Ydinvoimaloiden vartiointi ei ole ajan tasalla!!!

Kun voimalan alueelle pääsee jo ilman aseitakin ihan vain menemällä aidan yli.
Mitähän tapahtuisi, jos tunkeutujat olisivat olleet oikeita terroristeja aseineen nehän olisi menneet perille asti ihan hetkessä. Tämä hysyttely ja paapomis kultuuri estää kunnollisen ja riittävin voimakeinoin järjestettävän vartioinin toteuttamisen. Ei ole kuin ajan kysymys milloin todellinen isku tehdään.
Iltalehti kirjoittaa tunkeutujien piiloitelleen vartiota ja heidän nähneensä etsijät piilostaan.
25135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Oikeita Greenpeacen terroristejahan ne olivat, mutta räjähteitä ei nähtävästi ollut mukana.Kyllähän kunnon otteet niiden torjumisiksi olisi olemassa, mutta siitäkös meteli nousisi viherpiipertäjien taholta.Kunnon valtuudet tehokkaan torjunnan sallimiseksi, niin johan rötöstely loppuisi kerralla.

Äänestä
  • Ne kiihkolevat piipertäjät voivat jo ihan tahtomattaan aiheuttaa todellisen vaaran voimala toiminnalle ja ympäristölle. Nyt vain saivat tämänkin tiedon julkisuutteen myös todellisille terroristeille niiden omien päämääriensä toteuttamisen avuksi.

    Äänestä

  • Tosi on kirjoitti:

    Ne kiihkolevat piipertäjät voivat jo ihan tahtomattaan aiheuttaa todellisen vaaran voimala toiminnalle ja ympäristölle. Nyt vain saivat tämänkin tiedon julkisuutteen myös todellisille terroristeille niiden omien päämääriensä toteuttamisen avuksi.

    Maakaasuputket saatiin itämerelle rakentaa aivan rauhassa vaikka pohjaa möyrittiin kunnolla.Ei pientä elettäkään homman eteen.Samoin Sosnovy Bor saa olla aivan rauhassa.

    Äänestä

  • Suojelurahaako ??? kirjoitti:

    Maakaasuputket saatiin itämerelle rakentaa aivan rauhassa vaikka pohjaa möyrittiin kunnolla.Ei pientä elettäkään homman eteen.Samoin Sosnovy Bor saa olla aivan rauhassa.

    Niillä on aikaa meuhkata kun kukaan ei huoli niitä palkkalistoilleen.

    Äänestä

Jokuhan niiden toiminnan rahoittaa ei sitä ilmaisiksi pitkin maailmaa kierretä mieltä osoittelemassa.

Äänestä
  • Keväällä oli dokumentti tuo terroristijärjestön toiminnasta.He todella ottavat valikoidusti silmätikukseen vain muutaman toimialan ja myös yhtiöt.Kansainväliset pomot asuu koreasti ja ajelevat hienosti.Rahoitus tulee sellaisia reittejä ettei siihen pääse väliin.Maakaasu on tosiaan hyvässä suojelussa ja yleensä vain länsimaita vainotaan.

    Äänestä

  • Rivien välistä kirjoitti:

    Keväällä oli dokumentti tuo terroristijärjestön toiminnasta.He todella ottavat valikoidusti silmätikukseen vain muutaman toimialan ja myös yhtiöt.Kansainväliset pomot asuu koreasti ja ajelevat hienosti.Rahoitus tulee sellaisia reittejä ettei siihen pääse väliin.Maakaasu on tosiaan hyvässä suojelussa ja yleensä vain länsimaita vainotaan.

    Näin dokumentin ja silloin jo ihmettelin miksei kansainväliset rikostutkijat yhteistyössä selvitä tuon järjestön rahoitusasioita.

    Äänestä

  • 160 milj. ekee kirjoitti:

    Näin dokumentin ja silloin jo ihmettelin miksei kansainväliset rikostutkijat yhteistyössä selvitä tuon järjestön rahoitusasioita.

    Koska piilottavat rahavirtansa paljon tehokkaammin kuin terroristit. Arvatenkin mm. Bitcoinseina raha liikkuu. Epäilys, ei tieto.

    Äänestä

Kellekään ei vain ollut tullut mieleen että greenpeasen terroristisolu pyrkii sähkövarkaisiin.

Äänestä
  • Tai pöllivät kuparia rahoittaakseen terrorisminsa.

    Äänestä

  • Cu hintapörssi kirjoitti:

    Tai pöllivät kuparia rahoittaakseen terrorisminsa.

    Ylös.

    Äänestä

En tiedä miten ruotsissa mutta eikös Suomessa ole vartioilla ihan konetuliaseet? Ja jos nuo hyysärit yrittäis varsinaisiin voimalarakennuksiin tunkeutua niin luultavammin heidät ammuttais siihen paikkaan.

Äänestä
  • no ei ole konetuliaseita, herranjestas sentään, eikä Suomessa vartijoilla ole oikeutta ampua ketään, varsinkaan aseetonta. Suomi ei ole mikään banaanivaltio kuten usa.

    Äänestä

  • yrsdysrysrys kirjoitti:

    Mitäs tässä asiassa sitten enään pähkäillään.Kun kerran lupa on, niin hätätilanteessa on annettua määräystä noudatettava.Esimerkillä on hyvä ja ehkäisevä vaikutus.Viherhiipparit tietysti huutaisi kurkku suorana, mutta kansa olisi tyytyväinen.

    Äänestä

  • Ei suoraan sanottuna kirjoitti:

    Mitäs tässä asiassa sitten enään pähkäillään.Kun kerran lupa on, niin hätätilanteessa on annettua määräystä noudatettava.Esimerkillä on hyvä ja ehkäisevä vaikutus.Viherhiipparit tietysti huutaisi kurkku suorana, mutta kansa olisi tyytyväinen.

    Kriisitilanteessa se toimiikin näin.Suuri sotatilanne maailmalla ja terrorisminuhka Suomessa niin poikkeuslakien voimassaollessa Suomea uhkaavat tekijät "poistetaan" ,eikä kukaan perään kysele.Silloin ei paapota lainkaan.

    Äänestä

  • yrsdysrysrys kirjoitti:

    poliisin oikeudet, huom!. Ei poliiseilla ole mitään oikeutta ampua aseettomia ihmisiä jotka tunkeutuvat teollisuusalueelle. Siinä sinulle faktaa! Suomi ei ole mikään banaanivaltio kuten usa.

    Äänestä

  • Näin tapahtuu kirjoitti:

    Kriisitilanteessa se toimiikin näin.Suuri sotatilanne maailmalla ja terrorisminuhka Suomessa niin poikkeuslakien voimassaollessa Suomea uhkaavat tekijät "poistetaan" ,eikä kukaan perään kysele.Silloin ei paapota lainkaan.

    sotatilanteen uhka----> ydinvoimalat ajetaan välittömästi alas, eikä tosiaan paapota ydinvoimaloita lainkaan.

    Äänestä

  • !!!!!!!!!!!!!!!!!!!! kirjoitti:

    poliisin oikeudet, huom!. Ei poliiseilla ole mitään oikeutta ampua aseettomia ihmisiä jotka tunkeutuvat teollisuusalueelle. Siinä sinulle faktaa! Suomi ei ole mikään banaanivaltio kuten usa.

    Kuka täällä on aseettomista puhunut.Toisekseen eivät he ilmoittele etukäteen aseistaan tai räjähteistään.Eivät desantitkaan ilmoitelleet sota-aikana kun sähkölinjoja katkoivat ja myöskin rautateitä.Kriisiaikojen tilanteishan nyt oli kyse.Taidat ola itse noita **skalusmuja kun niitä puolustelet.

    Ydinvoimala ei ole mikään leikkipaikka tai mielenosoituspaikka millekkään porukalle. PISTE. Olipa niiden tarkoitus miten hyvä tai oikeaa asiaa, ei ketään asiaan kuulumattomia saa päästää ydinvoimaloiden aitojen sisäpuolelle.PISTE.
    Nämä mielenosoittajat tai muut piipertäjät voivat julisteressujaan levitellessään aiheuttaa esim. vakavan sähkö vaurion kytkentäkentällä.PISTE.

    Äänestä

  • !?!?!? kirjoitti:

    Niiden käpykaartilaisten perillisiähän terroristinalut usein ovatkin.Kun isoisäkin hajotti sähkölinjoja niin pitäähän minunkin, kun en töihin kelpaa.

    Äänestä

  • !?!?!? kirjoitti:

    Kuka täällä on aseettomista puhunut.Toisekseen eivät he ilmoittele etukäteen aseistaan tai räjähteistään.Eivät desantitkaan ilmoitelleet sota-aikana kun sähkölinjoja katkoivat ja myöskin rautateitä.Kriisiaikojen tilanteishan nyt oli kyse.Taidat ola itse noita **skalusmuja kun niitä puolustelet.

    kuka on puhunut aseettomista? siitä nimenomaan on ollut kysymys! Tästä tämä osa keskustelua lähti, lainaus:
    "En tiedä miten ruotsissa mutta eikös Suomessa ole vartioilla ihan konetuliaseet? Ja jos nuo hyysärit yrittäis varsinaisiin voimalarakennuksiin tunkeutua niin luultavammin heidät ammuttais siihen paikkaan."

    Siis ei ollut kysymys mistään "kriisiaikojen tilanteesta", pöljä! ....ja yhtäkkiä alat puhumaan "lusmuista". Olet heikoilla, koska olet selkeästi vähä-älyinen.

    Äänestä

  • Tosi on kirjoitti:

    Ydinvoimala ei ole mikään leikkipaikka tai mielenosoituspaikka millekkään porukalle. PISTE. Olipa niiden tarkoitus miten hyvä tai oikeaa asiaa, ei ketään asiaan kuulumattomia saa päästää ydinvoimaloiden aitojen sisäpuolelle.PISTE.
    Nämä mielenosoittajat tai muut piipertäjät voivat julisteressujaan levitellessään aiheuttaa esim. vakavan sähkö vaurion kytkentäkentällä.PISTE.

    Eivät he muita ajattele.Kunhan itse saavat julkisuutta hinnalla millä hyvänsä.Ei niitä häiritse lainkaan jos tavalliset ihmiset jäävät ilman sähköä.Ylimielinen asenne esim. tielläkulkijoihin kertoo siitä, kun puita kaadetaan tien poikki vain omien mielipiteiden takia.

    Äänestä

on selvää,joku pvä alkaa tuhomyrsky ja aivan itse aiheutettu.

Äänestä
  • Itse aiheutettu päänsärky voi niillä terroristeilla ollakin, mutta putkassa on aikaa miettiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tosi on kirjoitti:

Kun voimalan alueelle pääsee jo ilman aseitakin ihan vain menemällä aidan yli.
Mitähän tapahtuisi, jos tunkeutujat olisivat olleet oikeita terroristeja aseineen nehän olisi menneet perille asti ihan hetkessä. Tämä hysyttely ja paapomis kultuuri estää kunnollisen ja riittävin voimakeinoin järjestettävän vartioinin toteuttamisen. Ei ole kuin ajan kysymys milloin todellinen isku tehdään.
Iltalehti kirjoittaa tunkeutujien piiloitelleen vartiota ja heidän nähneensä etsijät piilostaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu