Tuntuu typerältä avautua tästä, mutta asia vaivaa mieltä. Taannoin eräs nainen halusi olla kanssani vain kaveri, kun romanssista ei tullutkaan mitään vakavempaa. Hän kuitenkin ilmoitti, että haluaa olla yhteyksissä. Aluksi olinkin häneen silloin tällöin yhteydessä ja hän vastaili minunlle, mutta hän ei ole ottanut aktiivisesti minuun yhteyttä. Mielestäni kaveruuteen tai ystävyyteen kuuluu, että puolin ja toisin kysellään kuulumisia jne. Nyt en ole kuukauteen ollut häneen yhteydessä, vähän niinkuin koemielessä. Hänestäkään ei odotetusti ole kuulunut mitään. Yhteydenpito kun on ollut näinkin yksipuoleista, niin en viitsisi enää vaivautua. Oletan, ettei hänkään odota minun yhteydenottoani. Pitäisiköhän antaa asian olla ja kylmän viileästi unohtaa tämmöinen "kaveri"?
Kaveri ei ota yhteyttä
vain kaveri
45945
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 45
Vanhimmat
>>Mielestäni kaveruuteen tai ystävyyteen kuuluu, että puolin ja toisin kysellään kuulumisia jne.
Tai sitten toinen on se aktiivinen osapuoli ja se toinen on ujompi, mutta silti aina iloinen kun hänen seuraansa kaivataan.
Romukoppaan tuollaiset kokeilut. Joko kaverisuhde hiipuu siihen ettei ole yhteistä tekemistä tai ei enää viihdytä yhdessä, mutta ei sen pidä siihen loppua että lasketaan kumpi soitti viimeksi - eikä sitten enää kehdata soittaa ollenkaan.
Toi nyt kuulostaa vähän siltä, että "ollaan kavereita, pidetään yhetyttä" oli tuolle naiselle vain keino päättää teidän romanssi. Ehkä ajatteli tuolla tavalla välttää sen, että suuttuisit hänelle. Kannattanee unohtaa tyyppi.
Tuokin voi olla totta, ja se ajatus voi toimia toiseenkin suuntaan. Eli ´ei se varmaan halua olla kaveri´.
Mutta jos hän "ilmoitti, että haluaa olla yhteyksissä", (eli jos ei kyseessä ole valkoinen vale) niin ota yhteyttä. Kerro miten kävi, eli oliko pelkkää välttelyä vai kävittekö kahvilla? Ei tavallisessa kanssakäymisessä ole mitään noloa, kaikki kaipaavat kaveria.
Aloituksessa minulla oli pointtina se, että miksi hän haluaa olla kaveri kun ei kuitenkaan ole valmis olemaan yhteydessä. Tai ollut ylipäänsä valmis mihinkään. Mitä virkaa koko kaveruudella sitten ylipäänsä on?!
Se oli kaverikortti.
Kaverikortti tarkoittaa sitä, että antaa hienovaraiset ja kohteliaat pakit, ettei toinen osapuoli ota nokkiinsa ja ala mahdollisesti ilkeäksi kortin antajalle.
Jatketaas. Eli minkäänlaista kaverisuhdetta kortin antaja ei useinkaan edes tahdo. Voitte morjestaa toisianne, jos joskus satutte törmäämään. Kortin antaja vain odottelee, että sun ihastus hiipuu pois ja unohdat.
>>>minulla oli pointtina se, että miksi hän haluaa olla kaveri kun ei kuitenkaan ole valmis olemaan yhteydessä.
Itse kuulun niihin joka vastaan kaikkiin kutsuihin kyllä, mutta minun pyyntöihini tulla käymään ei suostuta. Joskus suhteilla on tietty kaava, ja ne voivat silti olla toimivia. Siksi ei pidä laskea kenen vuoro on soittaa.
>>>Tai ollut ylipäänsä valmis mihinkään
Tällaisesta kaverista voi luopua hyvillä mielin, eli hän ei ollut edes rehellinen jos ei sanonut että "kemiat ei vaan toimi". Turhaahan on pyytää pitämään yhteyttä jos ei sitä oikeasti halua, aina voidaan erota sovussa "ollaan vain kavereita". Se ei tarkoita kaveruutta, vaan sitä että jos tavataan sattumalta ei tehdä siitä ongelmaa.
Ja jos nyt on käynyt niin että et ole enää kiinnostunut hänestä edes ystävänä, eikä romanssikaan onnistunut niin kuukauden tauon jälkeen voit jo poistaa yhteystiedot puhelimesta.
Kieltämättä melkoiseen "pyryharakkaan" tuli ihastuttua. Näin siinä käy, kun antaa tunteille liikaa valtaa. Ainakin tästä oppi jotain, mutta täytyy pitää mielessä, että ei se elämä siihen kaadu.
En tietenkään voi vaatia kavereita olemaan minuun yhteydessä. En halua painostaa ketään. Olen kuitenkin sosiaalinen tyyppi ja kaipaan seuraa. Se nyt ei voi olla paha asia, jos viihtyy ihmisten seurassa. Aina kun yksinäisyyden tunne iskee, niin viimeistään silloin otan luurin käteen ja kilautan kaverille, vaikkei minulla olisi mitään asiaakaan.
>>Aina kun yksinäisyyden tunne iskee, niin viimeistään silloin otan luurin käteen ja kilautan kaverille, vaikkei minulla olisi mitään asiaakaan.
Tätä minä tarkoitin. Eli jos se tällä tasolla toimii niin ok, turha miettiä kumpi ehdottaa tekemistä tai juttelua.
Mutta jos puheluiden vastausprosentti on huono ja tunnelma puhelun jälkeen alamaissa niin silloin sait "kaverikortin". Itse tiedät parhaiten onko teistä ystäviksi, vaiko vain tuttaviksi jolle voi sanoa "moi, moi, oli hauska nähdä, on vähän kiire nyt, nähdään.."
Niin siis tarkoitin, että kilautan jollekin muulle kaverille kuin tälle naiselle. Nyt kun esitit tuon kaverikorttiasian noin, niin tuli mieleeni viimeisin tapaaminen tämän naisen kanssa. Kahvittelu alkoi ihan rennoissa merkeissä ja loppui tyyliin noin sanoin "Mulla on nyt vähän kiire, moikka..". Ihan yhtäkkiä tuli se kiire. Että semmoinen kaveri.
>>Kahvittelu alkoi ihan rennoissa merkeissä
>> Ihan yhtäkkiä tuli se kiire
Tuo ensimmäinen on taas ok, tuollaista tehdään kavereiden kanssa.
Tuo kakkonen onkin tässä tapauksessa tulkinnallinen. Ilman ykköstä olisi selvä juttu, ykkösen kanssa voi olla ihan pelkkää tökeröä käytöstä joka voi kohdistua keneen tahansa. Pitäisi tuntea ko. henkilön tapoja paremmin.
No hyvin epätasaiseksi hän muuttui sutinan loppua kohden, niin tavoissaan kuin mielialaltaan. Aluksi antoi itsestään järkevän ja asiallisen kuvan, eli sellaisen johon on helppo tutustua. Viimeisimmästä tapaamisesta sain semmoisen käsityksen, että hänen piti vaan päästä pois siitä tilanteestta ja siksi tuli kiire johonkin. Eiköhän tuo ailahteleva mieliala osaltaan selitä asiaa.
>>hänen piti vaan päästä pois
Jos asia jäi vaivaamaan niin kysäise häneltä kuulumisia. Riskinä on että vastaus on kielteinen tai tyly, saavutettavana etuna on pitää kaverisuhde jonkun kanssa josta ainakin alkuun pidit.
Syynä kiireiseen poispääsyytarpeeseen voi olla jokin muukin kuin vain kiinnostuksen puute. Jonkinlainen paniikki tai jokin muu juttu josta ei halua vaan kertoa.
Mutta itse tiedät parhaiten haluatko yrittää vielä kaveripohjalta, vai onko yritettävä löytää joku toinen nainen ja aloittaa hänen kanssaan ei-kaveripohjalta.
Tota tota, faktahan on se, että kaverikortin antaja ei tule koskaan olemaan susta kiinnostunut. Sisäistä tämä, tai roikut löysässä hirressä ajan x ja petyt jossain vaiheessa.s
Jos nyt vastasit minulle, niin tarkoitukseni ei ole todellakaan ole roikkua hirsipuussa. Sisimmässäni tiedän, ettei suhteesta hänen kanssaan olisi tullut mitään. En voisi kuvitella suhdetta epävakaan persoonan kanssa, jonka mieliala muuttuu tyyliin sormennapsautuksesta. Jäi vaan harmittamaan, kun tuli oltua täysin tuntein mukana ja kaikki turhaan.
Omalta osalta yhteydenpidossa on muutama perusjuttu. Jokainen tietysti itse määrittelee sen, miten paljon itseään arvostaa yhteydenpidossakin.
-Edes jonkinnäköinen tasapuolisuus tai vastavuoroisuus, niin että molemmat voi ottaa yhteyttä.
-Yhteydenottoihin reagoidaan jotenkin. En jatka sellaista, jos ei tule vastausta mailiin tai viestiin tai soittoon, ylipäätään yhteydenottoon tai vastaavasti
-jälkeenpäin liian usein kuulee, ettei voinut vastata kun puhelin on säännöllisesti äänettömällä, hukassa, rikki, akku loppu tms, olen lopettanut sellaiset yhteydenpidot.
Jos näissä alkaa olla jotakin epäselvää toistuvasti eikä toisella ole motivaatiota ottaa yhteyttä, niin asia on sitä myöten selvä.
En tiedä onko tämä "kaveri" vain kiireinen vai eikö yksinkertaisesti kiinnosta pitää yhteyttä minuun. Kiireen jotenkin vielä ymmärrän, mutta jos ei kiinnosta, niin antaa sitten olla. En minäkään lähde hänelle antamaan huomiota. Vähäisetkin kaverilliset tunteet alkavat pikkuhiljaa hiipumaan pois.
Joko soitit hänelle ja kysyit? Se on oikeastaan ainoa konsti selvittää kaipaako hän kaveria vaiko ei. "moi, soitan vaan kun sinusta ei kuulunut mitään. Halusitko oikeasti olla kaveri kanssani, vai oliko se vain yksi näistä tavoista lopettaa seurustelu jota ei halua jatkaa?"
Kyllä mies ja nainen voivat olla ystäviä vaikka eivät olisi "sillai".
>>mieliala muuttuu tyyliin sormennapsautuksesta
Kun kyse on naisesta on tämä normaalia. Se ei välttämättä johdu sinusta.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuukautisia_edeltävä_oireyhtymä
En ole soitellut. En viitsisi enää kysellä seurusteluista yms. asioista, jotka eivät toimineet tuolloin, sillä eivät ne varmaan tule toimimaankaan. Edelleenkin tunnen, että parempi kun yritän unohtaa menneet. Mutta silti välillä tekisi mieli kysellä kuulumisia. Tästä taas seuraa se, että tunteet voivat taas herätä. Paradoksaalista..
Ymmärrän, ei se silloin tuota oikeen tulosta, jos on aina torjuttu olo.Mutta jos tarkistamisen varaa on omassa yhteydenpidossa, niin syy voi olla sitten sieltä peräisin. Vaikka toinen ei välttämättä ole kiireinen tai voi olla, että yhteydenpitokin ehkä jollain tavoin kiinnostaisi tai sitten ei, mutta jos se ei toimi, eli on noita ylläolevia esimerkkejä toistuvasti, niin se ei varsinaisesti kannata eikä itseään viitsi kovin monta kertaa tehdä naurettavaksi.
Itsekin olen jättänyt pitämättä yhteyttä joihinkin ihmiseen, joilla yhdellä oli aina "akku loppu", kuukausien ajan, eikä varsinainen ongelma ole laittaa uutta tai ladata akkua. Sitten on niitä, joihin ottaa yhteyttä saamatta mitään vastausta. Sama juttu, varsinainen ongelma ei olisi vastata, mutta moni voi kokea että tilanteesta pääsee helpolla kun ei ole tietääkseenkään eikä "saa" tai "tule perille" yhteydenottoja milloin mistäkin syystä. Ja aika paljon tavallista on, että on niitä, jotka ajattelee, että helpoimmin pääsee tekemisistä olemalla hiljaa. Samoin passiiviset tapaukset, jotka kyllä ehkä joskus reagoivat pitkällä viiveellä, mutta toistuvasti on itse se, joka ottaa yhteyttä.
Sitten on muutama sellainen, jota vieläkin mietin, miten suhtautuisin, koska he määrittelevät suhteessa täysin sen, millä tasolla ja milloin ollaan yhteydessä, nähdään, tai tehdään mitään. Eli aina homma menee heidän pillinsä mukaan tai ei sitten ollenkaan ja nyt on mietinnässä, haluanko sellaisia ihmissuhteita, joissa kokee olonsa marionetiksi tai siten, että joko minä joustan tai sitten ei tapahdu mitään. Sekin tuntuu väärältä. On toki nekin, jotka ottavat yliystävällisesti yhteyttä aina tarvitessaan apua, mutta välit on muuten viileät. Olen opetellut itsekkyyttä siinäkin. Kiitos ei enää sellaista.
Minun mielestäni ei ole ihme, jos kaverilliset tunteet kaikkoaa ja tulee torjuttu olo. Varmaan kannattaa sitten keskittyä niihin ihmisiin, joiden kanssa asiat sujuvat yleensä kivasti. Huh, tulipas pitkä lista. Mutta elämänlaatu ja ihmissuhteet paranee kummasti kun niitä vähän miettii.
"Sitten on muutama sellainen, jota vieläkin mietin, miten suhtautuisin, koska he määrittelevät suhteessa täysin sen, millä tasolla ja milloin ollaan yhteydessä, nähdään, tai tehdään mitään. Eli aina homma menee heidän pillinsä mukaan tai ei sitten ollenkaan ja nyt on mietinnässä, haluanko sellaisia ihmissuhteita, joissa kokee olonsa marionetiksi tai siten, että joko minä joustan tai sitten ei tapahdu mitään. Sekin tuntuu väärältä. On toki nekin, jotka ottavat yliystävällisesti yhteyttä aina tarvitessaan apua, mutta välit on muuten viileät. Olen opetellut itsekkyyttä siinäkin. Kiitos ei enää sellaista."
Paljon löytyy yhtäläisyyksiä omaan elämään.
"Minun mielestäni ei ole ihme, jos kaverilliset tunteet kaikkoaa ja tulee torjuttu olo. Varmaan kannattaa sitten keskittyä niihin ihmisiin, joiden kanssa asiat sujuvat yleensä kivasti."
Kunpa oliskin vielä jälellä sellaisia kavereita tai ystäviä. Valitettavasti itselläni viimeiset säännöllisen epäsäännölliset kaverisuhteetkin menevät noihin ylemmän listan "hankaliin" tapauksiin ja siitä on jo vuosien varrella karsiutunut liuta vielä hankalampia tapauksia.
Joten omalla kohdalla vaihtoehdot on yrittää roikkua kaverisuhteissa, joista en juurikaan itse saa mitään irti tai tyytyä olemaan totaalisesti yksin. Koitappa siitä sitten valita kahdesta huonosta vaihtoehdosta vähemmän huono :)
Heh, voin hyvänen aika! Kyllähän ihmiset voivat olla eri tavoin yhteyksissä, pakkoko sitä on pistämällä pistää välit poikki? Jos vastaa ja keskustelee, se pitäisi riittää. Voi olla syitä, miksei ole aloitteellinen. Mutta jos normisti keskustelee, niin se on ok. Ei tässä maailmassa edes seksin pitäisi näytellä pääosaa, täytyy olla kaverisuhteitakin. Miksi asiasta pitää tehdä monimutkaisempi kuin se on?
En tosiaan tiedä mitä tässä nyt tekisi. Viime yönäkin heräsin ja huomasin miettiväni tätä naista ja sitä mitä meillä oli. Kaikki vaan tapahtui silloin niin nopeasti ja lyhyessä ajassa, etten ehtinyt käsittää mitä tapahtui ja miksi. Vanhoja asioita ei pitäisi puida. En arvosta ihmisiä, jotka ensin haluavat kaveerata, mutta eivät todellisuudessa ole siihen kuitenkaan valmiita. Enkä arvosta näitä kaverikorttijuttujakaan. Joko ollaan tai ei olla.
>>Enkä arvosta näitä kaverikorttijuttujakaan. Joko ollaan tai ei olla.
Tuossa on kolme tasoa. Kavereita jotka eivät kuitenkaan pussaa (kuten samaa sukupuolta), kavereita joille sanotaan vain moi kun tullaan vastaan (eikä edes pysähdytä), ja entisiä kavereita jotka eivät halua olla tekemisissä ollenkaan.
Mikäli haluat tyttöystävän voi olla parempi pysyä poissa. Jos haluat kaverin voit ihan hyvin soittaa, ja sitten selviää haluaako hän oikeasti kaverin vaiko vain sen moi-moi-version. Aloita vaikka sillä että "ei ole kuulunut vähään aikaan mitään, miten menee?" Siinä vaiheessa hän voi sanoa että "antaa olla" tai "mennään kahville".
Minulle on tapahtunut molemmat versiot. Oli kuitenkin helpotus tietää että se toinen oli tosissaan, eli kiihkeästä alusta huolimatta ei sitten kuitenkaan halunnutkaan olla missään tekemisissä. Ja se toinen on edelleen kiva ihminen joka otti itse yhteyttä pitkän tauon jälkeen.
Minulla on muutama suhde takana. Näistä ensimmäisen kanssa pidimme yhteyttä pitkän aikaa jutun päätyttyä, eli olimme kavereita. Oikeastaan yhteydenpito lakkasi vasta, kun hän löysi uuden. Toisen kanssa yhteydenpito päättyi käytännössä erohetkeen ja tässä oli kyseessä pidempi suhde. Se olikin raskas juttu. Hänen kanssaan taidamme olla vain niitä "moi vaan ja hei" -kavereita. En nyt sitten tiedä, että millaisia kavereita ollaan tämän keskustelun naisen kanssa, kun ei siis olla tavattu eikä muutenkaan yhteydessä.
>>kun ei siis olla tavattu eikä muutenkaan yhteydessä.
Kuten tavallisissa kaverisuhteissakin voidaan aina miettiä kenen vuoro on ottaa yhteyttä, vastavuoroisuutta ja tarkoittaako se jotakin jos ei mitään kuulu. Ikävästi vaan ajan kuluessa kaveruus unohtuu jos yhteydenpidon hiipumiselle ei ole perusteltua hyvää syytä. Uudelleenlämmitely ei välttämättä onnistu kovin helposti koska helposti menneiden muistelun jälkeen tulee hiljaisuus.
Tällä hetkellä kaveruus hiipuu hiipumistaan koska luottamus murenee ajan myötä. Soita ja kysy kuulumisia niin tiedät ja saat joko naiskaverin tai ainakin rauhan itsellesi. En usko että hän (kehtaa) enää soittaa sinulle.
Kokeilin kepillä jäätä ja laitoin hänelle viestiä lauantaina kyselläkseni kuulumisia. Kyllä hän vastasikin, mitä en epäillyt yhtään. Vaihdoimme kuulumisia useamman viestin verran, mutta kumpikaan ei kysellyt sen enempää toisen yksityiselämästä. Kävi mielessä, että olisin ehdottanut kahvilla käyntiä, mutta en sitten kuitenkaan lähtenyt ehdottelemaan mitään. Ties vaikka olisin repinyt omat haavani auki. Koskaan ei ole kaveruus tuntunut kenenkään kanssa näin vaikealta :)
>>Koskaan ei ole kaveruus tuntunut kenenkään kanssa näin vaikealta
Toisaalta jos siitä syntyy ystävyys, niin se voi olla luja. Mutta se romanttinen osuus pitää malttaa jättää pois jos se ei toimi. Toisesta ihmisestä voi pitää vaikkei suhde olisi fyysinen jotakin halausta lukuunottamatta.
Hienoa että etenit sen verran ettei tarvitse vain miettiä miten siinä mahtaisi käydä JOS ottaisi yhteyttä.
Mitä se luja ystävyys sitte on ja kuuluuko senkin olla molemminpuolista? Kun vielä olimme aktiivisemmin tämän naisen kanssa yhteyksissä, niin ehdotin, että kävisimme kahvilla. Tuolloin hän väitti olevansa kiireinen, johon vastasin, että palataan asiaan myöhemmin jos vaan kiinnostaa. Kieltämättä olin vähän kettuuntunut siinä tilanteessa, joten tuli vastattua tuohon sävyyn. No emme sitten kumpikaan tehneet asialle mitään tuon jälkeen. Eli hän kuin minäkään emme ehdottaneet uutta ajankohtaa. Oltiin kyllä pari kertaa yhteyksissä sen jälkeen.
>>Mitä se luja ystävyys sitte on
Se on sellaista joka kestää aikaa. Ja molemminpuolisuuden huomaa siitä että toinen ilahtuu kun jompikumpi ottaa yhteyttä. Yhteydenotto voi olla jopa 100 % yksipuolista kunhan molemmilla on yhdessä kivaa, eikä ystävyys ole sidottu siihen kuka soittaa.
Joskus ihmisellä voi oikeasti olla kiire. Joskus se on tekosyy. Jos kiire toistuu liian usein (ilman hyvää syytä) niin silloin voi päätellä ettei ystävyys ole lähelläkään kalenterin ykkössijaa.
Väkisinkin tulee ajateltua, että kaverit/ystävät ovat yhteyksissä puolin ja toisin. Minä olen aktiivisesti yhteyksissä kavereihin, eli sieltäpäin ei pahemmin oteta minuun yhtettä, muuten kuin tärkeän asian puolesta. Kerran oikein hätkähdin huomatessani, että "hei..minähän olen enemmän kavereihin yhteydessä kuin he minuun".
En nyt ole tälle naiselle ehdottanut uudelleen mitään tapaamisia, enkä tiedä haluanko edes. Tuskin siinä tilanteessa tulee oltua neutraalisti, kun tiedustaa, että mitään tunteita ei enää seuraa mistään.
>>mitään tunteita ei enää seuraa mistään
Tunteet joita voi tulla ovat ilo, luottamus, innostus, rentous.. Mutta vertaa tilannetta niihin muihin kavereihisi, eli olennaista on viihdytkö kaverisi seurassa. Jos tunne on tyhjyys tai pettymys on syytä sanoa näkemiin viimeisen kerran - ja ehkä sanoa reilusti että "ei tämä meidän kaveruuskaan oikein toimi".
Mielestäni en voi verrata tämän naisen seuraa muiden kavereitteni seuraan. Nimittäin muut kaverini olen tuntenut vuosia ja tämän naisen alle puoli vuotta.
>>Mielestäni en voi verrata
Tarkoitan tässä lähinnä sitä että kun olet viettänyt aikaa kavereidesi kanssa tai tämä naisen, niin kumman jälkeen on parempi mieli?
Jos viihdyt molempien kanssa niin ok, jos naisen kanssa tosi hyvin niin luonnolisesti jatka yhteydenpitoa. Mutta jos se tuntuu lähinnä velvollisuudelta koska hän halusi olla kaveri, ja odottamiselta josko hän sittenkin haluaisi jotakin enemmän, niin silloin et itse saa siitä sitä mitä ystävyydeltä odotetaan.
Okei, en ihan käsittänyt mitä tarkoitit. Kun viimeksi tapasin tämän naisen, niin sen jälkeen minulle jäi vähän kiusallinen tunne. Se meidän romanssimme oli siis jo tuolloin ohitse. Kieltämättä vähän velvollisuudelta se tuntuu. Muiden kavereiden tapaaminen on puolestaan ollut rentoa eikä siitä ole mitään outoja tunteita jäänyt. Mainittakoon, että minulla on myös naispuoleisia kavereita, mutta he eivät ole mitään vanhoja sutinoita ja heidänkin kanssaan pystyn viettämään aikaa ilman mitään.
>>Kieltämättä vähän velvollisuudelta se tuntuu.
Jos olet päätynyt tähän, niin sitten on normaalia jatkaa matkaa. Elämän aikana jää matkan varrelle hyviäkin ystäviä, ilman että heitä on mitenkään tarkoituksella hylännyt. Jos tämä nainen jää kaipaamaan sinua kaverina niin hän voi itse ottaa yhteyttä sinuun, eli ottaa itse vastuuta siitä ettei jää yksin. Ja jos hänellä on oma kaveripiiri olemassa, ei tarvitse huolehtia edes siitä onko hän yksinäinen vaiko ei.
Kyllä se vaan näin on. Suoraan sanottuna en osaa olla kaveri entisen sutinan kanssa, sillä jotenkin se ei vaan tunnu luontevalle. Kai se on vaan minun heikkoittani, mutta näin olen ainakin ennen päässyt eteenpäin.
Mutta täytyy myöntää, että tänne kirjoitellessani olen päässyt oikeille raiteille ajatusmaailmassani. Aluksi tilanne tuntui epäselvälle, mutta ei enää.
Niin tai korjataan sen verran edellistä kommenttia, että on OK jos hän itse ottaa vielä minuun yhteyttä. Olen tehnyt asian hänelle selväksi, että haluan kuulla vielä hänestä. Tehköön nyt itse valintansa.
Jos ette ole edes yhteydenpidossa, miten olet tehnyt sen selväksi, mikä on oma osasi eli teetko aloitteita tai reagoitko niihin, miten ja milloin ja milloin et?
Aivan kuin olisin nyt tullut vähän katumapäälle sen suhteen, että "hylkäisin" tämän naisen kaverina. Viime aikoina tämä kaveruusasia on vaan vaivannut mieltä, eikä siitä tunnu tulevan tolkkua. Tekisi mieli kysyä häneltä suoraan, että mitäs kaveruutta tämä on vai onko mitään. Mutta ilkeääkö sitä kysyä ja miten asian esittäisi, ettei loukkaisi toista? Voiko vedota siihen, että kaveruus tuntuu vain toispuoleiselta?
No jos ei romanssista tullut mitään, niin tuskin tulee siitä kaveruudestakaan. Kaikki menee jotenkin niin vaivautuneeksi.
Kovasti vaan haluaisin jutella hänen kanssaan ja kysellä kuulumisia. Tulee kuitenkin mietittyä, että miten hän voikaan jättää noin vaan taakseen kaiken sen, mitä siinäkin lyhyessä ajassa ehti olemaan. Eli hänestä ei vaan kuulu pihaustakaan, vaikka sen jutun aikana pidimme yhteyttä päivittäin.
Mistä päin sinä nimimerkki vain kaveri olet?
Vähän jo tästäkin aloituksesta on ehtinyt aikaa kulua, mutta vastaanpa omaltakin taholtani tähän kun satuin keskustelun löytämään.
Itselläni oli juurikin 1:1:een samanlainen tilanne mikä ap:lla, olen ollut silloin tällöin yhteyksissä, välillä enemmän, välillä vähemmän, yhteyksissä kuitenkin. Omalta osaltani. Toisesta osapuolesta ei sitten mitään kuulu oma-aloitteisesti koskaan. Silloinkin kun viestitän tai soitan, niin juttelu kyllä tuntuu luistavan. Se hieman sotii omia ajatuksiani vastaan silloin, kun mietin, että miksei hän ota yhteyttä ensin omalta taholtaan. Tosin en voi vaatia sitä, koska en itsekään pidä kaikkiin tuntemiini kavereihini yhteyttä, vaikka numerot löytyisikin puhelimesta. Joihinkin pidän yhteyttä enemmän, joihinkin vähemmän, joihinkin hyvin vähän enkä ole siitä ylpeä. Kuulostaa ehkä hieman lokeroimiselta, mutta sellaista se elämässä vain on. Naiivia olisi odottaa kaikilta muilta olla minuun yhteydessä, jos en itse toteuta samaa.
Emme kai sitten oppineet tuntemaan toisiamme niin hyvin tai sellaisina mitä voisi odottaa ihmiseltä, josta tulisi oikeasti hyvä kaveri, ei vain hyvän päivän tuttu tai "moikataan kun nähdään" tyyppinen. Kavereita, jonka kanssa olisi paljonkin yhteistä jaettavaa.
Melkoista vatkaamista koko ketju, vaikka asia on harvinaisen yksinkertainen. Ellei kaveri ota yhteyttä, häntä ei kiinnosta. Harvapa on niin tyly että toisen soittaessa länttää luurin korvaan kuitenkaan, eli se kertoo vain että kaveri on sen verran kiltti tai kohtelias.