luomalle hyväksi, kaikkia kohtaan Totuuden, ja siihen perustuvan Laillisen, kaikille luvallisen Oikeuden mukaisuuden mukainen, = Jumalan sanan, Raamatun UT, Kristuksen Jeesuksen ja / apostolisensa opetusten ja ohjeiden mukainen, = ei mitään pahaa eikä väärää ketään, eikä mitään Luojan hyväksemme luomaa kohtaan, Lain / Laillisuuden täyttymystä, sitä kaikille hyväksi Krist. Rakkaus, joka ei ole kenellekään pahaksi mukaisuutta sitä täydellisyyden Lainalaisuutta…
= Sitä, turvallisen ja turvatun kaikinpuolisen hyvinvointi elämän ja tulevaisuuden mahdollistavaa ja takaavaa, sitä kaikkia kohtaan puolueetonta, Oikeaa Oikeuden mukaisuutta, jonka mukaisesti ojentautuminen, eläminen ja toimiminen / vaikuttaminen vie sitä täydellisyyden (kaiken oikean ja hyväksi olevan) täyttymystä kohti…
Sitä; ei enää mitään pahaa eikä väärää, jota se kavalin ja pahimpiin vääryyksiin / muita, kunkin ja kaiken Luojaa kohtaan rakkaudettomuuksiin lukeutuva välinpitämättömyyskin, se muista ja muusta niin väliä, itsekkyyden mukainen on. Joka aiheuttaa, eniten, suurimpia ja pahimpia pahaksi / kärsimyksiksi ja valtaviksi turhiksi menetyksiksi / raskaimpia SYYSTÄ (kaikki vääryys) pahaksi / kärsimyksiksi onnettomuuksia, väärästä / pahasta, tuomioksi seuraamuksia. Joita lähes kaikki ihmisten sairaudetkin on.
Mutta mikä on estänyt ja mikä estää ketäkin lähtemästä tälle turvallisen ja turvatun, kaikin puolisen hyvinvointi elämän ja tulevaisuuden mahdollistavalle ja takaavalle, kaikille hyväksi Jumalan sanan, Raamatun UT, Kristuksen Jeesuksen ja / apostoliensa Totuuteen perustuvien ja mukaisten kaikkia kohtaan Laillisen, = kaikille Luvallisen Oikeuden mukaisuuden, kaikkia kohtaan puolueettomuuden, vain kaikille hyväksi olevalle ja mukaiselle, Krist. vaihtoehto / Jumalan valtakunta yhteys tielle?
Mitä kukin puolestanne / osaltanne sanotte / vastaatte, tai kysytte?

Vastaukset 9
Vanhimmat
Vastaan että tuosta ei saa mitään selvää.
No sitten kannattaa alkaa ottamaan kunnolla ja reippaasti SELVÄÄ, vai sitten voi tulla oikein ymmärtäväksi näkeväsi. Raamatun UT puolelta sitä SELVÄÄ voi käydä ottamassa ja nauttimassa. Niistä Luojan ihmiskunnalle oikein elämän ja tomimisen, niistä Krisuksen Jeesuksen ja / apostoliensa kaikille hyväksi, Totuuteen perustruvista ja mukaisita, kaikkia kohtaan Oikeuden mukasista, oikein elämän ja toimimisen opeista ja ohjeista.
Onko täällä ainoastaa nukkuvia, Ei Raamatun UT opetusten ja ohjeiden mukaisesti / Oikeasti kristillisesti, Kristuksen Jeesuksen apostolista ja apostolisia seurakuntia rakentavasti eläviä vain Krist. nimeksi, vähän jotenkin uskovia??!
Olisi jo korkea aika ihmisten, jotka elää ja toimii tähän pahan vallassa olevaan, vääryyden mukaisesti ja pahuuden puolesta toimivaan, saatanaa onnettomuuksikseen / tuomiokseen palvelevan maailman / ihmiskunnan touhuihin ja politiikkaan mukautuneesti. Niihin hirveisiin pahaksi / kärsimyksiksi ja valtaviksi turhiksi menetyksiksi seuraamusten SYIHIN (kaikki vääryys) osallisuudessa...
Niitä kiroukseksi / kärsimyksiksi seuraamuksia, kukin mukautuva sanoillaan ja teoillaan, ja niiden touhujen ja politiikan puolesta valinnoillaan ja valtuuttamisillaan, ym. kaikin mahdollisin väärin tavoin, kukin kaikellaan, kaikille hyväksi Jumalan sanan, Raamatun UT, Kristuksen Jeesuksen ja / apostoliensa Totuuteen perustuvien ja mukaisten, kaikkia kohtaan Laillisen, kaikille Luvallisen Oikeuden mukaisuuden mukaisten VASTAISILLA / laittomilla tavoilla, osaltaan mukana / osallisuudessa, toimien ja vaikuttaen…
Näin toisilleen ja itselleen tuomioksi / onnettomuudeksi seuraamuksia, joita lähes kaikki ihmisten sairaudetkin on, synnyttämässä, tuottamassa / aiheuttamassa. Ja niitä, jo Luojan puolelta VAKAVIKSI puhutteluiksi vitsauksia, kukin itsensä ja toistensa ylle vetäen. Sen; ”sitä saa mitä tilaa”, Oikeuden mukaisuuden lainalaisesti ja mukaisesti, pahasta, pahaksi ansioina tulevina.
Vai miten aiotte selvitä ja varjeltua, noista pahaksi / kärsimyksiksi, ja jopa ihan yllättäen ennen aikaisesti kuolemiksi seuraamuksilta. Joka päivä suuren osan kohdalle ihmisistä päivittäin tapahtuneista ja tapahtuvista SYYSTÄ seuraamuksilta? Ja pelastua siltä ikuiselta kadotukselta, joka näin vääriin, kaikille hyväksi Jumalan sanan vastaisesti elävillä on edessään.
>> Onko täällä ainoastaa nukkuvia, >>
Toisten puolesta en voi tietenkään sanoa yhtään mitään, mutta omasta puolestani sanon, kyllä vaan, taitaa uneliaisuus vaivata.
Tunnen ihmisiä, yhden tosi läheisen, jotka kulkevat rukoillen: "Herra lähetä hänet / heidät, joille voisin tänään Sinusta ja rakkaudestasi kertoa He kohtaavat ihmisen / ihmisiä kuunnellen ja rakastaen Pyhän Hengen voimassa.
8. vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani ... ( Apt. 1. )
Usko ei ole piikkilangoilla taiteilua.
Usko on olotila, ja se on siinä.
Ihmiset asettavat toisille aina omia vaatimuksiaan, mutta ne saa hävittää, joutavaa kamaa.
Se on vain se, ettei siitä vain uskossa olotilasta ole mitään hyötyä.
Vasta siitä kaikille hyväksi, Raamatun UT, Kristuksen Jeesuksen ja / apostoliensa Totuuteen perustuvien ja mukaisten opetusten ja ohjeiden mukaisesti, Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi, kaikille hyväksi ja pelastukseksi mahdollisuudeksi, "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" riittävää, apostolista seurakuntaansa ja seurakuntiaan rakentava, kaikessa täydellisyyteen pyrkivästä kristillisyystä vasta tulee sitä kaikille, ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle hyväksi olevaa, ja näin oikein eläville lopulliseksi pelastukseksi koituvaa hyötyä.
Vaikeaselkoista kirjoitusta. EI tuollaista jaksa lukea eikä siitä saa mitään selvää.
Niin se ei olekkaan tämän pahan vallassa olevan maailman / ihmiskunnan mielen ja hengen mukaista, vaan sitä taivaallista, kaikille hyväksi Raamatun UT Kristuksen Jeesuksen ja / apostoliensa opetusten ja ohjeiden mukaista. Josta jokaisen kuuluu ottaa selvää, jos haluaa tulla ymmärtämään ja ymmärtäväksi. Sieltä Raamatusta sitä selvää voi alkaa ottamaan ja nauttimaan. Ei ne pimeydessä elävät ihmiset ymmärtäneet itse Kristusta Jeesustakaan. Vasta kun olivat saneet niihin Hänen kaikille hyväksi pelastukseksi mahdollisuus asioihin Jumalan sanan mukaista opetusta ja ohjausta.