Xanor vieroitus

Hei kaikille! Minulla on menossa Xanor-vieroitus nyt 2 kk mennyt. Aluksi Järvenp. sos.sairaalassa aloitettu ja nyt vähän niinkuin omillani. A-klinikka kontakti on, mutta siellä lääkäri ei ota kantaa kauheasti muuhun kuin siihen kun kerroin jättäneeni nyt vieroitukseen menneen Diapam 4mg x 2/pv kokonaan pois seinään, siitä hän oli mielissään ja otti listoiltakin tämän diapamin jo pois. Ongelmana on se, että vieroitusoireet on niin invalidisoivia nyt, että en pärjääkkään ilman sitä pientä annosta diapamia vielä. Minulla Xanor-depotin käyttöä 10-vuotta takana ja annos oli 4 mg/pv. Joka melkoisen suuri tälläiselle pienikokoiselle naiselle. Nyt kysymys kuuluu kohtalotoverit, jos teitä on että miten pääsen tästä Xanorista eroon ?? Nyt olo on kuin mielisairaalla ainakin, eli apaattinen, masentunut, raivohullu, pelkään ihmisiä ja hyvin sekava ajoittain. Linnottaudun vaan kotiini kun en uskalla tavata ketään, enkä vastata edes puhelimeen uskalla, sillä sekin pelottaa. Yöllä nään painajaisia ja jännittäminen on hirveetä/jatkuvaa. Selviääkö tästä ja menevätkö oireet ohi koskaan, vai jäänkö tälläiseksi. Tälläisenä en tahdo jaksaa kauaa enää :'( Tuo ketipinor, jonka lääkäri määräsi tuntuu vain tekevän olon sekavammaksi, eikä auta hermostuneisuuteen mitään. Auttakaa minua neuvoin, kellä on kokemusta. Yksin en jaksa! :'(

13

2569

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • keåö

      Hei ! Oireet menevät takuulla ohi ajallaan. Tiedän ihan kokemuksesta :). Mutta ehkä liian nopeasti lopetit sen Diapamin. Kannattais sitä käyttää ihan pientä annosta lääkärin valvonnassa. Ja sitten ajallaan sitä vähentää vähitellen. Nämä vierottautumiset ovat sellasta pitkäjännitteistä meininkii , mikään ei tapahdu hetkessä ja äkkiä voi luulla että oireet ei lopukaan mutta kyllä ne oikeesti loppuu. Tarvitaan vaan kärsivällisyyttä ja hoitosuhde mikä tukee päätöstä lopettaa. Ehdotan että kysyt uudelleen tuosta lääkityksestä sieltä klinikalta. Selviät kyllä tuosta. Tsemppiä !

    • tarji0100

      Liian aikaisa lopettaa pieni määrä diapamia. Pyydä taaisin se diapam ja sekin asteittain sitten vähennys, koskaan ei saa lopettaa kuin seinään.

    • Sos.sair. tietoa

      Olet ollut Järvenpään sosiaalisairaalassa. Eikö siellä annettu tarpeeksi tietoa lopetuksesta?

      Järvenpään sosiaalisairaalan kaksi lääkäriä on kirjoittanut (tai suomentanut) tosi hyvän tiedotteen juuri teikäläisiä varten. He eivät ehkä enää ole siellä töissä ja uudet eivät osaa....?

      Tutustu www.benzo.org.uk/amisc/finnishmanual.pdf

    • ...jatkoa

      Kauhistuin kun luin uudestaan, että joku hiivatin lääkäri on määrännyt sinulle vielä ketipinoria, tuollaista se juuri tekee varsinkin jos elimistösi on riippuvainen benzoista.
      Jos et ole syönyt sitä vielä kauan herkitse lopettamista. Mutta varaudu silti kahta kovempiin vieroituksiin.
      Pitäisiköhän ottaa uudestaan yhteyttä Järvenpäähän?

      Koskahan lääkärit lopettavat nämä ihmisille tuottamansa kärsimykset?

      • Anonyymi00013
        UUSI

        Ei niistä kukaan elävänä eroon pääse. Korvat suhisten totaalisen unettomana kipuineen kuolema taitaa korjata. Lääkärit jotka näitä syöttävät joutaisivat helvettiin.


    • JAP

      Mulla on kans kokemustaa aiheesta n.15 vuoden ajalta ja olen samaa mieltä nimim.tarji0100 ja keåö kanssa. Ei ikinä saa lopettaa seinään vaikka annos tuntuisikin pieneltä.Se pieni annos on pitänyt sut kasassa ja toimintakykyisenä.Noi A-klinikan lääkärit on just tollasia,ovat mielissään kun asiakas lopettaa bentsot mutta eivät kerro mikä helvetti siitä seuraa. Pyydä takas ne pamit pienenä annoksina ja tiputtele niitä kaikessa rauhassa ihan vähän kerrallaan. Ja kyllä ne vieroitusoireet siitä katoavat vaikka tuntuukin että ne ei ikinä häviä.On ne minultakin hävinnyt vaikka suurkuluttaja olen ollutkin. Ja vielä useamman kerran kun olen niin pässi etten ole kerrasta uskonut. Tsemppiä sulle,yhtenä aamuna vielä heräät ja huomaat että olet päässyt bentsoista ja oireista eroon.

    • Leo.Lepotuoli

      Kannattaisiko kysyä se pami mukaan joksikin aikaa? Itselläni auttoi kummasti, kun xanorista vieroittauduin.

    • tsemppiä!

      Samaa mieltä muiden kanssa, ei saa lopettaa seinään. Luin tuon aiemman linkitetyn ohjeen läpi ja oli hyvää ja asiantuntevan oloista tekstiä. Kannattaa lukea.

      Erityisesti jäi siitä mieleen, että aluksi kannattaa vaihtaa kaikki benzot vain yhteen pitkävaikutteiseen benzoon (esim. tuo diapam) ja etsiä siitä korvaava määrä. Sitten sitä vähennetään asteittaisesti luokkaa 1-2 mg/vko, jotta aivot saavat aikaa tottua madaltuneeseen tasoon.

      Esim tapauksessasi 4mg Xanoria vastaa 80 mg Diapamia (joka on paljon). Jos sitä laskee tahdilla 2mg/viikko, menee vieroitukseen 40 viikkoa eli likimain vuosi. Tällä tavoin vieroitus pitäisi olla mahdollinen ilman olennaisesti haittaavia vierotusoireita.

      Itse olen tehnyt juuri näin (tosin paljon pienemmästä benzo-riippuvuudesta alkaen) ja tuntuu toimivan kohtalaisen hyvin. Aloitin siis luopumalla alkoholista ja siitäkin pikku hiljaa, eli pienentämällä maksimiannosta viikossa. Käytin myös apuna eri nukahtamislääkkeitä ja diapamia, ja nyt enää pientä annosta diapamia. Ahdistusta on, mutta ei invalidisoi elämää.

    • Paniikit kuriin

      Xanor aiheuttaa riipuvaisuutta ja sen lopettaminen ei käy minulle ollenkaan.Sain aikoinaan sitä paniikkihäiriöön jotka ovat poissa. Xanorilääkkeen koukussa olen lopun elämääni. Annokseni on ollut alusta lähtien 0,5 mg 2-3 kertaapäivässä. Joskus menee 2 kertaa päivässä. 2 päivää ilman lääkettä, niin kaikki on sekasin seinistä pidellään kiinni ja jalat ei toimi.Vaikka annos on näin pieni se pitää tilani vakaana. Vain yksi nappi, niin kaikki on kohdallaan. Olen ottanyt tätä samaa lääkeanostelua yhteensä tauotta 27 vuotta. Tsemppiä kaikille
      Jolle lääke on joskus tehnyt riipuvuuden.

      • Ajattelija 39

        Jos Xanor ei aiheuta sinulle negatiivisia oireita ja elämä menee hyvin niin eikö se ole hyvä asia? Itse näen ainakin asian niin, jos töissä ja kotona asiat sujuvat kivasti (ei elämä koskaan ilman lääkkeitäkään ole vailla haasteita) niin hyvä niin. Suurin osa ihmisistä käyttää apunaan jonkintyyppisiä lääkkeitä..


      • Paniikit kuriin
        Ajattelija 39 kirjoitti:

        Jos Xanor ei aiheuta sinulle negatiivisia oireita ja elämä menee hyvin niin eikö se ole hyvä asia? Itse näen ainakin asian niin, jos töissä ja kotona asiat sujuvat kivasti (ei elämä koskaan ilman lääkkeitäkään ole vailla haasteita) niin hyvä niin. Suurin osa ihmisistä käyttää apunaan jonkintyyppisiä lääkkeitä..

        Hyvä jos joku on samaa mieltä.Elimistö on varmaan tottunut tosi pieneen määräänkin Xanoria 27 vuoden aikana. Ei sitä voi seinään lopettaa. Kiitos ajattelija 39 sinulle lohduttavista sanoista.


    • Xanoristi

      Hei Jasmina74, miten menee tällä hetkellä?
      Olen aloittelemassa xanor-vieroitusta, jonka ajattelin toteuttaa ihan itsekseni omassa aikataulussa. Täytyy vain ensin saada tuo annos vakautettua. Nyt annos keskimäärin jotain 5 mg, joskus enemmän, joskus vähemmän. Paljonhan se on, tiedän... Ahdistus ja masennus vain on niin sietämätöntä, ja xanor ei tunnu edes enää auttavan. Lopetan ensin kahvin ja alkoholin, ja aloitan sitten xanorin vähentämisen.
      Olen joskus kokeillut lopettaa seinään, ja ollut parhaimmillaan 4 vrk ilman xanoria - näistä kokeiluista viisastuneena vähennän pikkuhiljaa. Ehkä voin vielä joskus elää "normaalia" elämää ilman lääkkeitä...

    • 7+17

      Mikäli omaat hieman peruskuntoa niin lähde lenkille. Itse olen kamppaillut samojen ongelmien kanssa ja saanut suuren avun urheilusta. Lupaan että reflat jää sinne lenkkipolulle. Tämä on tietysti ainoastaan väliaikainen apu, mutta niin on pilleritkin. Samalla kunto pikkuhiljaa kohenee ja selkäranka suoristuu. Toki en suosittele lenkkeilyä mikäli sinulla on voimakkaat fyysiset oireet. Saattaa käydä liikaa pumpun päälle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      103
      2350
    2. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      225
      1976
    3. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      176
      1762
    4. Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta

      Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.
      Maailman menoa
      102
      1334
    5. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      38
      1290
    6. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      1128
    7. Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?

      😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo
      Luterilaisuus
      277
      852
    8. 90kW kulutus

      Joku kirjoitti sellaisesta tehomaksuaiheen yhteydessä. Tuollainen kulutushan vaatisi pääsulakkeiden kooksi jo vaikka mit
      Maailman menoa
      180
      701
    9. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      48
      700
    10. Vanhemmassa miehessä

      on sellaista elämän mukana tullutta viehättävää charmia. Hän paranee iän myötä niinkuin hyvä viini tai juusto! Tuli tuo
      Ikävä
      51
      690
    Aihe