Raakkunaa on harmittanut kovasti viime vuosina arvokkaiden Mitalien, palkintojen ja arvonimityksien pilaaminen, kun palkintoja ollaan myönnetty aivan käsittämättömillä perusteilla eräille. Voidaan ottaa useitakin esimerkkejä joilla on suorastaan pilattu ihmiskunnan arvokkaimmat kunnianosoitukset, puhutaan sitten vaikka lukemattomista Professorin arvonimityksistä täällä suomessa, tai Johan Backmannin Dosentin arvosta, tai Jyrki Kataiselle myönnetystä korkeasta taloudenhoidon kultaisesta kunniamitallista. Tai ent. Presidentti Tarja Halosen pilaamasta kaikkein korkeimmasta kultaisen leijonan ansiomitalista, jonka hän myönsi omalle aviomiehelleen, ja Venäjän rautateiden suunnitteluinsinöörille. Niin nyt on kuuluisa Nobelin rauhanpalkinto menettänyt arvonsa, kun se on myönnetty EU komissiolle. Niin mikä olikaan Nobelin rauhanpalkinnon antamisen peruste, muuta kuin että Euroopassa ei ole ollut sotaa sitten II Maailmansodan, niinkö. Mielestäni EU ei ole työskennellyt millään tavoin rauhan eteen maailmassa, eikä ole toimintansa aikana kyennyt vaikuttamaan vähääkään konflikti tilanteiden purkamiseen vaikkapa Jugoslavian sisällisodassa, kun muslimeja alettiin tappamaan Kroatiassa. Ja EU ei ole kyennyt vaikuttamaan millään tavoin Syyrian tilanteen rauhoittamiseen. Ja Nobelin rauhanpalkinnon myöntämisen perusteena mainitaan plussana myös sitä että EU on kyennyt yhdistämään poliittisesti hajanaisen 27 eri valtiota keskushallintonsa alaisuuteen yhtenäiseksi liitoksi. Niin onkohan vaan, sillä Euroopassa on tällä hetkellä suurin talouskriisi sitten Maailmansodan. Ja ei ole kyetty 13 vuoden aikana luomaan edes yhtenäistä EU:n valtioiden Perustuslakia. Ja koko yhtenäinen EU keskushallinto rakennelma on hajoamisen partaalla kaiken aikaa.
Tsekkien uusi Presidentti tuntuu olevan hyvin valittu valtiomies, kun sanoo virallisesti ääneen sen mitä moni ajattelee.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288507246897.html
Tuo Norjan Nobel komitea koostuu 3 virkanaisesta, ja 2 tavallisesta virkamiehestä, jotka laativat valmistelulistan kaikista ehdokkaista, ja päättävät myös itse palkinnon saajan.
Tsekkien uusi Presidentti tuntuu olevan hyvin valittu valtiomies, kun sanoo virallisesti ääneen sen mitä moni ajattelee.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288507246897.html
Tuo Norjan Nobel komitea koostuu 3 virkanaisesta, ja 2 tavallisesta virkamiehestä, jotka laativat valmistelulistan kaikista ehdokkaista, ja päättävät myös itse palkinnon saajan.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Norjassa on syntynyt aivan uusi EU:n vastainen liike, tämän Nobelin rauhanpalkinnon myöntämisen takia.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288507291592.html
Eihän se niin pidä olla että Nobelin rauhanpalkinnon myöntäminen synnyttää riitaa, ja jakaa ihmisiä kahteen erilaiseen leiriin, joista toiset ovat varmaankin ainoastaan laumasieluja jotka hyväksyy kaiken, ja toiset ovat ajattelevia ja vaativat oikeita perusteita myönnetylle arvokaalle Nobelin rauhanpalkinnolle.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288507085692.html
"Tuo Norjan Nobel komitea koostuu 3 virkanaisesta, ja 2 tavallisesta virkamiehestä, jotka laativat valmistelulistan kaikista ehdokkaista, ja päättävät myös itse palkinnon saajan."
No ei ne sitä ihan itse päätä. Sinne pitää palkinnon saajaa ensin ehdottaa. Saddam Husseinia ehdotettiin Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi joka vuosi kun se oli vielä elossa.
Edelleen, Nobel-palkinnon saajaa ehdotetaan ja lautakunta tekee ehdotuksien mukaan oman listansa josta sitten päätetään palkinnon lopullinen saaja.
Katso vaikka Nobel-säätiön ja palkintokomitean omilta sivuilta.
http://www.nobelprize.org/nobel_prizes/nomination/
"Each year the respective Nobel Committees send individual invitations to thousands of members of academies, university professors, scientists from numerous countries, previous Nobel Laureates, members of parliamentary assemblies and others, asking them to submit candidates for the Nobel Prizes for the coming year. These nominators are chosen in such a way that as many countries and universities as possible are represented over time."
Nobelin rauhanpalkinnon nimeämisperusteet löytyvät täältä
http://www.nobelprize.org/nobel_prizes/peace/nomination/
Minä en väitä että olet väärässä, komitea päättää palkittavan viime kädessä, mutta komiteasta lähtee kyselyjä eri instituutioihin kuka voisi olla ehdokkaana palkinnon saajaksi.
Kumpi on parempi tietolähde, wikipedia vai Nobel-komitean virallinen kotisivu?
Enhän minä väittänytkään ettei komitea päätöstä tekisi, minä vain tarkensin väitettäsi että ehdotuksia tulee komitean ulkopuolelta.
Tässä on Nobel-komitean kotisivujen teksti, ketkä voivat ehdottaa rauhanpalkintoa Nobel-komitealle
The right to submit proposals for the Nobel Peace Prize shall, by statute, be enjoyed by:
1. Members of national assemblies and governments of states;
2. Members of international courts;
3. University rectors; professors of social sciences, history, philosophy, law and theology; directors of peace research institutes and foreign policy institutes;
4. Persons who have been awarded the Nobel Peace Prize;
5. Board members of organizations who have been awarded the Nobel Peace Prize;
6. Active and former members of the Norwegian Nobel Committee; (proposals by members of the Committee to be submitted no later than at the first meeting of the Committee after February 1) and
7. Former advisers appointed by the Norwegian Nobel Institute.
http://www.nobelprize.org/nobel_prizes/peace/nomination/
Tahdon tuoda esille tietoni sen suhteen millä perusteella Norjan Sosdem puolueen 3 virkanaista, ja 2 tavallista Sosdem virkamiestä on päättänyt antaa Nobelin rauhanpalkinnon EU komissiolle, he nimittäin ovat päättäneet etukäteen luovuttaa maailman arvokkaimman Nobelin palkinnon luodakseen rauhaa tuohon erittäin vakavaan konflikti tilanteeseen Euroopassa. Joop. Se on vähän niinkuin kukkahattu tädit ajattelee lasten päiväkodissa.
Ent. Presidentti Tarja Halosen aikana myönnettiin Virosta karkoitetulle Johan Backmannille Dosentin arvonimitys. Niin voidaan ihmetellä tänään sen valehtelevan sikaniskan aiheuttamaa valtiollista konfliktia Venäjällä.
Hallinto - Dosentin arvo
Tieteellinen pätevyys
Yliopistolain (558/2009) 89 §:n mukaan dosentin arvo voidaan hakemuksesta myöntää henkilölle, jolla on perusteelliset tiedot omalta alaltaan, julkaisuilla tai muulla tavoin osoitettu kyky itsenäiseen tieteelliseen tutkimustyöhön sekä hyvä opetustaito.
Hallintojohtosäännön 84 §:n mukaan kansleri myöntää dosentin arvon tiedekuntaneuvoston esityksestä.
Humanistisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto on 29.9.1998 täsmentänyt pätevyysvaatimuksia asetuksen pohjalta seuraavasti: ”Dosentilta vaaditaan sellainen haettavan dosentuurin alaan kuuluva tieteellinen tuotanto, joka vastaa tieteelliseltä merkitykseltään vähintään kahta hyvää väitöskirjaa.”
Tieteellisestä pätevyydestä on hankittava lausunto vähintään kahdelta asiantuntijalta, jollei sitä erityisestä syystä pidetä tarpeettomana.
Opetustaitovaatimukset
Dosentilta vaaditaan hyvä opetustaito (YoL558/2009, 89 §). Sitä arvosteltaessa otetaan huomioon pedagoginen koulutus, opetustyössä hankittu käytännön kokemus, taito tuottaa oppimateriaalia, muut opetustoimessa saavutetut ansiot ja opetusnäyttein osoitettu opetuskyky. Dosentuurin hakijan on pääsääntöisesti annettava julkinen opetusnäyte, ellei sitä erityisestä syystä pidetä tarpeettomana.
Kielitaitovaatimukset
Dosentilta vaaditaan (kanslerin ohjeistus 164/07/2010, 18.2.2010) sama kielitaito kuin yliopiston opetus- ja tutkimusvirkoihin eli riittävä suomen kielen taito ja kyky ymmärtää ruotsin kieltä (äidinkieleltään suomenkieliset) tai riittävä ruotsin kielen taito ja suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito (äidinkieleltään ruotsinkieliset).
Ulkomaalaiselle sekä Suomen kansalaiselle, joka ei ole syntyperäinen, voidaan myöntää dosentin arvo, vaikka hän ei ole osoittanut suomen ja ruotsin kielen taitoa.
Dosentin arvon vaikutukset
"Dosentin arvo on osoitus siitä, että sen saaneella henkilöllä on Helsingin yliopistossa toteutetun arvioinnin mukaan kyseisellä alalla tietyn tasoinen tieteellinen pätevyys ja kyky itsenäiseen tieteelliseen työskentelyyn. Yliopistossa työskentelevät ja akateemista uraa suunnittelevat henkilöt hakevat dosentin arvoa tyypillisesti opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin toisen portaan eli post doc -vaiheen loppupuolella tai kolmannella portaalla. Arvo huomioidaan yhtenä tekijänä arvioitaessa henkillön tehtävän sijoitumista palkkausjärjestelmässä. Dosentin arvo ei muodosta työsuhdetta yliopistoon, eikä dosentilla ole pelkän arvon perusteella oikeutta opettaa yliopistossa tai saada mitään henkilöstölle kuuluvia etuja.... Dosentin arvo on pysyvä, eikä siitä siis tarvitse luopua, toisin kuin aiemmin, ylimmän eläkeikän saavuttamisen yhteydessä. Se myös säilyy henkilöllä, joka tulee valituksi professoriksi dosentin arvon saamisen jälkeen. Professorin ei kuitenkaan ole tarkoituksenmukaista hakea dosentin arvoa omasta yliopistosta." (Rehtorin päätös 214/2010.)
Dosenttisopimus ja eläkkeellä olevan professorin kanssa tehtävä sopimus. (Rehtorin päätös 214/2010)
Työskentely eroamisiän saavuttamisen ja eläkkeelle jäämisen jälkeen. (Rehtorin päätös 213/2010)
Dosentti- ja professorisopimuslomakkeet saatavissa Almassa henkilöstöasioiden lomakkeissa.
Dosentin arvon englanninkieliseksi käännökseksi suositellaan muotoa "title of docent".
Helsingin yliopiston johtosäännön (8.10.2009) 84 §:n mukaan dosentti voi osallistua edustamansa oppiaineen opetuksen antamiseen, opiskelijoiden ohjaukseen ja opinnäytteiden tarkastamiseen sekä muuhun yliopistolliseen toimintaan kulloinkin erikseen sovittavalla tavalla. (Asiasta sovitaan laitoksen johtajan kanssa.)
Lisätietoa
Hakemusten jättäminen, kielitaidon osoittaminen ja muut käytännön asiat
[email protected]
suunnittelija
puh. 191 22351
hallintosihteeri
puh. 191 21610
Jyrki Katainen sai arvostetun kultaisen talouspalkinnon viime kesäkuussa 2012.
http://static.iltalehti.fi/talous/katainen01_130612STL_ta.jpg
Voitteko kuvitella että ent. Presidentti Tarja Halonen on palkittu näin mittavalla kunniamerkkien määrällä. Niin sanoisin että ymmärretään kyllä hyvinkin jos joku aidosti ansioitunut henkilö haluaa kieltäytyä ansionimityksistä tai arvomerkeistä nykyisin.
Kunnia- ja ansiomerkit
SVR:n suurristi ketjuineen on kaikkein korkein suomalainen kunniamerkki. Valkoisen Ruusun ritarikunta, suurristi ketjuineen, 2000
Suomen Leijonan ritarikunta, suurristi, 2000
Vapaudenristin ritarikunta, suurristi, 2000
Pyhän Olavin ritarikunta, Norjan arvokkain ansiomerkki, 2000
Serafiimiritarikunta, Ruotsin arvokkain ansiomerkki, 2000
Marianmaan ristin ritarikunta, Viron arvokkain ansiomerkki ulkomaalaisille, 2000
Elefanttiritarikunta, Tanskan arvokkain ansiomerkki, 2001
Valkoisen kotkan ritarikunta, Puolan arvokkain ansiomerkki ulkomaalaisille, 2001
Ranskan kunnialegioonan suurristi, Ranskan arvostetuin ansioritarikunta, 2005
Romanian tähden ritarikunta, Romanian arvokkain ansiomerkki ulkomaalaisille, 2006
Kuningas Tomislavin ritarikunta, Kroatian arvokkain ansiomerkki ulkomaalaisille, 2009
[muokkaa] Kunniatohtorin arvonimet
Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta, 2000
Helsingin kauppakorkeakoulu, 2001
Kiinan metsäakatemia, Peking, 2002
Budapestin yliopisto, Unkari, 2002
Kentin yliopisto, Iso-Britannia, 2002
Ewhan yliopisto, Etelä-Korea, 2002
Turun yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta, 2003
Finlandia University, Yhdysvallat, 2003
Tarton yliopisto, Viro, 2004
Bluefieldsin yliopisto, Nicaragua, 2004
Jerevanin valtionyliopisto, Armenia, 2005
Minnesota Duluthin yliopisto, Yhdysvallat, 2008
Teknillinen korkeakoulu, 2008
Teatterikorkeakoulu, 2009
Uumajan yliopisto, 2009
Kazanin yliopisto, Tatarstan, Venäjä, 2010
Helsingin yliopiston filosofinen tiedekunta, 2010[118]
- Tosi hienoa, tosi hienoa! Nyt on kaikenväriset mitalit, presidentti Halonen ilakoi.
Kiitos sinulle hallava_hevonen kirjoituksistasi.
Voidaan todellakin kysyä,Onko esim Tarja Halonen mitalliensa arvoinen?
Presidentin virkaan kuuluu ''luontaisetuina'' suomalaisten ritarikuntien korkeimmat kunniamerkit ja valtion päämiehelle/naiselle on tapana myöntää korkeita kunniamerkkejä, arvonimiä, yms valtiovierailujen yhteydessä ja muutenkin diplomaattisista syistä ''suhteiden lujittamiseksi''. Saavathan kaikki pääministeritkin SVR:n suurristin (paitsi Jäätteenmäki).
Läskiper'se Ahnesaari sai aikoinaan Nobelin pelkästä säälistä.
Todellakin ent. Presidenttimme Ahtisaari oli aikoinaan kovastikkin yrittämässä estää Kroatialaisten murhaamista Jugoslaviassa, mutta kykenikö hän todella estämään tuon Bosnian sodan kehittymisen, niin ei todellakaan. Niin tosiaankin voidaan kysyä että mikä oli Ahtisaarelle myönnetyn Rauhan Nobelin perustelu. Sillä eihän ihmistä tule palkita kovastakaan yrittämisestä tuollaisella arvokkaalla palkinnolla, jos ei kerran onnistu pyrkimyksessään.
Suomellahan alkaa olla jo aika paljon näitä Nobeleita kansakunnan kokoon suhteutettuna. Monentenakohan ollaan? Mitä näihin geneerisiin palkintoihin noin yleensä tulee niin kai se menee niin, että aluksi niillä on jokin selkeä funktio tai palkitsemistehtävä. Sitten jonain vuonna joudutaan jo funtsimaan, että kenellehän se voitaisiin antaa. Sen jälkeen käytännössä joka vuosi funtsitaan kenelle se annetaan - annon kohde ei ole mitenkään itsestään selvä. En väitä että kaikilla palkinnoilla se on ollut sitä alunperinkään. Ihan toista luokkaa ovat sitten palkinnot jotka jaetaan sen jälkeen kun on ensin otettu matsi (tasaisella). Enkä tarkoita sotaa vaan esim. mäkihyppyä, johon tosin liittyy tyylipisteet, mutta niistä blogin toisessa jaksossa.
Kigkbk ohohojho ohosuiko.