Kumman osan valitsisit, jos "olisi pakko"?
Täällä tunnutaan käyvän armotonta kädenvääntöä siitä, milainen on vaimon rooli, entäpä kakkosen? Sanotaan, että vaimot ovat omanarvontuntonsa kadottaneita kynnysmattoja ja kakkoset itsekkäitä viettelijöitä. Mutta todellisuudessa tilanne on usein aivan toinen. He ovat molemmat aivan "tavallisia" naisia, joiden kummankin on paha .
Nyt minua kiinnostaisi, miksi sinusta jomman kumman on helpompi tai parempi olla, ja miksi?!
Täällä tunnutaan käyvän armotonta kädenvääntöä siitä, milainen on vaimon rooli, entäpä kakkosen? Sanotaan, että vaimot ovat omanarvontuntonsa kadottaneita kynnysmattoja ja kakkoset itsekkäitä viettelijöitä. Mutta todellisuudessa tilanne on usein aivan toinen. He ovat molemmat aivan "tavallisia" naisia, joiden kummankin on paha .
Nyt minua kiinnostaisi, miksi sinusta jomman kumman on helpompi tai parempi olla, ja miksi?!
Vastaukset 44
Vanhimmat
Kakkosella on ehkä paremmat tsäänssit tulla onnelliseksi, jos pääsee irrottautumaan suhteesta. Jos vaimo sulkee silmänsä ja jää uskottomaan liittoon, miehen rinnalle, joka ei rakasta häntä, vaimo on onneton.
Mutta ehkä tarkoitit tilannetta, jossa rinnakkaissuhde jatkuu. En osaa sanoa. Tilanne ei todellakaan ole hyvä kummallekaan.
Valitessaan miehen, kakkonen on tiennyt osallistuvansa kolmiodraamaan(yleensä), mutta vaimo ei. Mies ja kakkonen ovat tehneet päätöksen sekä vaimon että itsensä puolesta. Siksi kakkosen osa on helpompi ja parempi.
Niin kauan kuin mies/nainen on naimissa, on hän valintansa tehnyt. Mitä tuota pohtimaan. Sitten kun puoliso jätetään, valinta on tehty kakkosen hyväksi.
En usko.Eiköhän kakkonen ole hylkytavaraa jo silloin.Kun on vihdoin vapaa, huomaa vasta muutkin ihmiset.
Valinta ei aina ole miehen vaan voi olla myös kakkosesta kiinni jääkö mies vaimonsa luo vai ei, kaikki kakkosnaiset eivät halua miestä itselleen. Ehdottomasti vaimon osa on kurjempi; roikkuu miehessä, joka rakastaa ja haluaa toista/toisia.
Näin minäkin sen ajattelen. Todella surullista ja onnetonta olla naimisissa miehen kanssa, joka rakastaa toista. Ehkä kakkoset siksi jaksavatkin suhteessa niin pitkään, kun tietävät, että miehen tunteet ovat kuitenkin hänen luonaan.
Mies joka rakastaa toista, eroaa vaimostaan. Päivänselvää. Muussa tapauksessa mies haluaa vain vierasta, riippumatta siitä mitä hän toiselle sanoo. Teot puhuvat puolestaan.
Been there, miehen eroaminen riippuu myös kakkosnaisesta joka kenties on itsekin varattu.
Huvittavinta on, kun nämä varatut kakkosnaiset yrittävät kaikin keinoin saada miehen eroamaan, vaikka itsellä ei olisi aikomustakaan erota. Sairasta.
MIstäs sinä kakkosnaisen aikomukset tiedät? Et yhtään mistään. Sairasta on syytellä kakkosnaista kun miehessäsi on vika. Osoittele sormellasi siihen suuntaan jos et kelpaa.
Aikomuksia on erota molemmilla tahoilla. On vain kaksinverroin vaikeampaa ja hitaampaa järjestellä asunto yms asioita kun molemmat on varattuja. Vaimo voi kuvitella ettei eroaikeita ole mutta tulee erehtymään ja pettymään.
No jos ei saa vuosienkaan aikana mitään aikaiseksi, niin eiköhän se kerro selvää kieltään...
No just joo. No miksi sitten ei olla rehellisesti ja avoimesti yhdessä? Ei kyllä sellaista kultakimpaletta löydy jonka kanssa alkaisin kakkosena roikkumaan. Olen mieluummin yksin. Ja vaimohan ei YLEENSÄ tiedä, joten hän ei ole osaansa valinnut. Kun minä sain tietää petoksesta, kävin seuraavana päivänä hakemassa itselleni asuntoa. Turha sääliä vaimoja. Kukaan ulkopuolinen ei tiedä kahden ihmisen välisestä liitosta kaikkea, tuskin edes kakkonen.
Minä olen jo kaksi kertaa ollut sekä vaimo että kakkonen! Omasta halustani!
Olen siis ollut aviossa ja uskoton samalla! Naimisissa oleva huora saa kaiken ja kivaa on!
Kunpa lapseni eivät saisi tietää kuitenkaan. Heille voisi tulla PAHA MIELI.
Olisin ilman muuta vaimo, koska minusta ei olisi huoraksi.
Harvempi kakkonen pyytää mieheltä rahaa.
Huoraaminen on vastikkeellista seksin myymistä. Kummallakohan, vaimolla vai salarakkaalla, on se taloudellinen etu nyky-yhteiskunnassa, eli....???? :O
En kummankaan roolia, koska oikeasti ei ole pakko.
Voi vidduu, pitääkö tuota vielä kysyä? Jos olisin nainen niin en kumpikaan jos miehellä on toinenkin nainen, mikä teitä oikeen vaivaa? Onko sanat moraali, itsekunnioitus, selkäranka, rehellisyys täysin vieraita? Se että sotkeutuu varattuun ihmiseen ei ole MITÄÄN positiivista käytöstä.
Kuulepa nyt valistaja - ensinnäkin, tämä oli kysymys, johon ei tarvitse vastata, jos ei pysty hyppäämään siihen mukaan. Toisekseen, miksi sinkkunaisen pitäisi olla ukkomiehen moraalisvartija?! Jos vaimi ei siellä kotona osaa tai viitsi antaa miehelleen hellyyttä ja läheisyyttä, ja aikuinen mies päättää etsiä itselleen parempaa seuraa, niin eiköhän se ole ihan sen aikuisen miehen oma asia?! Ja jos vaimolla ei sen jälkeen ole riittävästi itsekunnioitusta myöntää, että mies ei enää rakasta häntä, niin on ihan oma valinta jäädä epätyydyttävään parisuhteeseen. Joten turha sitten tulla tänne inisemään, että "mies pettää ja paha kakkonen rikkoo meidän perheen"!
Niin, vaimo ei osaa tai viitsi! Just noin! Kun vaimo huolehtii kodista ja perheestä, mies tulee pesettämään pyykkinsä ja olettaa vaimonsa olevan onnellinen kun hän "antaa". Voi vee, ja oikeasti!!! Kun elämä vaan sattuu olemaan muutakin kuin rakastumista ja rakastelua. Arki ja työtkin on pakko hoitaa, etenkin kun on lapsia. Sorry vaan.
Eh eh eh. "Jos vaimi ei siellä kotona osaa tai viitsi antaa miehelleen hellyyttä ja läheisyyttä"
Parisuhde on parisuhde, vuorovaikutteinen. Molemmat ovat sekä ottajia että antajia. Nimittäin siinä tapauksessa, jos suhde toimii. Tuossa ei ole kysymys vaimon osaamisesta tai viitsimisestä, ellei hän "anna" miehelleen läheisyyttä ja hellyyttä. Ongelma on suhteen vastavuoroisuudessa, jossa miehellä on iso rooli. Parisuhde toimii täysin, vaimo "antaa" miehelleen hellyyttä ja läheisyyttä, jos saa sitä itsekin mieheltään.
Mutta mitäpä sitä vuorovaikutusta ja vastavuoroisuutta parisuhteessa miettimään turhaa sen tarkemmin. Saati omaa osuuttaan niihin. Pitäisi paneutua kumppaniin oikein todenteolla, kohdata ja jakaa ikäviä, hankalia, herkkiä asioita. Ratkaista ongelmia. Tämä kaikki vaatii vähintään kärsivällisyyttä, aikaa - ja rakkautta. Ne puolestaan taitavat olla katoavia luonnonvaroja.
"mies pettää ja paha kakkonen rikkoo meidän perheen"!
Eikun mies rikkoo perheen pettämällä kakkosen kanssa.
Kakkosena on helppo olla. Kotona mies jonka kanssa on hyvä elää arkipäivää. Rakastajan kanssa vetää kivoja seksin täyteisiä viikonloppuja, käydä Tallinnan matkoilla, palata taas kotiin ja olla hyvin hoidettu sielläkin. Tyhmät vaimot odottelee kotona tyhjä kasseista miestä.
Mä olen ja olisin edelleenkin se vaimo jos pitäisi valita. En pettämistä haluaisi, mutta tästä pääsee kuitenkin yli niin, että kehtaan katsoa lapsiani silmiin tulevinakin vuosina. Ehkä tämä kuulostaa moralisoinnilta, mutta niin minä ajattelen. En ajattele, että kakkoset olisivat sen huonompia tai pahempia kuin minä, mutta kun tässä nahassa täytyy jatkossakin elää, niin mieluummin näin. En ajattele niinkään asioiden helppoutta, vaan sitä, miten haluan kohdella muita ihmisiä ja miten haluan muiden kohtelevan minua. Teokoni kuitenkin ratkaisevat sen, millainen ihminen olen. Hyvät ajatukset eivät riitä, jos teot ovat ristiriidassa niiden kanssa. Toisten tekoihin en voi vaikuttaa, mutta omiini kyllä.
Juurikin näin. Kuin omasta suustani oli tullut.
Komppaan minäkin "vaimo edelleen" - minäkin vaimo, edelleen. Näin se on, kun itse tietää, mitä haluaa, mitkä ovat oman moraalin rajat ja minkä tien mukaan haluaa elää, on huomattavasti helpompaa. On helppo katsoa lapsia silmiin, on helppo katsoa omaa miestä silmiin. Ei tarvitse salailla, ei tarvitse arpoa, mitähän sitä on tullut sanottua, mitä tehtyä.
Jotenkin tässä ketjussa ja myös näillä sivustoilla paljon puhutaan siitä, että mies on onnettomana vaimonsa kanssa pakosta kotona, ihan vain sen takia, että vaimo pahoittaisi mielensä, jos mies lähtisi.
Minä en usko, että kovinkaan moni mies on kotona tuon syyn takia. Meillä on erittäin vaikea uskottomuuskriisi takana, osittain vielä päälläkin, sillä ei tämä hetkessä katoa tämä tuska kummaltakaan. Mutta mies itse nimenomaan halusi jatkaa kanssani, halusi vetää eropaperit takaisin käräjäoikeudesta ja selvittää todella meidän suhteemme kuntoon. Aluksi hän souti ja huopasi, kuten minäkin. Hän rakasti minua ja tunteita oli myös tietysti toiseenkin osapuoleen. En koskaan edes kuvitellut, että hän ei olisi ollut rakastunut tuohon naiseen. Mutta tiedän, että jos hän oikeasti olisi halunnut tuon naisen kanssa jatkaa, hän olisi sen tehnyt.
Mutta kun totuus tuli selville ja tuli aika todella katsoa asioita silmästä silmään, ei mikään ollutkaan enää selvää. Ei minulle eikä hänelle. Kumpikaan ei roikkunut toisessa, minä vielä vähemmän hänessä kuin hän minussa. Olin tehnyt selväksi, että en jatka minäkään toisena naisena, sillä siinä vaiheessa olisi ollut minun mielestä vain kaksi naista, ei ykköstä eikä kakkosta, kuten täällä kuvataan.
Ja siihen en missään nimessä olisi suostunut. Kun tilanne meni kuitenkin aika vaikeaksi, terapioista ja muista huolimatta, halusin erota, lopettaa meidän yhteisen elämän ja päästä irti kaikesta vanhasta ja aloittaa itse yksin uuden elämän.
Tässä vaiheessa kävikin niin, että kun molemmat aloimme olla valmiita irrottamaan, tulikin hetki, jolloin tajusimme, että emme halua sitä oikeasti, vaan että elämä ja yhdessäolo on oikeasti sitä, mikä merkitsee. Ja se, että emme koskaan oikeasti lakanneet rakastamasta. Vaikka elämässä tosiaan on ollut niitä vastamäkiä, kunnollisia jyrkkiä ylämäkiäkin.
Mutta se rakkaus piti meitä yhdessä ja pitää yhä. Arvostamme molemmat eri tavalla arkea ja yhteistä aikaa, mikään ei ole itsestäänselvyys. Ja kun aikaa on tästä kulunut jo sen verran, että pahimmat haavat ovat arpeutuneet, voi elää elämääkin jo iloisena siitä, että on käynyt elämässä aika pohjalla tunteiden kanssa, mutta selvinnyt ja vahvistunut. Näkee elämän kaikki värit kirkkaammin ja selkeämmin. Ja myös ymmärtää sen, että elämme päivän kerrallaan. Se, mitä on tulevaisuudessa, sitä ei murehdita tai liikaa eletä haaveissa. Vaan tässä päivässä.
Voin sanoa, että toista naista minun käy hieman sääliksi, eikä tämä ole mitään ilkeää säälimistä, vaan silkkaa surua siitä, että hän muutti elämäänsä radikaalisti tämän suhteen takia ja hän on nyt yksin. Olen hänet tavannut ja olemme keskustelleet ihan hyvässä hengessä joistain asioista, joita molemmat halusivat selvittää. Ei ole helppoa myöskään toisilla naisilla.
Uskon, että helppoa ei ole kenelläkään, joka joutuu sotketuksi näihin salasuhdekuvioihin.
Mutta kuten sanottu, jokainen tekee elämässään omat ratkaisut. Kukaan muu ei niitä tee, eikä myöskään sinun elämääsi elä. Vain sinä voit sen tehdä. Ja koska meillä on täällä vain rajallinen aika, kannattaa se aika käyttää hyvin - ja rehellisesti kaikkia kanssakulkijoita kohtaan. Ja ennenkaikkea itseään kohtaan.
Kakkonen elää illuusiomaailmassa,missä lähes kaikki on kuviteltua.Vaimo taas elää reaalimaailmassa ihan oikeaa elämää.Jos vaimolle sattuisi jotain,mies auttaisi heti ja hoitaisi.Jos kakkoselle sattuisi jotain,hän ei voisi edes soittaa miehelle.Jos voisikin,mies sanoisi luultavasti ettei voi tulla kun on viikonloppu ja on perheensä kanssa.Sitten kakkonen kuvittelee olevansa kovinkin rakas miehelle .Rakkautta kai se pelkkä naintikin on jonkun mielestä.
Onko reaalimaailmaa uskotella itselleen kaiken olevan ok, kun miehen työmatkat lisääntyvät, iltamenot alkavat kestää kerta kerralta pidempään..? Kun perheen autosta löytyy naisten käsineet, ne on jääneet edellistalvena kyydissä olleelta miehen äidiltä... Kun mies ei vastaa kännykkään kuten aiemmin, se johtuu pitkäksi menneestä palaverista, jolloin ei voi vastata...
On merkillistä, miten hyvin täällä kakkosten illuusiomaailmat tunnutaan tuntevan - kun ei kuitenkaan itse olla kakkosia?
Merkillistä sekin, että tunnutaan tietävän pettävän miehen tunteet ja ajatukset, kun ei kirjoittaja kuitenkaan ole asianomainen... Jos kerran ne noin tiedetään, miten miehen pettämistä ei ole voitu ennaltaehkäistä..?
Se on toki ymmärrettävää, että on turvallisempaa ajatella kyseessä olevan vain pelkkää seksiä kuin että olisi oikeita tunteita pelissä...
Ja onhan se toki kakkosestakin helpompaa ajatella suhteessa olevan miehenkin puolelta jotain tunteita kuin että olisi vain se arjen pakopaikka ja ilmaiseksi antava kakkonen. Jos kakkossuhteessa olisi tarpeeksi isoja tunteita ja mies haluaisi todellakin kakkosen elämäänsä, niin hän eroaisi. Niin yksinkertaista se on.
Kakkosnainen voi olla varattu. Mies eroaisi jos kakkonen jättäisi miehensä. Mietipä sitä. Vaimo saa pitää miehensä vain juuri niin kauan kuin kakkosnainen sallii ;)
Kylläpä sinun tarvitsee kovasti pönkittää omaa itsetuntoasi ja kriittävyyttäsi pettävälle miehellesi, vaikka kaikesta päätellen tiedät itsekin miehesi valinneen kakkosen, koska sinä et riitä hänelle!
Anyhow; olettamuksesi eivät todellakaan mene noin, vaikka toivoisitkin menevän. Minä seurustelen ukkomiehen kanssa ja ihan tasan tarkkaan voin soittaa, ja soitan, hänelle silloin kun haluan tai tarvitsee. Esimerkiksi tuossa taannoin, kun poikani sairastui ja samaan aikaan piti olla sekä lääkärissä, että kuskaamassa toista lasta harrastuksiin ja kolmatta jonnekin... Mies tuli sadan kilometrin päästä illalla auttamaan. Tuo nyt vain yksi esimerkki.
Ja sitä ne vaimot pitävät rakkautena, kun mies ei heti eroa, vaan jää heidän luokseen. Niin, järjestelläkseen asiat kaikkien kannalta parhain päin, sitten kun ero lopulta tulee.
Asia on ihan päinvastoin kuin Kummallisiako kuvittelee. Mies viis veisaavaimon hyvinvoinnista, jatkuvasti pakenee kakkosensa luokse mutta tätähän ei vaimo tiedä vaan kuvittelee miehen olevan töissä, työmatkoilla, palavereissa tms. Kovasti esittää tarvitsevansa miestä ja valittaa oloaan mutta miestä ei vaan kiinnosta. Vaimo kuvittelee panon olevan rakkautta mutta miehelle se on vain velvollisuus, ikävä sellainen.
Aivan... Kuinka ollakaan, monesti täällä saa lukea petetyn vaimon toteamuksen "kyllä meillä vaan seksiä on, vaikka kakkonen muuta luuleekin"...
Seksiä, pano silloin tällöin siihen kuvitelmaan nojautuen, että mies pysyy tyytyväisenä sillä, onhan se "rakkauden teko"... Onko siis ihme, jos muutakin kuin lahnailua naiseltaan toivova mies lähtee hakemaan lääkettä erotiikka-vajeeseensa sellaisen naisen luota, jolle saa olla Mies ja Rakastaja - eikä pelkkä ikävä velvollisuus, jota täytettäessä katsotaan kelloradion numeroita ajatellen, että loppuis nyt jo....
Kyllä se vaimo tietää miehensä viettävän aikaa kakkosen kanssa, rakastavan kakkosta, mutta vaikenee, koska hänestä toista rakastava mies, joka ei eroa on kuitenkin parempi kuin se lopullinen ero.
Näin vähä joillekin riittää.
Onhan sillä vaimolla muutakin yhteistä kuin se 13 sekunnin seksihetki sen miehen kanssa? Onhan se jo enemmän kuin vähän jos on yhteiset muistot, lapset, velat ja kaverit. Ehkä yhteinen tilikin ja ehkä työ? Mikä on oikeasti rakkauden mittari? Eikös me tiedetä jo että nainen se on joka yhdistää seksin ja rakkauden ei mies.
No, meillä on seksiä, vaikka itse sitä en edes haluaisi pettävän mieheni kanssa. Hän vain on oppinut vuosien aikana, kuinka minut saa syttymään. Himothan ne on hiirelläkin...
Vielä hieman jatkoa tuohon edelliseen. Se todellakin on pelkkää seksiä, miehelleni ollut jo kauemmin kuin minulle. Himoa, paineitten purkamista tms. onhan se himokin jonkinlainen tunne. Mitään läheisyyden ja rakkauden tunnetta ei ole kummallakaan. Minä olen niin saamaton ja laiska, etten tässä vaiheessa edes viitsi hakea mitään uutta suhdetta. Ei vain tunnu siltä! Enkä sano, ettei koskaan tuntuisi, kun en ole mikään ennustaja. Voihan se olla, että minäkin vielä joskus koen sen rakkauden, läheisyyden ja kaiken jakamisen jonkun kanssa, mutta en nyt.
Kun olin ykkönen, olisin mieluummin ollut kakkonen. Nyt kun olen kakkonen, olisin mieluummin ykkönen. Melko varmaan menisi niin, että jos minusta nyt tulisi tässä suhteessa ykkönen, olisin mieluummin sittenkin kakkonen.
Niin. Uskottomuus on ajatusmalliltaan kuin lukko jota ei voi avata.
Naiset ovat joutuneet kuin ymyrään, jossa on nainen sinun edessä ja nainen sinun takana ja jonka rinki on suljettu. Kenenkään tilanne ei ole toistaan parempi, ellei arvosta vaimona olemisen asemaa toisten liitoissa.
Ja tämä kunnioitus muita naisia kohtaan vaimoina tulee riippumatta siitä, uskooko tämän olevan parempi kuin sinä itse. Kun arvot on terveitä kolahtaa kahleetkin lattiaan.
Aika monta ilmaista panoahan siinä ehtii saamaan, kun vakuuttelee rakkauttaan ja puhuu eroaikeistaan.
Mielummin hyväuskoinen ja luottava vaimo jota petetään kuin se kakkonen joka tietää itse olevansa mukana kolmiodraamassa. Voisin olla kakkonenkin joka uskoo olevansa ykkönen. Noissa rooleissa elää kuitenkin omien arvojensa mukaisesti itse rehellisenä ja on sitten helpompi katsoa itseään peilistä. Ei se joka uskoo tai luottaa tee väärin eihän vaikka sitä petettäisiinkin?
En ikinä halua olla se kakkonen. Olen nähnyt, miten paljon mielipahaa uskoton mieheni on aiheuttanut äidilleni, anopilleni ja ennen kaikkea minulle ja lapsellemme. Kun olen yrittänyt kestää, että kaikki rakkaani kestäisivät. Ja että mieheni kestäisi. Jos kakkonen vaatii miestäni väkisin eroamaan, romahtaa mieheni. Olen niin monen onnen vartija. Väsyttää.
Eiköhän se ole miehesi, joka on vastuussa, ei kakkonen?!
Häh? Eikö sun miehesi osaa käyttää omia aivojaan ihan itse? Sä olet pelkästään sun oman ja lastesi onnen vartija. Sulla ei ole mitään velvollisuutta selitellä ympäriinsä sun pettävän miehesi tekoja. Ei ne siitä muuksi muutu. Ja kukaan ei toista ihmistä pysty väkisin viemään. Jos pystyy, niin eikö miehesi sitten olisi syytä laittaa holhouksen alle ihan virallisesti? Aivan syyntakeeton ukko? Ei ihme, että väsyttää. Nautit sä kuitenkin siitä, että sulla on valta käsissäsi miehesi suhteen?
Mä kyllä jättäisin tuollaisen miehen suosiolla kakkoselle. Romahti tai ei. Mistä noita aivottomia, jalkovälillään ajattelevia miehiä sikiää, miehiä, joita vaimot vielä puolustaa oman terveytensä kustannuksella?