Vinkkejä etäsuhteen jatkamiseen

Niin rakastunut

Olen vuoden ollut suhteessa mieheen jonka kanssa välimatkaa 150 km.
Meillä molemmilla työ ja lapset omalla paikkakunnalla, tapailemme säännöllisesti noin 2-3 krt kuussa 2-3 päivää kerrallaan.

Olleen puhuttu tulevaisuudesta yhdessä, mutta yhtälö tuntuu haastavalta kun miehellä työ, oma talo, lapset ja sosiaalinen elämä omalla synnyinpaikkakunnalla.

Minulla taas täällä uusi työ, sosiaalinen elämä ja lapset joista molemmat koulussa, eikä irtiotto/muutto onnistuisi tuosta vain.Lapsien isä asuu nytkin hieman kauempana ja jos muuttaisimme, niin vielä kauempana.

Mies ei näe että pystyisi muuttamaan luokseni ja itse pystyisin muuttamaan vasta kun vanhemman koulu ohitse, siihen vielä reilu vuosi.Tällöinkin vaatisi itseltäni paljon muuttaa, olisiko se jopa itsekästä nuorimmaista kohtaan kun koulu ja asuinympäristö muuttuisi täysin, ehkä tapaamiset isän kanssakin olosuhteiden pakosta hieman harvenisi.
Ajatuksena muutto on mahdollinen ja reilu vuosi lyhyt aika, jos loppuelämä vietetään yhdessä mutta käytännössä asioiden toteuttaminen kuitenkin hankalaa etenkin kun pieneltä paikkakunnalta ei töitä ihan helposti saa.

Kertokaa te jotka olette vastaavassa tilanteessa, kuin saatte suhteen kestämään ja uskon yhteiseen tulevaisuuteen riittämään?Missä vaiheessa olette päättäneet tehdä isoja ratkaisuja, yhteenmuutto/ero?

Meillä on hyvä suhde, en halua elämääni ketään muuta tämän miehen tilalle mutta kieltämättä tämä etäisyys ja tulevaisuuden epävarmuus on asia joka syö tunnetasollakin suhdettamme.Ei uskalla antaa itsestään kaikkea, kun on tämä epävarmuus tulevasta.

Erosta on puhuttu, pelkästään tämän tilanteen vuoksi mutta kumpikaan ei ole halunnut sitä vaan ollaan eletty kuin odottaen että jokin ratkaisu löytyisi ihan itsestään mutta niinhän ei tule tapahtumaan vaan jommankumman on muutettava jossain vaiheessa.
On sydäntä raastavaa joutua edes miettimään luopuvansa toisesta vain siksi, että tilanne nyt tämä kun lapset vielä koululaisia tämä etäsuhde ei riitä loputtomasti.Jossain vaiheessa lentävät pesästä ja meillä olis vielä loppuelämä aikaa yhdessä, mutta siihen asti ei voi odottaa...siihen menee vuosia.

4

1555

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • roosa-75

      Tiedän että sinulla/ teillä ei ole helppoa koska itellääni samallainen ongelma. mies halua muutta luokseni koska asun maalla hän haluaa olla kaupingissa missä etäisyydet ovat lähellä jn jn. minä taas en halua " repiä" lapset pois tutusta ja turvallisesta ympäistöstä. Lapsinen isä asuu nyt lähellä ja se toimii hyvin. Vaikka sauu lähellä niin se ei kuitenkaan häirtse minua millään tavalla, hänellä oma elämä niinkuin minulla.. mutta se häirtsee nykyistä miestä että ex asuu niin lähellä. En itsekään tiedä mitä pitää tehdä, väliilä tekisi mieli luovuttaa koko suhteesta kun tietää että on vielä monta monta vuotta ennenkuin viimeinen lapsi lopettaa kuolun, siiheen menee vielä 5 vuotta.se on pitkä aika ennen kuin voin tehdä mitään muutosta siiheen yhteiselämään ja yhdessä elämiseen. Elämä om niin epäreilua. asutaan eri paikkakunnilla nykysen kanssa..

    • ihana ikävä

      Olen parisuhteessa jossa välimatkaa on noin 100 km. Itse en ole edes ajatellut muutosta tilanteeseen. Miestä sitoo työpaikka ja mua lähinnä lasten koulut ja kaverit. Lisäksi itselläni on täällä sukulaiset ja "turvaverkko" lähellä.
      Välimatka ei kuitenkaan ole mikään mahdoton ja aina tuntuu hyvältä nähdä mies usean päivän tauon jälkeen :)

      • 5+10

        Ihanan ikävän kanssa samanlainen tilanneasumisen ja välimatkan suhteen. Hienoa että näette muutaman päivän välein. Siinä eroaa meidän suhde. Mies ei halua nähdä kuin parin viikon välein tai harvemminkin, aina löytyy joku syy miksi ei pääse luokseni. Epäilenkin että tapailee toista naista. Miksi roikottaa mninua silti, en tiedä. Omat tunteet alkaneet väljähtyä koska toista evvk tavata. On täällä ottajia minullakin, kaikista ehdotuksista tähän saakka visusti kieltäytynyt ja uskollinen.


      • hope not
        5+10 kirjoitti:

        Ihanan ikävän kanssa samanlainen tilanneasumisen ja välimatkan suhteen. Hienoa että näette muutaman päivän välein. Siinä eroaa meidän suhde. Mies ei halua nähdä kuin parin viikon välein tai harvemminkin, aina löytyy joku syy miksi ei pääse luokseni. Epäilenkin että tapailee toista naista. Miksi roikottaa mninua silti, en tiedä. Omat tunteet alkaneet väljähtyä koska toista evvk tavata. On täällä ottajia minullakin, kaikista ehdotuksista tähän saakka visusti kieltäytynyt ja uskollinen.

        5 10.... Ei kai miehesi vain ole V.... ?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      184
      5055
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      14
      1701
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1605
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      126
      1490
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1393
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      49
      1100
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1074
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      299
      957
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      191
      926
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      770
    Aihe