Olen todella kiintynyt/ihastunut netissä tapaamaani mieheen ja tunne tuntuu olevan molemmin puolista. Oon nyt tavannut hänet vasta 2 kertaa mutta tunnen että välillämme synkkaa vallattoman hyvin (: Välimatkamme on ikävät 300km joten kauhean usein ei tästä syystä päästä näkemään. Mies osaa puhua suomea kuin suomalaiset ja on asunutkin suomessa pienestä asti, ennen kaikkea mies on vakituisessa työssä! Ongelmana on kuitenkin yli-ahdasmielinen isäni jonka mielestä minun suurinpiirtein pitäisi "ampua" tapailemani mies ja isäni ei tajua "suhdettamme" tai kaukosuhdetta ylipäänsäkään. En nyt vielä katsoisi tätä minään kaukosuhteena kun vasta pariin kertaan nähty. Hassuinta tässä on se että isäni ei edes ole tavannut miestä mutta hitonmoiset ennakkoluulot ja yleistämiset kaikesta :/ Ajatuskin miehen tuomisesta meille kotiin suorastaan pelottaa ja vältän muutenkin keskusteluja tästä miehestä isäni kanssa. Ja ne asiat ja se tapa miten isäni haukkuu miestä sattuu muhun oikeesti paljon! En oo kehdannut sen edessä vielä ruveta itkemään. Ja isä sanoo vain ajattelevansa mun parasta. Se ei ymmärrä että olen oikeasti iloinen miehen seurassa, ja nautin siitä. Oon yrittänyt ottaa ne sanomiset sillain että toisesta korvasta sisään toisesta ulos mut ei oikeen onnistu multa :/ Ennen miehen tapaamista oon ollut melko masentunut ja itseasiassa tämä mies on ainut jolle oon vihdoin uskaltanut kertoa mun ongelmistani. Mutta no kuitenkin kyllä nuo isän sanomiset masentaa mielialaa kovasti. Muuten meillä on hyvät välit enkä halua tietenkään laittaa isän kanssa välejä poikki tällaisen asian takia. Asun vielä valitettavasti kotona mutta oon nyt hieman ajatellut vuoden päästä muuttaa lähemmäksi miestä kun oon saanut opiskelut opiskeltua. Mutta kysymys kuuluu saako isäni mielipiteet teidän mielestä vaikuttaa tähän asiaan millään lailla?
Vastaukset 2
- naiset=tyhmiä
Haluat ilmeisesti päätyä mulattikakaran yksinhuoltajaksi? Sinun onneksesi sinulla on fiksu isä.
- KPIK
Utelen sen verran,että minkä maalainen mies sulla on? :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062195- 103886
- 64801
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21706Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511698Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 64595
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551