narsismi

Opetelkaa narsismista! Lukekaa kirjoja jotka on kyseisen narsismi otsakkeen alla. Tunnistakaa narsismi ja opetelkaa väistämään.
4203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Luen kirjaa parhaillaan.

Äänestä

olin lukemisen jälkeen yhteydessä Janne Viljamaahan ja vastaustakin sain, ehkä yhteistyömme voisi tuottaa hedelmää, näin toivon. Henkinen väkialta liittyy niin vahvasti juuri narsismiin ja persoonallisuus häiriöihin. Omalta osaltamme me uhrin asemassa olleet voimme vaikuttaa tiedon lisäämiseen, eli yhteistyötä ammattilaisten kanssa, siihen toivon mahdollisuuksia enemän.

Äänestä

Tuotanoinniin, minä kans olen perehtynyt narsismiin ja tajusin, että sitä vaivaa kantaa 100 prossaa ihmisistä. Voi jeeku kun tuo ei tee NIINKUIN MINÄ HALUAN syndrooma. Mutta minkäs teet joko kärsii narsismistaan tai sitten joko alistuu tai alistaa jotakuta muuta. Kuin vain? Silti piiri pieni pyörii yhä vaan. Ja aina löytyy uusi kalifi joka haluaa nostaa itsensä ylitse muiden erinomaisuudessaan jos edelliset vaimenee. Plop plop plop.

Se on jokin luonnonlaki oltava, että nöyryyttä ei joko huomata tai sitä käytetään hyväkseen ylikävellen. Vähintäänkin jos on reipas, niin reippaalle pistetään aina lisää tehtävää, siks kannattaa vain olla keskinkertainen niitä juoksutetaan huomattavasti vähemmän. Robotteja kun kuitenkaan emme ole.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uhrin asemassa ollut kirjoitti:

Opetelkaa narsismista! Lukekaa kirjoja jotka on kyseisen narsismi otsakkeen alla. Tunnistakaa narsismi ja opetelkaa väistämään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu