Parisuhde-pohdintaa

Olen kuullut puhuttavan, että parisuhteessa neljäs ja seitsemäs yhdessäolovuosi on pahimmat koettelemukset.
Itse tunnen kokeneeni ne molemmat nykyisessä suhteessani vaikka olen ollut parisuhteessa vasta päälle vuoden mieheni kanssa.
Kuherruskautemme, elo vaaleanpunaisten linssien kanssa kesti n. 5kuukautta. Koimme myös paljon ylä- ja alamäkiä, mies jopa meinasi luovuttaa(ikäänkuin neljäs vuosi). Nyt kai elämme seitsemättä vuotta, mies pitää itsestäänselvyytenä. Siinä missä minä yritän ylläpitää romantiikkaa, kerron tunteistani sanoin ja teoin, mies vastaa tunteisiini kettuilemalla ja laskemalla kaiken leikiksi. Kun yritän saada läheisyyttä, mies karttaa moista.
Onko mies kivettynyt? Tiedä häntä. Molemmat on kasvaneet ja ottaneet virheistä oppia. Tuumin vain, että tätäkö se on sitten loppuajan? Kettuilua.
Miehen mielestä tämä kaikki on normaalia, onko sillä minä en tiedä. En tiedä mikä on normaalia parisuhteessa sillä toisen normaali on toisen kauhistus. Eikä minulla ole paljoa kokemusta normaalista parisuhteesta.

Olen toivoton romantikko.
11303
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Höpöjä nuo neljännet ja seitsemännet vuodet.

Elämäntilanteet ratkaisevat.

Tosin, en ole asiantuntija koska liittomme ainoat, omituiset kuukaudet osuivat viimeisen lapsemme poislähdön jälkeiseen aikaan eikä niitäkään muutamaa kuukautta, voi kutsua miksikään kriisijaksoksi.

Minusta tärkeintä on aito tunne ja pyrkimys toimia kumppanin hyvinvoinnin edistämiseksi.
Pitää toimia molempiin suuntiin.

Äänestä

Jossain määrin allekirjoitan tuon neljännen ja seitsemännen vuoden. Sattumaako lie, mutta tiedän monta erotapausta juuri noina vuosina. Itsellänikin nuoruuden ensimmäinen suhde / avoliitto loppui neljäntenä vuotena. En muista enää varsinaista syytä.

Avioliittoni päättyi muutama viikko ennen seitsemättä hääpäivää. Tokihan olimme olleet yhdessä jo pidempään. Avioliitto päättyi koska mieheni löysi uuden naisen.

Sattumaa varmaankin mutta silti mietin että voisiko siinä olla jotain perään.

Äänestä

Mies on epävakaa, tuuliviiri. Ei löydy ainesta, haluaa hyötymissuhteen, mutta ei ole valmis antamaan mitään takaisin.

Äänestä
  • Onko tämä jokin vitsi vai miksi kummassa aina haukutaan miestä ja mies on väärä jne? Feministikö se siellä puputtaa?

    Äänestä

  • ei-femakko... kirjoitti:

    Onko tämä jokin vitsi vai miksi kummassa aina haukutaan miestä ja mies on väärä jne? Feministikö se siellä puputtaa?

    Ne ei vaan sovi yhteen, aloittaja ei ole vain vielä tajunnut sitä oli feministi tai ei.

    Äänestä

  • mitä kummaa kirjoitti:

    Ne ei vaan sovi yhteen, aloittaja ei ole vain vielä tajunnut sitä oli feministi tai ei.

    Sinusta ei sovi yhteen? Eihän toi nainen sitten sovi kenenkään miehen kanssa yhteen koska romanttisia miehiä ei ole eikä ne osoita rakkauttaan niin kuin nainen haluaisi. Ton naisen pitää vaan muuttaa asennette ja vittuilla ukolle takaisin, ei se muuta vaadi.

    Äänestä

  • Päläläpäläläl kirjoitti:

    Sinusta ei sovi yhteen? Eihän toi nainen sitten sovi kenenkään miehen kanssa yhteen koska romanttisia miehiä ei ole eikä ne osoita rakkauttaan niin kuin nainen haluaisi. Ton naisen pitää vaan muuttaa asennette ja vittuilla ukolle takaisin, ei se muuta vaadi.

    Romanttisia miehiä on. Ei tietysti niin paljon kuin romattisia naisia mutta on kuitenkin. Meillä on suhteessa niin päin että mies kaipaisi enemmän romantiikkaa kuin minä. Eli ei kannata yleistää näitä perinteisiä käsityksiä sillä maailma on paljon monimuotoisempi ja vaihtelevampi kuin monet kuvittelevat.

    Äänestä

Naisten yksi tarve parisuhteessa on romanttisuus samoin kuin hellyys. Mies ei tarvitse tällaisia asioita ollakseen onnellinen parisuhteessa, joten hän ei osaa sellaisia myöskään automaattisesti tuottaa.

Kirjoittaja ei nyt tarkasti kerro mitä hän yrittää viestittää miehelleen olemalla hellä ja romanttinen? Rakastamista? Voi olla, ettei mies ymmärrä naisen viestiä, koska hänen viestintäväylänsä on erilainen. Mies voi esimerkiksi käsittää viestin toisen välittämisestä vasta tunteisiin vetoamalla. Tätä varten pariskuntien pitäisi hieman keskustella ja miettiä, miten puolison pitää rakastaminen ilmaista, jotta se ymmärretään. Onko kieli viestin pukeminen sanoihin, tekoihin, tunteisiin vai jokin muu?

Lopuksi sanoisin, että suhteenne on vielä melkoisen tuore ja paljon on vielä edessä. Menestyksellisen suhteen hoitamiseen suosittelen avioliittoleiriä tai parisuhdekursseja. Ne kannattaa käydä nyt eikä sitten kun lautaset jo lentelevät.

Äänestä

Jos ihan oikeesti katsot mitä 4 ja 7 parisuhdevuotenanne on, etkä ala vetämään mitä esi-draamaa jo noista kuukausistanne

Tuntuu vähän muutenkin ettet tiedä mitään parisuhteesta.

Äänestä
  • Ehken tiedäkään, sen voin myöntääkin. En ainakaan normaalista parisuhteesta tiedä mitään. Sillä kaksi aiempaa suhdetta oli jotain ihan muuta. Toisessa ex-mies on supermustasukkainen ja toisessa minä olin kun ex-mies tykkäsi silmieni edessä flirttailla muille.

    Tässä suhteessa mustasukkaisuutta ei esiinny, luottamus pelaa 100%:sti, rakastamme kyllä toisiamme, harrastamme yhdessä mutta minä en vaan totu tuohon rakkauden osoittamiseen kettuilemalla. Minä satun pitämään rakkaudentunnustuksista ja hellyydestä. Mieskin sanoi olevansa romantikko mutta minne lie kadonnut se piirre. Vai onko se kaikilla vain alussa sitä? Tuona kuherruskautena?

    Mies sanoo kyllä mikä mielestään on normaalia mutta mistä minä sen tiedän onko se sitä? Ehkä hän toimii niinkuin on entisissä suhteissaan toiminut.
    Kahden muun parisuhdetta toisiinsa vertailleena olen huomannut, että se mikä toisessa suhteessa on normaalia, on toisessa kaikkea muuta kuin normaalia.
    Normaalia ei mielestäni ole muiden vikittely ja vieraissa juokseminen, ellei kyseessä ole sitten avoin suhde.

    Tietäisitkö itsekään parisuhteesta mitään, jos olisit elänyt vain huonoissa suhteissa?

    Äänestä

Kysymys normaalista parisuhteesta on ihan aiheellinen ja varsinkin silloin, kun ei ole kovin paljoa kokemusta parisuhteista.

Parisuhteessa ihmisen on tarkoitus olla onnellinen ja saada erilaiset tarpeensa täytettyä. Mikäli suhteessa on kovin paljon puolisoiden välistä rakkaussuhdetta tuhoavia tekijöitä, ei suhdetta voi enää sanoa normaaliksi. Normaalia ei esimerkiksi ole sairaallollinen mustasukkaisuus, alkoholisimi, narsismi tai anopin jatkuva väliintulo.

Ehdottaisin, että kertoisit miehellesi häntä syyllistämättä miten tärkeää rakkaudenosoitukset sinulle ovat. Tämä tapahtuu välttämällä sinä-sanaa. Tässä esimerkki:

"Pentti kuule, minulle rakkaudenosoitukset ovat erittäin tärkeitä. Minä naisena ja puolisonasi koen, etten saa niitä tarpeeksi tässä suhteessa. Minusta tuntuu erittäin pahalta ja syvälle sydämeeni sattuu joka kerta, kun rakkaudenosoitukseni ohitetaan nälvimällä. Minä en halua satuttaa puolisoani (ei sinä sanaa!) vaan haluan rakastaa häntä ja toivon sydämeni pohjasta voivani olla onnellisessa parisuhteessa lopun elämääni".

Tarkoitus on siis välttää sinä-sanaa, jolloin toinen ei koe syyllisyyttä tilanteesta. Pyri kertomaan asioista vain omasta puolestasi, älä anna toisen tuntea kuin tilanne olisi hänen syy. Muuten nousee puolustusmuurit pystyyn ja parisuhderiita on valmis.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Toivoton Romantikko kirjoitti:

Olen kuullut puhuttavan, että parisuhteessa neljäs ja seitsemäs yhdessäolovuosi on pahimmat koettelemukset.
Itse tunnen kokeneeni ne molemmat nykyisessä suhteessani vaikka olen ollut parisuhteessa vasta päälle vuoden mieheni kanssa.
Kuherruskautemme, elo vaaleanpunaisten linssien kanssa kesti n. 5kuukautta. Koimme myös paljon ylä- ja alamäkiä, mies jopa meinasi luovuttaa(ikäänkuin neljäs vuosi). Nyt kai elämme seitsemättä vuotta, mies pitää itsestäänselvyytenä. Siinä missä minä yritän ylläpitää romantiikkaa, kerron tunteistani sanoin ja teoin, mies vastaa tunteisiini kettuilemalla ja laskemalla kaiken leikiksi. Kun yritän saada läheisyyttä, mies karttaa moista.
Onko mies kivettynyt? Tiedä häntä. Molemmat on kasvaneet ja ottaneet virheistä oppia. Tuumin vain, että tätäkö se on sitten loppuajan? Kettuilua.
Miehen mielestä tämä kaikki on normaalia, onko sillä minä en tiedä. En tiedä mikä on normaalia parisuhteessa sillä toisen normaali on toisen kauhistus. Eikä minulla ole paljoa kokemusta normaalista parisuhteesta.

Olen toivoton romantikko.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu