Elikkäs olis seuraavanlainen ongelma..
n.6kk sitten erosimme lähes 7 vuotta kestäneestä suhteesta. Suhteen aikana tuli itse hölmöltyä jonkin verran, mutta päästiin asioista yli ja varsinkin viimeiset pari vuotta oli yhteistä unelmaa..
Nyt ei kuitenkaan hetkeäkään mene, ettei tuo entinen kulta olisi mielessä.. Erosimme sovussa ja olemme ystäviä, näämme toisiamme vähintään muutaman kerran viikossa ja lähes päivittäin ollaan yhteydessä. Ero oli "yhteinen päätös", hän siis pääti lopettaa..
Eron jälkeen hän sanoi muutaman mieleenpainuvan kommentin, niistä seuraava pyörii päässä hyvin usein: Suhteen aikana ei ollut oma itsensä ja on löytänyt itsensä vasta nyt.
Hän ilmeisesti tietää että edelleen tunteet ovat vahvoja häntä kohtaan, mutta eihän se mitään muuta? Olemme mm. nukkuneet useita öitä vierekkäin, käyneet elokuvissa, syömässä yms kahden kesken, muttei mitään siis ole eron jälkeen tapahtunut. Edes suudelmaa.
Miten tästä tilanteesta pääsee eroon, koska itse olen aivan rikki, eikä keskyttiminen oikeen mihinkään toimi? Pitääkö laittaa välit poikki vai mikä ratkaisuksi?
Pahoitteluni tekstin mahdollisesta sekavuudesta ja kieliopillisista virheistä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.