Kertokaas,miten te muut työttömät, ja varsinkin pitkäaistyöttömät jaksatte elää päivästä toiseen tietäen, ettei mitään töitä löydy. Itsellä ainakin vakava masennut, ei tahdo optimistinen olla. Avopuolison takia, en saa senttiäkään työmarkkinatukea. Sitten ihmetellään itsemurhia. Kaiken lisäksi pitkäaikaistyötön on yleensä jo syrjäytynyt elämästä. Ainakin minä olen jo syrjäytynyt. Vuosi sitten oli jotain kuntoutuskurssia. Ainut pelastus taitaa olla ystävät ja perhe, mutta mitä jos niitäkään ei kaikilla ole?? Ei kannata täällä turhista narista!
Pitkäaikaistyötön
deep purple
16623
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Olikos se niin, että ensi vuoden alusta kumppanin tulot eivät enää vaikuttaisi työmarkkinatukeen? Hyvä kuitenkin, jos sinulla on työssäkäyvä kumppani. Harmillista vaan joutua pyytämään joka euro häneltä.
En jaksaisi elää, jos uskoisin, etten koskaan enää työllisty. Olen kyllä varma, että jotain vielä löytyy. Osa-aikaista työtä tai sitten alan kirjailijaksi. Hoh hoijaa, tiedän, että se on monen muunkin unelma. Mutta älä sinä menetä toivoasi. Yritä ajatella, mitä työtä haluaisit tehdä. Näe itsesi mielessäsi siinä roolissa. Henkisesti valmistaudu siihen, että pian olet töissä ja nautit siellä olemisesta.
Hirressäkin on ne 5 ensimmäistä päivää pahinta, sitten kaula venyy ja jalat yltää maahan.
mä pelaan tietokonetta.kirjoittelen ja nautin elokuvista. sairas olet jos et nauti vapaana olosta.käyn trendikkäissä kuntosaleissa,harrastan seksiä halukkaan työssäkäyvän naiseni kaa.
mun ei kertakaikkiaan tee mieli tehdä pienellä palkalla töitä ja menettää vapaa aikaa....
ehkä mun koti on niin kiva että viihdyn,ehkä olen niin älykäs että keksin aina mieluista suunniteltavaa..
jos työ on nii tärkee sulle,sut on luotu alistuvaksi orjaksi jonka on pakko saada palvella muita muiden kehittämissä töissä..... onneksi mulla ei ole noita alistumishaluja...
Mielestäni pahinta ei ole työttömänä oleminen vaan se, että kun hakee töihin tai koulutukseen saa joko kielteisen vastauksen tai ei vastausta ollenkaan. Jatkuva torjuminen stressaa, varsinkin kun haluaisi tuntea olevansa tarpeellinen ja pidetty. Perheellisellä tämä ei ole ongelma mutta yksinäisellä on
Kyllä myös perheellistä työtöntä jatkuva torjutuksi tuleminen stressaa. Lisäksi päivät ovat yksinäisiä, kun muu perhe on työssä ja koulussa.
Voithan aina ottaa bissee.
Ajeteelkpa tosiasiat kaikki kohdalenne jos kortistossa on.
Porukkaa ylitarpeen kukatyönantaja otaa pitäaikaistyöttömän
Töihin ammattitaito vanhentunut pitää olla aina töissä.
Työnantajat selvittää taustat ei mitään mahdollisuutta.
Nykytilanteessa koulutejja hakee duunarintöitä.
pitkäaikaistyöttömät monet lopunelämäänsä.
Kävelee.
Nimimerkkisi kertoo vastauksen. Musiikilla.
http://www.youtube.com/watch?v=cByP999tEXU
Mikäpä sen parempaa kuin ettei tarvi mihinkään lähteä, voi hommailla ihan mitä haluaa, lukea, valokuvata, järjestellä niitä valokuvia, siis oikeita ,ei mitään koneella olevia,leikkiä kissan kanssa,sorvailla jotain puusta/metallista, tai hitsailla itselle/kavereille, maalata öljyväreillä, ja kesällä puutarhassa menee kaikki aika, mitä nyt huvimajassa tulee grillailtua/takassa ruokaa haudutettua, kissaa ulkoilutettua, nyt on omena sadon aika, piirakkaa, hilloa, ja vähän mehuakin, ym. ei käy aika pitkäksi. Olen jo 3v. nauttinut tästä omavalintaisesta ihanuudesta, en vaihtaisi pois.
Se on kiinni siitä miten tilanteensa tulkitsee. Jos päätät että on paskaa olla työtön, niin sitten se varmasti onkin. Toisaalta jos päätät nauttia joka päivästäsi, tulipa torjunta työhaastattelusta tai et löydä edes mitään haettavaa, niin varmasti tapahtuu.
Omia ajatuksiaan voi helposti treenata, alat tietoisesti miettimään mitä puhut itsellesi. Soimaatko, säälitkö, haukutko, vihaatko itseäsi? Vai kannustatko, tsemppaatko, ja oletko hyvä itsellesi? Jos hoet itsellsei jatkuvasti, että työtä ei löydy, niin ei sitä varmasti löydykään, toisaalta voit kehitellä itsellesi omia voimalauseita, käydä kirjastossa lainaamassa positiivisen psykologian/ajatusmallin opettavia kirjoja, kehittää itseäsi ja asennettasi positiivisempaan suuntaan. Muutos lähtee sisältä ulos, ei se tule ulkoa sisälle. Sinulla on omissa käsissäsi valta valita miten reagoit tilanteeseesi, lannistutko vai otatko sen mahdollisuutena oppia?
Tsemppiä!
Itke vähän.
kato Tero ! Joko takamus kestää?
Minä teen vaikka biisejä:
https://www.youtube.com/watch?v=IPmOH_XuFWI&feature=g-upl
Voin kertoa ettei se ole palkansaajilla sen helpompaa se elämä koko palkka menee laskuihin ja elämiseen :D itse olen pitkäaikaistyötön ja hyvin pärjään kaikilla tuilla eikä hävetä yhtään sen otan mikä mulle kuuluu jos ei kerran ole töitä tarjota..ja mistä niitä on kun koko ajan laitetaan isoistakin firmoista porukkaa pois kyllä tänne mahtuu lisää työttömiä kohtahan meitä on enemmän kuin töissä käyviä jotka tressaantuneita lähtevät joka aamu töihin ja tulevat illan pimetessä sohvalle makaamaan kun eivät muuta jaksa enää tehdä :D
TYP:n ja kuntouttavantyötoiminnan avulla jaksaa elää.Suosittelen lämpimästi TYP:n
asiakkuutta,siellä moniosaajien palveluverkosto on sinun tukenasi.
tässä suomi24.fi on tuo työpaikkakiusaamis osasto erikseenkin, joten voi mennä sinne harjoittelemaan