Pyhä Henki ja armo syntiä vastaan

Jeesus pelastaa ihmisen synnistä ja Saat.anan vallasta. Hän siirtää uskovan omaan valtakuntaansa elämään Hänen yhteydessään. Näin Jumala pyhittää ihmisen itselleen ts. Jumala erottaa ihmisen elämään kanssaan.

Jumala tahtoo että uskova elää vanhurskasta ja Jumalalle erotettua elämää. Se merkitsee uskovalle käytännössä Jumalalle antautumista ja synnin hylkäämistä. Uskova ei elä tahallisessa jatkuvassa synnissä synnin harjoittajana. Hän elää pyhityselämää ts. Jumalalle antautuvaa elämää. Koska Jumala tahtoo ja edellyttää että uskova ei tee syntiä, Hän on antanut voimakkaan aseen syntiä vastaan. Hän on antanut Pyhän Hengen lahjaksi jokaiselle uskovalleen. Kenenkään uskovan ei tarvitse elää ilman Pyhää Henkeä. Ketään ei ole jätetty taistelukentälle aseettomaksi. Ketään ei ole jätetty taistelemaan syntiä vastaan omassa voimassaan.

Pyhä Henki on luvattu uskovana kastetulle Jumalan lapselle. Oletko ottanut vastaan Pyhän Hengen? Jumala on jo antanut sinulle Pyhän Hengen. Sinun osuutesi on ottaa vastaan Pyhä Henki. Pyhä Henki otetaan vastaan kätten päällepanemisen kautta uskossa.

Kun uskova on saanut Pyhän Hengen, niin että hän tietää täyttyneensä Hengellä, Pyhä Henki hänessä taistelee syntiä vastaan. Silloin synti ei enää houkuttele uskovaa, se kauhistuttaa häntä. Siinä määrin kuin uskova on täynnä Henkeä ja antaa Hengen hallita itseään, hän voittaa synnin vallan itsessään. Siksi Pyhä Henki on voimakkain ase taistelussa syntiä vastaan. Jumala ei anna mitään arvotonta. Hän antaa kaikkein parasta ja siksi Hän on antanut meille parhaimmat aseet taistelussamme syntiä ja maailmallisuutta ja omaa lihaamme vastaan.

Pyhässä Hengessä Hengen vallassa vaeltava ja elävä uskova ei voi tehdä jatkuvaa tahallista syntiä. Se on mahdottomuus. Sellainen uskova ei saata tehdä syntiä. Hän pyrkii pois synnistä ja onnistuu siinä määrin kuin Henki hallitsee häntä.

Tästä johtuen Pyhän Hengen täyteys ja siinä eläminen on voimakkain ja tehokkain ase taistelussa syntiä vastaan. Pyhä Henki uskovassa kun taistelee uskovan puolesta. Näinhän Raamattu todistaa: "Täyttykää Hengellä..." (Ef 5:18). "Vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä. Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan, nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte" (Gal 5:16-17). "...mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin te saatte elää. Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia" (Room 8:13-14).

Mutta uskovan ongelma on juuri siinä että harva meistä uskovista on jatkuvasti ja aina täynnä Pyhää Henkeä (ei kukaan). Siksi me lankeilemme ja epäonnistumme. Siksi Jumala on antanut myös armonsa lankeemustemme tähden. Armon kautta langennut Jumalan lapsi nousee. Armo omistetaan Jeesuksessa Kristuksessa.

Pyhän Hengen täyteys on mahdollista kokea ja siinä on mahdollista myös elää ja vaeltaa. Omat kokemukseni Pyhästä Hengestä todistavat siitä. Myös Jumalan Sana todistaa että se on mahdollista. "Jos me Hengessä elämme, niin myös Hengessä vaeltakaamme" (Gal 5:25).

En usko että olen ainoa uskova jolla on omakohtaisia kokemuksia Pyhän Hengen syntiä vastaan taistelevasta voimasta. Koska sekä Jumalan Sana että uskovien omat kokemukset ovat yhtäpitävä, tämä ei ole mahdottomuus eikä se ole utopiaa.

Johannes oli ja vaelsi täynnä Pyhää Henkeä (Luuk 1:15-17).
Jeesus oli ja vaelsi täynnä Pyhää Henkeä (luuk 4:1).
Pietari oli ja vaelsi täynnä Pyhää Henkeä (Apt 2:1-4, 4:8).
Stefanus oli ja vaelsi täynnä Pyhää Henkeä (Apt 6:8-10, 7:55).
Paavali oli ja vaelsi täynnä Pyhää Henkeä (Apt 13:9).

Opetuslapset olivat täynnä Pyhää Henkeä ja heitä täytettiin jatkuvasti Pyhällä Hengellä (Luuk 24:46-49, Apt 1:8, 4:33, 9:31, 13:52).

Vanhan liiton pyhät olivat tavallisia ihmisiä yhtä vajavia kuin sinä ja minä (Jaak 5:17). Eivät he siis olleet mitään yli-ihmisiä. Mitä heillä ja heissä oli erikoista? Heillä oli Pyhä Henki. Jeesuksen opetuslapset olivat tavallisia ihmisiä kansan keskeltä. He olivat kalastajia, tullivirkailijoita ja lääkäreitä. Siis ihan tavallisia ihmisiä jotka lähtivät seuraamaan Jeesusta Kristusta. Mutta,... he ottivat vastaan ja he saivat Pyhän Hengen. Pyhä Henki heissä ja heidän kauttaan teki heidän menestyksekkään hengellisen työn ja taistelun syntiä vastaan mahdolliseksi. Niin on meidänkin kohdalla. Emmehän ole heitä erikoisempia ihmisiä.
15121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Onhan noissa Jakalin opetuksissa paljon hyvääkin. Sen ilolla otan vastaan. Hylkään sen vain, mikä ei ole vielä Jaikalille kirkastunut. Pyhä Henki asettuu asumaan Jumalan valmistamaan ihmiseen. Pyhä Henki ei edes takaisin seelaa, vaan JÄÄ asumaan. Kaste opetuskin on aina ollut Jakalilla heiluva, mutta hän kyllä oppii, mutta aikaa se vie irtautua lahkon opeista.

Äänestä
  • Uskoon tulossa Jumala panee ihmiseen Pyhän Hengen sinetin. Tämä on pelastuksen takuuna. Sitten uskova ottaa vastaan Jeesuksen lupaaman Pyhän Hengen lahjan, jos ottaa. Pietari toisti Jeesuksen antaman lupauksen. Pyhä Henki annetaan uskovana kastetulle uskovalle. Monet, aivan liian monet vaeltavat ilman Hengen täyteyden kokemista ja ilman Hengen täyteyttä. Siksi tälläkin palstalla on riitaa ja erimielisyyksiä hengellisistä asioista. Pyhä Henki selittää kirjoituksia mutta se vasta sitten kun Hän on tullut Opettajaksi uskovaan ja vallannut hänet.

    Apostolien teoissa on esimerkkejä uskovista jotka kyllä olivat uskossa. He olivat uudestisyntyneitä ja Jumalan lapsia. Mutta he eivät olleet saaneet Pyhää Henkeä.
    Apostolin hoitivat tämän asian niin että Pyhä Henki tuli kaikkiin uskoviin. Pyhän Hengen tulo uskovaan ei siis ole automaatioa niin että jokainen uskoon tullut on saanut Pyhän Hengen lahjan. Tämän totuuden vihollinen tahtoo sumentaa seurakunnissa ja yksilöuskovalle. Tämä tietenkin siitä syystä että Pyhän Hengen täyteyden saanut uskova on voimakas Herran Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen todistaja. Ilman Hengen täyteyttä uskon vaelluksestamme puuttuu jotakin erittäin tärkeää ja ratkaisevaa. Pelastus kyllä saadaan armosta mutta vaellus on horjuvaa ja voimatonta.

    Äänestä

  • jaikal.fi kirjoitti:

    Uskoon tulossa Jumala panee ihmiseen Pyhän Hengen sinetin. Tämä on pelastuksen takuuna. Sitten uskova ottaa vastaan Jeesuksen lupaaman Pyhän Hengen lahjan, jos ottaa. Pietari toisti Jeesuksen antaman lupauksen. Pyhä Henki annetaan uskovana kastetulle uskovalle. Monet, aivan liian monet vaeltavat ilman Hengen täyteyden kokemista ja ilman Hengen täyteyttä. Siksi tälläkin palstalla on riitaa ja erimielisyyksiä hengellisistä asioista. Pyhä Henki selittää kirjoituksia mutta se vasta sitten kun Hän on tullut Opettajaksi uskovaan ja vallannut hänet.

    Pyhä Henki annetaan uskovana kastetulle uskovalle, väittää jaikal tuo lopun ajan fariseus.

    jaikalismi tässä farisealaisessa muodossaan on perinteistä lahkoteologiaa eikä se henki ole mikään muu kuin the devil himself. Myönnän toki että vanhan ajan helarit ymmärsivät osittain henk. koht. ristin ja sen kuuluvuuden ehdottomasti uskovan elämään.
    jaikalismista puuttuu kuten huomaatte risti joten jaikalismissa pyhittäydytään aivan samoin kuin farisealaiset.
    Se mikä jaikalin opetuksista syntyy on vain jonkinlainen 25 wattinen himmeä homoa muistuttava valo-olento ellei peräti ole jo alkujaan ruskeanreijänritari?
    Pyhän Hengen saaminen ei ole mikään automaatio siinä jaikal on oikeassa.

    Totta,uskoon tulleeseen Jumala laittaa Pyhän Hengen sinetin. Sitten vasta, kun ihminen syntyy uudeksi luomukseksi Jumala JÄÄ häneen asumaan. Jeesus sanoo, että joka PITÄÄ Hänen sanasa saa Jumalan asumaan itseensä.Pyhän Hengen sinetti ei ole uudestisyntyminen, vaan on merkki Jumalan ennalta valitsemisesta.

    Äänestä

  • Eenokki 12 kirjoitti:

    >>>aikalismi tässä farisealaisessa muodossaan on perinteistä lahkoteologiaa eikä se henki ole mikään muu kuin the devil himself.

    Hyi mitä saastaa sinun sisälläsi Eenokki 12 on.
    Sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.

    Ja Pyhässä Hengessä vaeltava ihminen ei puhu kenestäkään tuolla tavoin, koska Pyhä Henki on rakkauden, raittuden ja sävyisyyden yms. Henki.

    Eli tälläkin tavoin me kykenemme tunnistamaan jokaisen puun hedelmistään.

    Koska? Eikö se sinusta näy perin selvästi että opetat lisäharhoja palstan helluntailaisille.
    Olen kyllä huomannut että uudestikastetut eivät muutu mutta kaikki valheet he ovat valmiita vastaanottamaan ja maksavat vielä siitä ruhtinaallisesti.

    Äänestä

  • ~~siivetön~~ kirjoitti:

    ~~siivettömälle kondoomikotkalle~~ message
    Ja sinua ei saisi nuhdella mistään vain antaa pullaa ja karkkia kuonoosi.
    Ylistä sinä vain itseäsi sitähän olet aina tehnyt, minäpoika ylistän Herraa hengessä apostolis-lutherilaisessa totuudessa.

    Äänestä

  • opetusl. kasvuun kirjoitti:

    Totta,uskoon tulleeseen Jumala laittaa Pyhän Hengen sinetin. Sitten vasta, kun ihminen syntyy uudeksi luomukseksi Jumala JÄÄ häneen asumaan. Jeesus sanoo, että joka PITÄÄ Hänen sanasa saa Jumalan asumaan itseensä.Pyhän Hengen sinetti ei ole uudestisyntyminen, vaan on merkki Jumalan ennalta valitsemisesta.

    opetusi kasvuun:
    Voisithan tarkastaa tuon osan alusta se ei ole oikein julkaisukelpoista.
    Loppuosa on aivan oikein.

    Äänestä

  • opetusl. kasvuun kirjoitti:

    Totta,uskoon tulleeseen Jumala laittaa Pyhän Hengen sinetin. Sitten vasta, kun ihminen syntyy uudeksi luomukseksi Jumala JÄÄ häneen asumaan. Jeesus sanoo, että joka PITÄÄ Hänen sanasa saa Jumalan asumaan itseensä.Pyhän Hengen sinetti ei ole uudestisyntyminen, vaan on merkki Jumalan ennalta valitsemisesta.

    Jumala on Jeesuksessa valinnut jokaisen ihmisen pelastukseen.

    Eli ei ole mitään ennalta valittuja ja valitsemattomia tässä suhteessa.

    Uudestisyntymässä, joka on uskoontulo, JumalanPyhä Henki sen tekee, ja tulee asumaan valmistamaansa uuteen luomukseen. Tämä on syntymä, ja tästä alkaa kasvu ja juurtuminen Kristukseen.
    Kaste kuuluu seuraavaan askeleeseen, jossa sitoudutaan Kristuksen kuolemaan, ulkoisella ja sen vaikuttamalla sisäisellä todistuksella
    Pyhän Hengen kaste ja voitelu annetaan jokaiselle joka sitä kaipaa, ja jossa kaipauksessa on halu tulla hyödylliseksi astiaksi ja todistajaksi.
    Voima annetaan työhön ennenkaikkea, mutta myös voimaksi pyhitykseen ja hengelliseen aikuisuuteen kasvamiseksi seurakuntaelämässä ja omassa henkilökohtaisessa vaelluksessa.

    Äänestä

  • Eenokki 12 kirjoitti:

    ~~siivettömälle kondoomikotkalle~~ message
    Ja sinua ei saisi nuhdella mistään vain antaa pullaa ja karkkia kuonoosi.
    Ylistä sinä vain itseäsi sitähän olet aina tehnyt, minäpoika ylistän Herraa hengessä apostolis-lutherilaisessa totuudessa.

    Kyllä minua saa nuhdella, kun siihen näkee tarvetta.

    Ja tiedän senkin, että minussa on varmasti paljonkin vikoja ja virheitä ja olen paljon rukoillutkin sen puolesta, että Jumalan Pyhä Henki näyttäisi ja paljastaisi ne kaikki ja antaisi myöskin voimaa ja viisautta niiden korjaamiseen.

    Itse omin voimin ja neuvoin en siihen kykene!

    Äänestä

  • aglius kirjoitti:

    Jumala on Jeesuksessa valinnut jokaisen ihmisen pelastukseen.

    Eli ei ole mitään ennalta valittuja ja valitsemattomia tässä suhteessa.

    Uudestisyntymässä, joka on uskoontulo, JumalanPyhä Henki sen tekee, ja tulee asumaan valmistamaansa uuteen luomukseen. Tämä on syntymä, ja tästä alkaa kasvu ja juurtuminen Kristukseen.
    Kaste kuuluu seuraavaan askeleeseen, jossa sitoudutaan Kristuksen kuolemaan, ulkoisella ja sen vaikuttamalla sisäisellä todistuksella
    Pyhän Hengen kaste ja voitelu annetaan jokaiselle joka sitä kaipaa, ja jossa kaipauksessa on halu tulla hyödylliseksi astiaksi ja todistajaksi.
    Voima annetaan työhön ennenkaikkea, mutta myös voimaksi pyhitykseen ja hengelliseen aikuisuuteen kasvamiseksi seurakuntaelämässä ja omassa henkilökohtaisessa vaelluksessa.

    Jumalan valittu on se jonka Jumala edeltä tietää ja näkee ja hän pelastaa heidät siis valittunsa.

    Äänestä

  • Eenokki 12 kirjoitti:

    Koska? Eikö se sinusta näy perin selvästi että opetat lisäharhoja palstan helluntailaisille.
    Olen kyllä huomannut että uudestikastetut eivät muutu mutta kaikki valheet he ovat valmiita vastaanottamaan ja maksavat vielä siitä ruhtinaallisesti.

    >>>Eikö se sinusta näy perin selvästi että opetat lisäharhoja palstan helluntailaisille.

    Äänestä

  • Eenokki 12 kirjoitti:

    Jumalan valittu on se jonka Jumala edeltä tietää ja näkee ja hän pelastaa heidät siis valittunsa.

    Ei kasteessa sitouduta Kristuksen kuolemaan vaan Kristuksen opetuksiin.

    Sanotaanko Raamatussa että Jumala tulee ihmiseen asumaan?

    Hengessä vaeltaminen ei tarkoita Pyhää Henkeä tai siinä vaeltamista.
    Sehän ei ole mahdollistakaan.
    Hengessä vaeltaminen tarkottaa yksinkertaisesti uskoa, uskossa vaeltamista joka on lihan eli synnin vastakohta.

    Äänestä

  • Kristus elää kirjoitti:

    Sinun tarvitsisi pyytää itsellesi Opettaja ja ottaa Hänet vastaan.
    Sitten istu Hänen ohjauksellaan Raamatun äärelle ja pyydä Häntä opettamaan sinua.
    Silloin nämä asiat selviävät ja voi sitten opettaa toisia. Nyt sinulla on käsitteet aivan vinksin vonksin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jaikal.fi kirjoitti:

Jeesus pelastaa ihmisen synnistä ja Saat.anan vallasta. Hän siirtää uskovan omaan valtakuntaansa elämään Hänen yhteydessään. Näin Jumala pyhittää ihmisen itselleen ts. Jumala erottaa ihmisen elämään kanssaan.

Jumala tahtoo että uskova elää vanhurskasta ja Jumalalle erotettua elämää. Se merkitsee uskovalle käytännössä Jumalalle antautumista ja synnin hylkäämistä. Uskova ei elä tahallisessa jatkuvassa synnissä synnin harjoittajana. Hän elää pyhityselämää ts. Jumalalle antautuvaa elämää. Koska Jumala tahtoo ja edellyttää että uskova ei tee syntiä, Hän on antanut voimakkaan aseen syntiä vastaan. Hän on antanut Pyhän Hengen lahjaksi jokaiselle uskovalleen. Kenenkään uskovan ei tarvitse elää ilman Pyhää Henkeä. Ketään ei ole jätetty taistelukentälle aseettomaksi. Ketään ei ole jätetty taistelemaan syntiä vastaan omassa voimassaan.

Pyhä Henki on luvattu uskovana kastetulle Jumalan lapselle. Oletko ottanut vastaan Pyhän Hengen? Jumala on jo antanut sinulle Pyhän Hengen. Sinun osuutesi on ottaa vastaan Pyhä Henki. Pyhä Henki otetaan vastaan kätten päällepanemisen kautta uskossa.

Kun uskova on saanut Pyhän Hengen, niin että hän tietää täyttyneensä Hengellä, Pyhä Henki hänessä taistelee syntiä vastaan. Silloin synti ei enää houkuttele uskovaa, se kauhistuttaa häntä. Siinä määrin kuin uskova on täynnä Henkeä ja antaa Hengen hallita itseään, hän voittaa synnin vallan itsessään. Siksi Pyhä Henki on voimakkain ase taistelussa syntiä vastaan. Jumala ei anna mitään arvotonta. Hän antaa kaikkein parasta ja siksi Hän on antanut meille parhaimmat aseet taistelussamme syntiä ja maailmallisuutta ja omaa lihaamme vastaan.

Pyhässä Hengessä Hengen vallassa vaeltava ja elävä uskova ei voi tehdä jatkuvaa tahallista syntiä. Se on mahdottomuus. Sellainen uskova ei saata tehdä syntiä. Hän pyrkii pois synnistä ja onnistuu siinä määrin kuin Henki hallitsee häntä.

Tästä johtuen Pyhän Hengen täyteys ja siinä eläminen on voimakkain ja tehokkain ase taistelussa syntiä vastaan. Pyhä Henki uskovassa kun taistelee uskovan puolesta. Näinhän Raamattu todistaa: "Täyttykää Hengellä..." (Ef 5:18). "Vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä. Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan, nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte" (Gal 5:16-17). "...mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin te saatte elää. Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia" (Room 8:13-14).

Mutta uskovan ongelma on juuri siinä että harva meistä uskovista on jatkuvasti ja aina täynnä Pyhää Henkeä (ei kukaan). Siksi me lankeilemme ja epäonnistumme. Siksi Jumala on antanut myös armonsa lankeemustemme tähden. Armon kautta langennut Jumalan lapsi nousee. Armo omistetaan Jeesuksessa Kristuksessa.

Pyhän Hengen täyteys on mahdollista kokea ja siinä on mahdollista myös elää ja vaeltaa. Omat kokemukseni Pyhästä Hengestä todistavat siitä. Myös Jumalan Sana todistaa että se on mahdollista. "Jos me Hengessä elämme, niin myös Hengessä vaeltakaamme" (Gal 5:25).

En usko että olen ainoa uskova jolla on omakohtaisia kokemuksia Pyhän Hengen syntiä vastaan taistelevasta voimasta. Koska sekä Jumalan Sana että uskovien omat kokemukset ovat yhtäpitävä, tämä ei ole mahdottomuus eikä se ole utopiaa.

Johannes oli ja vaelsi täynnä Pyhää Henkeä (Luuk 1:15-17).
Jeesus oli ja vaelsi täynnä Pyhää Henkeä (luuk 4:1).
Pietari oli ja vaelsi täynnä Pyhää Henkeä (Apt 2:1-4, 4:8).
Stefanus oli ja vaelsi täynnä Pyhää Henkeä (Apt 6:8-10, 7:55).
Paavali oli ja vaelsi täynnä Pyhää Henkeä (Apt 13:9).

Opetuslapset olivat täynnä Pyhää Henkeä ja heitä täytettiin jatkuvasti Pyhällä Hengellä (Luuk 24:46-49, Apt 1:8, 4:33, 9:31, 13:52).

Vanhan liiton pyhät olivat tavallisia ihmisiä yhtä vajavia kuin sinä ja minä (Jaak 5:17). Eivät he siis olleet mitään yli-ihmisiä. Mitä heillä ja heissä oli erikoista? Heillä oli Pyhä Henki. Jeesuksen opetuslapset olivat tavallisia ihmisiä kansan keskeltä. He olivat kalastajia, tullivirkailijoita ja lääkäreitä. Siis ihan tavallisia ihmisiä jotka lähtivät seuraamaan Jeesusta Kristusta. Mutta,... he ottivat vastaan ja he saivat Pyhän Hengen. Pyhä Henki heissä ja heidän kauttaan teki heidän menestyksekkään hengellisen työn ja taistelun syntiä vastaan mahdolliseksi. Niin on meidänkin kohdalla. Emmehän ole heitä erikoisempia ihmisiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu