Olen neljän alakouluikäisen lapsen kotiäiti. Mieheni on monella tapaa aivan upea ihminen ja geeniemme yhteensopivuus näkyy uskomattomissa lapsissamme. Ihmettelen joka päivä miten taitavia ja fiksuja he ovat. En sano tätä leuhkiakseni.
Avioliitostamme minulla on jotenkin tunne kuin olisin järjesteyssä liitossa. Sillä erolla että olen tässä vapaaehtoisesti. Negatiivinen asia suhteessamme on seksi ja intohimo, sillä sitä ei ole. Ja koen olevani tähän syyllinen, ts ryhdyin aikanaan mieheni kanssa suhteeseen järkisyistä, eikä himoa tms ole omalta puoleltani ollut koskaan.
Olin kuitenkin jo sen ikäinen tavatessamme, että priorisoin sitä että hän on loistava isätyyppi, menestynyt, älykäs ja muutenkin upea ihminen.
Olen ollut yli kymmennen vuotta kotiäitinä omasta tahdostani. Tiedän että olen työönarkomaani jos palaisin akateemiselle uralleni ja olen siksi halunnut keskittyä nämä vuodet lapsiin, lapsiin, heidän harrastuksiinsa ja kodinhoitoon täysipainoisesti.
Seksi voisi olla hyvää, mutta mieheni ei himota minua lainkaan. Kun olen riittävän pitkään kieltäytynyt hän yleensä pyytääkin "pussien tyhjennystä" . Se on minusta ollut aina nöyryyttävää.
Liitosta en luonnollisesti halua lähteä, koska olemme seksiä lukuunottamatta todella hyvä perhejoukkue.
Nyt meillä on meneillään projekti, johon on palkattu työmiehiä. Kuinka ollakaan nyt ½ v kuluttua huomaan tuntevani kuumia aaltoja yhtä työmiestämme kohtaan. Siis aivan ihanaa ja niin hirveän kiellettyä. Kutinaa vatsanpohjassa, kuumotusta jne kuin teinivuosina!
Kun tunne on jatkunut, huomaan että alan vihoitella miehelleni. Asia ei siis enää ole yhdentekevä. Mieheni jo ihmettelee mitä on tullut. Hauskana tunteena ja ajatusleikkinä alkanut juttu meinaa riistäytyä käsistä.
Ihastuksen kohde on juuri nyt toisella työmaalla enkä näe häntä. Koska haaveiluni on jo värittänyt kuvaa tästä miehestä laitoin eilen hänelle viestiä tehdäkseni tikusta asian, vain nähdäkseni hänet.
Jouduin keskittymään siihen etten olisi ollut luonnoton ja juttu menikin ihan hyvin. Ja kyllä, kyllä koko ajan olisi tehnyt mieli..., siis hypätä kaulaan ja vaikka mitä. Mies on jotenkin niin ihanan huomaavainen pienissä asioissa, ja samalla niin ihastuttavan ujo, vahva ja raavas.
Oma mieheni on akateeminen suunnittelija, tämä toinen tekijä.
En ikinä voisi siis rikkoa perheidylliämme, mutta ajatus salasuhteesta kiehtoo aivan hirveästi. Asiassa ei ole mitään järkeä. En voi rikkoa lapsiltamme perhettä. Pelkään kuitenkin että tunteet tulevat toistumaan, koska olen niin hellyyden kipeä. Mieheni sanoo aina ettei hänellä ole aikaa hellyydelle.
Ihastuksen kohteen valintani ihmetyttää siinäkin mielessä, että elintasoni romuttuisi jos etenisin siihen suuntaan. Kuitenkin välillä tuntuu valtavan voimakkaasti että minun on edettävä. Aivan mieletöntä. Toivottavasti osaan hillitä itseni enkä tee mitään typerää.
Entä kun tämä menee ohi, ihastunko taas johonkin toiseen pelkästä hellyyden kaipuusta? Olen ajatellut että pitäisi jaksaa edes tuo 10v jotta kaikki lapset ovat täysi-ikäisiä, mutta pystynkö? Sitten elintasolla ja talon koollakaan ei enää olisi niin merkitystä kun lapset muuttavat omilleen.
Miksi tällaisia tunteita pitää olla ja miten pääsisin näistä ajatuksista takaisin arkeen... ? Ystäville en voi tällaisesta kertoa, joten kiitos kun "kuuntelit".
Avioliitostamme minulla on jotenkin tunne kuin olisin järjesteyssä liitossa. Sillä erolla että olen tässä vapaaehtoisesti. Negatiivinen asia suhteessamme on seksi ja intohimo, sillä sitä ei ole. Ja koen olevani tähän syyllinen, ts ryhdyin aikanaan mieheni kanssa suhteeseen järkisyistä, eikä himoa tms ole omalta puoleltani ollut koskaan.
Olin kuitenkin jo sen ikäinen tavatessamme, että priorisoin sitä että hän on loistava isätyyppi, menestynyt, älykäs ja muutenkin upea ihminen.
Olen ollut yli kymmennen vuotta kotiäitinä omasta tahdostani. Tiedän että olen työönarkomaani jos palaisin akateemiselle uralleni ja olen siksi halunnut keskittyä nämä vuodet lapsiin, lapsiin, heidän harrastuksiinsa ja kodinhoitoon täysipainoisesti.
Seksi voisi olla hyvää, mutta mieheni ei himota minua lainkaan. Kun olen riittävän pitkään kieltäytynyt hän yleensä pyytääkin "pussien tyhjennystä" . Se on minusta ollut aina nöyryyttävää.
Liitosta en luonnollisesti halua lähteä, koska olemme seksiä lukuunottamatta todella hyvä perhejoukkue.
Nyt meillä on meneillään projekti, johon on palkattu työmiehiä. Kuinka ollakaan nyt ½ v kuluttua huomaan tuntevani kuumia aaltoja yhtä työmiestämme kohtaan. Siis aivan ihanaa ja niin hirveän kiellettyä. Kutinaa vatsanpohjassa, kuumotusta jne kuin teinivuosina!
Kun tunne on jatkunut, huomaan että alan vihoitella miehelleni. Asia ei siis enää ole yhdentekevä. Mieheni jo ihmettelee mitä on tullut. Hauskana tunteena ja ajatusleikkinä alkanut juttu meinaa riistäytyä käsistä.
Ihastuksen kohde on juuri nyt toisella työmaalla enkä näe häntä. Koska haaveiluni on jo värittänyt kuvaa tästä miehestä laitoin eilen hänelle viestiä tehdäkseni tikusta asian, vain nähdäkseni hänet.
Jouduin keskittymään siihen etten olisi ollut luonnoton ja juttu menikin ihan hyvin. Ja kyllä, kyllä koko ajan olisi tehnyt mieli..., siis hypätä kaulaan ja vaikka mitä. Mies on jotenkin niin ihanan huomaavainen pienissä asioissa, ja samalla niin ihastuttavan ujo, vahva ja raavas.
Oma mieheni on akateeminen suunnittelija, tämä toinen tekijä.
En ikinä voisi siis rikkoa perheidylliämme, mutta ajatus salasuhteesta kiehtoo aivan hirveästi. Asiassa ei ole mitään järkeä. En voi rikkoa lapsiltamme perhettä. Pelkään kuitenkin että tunteet tulevat toistumaan, koska olen niin hellyyden kipeä. Mieheni sanoo aina ettei hänellä ole aikaa hellyydelle.
Ihastuksen kohteen valintani ihmetyttää siinäkin mielessä, että elintasoni romuttuisi jos etenisin siihen suuntaan. Kuitenkin välillä tuntuu valtavan voimakkaasti että minun on edettävä. Aivan mieletöntä. Toivottavasti osaan hillitä itseni enkä tee mitään typerää.
Entä kun tämä menee ohi, ihastunko taas johonkin toiseen pelkästä hellyyden kaipuusta? Olen ajatellut että pitäisi jaksaa edes tuo 10v jotta kaikki lapset ovat täysi-ikäisiä, mutta pystynkö? Sitten elintasolla ja talon koollakaan ei enää olisi niin merkitystä kun lapset muuttavat omilleen.
Miksi tällaisia tunteita pitää olla ja miten pääsisin näistä ajatuksista takaisin arkeen... ? Ystäville en voi tällaisesta kertoa, joten kiitos kun "kuuntelit".
Vastaukset 9
Vanhimmat
Panet vaan vieraita miehiä minkä kerkiät, kyllä se ajan mittaan herkeää helpottamasta. Viimeistään sitten kun huoltajuus on ratkaistu...
Järjen ihminen, olet kieltänyt itseltäsi tunteet valitessasi miehen joka ei ole herättänyt sinussa intohimoa ja tunteita. Kukaan ei voi saada kaikkea, sitä saa mitä valitsee. Erikoista mieheltäsi sanoa että ei ole aikaa hellyydelle. Juuri se aika teidän olisi otettava, niin kiire ei saa olla koskaan. Se vahvistaisi liittoanne.
Vastuullinen aikuinen kulkee valitsemansa tien loppuun asti koska on päättänyt niin. Ilman elämän lainalaisuuksia elämä ei pysyisi raiteillaan. Lastesi elämä tulee nyt tärkeimmälle sijalle. Haluatko suloisen kaaoksen vai rauhallisen tasapainoisen perheen, se riippuu itsestäsi ja omista valinnoistasi.
Nainen, käytit ja käytät miestäsi vain upean kulissin rakentamiseen ja ylläpitämiseen. Miehesi tunteista ja tarpeista viis. Olet aikanaan näin pedannut joten olisi syytä myös sijallaan maata. Suunnitelmallisuus vain tekee kylmyydestäsi ja itsekkyydestäsi hirveämmän. Olisit päästänyt hyväksikäytetyn miehesi ajoissa pois ennenkuin itsekkäästi sitoutit hänet siitossonniksi lapsia tekemällä. Hellyyttä sanot kaipaavasi mutta et kuitenkaan himoitse sitä muilta kuin vieraalta mieheltä. Onkohan hellyyden puute teillä seurausta omista tunteistasi missä miehesi on ollut vain statusta ja "järkivalintaa" geenien jakajana. Olet puistattava naissukupuolen edustaja, oikea käärme.
Hohhoijaaa...mistä näitä besserwissereitä oikein sikiää?
Miehesi ja sinä voisitte korjata tilanteen jos teillä olisi siihen tahtoa. Ammattiauttaja, avioliittoneuvoja tms. voisi auttaa teitä korjaamaan välinne.
Älkää tuhotko sitä mikä teillä on, moni mies ja nainen antaisi mitä tahansa saadakseen oman perheen.
Sinulla on täydellinen perhe ja koti. Sinä olet huolellisesti ja harkiten rakentanut kaiken tuon miehesi kanssa. Olisit todella paha jos alkaisit repimään kaiken rakennetun hajalle.
Kylmyydestäsi huolimatta miehesi on tyytyväinen teidän kahden järjestämään koti-oloonne. Tiedätko, miehesi aivan varmasti tekee asioita joita ei välttämättä haluaisi, vain pitääkseen rauhan ja tasapainon perheessa. Hän rakastaa lapsianne ja kenties vielä sinuakin.
Sen sijaan että haudot ilkeitä ja perhettä repiviä ajatuksia mielessäsi, miksi et suuntaisi ajatuksiasi perheesi hyvinvointiin? Miten voisit olla vielä parempi vaimo miehellesi ja äiti lapsillenne? Kuinka voisit toimia rakastettavammin ja rakentavammin perhettäsi kohtaan?
Millä pienillä eleillä voisit viestittää miehellesi että todella arvostat hänen panostaan perheenne hyvinvointiin? Näyttämällä samalla lapsillenne esimerkkiä rauhallisen ja rakastettavan kodin ilmapiiristä.
Uskoisitko että miehesi suuttuisi jos silloin tälloin halaisisit häntä? Aivan vaikka kun olet menossa toihin tai ulos lenkille? Entä jos lausuisit hänelle muutaman kiitoksen hänen hoitamastaan tyostä tai yleensäkkin huomioisit hänen aikaansaannoksiaan? Tasapainon ja rakastettavan ilmapiirin SAA aikaiseksi pienillä eleillä, siihen EI tarvita mielipuolista intohimoa ( jota roska TV ja elokuvat syytävät tuutin täydeltä)
Nuo sinun positiiviset tunteesi todellakin kuuluvat harkiten ja huolellisesti valitsemallesi miehellesi, EI ulkopuolisille miehille!
Kiitos näistä kaikista ajatuksia herättäneistä ajatuksista. Tuolta Uskottomuus-puolelta löytyi paljon "kanssasisaria" joilla yllättävän samanlaisia ajatuksia kuin itselläni.
Ts. useammalla on tullut kuin salamana kirkkaalta taivaalta ihastuminen vieraaseen henkilöön vaikkei ole koskaan ollut tarkoitus. Tunteen voimakkuus yllättää. Kuitenkin taustalla on yleensä juurikin seksin ja muun läheisyyden hiipuminen oman puolison kanssa. Jostain syystä psyyke vain ottaa haaveiden kohteeksi paikalle sattuvan vieraan miehen eikä omaa.
Vielä teidän kommentteihinne sen verran, että meillä lapsia on toivonut ennen kaikkea mieheni, joten huijannut en häntä siinä ole, vain toteuttanut hänen haavettaan.
Halannut olen ja läheisyyttä yrittänyt antaa, mutta joka ikinen kerta mieheni haluaa ymmärtää sen kutsuna seksiin. Minä haluaisin hellitellä ja hän kääntää asian aina seksiin. Tästä johtuvan turhauman (josta olemme lukemattomat kerrat keskustelleet) vuoksi en enää jaksa halata. En jaksa käynnistää sitä vonkaamisprosessia joka aina halaamisesta tms läheisyydestä seuraa.
M ietinkin, että pitäisikö meidät molemmat päästää vapaaksi,ts. pitää yhteinen koti ja perhekulissi, mutta hän kävisi hakemassa seksin jostain ja minä hellyyden yms jostain muualta. Koska ilman hellyyttä en seksiin innostu, piste.
Tässä taas kerran selvä osoitus siitä, ettei ns akateemisuus ja järkevyys eli se, että elät elämäsi yrittäen vastata toisten odotuksiin, ole mistään kotoisin.
Ennemmin olen hautaan saakka keskiluokkainen, siistiä sisätyötä tekevä työmuurahainen, jolla SAA olla tunteita ja intohimoa kuin kiilloittelen huolella rakennettuja koreita kulisseja päästäni pyörällä miettien, mitä niiden hienojen puitteiden kustannuksella on jäänyt / jää kokematta. Mieheni - se syy, miksi tänne työpaikkaromanssi-palstalle aina silloin tällöin "eksyn... - on itseäni paremmassa duunissa, akateeminen tekemättä siitä mitään numeroa. Yhteinen mielipiteemme on, että koulutuksella tai asemalla ei ole merkitystä - kunhan itse viihtyy valitsemallaan alalla ja on hyvä siinä, mitä tekee.
Järkeä on hyvä ja suotavaa käyttää elämässään, se tulee suurella osalla ihmisistä ihan luonnostaan. Mutta "järkevyys"... Itselleni se on kirosana. Järkevyys on eli se, että mietit koko ajan, mitä muut sanovat, mitä muut odottavat minun tekevän - se on suurin este ihmisen ja aidon onnellisuuden välillä.
Hillitty akateeminen rouva kaipaisi kunnon äksöniä elämäänsä? Raavaan duunarin sänkyynsä poistamaan tylsyyden?