epäkohta

Onko mitään keinoa muuttaa yhteen ja silti säilyttää taloudellinen itsenäisyytensä?

Olen opiskelija, valmistumisen jälkeen todennäköisesti ainakin jonkin aikaa työtön. Mies käy töissä. Nykyisellään, kun meillä on omat asunnot, saan opintotuen ja asumislisän. Jos muuttaisimme yhteen, jäisin ilman asumislisää ja omaan osuuteeni vuokrasta menisikin sitten koko opintotuki (about 250 euroa). Opintolainaa en periaatteesta ota, olen tehnyt opintojen ohessa vähän töitä. Valmistuttuani sama juttu - asumistukea ei tipu miehen tulot huomioon ottaen. Jos jatkan yksinasumista, yhteiskunta tukee sitä. Työttömyystuen suuruudesta en ole ottanut selvää, mutta voisin kuvitella että siitäkään ei paljon käteen jää elämiseen vuokranmaksun jälkeen. Jos eläisin työttömänäkin yksin, saisin sentään jotain asumistukea lisäksi.

Jos siis olet opiskelija ja työtön tai muuten vain elät yhteiskunnan tuilla, sinun pitää asuman yksin. Vasta kaksi työssäkäyvää voivat iskeä hynttyyt yhteen ja asua saman katon alla.

Olenko minä ainoa jonka mielestä maailmassa on tässä kohtaa valtava virhe?

Mielestäni ei ole oikeutta olettaa, että automaattisesti avoliitossa mies ja nainen ovat toisiaan kohtaan elatusvelvollisia. Mielestäni kummallakin on oikeus taloudelliseen itsenäisyyteen.

Ja parasta tässä on, että mokoma epäkohta ei kelan sivujen mukaan koske samaa sukupuolta olevia pareja...välillä syrjintä toimii siis näinkin päin.

Onko tähän mitään ratkaisua? Paitsi elää kahden asunnon loukussa kunnes joskus ehkä kummallakin on vakityö? Miehen varoilla en suostu elämään, mieluummin verovaroilla...:p
301955
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Jos vaihtaisit sukupuolta ja eläisitte rekisteröimättömänä homoparina, saisit edelleen tukesi, eikä hänenkään tarvitsisi sinua elättää. Onko sillä sukupuolella niin väliä, jos vain oikeasti toista rakastaa? Toinen vaihtoehto on, että vuokraatte tai ostatte vierekkäiset asunnot, joitten välillä on ovi ja asutte virallisesti kumpikin omassa huoneistossanne. Kukaan ei tiedä, pidättekö tuota ovea kiinni (kuten pitää) vai auki. Jos ette kuitenkaan viettäisi kumpikin yli 50% ajastanne omissa asunnoissanne (joissa myös pääosa tavaroistanne olisi), olisi kyseessä silti rikos, vaikkei kukaan siitä tietäisikään. Näinollen, mahdollisuudeksenne jää tuo ensimmäinen vaihtoehto, eli sukupuolenvaihto.

Oletko muuten miettinyt, miten teille kävisi esim. naimisissa, jos toinen menettäisi työpaikkansa tai jäisi esim. hoitamaan lapsia kotiin? Ai, ai...

Äänestä

On olemassa epäkohta. Muutatte yhteiseen vuokra-asuntoon. Päävuokralaisena teistä on jompikumpi, toinen solmii päävuokralaisen kanssa alivuokrasopimuksen. Ja ette sitten ole kihloissa tai avoliitossa. Tämä pätee opiskelijan asumistukeen ainakin, mutta noista opintorahoista ja työttömyyskorvauksista, se on kai sitten jo toinen juttu. Toivotaan, että löydät töitä itsellesi heti valmistumisen jälkeen.

Äänestä
  • Yllytätkö rikokseen? Kannattaisi varmasti tutkia tarkemmin ne asumistuen perusteet.

    Äänestä

  • Hmm.. kirjoitti:

    Yllytätkö rikokseen? Kannattaisi varmasti tutkia tarkemmin ne asumistuen perusteet.

    Rikoksestahan siinä on kysymys. Kiinni jäädessä sitten määrätään kaikki petoksella saadut edut maksettavaksi takaisin korkoineen sekä tietysti sakot päälle. Sen jälkeen töitä on muuten entistäkin hankalampi löytää. EixX oO ePistä?

    Äänestä

Helvetti sentään pitäisikö muiden työssäkäyvien kustantaa avopariskuntien asumistuet veromarkoillaan? Taidat olla päästäsi vialla!

Äänestä
  • Alkaa olla suomessa monilla hieman hukassa nämä asiat. Siis jokaisen tehtävä on elättää itsensä ja jokaisen perheen on elätettävä itsensä. Mikäli esim. avopariskunta ei selviä ilman apua, sitä on mahdollista hakea.

    Kuitenkin, ne sossun ja kelan rahat ovat ihan oikeasti muitten veronmaksajien omalla työllään ansaitsemia ja poissa heidän palkastaan. Ne rahat eivät siis ole peräisin taivaasta, joten jos tuet eivät ole pariskunnan selviytymiselle aivan välttämättömiä, niitä ei myöskään ole oikeutta saada.

    Pitäisi olla kuitenkin syhteellisen helppo ymmärtää, että ennemmin se on avomiehen asia puolisonsa elättää, kuin täysin ulkopuolisten ihmisten.

    Äänestä

  • Venku kirjoitti:

    Alkaa olla suomessa monilla hieman hukassa nämä asiat. Siis jokaisen tehtävä on elättää itsensä ja jokaisen perheen on elätettävä itsensä. Mikäli esim. avopariskunta ei selviä ilman apua, sitä on mahdollista hakea.

    Kuitenkin, ne sossun ja kelan rahat ovat ihan oikeasti muitten veronmaksajien omalla työllään ansaitsemia ja poissa heidän palkastaan. Ne rahat eivät siis ole peräisin taivaasta, joten jos tuet eivät ole pariskunnan selviytymiselle aivan välttämättömiä, niitä ei myöskään ole oikeutta saada.

    Pitäisi olla kuitenkin syhteellisen helppo ymmärtää, että ennemmin se on avomiehen asia puolisonsa elättää, kuin täysin ulkopuolisten ihmisten.

    Kuinkahan monta yksiötä tässäkin maassa on ja pysyy varattuna vain sen takia, että yhteen ei poikaystävän kanssa kannata muuttaa?

    Minun itsetuntoni ei kerta kaikkiaan kestä sitä, että poikakystäväni maksaisi elämiseni. Eikä häneltä sitä minun mielestäni voi vaatia. Hän ei ole ollut elatusvelvollinen suhteeni tähänkään asti, miksi yhtäkkiä pitäisi olla...? Kyseessä on kuitenkin KAKSI ITSENÄISTÄ IHMISTÄ. Ja taas yksi parisuhde kaatuisi rahasta riitelyyn.

    Miksi tämä on nyt niin vaikea käsittää?

    Taidan asua yksin pikku vuokrayksiössäni elämäni loppuun asti. Ja panttaan sitä samalla joltain todella yksiötä tarvitsevalta. Repikää siitä.

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Joo... Ei veronmaksajilla ole varaa antaa kaikille Suomen avio- tai avoparien työttömälle tai opiskelevalle puolisolle samoja etuja, mitkä yksinäiselle ihmiselle, jolla ei ole muuta mahdollisuutta tulla toimeen, joudutaan myöntämään. Heitä on niin kovin paljon. Ne rahat tulevat muiden pusseista ja verotus on jo nyt järjettömän korkea.
    Usko, että vieläkin tässä maassa on todella paljon talouksia, joissa puolisoista vain toinen käy töissä (yl. mies) ja palkallaan elättää koko perheen. Ei ole olemassa mitään rahalähdettä, mistä kaikille kotiäideille ja työttömille tai opiskeleville aviopuolisoille voitaisi ruveta jakamaan rahaa. Näin se ikävä kyllä vaan on. Useimmissa muissa maailman maissa (lähes kaikissa) asiat ovat vielä paljon huonommin.

    Voithan sinä asua siinä asunnossasi niin pitkään, kuin edes nykyisiä etuisuuksia pystytään maksamaan, mutta suuria ongelmia tulee suurten ikäpolvien jäädessä eläkkeelle. Näitä tukia joudutaan tulevaisuudessa karsimaan vielä paljon nykyisistäkin. Miksikö sinulle pystytään maksamaan omasta asunnostasi, muttei siitä, että asut miehesi luona? Se johtuu siitä, että yleensä ihmiset muuttavat asumaan rakkaansa luo silloinkin, kun heidän tulotasonsa pienenee. Jos kaikille kuitenkin ruvettaisiin tukemaan samalla summalla myös avopuolison luona asumista, rahat eivät enää riittäisi. Tällainen järjestely pitäisi sitten ulottaa koskemaan myös avioliittoja, sillä muuten avioituneet parit jäisivät epäoikeudelliseen asemaan. On avomiehen tai -vaimon velvollisuus elättää puolisonsa, jolla ei ole töitä, jää työttömäksi, opiskelee, on jostain muusta syystä kotona jne. Samalla tavalla vanhemmat joutuvat myös elättämään itse lapsensa, jos vain millään pystyvät. Se on niitä perhe-elämän ikäviä varjopuolia ja niitä kutsutaan velvollisuuksiksi. Tervetuloa todellisuuteen. :oD

    Äänestä

  • Babu kirjoitti:

    Ymmärrän sen että tasapuolinen pitää olla - samojen etuuksien tulee koskea kaikkia. Mutta.

    Otetaan nyt juuri tämä minun tapaukseni. Vaihtoehdot ovat: joko asumme kumpikin omissa vuokrayksiöissämme, minä saan maksimiopintotuen ja asumislisän ja mies kuukausipalkkansa(mikä ei ole suurensuuri - ei sillä kahta ihmistä edes elättäisi, ei tosiaankaan). Opiskelija-asuntosäätiöiden yksiöihin on päätähuimaavat jonot. Yksityisilläkin markkinoilla yksiöt menevät kuumille kiville. Kaksion saa helpommin ja muutenkin tilanne olisi yhdessä asuessa paljon järkevämmissä kantimissa. Emme kuitenkaan ole perustamassa perhettä, en käsitä miksi eri sukupuolta olevat saman katon alla asuvat olisivat yhtäkkiä 'perhe' ja yhtäkkiä elatusvelvollisia toisilleen. Mikään muu ei siis muuttuisi suhteessamme tai yhteiskunnan minulle maksamissa rahoissa kuin asumismuoto! En ole kinuamassa lisää rahaa, haluan vain kyetä maksamaan itse oman puolikkaani vuokrasta ja oman ruokani. Mikä tässä nyt on niin vaikeaa? Mies maksaa jo veronsa, samoin minä opintotuestani ja pienistä sivupalkkatuloistani. Ja niillä verorahoillani minä rahoitan ilomielin muiden ihmisten opintotukia, työttömyyskorvauksia, eläkkeitä, sairaspäivärahoja ja kaikkea sitä, mitä hvyinvointivaltioon mielestäni kuuluu.

    Mutta ihan oikeasti, jos ainoa muutos tilanteessa suhteen syvyyttä myöten on asumisolosuhteiden muutos, en näe mitään järkeä siinä että yhtäkkiä hups vain olemmekin perustaneet perheen, joka nyt onkin se toiminnallinen ja taloudellinen yksikkö yksilön sijaan. Tähänkin asti olemme rahoittaneet omat kulumme tiukasti omista kukkaroistamme. Ei tulisi mieleenkään muuttaa asiantilaa vain siksi, että meillä on yhtäkkiä sama osoite.

    Niin se on totta - ei se yksittäistapauksena kuulosta ehkä omakohtaisesti järkevältä, mutta kun pitää ajatella niitä kaikkia muitakin tapauksia aina yhtaikaa. Suomessa elää hyvin paljon avopareja ja aviopareja siten, että toinen heistä elättää toista. Sille, mistä perhe alkaa ja parisuhde vakiintuu kenenkin mielestä tarpeeksi, ei voida selvemmin rajaa vetää, mutta se on pakko kuitenkin vetää johonkin. Tuskin kukaan ilmoittaisi, että "me ollaan perhe nyt," jos se samalla tarkoittaisi etujen menettämistä. Useimmat nykyiset "perheet" eli avoparit taas ilmoittaisivat, että he eivät enää ole perhe, vaan seurustelevat, jos saisivat siten lisää tukia.

    Äänestä

  • Sitä paitsi jos muutatte yhteen, ette maksa enää vuokraa ettekä sähkö-, vesi- ym. maksuja kahdesta asunnosta... etkä siten enää ansaitse myöskään asumistukea. Työttömyyspäivärahaa et välttämättä saa (mikäli miehesi tulot ylittävät tulorajat), koska puolisoilla on elatusvelvollisuus toisiinsa.

    Äänestä

  • Tuolle ketjun aloittajalle:

    Jos muutatte yhteen, ette maksa enää vuokraa, sähkö-, vesi- ym. maksuja kahdesta asunnosta, eli et myöskään ansaitse enää asumistukea.

    Työttömyyspäivärahaan/työmarkkinatukeen vaikuttavat sekä omat että puolison tulot (mikäli asutte yhdessä). Jos puolisosi tulot ylittävät tulorajan, sinulle ei makseta päivärahaa/työmarkkinatukea lainkaan. Näin siksi koska puolisoilla on elatusvelvollisuus toisiinsa. Olisihan sekin outoa, että yhteiskunta elättäisi sinua, vaikka puolisollasikin olisi varaa siihen.

    Olen opiskeluaikoinani joutunut elämään mieheni rahoilla, mutta tein sen hyvällä omallatunnolla. Olen varmasti tehnyt sen eteen riittävästi töitä (kotityöt ja lasten kasvatus ovat enimmäkseen minun vastuullani), eli pidettäköön sitä vaikka palkkana noista.

    Välillä on ollut myös aikoja, jolloin olen elättänyt vastavuoroisesti miestäni, eli eiköhän nuo "velat" ole jo kuitattu...

    Minusta onnistunut parisuhde edellyttää joustavuutta näissä raha-asioissa. Jos molemmat pitävät tiukasti kiinni omista euroistaan ja senteistään, ei siitäkään tule mitään. Toki ei sekään varmaan ole kivaa, jos toinen vartavasten loisii vuodesta toiseen toisen kustannuksella... mutta se lienee harvinaista.

    Äänestä

Nauran kohtalollesi ja teinixxxongelmillesi......

Äänestä
  • Mitäs teinixiä tuossa on? Minun mielestä on aika kypsää se, ettei halua olla taloudellisesti riippuvainen toisesa ihmisestä. Teinixiä on muuttaa äidin elätettävästä miehen elätettäväksi.

    Äänestä

Miehesi varoilla et suostu elämään, mieluummin meidän varoillamme? Joo, se on varmaan totta, mutta asiat ovat niin, ettemme me veronmaksajat mielellämme maksaisi, jos miehesi vaan millään pystyy sinut elättämään.

Ymmärrän, että haluaisit meidänkin rahamme, koska silloin teillä olisi enemmän varaa shoppailla kaikenlaista kivaa, mutta kun meillä muillakin on näitä menoja...

Omalta osaltani olen todella pahoillani. Voitko ikinä antaa anteeksi?

Äänestä
  • ainakin otan sossusta ja kelalta kaiken pois
    minkä saa,yhtälailla ne verottaa,käytti niitä
    rahoja joku hyödykseen tahi ei.Töissä olen itse,
    tyttöystävä opiskelee,asutaan eri osotteissa
    just ton takia,en mä nyt niin paljoa tienaa
    että mulla ois varaa jonkun opiskelut kustantaa
    ja kun on lapsiakin,pistäköön kela kortensa
    kekoon.Jos joku vetää herneen nenäänsä,siitä
    vain,kyllä tässä veroja on makseltu ja kaiken
    mitä valtiolta irti saa,kyllä takaisin otan

    Äänestä

  • Minä kirjoitti:

    ainakin otan sossusta ja kelalta kaiken pois
    minkä saa,yhtälailla ne verottaa,käytti niitä
    rahoja joku hyödykseen tahi ei.Töissä olen itse,
    tyttöystävä opiskelee,asutaan eri osotteissa
    just ton takia,en mä nyt niin paljoa tienaa
    että mulla ois varaa jonkun opiskelut kustantaa
    ja kun on lapsiakin,pistäköön kela kortensa
    kekoon.Jos joku vetää herneen nenäänsä,siitä
    vain,kyllä tässä veroja on makseltu ja kaiken
    mitä valtiolta irti saa,kyllä takaisin otan

    Olet varmaan sitten ylpeä itsestäsi. Ei "ne" yhtälailla verota, jos niitä rahoja ei käytetä, silloin niillä säästyneillä rahoilla voidaan maksaa valtion velkaa, välttää ottamasta sitä lisää, käyttää enemmän vaikeasti sairaiden hoitoon, lyhentää leikkausjonoja, palkata muutama poliisi tai hoitaja lisää tai jopa laskea verotusta jne.

    rahoilla ei tehä muuta ku nostetaan ministereiden
    palkkoja

    Äänestä

Minustakin asumistuessa on epäkohta.

On aivan naurettavaa, että tänä päivänä oletetaan nuorten ihmisten elättävän toisensa, jos asutaan saman katon alla. Mielestäni erityisesti avoparien kohdalla pitäisi antaa ihmisille mahdollisuus itsenäisyyteen, eikä automaattisesti laskea parin rahoja yhteen. Monien kohdalla avoliitto ei ole lopullinen, eikä välttämättä kovinkaan pitkäaikainen ratkaisu, joten tuntuu naurettavalta pakottaa siinä osapuolet vastaamaan toistensa elatuksesta. Muutenkin tuo pistää parit epätasa-arvoiseen asemaan ja tukee vanhaa mallia, jossa on yhteiset rahat.

Itse olen kironnut samaa ja sinnitellyt itse opintotuella ja -lainalle pärjätäkseni omillani. Miehen osallistumista omiin elinkustannuksiini olen hyväksynyt vasta avioliiton myötä. Jatkossa kuitenkin, kunhan valmistun aion elättää hyvin pitkälti itse itseni, ainoastaan lasten menot ja mahdolliset vanhempainloma-ajat ym. ovat meillä yhteisen rahan kausia.

Jokaisella tulisi olla oikeus turvattuun peruselintasoon riippumatta puolison tuloista! Kaikki kun eivät omastaan tahdo edes jakaa puolisolle.

Äänestä
  • Kirjoitit: "Jokaisella tulisi olla oikeus turvattuun peruselintasoon riippumatta puolison tuloista! Kaikki kun eivät omastaan tahdo edes jakaa puolisolle."

    Huomasit, etteivät kaikki tahdo jakaa omastaan edes omille puolisolleen, mutta miksi kuvittelet, että kaikkien pitäisi jakaa omastaan toisten ihmisten puolisoille?

    Muuten... siis tämä on pieni 5 milj. asukkaan maa, jolla on jo nyt jättimäinen byrokratia, kallis terveydenhoito, puolustusmenot, sosiaali- ja koulutusjärjestelmä, työttömyys- ja opiskelutuet, inrastruktuurin (tie-, viemäri- sähkö-, tietoliikenne yms. verkostot) ja hallintojärjestelmien ylläpito- ja rakennuskustannukset, kaikki mahdolliset kehityskustannukset kuntien toiminnasta high tech -biologiaan yms. jne. jne. Ei Suomella ole yksinkertaisesti varaa jakaa vielä nuorille, sen paremmin kuin vanhemmillekaan pareille rahaa, joka menee yli perheen välttämättömän perustoimeentulon.

    Mieti nyt. Euroopan 6. laajimmassa maassa on asukkaita sen verran, mitä on normaalisti yhdessä keskikokoisessa suurkaupungissa.

    Äänestä

  • Kyllähän se epäkohdalta tuntuu. Mutta jotenkin tässä paistaa tämä nykyajan lyhytaikaisten suhteitten ongelma. Puhun nyt tietysti kuin joku kalkkis, mutta kaukana ei ole se aika, jolloin elettiin vähän aikaa avoparina, mutta tarkoitus oli vakaasti mennä avioliittoon ja hankkia lapsia. Omasta avoelämästäni mieheni kanssa muistan sen sitoutumisen toiseen ja vastuun ottamisen. Sinä päivänä, kun muutimme yhteen, olimme aviopariin rinnastettava yksikkö. Muuta ei tullut mieleenkään. Nyt omat parikymppiset lapseni suhtautuvat tähän asiaan paljon kevyemmin. He vaativat yhteiskunnalta ikäänkuin itsestäänselvyytenä asioita. No heillä on oikeutensa, mutta joskus mietityttää ...
    Ajattelisin, että kynnys muuttaa yhteen, onkohan se liian alhainen, vai onko ongelma siinä, että tänään ei "tarvitse" ajatellakaan lasten tekoa ennenkuin ollaan vähintään kolmekymppisiä. Jää siten paljon aikaa ja voimia etsiä itseään, kuitenkaan löytämättä. No nämä olivat minun ajatuksiani, ja menivät hivenen sivuun aiheesta. Mutta minua kiinnostaa tuo ajatusmaailma.
    Tavallaan itsekin ajattelen, että en haluaisi elää toisen elätettävänä. Mutta perhe on perhe, siinä täytyy olla vastuussa toisesta ja luulen, että pitkässä saatossa rahoista yleensä tulee yhteisiä. Sen sanelee käytäntö.

    Äänestä

  • toinen nainen kirjoitti:

    Kyllähän se epäkohdalta tuntuu. Mutta jotenkin tässä paistaa tämä nykyajan lyhytaikaisten suhteitten ongelma. Puhun nyt tietysti kuin joku kalkkis, mutta kaukana ei ole se aika, jolloin elettiin vähän aikaa avoparina, mutta tarkoitus oli vakaasti mennä avioliittoon ja hankkia lapsia. Omasta avoelämästäni mieheni kanssa muistan sen sitoutumisen toiseen ja vastuun ottamisen. Sinä päivänä, kun muutimme yhteen, olimme aviopariin rinnastettava yksikkö. Muuta ei tullut mieleenkään. Nyt omat parikymppiset lapseni suhtautuvat tähän asiaan paljon kevyemmin. He vaativat yhteiskunnalta ikäänkuin itsestäänselvyytenä asioita. No heillä on oikeutensa, mutta joskus mietityttää ...
    Ajattelisin, että kynnys muuttaa yhteen, onkohan se liian alhainen, vai onko ongelma siinä, että tänään ei "tarvitse" ajatellakaan lasten tekoa ennenkuin ollaan vähintään kolmekymppisiä. Jää siten paljon aikaa ja voimia etsiä itseään, kuitenkaan löytämättä. No nämä olivat minun ajatuksiani, ja menivät hivenen sivuun aiheesta. Mutta minua kiinnostaa tuo ajatusmaailma.
    Tavallaan itsekin ajattelen, että en haluaisi elää toisen elätettävänä. Mutta perhe on perhe, siinä täytyy olla vastuussa toisesta ja luulen, että pitkässä saatossa rahoista yleensä tulee yhteisiä. Sen sanelee käytäntö.

    Olen opiskelija ja muutin yhteen poikaystäväni kanssa. Tuota epäreilua järjestelmää toteutetaan myös meitä kohtaan. Mies on aikanaan ylivelkaantunut ja suuri osa palkasta menee ulosottoon. Kuitenkin hänen tuloikseen lasketaan sekin raha, mikä menee palkasta automaattisesti ulosottovirastoon.
    No itseppä olen roolini valinnut ja rakkaudesta porskutetaan eteenpäin. Eli minä elätän miestä opintolainalla ja pienillä opiskelijatuloillani. Hän tuo kotiin jokaisen pennin mitä vain on mahdollista tuoda. Hän haluaisi opiskella, mutta se ei tule kuuloonkaan ennenkuin minä olen valmistunut ja työelämässä.
    Eli aika köyhää elämää vietetään ja saadaan miettiä kokoajan mitä syödään. Uusiin vaatteisiin ei ole varaa!Mutta enpä silti valita, meille riittää kun on katto pään päällä ja joskus varaa ostaa jotakin pientä kotiin.Kyllä se eräänä päivänä helpottaa kun velat on maksettu ja molemmat hyvässä työssä.
    Mutta helppoa se on haukkua niitä, joilla menee heikommin, kun itsellä ei ollutkaan nyt varaa siihen lapin lomaan mitä suunnitteli, kun tuli mätkyjä...niin ja tottakai niillä veromarkoilla sitten maksetaan kaikkien huono-osaisten menoja. No en minä ole ainakaan pennin pyörylää vielä nähnyt, mutta valtio verottaa kyllä nätisti minunkin pienistä tuloistani.
    Kyllä meinaa itku päästä, kun kerta kuukauteen voi tehdä vähän pihviä ja valkosipuliperunat, ehkä juoda samalla pullon jotakin halpaa viiniä!

    Äänestä

Olemme olleet vuoden avoliitossa. Molempien tulona on opintotuki, joten kumpikin saa elättää itsensä. Mies opiskelee teknistä alaa ja saa varmasti paremmin palkkattua työtä tulevaisuudessa kuin minä, yhteiskuntatieteilijä. Voi olla, että minä kuitenkin valmistun aikaisemmin, kuten nyt näyttää. Eli voi olla, että tulen elättämään poikaystävääni. Jos siis osapuolet ovat suht´ saman ikäiset ja -vertaiset, niin systeemi on itse asiassa ihan järkevä. Ei voi ennustaa, kumpi saa ensin töitä tms.

Äänestä

Eli mielestäsi yhteiskunnan pitäisi maksaa sinulle täydet tuet, jotta voit olla taloudellisesti itsenäinen?

Jos tämä taloudellinen itsenäisyys on sinulle tärkeämpää, kuin kumppanisi kanssa asuminen, niin asu sitten yksin. Yhdessä asuessanne te muodostatte kuitenkin yhden talouden. On sitten jokaisen pariskunnan oma asia miten tämä talous hoidetaan.

Minä koen, että epäkohtaa ei ole.

Ja itseasiassa, homoparinkin olisi ilmoitettava, että kysessä on avoliitto.

Äänestä
  • Siinä meillä on ihan oikea epäkohta. Homoparit voivat olla ilmoittamatta ja nostaa aina molemmat tukensa.

    Äänestä

  • Mäh kirjoitti:

    Siinä meillä on ihan oikea epäkohta. Homoparit voivat olla ilmoittamatta ja nostaa aina molemmat tukensa.

    Mielestäni tämä 'perheen perustamisen' raja voisi kulkea avioliitossa tai suhteen virallistamisessa. Siinä pisteessähän omaisuuskin muuttuu yhteiseksi (siis eron tullen jako fifty-fifty ellei ole avioehtoa ja kuolemantapauksen tullessa leski perii). Mikä muka olisi selkeämpi ilmaus siitä, etät nyt ollaan yksi taloudellinen ja sosiaalinen yksikkö?

    Sama koskisi todellakin myös homopareja. Jos haluaa virallistaa suhteen, saa tästä koituvat hyödyt (perintäoikeus jne) kuin myös haitat (tukien menetys kun lasketaan pariskunnan yhteiset tulot niitä harkittaessa).

    Näin minun mielestäni olisi oikeudenmukaista. Yhdessä voisi elellä susiparina niin kauan kuin haluaa, ottaen kaikki riskit mitä naimattomalla pariskunnalla on kuolemantapausten ja eron varalta mutta samalla säilyttäen taloudellisen itsenäisyytensä.

    Olen puhunut.

    Se ei toimisi, sillä sitten monikaan sellainen pariskunta, joista vain toinen käy töissä, ei menisi naimisiin, avioliiton solmineistakin useimmat eroaisivat, jos toinen jäisi työttömäksi. Avioliitossa ei juuri etuja enää olisi, ei paljonkaan sellaisia, mitä ei voitaisi sopia normaalein sopimuksin (ainoa olisi tuo kuolemantapaus, mutta silloinkin osapuolet ovat yleensä eläkeläisiä - naimisiin kannattaisi siis mennä vasta eläkkeellä). Ja kalliiksi tulisi yhteiskunnalle maksaa kaikki ne tuet, veroaste nousisi 80% tuntumaan, eikä töissä oikeastaan kenenkään kannattaisi käydäkään kuin harrastusmielessä. Millä kaikki maksettaisiin?

    Äänestä

Juu aivan. Tällä hetkellä saan n. 80% vuokrastani maksettua asumislisällä ja siinä on kaikki mitä tämä yhteiskunta tarjoaa minulle, täysi-ikäiselle yksinasuvalle opiskelijalle. Vanhemmat on hyvätuloisia, mutta oletetaanko että juoksen kotiin K-marketin laskun kanssa? Ei tullut mieleen. Juu, lainan saisin, mutta näillä kovasti mainostetuilla työllisyysnäkymillä ja jopa 2 kk määräaikastyösuhde-tulevausyydella ei mielellään lainakierteeseen lähtis. Varsinkin kun yliopisto-opinnot ovat vielä edessä päin...

Alan saada edes jonkinlaista tukea täytettyäni 20. PAITSI että siinä vaiheessa toivon mukaan asun jo töissäkäyvän mieheni kanssa avoliitossa, jolloin en taaskaan saa tukia. Hänen oletetaan elättävän minua. Aika epäreilua ko. puoliskoa kohtaan, eikö? Kuvitelkaa itsenne siihen rooliin: yksin ja ilman rahahuolia vai yhdessä ja paluu yksiöasumiseen sekä sunnuntaiateriaksi perunavelliä? Tiedät mihin me päädytään, mutta ei se mielestäni ole reilua miestäni kohtaan.

Juu, eihän se tietenkään muidenkaan lompakosta ole oikein sitä nyhtää, veronmaksajien nimittäin. Mutta mites jos kansanedustajaperheillä olisikin vain kaksi autoa...?

Ja yksi asia hieman aiheen vierestä pitää kommentoida: jos työttömät, vanhuuseläkeläiset, vammaiset tai työkyvyttömyyseläkeläiset laitettisiin asumaan n. 16 neliön asuntoon, nousisiko siitä PIENI meteli? Toki toki. Mutta opiskelija voi asua rotanloukossa.

Ei silti, kyllä tuo 16 neliötä mulle riittää. Tiedän vain, että mitään muuta "vähemmistöryhmää" ei tuollaisiin koppeihin saisi tyrkätä ilman hälyä.

Äänestä

...

Äänestä

Hmm minä muutin 19-vuotiaana miesystävni kanssa yhdessä asumaan. Teimme molemmat oman vuokrasopimuksen jolloin asunto ikään kuin jaettiin puoliksi, molemmille 30,5 neliötä. Silloin saimme molemmat täyden opintotuen mutta ei ihan täyttä asumistukea.
Asuimme näin kaksi vuotta ilman ongelmia tuon suhteen, mutta sitten erosimme. Nyt asun yksin ja saan täydet tuet.

En tarkoita tätä mitenkään pahalla, mutta kuinka paljon oikein rakastat miestäsi jos raha menee yhteen muuton edelle? En minä sellaisesta välittäisi. Kitkuttamista ja pilkkimistä se on nytkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

asumistuessa kirjoitti:

Onko mitään keinoa muuttaa yhteen ja silti säilyttää taloudellinen itsenäisyytensä?

Olen opiskelija, valmistumisen jälkeen todennäköisesti ainakin jonkin aikaa työtön. Mies käy töissä. Nykyisellään, kun meillä on omat asunnot, saan opintotuen ja asumislisän. Jos muuttaisimme yhteen, jäisin ilman asumislisää ja omaan osuuteeni vuokrasta menisikin sitten koko opintotuki (about 250 euroa). Opintolainaa en periaatteesta ota, olen tehnyt opintojen ohessa vähän töitä. Valmistuttuani sama juttu - asumistukea ei tipu miehen tulot huomioon ottaen. Jos jatkan yksinasumista, yhteiskunta tukee sitä. Työttömyystuen suuruudesta en ole ottanut selvää, mutta voisin kuvitella että siitäkään ei paljon käteen jää elämiseen vuokranmaksun jälkeen. Jos eläisin työttömänäkin yksin, saisin sentään jotain asumistukea lisäksi.

Jos siis olet opiskelija ja työtön tai muuten vain elät yhteiskunnan tuilla, sinun pitää asuman yksin. Vasta kaksi työssäkäyvää voivat iskeä hynttyyt yhteen ja asua saman katon alla.

Olenko minä ainoa jonka mielestä maailmassa on tässä kohtaa valtava virhe?

Mielestäni ei ole oikeutta olettaa, että automaattisesti avoliitossa mies ja nainen ovat toisiaan kohtaan elatusvelvollisia. Mielestäni kummallakin on oikeus taloudelliseen itsenäisyyteen.

Ja parasta tässä on, että mokoma epäkohta ei kelan sivujen mukaan koske samaa sukupuolta olevia pareja...välillä syrjintä toimii siis näinkin päin.

Onko tähän mitään ratkaisua? Paitsi elää kahden asunnon loukussa kunnes joskus ehkä kummallakin on vakityö? Miehen varoilla en suostu elämään, mieluummin verovaroilla...:p

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu