karpalo

Haluaisin pätevän opastuksen arkimeikin tekoon, mutta mistä? Kokemuksia Helsingin kosmetologeista? Muistan kuulleeni joskus jostain helsinkiläisestä kosmetologiliikkeestä, jossa tehdään meikki asiakkaan toivomusten mukaan ja annetaan perinpohjainen opastus. Koko lysti maksoi muistaakseni n. 50 euroa, mutta summalla sai lopuksi mukaansa omalle ihotyypille sopivia tuotteita. Mikäköhän liike mahdollisesti olisi kyseessä?
41452
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

stockan beauty osastolla ainakin tehdään ja maksaa n.40e..

Äänestä
  • kokeileppas vaikka sellasta paikkaa kun make-up store tai joku vastaava. on siinä wtc:n juuressa..

    Äänestä

Tampereen kauneushoitolassa oli 45 min henkilökohtainen meikkausopastus (lehden mainoksessa oli mainittuna mitä opastukseen olisi pitänyt sisältyä).

Ostin siskolleni syntymäpäivälahjaksi opastuksen ja samalla itselleni. Maksu otettiin molemmilta etukäteen ja siskoni halusi, että minulle opastetaan ensin...

Lähes 30 min minulle laitetiin silmiin meikkiä ja pyyhittiin pois... silmäluomet tietenkin turposivat ja lopulta silmät näyttivät pieniltä sian silmiltä. Varjostuskin oli 1/3 luomen keskellä jotta "silmä näyttäisi avautuvan". En juurikaan oppinut mitään uutta tuosta silmien hankaamisesta.

Siskoni vuoron tullessa siskolleni huitaistiin meikki naamalle alle 10 minuutissa.

Seuraava asiakas oli jo saapunut hoidettavaksi melkein heti kun meidän myöhässä alkanut henkilökohtainen meikkausopastuskin. Meille ei edes oltu varattu kahden meikkausopastuksen maksua vastaavaa opastusaikaa, vaan meille oli varattu vain 45 min - "yksi opastus kahden hinnalla".

Maksoimme 1,5 h meikkausopastuksesta, mutta aikakin kutistui aikatauluviiveen vuoksi alle 40 minuuttiin. Tuollainen Palvelu oli törkeää, mutta en viitsinyt alata riitelemään maksusta, koska tiedän ettei siskoni olisi siitä pitänyt.

Meille luvattiin lähettää myöhemmin ohjeita kotiin, joten ajattelin niiden ohjeiden sitten kompensoivan huonoa ja liian lyhyttä opastusta. Vuosia on kulunut eikä ohjeita ole vieläkään tullut ja tuskin oli edes aikomuskaan lähettää.

Hämeen kosmetologikoulusta olen ostanut Joe Blascon meikkivoiteita ja muitakin meikkejä, sekä saanut aina hyvän opastuksen kyseisen meikin käyttöön - samaan hintaan.

Äänestä
  • tampereen studio feel it antaa nettisivujen perusteella meikkiopastusta joka yksilölle tai ryhmälle. ja ne käyttää siellä kuulemma young blood mineraalimeikkisarjaa joka on aika kovassa huudossa maailmalla:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kosmetologi? kirjoitti:

Haluaisin pätevän opastuksen arkimeikin tekoon, mutta mistä? Kokemuksia Helsingin kosmetologeista? Muistan kuulleeni joskus jostain helsinkiläisestä kosmetologiliikkeestä, jossa tehdään meikki asiakkaan toivomusten mukaan ja annetaan perinpohjainen opastus. Koko lysti maksoi muistaakseni n. 50 euroa, mutta summalla sai lopuksi mukaansa omalle ihotyypille sopivia tuotteita. Mikäköhän liike mahdollisesti olisi kyseessä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu