http://koti.phnet.fi/elohim/avioerojauudelleenavioituminen
Kun on kyseessä avioero ja uudelleenavioituminen, on se asia, joka nykyisessä yhteiskunnassa on tullut yhä yleisemmin hyväksytyksi. Sillä avioliittoa saatetaan helposti pitää vain sopimuksena, joka voidaan purkaa milloin tahansa. Saatetaan ajatella, että jos tulee ongelmia, niin "voimmehan aina erota, jos tästä ei tule mitään". Porttia erolle saatetaan siten pitää koko ajan avoinna ja juuri tämä voi aiheuttaa sen, ettei avioliittoakaan hoideta kunnolla. Siihen ei kunnolla paneuduta, koska eroa pidetään koko ajan yhtenä vaihtoehtona.
Miten tämä asia sitten voidaan korjata, niin ei siihen ole muuta vaihtoehtoa kuin että alkaa uudestaan sitoutua suhteeseensa. Sillä toista ei koskaan kannata pitää itsestäänselvyytenä, vaan häneen tulee varata aikaa ja huomiota yhtä lailla kuin muihinkin tärkeisiin asioihi
Avioero vai satsaus suhteeseen?
3
932
Vastaukset
- miettinyt samoin
Kaikki on tämän päivän elämässä vaihdettavissa. Ihminen on oppinut siihen, ettei mitään tarvitse korjata, kun kaiken voi vaihtaa uuteen ja toimivaan.
Siis myös ihmissuhteen. Olen itsekin ajatellut asiaa sinunkin esiin ottamasta näkökulmasta; parisuhde on ikään kuin kulutushyödyke, jonka tarkoitus on tuottaa hyötyä ja nautintoa. Jos ja kun arkisempi aika alkaa, voi aloittaa eroprosessin ja ryhtyä etsimään uutta "kulutushyödyke"-suhdetta.
Voiko sitä muuttaa? Voiko maailmassa vallitsevia arvokäsitteitä tai moraaliseettisiä valintoja muuttaa? Yhteiskunta muuttuu ympärillä ja yksilö siinä mukana. Sosiaalipsykologisesti ajatellen yksilö on aina yhteiskunnan tuotos. Ja yhteiskunta on yksilöiden tuotos. Yksilön ja yhteiskunnan vuorovaikutus muokkaa aikansa arvomaailmaa. Tällä hetkellä - ihan karkeana simerkkinä - mm. työelämässä pärjääminen suorastaan edellyttää sitä, että olet hyper sinkku. Ja toisaalta, onhan kaikki nykyään ostettavissa; seksi, aviopuoliso jne. Ei siis ole enää välttämättömyys yrittää saada toimivaa parisuhdetta.
Itse olen luopunut ajatuksesta sitoutua parisuhteeseen. Olen jo yli kolmenkymmenen, eli kyseessä ei mikään noren harkitsematon kommentti. Ja juuri siitä syystä, että en kykene asettamaan omaa tai kenenkään muun ihmisen elämää niin tuuliselle paikalle kuin mitä se puolisolla on. Ja tiedän, etten ole niin kylmä ja kyyninen ihmien, joka valmistautuu parisuhdetta elämällä eroamaan.
Mutta hyvän pohdinnan heitit. Kiitos.- Kahta en vaihda...
"Kaikki on vaihdettavissa...". Nykyään saa vain huonomman tilalle. Useimmat esineet tuotetaan halvemmalla, koska niiden ei tarvitsekkaan kestää kauan. "massiivipuu" on ohutta rimaa, jne.
Uusioliitoista onnistuu tilastojen valossa aniharva, eli jos eroaa, saa varautua pysymäänkin sinkkuna.
Ei ole kovin kauan siitä, kun vielä tunnettiin mm. aviorikos. Moraalisesti se oli aivan hirveä asia. Nykyään on kai vain trendikästä olla eronnut, homo tai muuten vain perverssi? Sellaisen maailmankuvan haluat antaa lapsellesi? - M36
Kahta en vaihda... kirjoitti:
"Kaikki on vaihdettavissa...". Nykyään saa vain huonomman tilalle. Useimmat esineet tuotetaan halvemmalla, koska niiden ei tarvitsekkaan kestää kauan. "massiivipuu" on ohutta rimaa, jne.
Uusioliitoista onnistuu tilastojen valossa aniharva, eli jos eroaa, saa varautua pysymäänkin sinkkuna.
Ei ole kovin kauan siitä, kun vielä tunnettiin mm. aviorikos. Moraalisesti se oli aivan hirveä asia. Nykyään on kai vain trendikästä olla eronnut, homo tai muuten vain perverssi? Sellaisen maailmankuvan haluat antaa lapsellesi?... ja mihinköhän tilastoon tai tukimukseen perustat väitteesi?
Niin tai näin, ihmiset ovat yhdessä jos niin tahtovat, osaavat ja jaksavat. Motivointia tuohon saa rakkaudesta, kunnioittamisesta (molemmin puolin), siitä että ollaan kiinnostuneita toisesta, suhteen hoitamisesta, kumppanuudesta... EI TODELLAKAAN lakipykälistä, moraalisesta häpeästä tai taloudellisesta pakosta "olla aviossa".
Väitän, että ennen olisi ollut yhtälailla eroja ... mutta ihmiset olivat syystä tai toisesta toimimattomien, rakkaudettomien, ja jopa väkivaltaisten perhehelvettien uhreja / vankeja.
Ei eroaminen ole kummemmin trendikästä, muttei myöskään häpeä jos voi sanoa yrittäneensä kaikkensa (vilpittömästi) ... ja kaikkensa EI OLE itsensä uhraamista, tai jatkuvaa onnettomuutta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399166Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737947Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681615657William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542353Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62091Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821740Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201688Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921427Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381358Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71283