olisi mennyt juuri hänen tavallaan (vaikka olisi suorastaan älyttömyydestä ollut kyse) sain aina kuulla, että hallitsen hänen elämäänsä. Totuus kyllä oli se, että hänen täytyi saada hallita aivan kaikkea minun elämässäni. Siihen hän käytti mitä keinoja tahansa; lapset oli kerrassaan oiva tapa, koska se oli tehokasta. Heitä kun yritin viimeiseen saakka säästää siltä kaikelta.
Ja samoin: kaikki oli aina minun syytäni. Aivan kaikki. Ihan sama mitä hän minulle ensin teki: jos sanoin siitä mitään, tuli täysin kohtuuton raivari siitä mitä sanoin, eikä sillä mitä itse oli tehnyt sitä ennen ollut mitään merkitystä. Elämä oli teatteria, jossa kaikkien piti näytellä hänen haluamallaan tavalla. Esittää, että hän oli jotakin muuta, mitä oli.
Masennusta oli hänelläkin, ja sitten sitä tietynlaista suuruudenhulluutta. Lapset taisi olla hänelle eräs kulissi elämässä, todellista panostusta heidän asioihinsa ei valitettavasti koskaan oikein löytynyt. Meilläkin kyllä puhui jossakin vaiheessa siitä päänsä sekoamisesta, masennuksesta ja ahdistuksesta. Mutta että hoitoon, ei sentään, kun se pään sekoaminen, masennus ja ahdistus oli minun vikani. Niin varmaan tavallaan olikin, nimittäin kun en enää jaksanut sitä teatteria eli hän ei enää pystynyt hallitsemaan minua ja joka tilannetta, sitä ei hän kestänyt. Eli uskalsin alkaa elää totuudellisesti, vaikka taivas varjele että pelkäsin. Näin siinä sitten kävi, mutta mikä olisi ollut vaihtoehto. Olisin kadonnut kokonaan. Ja mitä se kaikki olisi lapsillekin lopulta tehnyt.
Tunnistan tuon tilanteesi kun pohdit, että onko olemassa mitään apua tai mahdollisuutta muutokseen. Sitä pohdin itsekin vielä aloittaessani tätä ketjua. Minä en sellaista löytänyt vaikka yritin. Lopulta sanoin, että tätä perhettä hänellä ei enää ole, jollei asiat muutu. Hetkeksi juu muuttuikin ja oli kovin katuvaa... Kunnes ralli alkoi jälleen, ja sittenhän hän läksikin itse. Päänäyttelijän viimeinen farssi, jotta saattoi itse vaihtaa näyttämöä. Nyt puhutaan kaikki aivan toisin, kuin ne on eletty. Aivan toisin. Sillä hänelle elämä on sitä miten hän sen puhuu ja piste. Jos joku yrittää puhua siitä, miten asiat oikeasti on tai mitä oikeasti tapahtui, hän on valehtelija.
Kamalaa sanoa, mutta minusta tuntuu tällä hetkellä, että ainoa ratkaisu sinulla on, jos haluat hänen kanssaan elää, että nielet kaiken mitä hän sanoo, siedät kaiken mitä hän sinulle tekee, nöyrryt kaikessa hänen edessään, kerrot hänelle miten erinomainen hän on kun hän tulee täydessä kännissä useamman päivän ryyppyreissulta ja peittelet hänet nukkumaan. Olet valmis seksiin silmänräpäyksessä kun hän niin sanoo. Siirrät miehesi edun lastesi edelle ja omaa etuasi et edes pohdi. Sellaista ei siis ole olemassakaan. Otat syyt niskoillesi kaikista hänen epäonnistumisistaan. Kerrot seurassa, miten oivallinen isä ja aviopuoliso hän on. Kotona kuuntelet tuntikaupalla kuinka hän kehuu itseään ja haukkuu muita ja olet kaikesta samaa mieltä. Et käy itse missään, koska hän joutuu kärsimään siitä ajatuksesta, että sinähän todennäköisesti jaat siellä itseäsi. Et ikinä arvostele mistään, et pyydä mitään, et edellytä isyyttä etkä minkäänlaista vastuunkantoa kodista, parisuhteesta, omista tunnetiloistaan... Et pyydä mitään, et odota mitään itsellesi, annat imeä itsesi tyhjäksi saamatta mitään tilalle.
Jos sinä löydät jonkin muun ratkaisun ja olette vielä jonakin päivänä aidosti onnellisia yhdessä, kirjoitathan siitä tänne. Tiedän sitten, että jotakin en hoksannut itse.
Halaus sinulle!
Kiitos paljon :) T: samankokenut.
Nyt meillä sellainen tilanne, että mies lähti illalla suutuksissaan kuulemma "kävelylle, mutta lähti autolla ja on ollut yön pois. En tiedä missä? Aamulla ja päivemmällä yritin soittaa, muttei vastaa. Näillä näkymin on ero ainoa vaihtoehto, ei tällaista jaksa. Mutta lupaan kertoa kyllä miten käy.
Tämä ei ole uutta, eikä ensimmäinen kerta, mutta joskus sen olisi hyvä olla se viimeinen..
No onkohan ne veljeksiä, sinun miehesi ja minun entinen. Niin on ihan samanlaista tuo sekopää touhu. Tiedän miten sinua ahdistaa, sitä kun haluaisi antaa lapsilleen ehjän ja hyvän perheen ja siksi sitä toivoo, että saisi asiat kuntoon. Mutta itse tiedän nyt, että perheemme on ehjempi näin. Täällä on nyt rauha.
Ei se erokaan helppoa ole, mutta sinä selviät siitä, jos sen ratkaisun teet. Jonakin päivänä olet vielä onnellinen.
Mä en ymmärrä miksi naiset (ja miehetkin) roikkuu huonossa suhteessa?! Jos yli 3 vuotta tuntuu pahalta, miksi helkkarissa pitää jääd suhteeseen? POIS HUONOSTA SUHTEESTA HETI!
Avioero! Se EI ole huono asia. Eikä siitä pidä ottaa syyllisyyttä. Yksi elämä, halooooo!
Haloo. Onko tuo kolme vuotta tarkkakin raja. Saako alittaa tai ylittää?
Narsistien uhreja riittää. Maanisdepressiivistä käytöstä, empatiakyvyttömyyttä, vihaa vaimoa kohtaan, toisia naisia joita ei myönnetä ja manipulointia. Itse en ole katunut lähtöäni päivääkään. Narsistin uhriksi ei kannata jäädä. Nykyään on niin helppo hengittää, että miltei itken ilosta kun olen niin onnellinen yksin eläessäni. Narsistin koettuaan toinen vastapuoli on kyllä täysin rikki ja luotto ihmisiin mennyt. Itsensä uudelleenrakentaminen vie aikaa. Onneksi nykyään tunnistaa jo pienistäkin vinkeistä narsistit ja kiertää kaukaa nämä miehet eikä enää haaskaa aikaansa näihin. Mielummin yksin kuin narsistin uhrina.