Sielunlaki tarkoittaa sitä, että puolet maailman miehistä tajuaa todellisuuden naisellisella tavalla. Ihmiskunnan tajunta jakautuua sielunlaissa kahtia prosentuaalisesti 75 ja 25. Esimerkiksi hyvä ja paha ovat siielunlain takia olemassa.
Siten herrojen eli porvarien arvovalta on todellisen demokratian vastakohta.
Kun rikkaat amerikanherrat häviävät sotansa myös Lähi-idässä, YK ja valtiot hajoavat, mutta minä perustan niiden tilalle rahattoman Rakkauden ja Rauhan Puolueen. Vain rahaton yhteiskunta voi olla sielunlaissa hyvä ja demokraattinen.
Siten herrojen eli porvarien arvovalta on todellisen demokratian vastakohta.
Kun rikkaat amerikanherrat häviävät sotansa myös Lähi-idässä, YK ja valtiot hajoavat, mutta minä perustan niiden tilalle rahattoman Rakkauden ja Rauhan Puolueen. Vain rahaton yhteiskunta voi olla sielunlaissa hyvä ja demokraattinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Aloittaja taitaa vihata amerikanherroja ylikaiken.Amerikkalaiset kun ovat maailman vapaamielisin kansa,voi olla että kaikki eivät kestä sitä,ne ajaa ahdasmielisemmät aivovaurioon.
On ne sen verran ovelia.
Sanonta, live free or you dont live at all,ei tule tyhjästä.
Sinulla on vain porvarillinen eli epädemokraattinen ongelma. Milloin tunnet sielunlaissa edes itsesi?
Aijaa,tuo on se mätäpaise,joka amerikan vihaajilla on,he pitävät jenkkilää epädemokraattisena,ja tuleeks se siitä,koska he ovat totaalisesti epätasa-arvoisia keskenään,ja että sulla on oikeus ja velvollisuus tulla rikkaaksi hyvisten tietä,ei mitenkään muuten,ja ainoastaan rikas voi maailmassa tehdä mitä haluaa,köyhä ei koskaan.
Mutta oletko unohtanut,että myös sulla on oikeus tulla rikkaaksi,kenelläkään ei ole oikeutta pitää sinua köyhänä ja sitten voit tehdä mitä ikinä päähäsi juolahtaa,mutta tietenkin hyvisjuttua.
Mitä pahaa ,siinä voi olla?
Mulla ei ole tuollaista vihantunnetta tuota periaatetta vastaan,vaan kaikille pitää antaa mahdollisuus rikastua.
Se on sitten eri asia,jos jollain alueella tällä planeetalla ei ole markkinoita,millä rikastua,mutta silloin pitää mennä sinne alueille missä on.
Älä nyt reppana järkyty, mutta: ei ole mitään sielunlakia!
Sielunlain muutostekijä tarkoittaa sitä, että päähän potkimisen seurauksena naisellisen miehen tajunta voi muuttua noin kuudessa vuodessa miehiseksi. Sielunlain muutostekijän kokivat minun lisäksi vain Homeros, profeetta Muhammad ja Daniel Defoe. Ei sinun ansioilla eikä kokemuksilla ole mitään merkitystä elämässä.
Ei ole sielunlakia, eikä sen muutostekijää. On vain yksi ihm... öh... jokin tyyppi maaimassa, joka sinnikkäästi tuohon uskoo ja päästää samaa ripulia 24/7.
Ehkäpä maailman tylsin olento.
Sielunlain suurin merkitys tulee hätätilanteessa. Pyyhkiessä se voittaa helposti Embon tai Lambin!
Arvovaltainen porvari paskoo hattuunsa ja pyhkii per seensä nenäliinaan.
Ei toki vaan turvautuu mielihyvin sinun hengentuotteeseesi:-)
Sielunlaki ei ole paperia vaan henkinen käsite, ikuinen totuus.
Mutta vain pyyhkäistäessä se tuntuu konkreettiselta. Ikuinen helpotus on köyhän totuus:-)
Pyyhkäise nenäliinalla ensin persettä ja sitten nenääsi. Se on arvovaltakysymys.
Höpö höpö. En suinkaan kun kerran on käytettävissä mainio sielunlaki samaan tarkoitukseen!
Miks et käytä sielunlain muutostekijää, sillä meillä molemmilla on miehinen tajunta.
Mutta Lipfertin pää on jo harmaantunut.
Kaalisopassa täytyy kaali keittää hyvin tai muutoin se menettää naisellisen tajuntansa ja sitä myötä arvovaltansa. Ha!
No, nythän sinä myönsit minun olevan oikeassa.
Sinäkin olet yrittänyt tehdä kaalisoppaa?
Kaalisoppa tai kuolema!