ehkä kumminkin sovimme toisillemme??

kaksi erakkoa kirjoitti:

Joskus tuntuu, että halkean tämän ratkaisemattoman ongelman edessä. Rakastan miesystävääni. Luulen, että hän enempi säälii minua yksinäisyydessäni kuin rakastaa minua, ja sen takia käy minua katsomassa ja vähäsen viettämässä aikaa kanssani. Hän on sanonut, että ei häntä niin huvittaisi tulla, mutta tulee minun takiani. Jos hän on yötä, niin hän antaa minun nukkua lähellä, että saisin lohtua yksinäisyyteeni. Tarvitsen häntä, hän on lähes ainoa ystäväni ja hän tuntuu niin turvalliselta. Mutta samalla suljen itseltäni pois mahdollisuuden löytää sellainen mies, joka haluaisi kanssani aidon parisuhteen. Ihan kamala dilemma. Olen sellainen ihminen, johon muut eivät yleensä halua tutustua sen lähemmin. Minuun pidetään työpaikoilla ja kaikkialla sellainen etäisyys, että ihmissuhteistani ei koskaan tule ystävyyssuhteita. Miesystäväni on ymmärtääkseni taas sellainen ihminen, joka ei halua ystäviä. Hän haluaa elää enempi erakkona kuin ystävien ympäröimänä. Hänen mielestään on vain hyvä, että minulla ei ole ystäviä.
Ehkä kumminkin sovimme toisillemme? Hän ilmeisesti yrittää lievittää yksinäisyyttäni niin paljon kuin hänen erakkoluonteensa antaa periksi. Emme me paljon mitään puhu keskenämme, olemme vaan.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä