suhde työkaveriin

matti 70

Päädyimme hyvin viehettävän työkaverini kanssa monta kertaa kahden kesken ollessamme työmatkalla. Toisille työkavereille keksimme tekosyitä, että saisimme olla kaksin. Ne eivät useinkaan kuulostaneet uskottavilta, mutta emme välittäneet. Olemme molemmat parisuhteessa eläviä, mutta vedimme vahvasti toisiamme puoleemme. Toisen ihmisen kaipuu oli valtava. Jännitys vei tilannetta eteenpäin, suutelimme, hieroimme ja hyväilimme toisiamme. Seksiä emme harrastaneet, koska työkaverini ei halunnut viedä tilannetta sille tasolle. Olen joka päivä muistellut tilannetta ja tuntuu, etten osaa suhtautua asiaan selkeästi. Haaveilen seuraavasta tapaamisesta työmatkan merkeissä ja samalla pelkään, että tilanne karkaa käsistä. Ajoiko oman suhteen arkipäiväisyys tilanteen tähän? Pitäisikö nyt lopettaa ennen kuin on liian myöhäistä? Emme tule koskaan olemaan "laillisesti" seurusteleva pariskunta, vain työpaikkaromanssin huumama tiimi. Haluamme jatkaa arkielämäämme edelleen ja parantaa sen tilaa. En vain pysty unohtamaan tätä naista... Miten kohtaan tämän naisen seuraavan kerran?

14

2332

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sutenööri

      JÄTÄ SE SUN NYKYNE LUTKA JA MEE NUSSII SITÄ VITUN HUORAA PERSEESEEN!

    • Kokenut

      Mikäli uskot, että pystyt pitämään suhteen vain suhteena ja jätät tunteet homman ulkopuolelle, niin siitä vaan.

      • Nainen

        Tuossahan nimenomaan on jo tunteet mukana ja täysillä. Lukee rivien välissä.

        Varmasti olisi helpompaa, jos pystyisi pitämään pelkkänä seksinä, mutta tuollainen selkeä ihastuminen/rakastuminen on kyllä jo melkoisen vaarallista.

        Tiimityöskentelyn riskejä.

    • kokemusta on

      Taidatte olla jo vähän rakastuneita :)
      tiedän kokemuksesta, tilanne on vaikea,
      mutta ihana myös. Siinäpä sitä on miettimistä,
      enkä lähde kyllä neuvomaan. Minä jätin ns
      taakseni ja edestäni löysin ..

      • matti70

        Olet oikeassa... en tiedä onko tämä rakkautta vai ihastumista, mutta tunne on niin vahva, että en pysty olemaan päivääkään ajattelematta häntä. Joka päivä ajatukset menevät tähän naiseen. Muistelen niitä hetkiä mitä koimme... Välillä huomaan hymyileväni itsekseen.

        En voisi kuvitella muuttavani "hyvin suunniteltua" elämääni, mutta tässä hetkessä päiväni valo ja aurinko on tämä nainen. Hiipuuko tunne jos seuraavan kerran käyttäydymme kuin kaksi aikuista? Vai jatkammeko kissa-hiiri-leikkiä kunnes on liian myöhäistä?

        Tämä olisikin helppoa jos tunteet eivät olisi mukana tässä. Miten näin vahva yhteys voi tulla näin nopeasti? Olemme tunteneet toisemme muutaman kuukauden ja tavanneet muutaman kerran. Ei taida olla ihan puppua tämä puhe sielunkumppanuudesta... ?

    • WhiteWolf

      Jos rakastat oikeasti puolisoasi niin ei olisi kovinkaan kannattavaa alkaa tuommoisiin kenenkään toisen kanssa. En voisi ainakaan itse antaa anteeksi tytölleni jos hän täysissä ruumiin ja sielun voimissa päättäisi minua pettää..

      Ehkä voisin anteeksi antaa mutta en koskaan ainakaan unohtaa, jos en voisi unohtaa niin en koskaan voisi luottaa.. Jos ei ole luottamusta niin ei ole suhdetta.

    • yksi

      Kyllä on tuttua kun rakastuu työkaveriin.Se on tosi ihanaa ja pelottavaakin.Kuinka pitäisi itsensä ja toisenkin kurissa tunteineen.Meilläkin on mennyt hiukan liian pitkälle mut ei kuiten kaan sänky hommiin asti.Aina kuitenkin miettii jos käy niin loppuuko se siihen koko suhde.?

    • Ninni

      Kuulostipa tuo viestisi tutulta. Itselläni on myös suhde työkaveriin tai tarkemmin sanottuna esimieheeni. Ihastuin häneen oltuani muutaman kuukauden uudessa työpaikassani. Puolen vuoden ihastumisen jälkeen uskalsin ottaa häneen sähköpostilla yhteyttä. Lähetin ensin vain yhden rivon vitsin kun tiesin hänen olevan erittäin huumorintajuinen. No hän lähetti takaisin myös rivon vitsin. Silleen meni ehkä kuukauden päivät. Sen jälkeen kysyin häneltä, että onko niissä mukana myös pientä flirttiä vai onko ne vaan vitseiksi tarkoitettu. No hän vastasi ettei myönnä muttei kielläkään. Muutaman viikon kuluttua sanoin hänelle, että olen kiinnostunut hänestä. Se oli hänestä aivan uskomatonta, koska olin kuulemma niin nätti ja mukava nuori (23v.) tyttö ja hän on 45v. Ensin hän sanoi ettei uskalla ryhtyä sellaiseen koska ei ehkä pysty hillitsemään itseään. Mutta niin se kuitenkin alkoi. Ensin oli pari kuukautta pelkkää halailua ja pussailua, mutta sitten tuli tilaisuus mennä hänen luokseen käymään. Minulla on aina ollut itselleni sellainen rajana, että sänkyyn en mene ja ensimmäisellä kerralla ei mentykään. Mutta seuraavalla kerralla mentiin sitten loppuun asti. Tämä suhde on nyt jatkunut noin. 3kk kunnolla. Itse olen naimisissa ja hänelläkin on toisella paikkakunnalla naisystävä. Minä olen jo aivan rakastunut tähän mieheen, mutta hän on vasta ihastumisvaiheessa vielä, kuulemma, mutta olen huomannut, että olen aika tärkeä hänelle kuitenkin. Itse ajattelen häntä koko ajan ja haluaisin vain olla hänen kanssaan. Vaikka minäkin tiedän ettei tästä koskaan tule kunnon suhdetta, jo sen vuoksi, että meillä on ikäeroa niin paljon ja se vaivaa häntä välillä.

      • Matti70

        Eilen päätin, että nyt loppuu tämä itsensä kiusaaminen. Olin niin varma itsestäni. Kuvittelin seuraavan tapaamisen sekuntti sekunnilta. Osaamme kohdata kuin kaksi aikuista ilman vatsassa tuntuvaa pistosta. Vain työkavereina.

        Tänään aamulla puhuin tämän naisen kanssa puhelimessa. Työasioita. Puhelun loputtua huomasin, että toinen työkaverini katsoi mua hassusti. Se näkyy siis ulospäin. Täytyy siis alkaa harjoittelemaan totista ilmettä peilin edessä :)

        Huomasin taas ajattelevani pitkin työpäivää tätä ihanaa naista ja laitoin hänelle tekstiviestin, jossa en puhunutkaan enää työasioita... Miten tätä voi koskaa lopettaa? Tämä on kuin huumetta, jota on saatava lisää.

        Kun emme ole tekemisissä, huomaan, etten ajattele häntä joka hetki. Siihen, että taas ajattelen häntä joka hetki, ei tarvita paljon. Yksi puhelu, yksi tekstiviesti. Miten uskallan tavata hänet?

        Emme ole menneet loppuun saakka ja nyt todella pelkään, että kun / jos se hetki tulee kohdalle, emme pysty kieltäytymään siitä. Sitä enemmän pelkään seuraavaa aamua jos näin pääsee käymään. Miten ihmeessä olette pystyneet työskentelemään normaalisti muiden työkavereittenne seurassa? Olemaan samassa tilassa koskematta toisiinne..? Arggh... se hyväpaha vetovoima! Miten pystyy luopumaan siitä mikä tuottaa mielihyvää?

      • Ninni
        Matti70 kirjoitti:

        Onhan se vaikeaa olla samassa tilassa koskematta toiseen. Kahvitauollakin hymyillään toisillemme jos mahdollista. Ja menen usein hänen huoneeseensa juttelemaan kaikenlaista tosin ovi on auki koko ajan, mutta luulen kyllä, että varmasti joku työkavereista epäilee jotain, koska ei ole kovin normaalia, että 23-vuotias nainen ja 45-vuotias mies on vaan hyviä kavereita, vaikkakin työkavereita.
        Mutta en vain voi itselleni mitään.
        Minulla sama juttu, että jos en näe häntä esim. viikkoon, niin en ajattele häntä koko ajan, mutta kun ollaan molemmat töissä, niin ajattelen häntä koko ajan.
        Ja sitten kun minun tunteet ovat erittäin vahvat, niin olen aina kovin pettynyt kun hän ei ehdi vastata sähköpostiini tms. Tämä tilanne on erittäin ahdistava. Olen myös miettinyt, että pitäisi lopettaa itsensä kiusaaminen kun tästä ei kuitenkaan seuraa mitään hyvää. Jotenkin ei vain halua luopua toisesta. Ja sitten mietin usein sitä, että jospa hän onkin mulle se oikea enkä koskaan saa sitä tietää. Varsinkin kun hän on juuri sellainen mies mistä olen haaveillut. Nää ajatukset on ihan turhia ja kuluttaa hirveesti henkisiä voimia. Mutta hän on kuin huumetta mulle.

      • Mies
        Ninni kirjoitti:

        Minun tilanteeni on toistaiseksi vain ajatuksen asteella, mutta niin paljon tekisi mieli ottaa yhteyttä erääseen työkaveriin. Oletan että hän ei kieltäytyisi asiasta. Kerran olin jo ottaa askeleen hänen suuntaan, mutta en kuitenkaan sitä tehnyt. Pitäisi yrittää hillitä itsensä, mutta vaikeaa se on.

      • Ninni
        Mies kirjoitti:

        Suosittelen, että et ota häneen yhteyttä. Ainakaan jos olette varattuja tai edes toinen on varattu. Siitä ei seuraa hyvää. Itse pelkään koko ajan, että milloin joku saa tietää.
        Ihanaahan se on kun on joku ihastuksen kohde. Mutta henkisesti tosi raskasta. Ainakin tässä mun tilanteessa, kun itse olen enemmän kiinnostunut kuin toinen.
        Toivottavasti pystyt pitämään itsesi kurissa :)

        Siinä olet oikeassa, että henkisesti tämä on todella raskasta. Tunteitaan vastaan on kuitenkin liian vaikea taistella. Tottakai se vaikuttaa, että toinenkin on kiinnostunut. Ainakin niin minä tilanteen aistin. Molemmilla on vaikeaa, mutta kun avaamme "yhteyden" emme oikein osaa lopettaa sitä. Siksi pelkään, että emme pysty lopettamaan tätä kokonaan. Päätin, että en ota yhteyttä enkä tee liikettä hänen suuntaansa nyt. Pallo on hänellä. Tottakai toivon, että hän myös heittää sen takaisin...

        Luulen, että se on rakkautta. Ainakin omalla kohdallani olen tullut siihen tulokseen, että ihastus on muuttunut rakkaudeksi. Koska olen alkanut olemaan mustis hänestä. Aluksi minua ei yhtään häirinnyt vaikka hän puhui naisystävästään, mutta nykyään en kestä kuulla niitä juttuja.
        Ja nyt kesällä kun hänellä alkoi loma ja tiesin etten näe häntä kolmeen viikkoon, niin kyyneleet valui kun piti hyvää lomaa toivottaa. Se on ainakin omalla kohdallani merkki siitä, että tunteet on siirtynyt tasolta toiselle.
        Toivottavasti nyt pystytte olemaan erossa ja vain työkavereita. Itse en siihen vielä ole valmis, mutta kovasti yritän.
        Aina kun joudun odottaa hänen vastaustaan sähköpostiini tai jos hän sanoo jotain mitä en haluaisi kuulla, niin yritän vakuuttaa itselleni, että nyt se on ohi. Mutta sitten kun hän lopulta vastaa jotain ihanaa niin kyyneleet tulee silmiin ja olen onnesta sekaisin. Niin ne tunteet vaan ihmistä ohjaa järjen ääntä vahvemmin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9198
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      8004
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5761
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2378
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2103
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1752
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1695
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1455
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1382
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1380
    Aihe