Saattaa se ulkoministeri Lavrov olla oikeassa, jos suojeluskuntalaiset taas ovat vieneet venäjää puhuvat lapset Tammisaareen tapettavaksi, kuin 1918.
Tuhansi taas suojeluskuntalaiset tappaneet?
rth45t554h455t5t
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Valehtelet! Sinulla on kaikki Korkkarit. Etkä ollut saunakoskettelijavääpeli Isosaaressa.
Ryssälässä kuoli noin kahdeksankymmentä vuotta sitten miljoonia lapsia käteen. Vetäköön armenialainen ruma kenkäsuutari käteensä vaan vaikka Stalinin tai Mikojanin kuvan äärellä jos tuntuu paremmalta ja helpottaa. Olisipa turkkilaiset tappaneet tämänkin sian vanhemmat sata vuotta sitten.
Joo ja uudella mantereella tapettiin miljoonittain intiaaneja, että "vapaus' koitti. Afrikkaan euroihminen vei "sivistystä" ja tappoi miljoonittain. Samoin kaukoitään piti saada sitä "vapautta" ja siksi miljoonat intialaiset, malevit ja kiinalaiset kuolivat.
Amerikassa sitä edistyttiin. 60-luvulla kaikki tasa-arvoistettiin. Venäjällä kohdellaan vieläkin kalmukkeja, burjaatteja, suomalais-ugrilaisia ja kaikkia muita ei-venäläisiä vähemmistöjä kuin paskaa. Uzbekit ja kirgiisit saa säännöllisesti turpaan kaksi kertaa isommilta kuulapäiltä, mutta sehän on kommukan mielestä hyvä asia.