Täältä löytyy monen monta samankaltaisessa tilanteessa painivaa, mutta ennen kuin luen lisää, kerron myös oman tarinani. Tilanne on tämä: Olen 30-vuotias nainen, ollut yhdessä mieheni kanssa nyt 8 vuotta. Noin vuosi sitten menimme naimisiin ja saimme myös esikoislapsemme. Meillä on tavallaan kaikki puitteet hyvin. Nyt minusta kuitenkin on alkanut tuntumaan että rakkauteni miestäni kohtaan on muuttunut. Tai ehkä se on aina ollutkin tällaista mutten ole osannut kaivata muuta. Koen häntä kohtaan pelkästään kumppanuutta ja ystävyyttä. Mutta en niin minkäänlaista intohimoista rakkautta. Suhteemme ei ole millloinkaan perustunut intohimolle enkä koskaan ole ollut häneen ihastunut sillä tavalla kuin olen moniin muihin miehiin ihastunut. Tästä olisi kenties jo pitänyt osata ajatella että jossain vaiheessa tulee ongelmia, mutta olen ollut jostain syystä tosi arka edes miettimään lähtemistä.
Silmäni ovat nyt kuitenkin auenneet enkä saa (enkä halua) niitä enää ummistettua.En kykene mieheni kanssa läheisyyteen, emme harrasta seksiä lainkaan, suutelemme ja halaamme vain hänen aloitteestaan. Minulle se tuntuu pahalta.:( Koen tekeväni miestä kohtaan vääryyttä. Olen puhunut asiasta mutta hän sanoo rakastavansa minua ja haluaa jatkaa yhdessä. Ei edes suostu uskomaan että mietin tosissani eroa. Suuttuu ja mököttää vaan jos otan puheeksi.
En halua häntä satuttaa enempää. ja uskon rehellisesti että meitä molempia varten on maailmassa jotain parempaa. Hän puolestaan heittäytyy ihan ressukaksi ja vihjailee itsemurhalla puhuessani erosta. Minulla on sellainen olo kuin vetäisin tätä kelkkaa yksinäni. Ja kaikki mitä tapahtuu on minun vastuullani. En tiedä onko minulla voimia tähän. Mutta en voi myöskään jatkaa asiaa käsittelemättä.
Silmäni ovat nyt kuitenkin auenneet enkä saa (enkä halua) niitä enää ummistettua.En kykene mieheni kanssa läheisyyteen, emme harrasta seksiä lainkaan, suutelemme ja halaamme vain hänen aloitteestaan. Minulle se tuntuu pahalta.:( Koen tekeväni miestä kohtaan vääryyttä. Olen puhunut asiasta mutta hän sanoo rakastavansa minua ja haluaa jatkaa yhdessä. Ei edes suostu uskomaan että mietin tosissani eroa. Suuttuu ja mököttää vaan jos otan puheeksi.
En halua häntä satuttaa enempää. ja uskon rehellisesti että meitä molempia varten on maailmassa jotain parempaa. Hän puolestaan heittäytyy ihan ressukaksi ja vihjailee itsemurhalla puhuessani erosta. Minulla on sellainen olo kuin vetäisin tätä kelkkaa yksinäni. Ja kaikki mitä tapahtuu on minun vastuullani. En tiedä onko minulla voimia tähän. Mutta en voi myöskään jatkaa asiaa käsittelemättä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
No käsitelkää asiaa, auttaisiko ulkopuolinen apu? Miksiköhän suhteenne intohimottomuus alkoi vaivata sinua juuri sen jälkeen, kun lukitsit itsesi mieheen avioliiton kahlein ja pyöräytit yhteisen lapsenne? Tuliko tunne, että olet nalkissa nyt?
Miten et aiemmin osannut kaivata intohimoa? Seitsemän vuotta olit tyytyväinen, mutta nyt alkoi ahdistaa.
Onko ongelma suhteessa vai sinun päänsisäisissä myllerryksissäsi. Äitiys muuttaa nuoren naisen elämän aika lailla eikä siinä ehkä kannata kumppania syyllistää.
Käy ammattiauttajan pakeilla ainakin yksin. Jos saat miehesi innostumaan, niin kahdestaan voisitte käydä pariterapiassa.Vaikkei mikään terapia saisi sinua intohimoisesti haluamaan miestäsi ja liiton jatkamista, niin hyötyä siitä erotessa kuitenkin, sekä sinulle että miehellesi, jos hän ryhdistäytyy mukaan.
Ongelmia meillä on ollut aiemminkin ja olen tavallaan ehkä kaivannutkin intohimoista rakkautta, mutta kuitenkin jotenkin ollaan aina jatkettu kun ollaan oltu niin sielunkumppaneita muka. Lapsen syntymän jälkeen suhteestamme on kuitenkin loppunut seksi lähes kokonaan ja samalla kaikki muukin läheisyys ja toisen huomioiminen. Se ei liene harvinaista lapsen saamisen jälkeen, mutta jotenkin tämä tilanne vain tuntuu nyt siltä että sen korjaaminen on mahdotonta.
Enkä todellakaan syyllistä kumppaniani tästä tai mistään. Itseinho on kyllä tällä hetkellä päälimmäisenä tunteena. :/
Harvinaista ei liene sekään, että miehellä on rakastajatar, kun vaimo on raskaana. Sen jälkeen häviää seksi vaimon kanssa. Samoin lämpö ja läheisyys. Vaimoa tämä haittaa, miestä ei. Mies pystyy elämään kulissiliitossa muotoseikkojen ja käytännöllisyyden vuoksi. Nainen ei halua ottaa vastuuta kaikesta, saamatta mitään itselleen.
Ihan turhaa inhoat itseäsi. Kaikenlisäksi se on vahingollista sinulle ja kaikille muille. Mene asiantuntijan pakeille selvittämään tilannetta ensin yksin. Häneltä saat vinkkejä, jotta tiedät tarkemmin mitä oikeasti tarvitset ja haluat.
Suomeen tarvitaan lisää YH-äitejä.
Eroa ja pyöräytä lapsi jollekin yhden yön panolle. Sitten olet yh jolla on lapsia parille eri isälle. Näitä tarinoita on Suomi pullollaan.
Typerä kommentti.
jooh3453453:n kommentti oli sarkastinen ja kärkevä, mutta sisälsi vinhan perän. Jos kuihtuva kukka, ketjun aloittaja siis, päättää erota, niin YH-äiti kai hänestä tulee. Todennäköisesti hän myöhemmin tekee lapsen jonkun muun miehen kanssa. Toivottavasti se suhde on intohimoinen sillä muuten kukka on 2 lapsen YH-äiti. Ja millaista se seksielämä sitten onkaan.
kiitos kommenteista. Jooh3453453 on kyllä ihan oikeassa, vaikkakin kommentti oli ehkä tarkoituksellakin hieman pisteliäs. auts... mutta näinhän se on. ymmärrän että yh-äiti minusta eron tapahduttua tulisi ja se minua pelottaakin. Lisäksi pelkään etten ikinä enää uskalla sitoutua kehenkään mieheen. Toisen lapsen haluaisin kyllä, mutta näillä näkymin en sellaista uskalla ajatellakaan, kenenkään kanssa.
Nelli, tässä ei ole kyllä kyse siitä että miehellä olisi rakastajatarta. Hän haluaa hyvinkin paljon jatkaa kanssani. Seksin puuttuminen suhteestamme on vain ja ainoastaan minusta kiinni. Jonnekin ne halut vain ovat kadonneet tuota miestä kohtaan enkä tiedä onko niitä mahdollista löytää, kun tuntuu että alusta alkaen on suhteemme heikkous ollut se intohimon puuttuminen.
Olen päättänyt hakea keskusteluapua, sillä yksin en enää pärjää.
Jos teillä on noin pieni lapsi, älä tee mitään peruuttamatonta tässä vaiheessa. Puolisoiden välinen dynamiikka muuttuu aina, kun lapsi tulee perheeseen. Sinulla on myöskin synnytyksen jäljiltä todennäköisesti hormonitoiminta sekaisin, tunne-elämä keskittynyt pikkuiseen, väsymys lapsesta jne. Synnytyksen ja imetyksen jälkeen voi kestää yllättävänkin pitkään ennen kuin asiat alkavat tuntua samalta kuin ennen (mm. estrogeenitaso laskee nolliin synnytykyksen jälkee ja nousee sieltä erittäin hitaasti. Imetys hidastaa tätä oleellisesti).