Ilmat ovat viilentyneet sen pisteen alle, jossa elimistöni alkaa kamppailla sitä vastaan.
Siis sitä pistettä vastaan.
On huvittavaa (lue. järkyttävää) huomata miten ikä tekee ihmeellisiä tepposiaan ja jakaa kuin kausikortteja ihmisen räpiseviin rattaisiin. Ikä ja kylmyys on aika cuuli yhdistelmä. Koska minulta puuttuu hylkeiden ja norppien rasvakerros, niin minun on tehtävä työtä enemmän pysyäkseni lämpimänä. Työn tekeminen juoksussa tarkoittaa vauhdin lisäystä. Ja kun lisään vauhtia, ja tutkin elimistöni reaktioita, niin minulle tulee mieleen Chaplinin leffa, jossa tämän kyseisen hyypiön nielaisi jokin tummanpuhuva helvetinkone. Ei minua palele, mutta sitä tuntee vanhan vihollisensa niin sydämellisen hyvin, että sitä voisi ajatella kylmyydeksi, kokea sen sellaisena.
Lisäpukeutuminen on hieman ongelmallista, sillä en oikein viitsi enää juosta kaupoissa, sillä siellä tuntuu elelevän kaikki trendiluuserit (puoluekantaa katsomatta).
(Made in Switzerland -naurua)
Siis sitä pistettä vastaan.
On huvittavaa (lue. järkyttävää) huomata miten ikä tekee ihmeellisiä tepposiaan ja jakaa kuin kausikortteja ihmisen räpiseviin rattaisiin. Ikä ja kylmyys on aika cuuli yhdistelmä. Koska minulta puuttuu hylkeiden ja norppien rasvakerros, niin minun on tehtävä työtä enemmän pysyäkseni lämpimänä. Työn tekeminen juoksussa tarkoittaa vauhdin lisäystä. Ja kun lisään vauhtia, ja tutkin elimistöni reaktioita, niin minulle tulee mieleen Chaplinin leffa, jossa tämän kyseisen hyypiön nielaisi jokin tummanpuhuva helvetinkone. Ei minua palele, mutta sitä tuntee vanhan vihollisensa niin sydämellisen hyvin, että sitä voisi ajatella kylmyydeksi, kokea sen sellaisena.
Lisäpukeutuminen on hieman ongelmallista, sillä en oikein viitsi enää juosta kaupoissa, sillä siellä tuntuu elelevän kaikki trendiluuserit (puoluekantaa katsomatta).
(Made in Switzerland -naurua)
Vastaukset 27
Vanhimmat
P.S.
Uudet Niken juoksuhanskat kyllä ostin, sillä ne hohtavat kuin pala totuudesta toista puolta.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Nike
(naurua)
Mä olen muuten käynyt Louvressa, mutta en eiffelissä. En vain yksinkertaisesti kestä idiootteja.
(idioottimaista naurua)
Tuo oli vale!
Sä olet käynyt kahdeksan kertaa Louvressa.
(vuosia, joiden aikana käytiin Louvressa enemmän kuin yhden kerran, luetaan vain yhtenä kertana per vuosi -naurua)
http://www.youtube.com/watch?feature=endscreen&v=eblGD5yuid8&NR=1
(käkätystä)
Hetki Faustia
Kun pääperkele esitti Faustille klausuulinsa, niin minä asetin itseni Faustin tilalle, ja tahdoin kanssa.
Mä halusin hetken Jessie Waren kanssa hiekkatiellä vähemmän niin Jalostetuiden puiden varjoissa mehuhetkeä. Sitten me Jessien kanssa käveltiin ja vaihdeltiin ajatuksia, kerrottiin kokemuksia ja naureskeltiin vähän sille ja tälle.
Mutta tämä kaikki vaiva vain ja ainoastaan mieleni sisällä, muutama paperi katalysaattorina.
(oh)
Samothraken Nike
Niin. Kuka nappasi NIkelta pään? Mua on kiinnostanut tämä asia jo muistaakseni vuonna 1983.
Ja entä missä on pää? Pää on ollut pääasia jo miljardeja vuosia. Mutta nyt on kysymys kivipäästä ja ihan tuosta nurkan takaa historiaa.
No meillä on muutama keino selvittää asia. Ensimmäinen keino on kuvitella kaikki tapahtumat, sitten tutkia historiaa (dead endissä soitellaan tietenkin kuvanveistäjälle,, ja valitetaan operaattorille humalassa sitä, että ei oikein soi.
Eli
- historian tutkimus
- mielikuvitus
- arkeologia
- speksismi (skepsismi).
Viimemainitussa on se hyvä puoli, että voidaan jopa olettaa, että patsaalla ei ollut päätä.
Mistä näitä kreikkalaisia tietää.
(Timeo danaos dona ferentes -naurua)
Ottakaas oppia tastä. Tämä on miehen logiikkaa.
(päätöntä naurua)
Mutta on (kieltämättä) valtava taikatemppu yhdistää tämä aihe Siniseen lenkkiin.
No pitää miettiä asiaa.
(mietiskelevää naurua)
Henkilöhistoriallinen aspekti.
Aikoinaan (sukellushulluina vuosinani) Mykonoksella mä tapasin jotain jota en saa aivoistani ulos, koska olen läheisriippuvainen historiani suhteen.
Loppujen lopuksi mä juoksin hänen (Niken - with her hat) broidiaan karkuun pitkin kujia, koska sillä oli keklu handussa ja jotain häjyä mielessä.
Tai taivahan kauneus.
Näin ne kulttuurit kohtaa.
Pitäsiskö mennä takas? Mun mielestä kreikkalaisissa on ollut aina se vika, että ne kuvittelee siellä niemennokassaan ja saarillaan vähän niin kuin me stadilaiset: Älä sä vittu viitsi.
Mutta hyvä idis.
Jessie Waren suhteen on äärimmäisen vaikea mennä siihen dialektiseen kuoppaan, jossa toisella puolella on seinämä ja toisellä puolella odottaa toinen.
Se ei vaan sovi tähän kaikkeen. Se ei vaan niin kuin istu.
Jessie on paketti. Jessie on.
Kreikkalaiset osaavat olla häijyjä. Ehkä niiissä asuu pieni savolainen sisällä.
Paitsi ettei savolaisetkaan, ihan niin herkästi heiluttele keklua.
Sen tekevät pussihousut.
Kreikkalaiset on, aina olleet.....en ole ihan herkästi tekemässä kauppaa niiden kanssa.
Ai miten yhdistää sinisen lenkin? Johan sä yhdistit.
Tuntemukseni olivat oikean suuntaisia; nilkkani on pipi. Se pienen pieni vihlaisu alamäessä, jonka tunsin, heräsi aamulla valtavaan kipuun (kipuasteikolla n. 2).
Toinen yllättävä huomio on se että Ice Power-kylmäspray on suomalainen tuote. Yleensä se piittaa paskaakaan siitä missä joku tuote on valmistettu, mutta nyt tuotteen typerä nimi herätti mielenkiintoni.
(hommaa osakkeita .naurua)
On myös harmillista, että noin pieni kirjoitusvirhe pilaa muutoin esimerkillisen napakan kokonaisuuden.
(napakkaa naurua)
Molemtonio kolus semalsí jotus menemästi, elpi monelist tavanta avokadimo koti.Päli odotust selkäsalo kusimus.
(ja tässä on malliesimerkki suvereenista valmistekstistä -naurua)
Aika kriittinen kommetti. Mitähän se mahtoi käsitellä ja mihin suuntautua?
Ehkä tässä hieman vittuuntunut spurttaaja mättää personal traineriaan siitä että tämä ei muistuttanut häntä alamäkijuoksun vaaroista.
Tämä on kuitenkin vain arvaus.
Kylmässä siis kannattaa juosta kovaa alamäessä.
(naurettavaa naurua)
Onkohan maailmassa yhtä paljon ala- ja ylämäkiä? Loogisesti ajateltuna näin täytyisi olla, mutta aina löytyy jokin porsaanreikä.
(porsas reiässä-naurua)
"mies se tulee räkänokastakin mutta ei tyhjän naurajasta"
Kaksiulotteisessa mallissa joudutaan neliulotteisuuden pyörteisiin kolmiulotteisin keinoin. Eli mikään viiva tai käyrä ei voi kuvata nousua ja laskua samaan aikaan ilman kohtisuoraa paikoillaan pysymistä.
Tämä on hömppäpuhetta.
(hömppää naurua)
Otteita suurista ajatuksista.
Osa I
Tyhjyyden mittakaavat.
Tyhjyys on ajan harha.
(täydellistä naurua)
Tämä on vähän kuin pienen perheen tilaunelma.
(reps)
Tunnen sydämessäni kuuluvani siihen mikroskooppiseen marginaaliryhmään (prosentin osia potenssiin kaikki hietsun hiekanjyvät), joilla on hupaisinta hauskaa itsensä kanssa.
(hänen korkeutensa laaja-alaista naurua)
Eli jolla, ei joilla. Jos ollaan jollassa ei olla joilla. Siinä ei ole mitään järkeä.
(naurua jollasta)
Mä en siis kässää miten nää heebot duunaa nää jutut. Siis ihan gimmelii.
(naurua)
http://www.youtube.com/watch?v=Ie8xqZFdEU8