KUNTA"UUDISTUS" PÄHKINÄNKUORESSA.

Kokoomus toimii eu-ohjeistuksen mukaan. Kunnille on sysätty tolkuttomasti velvoitteita, joita ne tietenkään eivät voi täyttää. Pakkoliitoksista ei puhuta, vaan näillä kiristämistoimilla niistä pyritään tekemään "vapaaehtoisia." Kuntien pakkoliitostoiminnalla on kokoomuksella ja demareilla yhteinen NAURETTAVA INTRESSI!
Mikä se onkan ollut ja on? No tietysti Kepun kaataminen: Eikös vain?
Se onnistui oikein hyvin. Nyt vaan kansa tuppuroi ja hangoittelee vastaan. Perussuomalaiset jyräävät teitin.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Perussuomalaiset kiittävät suomen kansaa jo etukäteen!Kyllä kansa muistaa vaikka hallitus jälleen turvautuu luulemaansa/toivomaansa kansan muistamattomuuteen!

Äänestä

Kepu on suuri vallankäyttäjä pienissä kunnissa ja se kokoomusta ja demareita on närästänyt. Nuo kepun kaatohankket menivät kiville edeltä ennakoimalta taholta. Kansa on erimieltä kieroista pakkotoimista ja suurkansallisten yhtiöiden rahastusautomaateista, joihin yksityistäminen ja 2kilpailu on johtanut". Kunnat joutuvat ottamaan halvimman tarjoja.eli veroparatiisi ryöstäjän palveluntuottajaksi, koska se sillä hetkeelä on halvin. Kunta orjuutetaan veroparatiisituottajan toimintaan. Tietysti veroparatiisipakoilijat tuottavat palvelut halvemmalla, koska niillä on mahdollisuus tehdä alkuun tappiollista toimintaa ja sitten tuhota kaikki ja monopoliaseman saatuaan määrätä jättihinnat ja taas kunnat eivät voi mitään.
Tätä on kokoomukse rakkaus.

Äänestä

sehän se naurattakin nyt, että demarit vetivät kokoomukselta maton alta. Taisi tulla pakkorako, kun kansalaisten mielipiteitä pelätään aidosti. Perussuomalaiset eivät ole pelottava asia, VAAN TODELLINEN PELKO ON SE, ETTÄ KANSALAISET SAAVAT MIELIPITEENSÄ JULKI.
Voi voi.

Äänestä

Hallitus on paniikissa. Kuntavaalit ovat kuntavaalit, mutta hallituspuolueet istuvat nyt sekopäisesti niin monilla palleila, että ei tuommoista kansalaisista usko enää erkin velikään. Venäjäkortillakin viuhautellaan. Ei kantsis kokoomuksenkaan isotella liikaa. Tosiasia on, että meillä on naapurimaitakin. Ei saksa ole maailmannapa. Maailmannapa on aivan toisaalla ja se poliitkkojemme pitäisi tajuta.

Äänestä

kansa puhuu ja hallituksella on löysät pöksyissä. kaikkia keinoja käytetään ja venäjällä pelotteluhan on vanha konsti. kyllä pelätä pitääkin, mutta rahamaailmaa ei. ei siis kokoomusta.vastustetaan joka iikka, vaikka kokoomus ei siitä tykkääkkään. mokomakin työväenpuolue.

Äänestä

voi taivas noita typeriä vaalikoneita. ovat kyllä yhtä typeriä, kuin junggerin tekele eduskuntavaalien edellä. kansan älyn aliarvioiminen kostautuu vaaleissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jytky tulee taas. kirjoitti:

Kokoomus toimii eu-ohjeistuksen mukaan. Kunnille on sysätty tolkuttomasti velvoitteita, joita ne tietenkään eivät voi täyttää. Pakkoliitoksista ei puhuta, vaan näillä kiristämistoimilla niistä pyritään tekemään "vapaaehtoisia." Kuntien pakkoliitostoiminnalla on kokoomuksella ja demareilla yhteinen NAURETTAVA INTRESSI!
Mikä se onkan ollut ja on? No tietysti Kepun kaataminen: Eikös vain?
Se onnistui oikein hyvin. Nyt vaan kansa tuppuroi ja hangoittelee vastaan. Perussuomalaiset jyräävät teitin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu