Synkkä viikonloppu

Mies76

Ihastuin väärään tyttöön, joka ei sittenkään välittänyt musta. Ja kaveri käänsi selkänsä mulle. Muutenkin mun elämä on syvältä. Kaverit ei pidä yhteyttä ja tyttöystävä jätti 2kuukautta sitten ja en tee vaikutusta naisiin. Epäonnistun usein, en tiedä mitä tehdä. Olen kohtelias ja osaan puhua, mutta silti epäonnistun. Viikonloppuna ajatukset oli synkkiä. Tuntuu siltä että multa on mennyt pohja elämiseen. Jos satun kuolemaan tapaturmaisesti niin se ois ehkä mun kannalta hyvä, mutta en suunnittele sellaista. Että tälläistä tällä kertaa.

5

1013

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mami

      Mukavaa ja tuntuu tarpeelliselta maata luotisateessa, ja jokaisella siihen on oikeus. Voi kuunnella luotien viuhunaa korvissa, toivoa ja pelätä niitten osuvan.Jotenkin lohduttavaa keräillä hylsyjä taistelun tauottua, nuolla olemattomia haavoja. Jes ! Mutta pitää nousta, ei saa jäädä tuleen makaamaan. Ajattelehan mies76,että tälläkin on heitä, jotka ovat sinua huomattavasti vanehmpia, minäkin voisin iältäni olla vaikka äitisi, maailma on potkinut toisinaan päähän ja perseelle yhtäaikaa, eikä millekään ole näkynyt mitän järjellistä selitystä. Mutta jostain syystä sitä vaan jaksaa ja viitsii. Toisinaan ilo ja onni on kaavittava kasaan aivan olemattoman pienistä rippeistä, mutta aina on jotain miksi mielummin on vaikka heikossa hapessa kuin kokonaan kylmänä. Piristy, näkyy taivas lakanneen satamasta. Pois itsesäälin suosta, sinnee hukkuu.

    • cache-man

      yrittää päästä siitä itsesäälistä eroon. tiedän miltä se tuntuu, mut sun täytyy vain yrittää, muuten se syö sut kokonaan. katkeroidut ja masennut. Olet vielä nuori, baarit ovat täynnä sinkkunaisia, ja kaikki etsii miestä itselleen. varsinkin nyt ku syksy lähestyy. Ole positiivinen, hymyile paljon ja sulla on kohta enemmän naisia ku tarvitset. tsemppiä!
      Mäkin oon ollut sinkkuna kaksi kuukautta nyt. Ensin olin aika masentunut, se koko prosessi oli jotenkin niin raskas. Mut viime viikkojen aikana on tullut semmonen feelis, että hei, tämähän on kivaa. baarissa on ollut hirveen hyvä draivi päällä ja on pikku hiljaa alkanut tuntua siltä, että onneksi meille tuli ero. En mä kai rakastanut häntä niin paljon. siks kohtelin häntä huonosti ja hän väsyi siihen.

      • mami

        Oleellista, että alkaa tajuamaan asioitten syitä ja seurauksia. Eihän se ole helppoa, sitä sanotaan aikuistumiseksi tai kasvamiseksi, mutta on monasti pakollista, ennen kuin alkaa osata hahmottaa elämän menoa. Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta, mutta kun edes joskus.

        Oikeastaan teillä nuorilla ihmisillä ei ole vielä mitään hätää, kun ei ole mulla vanhalla muijallakaan. Elämä vaan kulkee, ja joskus jopa tajuaa, että miks just niin kuin kulkee, miksi minulle. Hetkittäin.


      • cache-man
        mami kirjoitti:

        Oleellista, että alkaa tajuamaan asioitten syitä ja seurauksia. Eihän se ole helppoa, sitä sanotaan aikuistumiseksi tai kasvamiseksi, mutta on monasti pakollista, ennen kuin alkaa osata hahmottaa elämän menoa. Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta, mutta kun edes joskus.

        Oikeastaan teillä nuorilla ihmisillä ei ole vielä mitään hätää, kun ei ole mulla vanhalla muijallakaan. Elämä vaan kulkee, ja joskus jopa tajuaa, että miks just niin kuin kulkee, miksi minulle. Hetkittäin.

        näin se on, olet 100% oikeassa!


    • Mies76

      Kiitokset asiallisista vastauksista! Mä yritän jatkaa eteenpäin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9154
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7897
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5600
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2341
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2085
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1734
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1673
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1419
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1355
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1243
    Aihe