Niin sanoi eilen Filatov, että Vanhasen hallituksen työllisyystavoite ei toteudu. Melkoinen selvännäkijä. Ja viisas ihminen. Kertakaikkiaan.
Viisaita ovat
5
335
Vastaukset
- Päivänsäde
Jos työttömyys halutaan poistaa, se onnistuu helposti sallimalla ihmisille työn tekeminen.
Työministeri totesi tämän saman asian UP:n haastattelussa kertoessaan että 100 000 uuden työpaikan lisäämistä ei voida saavuttaa nykyisillä tavoilla.
"(Hallituksen) tavoite on tosi kova. Se on niin äärimmilleen mitoitettu, että suomalaisessa yhteiskunnassa ei pystytä tekemään riittävän isoja ratkaisuja",
Nämä isot ratkaisut tarkoittavat lakimuutosta, jolla toimiluvan vaikutus työttömyystuen saantiin lakkautettaisiin. Toisin sanoen työttömyystukea saisivat kaikki joiden tulot ovat alle 500 euroa kuussa, eikä työvoimaviranomaisilla ole osoittaa heille työtä.
Mutta ratkaisu olisi niin iso kun työttömyys poistuisi, ettei kukaan uskalla mennä sellaista päätöstä tekemään. Siispä nautimme työttömyydestämme entiseen malliin.
Meillä Suomessa on ihmeellinen asennevamma siinä, että töitä pitäisi aina antaa. Tämä on oikein lakiin kirjattu. Jonkun pitää aina antaa se työ, itse sitä ei saa tehdä.
Ihmiselle, jolle ei ole annettu töitä, maksetaan eläminen yhteiskunnan toimesta. Ihminen, joka tekee töitä oma-aloitteisesti, menettää mahdollisuuden saada minkäänlaista tukea loppuelämäkseen.
Koska näin on, ei kenenkään kannata tehdä töitä, vaan jokaisen kannattaa olla mahdollisimman paljon työttömänä. Ja näinhän suomalaiset tekevätkin. Pyritään jäämään työttömiksi tai sairalomalle tai eläkkeelle.
Filatov on viisas ihminen. Kun tavoitteisiin on asetettu vähintään puolen miljoonan ihmisen työttömyys, on helppoa sanoa että työttömyys ei laske. Jos työttömyyden haluttaisiin laskevan, se tapahtuisi nopeasti poistamalle toimiluvan vaikutus työttömyystukiin. - Mikko
Nykymaailmassa hallituksen mahdollisuus teettää uusia työpaikkoja on hyvin vähäiset. Työllistämisoperaatiot johtavat pääsääntöisesti määräaikaiseen ja tuottamattomaan työhön. Työministeriönkin toiminnot palvelevat pikemmin työttömyyttä kuin työntekoa. Osoituksena tuottomattomasta työttömyydellä pelaamisesta on työllistämiset, turhat kurssitukset, rekrypalvelut ja työvoimanvuokraukset.
Viranomaisessa keksitään 1001 syytä miksi työnteko olisi mahdoton toteuttaa tuottavasti, mutta ei ainuttakaan tapaa jolla työelämä saataisiin onnistuneesti toimimaan. Hallituksen sohlailulla kyetään helposti teettämään työttömytä, mutta missäköhän ovat ne herrat jotka osaavat kääntää kelkan työllisyyden ja hyvinvoinnin eduksi?
Järjellä ajateltuna voisimme siis Suomessa tehdä olomme mielekkääksi siitä huolimatta, että josskin maailmassa elinolot ovat kurjia. Jostakin syystä valtio panostaa pikemmin huonovointisuuteen kuin hyvinvointiin. Työvoimatoimiston palvelut sotivat tekijöiden etuja sekä mielekästä elämää vastaan samalla tavoin kuin työpaikat, jotka vuosia kierrättävät vakituisessa työssä määräaikaisia tekijöitä siten, että juuri kukaan ei opi tekemään työtään tehokkaasti, tuottavasti ja ennenkaikkea hyvin. Ammattiliitotkin ovat oppineet nykypäivän pelin hengen. Tarkka tekijöiden etujen valvonta voi johtaa oman työpaikan menetykseen, joten on helpompaa syyttää kaltoinkohdeltuja tekijöitä huonoiksi ihmisiksi, jotta edes oma työpaikka säilyisi. Valtion pitäisikin puuttua pikemmin yritysten asioihin kuin panostaa työtöttömien ravisteluun.
Työttömyys on kallista. Työtön työnhakija voi joutua kerjäämään rahaa työttömyyskorvauksena, asumistukena ja ehkä jopa sosiaalitoimistosta. Työtön siis välillisesti työllistää jälleen monia muita tehottomia tekijöitä. Olisi siis kovasti helpompaa maksaa yhdesta kassasta kaikki ne sosiaalietuudet ja korvaukset joita työttömän pitääkin saada. Verotus laskee, uusia tuottavia työpaikkoja syntyy, työnhakuun taikka kouluttautumiseen voisi keskittyä jne.. Juuri kukaan ei ole motivoitunut tekemään tuottavaa työtä, koska harvakseltaan tekijä itse tienaa sillä edes kohtuullista elämää ja on samalla hyvinkin tietoinen, että työn tuotto menee vastaanhangoittelevaan viranomaistyöhön. Työnteko on siis monesti kuin omille kengille pissaisi.
Missä on yrittäjien vastuuntunto? Yrittäjä voi pääsääntöisesti elää harmaasta taloudesta, kerätä rehellisisti ansaitsemaansa rahaa jotka nekin kuluttaa hienostuneesti Lontoonmatkoillaan. Yrittäjät käyttäytyvät kuin pahimmatkin mafioosot ja virkavalta vastavuoroisesti sotii jopa huijariyrittäjän lähipiiriä vastaan taikka parhaimmillaan palvelevat huijariyrittäjän mielivaltaa alistaessaan toimeentulon rajamailla keikkuvaa työtöntä taikka pohjapalkkaista tekijää. Kirveellä olisi kyllä töitä.
Arkikäytäntö jossa ihmisen pitäisi palvella vallassaolevaa politiikkaa ja lakia on ajatuksena hyvin kommunistinen. Mielestäni politiikan ja lakien pitäisi palvella ihmisiä sen sijaan, että politiikka ja laki toimisi oiketettuna väärintekijänä.
Leijonafirman osalta joudumme nykyaikaiseen johtamisongelmaan. Nykyaikaisen johtajan ei tarvitse muuta kuin tietää se, että mikä on oikein ja mikä väärin sen sijaan, että toimisi itse ja saisi muutkuin tekemään asiat oikein. Työministeri Filatovin yle24:ssä uutisoitu kommentti "hallituksen tavoite on paikallaan, sillä se pakottaa ihmiset toimimaan oikeaan suuntaan." Kommentti on selkeä osoitus vähemmän älyllisestä ihmisestä. Aavistuksen älykkäämpi pystyy konkreettisilla toimilla muuttamaan kehityksen huonoa suuntaa. Hallitus ei ole osoittanut ainuttakaan konkreettista tapaa jolla työttömyydestä voisi nousta. Hallituksemme olisi ehkä 1980-luvun puolivälissä ollut maitonaamojen
palvoma eliitti. Hallituksemme ei kykene vastaamaan tämänpäivän ja tulevaisuuden asettamiin haasteisiin. - röllö
Tällä hetkellä työllisten osuus työvoimasta on 67%. Vanhasen hallituksen tavoite on 75. Filatov sanoi, että jos päästään 70 :een, se on hyvä.
Ikuisena synkistelijänä kuvittelen, että Vanhasen hallituksen lopettaessa ei olla edes tässä nykyisessä 67 :ssa, vaan sen alapuolella ....... - opa
Vihreiden puheenjohtaja Osmo Soininvaara perää hallitukselta nopeita ja nykyistä paljon radikaalimpia toimia työllisyyden parantamiseksi. Erityisesti Soininvaara arvostelee työministeri Tarja Filatovia. Hänen mielestään työministeri seuraa työllisyystilanteen kehitystä kuin ulkopuolinen.
Soininvaara suhtautuu myös epäillen valtiovarainministeri Antti Kalliomäen eilen Kauppalehden uutisissa esittämään arvioon, että kuluvalla vaalikaudella voitaisiin luoda 60-70 000 työpaikkaa.
-Kyllä se on mahdollista, mutta silloin pitäisi pikkuhiljaa ryhtyä tekemään jotakin, vihreiden puheenjohtaja arvioi.
Kautensa alussa hallitus linjasi tavoitteekseen sadan tuhannen uuden työpaikan luomisen.
Julkaistu 03.08.2004 18:56 - Mikko
http://ww2.yle.fi/pls/show/frameUutiset?id=254475
1.8.2004 Filatov"hallituksen tavoite on paikallaan, sillä se pakottaa ihmiset toimimaan oikeaan suuntaan."
1.8.2004 Kirjoitin "Viranomaisessa keksitään 1001 syytä miksi työnteko olisi mahdoton toteuttaa tuottavasti, mutta ei ainuttakaan tapaa jolla työelämä saataisiin onnistuneesti toimimaan."
5.8.2004 YLE: "Zyskowicz arvosteli Filatovia jyrkin sanoin "
5.8.2004 Työministeri Filatov " työministeri ei kuitenkaan voi yksin vastata työllisyydestä. "
"Keskusta on kannattanut maksujen alentamista, mutta valtiovarainministeri Kalliomäki on suhtautunut asiaan nihkeästi. "
Mitä hallituksen lapset haluavat joululahjaksi?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399230Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748074Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625850William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542409Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62127Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821769Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201710Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921486Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71458Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401393