En ymmärrä?

En siis ymmärrä miksi ihmiset rupeaa räpeltelee jossain suhteissa, eli niin kutsutusti seurustelee vaikka se olisi aika kaukana "seurustelusta"; enemmänkin toisen harhaanjohtamista (valehtelua, totuuden vääristelyä, oman totuuden puuttumista, eikä tiedosteta omia eikä toisen mielenhäiriöitä), itsensäkohtaamispelkojen käsittelemättä jättämisiä, vastuunkiertämistä/siirtämistä, toisen asemaan sijoittumattomuutta, oman kehityksensä laistamista, toisen ihmisen kehityksen tyrähdyttämistä, "tunkio ilmapiirin" ylläpitämistä, oletukset toisen ihmisen -jos kyseinen konteksti kyetään määrittelemään ihmiseksi- olemassa olon itsensäselvuudestä eli hän on pahanolon lähde/kohde jota ei kuitenkaan tarvitsisi ymmärtää että toinen henkilö heijastaa/luo pahaa oloa, jota tulisi kuitenki tarkastella irrallisena itsessäni/hänessä, ja joissakin tapauksissa olla ymmärtämättä, jos henkilö todetaan olevan mieleltään sairas josta henkilöä ei tulisi ymmärtää vaan hänen sairauttaan. Järkyttävää.
Ne asiat mitä olen lukenut täällä ja yleensä nähnyt kulkiessani -sekä omat kasvukivut- on jotain tai kaikki yllä mainitut seikat joita ihmiset saa/tuottaa "parisuhteista" - yhteisöllistä-paskan-luomista-naapurinpihalle mentaliteetista, mutta paska kun ei koskaan lopu kunnes ihminen tajuaa , että on jo itsessään se paskantekokone. Itsensäarvostaminen on kaiken kehityksen lähtökohta.

Minä pysyn sinkkupoikana, koska olen vielä kypsymätön (*epäröintiä*) ihminen oikeaan suhteeseen, enkä ole kohdannut/huomannut naista, joka olisi/on riittävän kypsä. Naiset jotka osoittaituu kypsiksi suhteeseen, ovat n. 10 v. minusta vanhempia.
Itse olen 25., josta moni voi sanoa , että en tiedä mistä puhun ja en varmaankaan tiedä, mutta minua itseäni se ei haitta yhtään.
Kaikesta huolimatta kehitys ei koskaan pääty, mutta mistä/milloin alkaa sitten yhteinen kehityksen tie. Ja kenen kanssa?

Jos joku kykenee kirjoittamaan kyseisen asian selkeämmin tai on jotain lisättävää, niin kirjoittamaan.

Hyvää päivänjatkoa. :))))

-sinkkupoika