välirikko

Miksi suhteen lopettaminen on niin vaikea??
Olen ollut parisuhteessa noin 2½ vuotta,kihloissa reilu vuoden. Nyt kaikki kaatuu. Minulla sellainen olo että mies ei enää välitä minusta eikä meistä. Hän kyllä väittää että näin ei ole ja vannoo että minua hän rakastaa. Olen yrittänyt kertoa että sanat eivät riitä,tekoja tarvitaan. Ollaan näistä asioista keskusteltu aiemminkin,mutta muutosta mihinkään ei ole saatu. Mustasukkaisuuttakin kuviossa mukana. Olen sitä mieltä että hän ei enää ole se kehen reilu 2 vuotta sitten rakastuin.
Tämä tilanne on päässyt niin pahaksi että en tiedä mitä pitäisi tehdä. Mies ei halua luopua minusta,mutta minä en voi näin jatkaa.
Nyt ollaan päätetty että muutetaan erikseen jonkin aikaa,ja katsotaan miten meidän käy. En ole tällaseen ikinä uskonut,ja en tiedä uskonko nyttenkään,mutta onhan tämä vaihtoehto kun toinen ei halua periksi antaa .
Loukattu on puolin ja toisin ja en tiedä pystyykö mikään enää paikkaamaan meidän välit.
Surullista mutta totta. Luulin että olin löytänyt kumppanin loppuelämäksi,mutta taisin erehtyä.
4311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Väliaikainen ero on itsepetosta jos sen kaikenparantavaan voimaan ei usko. Miksi siis ryhtyä sellaiseen mihin ei usko?!

Eivätkä menneet loukkaukset sun muut ongelmat teidän väliltänne mihinkään haihdu vaikka te asuisitte eri planeetoilla hetken ajan.
Ongelmat tulee ratkaista keskustelemalla ja ymmärtämällä, eikä panemalla pää hetkeksi pensaaseen ja kuvittelemalla, että kaikki hoituu itsestään.

Ero siitä totta kai tulee, jos te ette kykene keskustelemaan ja myöntämään myös omaa osuuttanne ongelmiin. Eivät parisuhteen ongelmat ole koskaan vain yhden ihmisen aikaansaannosta.

Äänestä

Samassa tilanteessa, suhdetta 2 ,5 takana ja suhde umpikujassa. Sydän sanoo muuta kuin järki. Kaikenlaista ongelmaa, mustasukkaisuuttakin on ollut mutta niistä on puhumalla selvitty, mutta nyt ei enää löydy yhteisymmärrystä. Muutos ihmisessä on tänä aikana melkoinen, hänellä on enää vain vaatimuksia ei velvollisuuksia vaikka emme yhdessä asukaan. Samoin hänkin vakuuttaa että rakastaa, mutta kun tulee tilanne että hänen pitäisi nähdä pientäkin vaivaa, hän muuttuu ilkeäksi. Hänen rakkautensa pitäisi hänen mielestään riittää...

Äänestä

Aloittajalle

Erittäin ikävää, mutta tällaista sattuu. On hyvä, että kuuntelet itseäsi - sillä tällaisessa kohdassa sinun on tehtävä miten on itsellesi parasta.

Jos sinä haluat muuttaa erilleen se on ok, mutta kannattaako sitä tehdä vain toisen mieliksi? Jos sinä tahdot eron, niin kyllä Suomessa on lupa erotakin.

Toivottavasti pääset sellaiseen lopputulemaan, minkä sinä voit täysin hyväksyä.

Äänestä

kaikki ei ole niin yksinkertaista.. mutta tän vaikeammaksi en halua tätä tehdä joten olen valmis tekemään niin kuin toinen osapuoli haluaa. Erilleenmuutto ja ero. Mitä on niiden ero??

Äänestä

Kommentoi aloitusta


erehtynyt?? kirjoitti:

Miksi suhteen lopettaminen on niin vaikea??
Olen ollut parisuhteessa noin 2½ vuotta,kihloissa reilu vuoden. Nyt kaikki kaatuu. Minulla sellainen olo että mies ei enää välitä minusta eikä meistä. Hän kyllä väittää että näin ei ole ja vannoo että minua hän rakastaa. Olen yrittänyt kertoa että sanat eivät riitä,tekoja tarvitaan. Ollaan näistä asioista keskusteltu aiemminkin,mutta muutosta mihinkään ei ole saatu. Mustasukkaisuuttakin kuviossa mukana. Olen sitä mieltä että hän ei enää ole se kehen reilu 2 vuotta sitten rakastuin.
Tämä tilanne on päässyt niin pahaksi että en tiedä mitä pitäisi tehdä. Mies ei halua luopua minusta,mutta minä en voi näin jatkaa.
Nyt ollaan päätetty että muutetaan erikseen jonkin aikaa,ja katsotaan miten meidän käy. En ole tällaseen ikinä uskonut,ja en tiedä uskonko nyttenkään,mutta onhan tämä vaihtoehto kun toinen ei halua periksi antaa .
Loukattu on puolin ja toisin ja en tiedä pystyykö mikään enää paikkaamaan meidän välit.
Surullista mutta totta. Luulin että olin löytänyt kumppanin loppuelämäksi,mutta taisin erehtyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu