Muuten hyvässä suhteessamme on yksi suuri ongelma. Minä (nainen) en sopeudu ollenkaan mieheni kaveripiiriin. Illanvietoissa ja juhlissa tunnen aina itseni täysin ulkopuoliseksi, ja istun lähinnä hiljaa samalla, kun muu porukka juttelee iloisesti keskenään. Kyseessä on melko tiivis porukka, jolla on paljon yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja historiaa (joita en siis millään muotoa jaa)..luonnehtisin heitä sisäänpäinlämpiäviksi. Harvoin kukaan puhuu mitään suoraan mulle, kysyy multa kuulumisia tai ylipäätään osoittaa kiinnostusta tietää lisää minusta. Mun on tosi vaikeaa päästä mukaan siihen "menoon". Olenkin alkanut inhota kaikkia tilaisuuksia, joissa joutuisin vaikka istumaan iltaa tässä porukassa. Mulle tulee niissä vain huono ja surkea olo. Mainittakoon vielä, että en muuten ole mitenkään erityisen epäsosiaalinen, hieman hiljainen kyllä, mutta en yleisesti ottaen tosiaankaan inhoa vaikka nyt illanviettoja ja pystyn yleensä juttelemaan puolituttujen/tuntemattomienkin ihmisten kanssa small talkia ilman suurempia ongelmia.
Olen nyt alkanut pohtia sitä, kuinka suuri asia tämä on. Kärsin itse tästä jonkun verran, ja tietysti yksi ratkaisu on, että yksinkertaisesti lakkaan osallistumasta moisiin häppeninkeihin. Mutta miehelleni sekin olisi ikävää, kun oma kumppani jäisi pois kaikista hänen kavereiden tapaamisista ilman järkevää syytä. Ja totta kai tämä on ikävä asia myös miehelleni.
Voiko suhde olla onnellinen, jos ei voida viettää sosiaalista elämää siten, että molemmat siitä nauttivat? Jos ei ole yhteisiä kavereita? Mies tulee kyllä minun ystävieni kanssa toimeen, mutta mulla ei olekaan mitään isoa kaveripiiriä, joita tapaisin säännöllisesti eri yhteyksissä, vaan pikemminkin joitakin läheisiä ystäviä. Miten kokisitte itse sen, jos kumppaninne päättäisi jättäytyä ikään kuin pois sinun kaveripiiristäsi, ja niistä sosiaalisista ympyröistä, jotka ovat sinulle iso juttu elämässä? Ei kai parisuhde periaatteessa voi olla mikään irrallinen osa kaikesta muusta elämästä...blaah...onko muilla samanlaisia ongelmia?
Olen nyt alkanut pohtia sitä, kuinka suuri asia tämä on. Kärsin itse tästä jonkun verran, ja tietysti yksi ratkaisu on, että yksinkertaisesti lakkaan osallistumasta moisiin häppeninkeihin. Mutta miehelleni sekin olisi ikävää, kun oma kumppani jäisi pois kaikista hänen kavereiden tapaamisista ilman järkevää syytä. Ja totta kai tämä on ikävä asia myös miehelleni.
Voiko suhde olla onnellinen, jos ei voida viettää sosiaalista elämää siten, että molemmat siitä nauttivat? Jos ei ole yhteisiä kavereita? Mies tulee kyllä minun ystävieni kanssa toimeen, mutta mulla ei olekaan mitään isoa kaveripiiriä, joita tapaisin säännöllisesti eri yhteyksissä, vaan pikemminkin joitakin läheisiä ystäviä. Miten kokisitte itse sen, jos kumppaninne päättäisi jättäytyä ikään kuin pois sinun kaveripiiristäsi, ja niistä sosiaalisista ympyröistä, jotka ovat sinulle iso juttu elämässä? Ei kai parisuhde periaatteessa voi olla mikään irrallinen osa kaikesta muusta elämästä...blaah...onko muilla samanlaisia ongelmia?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ongelmana monesti on se, että uuteen kaveripiiriin tutustuessa tajuaa hetkessä, että olisiko tutustunut noihin ihmisiin muutenkaan ilman miestä.
Eli, yleensä jos on tällainen "pitää tutustua" ihan hyvien tapojan vuoksikin, mutta jos tämä tilanne olisi vapaaehtoinen, emme tutustuisi tuontyyppisten ihmisten kanssa muutenkaan omasta halusta, niin mitä silloin voi odottaa pitkän päälle?
Eikö parisuhteessakin ole tarkoitus kavereita nähdessäkin rakastaa toista? Miksi mies ei vedä sinua mukaan keskuteluun, kysy mielipidettäsi, arvosta, huomioi ja esittele muille. Tai vain kommentoi, että merja nyt istuu vähän yksinäisen näköisenä hiljaa siellä, tules tänne mukaan tai mitä hyvänsä.. Enemmän mä kyllä ihmettelen sun miehen käytöstä. Miksi te ette voi nähdä kavereita parina vaan kuvio on sellainen, että mies näkee ja sinä koristat tapettia? Minusta sinä voisit jutella miehen kanssa, ja jos häne haluaa ymmärtää sinua, hän kyllä auttaa.
Mies saisi sinua kyllä auttaa nyt.
Suosittelisin noissa illanistujaisissa osallistumaan rohkeasti mukaan jutteluun. Hiljaa istumalla ja odottamalla, että joku tulee vartavasten kysymään mielipidettä saa hyvin äkkiä luotua itsestä kuvan, ettei edes halua mukaan keskusteluun, mikä johtaa siihen, että "se itsekseen mököttäjä" jätetään omaan rauhaansa.
Jos et pidä miehesi kaveripiiristä, se voi olla isompi ongelma kuin luulet. Itse olin kuin sinä, en keksinyt mitään sanottavaa ja aloin karttaa kyseisiä tilaisuuksia. Jännitin kovasti enkä kokenut kuuluvani porukkaan, niinkuin en tehnytkään.
Porukka paljastuikin olevan täynnä miehiä, jotka hakkasivat ja alistivat naisiaan. Valitettavasti omakin mies oli samanlainen. Toisen kavereista ei toki tarvitse tykätä, mutta kannattaa miettiä, MIKSI sinä et heistä pidä, ja miksi oma mies pitää. Ystävät kertovat paljon ihmisestä :(
Ja jos tulee huono olo, siihen on yleensä hyvä syy. Se on sinun vaisto, joka varoittaa sinua jostain.