http://yle.fi/uutiset/ranska_pelkaa_kotikutoista_aari-islamia/6326322
"Ranska ennakoi useita ääri-islamistien pidätyksiä lähitulevaisuudessa. Maanantaina Ranskan sisäministeri Manuel Valls varoitti, että maassa voi olla jopa satoja islamin ääritulkintaan kääntyneitä ihmisiä, jotka ovat valmiita väkivaltaan.
Valls kertoi huolensa julkisesti, koska viime viikonloppuna yksi mies kuoli ja 12 pidätettiin poliisioperaatiossa. Miehiä epäillään osallisuudesta useisiin juutalaisvastaisiin iskuihin, muun muassa juutalaisten omistaman kaupan räjäytykseen.
Sunnuntaina poliisi ampui kuoliaaksi 33-vuotiaan ranskalaisen Jeremie Louis-Sidneyn, jonka epäillään johtaneen ääri-islamistien ryhmää. Louis-Sidney alkoi ammuskella poliiseja, jotka olivat tulossa pidättämään hänet Strasbourgissa Ranskan itäosissa.
DNA-näyte kytkee Louis-Sidneyn kranaatti-iskuun, joka tehtiin juutalaisten kosher-kauppaan Pariisin esikaupunkialueella syyskuun puolivälissä. Lisäksi 12 muuta ihmistä pidätettiin Pariisissa, Rivieralla ja Cannesissa. Pidätetyiltä takavarikoitiin muun muassa liki 30 000 euroa käteistä, aseita, ääri-islamilaista kirjallisuutta ja lista Ranskan juutalaisjärjestöistä.
Useimmat kääntyneet islamiin vankilassa
Poliisi yrittää selvittää, suunnitteliko Louis-Sidneyn johtama ryhmä muita iskuja. Miehen asunnosta löydetyt dokumentit vihjaavat, että Louis-Sidney suunnitteli marttyyrikuolemaa.
Lähes kaikki pidätetyt ovat alle kolmikymppisiä miehiä, jotka ovat syntyneet ja kasvaneet Ranskassa. Useimmat heistä, Louis-Sidney mukaan luettuna, ovat arvioiden mukaan kääntyneet islamiin ja omaksuneet sen ääritulkinnat vankilassa, jossa he ovat olleet tuomittuina huumausainerikoksista.
Ranskan juutalaisjärjestöt ovat arvostelleet hallitusta ja yhteiskuntaa siitä, että ne eivät ole vielä ymmärtäneet ongelman täyttä laajuutta. Järjestöjen mukaan juutalaisvastaisuus on kasvanut Ranskassa.
Maaliskuussa ääri-islamia tunnustanut Muhamed Mera tappoi Toulousessa ja sen lähiseudulla rabbin ja kolme lasta sekä kolme sotilasta ennen kuin kuoli poliisin luoteihin."
Onko kohta Suomessakin aihetta tällaisiin pelkoihin? Kääntyvätkö Cannonballsin jäsenet tulevaisuudessa vankilassa islamiin?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tänään tuomitaan, huomenna ylistetään. Muistattehan että Ranska tukee Syyriassa mellastavia jihadisteja.
http://articles.chicagotribune.com/2012-09-28/news/sns-rt-us-un-assembly-syriabre88r14u-20120928_1_syrian-rebels-syrian-opposition-friends-of-syria-group
http://www.guardian.co.uk/world/2012/jul/30/al-qaida-rebels-battle-syria
Ranskalaisia poliitikkoja vaivaavan sairauden nimi on "dissosiatiivinen identiteettihäiriö".
Iran tuki Libyan kansannousua ja oli sitä mieltä, että se jatkaa Iranin oman islamilaisen vallankumouksen perintöä. Syyriassa ei sitten islamilainen vallankumous kelpaakaan.