Kyllä on vaikeeta valita ehdokas kuntavaaleissa, ihan sama mitä puolueita tarkastelee.
Kristillisdemokraatteja kun valkkasin, löytyi yksi yrmeä psykologi, joka on varsinainen ynseyden perikuva, tervehtiminenkään ei kunnolla onnistu ja nyt en puhu asiakassuhteista (mitähän sekin lienee?).
Sitten löytyi uskoontullut entinen vankilakundi, joka nyt yhtäkkiä haluaakin yhteiskunnalliseen vastuuseen, kun puolet elämästä on mennyt rellestäessä...no huomiotahan sitä pitää saada tavalla tai toisella.
Jaa jaa, sitten löytyi vakavaa sairautta sairastava sananjulistaja, joka luulee jaksavansa hoitaa näitä vaikeita kunnan asioita sairaudestaan huolimatta - ihanko uskoisin tuon, no en.
Sitten löytyy Israelin ystävä, joka viettää välillä leppoisia hetkiä Kuolleenmeren äärellä turistiryhmiä vetäen, joten rahaa ja aikaa tuntuu riittävän kivaan ajankuluun, turha yrittää pehmitellä Raamatun lausein äänestäjiä, kun "oman parhaan etsiminen" paistaa kilometrien päähän.
Löytyy myös yksi BMI yli 40 eläkeläisyrittäjä, joka lyllertää paikasta toiseen ja kehuu kokoajan itseään ja sukulaisiaan jokapaikassa ja sanoo uskovansa Jumalaan, sellaistako se usko onkin - itsensä korottamista?En äänestä yhtäkään edellä mainituista.
Sitten löytyi kommunisti, joka sattui olemaan yliystävällinen männä viikolla eräässä yhteisessä tilaisuudessa,että ihan meinasin peffalleni lentää, kiittelin häntä vuolaasti, mutta, mutta, äänien kalastamistahan se vain olikin. Mitäpä muuta. Vasemmistolaistahan en äänestä ikinä, maailmankirjat ovat silloin kohdallani sekaisin. On ne niin gieroja.
Sitten näemmä yksdemari, luottamusmies, eipä ajanut asioitani parempaan suuntaan "ahdingossani", vaikka hänellä olisi ollut siihen erittäin hyvä tilaisuus. Kateellinen ilmeisesti oli jostakin, sellaisiahan ne demarit on laidasta laitaan.Joten kaikki mitä hän solidaarisuudesta lähimmäisiään kohtaan puhuu, on täyttä potaskaa.
Loikkareihin en usko. Tällaisiakin löytyy demareista persuihin, mikähän idea siinäkin on? Ai niin, kun äijäytyy, niin ehkä persuista löytyy holhoojia.
Jotenka yhteenkään "nenä keskellä päätä" -tyyppiin en luota - itseeni kyllä. Ihan sama, mitä liirunlaarumia sanailevat mottoinaan, jokaisella vain ja ainoastaan oma lehmä ojassa, esillä pitää saada olla hinnalla millä hyvänsä, vaikka olisi elämä ja kuolema kyseessä, on se niin läpinäkyvää touhua kuin olla vain voi.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.