voiko olla

Voiko parisuhde olla onnellinen siitä huolimatta, että ei voi harrastaa seksiä?
Tilanne on sellainen, että olemme olleet 15 vuotta yhdessä, mutta vuosi sitten sairastuin vakavasti. En pysty näiltä kivuiltani harrastamaan seksiä.
Kuitenkin mieheni on hirveän hieno ihminen ja on jatkuvasti kotona,niin että vieraissa hän tuskin kerkiää käymään. On sanonut monesti, ettei jätä minua koskaan ja että hänelle on iloa siitä, kun on päiviä jolloin voin paremmin.
Kuitenkin tämä sairaus ei parane koskaan ja on hyvin vaikea välillä.
Kuitenkin mieheni jaksaa kuunnella valituksiani ja sairaudestani puhumisesta.On tukenani ja hoitaa kaikki taloustyöt ja suurimman osan muita asioita.
Käy töissä ja on silti toiveikas elämän suhteen.
Hän ei pidä seksiä päälimmäisenä asiana tärkeysjärjestyksessä vaan minun vointiani ja on iloinen pikkuisistakin asioista.
Meillä on viis lasta jotka ovat edellisistä avioliitoistamme. He käyvät usein luonamme ja olemme lähes päivittäin yhteydessä aina johonkin lapsistamme.
Puhumme paljon ja olemme seksistäkin puhuneet, mutta hän sanoo, että on elämänsä aikana harrastanut sitä ihan riittävästi, että hän ei jätä mua koskaan eikä petä minua.
Silti minulla on huoli ja ajatus jatkuvasti päässäni, että onko hän kuitenkaan onnellinen minun kanssani ja että jos hän saa tästä kaikesta tarpeekseen joskus.Mitä mieltä olette ja onko kenelläkään vastaavaa?
7928
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Aluksi sitä varmasti uskoo ihan tosissaan selviytymiseen mistä vaan yhdessä. Jonkin ajan kuluttua asiaa on hyvä pysähtyä tarkastelemaan taas uudelleen ja punnita sen hetkisiä vaihtoehtoja ja ratkaisuja mahdollisesti ilmenneisiin ongelmiin jne jne.
Elämä etenee vaiheissa eikä kovin pitkälle eteenpäin voi eikä tarvitsekaan nähdä.
Eläkää edelleenkin hetki kerrallaan, pitäkää välinne avoimina ja kunnossa ja tehkää elämästänne niin onnellinen ja täysipainoinen kuin se joka hetki on mahdollista. Tulevaa ei kannata pelätä etukäteen.
Voimia teille molemmille!

Äänestä

Voittehan muutenkin pitää toisianne hyvänä ja helliä ,tärkeintä on että olette rehellisiä ja keskustelette asioista ,parisuhteeseen kuuluu myös sellainenkin hellyys...mutta sitähän voi harrastaa monin tavoin ;)

Kaikkea hyvää sinulle ja hellikää toisianne!

Äänestä

että tuo on oikeaa RAKKAUTTA, ei seksi ole maailman tärkein asia, ole onnellinen että sinulla on noin ihana mies rinnallasi.

Onnellista elämää teille

Äänestä
  • tuo,jos jokin on sitä,mistä kaikki haaveilevat..itse nyt olen vasta nuori ja asiat niin erilailla tässä vaiheessa..muiden kanssa on ollut hieman vaikea kun olen ujo..mutta nyt mieheni kanssa kaikki on ollut toisin..hän saa minut uskomaan ja rahoittumaan..meillä meni todella hyvin..aktiivista toimintaa..=) mutta minulle tuli paha tulehdus joka johti toiseen ja taas toiseen..kauheassa kierteessä ja nyt limakalvot ja kaikki aivan hajalla,jos voi sanoa..ei olla kohta lähemmäs vuoteen ilman kauheaa kipua ja pelkoa siitä voitu mitään..pari kertaa yritetty mutta..alkuun tuntui pahalta ja suhde hieman kärsi..ei seksin takia,vaan sen mitä aiheutui..kun ei voinut antaa koskea tai helliä kun pelkäsi että tunteet käy liian ja taas sattuu..sen vaiheen yli on päästy ja odottaa vain milloin koittaa se päivä että paranee ja voi taas elää normaalisti..mieheni on tukenut ja ollut vierelläni uskollisesti koko ajan ja nyt huomaa ettei seksi ole se pääasia ja ilmankin pärjää..itse olen yrittänyt puolestani helpottaa mieheni "oloa" ja hänelle se riittää..en olisi uskonut että nuori ihminen pysyisi vierellä näinkin kauan ilman suuremoia velvotteita..vielä suuremmalla syyllä uskon että miehesi on täysin tosissaan ja rehellisesti vierelläsi..olkaa vain onnellisia ja nauttikaa toisistanne..mieheni lähti inttiin..kaipaan häntä todella..toisin kuin aika monet jotka kaipaavat sitä seksiä kun mies lähtee ja sitten mennään vierasille..ei sen noin kuuluisi olla..olen niin ikionnellinen kun olen tuollaisen miehen löytänyt..harva sitä todella etenkään tässä iässä käy haaveilemaan talosta ja perheestä ja kuinka naimisiin jne..ja juuri sinun kanssasi..ja vannoo rakkautta..eikä vain sanoin..jos me tässä vaiheessa kun koko elämä edessä..ollaan selvitty..kyllä tekin..ei miehesi jäisi luoksesi ja tuhlaisi aikaansa turhaan jos ei sitä todella tarkoittaisi..hän tietää asioiden laidan ja koska rakastaa sinua,pysyy tukenasi..sinun vain täytyy uskoa ja luottaa..vaikka sinusta tuntuisi pahalle miehesi vuoksi..hän on valintansa tehnyt ja se olet sinä..nyt vain keksitte uusia erilaisia keinoja osoittaa tunteitanne..=)

    Äänestä

  • pörris kirjoitti:

    tuo,jos jokin on sitä,mistä kaikki haaveilevat..itse nyt olen vasta nuori ja asiat niin erilailla tässä vaiheessa..muiden kanssa on ollut hieman vaikea kun olen ujo..mutta nyt mieheni kanssa kaikki on ollut toisin..hän saa minut uskomaan ja rahoittumaan..meillä meni todella hyvin..aktiivista toimintaa..=) mutta minulle tuli paha tulehdus joka johti toiseen ja taas toiseen..kauheassa kierteessä ja nyt limakalvot ja kaikki aivan hajalla,jos voi sanoa..ei olla kohta lähemmäs vuoteen ilman kauheaa kipua ja pelkoa siitä voitu mitään..pari kertaa yritetty mutta..alkuun tuntui pahalta ja suhde hieman kärsi..ei seksin takia,vaan sen mitä aiheutui..kun ei voinut antaa koskea tai helliä kun pelkäsi että tunteet käy liian ja taas sattuu..sen vaiheen yli on päästy ja odottaa vain milloin koittaa se päivä että paranee ja voi taas elää normaalisti..mieheni on tukenut ja ollut vierelläni uskollisesti koko ajan ja nyt huomaa ettei seksi ole se pääasia ja ilmankin pärjää..itse olen yrittänyt puolestani helpottaa mieheni "oloa" ja hänelle se riittää..en olisi uskonut että nuori ihminen pysyisi vierellä näinkin kauan ilman suuremoia velvotteita..vielä suuremmalla syyllä uskon että miehesi on täysin tosissaan ja rehellisesti vierelläsi..olkaa vain onnellisia ja nauttikaa toisistanne..mieheni lähti inttiin..kaipaan häntä todella..toisin kuin aika monet jotka kaipaavat sitä seksiä kun mies lähtee ja sitten mennään vierasille..ei sen noin kuuluisi olla..olen niin ikionnellinen kun olen tuollaisen miehen löytänyt..harva sitä todella etenkään tässä iässä käy haaveilemaan talosta ja perheestä ja kuinka naimisiin jne..ja juuri sinun kanssasi..ja vannoo rakkautta..eikä vain sanoin..jos me tässä vaiheessa kun koko elämä edessä..ollaan selvitty..kyllä tekin..ei miehesi jäisi luoksesi ja tuhlaisi aikaansa turhaan jos ei sitä todella tarkoittaisi..hän tietää asioiden laidan ja koska rakastaa sinua,pysyy tukenasi..sinun vain täytyy uskoa ja luottaa..vaikka sinusta tuntuisi pahalle miehesi vuoksi..hän on valintansa tehnyt ja se olet sinä..nyt vain keksitte uusia erilaisia keinoja osoittaa tunteitanne..=)

    Kiitoksia kaikille paljon. Autoitte minua uskomaan, että voi sitä elää onnellisena toisistaan välittäen ilman seksiäkin ja arvostaa toista sellaisena kun hän on ja nauttia yhdessäolosta sillätavalla kun voi.Hän on todella hieno mies ja kerron vielä hieman mikä voi vahvistaa tätä meidän onnellisuutta.
    Hänen ex vaimonsa kuoli syöpään sairastettuaan sitä neljä vuotta.Heidän 2 lastaan olivat pieniä ja vaimo erittäin sairas. Hän jaksoi hoitaa lapset, vaimon joka huononi kokoajan ja käydä vielä töissä.Hän jaksoi silloinkin huolehtia ja auttaa parhaan kykynsä mukaan.
    Nyt tilanne on melkein samanlainen ero on siinä, että minulla ei ole syöpää ja tähän ei kuole. Vaan sellainen sairaus joka ei parane koskaan ja on erittäin vaikea ja kivulias. Tämä on välillä hieman helpompi, mutta yleensä kovin vaikea.Hänen kohdallaan elämässä on nähty sairautta ja varmaan siksi hän ei tärkeysjärjestyksessä pidä seksiä ensimmäisenä,vaan pitää rakastamaansa ihmistä ensimmäisenä sellaisena kun on. Tässä vähän historiaa ja voitte tietysti kommentoida asiaa jos haluutte, mutta kiitos teille uskon taas elämään vaikka kaikkea ei voi tehdäkkään.

    Äänestä

  • kun ei voi kirjoitti:

    Kai sinulla on toimivat kädet tai suu? Kai miehelläsi on toimiva kieli?
    Muuta ei tarvi. Koittakaa keksiä joku ratkaisu. Miehet on miehiä, ja pussi on tyhjennettävä silloin tällöin.

    Äänestä

"...Niin myötä- kuin vastamäessä..."

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kun ei voi kirjoitti:

Voiko parisuhde olla onnellinen siitä huolimatta, että ei voi harrastaa seksiä?
Tilanne on sellainen, että olemme olleet 15 vuotta yhdessä, mutta vuosi sitten sairastuin vakavasti. En pysty näiltä kivuiltani harrastamaan seksiä.
Kuitenkin mieheni on hirveän hieno ihminen ja on jatkuvasti kotona,niin että vieraissa hän tuskin kerkiää käymään. On sanonut monesti, ettei jätä minua koskaan ja että hänelle on iloa siitä, kun on päiviä jolloin voin paremmin.
Kuitenkin tämä sairaus ei parane koskaan ja on hyvin vaikea välillä.
Kuitenkin mieheni jaksaa kuunnella valituksiani ja sairaudestani puhumisesta.On tukenani ja hoitaa kaikki taloustyöt ja suurimman osan muita asioita.
Käy töissä ja on silti toiveikas elämän suhteen.
Hän ei pidä seksiä päälimmäisenä asiana tärkeysjärjestyksessä vaan minun vointiani ja on iloinen pikkuisistakin asioista.
Meillä on viis lasta jotka ovat edellisistä avioliitoistamme. He käyvät usein luonamme ja olemme lähes päivittäin yhteydessä aina johonkin lapsistamme.
Puhumme paljon ja olemme seksistäkin puhuneet, mutta hän sanoo, että on elämänsä aikana harrastanut sitä ihan riittävästi, että hän ei jätä mua koskaan eikä petä minua.
Silti minulla on huoli ja ajatus jatkuvasti päässäni, että onko hän kuitenkaan onnellinen minun kanssani ja että jos hän saa tästä kaikesta tarpeekseen joskus.Mitä mieltä olette ja onko kenelläkään vastaavaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu