Elämäntapamuutos

R ö l l i

eli "Karkkilakko osa 2" alkaa nyt tässä.

3.9 käynnistyi karkkilakko, eli yli viisi viikkoa on tehty töitä uusien ruokalutapojen opettelun kanssa, ja todella paljon on mennyt uusiksi. Uusia ruokia on tullut vakituisesti mukaan, ja paljon huonoa on tippunut pois ruokavaliosta.

Välillä tsemppi on ollut hukassa reissujen, sairastelun, väsymyksen ja kiireiden keskellä, mutta tämä on vain elämää. Ja koska tämä on loppuelämän projekti, ei muutamat huonot viikot hetkauta tätä suuntaan eikä toiseen. Joka päivä aloitetaan puhtaalta pöydältä, ja jokainen aamu on uusi mahdollisuus. Kiirettä ei ole.

Mukaan siis kaikki joilla on laihduttamisen tarvetta, tehdään tämä niin että tulokset pysyvät, eli opetellaan uusi elämäntapa. Se on ainoa oikea tapa.

Eilen söin kalorilaskurissa suunnittelemani ruokalistan perusteella, ja paino humpsahti järjettömät 1.5 kg alaspäin. Aivan hurjaa, ja todistaa että aineenvaihdunta pelaa aivan täysillä viiden viikon ravntoainetankkauksen jäljiltä. Varsinkin rasvojen käyttöä olen tosissani opetellut.

Suurin muutos mitä tässä viiden viikon aikana on pään sisällä tapahtunut, on minulla kohtuullisuus. Kohtuullisuus ihan kaikissa asioissa elämässä. Ennen vedin 2-3 tunnin treenejä, en nukkunut säännöllisiä yöunia ja herkuttelin ja vedin överisti ruokaa melkein joka päivä. Kamala vanha minä.

Tällä hetkellä liikunnaksi riittää kohtuullinen puolen tunnin kävely joka päivä metsässä, ihanan virkistävä hetki joka antaa enemmän kuin ottaa. Ruokailut on yksinkertaiset, ja muokkaan niitä koko ajan niin, että söisin mahdollisimman terveellisesti, helposti ja taloudellisesti. Ja kohtuuterveellisesti, mitään ruokahifistelyä en halua. Menen nukkumaan joka ilta suunnilleen samaan aikaan ja herään aikaisin aamulla.

Karkit on vaihtuneet terveellisempiin kuivahedelmäpatukoihin, opettelen pikkuhiljaa herkuttelemaan niin että se pieni herkku riittää, eikä jää kummittelemaan ajatuksiin. Aion piakkoin opetella tekemään raakasuklaata, se on kuulemma paitsi herkullista myös tosi terveellistä.

Tavoitteena opetella kohtuullinen herkuttelu ennen joulua, muuten kaikki tiputetut kilot tulevat joulun aikana takaisin :) Rölli

56

3781

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ilouutisia :)

      Herkulliset popcornit ovatkin terveysruokaa!
      Julkaistu 24.08.2010

      Popcornit ovat terveellinen naposteltavaOletko etsinyt jotain terveellistä ja halpaa herkkua leffailtojen ohessa naposteltavaksi? Tässä hyvä vaihtoehto: popcornit.

      Kyllä, luit ihan oikein. Popcornit ovat ihan oikeasti terveellisiä syödä, mikäli niitä ei kyllästä täysin suolalla ja rasvalla. Popcornit ovat nimittäin ihan oikeata täysjyvää, joiden tulisi kuulua jokaisen ruokavalioon. Onhan täysjyvien todistettu muun muassa alentavan diabetesriskiä, laskevan veren huonon kolesterolin tasoa ja täten alentavan riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin.

      On tutkittu, että popcorneja päivittäin syövät ihmiset saavat peräti 250 prosenttia enemmän täysjyvää ja 22 prosenttia enemmän kuituja kuin he, joille paukkumaissit eivät maistu. Lisäksi eräässä toisessa tutkimuksessa todettiin, että täysjyväruoissa - kuten popcorneissa - on yllättävän paljon antioksidantteja, etenkin polyfenoleita. Polyfenolit puolestaan vähentävät osaltaan esimerkiksi pahan LDL-kolesterolin määrää kehossa ja ehkäisevät tulehduksia.

      Popcornit eivät sisällä mitenkään erityisen paljon kaloreita, joten ne sopivat hyvin naposteltaviksi. Reilu pari desilitraa popcorneja sisältää vain noin 30 kilokaloria, mikäli niiden valmistuksessa ei ole käytetty voita, rasvaa tai suolaa. Popcornit kannattaakin valmistaa itse, jotta tietää varmasti napostelevansa terveellisiä herkkuja.

      Lähteet: Tohtori.fi, lifemojo.com


      Tehtiin eilen popcorneja (ei mitään mikrojuttuja vaan ihan oikeita kattilassa) ja noita napostelin illalla varmaan 2-3 litraa. Ei vaikuttaneet millään tavalla aamun painoon, eli uskon tähän vanhaan uutiseen :) Tuo on hyvä keino pitää nälkä kurissa kun juo samalla paljon. Rölli

      • Kesäksi kuntoon.

        Terveiset uimahallilta, 1h uintia. iltapalaksi 2kpl jälkiuuni ruisleipää päällä paistettua lohta, jälkkäri maitorahkaa hedelmäkuutioita. Päivällä tuli syötyä liian niukasti, jäi liikaa kaloreita iltapalaan.
        Kävin vielä iltapalan jälkeen pienellä 40min kävelylenkillä.
        Olo alkaa olla melko energinen, johtuen varmaankin painon laskusta sekä verensokerin tasaisuudesta.Huomenna pitää mennä kaverille kuskiksi Turkuun, illalla sitten synttäreille kakkua syömään, pieni siivu. Liikunta jää väliin huomisen osalta, siksi tänään vielä tuo kettulenkki.
        Pitääpä maistaa poppareita, onkohan noissa mikro poppareissa paljon kaloreita, suolaa ainankin.


      • Anonyymi

        Jos englanti taipuu edes vähän (Google Kääntäjä auttaa muuten hyvin), kannattaa tsekata tämä täysin ilmainen 4-osainen kurssi: https://money-protocol.com/course-navigation/

        Kurssi opettaa ajanhallintaa, positiivisia elämäntapoja, liikuntaa ja terveellisen ruokavalion perusteet. Lopuksi käydään läpi +30 tapaa tehdä lisätuloja tyhjästä.

        Täydellinen paketti, jos haluat parantaa energiaasi, saada kunnioitusta ja oppia, miten raha oikeasti tehdään. 🚀


    • R ö l l i

      Varmaankin mikropoppareissa vähemmän kaloreita. Mutta minusta on epäilyttäviä ne popparit ja usein pienestä pussista jää puolet paukkumatta ja toinen puoli palaa. En tiedä miksi en ole oppinut niitä tekemään. Meillä on induktioliesi, jossa on nopea tehdä popparit. Ensin kuumennan täysillä öljyn, lisään jyvät ja pienennän kuutoselle lieden. Kansi päälle ja kun ei kuulu poksahtelua kuin harvoin, on valmista.

      Laitan ölyä desin ja pari desiä maissinjyviä, tuosta tulee jätti iso kattila jossa on reilu 1100 kaloria. Eli kyllä noita jonkun verran voi rouskutella, varsinkin jos jättää sen "naposteluvaran" kaloreihin. Suolaa on anteeksi vaan pakko laittaa, muuten ei maistu miltään. Mutta en tee sellaisia sikasuolaisia kuten jossain popparikioskissa myyvät. Kesällä Särkänniemessä oikein alkoi ärsyttää, kun kaikki luukut möi karkkia, sipsiä ja sikasuolaista popcornia. Laittaisivat jotain terveellisempää välipalaa lapsille myyntiin..

      Minäkin olen huomannut tuon energian lisääntymisen. Olen koko elämäni ollut mahdotttoman aamu-uninen ja tuntui että kävelin unissani puolille päiville. Mutta nyt on tilanne aivan muuttunut! Ihaninta on lähteä koiran kanssa kävelylle heti kun herää. Sitten suihku ja päivä alkaa hyvin. Ruoka on kyllä isoin tekijä, millä voi vaikuttaa omaan oloonsa ja teveyteensä :)

    • Ruokahifistelystä

      sananen. Mulla on tässä menneinä vuosina ollut monenmoista laihdutuskuuria, ja ns. superfoodejakin on tullut kokeiltua. Gojimarjoja ja kaiken maailman terveysnaposteltavia, hamppuproteiinia, heraproteiinia, soijaproteiinia, miljoonaa lisäravinnetta ja purkkia ja pulloa.

      Rahanhaaskausta sanon minä! Jos joku saa noista iloa niin siitä vaan, mutta ikinä, ei ikinä enää tähän taloon tule yhtään proteiinijauhepussia. Jäävät kaapin perukoille vanhentumaan, nytkin siellä on kahta proteiinia ja vlcd- pirtelöpusseja. Voi yök sanon minä. Mitä moskaa! Nuo proteiinit huonontavat ihoa ihan älyttömästi, eli mitä tekevät maksalle ym. sisäelimille?

      Kyllä tavallinen ruoka ja kotimainen varsinkin on ihan parasta. Pottua, porkkanaa, sipulia, kasviksia, lihaa, marjoja. Perusjuttuja joista ihmiset alkaa vieraantua ja käytetään kaiken maailman höpsötyksiä, patukoita ja valmisruokia. Itse kun tekee, tietää mitä syö. Kun opettelee uuden elämäntavan, siihen eivät korvikeruuat kuulu. Tämä on siis vain minun mielipide.

      Jos et antaisi jotain ruokaa lapsellesi, älä syö sitä itsekään.

      Ei mulla muuta. Rölli :)

    • Täällä minäkin jatkan projektiani, ensi ma tavoite on 57kg, ei välttämättä totetudu, mutta ainakin olo on hyvä silti, kun on syönyt kasvisruokia ja liikkunut, jos se ei riitä, niin ei voi mitään.. ;)
      Ainakin on virkeä olo, kun menee viimeistään klo 22 nukkumaan ja herään virkeänä 6-7 aikaan ja tahdon nousta ylös, joka toisena päivänä poljen heti aamulla 20min kuntopyörällä, joskus useammin ja joskus vähemmän, jos olen saanut muuta liikuntaa.

    • naminkorvike

      Kuivahedelmäpatukoissahan on suurimmassa osassa ihan kauheasti hiilareita ja rasvaa ja sokeriakin (suklaakuorrute tai siirappia tms) ja täten tosi paljon kaloreita. Ei ollenkaan tavatonta, että yhdessä patukassa ois jopa 300 kcal. Oon kyllä löytänyt myös kevytversion kuivahedelmäpatukoista ja yhdessä patukassa alle 70 kcal. En muista merkkii, mutta siinä paketissa lukee kohtuullisella fontilla 'alle 70 kcal/patukka'. Suosittelisin kuivahedelmäpatukoissa vain korkeintaan vastaavan patukan syöntii harvoin ja pahimpaan naminälkään.

      Parempia namin korvikkeita:
      Light mehukeitot
      Light limut (max 100ml/1kcal) ole tarkka, koska vaikka pullossa lukee light se saattaa olla kamalaa sokerilitkuu, jonka huomaat jos lukee tyyliin 100ml/30kcal jne tietysti sillä minifontilla pullon kyljessä ja kissankokoisilla kirjaimilla se light :D
      Vaahtorahkat/ perusrahkat
      Light jogurtit

      Siinä jotain...

      • v noqwauyeg0f

        Light-tuotteita ei kannata kenenkään käyttää, eikä varsinkaan sellaisen ihmisen jolla on makeanhimokohtauksia. Keinotekoiset makeutusaineet vain pahentavat tilannetta.

        Namipatukoita voi valmistaa itsekin, ja makeutena (jos lisämakeutta kaipaa, esim.kuivatut hedelmät ovat jo luonnostaan todella makeita) voi käyttää esim.hunajaa joka on terveellistäkin pieninä määrinä.


    • 20min kuntopyörätreenin vedin aamulla, hyvä fiilis vaikka en saavuttanutkaan 57kg:n tavoitetta.. 57,3kg oli aamulla paino, ensi maanantain tavoitteena pidän silti 56,5kg:aa..
      Noh, parempi sekin että putosi 0,3kg, kun ei mitään, saati että olisi tullut osa takaisin.. ;)
      Olen nyt muutamia viikkoja ollut vegaanilinjalla, syönyt aika paljon soijaa ja tofua, paljon kasviksia, salaatteja, hedelmiä ja soijajogurttia, olo on ainakin mainio, vaikkei paino putoaisi.. ;)

      Proteiinipitoista ruokaa paljon vaan, papuja ja kikherneitä myös on tullut syötyä.. Mitenkäs muilla on mennyt projekti? Noista makeutusaineista voin sen verran sanoa, että itse lopetin niiden käytön reilu kaksi sitten. Join paljon light-limuja silloin ja myös energiajuomaa.. Parikin litraa päivässä tai enemmän. Minulla oli päänsärkyjä ja jotenkin huono olo yleisesti.. Verikokeissa selvisi että maksa-arvoni olivat reilusti koholla, lääkäri kummasteli, sillä enhän edes alkoholia ole koskaan käyttänyt, kun absolutisti olen. Hän ei osannut sanoa mitään syytä maksa-arvoilleni, hän tunnusteli vatsaani ja maksan kohdalta tuntui kipeältä. Tutkin itse asiaa ja soittelin eri paikkoihin ja kysyin lääkäreiltä syitä ja kysyin voiko makeutusaineet aiheuttaa tällaista, muutama totesi että kylä ovat vastaavaa havainneet. Kokeeksi lopetin kaikkien limujen ja energiajuomien juomisen ja jo kuukaudessa maksa-arvot palasivat täysin normaaleiksi.. Lisäksi kun tutkii erilaisia tutkimuksia, on todella epäilyttävää että esim. aspartaami on hyväksytty makeutusaine.. Tuossa yksi juttu limuista ja alempana Englanninkielinen dokumentti Sweet misery, aspartaamista.

      http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/98571-energiajuomat-varo-rasvamaksaa

      http://www.youtube.com/watch?v=owtF2nt2VX4

    • Huh huh

      hurjaa mitä myrkkyä nuo makeutusaineet ovat. Itsekin olen juonut light colaa aina silloin tällöin, mutta nyt loppui se lysti kyllä... Olemme syyslomalla ja on tullut syötyä vähän liian hyvin. Kolme ateriaa päivässä, mutta aivan hiilarihöttöä... Huomenna pidän "hedelmäpäivän" eli hommaan ison kasan porkkanoita, kaalia, hedelmiä jne. Mutta vaikea päästä kännykällä tänne kirjoittamaan, joten hiljainen viikko tulee olemaan. Pidetään kaikki terveet ruokailutavat ja kohtuullisuus mielessä, niillä pitäisi selvitä lomistakin kunnialla :) Rölli

    • Taas tuli tänään poljettua kuntopyörää 20min ja eilen myös, lisäksi eilen uin tunnin.. ;)
      Teen kaikkeni tällä viikolla että ensi ma painan 56,5kg tai vähemmän.. Aion liikkua joka päivä..

    • Kesäksi kuntoon.

      Painoni nyt 99kg. Ihan en kaikkeani ole laittanut peliin, eli lipsunut on homma, mutta ei pahasti. Tuli vähän voimaton olo ja kokoajan nälkä , päätin lisätä ruuvan määrää joksikin aikaa ja nyt olo normaalisoitunut, joten taas kiristetään tahtia.
      On jokseenkin sellainen kutina, että nyt taas helpompi saada painoa alaspäin kun on kerännyt vähän voimia sekä kiilarivarastoa, katsotaan miten käy.

      • Onneksi...

        loma loppui, ei olisi kauaa tarvinnut jatkaa, niin olisi varmaan painokäyrä lähtenyt hurjaan noususuuntaan. Huomisesta taas tiukka linja ja kalorilaskuri käyttöön. Sekä puntarilla käynti joka päivä. Nyt en edes viitsi käydä puntarilla, turha masentua kun tunnen itse että "hyvin on syöty" :) Ei oikein onnistunut keventelyt kun kaikki muut söivät vieressä...

        Onko kukaan kokeillut uusia painonhallintajuomia? Ostin marjan makuista Oatrim juomaa, jonka siis pitäisi viedä nälkää. Tarkoitus siis on juoda pieni määrä tuota paksua, ihan hyvänmakuista juomaa ja pari lasia vettä päälle. Juoman pitäisi turvota mahassa ja viedä nälkä pois. Ideana ihan kiva, nälkä pois ja vähän kaloreita tilalle. Tuo on tehty kaurasta, mutta ei ole erikseen mainittu että olisi gluteeniton tuote, saa nähdä miten käy..

        Mehukeittoa olen myös ostanut jääkaappiin, en tosin vähäkalorista vaan ihan tavallista, sitä jossa oli paljon marjaa. Tuota ja vettä päälle, nopea nälänpoistaja.

        Eli noita ajattelin käyttää apuna kun vähentelen kaloreita, ja lisäksi syödä kasvissosekeittoja, omia pirtelöitä, hedelmiä yms kevyttä.

        Taas on kyllä intoa täynnä, kun lomasyömisistä tuli niin raskas olo.

        Tsemppiä kaikille :) Rölli


    • R ö l l i

      Kuinkas muilla viikonloppu mennyt? Ruokailujen suhteen mulla tuntuisi menneen aika ok, sen tietää siitä että maha kurisee ja polttelee. Liikuntaan en vieläkään kovin panostanut, vaikka intoa olisi liikkua enemmän... metsälenkki sai riittää, en ole vieläkään täysin toipunut flunssakierteestä.

      Hyvin simppelit ja hieman ankeat eväät olleet tänään, viisi pientä ateriaa ja paljon vettä. Oatrim-juomaa otin pari kertaa.

      Herkuttelinkin tänään, tällaisella äklömakealla Nougat Passionilla:

      http://www.ferinagourmetimports.com/id63.html

      Melkoinen sokeripommi varmaankin, mutta ainakaan tuosta ei jäänyt fiilistä että pitäisi saada lisää. Sisälsi siis kuivattua mansikkaa, pähkinää jne.

      Huomenna alan pitämään ruokapäiväkirjaa. Kalorinlaskentaan minusta ei ole, se on kertakaikkisen tylsää puuhaa, mutta jospa ruokapäiväkirja auttaisi löytämään sellaiset syömiset joilla laihtuu.

    • Minulla paino ei pudonnut yhtään.. 57,3kg edelleen, vaikka syömiset oli ok ja kuntoilin, mutta hyvä olo on, ainakin olen terve.. Elimistö vain vastustaa painon putoamista.. Mutta olenpahan saanut projektini aikana pudotettua about 5kg, se on normaalipainoiselle parissa kuukaudessa ihan hyvä tulos.. ;) Jos en kerkeä jouluksi pudottaa painoa 52kg:aan, aihdutus jatkuu niin kauan, kunnes sen saavutan, mutta kaikkeni teen, elimistö on vain eri mieltä..

    • Ryhtiliike ! ! !

      Nyt on mennyt hiukan höpöksi syömiset, on tullut syötyä kaupungilla joka päivä jotain nopeaa, eilen pitsaa, ja tänään Hesen kanatortilla... ei yhtään hyvä juttu, vaikka paino ei olekaan noussut. On ollut kamalasti hommia ulkona ja sisällä, talvi tulee ja paikat on saatava kuntoon, ja lisäksi viikonloppuna pienet juhlat tulossa. Joten kaikkea kivaa on hankittu, kaupoissa juostu ja tekemistä piisaa. Ihan kivaahan tämä on mutta syömisten ajatteluun ei oikein riitä aika.

      Aionkin nyt haastaa kaikki elämäntapojen muuttajat mukaan seuraavaan:

      20 sääntöä, ja jokaista, tai ainakin mahdollisimman montaa pitää noudattaa joka päivä. Nämä ovat Biggest Loser trainerin sääntöjä. Eli tässäpä tulee:

      Sääntö 1: Juo iso lasi vettä ennen jokaista ateriaa.

      Sääntö 2: Älä juo kaloreita.

      Sääntö 3: Syö proteiinia jokaisella aterialla - tai pysy nälkäisenä ja ärtyisänä.

      Sääntö 4: Vähennä vaaleiden jauhojen ja jalostettujen viljatuotteiden saantia.

      Sääntö 5: Syö 30-50 grammaa kuituja päivässä.

      Sääntö 6: Syö omenoita ja marjoja joka ikinen päivä.

      Sääntö 7: Ei hiilareita lounaan jälkeen.

      Sääntö 8: Opi lukemaan tuoteselosteet, jotta tiedät mitä syöt.

      Sääntö 9: Lopeta annoskokojen arvailu ja säädä ne oikeaksi.

      Sääntö 10: Ei enää lisättyä sokeria, keinotekoiset mukaan lukien.

      Sääntö 11: Hankkiudu eroon perunoista.

      Sääntö 12: Pidä yksi lihaton päivä viikossa.

      Sääntö 13: Hankkiudu eroon pikaruoasta.

      Sääntö 14: Syö kunnollinen aamiainen.

      Sääntö 15: Valmista itse ruokaa ja syö vähintään kymmenen ateriaa viikossa kotona.

      Sääntö 16: Hylkää ruoat, joissa on paljon suolaa.

      Sääntö 17: Syö vihanneksia.

      Sääntö 18: Mene nukkumaan nälkäisenä.

      Sääntö 19: Nuku hyvin.

      Sääntö 20: Suunnittele yksi herkkuateria per viikko.

      Helppoja simppeleitä sääntöjä, ja näitä noudattamalla takuulla laihtuu. Mutta mulle tulee tuottamaan vaikeuksia tuo ei hiilareita lounaan jälkeen - kuolen nälkään... Bye bye läskit...

      Paras ja tärkein sääntö on nro 18, mene nukkumaan nälkäisenä. Vain tuota noudattamalla laihtuu. No niin, huomenna puhaltaa uudet tuulet, kun aion joka ikistä sääntöä noudattaa :) Rölli...joka maha kuristen suuntaa nukkumaan... :)

    • Pirskatti_84

      Miten tuo nälkäisen nukkumaan meno auttaa?

    • Pömppömaha

      Heips pitkästä aikaa! Kiitos, Rölli, ryhtiliikeotsikon alla olleesta listasta. Olen ollut tässä painoni kanssa jumissa (jumahti 58 kiloon useiksi viikoiksi). Väsymystä on myös ollut ja tullut runsaahkon liikunnan ja dieettaamisen yhdistelmästä. Eilen osuin kutri.net -sivustolle, jossa oli laihdutusasioista paljon hyvää asiaa! Suosittelen kaikille laihduttajille! Tärkein anti oli mulle, että a) pyrittäessä eroon kehon rasvoista normaalipainon sisällä (ja varsinkin harrastettaessa kuntosaliharjoittelua), vaa'an kyttääminen ei ole the issue, vaan mittanauhan käyttö (paino saattaa myös nousta ja kroppa silti kutistua); b) lihaksia saadakseen ja säästääkseen (ja muutamasta muustakin syystä) on syötävä hiilareitakin. Sivustolla on mainio kalorilaskuri, joka ottaa huomioon iän, sukupuolen, pituuden, painon ja liikunnan määrän ja se antaa laihdutusluvut hiilihydraattien, proteiinien ja rasvojen päivittäisistä määristä.Siitä sain ainakin dataa, että lepopäivänäkin (siis silloin kun en kuntoile), tarvitsen hiilihydraatteja n. 140gr, mutta rasvaa vain n. 30 gr, protskuja vakiosti n. 90gr, ja liikuntapäivinä muut kuin protskumäärät kasvavat. En ole ollut innostunut kaloreiden laskemisesta kuin summittain, mutta tästä tajusin, että hiilareita on tullut jatkuvasti liian vähän, rasvaa välistä liikaa, ja umpikuja on ollut lähellä silloin, kun olen puristanut pois sekä hiilareista että rasvoista. Aamun puurohiutaleet sisältävät hiilihydraatteja esim. vain n. 22gr, ja kun otan hiilareita lisäksi omenan ja puolukkaa, tulee hiilarimääräksi ehkä 40 grammaa. Ei olisi järkeä syödä sitten lounaalla loppuja päivän hiilihydraattimäärästä eli 100 grammaa, kyllä jaan ne koko päivälle, mut ne on sitten hitaita eli hyviä hiilihydraatteja (isojen puurokaurahiutaleiden lisäksi runsaskuituista kokojyväruisleipää, rouhittua kokojyväohraa, kvinoaa ja kasviksia). En tarkoita, että tässä kovin tarkkaan pitäisi kenenkään alkaa laskemaan, mutta itse hyötynen noista suuntaviivoista. Eilen söin niiden mukaan (ja vähän puristin rasvoista pois, koska edellispäivänä olin syönyt turhan paljon tummaa suklaata), eikä väsymys iskenyt. Eli kun söin illallistani seitsemältä, söin pinaattimunakkaan kanssa (siinä oli yksi kokonainen muna, yksi valkuainen ja paistoin sen kookosrasvassa ja lisäsin tomaattipyrettä) salaattia, siemeniä, kuitupitoista täysjyväleipää ja omenan. Ja otin vielä kymmenen maissa rasvatonta maitoa; en usko olevan järkevää mennä nälkäisenä, joskaan ei myös ähkyssä nukkumaan, jos nimittäin on tarkoitus nukkua hyvin. Rölli, esittämästäsi listasta kyseenalaistaisin "syö proteiinia jokaisella aterialla" teesin, ja sitä pitäisi keskustella, mikä on kunnon aamiainen. Olen todennut, että olen iloisempi, jos aamiaiseni ei sisällä proteiinia, vaan on hiilariaamiainen, ja se liittyy siihen, että olen nainen ja naisen serotoniiniaineenvaihdunta heittelee herkemmin kuin miehen. Ja serotoniiniahan laihduttaja tarvitsee jos kuka, ettei laihdutus kaadu yhteen repsahdukseen tai pimenevän syksyn sateisiin (jotka eivät yleensä lisää serotoniin tuottoa aivoissa).

      • Moi!

        Pirskatti_84, tuota ohjetta ei kannata ottaa aivan kirjaimellisesti, niin, että on päivän syömättä ja menee sitten nukkumaan ihan hirveässä nälässä, ei tarkoita sitä. Tarkoittaa esim., että syöt kello 18.00 kunnon aterian. Sen jälkeen et enää syö mitään. Tai, syöt iltapalaksi kevyen salaatin pienellä proteiinlisällä. Ainakin mulla kerkeää nukkumaanmenoaikana olla jo pieni miellyttävä nälkä.

        Tuo perustuu siihen, että kaikki ylimääräinen mitä illalla syöt, muuttuu rasvaksi yön aikana, erityisesti hiilarit varastoituu samantien rasvaksi. Nälkä on tunne siitä, että elimistö jo polttelee varastoja, ja kun sulla on se nälkä nukkumaan mennessä, voit olla varma että rasvaa palaa yöllä. Mikäs sen helpompi tapa laihtua, kun nukkua läskit pois :)

        Yölläkin tarvitaan energiaa. Jos maha on pullollaan ruokaa, ei elimistö käytä omia varastoja, eli koko yö heitetään hukkaan laihdutuksen kannalta. Tuota ei saa viedä niin pitkälle, että on syömättä suunnilleen koko päivän ja yöllä elimistö vajoaa ketoosiin eikä nälkää edes tunne, tuo hidastaa aineenvaihduntaa, eli pitää syödä. Aamulla pitää olla vessahätä, eli nesteitten pitää kiertää.

        Minä vedän tuon vielä astetta pidemmälle, eli syön hiilarit aamupalan ja lounaan aikana,( joudun nyt syömään viljaa, koska olen menossa tutkimuksiin viljojen aiheuttamien ongelmien takia). Varmistan, että kropalla ei ole liikoja hiilihydraatteja varastoitavaksi asti, vaan olen kerennyt ne päivän aikana polttaa. Lounaan jälkeen syön kaikkia mahdollisia kasviksia, tuoreita salaatteja, marjoja ja hedelmiä, lukuunottamatta banaania ja perunaa. Sekä lihaa, kanaa, kalaa, raejuustoa jne.

        Pömppömaha, missään nimessä tämä ei ole hiilihydraatiton ruokavalio, vaan syön ne lihottavimmat hiilarit, eli riisit, viljat, jugurtit ym. aamulla ja lounaalla. Loppupäivä menee sitten lähinnä salaatti/kasvis/hedelmälinjalla. Ja todellakin proteiinia joka aterialla, kuka edes pystyy syömään pelkkiä kasviksia tai pelkkää salaattia ilman mitään tuhdinpaa lisuketta, en minä ainakaan...

        Kyllä noista sen verran hiilaria saa, ettei ketoosiin vajoa. Olen banaanin mussuttaja, joten ihan hyvä, että ne banaanit siirtyy aamupäivän puolelle. En myöskään ajatellut siirtyä rasvattomiin tuotteisiin kuten Biggest Loserissa, en ole niin hirveän lihava kuin ohjelman kilpailijat, enkä hae nopeaa painonpudotusta kuten he.

        Mutta tänään mulla alkoi Trainerin Säännöt -viikko, katson viikon päästä oliko helppo noudattaa ja tuliko tulosta. ;) Rölli


    • Pömppömaha

      Käsitykseni mukaan millä tahansa aterialla, millä tulee liikaa glykeemistä kuormaa (joka siis voi tulla myös muustakin kuin hiilihydraatista), ylimäärä varastoituu rasvaksi. Ajattelen, että illan suussa syödyt hiilihydraatit (jos niitä ei ole liikaa ja jos päivän ajalta on vielä hiilarivajetta) menevät normaaliksi energiaksi, että keho myös jaksaa pitää aivotoimintaa yllä, rakentaa uusia soluja sinne ja tänne ja eliminoida entisiä. Eli että yölläkään ei tarvitse mennä pahasti säästöliekin puolelle, ja silti voi laihtua. Mutta uskon kyllä, että listan noudattamisella voi laihtua, vaikka se ehkä omien kriteerieni mukaan menee kuihtumisen puolelle, eli lähtee liikaa lihasta. Toivottavasti ei!

      • R ö l l i

        Niin, luulen että kysymys on siitä, että esim. leipä, peruna ja pasta lisäävät ruokahalua, ja varmaankin tällä "ei (nopeita) hiilareita kuin aamulla ja lounaalla" -säännöllä halutaan varmistaa, ettei laihduttaja ratkea mässyttämään iltaisin. Eli kun ei tule insuliinipiikkejä, ei tule mielihaluja. Mutta jos on tiukka itsekuri ja pysyy kaloreissa, eiköhän niitä hiilareita voi vetää iltapalaksi! Mutta mulla on nyt viimeaikoina mennyt vähän överiksi, niin siksi tällaista "kurinpalautusta".

        Kehonrakentajat kokemukseni mukaan suosivat hiilaritonta iltaa, että kyllä tässä jotain perää on...

        Biggest Loserissa syövät puuroa, muroja ja Sub Wayn patonkeja, täysyväleipää jne. (yritän aina hirveän tarkkaan katsoa mitä syövät ohjelmassa) mutta selvästi heillä on yhteistyötä näiden yhtiöiden kanssa, eli saavat rahaa kun piilomainostavat näitä tuottteita.

        Heillähän on 4-3-2-1-systeemi, eli päivän aikana syödään neljä annosta hedelmiä ja vihanneksia, kolme annosta vähärasvaista proteiinia, (nuo proteiiniannokset puolitetaan niin että joka aterialle tulee hieman proteiinia) kaksi annosta täysjyvää ja yksi extra joka voi olla jotain hyvää tai rasvaa tms. kuitenkin max 200 kaloria.

        Päivässä syödään vähintään 1200 kaloria, kaloreista 45% on hiilihydraatteja, 30% proteiinia ja 25% rasvaa. Ihan älyttömän nopeasti nämä ongelmasyöjät ja sairaalloisen lihavat pääsevät mielihaluistaan! Kun syö hyvin, aivot ei huuda ruokaa. Kun antaa pikkurillin epäterveelliselle mässyruualle, se sitten menoa taas...

        Kuitenkin suurin osa syö enemmän kaloreita kuin 1200, ja se on hienoa tässä ohjelmassa, että liian vähän syöjiä laitetaan ruotuun, itsekin kitukuureilla olleena tiedän, ettei niillä laihdu. Ja missään vaiheessa ei saa mennä säästöliekille! Siksi pieni proteiini-iltapala on hyvä, jos tuntee että on LIIAN nälkäinen, aineenvaihdunta pysyy käynnissä proteiinillakin!

        Öitä ja tsemppiä kaikille :)


    • Kesäksi kuntoon.

      Moi hengissä ollahan. Ei itsekuria tääläkään riittävästi, paino pysynyt alta sadan, mutta ollut jumissa eikä ihme, kyllä järkevästi olen syönyt vaan pienemmällä pitää olla jos mielii painon laskevan. Liikuntaakaan en muka ole ehtinyt paljoakaan harrastaa. Nyt pitää alkaa rypistää tosissaan, jos mielii kesäksi kuntoon.
      Vaimo alkoi myös 3 viikoa sitten elämäntapa muutoksen ja sillä vörkkii hyvin. Huomenna alkaa taas liikunta, aikaa pitää löytyä. Ensikeralla minulla on iloisempaa kirjoitettavaa sen lupaan. Tsemppiä kaikille.

    • R ö l l i

      Vaatii jatkuvaa psyykkausta tämä laihduttaminen, eikös vaan?

      Olo voi olla, riippuen kuinka on onnistunut syömisissä, tosi hyvä ja energinen, tai sitten kuten mulla nyt, hirveä morkkis ja fyysisesti huono. Onneksi juhlia on aika harvoin, mutta sanottava on, että en ikinä mistään olisi voinut repiä semmoista itsekuria, että edes kymmenen sääntöä olisi tullut noudatettua. Mission impossible.

      Mutta en jää tätä märehtimään, vaan huomenna taas uutta intoa täynnä terveitä elämäntapoja noudattamaan. Tätä tämä on, on koottava itsensä kerta toisensa jälkeen.

      Tämä biisi soi mulla aina päässä, Biggest Loserin tunnari tässä tsempiksi jokaiselle:

      http://www.youtube.com/watch?v=LEoxGJ79PMs

      Tosi osuvat sanat kun miettii mitä laihduttajat käy läpi. Miettikääpä jokainen, mitä on tullut tehtyä tänään, mistä voit olla ylpeä... Biisi ei sinänsä sykähdytä, mutta sanat osuu ja uppoaa.

      Öitä ja huomenna alkaa virallisesti 20 sääntöä kokeilu mulla :)

    • Pömppömaha

      Moikka taas kaikki ketjulaiset! Aloitettuani syyskuun alussa runsaan liikkumisen ja ruokavalion tiukan zoomaamisen olin viime viikon alussa liikunnan suhteen kevennysviikon tarpeessa: se teki hyvää. Kävin eilen juoksemassa intervallit ja illansuussa vielä kuntosalilla treenaamassa tehokkaasti kädet ja vatsan(eli en lepäillyt sarjojen välillä, vaan vuorottelin liikkeiden välillä, niin syke pysyi yllä tekemisen ajan eikä sitä aikaa tuhlaantunut tolkuttomasti) . Olen lukenut edelleen kaikenlaista liittyen nimenomaan omaan ongelmakohtaani, eli runsaahkoon rasvaprosenttin ja vyötärön kaventamisen vaikeuteen. Tässä ehkä kaikille jo tutut kultajyvät jakoon: 1) rasvaa (varsinkin viskeraalista rasvaa) polttavat parhaiten ja eniten kyllin matalalla sykkeellä tehdyt pitkät kävelylenkit , mielellään vähintään 2h. Eli vanha totuus josta ei pääse yli eikä ympäri! Sykkeitä ei siis kannata eikä tarvitse nostaa korkealle, jos tavoitteena on laardeista eroon pääseminen. Kaisa Hämäläinen oli tehnyt ilmeisesti Jyväskylän liikuntatieteelliseen gradun "Rasva-aineenvaihdunta levossa ja kuormituksessa liikunnallisesti eroavilla identtisillä kaksosilla" ( http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201205241728); mukava tieto oli, että ihmisen luonnostaan itselleen valitsema kävelytempo polttaa rasvaa parhaiten. Levossa tapahtuvaan rasvanpolttoon vaikuttaa Hämäläisen mukaan eniten geeniperimä.
      Korkean intensiteetin intervalliharjoitukset (HIIT) ja varsinkin juoksun muodossa saavat aikaan nimenomaan ihonalaisten rasvojen palamista (liittyen HIIT:in hormonivaikutuksiin). HIIT:it ovat mieluiten 15-25-minuuttisia.
      Kaikesta tästä ja vähän muustakin olen päätynyt siihen, että pyrin tekemään HIIT-juoksutreenit 2x/vko; salilla teen jalka/selkäpäiväninä lihastreenin jälkeen aerobista juoksumatolla kävellen tai strepperissä 10-15 (jottei salillakaan ähkittäisi paljoa puolta tuntia kauempaa; nämä puolen tunnin rajoitukset liittyyvät siihen, että pyrin välttämään kortisolin liikaerityksen tehokkaampien treenien jälkeen; salilla käyn 4x/vko ja teen kaksijakoista ohjelmaa), ja kerran viikossa teen sitten parin tunnin kävelyn, ehkä lepopäivinä tunnin kävelyt. Eli molempi parempi: intervallia ja pitkäkestoista ja vielä pieni rasvanpolttohyöty aerobisella treenaamisesta lihaskuntoharjoittelun päälle. Kuulemma pyöräilyn (myös kuntopyöräilyn teho) on aika heikko verrattuna kävelyyn ja juoksuun. Mun mahamakkara (joka on kyllä jo pienentynyt) on aika löllöä, eli juuri sitä ihonalaista rasvaa on runsaasti ja siksi nuo HIIT:it ovat ohjelmassa. Soitin just kunnan liikuntahalliin ja selvitin miten siellä voin käydä juoksemassa (jes, on pukukopit ja suihkut ja juoksemaan pääsee klo 8-21 mikäli ei ole muita varauksia, mitä onkin lähinnä iltaisin); nyt on nimittäin lunta jo siihen malliin, että ulkokirmailut ovat aika riskiä puuhaa. Tänään käyn ostamassa sisälenkkarit. Lisäksi ostan hyvät vaelluskengät, joilla noita pitkiä lenkkejä on hyvä tallustella. MP3 pitkille lenkeille mukaan joko mielialaan sopivilla musiikeilla tai vaikka äänikirjalla ladattuna.

      Ja nyt on sitten vielä suunnitteilla ottaa käyttöön kyseenalaisiakin keinoja ja tuon perustavanlaatuisen rasvanhäätöprosessin tueksi: meinaan ottaa kuukauden sarjan infrapunasaunakäyntejä (2-3/viikko); mahdolliset tehot tulevat kuulemma näin parhaiten esiin. Ei se ainakaan pahaa tee ja vähintään rentouttaa marraskuun pimeyden ja kuuran keskellä. Ja vielä aion kokeillan CLA-kapselien tehoa tämän kaiken muun ohella. Ruokavaliota painotan mahdollisimman alkaliseksi (eli kasviksia ja hedelmiä jatkuvasti). Tsemppiä kaikille liikuntoihin marraskuun alkaessa.

      • R ö l l i

        Mukava kuulla että pitkät "maratonkävelyt" polttaa rasvaa parhaiten. Olen niitä aiemmin harrastanut, täytyypä ottaa viikonloppuna ohjelmaan. Mulla on myös kuntosalikortti, mutta jostain syystä en nyt saa revittyä itseäni sinne. Olen nostellut käsipainoja kotona, parempi kuin ei mitään.

        Mullakin on uusi keino käytössä, aikaisemmin kerroin Oatrim juomista joita olen käyttänyt. No niistä vain marjanmakuinen oli hyvää, joten ne jäi pois.. Mutta nyt olen aloittanut Konjak kapseleiden käytön. Niissä on sitä samaa Glucomannankuitua, jonka pitäisi turvota vatsassa veden kanssa 300 kertaiseksi. Tuon pitäisi viedä nälkää ja edistää suolen toimintaa. siinä on kromia, jonka pitäisi auttaa napostelunhaluun ja tasata verensokeria. Katsotaan onko pidemmällä aikavälillä mitään tehoa.

        Olen sinnitellyt terveellisellä ruualla, mutta annoskoot on ihan mitä sattuu. Toivon todella että tästä Konjakista olisi apua tuohon näläntunteeseen.

        Palailen myöhemmin aiheeseen :)


      • Pömppömaha

        Ohjelmani pikkuisen takkuaa: eilen (joka oli lepopäivä liikunnasta; arkikävelyä tuli pätkistä yhteensä n. puolitoista tuntia, eli hyvää palauttelua edellispäivän jalkoihin ja selkään keskittyneelle punttitreenille) olin menossa infrapunasaunaan, mutta se olikin rikki. Kopioin myös kehonrakentajien rasvanvähennysohjelmasta idean, jonka mukaan lepopäivinä hiilareita ei juuri nautita, vaan lähinnä proteiinia ja rasvaa. Söin kyllä aamulla tattaria, omenaa ja mustikkaa, mutta siihen loppui - salaatinlehtiä yms. lukuunottamatta - hiilarien syönti. Jossain vaiheessa huomasin verensokerin laskevan kaikesta pähkinöiden syönnistä huolimatta ja siitä laukesi sitten migreeni, josta olen tänäänkin kärsinyt. Eli tämän päivän intervallitreeni ja punttis jäi välistä, mutta first things first. Ehkä jatkossa huomioin tuon migreenitaipumukseni ja otan sen ennemmin huomioon ja liikun, kuin pihistän syömisistä ja liikkumiset jää migreenin takia pois. Jos kipu on huomenna wege, teen sitten salilla vaikka koko kehon ohjelman poikkeuksellisesti. Mutta hallin radalla juoksemiseen sopivat lenkkarit on jo ostettu!


    • Testausta...

      Laitoin yhden Konjak kapselin n. periin desiin haaleaa vettä, n. 45 min. kuluttua kapselista oli tullut hyytelömöykky. Olin ajatellut, että kapseli turpoisi tasaiseksi löysäksi hyytelöksi, mutta möykky olikin upoksissa lasin pohjalla.

      Noh, ehkäpä vähän tasaisemmin sulaa vatsassa, mitään terveydellistä haittaa tästä hyytelöstä ei pitäisi olla.

      En ikinä uskaltaisi käyttää mitään varsinaista laihdutuslääkettä, sellaista mikä estää esim. hiilarien tai rasvojen imeytymisen.

      Mutta nyt syömään, salaattia, täytettyä paprikaa, broileria ja kasviksia :) Rölli

    • Tässä vielä
    • Katsotaanpa...

      miten 20 säännön noudattaminen on sujunut. Rehellisesti sanottuna ei kovin hyvin, mutta I´m working on it ...;) Pinnistelen joka päivä ja yritän.

      Sääntö 1: Juo iso lasi vettä ennen jokaista ateriaa.
      Jeps, vettä on tullut juotua ihan älyttömästi, varsinkin kun otin Konjak-kapselit käyttöön, noiden kanssa on pakko juoda paljon vettä.

      Sääntö 2: Älä juo kaloreita.
      En juo, light-colaa join ennen (ja se lihottaa!!), mutta se on vaihtunut teehen, vihreään, valkoiseen, puhdistavaan, you name it...

      Sääntö 3: Syö proteiinia jokaisella aterialla - tai pysy nälkäisenä ja ärtyisänä.
      Kyllä, laitan jugurttiinkin femisoijaa, joka on proteiinipitoista. Pitää ihan eri tavalla nälkää jugurttiannos.

      Sääntö 4: Vähennä vaaleiden jauhojen ja jalostettujen viljatuotteiden saantia.
      Vähäistä on.

      Sääntö 5: Syö 30-50 grammaa kuituja päivässä.
      En ole laskenut.

      Sääntö 6: Syö omenoita ja marjoja joka ikinen päivä.
      No huonosti on tullut syötyä.

      Sääntö 7: Ei hiilareita lounaan jälkeen.
      Tämä oli paha, en kykene tähän!

      Sääntö 8: Opi lukemaan tuoteselosteet, jotta tiedät mitä syöt.
      Joo, ostan mieluiten sellaista jossa ei ole tuoteselostetta.

      Sääntö 9: Lopeta annoskokojen arvailu ja säädä ne oikeaksi.
      I´m working on it... :/

      Sääntö 10: Ei enää lisättyä sokeria, keinotekoiset mukaan lukien.
      Ei, paitsi viikonloppuna tuli herkuteltua.

      Sääntö 11: Hankkiudu eroon perunoista.
      En hankkiudu, mutta olen vähentänyt.

      Sääntö 12: Pidä yksi lihaton päivä viikossa.
      Tätäkään en ole vielä tehnyt.

      Sääntö 13: Hankkiudu eroon pikaruoasta.
      Tänään rikoin tätäkin sääntöä :(

      Sääntö 14: Syö kunnollinen aamiainen.
      Kyllä!

      Sääntö 15: Valmista itse ruokaa ja syö vähintään kymmenen ateriaa viikossa kotona.
      Meillä on aina valmista itsetehtyä ruokaa jääkaapissa.

      Sääntö 16: Hylkää ruoat, joissa on paljon suolaa.
      Käytän liikaa suolaa.

      Sääntö 17: Syö vihanneksia.
      Syön joka päivä.

      Sääntö 18: Mene nukkumaan nälkäisenä.
      Olen mennyt.

      Sääntö 19: Nuku hyvin.
      Kyllä.

      Sääntö 20: Suunnittele yksi herkkuateria per viikko.
      No problem :)

      En tiedä kuvittelenko vain, vai onko joku lumevaikutus/placebo, mutta Konjak tuntuu toimivan! :) Voihan se olla, että veden juontikin vie nälkää, mutta syön selvästi vähemmän kuin ennen, ja vesi tuntuu pysyvän kauemmin vatsassa ja vievän nälkää. Mutta älkäähän vielä, katson jonkun aikaa ja kerron sitten mielipiteeni, onko Konjak humpuukia vai ei.

      Mites muilla menee? Kesäksi kuntoon, huhuu! Älä luovuta!

      Rölli

    • Viikon herkkuateria

      vaihtui viikonlopun mittaiseen herkutteluun nähtävästi... Ei jumpe. En edes voi sanoin kuvailla miten paljon ottaa päähän, kun syömiset on menneet aivan sekaisin. Eilinen lounas oli viattomasti makaronilaatikkoa, ja leipää. Sitten kuvioon astui korvapuustit. Patonkia, leipää, lisää patonkia ja eilisen päivän huipentuma: karkkia, ihan pirusti karkkia! Tämä päivä ei ole mennyt yhtään paremmin.... Tajusin juuri että en voi syödä yhtään esim. leipää, koska homma ei pysy kasassa jos syön viljaa.

      Odottelen siis ihotautilääkärille pääsyä, ja viljaa pitäisi syödä, mutta kärsin kun iho kutisee, kirvelee ja on rikki, valun verta kun raavin itseäni, eli ihan sama mitä se lääkäri sanoo, en voi käytttää ollenkaan viljaa. Loppu nyt.

      Vilja vaikuttaa mulla suoraan aivoihin ja koko nälänsäätely menee aivan sekaisin, aivan mieletön himo ruokaan ja erityisesti kaikkeen viljasta tehtyyn. Aivan hullua kertakaikkisesti.

      Harmittaa.

      Kaikki meni niin hyvin ennen kuin tuo vilja astui takaisin kuvioihin. Huomenna hirveästi vettä ja teetä että saan huuhdottua nämä turvotukset pois kropasta, ja lenkkeilyä oikein kunnolla! Ruokavalio saa luvan koostua viherpirtelöstä, luonnonjugurtista ja femisoijasta, ja broilerinfileestä salaatin kera. Ja perhana vedän sitä avokadoa ja rasvaista turkkilaista jugurttia lisukkeena oikein kaksin käsin, pääasia etten syö viljaa.

      Nyt nukkumaan ja aamulla iloisena taas elämään viljatonta elämää :) Rölli

    • Parempi päivä!

      Sain syömiset kuntoon, viherpirtelöitä ja kanaa/salaattia lähinnä sisälsi tämä päivä. Olo alkaa olla normaali ja suurin osa turvotuksista on lähtenyt. Liikuntaa kertyi myös kivasti, kävelyä ja hölkkää n. 1,5 h ja vielä saunassa hikoilua, eiköhän näy puntarilla aamulla!

      Olen tehnyt tänään liikuntavaate hankintoja, kunnon kengät ja kevyttoppapuvun, jos hiukan useammin motivoisi lähteä lenkkeilemään. Lenkkeily on mulle mieluisin liikuntalaji, en jaksa mitään aikatauluja, ja raikkaasta ilmasta tulee hyvä olo. Ja mitä kurjempi ilma, oikeastaan sen parempi, saa liikkua rauhassa koiran kanssa kun lähinnä joku satunnainen lenkkeilijä näkyy poluilla.

      Houkuttelisi tehdä sitä raakasuklaata, ainekset siihen on jo hankittu. Kummallinen makeanhimo ruuan jälkeen on vielä päällä, jos tuo auttaisi siihen, siis yksi pala tms.

      Jos nyt joku ihminen, joka ei ole koskaan kokeillut vihersmoothieta, sattuu tätä lukemaan, niin suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Hirmu helppo tapa saada paljon lehtivihreää, Terveyden Tukipilareista kopsattua:

      "Kaikki vihreä sisältää klorofylliä eli lehtivihreää. Se on pigmentti, jota kasvit tarvitsevat yhteyttämiseen. Se antaa kasveille vihreän värin ja imee valoa, mikä on välttämätöntä yhteyttämiselle. Lehtivihreän ja hemoglobiinin molekyylirakenteet muistuttavat läheisesti toisiaan. Lehtivihreän nauttimisen väitetäänkin edistävän veren muodostumista, tosin sillä edellytyksellä, että rautaa on kylliksi saatavilla. Lehtivihreä on ikiaikainen, elämälle välttämätön aine, jonka terveysvaikutukset ovat monipuoliset. Lehtivihreä puhdistaa, hoitaa ja antaa elinvoimaa. Viherruoka sisältää runsaasti myös muita terveellisiä aineita, kuten vitamiineja ja flavonoideja. Klorofylli on myös antibakteerinen eli bakteereita tappava. Sen sanotaan puhdistavan elimistöä ja elvyttävän solujen uusiutumista. Se voi lisätä myös vastustuskykyä ja edistää tulehdusten paranemista. Sen on väitetty myös puhdistavan maksaa ja neutraloivan myrkkyjä."

      Eli kaikki nyt salaattipirtelöä väsäämään!

      Nuo viherpirtelöt poistaa älyttömän tehokkaasti turvotuksia, ja ainakin mulla kun olen herkkäihoinen ja kaikki syömiset näkyy heti ihossa, yleensä huonontavasti, niin vihersmoothie kirkastaa ja parantaa ihoa ihan saman tien.

      Laitan siis pirtelöön ruukullisen salaattia, mahd. tumman vihreää, appelsiinimehua (itse puristettua, tai jos appelsiinit kaupassa huonoja, tuorepuristettua tölkkimehua, ja banaania. Kaikkea muutakin voi tietenkin laittaa, itse tykkään simppelistä juomasta, enkä halua juoda kylmänä, eli en laita mitään jäisiä marjoja tms. tulee vaan yskä ja kurkku kipeäksi.

      Mutta huomenna jatkuu sama linja, terveellistä syömistä pitkin päivää, ja illalla sopivasti maha kurisee, kuten nyt :)

      Laihdutusintoa kaikille!! :) Rölli

    • Maanantai...

      ...tuli ja meni. Päivä alkoi viherpirtelöllä 7.00 ja päättyi samaiseen pirtelöön. Olen ihan koukussa noihin, niistä tulee niin hyvä olo. Noiden välissä tuli syötyä ihan tavallista suomalaista perusruokaa, eli ei mitään laihduttajan unelmasapuskaa todellakaan... makkarakeittoa yms... Join jättipirtelön 18.00 aikaan, n. 7.5 dl, ja vieläkään ei ole nälkä. :) Vihersmoothiet voittaa 100-0 kaiken maailman nutriletit ja muut pulveripirtelöt...

      Pienen kävelylenkin kerkesin myös tänään käydä tekemässä, ja touhukas päivä muutoinkin.

      Öitä! Rölli

    • R ö l l i

      Jäin taas yksin tänne kirjoittelemaan nähtävästi. Hiljaista kuin huopatossutehtaassa. Mulla ei laihdutusinto hyydy ikinä, enkä lopeta ennen kuin olen tavoitteessani. Toivottavasti olisin puolessa vuodessa valmis, vähän huonolta näyttää. Täytynee pistää vähän puhtia tähän hommaan...

      Laihdutus on tarkkaa puuhaa ja säätämistä, ja jos on varustettu hyvällä ruokahalulla, niin melkoista taistelua myös. Eilinen makkarakeitto riisikakkujen kera maistui sen verran hyvin, että paino nousi 100 g! Pienestä se on kiinni!

      Tänään yritin tehdä raakasuklaata, mutta kun kolme satsia oli lentänyt biojätteeseen, niin katsoin parhaaksi jättää suklaan tehtailut Fazerille. Suklaasta tuli, vaikka kuinka yritin, ällön makeaa ja mautonta, tai kitkerää. Suklaan pitää maistua suklaalle. No ei siitä sen enempää, en kyllä suosittele kellekään raakasuklaan valmistusta. Ja huom. olen aika hyvä kokki ja leipuri!

      Tänään ohjelmassa nautiskella vielä yksi viherpirtelö ja mennä tosi aikaisin nukkumaan. Viime aikoina unet jääneet liian lyhyiksi, ja se ei tiedä hyvää laihduttajalle...

      :)

    • Tulehduksen kimppuun

      Nyt kun olen innostunut juomaan viherpirtelöitä, ajattelin ottaa asiakseni alkaa syömään muitakin tulehdusta lievittäviä ruokia.

      Lihavuus = tulehdustila

      Jos saan elimistön tulehduksen lievittymään, pääsen varmasti pikkuhiljaa kiloistani, sekä iho-ongelmat helpottavat.

      Nyt täytyy tosissaan ottaa marjat ja hedelmät ruokavalioon, punainen liha saa jäädä kokonaan pois, kalaa kaksi-kolme kertaa viikossa, salaattia pari ruukullista päivässä (ajatelkaa miten helppo tapa syödä valtava kasa vihreää!) paljon eri värisiä kasviksia ja vaaleaa kanan ja kalkkunan lihaa. Avokado on edelleen herkullista mun mielestä, ja sitä aion käyttää paljon, oliiviöljyn ja kalaöljykapseleiden lisäksi.

      Tällaisen pikku tekstin laitan, näistä tulehdusjutuista on paljon tietoa saatavilla netissä:

      http://webcache.googleusercontent.com/search?q=cache:C41CMetnGpEJ:www.hs.fi/a1342411251680 &cd=4&hl=fi&ct=clnk&gl=fi&client=firefox-a

      "Li­ha­vuut­ta ja sii­hen liit­ty­vää me­ta­bo­lis­ta oi­re­yh­ty­mää ei voi ym­mär­tää ym­mär­tä­mät­tä sen taus­tal­la roi­hua­vaa im­muu­ni­jär­jes­tel­män pa­loa. Se voi se­lit­tää, mi­ten li­ha­vuu­den ai­heut­ta­mat lu­kui­sat muu­tok­set eli­mis­tön toi­min­nas­sa liit­ty­vät yh­teen. Ai­noa asia, jo­ka nii­tä yh­dis­tää, on hil­jai­nen, kroo­nis­tu­nut tu­leh­dus­reak­tio.

      Li­ha­vien ih­mis­ten ras­va­ku­dos on tu­les­sa. Jos sii­tä ote­taan näy­te, se on täyn­nä val­ko­so­lu­ja ja mui­ta im­muu­ni­so­lu­ja, jot­ka tais­te­le­vat ole­ma­ton­ta in­fek­tio­ta vas­taan. Ne erit­tä­vät ke­mial­li­sia vies­tiai­nei­ta, sy­to­kii­ne­ja, jot­ka kut­su­vat pai­kal­le uu­sia im­muu­ni­so­lu­ja, ja es­tä­vät tu­leh­dus­reak­tio­ta sam­mu­mas­ta.

      Voi­si­ko ih­mi­nen li­hoa il­man tu­leh­dus­reak­tio­ta? Vält­täi­si­kö hän sil­loin li­ha­vuu­den lii­tän­näis­sai­rau­det? Esi­mer­kit ovat har­vi­nai­sia, mut­ta vas­taus näyt­tää ole­van kyl­lä. Mo­net Alas­kan Yu­pik-es­ki­mot li­ho­vat sa­moi­hin mit­ta­suh­tei­siin kuin län­si­maa­lai­set, mut­ta me­ta­bo­li­nen oi­reyh­ty­mä, tyy­pin 2 dia­be­tes ja val­ti­mon­ko­vet­tu­ma­tau­ti ovat heil­lä har­vi­nai­sia. He näyt­tä­vät sääs­ty­vän lii­tän­näis­sai­rauk­sil­ta sik­si, et­tei tu­leh­dus­reak­tio­ta tu­le.

      Yu­pi­kei­den "­ter­veel­li­nen" li­ho­mi­nen on yh­dis­tet­ty hei­dän ruo­ka­va­lioon­sa. He ku­lut­ta­vat ka­la­öl­jy­jä 20 ker­taa enem­män kuin län­si­maa­lai­set. Mut­ta yh­tä hy­vin vas­taus voi ol­la sii­nä, mi­tä he ei­vät syö. Yu­pi­kit ni­mit­täin ku­lut­ta­vat huo­mat­ta­vas­ti vä­hem­män tyy­dyt­ty­nyt­tä ras­vaa kuin län­si­maa­lai­set. Mo­net to­dis­teet viit­taa­vat sii­hen, et­tä tyy­dyt­ty­nyt ras­va on se to­del­li­nen kon­na tu­leh­dus­reak­tion ta­ka­na.

      Jatkuu...

      • Jatkoa...

        Tyy­dyt­ty­nyt ras­va on ol­lut ter­veys- ja ra­vit­se­mus­kes­kus­te­lun kiin­to­täh­tiä. Useim­mil­le ih­mi­sil­le se on jo­ta­kin mi­tä pi­täi­si vält­tää, kos­ka se nos­taa ve­ren ko­les­te­ro­lia. Vii­me vuo­si­na tyy­dyt­ty­neen ras­van suo­sio on kui­ten­kin ko­ke­nut pie­nen re­nes­sans­sin. Karp­paus on saa­nut mo­net in­nos­tu­maan myös tyy­dyt­ty­nees­tä ras­vas­ta, ja karp­paa­jat väit­tä­vät tut­ki­joi­den liioit­te­le­van ko­van eläin­ras­van vaa­ro­ja.

        Ko­vaa ras­vaa on muun muas­sa vois­sa, ras­vai­sis­sa mai­to­tuot­teis­sa, juus­tois­sa, li­has­sa ja mak­ka­rois­sa.

        Karp­paa­jien in­to voi ol­la pe­rus­tee­ton­ta. Tut­ki­jat ovat löy­tä­neet hil­jan yl­lät­tä­viä yh­teyk­siä ni­men­omai­ses­ti tyy­dyt­ty­neen ras­van ja tu­leh­dus­reak­tion vä­lil­tä. Li­ha­vuu­teen liit­ty­vään tu­leh­dus­reak­tioon ei ni­mit­täin tar­vi­ta bak­tee­ria tai vi­rus­ta. Tyy­dyt­ty­neet ras­va­ha­pot aja­vat sa­man asian.

        Tyy­dyt­ty­neen ras­van tu­leh­dus­ta sti­mu­loi­va vai­ku­tus pa­lau­tuu im­muu­ni­so­lu­jen TLR-re­sep­to­rei­hin, jot­ka toi­mi­vat puo­lus­tus­jär­jes­tel­män he­rä­tys­kel­loi­na. Kun ne tun­nis­ta­vat bak­tee­rin tai muun tau­di­nai­heut­ta­jan, ne lau­kai­se­vat no­peas­ti täy­den tu­leh­dus­reak­tion.

        Har­var­din yli­opis­ton tut­ki­jat ha­vait­si­vat vuon­na 2006, et­tä tyy­dyt­ty­neet ras­va­ha­pot he­rät­ti­vät tie­tyt TLR-re­sep­to­rit toi­min­taan, ja seu­rauk­se­na oli sa­man­kal­tai­nen tu­leh­dus­reak­tio kuin jos ne oli­si­vat ha­vain­neet oi­kean tau­di­nai­heut­ta­jan. Myö­hem­min ha­vain­to on vah­vis­tet­tu lu­kui­sis­sa tut­ki­muk­sis­sa.

        Peh­meil­lä ras­voil­la ei ole täl­lais­ta vai­ku­tus­ta; ne näyt­tä­vät pi­kem­min­kin jar­rut­ta­van tu­leh­dus­ta kiih­dyt­tä­viä ket­ju­reak­tioi­ta.

        Tyy­dyt­ty­nyt ras­va näyt­täi­si tar­joa­van se­li­tyk­sen sil­le, mik­si li­ha­vuus joh­taa tu­leh­dus­reak­tioon län­si­mais­sa, mut­ta ei Yu­pik-es­ki­moil­la.

        Län­si­mais­sa li­ha­vien ku­dok­sis­sa on run­saas­ti tyy­dyt­ty­nei­tä ras­va­hap­po­ja, jois­ta osa on pe­räi­sin ra­vin­nos­ta ja osa ha­jon­neis­ta ras­va­so­luis­ta. Nii­den an­ta­ma hä­ly­tys­sig­naa­li voi kas­vaa niin suu­rek­si, et­tä ne riit­tä­vät lau­kai­se­maan jär­jes­tel­mäl­li­sen tu­leh­dus­reak­tion, ja jos al­tis­tus on jat­ku­vaa, tu­leh­dus ei suos­tu sam­mu­maan.

        Yu­pi­keil­la reak­tio­ta ei tu­le, kos­ka ras­van koos­tu­mus on eri­lais­ta.

        Jos tyy­dyt­ty­nyt­tä ras­vaa syö koh­tuu­del­la, hä­ly­tys­sig­naa­li jää­nee niin pie­nek­si, et­tei se rii­tä lau­kai­se­maan laa­ja­mit­tais­ta tu­leh­dus­ta.

        Sa­mal­la ta­val­la kuin Yu­pi­kit voi­vat li­hoa "­ter­veel­li­ses­ti", ih­mi­set voi­vat myös py­syä hoik­ki­na epä­ter­veel­li­ses­ti, jos he käyt­tä­vät pal­jon tyy­dyt­ty­nyt­tä ras­vaa. Esi­mer­kik­si kun Poh­jois-Kar­ja­las­sa kuol­tiin se­pel­val­ti­mo­tau­tiin, suu­ri osa po­ti­lais­ta oli hoik­kia tai nor­maa­li­pai­noi­sia, ja he te­ki­vät fyy­sis­tä työ­tä. Vaik­ka se­pel­val­ti­mo­tau­ti yh­dis­te­tään ko­les­te­ro­liin, sen idut ovat val­ti­mon­ko­vet­tu­ma­tau­dis­sa, jo­ka al­kaa tu­leh­dus­reak­tios­ta.

        Ta­pah­tu­ma­ket­ju on siis voi­nut al­kaa tyy­dyt­ty­neen ras­van ai­heut­ta­mas­ta tu­leh­duk­ses­ta val­ti­moi­den sei­nä­mis­sä, jo­hon ko­les­te­ro­li on täl­läy­ty­nyt pääl­le – ja pa­hen­ta­nut ti­lan­net­ta."

        Semmoinen teksti. Jeps, tätä lähden kokeilemaan! :) Rölli


    • R ö l l i

      Tänään tein täytettyjä paprikoita, täytteenä hyvin maustettu jasmiiniriisi-lohi-herkkusieni-sipulimössö ja päällä emmentaljuustoaraastetta. Oli muuten hyviä. Laitan aina paprikat 15 minuutiksi uuniin ilman täytettä, ja täytteen kanssa vielä puolisen tuntia lisää ja lopussa laitan uunia vähän kuumemmalle että saavat väriä pintaan, tulee ihanan pehmeitä ja mehukkaita paprikoita, en kestä niitä raakoja kovia paprikoita...

      Pari viherpirtelöä on tullut myös juotua tänään, ja, harmin paikka, pari paulavanukasta ja kuivattuja hedelmiä. Nuo ei kyllä kuuluneet suunnitelmiin, mutta iltapäivän väsymyksessä tuli heikko hetki. Laiton riisiä ihan tarkoituksella paprikoihin, nälkäkuolema olisi tullut kasvis/kala linjalla.

      Katsotaan mitä puntari sanoo aamulla. Tänään - 0...

    • R ö l l i

      Vaikea viikonloppu edessä, olemme lähdössä reissuun enkä pysty valmistamaan pirtelöitäni. Miten selviän? Olen täysin koukussa ihanan raikkaisiin viherpirtelöihin joista tulee niin hyvä olo. Painokin on lähtenyt laskusuuntaan -500 g, pudotusta se on pienikin pudotus. Hrmittaa jos nyt tulee takapakkia. Mitä oikein söisin viikonloppuna...

      Ja vihdoin on mulle selvinny 100 % varmasti, ettei kroppa kaipaa kaloreita, vaan ravintoaineita! Viherpirtelössä on max 300 kaloria, riippuen banaanin koosta ja mehun määrästä, mutta nälkä pysyy useita tunteja poissa. Uskomatonta!

      Eilen tein lisää täytettyjä paprikoita, nuokin koukuttavat kun niitä syö turkkilaisesta jugurtista tehdyn kastikkkeen kanssa. Nyt laitoin lohen tilalle broileria ja tuorejuustoa, muuten samanlaisia, nam!

      Täytyy ruveta miettimään ratkaisua viikonlopun ruokaongelmaan. Otan ainakin konjak-kapseleita, vihreää teetä ja Oatrin painonhallintajuomia mukaan. Noita sitten joka välissä, en kyllä varmasti tule lihoneena kotiin sunnuntaina!

      Tsemppiä kaikille elämäntavan muuttajille!!

    • Ruokavalioni

      Laitan tähän itselleni muistutukseksi ne asiat joita minun pitäisi syödä.

      - riisi (miel. täysjyvä)
      - vihannekset
      - salaatit
      - marjat
      - hedelmät
      - kala
      - broileri
      - kalkkuna
      - kananmunat
      - palkokasvit
      - rahka
      - raejuusto
      - luonnonjugurtti
      - pähkinät, mantelit jne.
      - kalaöljykapselit
      - oliiviöljy
      - hunaja
      - femisoija
      - suodatettu vesi, tee

      Kun syön suurimmaksi osaksi tämän listan mukaan, voin välillä lipsua eikä se juuri tunnu kokonaiskuvassa. Huomasin, että kun syön/juon kaksi jättimäistä viherpirtelöä päivässä, voin aika huoletta syödä pari kypsennettyä melko tuhtia ateriaa lisäksi. Paino tippuu silti.

      Koetan syödä hirmuisesti salaattia nyt, kun en viherpirtelöitä pääse tekemään, ja pari terveellistä ateriaa lisäksi, sekä tuoreita hedelmiä

      Päivät on pitkiä, eikä millään höttöeväillä pärjää, sen olen oppinut.

      Opettelua tämä on, mutta vielä joskus minä osaan. :)

      Syökää niin, että illalla olette ylpeitä itsestänne! :) Rölli

    • Viikonloppu ei

      onnistunut ihan niin hyvin kuin ajattelin, isänpäiväherkuttelut lähti vähän lapasesta. No huomenna puntarilla totuus selviää :(

      Kävinkin vielä päivän päätteeksi juoksemassa paniikinomaisen juoksulenkin. Piiskasin itseäni mielessäni, ja tunsin kaikkea muuta kuin ylpeyttä :D Juoksulenkki ja sen jälkeen nautiskeltu viherpirtelö vähän piristi mieltä ja oloa, ja eiköhän tästä huomisesta alkaen lähdetä pudottelemaan painoa ihan ryminällä.

      Nyt on nimittäin selkiytynyt päivärytmi ja ruuat, joita alan syömään, kauan siinä kestikin ja kaikkea tuli kokeiltua... Parempi myöhään kuin ei ollenkaan!

      Missäs kaikki muut, ette kai vaan anna periksi??

      Rölli

    • R ö l l i

      Mietiskelin tuossa loppuviikon painonpudotuksia, ja mikä niihin vaikutti, söin kuitenkin "hyvin". Tulin siihen tulokseen, että turkkilaisella jugurtilla oli osuutta asiaan. Oodi turkkilaiselle jugurtille!!!!

      En syönyt jugurttia "makeutettuna" vaan paprikajauheella ja herbamarella maustettuna kastikkeena. Tuota "kastiketta" meni 2/3 purkillista/ ateria, eli melko isot määrät, ja kun syön 10% versiota, niin rasvaistakin se on.

      Aloin googlaamaan ja jotain löytyikin, nimittäin lista laihduttavista ruoista:

      http://www.tohtori.fi/?page=4074915&id=0832452

      "Nämä ruoat polttavat rasvaa
      Julkaistu 27.03.2012

      Kun kesä lähestyy, lähes jokainen nainen alkaa tuijotella keskivartaloaan hieman tarkemmin. Pieni lisäliikunta ja hieman terveellisempi ruokavalio vie jo pitkälle mutta kikkakolmoset ovat varmasti tervetulleita. Cosmopolitan.com listasi muutaman ruoka-aineen, jotka voivat auttaa sinua kadottamaan ne viimeisetkin vyötäröläskit.

      Kananrinta

      Kananrintafilee on puhdasta lihasta, eli se on täynnä proteiinia. Proteiini on erittäin tärkeää lihasten muodostuksen takia, mikä taas auttaa polttamaan kaloreita. Proteiini myös pitää sinut kylläisenä pitempään, etkä tule napostelleeksi mitään turhaa. Ideaali kananrinta-annos on noin korttipakan kokoinen.

      Turkkilainen jugurtti

      Kalsium ja aminohapot auttavat polttamaan rasvaa, jos niitä nauttii yhdessä. Tämän lisäksi turkkilaisessa jugurtissa on jonkin verran proteiinia, mikä tekee siitä muita maitotuotteita terveellisemmän vaihtoehdon.

      Vihreä tee

      Tutkimukset ehdottavat, että kaksi kupillista vihreää teetä päivässä auttaa sinua polttamaan ylimääräiset 50 kilokaloria päivässä. Teessä olevien katekiinien uskotaan nopeuttavan aineenvaihduntaa.

      Kananmunat

      Kahden munan munakokkeli on mahtava aamiainen. Kananmunissa on hurjasti proteiinia, mutta ne myös vähentävät päivittäisten kaloriesi määrää. Aamiainen on päivän tärkein ateria.

      Kylmä vesi

      Veden juominen ennen ateriaa täyttää vatsaasi ja saattaa vähentää ruokahaluasi. Mutta kylmä vesi tämän lisäksi myös käyttää energiaa, kun elimistösi lämmittää veden.

      Chili

      Chilissä oleva kapsaisiini saattaa lisätä aineenvaihduntaasi. Lisää teelusikallinen chiliä keittoihin, kastikkeisiin, patoihin tai vaikka salaattiin.

      Pistaasipähkinät

      Pistaasipähkinöissä on hyvä tasapaino rasvan, proteiini ja kuidun välillä. Yhdessä nämä kolme kiihdyttävät aineenvaihduntaasi ja pitävät sinut kylläisenä. Kupillinen pistaasipähkinöitä on mahtava ja terveellinen välipala."

      No kylmän veden juomisesta olen kyllä toista mieltä, juuri monen viikon flunssakierteestä selvinneenä en suosittele kenellekään...

      Mutta tuohon jugurttiin uskon, ja nimenomaan rasvaiseen versioon, edellyttäen tietenkin että rasvaa ei tule överisti muualta. Rasva palaa rasvalla!

      Ja vihreä tee on ihan uskomaton laihduttaja tai nesteenpoistaja... :)

    • R ö l l i

      Yes yes yes! Painoa tuli viikonloppuna lisää vaivaiset 200 g! Siis eihän tuo ole mitään! Olin varma että reilu kilo sieltä pösähtää. Sen verran hyvin herkut maistui. Mutta nyt täysi stoppi kaikelle makealle joka vain ruokkii makeanhimoa.

      Rupeankin tänne merkkaamaan painon kehityksen, on sitten vähän pakko onnistua. Miten noloa, jos yli kaksi kuukautta väsännyt elämäntapamuutosta, eikä mitään ole oppinut?

      Kyllä nyt alkaa olla homma hallussa ja niitä miinuslukuja alkaa ilmestyä.

      Mun kikat on siis kaksi jättisuurta viherpirtelöä päivässä, aamulla ja illalla, ja näiden välissä kasviksia, vähärasvaista lihaa, luonnonjugurttia, riisiä jne. Ja ihan oman tuntemuksen mukaan, niin ettei ole ähky eikä nälkä.

      Olen muuten varma että mulla on hauis kasvanut! Olen kotona nostellut painoja, ja armottomat muskelit alkaa olla hah hah... Ja tuostakin kiitän viherpirtelöitä!! Lehtivihreä rautatabletit = lisää verta, ja tuo jollakin tapaa kasvattaa massaa, ajatelkaapa vaikka hevosia. Mitä ne syö? No heinää!

      Ihan turha kenenkään mitään keinotekoisia protskupirtelöitä ja palkkareita vetää, viherpirtelö on tehokkaampi ;). On nimittäin kokemusta molemmista!! Olen lisännyt viherpirtelöihin nokkosjauhetta ja vehnänorasjauhetta, jotka kyllä pilaa maun, ja vatsakin vähän kapinoi, mutta ehkä niistäkin on jotain apua. Luotan kyllä tuoreeseen enemmän, kuivaamalla katoaa paljon kaikkea hyödyllistä.

      Musta alkaa tulla pikkuhiljaa melkoinen hörhö, mutta jos sillä päsee läskeistä niin ihan sama :)

    • Pömppömaha

      Moi! Ihania kirjoituksia sulla, Rölli, kiitos!
      Rullailin ja yritin etsiä viherjuomasi reseptiä, mutta en löytänyt. Voisitko vielä kertoa, mitä viherjuomaasi kippaat? Olen itse juonut aamuisin sekoituksen, jossa on vehnänäorasjauhetta, kurkumaa, Valmariinia, tyrnimehua ym., mutta ei ole ollut tuoreita vihreitä eikä marjoja, koska tehosekoittaja on ollut rikki. Saan torstaina palkan ensi kertaa pitkään aikaan (virkavapaiden jälkeen) ja voisin vaikka ostaa blenderin ja kokeilla noita viherpirtelöitä: tuntuu, että tämän vuodenajan valon vähyys tekee raukeaksi (on siihen muitakin syitä), ja kaikki piristävä & laihduttava on tervetullutta. Mulla on kuntosali lähellä. Viikonlopun löysäilin liikunnasta, työ- ja juhlakiireiden sekä hillopäivien takia, mutta tänään pääsin kävelylle auringon paistaessa ja kohta suuntaan taas kuntosalille puntteja nostamaan ja inkvisitiolaitteisiin sekä infrapunasaunaan. Ei dramaattisia muutoksia kropassa, paitsi hartiat ovat tainneet vähän levitä. No, ainakin vyötärö (75cm) näyttää täten kapeammalta. Toisaalta mittailin ja punnitsin viimeksi viime viikolla, kun turvotukset olivat päällä. Mutta vatsamakkaroiden häätäminen ja allien kiinteytys jatkuu taas. Jalat, peppu ja lantio ovat aika hyvät, vaikka ei lisäkiinteys sielläkään pahaa tee. Olen siis jatkanut intervallien juoksemista ja kuntosaliharjoittelua, välillä pitkähköjä kävelylenkkejä sekä arkikävelyjä töiden yhteydessä.
      Suklaa: Lindtin 85%-nen suklaa on kertakaikkiaan herkullista, niin herkullista, että jätin sen vaihteeksi ostamatta (tuleehan siitä haitallista rasvaa aika paljon) ja otin sen sijaan kaakonibsejä, joista saanen suklaan flavonoidit. Miesystävän kanssa tehtiin kesällä raakasuklaata Jaakko Halmetojan neuvojen mukaan ja siitä tuli onnistunutta, vaikka ei taikinamassaa käänneltykään kuten Jaakko neuvoi. Tässä linkki: http://raakasuklaa.com/wordpress/
      Ostin kesällä alesta kivoja jääpalamuotteja (sydämen- ja simpukanmuotoisille paloille), joita ajattelin käyttää joululahjasuklaiden tekemiseen. Pitäisikin alkaa harjoitella!

    • R ö l l i

      Moi Pömppömaha! Onpa kyllä tosi kiva että jaksat vielä tsempata terveysasioiden kanssa! Täytyy tutustua tarkemmin noihin suklaan valmistusohjeisiin. :)

      Viherpirtelö on tosiaan virkistävä, niin virkistävä että itsellä piti jo eilen illalla vaihtaa iltapalaa, tuntuu nimittäin että uni on tosi pinnallista viherpirtelön nauttimisen jälkeen.. Ja unien näkeminen häiriintyy jotenkin. Kuin filmistä katsoisi alun monta kertaa peräkkäin eikä pääse alkua pidemmälle. Tosi tympeää herätä tuollaisen yön jälkeen, eli jos aamulla aikainen herätys, en illalla ota tuota "eliksiiriä".

      Tai sitten olen tulossa hulluksi...

      Viherpirtelöön laitoin esim. tänään ruukullisen jäävuorisalaattia, sitten jotain tummempia salaatinlehtiä 10 kpl, en muista nimeä, punainen joku...?
      Nesteeksi kahden appelsiinin mehut ja makeutukseksi 2 pientä banaania. Nokkosyrttijauhetta 1 tl ja vehnänorasjauhetta 0,5 tl.

      Kannattaa kyllä hankkia blenderi, mulla ikivanha halpa Philipsin kone, joka toiminut jo vuosia. En ikinä laita kivikovia jäisiä marjoja tai jääpaloja blenderiin, siitä ei terät tykkää! Meillä on muuten myös mehulinko, jolla saa aivan uskomattoman ihania mehuja tuoreista hedelmistä. Päärynää, luumuja, nektariineja jne... Noista mehuista saa mahtavat pohjat luonnonjugurttipirtelöille. Kunnon vitamiinipommeja ja ihosta huomaa vaikutuksen.

      Paino mulla laski vain 100 g eilisestä. Nyt tulee hirveä selitys miksi näin. Eli syötiin suolaista loimulohta ym. kivaa iltapalaksi. Kävin puntarilla iltapalan jälkeen ja paino oli vain 300 g enemmän kuin aamulla. Eli periaatteessa mun olisi pitänyt laihtua n. 700 g yön aikana. Mutta, lohesta tuli jano, ja join paljon vettä ennen nukkumaan menoa, ja sehän jämähti sitten. Olipa ontuva selitys, mutta nestettä se vain on tai sitten meidän puntari sekoilee.

      No väliäkös tuolla, yritin parhaani ja turha selitellä. :)

      • Pömppömaha

        Kiitos, Rölli, reseptin jakamisesta! Niin, noita vihreitä voi varmaan tosiaan vaihdella esim. tarjonnan mukaan.
        Ei sun tarvitse välittää tosiaan, jos paino laskee "vain" 100 grammaa, kun on varsinkin selkeät syyt. Ylipäätään se painosi laskee!


    • R ö lli

      -200g. Onpa pieniä pudotuksia, en viitsi noita joka päivä laitella, katsotaan viikkopudotuksia sitten loppuviikosta. Menin taas eilen pilaamaan mahtavan pudotuksen syömällä iltapalaa juuri ennen nukkumaanmenoa.

      Flunssaa on yrittänyt nyt parina päivänä. Saa nähdä miten käy, eihän se olisikaan kuin vasta 5 tai 6 flunssa tälle syksylle. Antaa tulla vaan, nujerran sen vihreällä taikajuomallani.

      Vähän kahden vaiheilla tässä, lähtisikö lenkille vai uppoaisiko sohvan uumeniin... Ehkä teen kummankin. :)

      • Pömppömaha

        No kyllähän sulle tulee tuota menoa ainakin se ihanteellinen puolen kilon viikkopudotus! Toivottavasti ehdit valoisan aikaan lenkille. Ehdin itse juosta tänään intervallit pitkähköllä ruokatunnilla ja töiden jälkeen olin kuntosalilla (tällä kertaa treenasin jalat, selän, kyljet ja vatsan: viimeisen poikkeuksellisesti, koska salin tsemppaaja tuli eilen kesken vatsaliikkeideni neuvomaan tehokkaampia liikkeitä; omat liikkeet jäivät silloin osittain tekemättä, kun oli kiire jo infrapunasaunaan enkä oikein ehtinyt kuin kokeilla uusia liikkeitä. Nyt tein nuo uudet liikkeet jumppapallon kanssa ja voi jumpe, kun oli rankkaa eli tehokasta. Pitäisi tehota alavatsan pömpöttämiseen!) Pimeys teettää nyt makeanmielitekoa: kun palaverissa oli tarjolla suffeleita, otin yhden, liikuntojen varjolla (ajattelin että kulutus on tänään sen verran kovaa, että yksi suffeli ei haittaa; tiedä häntä).


    • R ö l l i

      Oletpas ollut ahkerana pömppömaha! Itse kävin vain pienen kävelylenkin. Huomenna tosi raskas päivä edessä, parempi kerätä voimia.

      Minkälaiset vatsaliikkeet oli kyseessä? Itseltäkin löytyy jumppapallo vaatehuoneesta, voisi ottaa käyttöön.

      Mulla ei nyt kumma kyllä ole karkkia tai suklaata tehnyt mieli, ostin kokeeksi soijavanukkaita, suklaan ja vaniljan makuisia, olivat kyllä hyviä! Hyvä korvike suklaalle. Rahka-ainekset odottaa jääkaapissa, huomenna saadaan iso satsi vadelmarahkaa.

      Todella aivastuttaa ja kurkku sen tuntoinen että "se on menoa nyt...". Mikä ihme tässä on, syön terveellisemmin kuin ikinä... Yleensä en ikinä sairasta.

      • Pömppömaha

        Moi, Rölli! Liikkeitä just jumppapallon kanssa! Eli: 1) mene lattialle selälleen ja pallo jalkojen (sääriosan) väliin: nostat ja lasket hallitusti palloa jaloilla puristaen selkää koko ajan kiinni lattiiaan ja tehostuksena pään ja ylävartalon nosto (kädet niskan takana), kun tuot pallon ylös ja selkä pysyy vatsalihasten voimalla koko ajan lattiassa. Niin monta kertaa kuin jaksat. 2) nojaa kyynärvarsilla palloon lankkuasennossa eli pidä vartalo linjassa keskivartalon lihaksilla. Voit vielä vähän keinutella palloa tai yrittää nostaa jalkoja.
        Harmi jos sairastut! Mutta se on levättävä sitten. Itse olen ihmetellyt, kun olen pysynyt koko syksyn terveenä runsaasta liikkumisesta huolimatta (yleensä liikunnat tyssäävät flunssaan). Otan jonkin verran lisäravinteita, joista tärkeimpänä pidän kalaöljykapseleita. Kaikkein tärkeintä omalla kohdalla on ollut se, että syön jatkuvasti terveellistä ruokaa (esim. höyryttelen parsa- ja lehtikaalia, 1-2 lämmintä ateriaa päivässä plus puuro tai/ja munakas aamulla) ja saa proteiinia kyllin, vitamiinien lisäksi. Mutta varmaan sinäkin syöt, ja ei se ole kenties kuin ajan kysymys, kun taas itsekin niiskutan.


    • R ö l l i

      Noita vatsalihasliikkeitä täytyykin kokeilla!

      Tämä päivä oli raskain varmaan viiteen vuoteen. Hartioita ja käsiä särkee niin kovasti että liikutellessa melkein oksennan. Ai jai jai... Pari särkylääkettä meni ja otan kohta kaksi lisää.
      Onneksi pääsen nukkumaan än, yy, tee, nyt.

      • R ö l l i

        Flunssa on ihan täysillä päällä, täytyy varmaan alkaa popsimaan vitamiineja. Olen ottanut kalaöljykapseleita sekä satunnaisesti rautatabletin, täytyy laajentaa valikoimaa. Syön kyllä terveellisesti, ja itse en ole kertakaan ollut ensimmäinen perheessä joka sen flunssan saa, syytän miestä ja päiväkotia;)

        Eilen sain jomottavien käsien takia unen vasta joskus yhden aikaan, ja kävin puolenyön aikaan syömässä kunnon yöähkyn :

        - 4 minitortillaa
        - paistijauheliha-sipuli-maustemössöä
        - vihreitä jalopenoja
        - tomaattia
        - jugurttikastiketta

        Oli aivan sikahyviä ja tuolla hetkellä tuntui että ihan sama kunhan pystyisin nukkumaan.

        Sitten vielä yksi burana, kädet tyynyjen päälle, ja nukahdin jossain vaiheessa.
        Nyt enää lievää jomotusta onneksi ja sitten ihana vanha ystäväni flunssa...

        Koitetaan pysyä ruodussa taas viikonloppu mutta terveys ja hyvinvointi ennen kaikkea eli mulla nyt nyt fokus laihdutuksesta paranemiseen.

        Onko Pömppömaha sulla ideoita jos vaihdettais ketjun nimeä? Uuden ketjun voisi aloittaa kohta.


    • Pömppömaha

      Omega-3-rasvahappojen (kalaöljy ym.) merkityksestä koko immuunisysteemille on tohtori Tolosen eikosanoidi-selitys. Olen jotenkin sisäistänyt tämän ja pyrin välttämään asetylisalisyhappo- ja ibuprofeiinilääkkeitä. Eikosanoidit liittyvät myös lihomiseen ja laihtumiseen, saati ihon kuntoon ja mielialaan.

      • Ai moi :)

        En mäkään syö yleensä kipulääkkeitä, nyt oli vaan semmoiset tuskat kaulalta hartiohin ja käsiin (no okei jalatkin tönkkönä mutta ei niin kipeät) ettei nukkumisesta tullut mitään. Voi kun olisi ollut joku kunnon kipulääke, ei tuollaisessa tilanteessa buranat ja panadolit auta... mutta olen kyllä kaikkia lääkkeitä vastaan ja olen lukenut mitä esim. burana voi aiheuttaa. Rölli


    • Mussukka

      Itse olin vuoden karkkilakossa ja minuun se ei vaikuttanut mitenkään. Korvasin varmaan jollain muulla tuonkin roska energian. Blenderi kannattaa hakea www.ssj-import.com, se on suomalinen firma ja itse teen blenderillä herkkuja ppäivittäin.
      Kiitos hyvistä jutuista.

      • R ö l l i

        Oletpas Mussukka kauan jaksanut olla karkkilakossa. Harmi ettei tuloksia näkynyt.
        Itse olen aikaisemminkin jättänyt karkit pois ja laihtunut, mutta silloin juoksin paljon ja ruokavalio oli hyvin säntillinen.

        Tuohon laihtumiseen vaikutti myös se, että olin silloin normaalipainoinen, eli rasva-aineenvaihdutani toimi. Tuohon perustuu se, että moni laiha pystyy syömään paljon lihomatta, mutta lihavalla näkyy ylimääräiset kalorit heti puntarilla.

        Mutta nyt on toisin, taistelen kyllä itseni laihaksi, mutta mutkia tulee matkaan ihan varmasti. Läskihän on tulehdusta, joten on käytävä sen tulehduksen kimppuun. Läskistä on kyllä hyötyäkin, nimittäin hauis kasvaa ihan eri tahtiin kuin laihana! Mitä kipeämmäksi saa rehkittyä lihakset, sitä enemmän saa lihasta muodostettua.( Mutta ei niin kipeä saa olla kuin minä torstaina, jotain rajaa...)

        Pikkuhiljaa muutan makutottumuksiani terveelliseen suuntaan, huomaan jo nyt, että joku juttu mistä ennen pidin, maistuu pahalle, valmisruuista sen varsinkin huomaa. Aidot maut on alkaneet miellyttää. Eli ei tämä ole pelkkää karkkilakkoa, vaan tosiaan joka saralla yritän muuttaa elämääni. Mässäilijästä terveysintoilijaksi :)

        Kyllä tämä tästä ja ensi kesänä ollaan bikinikunnossa :)


    • R ö l l i

      Viikonloppu vierähti sitten... Ei ole nyt kyllä mitään sanomista! Flunssaa ja jäykistyneitä lihaksia vain ja pelko astua puntarille.

      Huomenna on taas maanantai ja voin aloittaa puhtaalta pöydältä. Viikko tulee olemaan stressaava, raskas ja kiireinen, ja lähdenkin tästä sen vuoksi tekemään jotain harvinaista. Nimittäin venyttelemään!

      Venyttely on aivan mahtava juttu joka saa nesteet ja kuona-aineet liikkeelle, ja laihduttaa!! Harmi vaan että ne rauhalliset venyttelyhetket on mulla vasta yöllä, kun jo tekisi mieli vain löhötä...

      Mutta nyt menen venymään!:)

    • R ö l l i

      Olin tosi rohkea tänä aamuna ja kävin puntarilla. Ihan kivasti olin saanut painoa takaisin viikonlopun aikana. Eiiii!! :(

      Mikä siis mättää? Ainakin nämä jutut suistaa mun laihdutuksen raiteiltaan, eli:

      - sairastaminen
      - kotoa poistuminen yön yli
      - juhlat

      Olen tosi kypsä nyt tähän hommaan, ja nyt muuten alkoi uusi elämä! Oikein ärsyttää mikä mässäilijä ja rahan tuhlaaja olen! Aina jääkaappi katosta lattiaan täynnä, suunnilleen ruuat tippuu sieltä kun aukaisee oven. Ja sitten osa pilaantuu ja heitän pois. Tämän pitää nyt loppua, en käy kaupassa ennen kuin kaappi 2/3 tyhjä. Mulla on salaattia, se on tärkein, kaikki muu on extraa.

      Alan taas syömään hyvin simppelisti mikä on ainoa keino mulla saada hilattua painoa alas.

      Aloitan piakkoin uuden ketjun, ja se nimi on Uusi elämä. Tänne en siis enää kirjoita.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      208
      2655
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      52
      1866
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      152
      1447
    4. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      367
      1418
    5. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      357
      1356
    6. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      25
      1246
    7. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      61
      1213
    8. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1146
    9. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      1006
    10. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      23
      928
    Aihe