Ihannenaisen tai ihan vaan naisen romanttisuudesta

Joskus tuntuu että naisten lehdet, kirjallisuus ja kaikenlaiset naisten ikskemisoppaat ovat luoneet pysyvän kuvan romanttisesta ja tunteikkaasta naisesta, josta on todella hankala poiketa. On kuin ihmisille ei tulisi mieleen, että romanttinen komedia ja kynttiläillallinen ei ole kaikkien mieleen. Mitä pitää tehdä, kun ei hae ns "panoseuraa", mutta niskakarvat nousevat pystyyn kun deittailuprofiilissa haetaan "Sitä Oikeaa omaa kultaa kainaloon"? Heittää syrjään kaikki suhdehommelit?

Itse olen 20-vuotias nainen jolla on vain yksi suhde takana, ja sekin kesti vain noin kolmisen kuukautta. Tänä aikana kumminkin huomasin, ettemme aina olleet samalla sivulla. Hän halusi suukotella, halia ja maata vierekkäin ja kaikkea vastaavaa, kun minä koin sen turhauttavana ja sittemmin ärsyttävänä.

Silloin ajattelin että tehdään tätä nyt kun toinen tuntuu siitä pitävän, mutta jälkeenpäin ajateltuna se oli virhe. Hän luuli minun pitävän joistain asioista, ja mitä kauemmin tilanne jatkui sitä vaikeammaksi tuli kertoa asioiden todellinen laita. Vähän samanlainen tilanne oli seksin suhteen. Olen kaikilla elämänalueilla melko suunnitelmallinen, ja haluaisin jopa seksin merkitä kalenteriin. Monista asioista voidaan neuvotella ja sopia, kunhan niistä vain tietäisi etukäteen.

Nyt ajattelin kokaista uudemman kerran, mutta mietityttää oma epäromanttisuuteni ja epäsponttaaniuteni. Milloin näistä pitäisi kertoa, vai ovatko ne aivan ylitsepääsemättömiä esteitä? Miten tällainen asia pitäisi oikein ilmoittaa?