Olen alle 30-vuotias lievästi cp-vammainen sinkkunainen. Kauniiksikin ovat sanoneet, mutta useimmiten kuitenkin kiinnostus lopahtaa, koska käytän kävellessäni ulkona kyynärsauvoja. Muutoin olen täysin kykenevä tekemään asioita niinkuin terveetkin ihmiset, pärjään yksin, olen käynyt monissa maissa yksin eikä ulkoisesti minusta muuten huomaa vammaani jos en kävele.
Haluaisinkin vähän kysellä lähinnä miehiltä, mutta miksei naisiltakin, että onko se ulkoinen olemus niin tärkeää? Onko teidän mielestänne kyynärsauvat ja hieman erilainen liikkuminen sellainen asia joka estää kiinnostumisen aidosti?
Nyt en puhu jostakin yhden illan jutuista vaan ihan aidosta parisuhteesta,
Tämä on ollut minun kokemukseni, haluaisin oikaista omaa ajatteluani jos olen väärässä.
Kiitos jos viitsitte vastata asiallisesti asialliseen kysymykseen, joka minua painaa.
Haluaisinkin vähän kysellä lähinnä miehiltä, mutta miksei naisiltakin, että onko se ulkoinen olemus niin tärkeää? Onko teidän mielestänne kyynärsauvat ja hieman erilainen liikkuminen sellainen asia joka estää kiinnostumisen aidosti?
Nyt en puhu jostakin yhden illan jutuista vaan ihan aidosta parisuhteesta,
Tämä on ollut minun kokemukseni, haluaisin oikaista omaa ajatteluani jos olen väärässä.
Kiitos jos viitsitte vastata asiallisesti asialliseen kysymykseen, joka minua painaa.
Vastaukset 58
Vanhimmat
Kylläpä se tahtoo olla, että ihmiset pääsääntöisesti hakevat vartaistaan.
Olisiko sellainen lievästi cp-vammainen mies kuitenkin sun juttus.
Niin toisaalta, voi olla.
Mutta onko se sitten niin että brunettien pitäisi etsiä brunettia ja blondin blondiako? Tai ylipainoiselle vain ylipainoinen?
Jos on munaa yrittää itseään tasokkaampaa, niin mikäpä estääkään.
Monet miehet ovat hyvin epätoivoisia ja pillu sumentaa toisinaan järjen äänen.IMO.
Tasokkaampaa? Hmm..vai ajattelet noin vammaisista.
Kiitos sun näkemyksestä, joka vahvistaa montaa ennenkin tullutta mielipidettä. Toivottavasti sinä itse löydät itsesi tasoisen kumppanin ellet ole sellaista vielä löytänyt.
idiootti taas vastailemassa. Huh:D
Ei kai tuo mitenkään suuri haitta olisi. En tiedä miten kaikilla tavoin cp-vamma vaikuttaa elämään, mutta jotenkin tuntuu, että cp-vammaisen olisi hyvä seurustella tavallisen ihmisen kanssa, jolta saa joissain asioissa tukea? Kaksi cp-vammaista kuulostaa minusta huonolta yhdistelmältä, mutta toisaalta olet kyllä tähänkin asti ilmeisen hyvin selvinnyt yksin.
Riippuu tietysti paljolti vamman asteesta, miten se vaikuttaa elämään. Henkilökohtaisesti lähinnä tavaroiden kantaminen tuottaa päänvaivaa, joskin pystyn senkin hoitamaan omalla tavallani ja silloin kun on aikaa siihen.
Olen itsekin miettinyt niin, että tottakai voisin seurustella cp-vammaisen miehen kanssa tai oli hänellä mikä vamma tahansa, mutta tuo apu olisi hieno asia. Apu sellaisissa asioissa kun vaikka lampun vaihto, koska en pysty tuolille tms nousemaan.
Kiitos mielipiteestäsi!
Kerroit, että käytät ulkona kyynärsauvoja. Pystytkö kuitenkin omassa asunnossa liikkumaan ilman sauvoja, vai pitääkö niiden olla sielläkin aina vierellä? En kyllä näe mitään syytä, miksei kanssasi voisi elää ihan normaalisti, varsinkin kun et vaikuta esim. ollenkaan katkeroituneelta vammasta huolimatta.
Ehkäpä monet miehet pelkäisivät kertoa, että seurustelevat vammaisen kanssa, tai näyttäytyä ulkona yhtäaikaa. Mutta joo, eipä tällä palstalla tarvitse kovin fiksuja vastauksia odotella. Ehkä sen tiedätkin, jos olet lueskellut näitä juttuja aiemmin.
Sisällä en käytä sauvoja lainkaan, joten yleensä ne lojuu jossakin nurkassa vaan :D Ulkonakin käytän oikeastaan vain varmuuden vuoksi, jotta ei satu vahinkoja epätasaisessa maastossa tasapainon kanssa.
Niin, totta, olen huomannut että täällä saa mitä ihmeellisempiä vastauksia kaikki ja useimmiten monen moista asiatonta juttua.
Ymmärrän ainakin tavallaan jos mies pelkää kertovansa seurustelusta vammaisen naisen kanssa, koska herättäähän se ennakkoluuloja, niinkuin ihan omallakin kohdalla. Silti se välillä tuntuu pahalta.
Kiva lukea tällaista asiallista kommenttia, kiitos siitä :)
Olet hyvä tyyppi. Tsemppiä vaan miehen löytämiseen, minä olen vähän luovuttanut jo toivoni naisen löytämisen suhteen. Olen 32-vuotias ilman parisuhde- tai työtaustaa ja sen lisäksi hyvin hiljainen ja yksin viihtyvä, joka ei näe harvoja kavereitaan juuri koskaan. Näin se elämä joskus menee. :\
Vastailin tähän ketjuusi, koska minua kiinnostaa ihmiset, jotka ovat kohdanneet jonkinlaisia vaikeuksia elämässään. Vaikka vaikeudet ei olisi samoja, niin silti voi vähän tuntea heimolaisuutta.
Tsemppiä itsellesi! Uskon, että voit tulla vielä kuorestasi ja tavata uusia hienoja ihmisiä ja he voivat tavata sinun hienon persoonasi.
Usko vaan itseesi niin kyllä se siitä.
Itse olen tavannut muutamaan CP-vammaisen, mutta jutut eivät johtaneet seurusteluun. Homma ei kaatunut missään nimessä ulkonäköön, vaan meillä oli hieman erilaiset näkemykset elämästä. En usko, että sauvat ja liikkuminen haittaa silloin, kun henkilökemiat osuvat yksiin.
Itselläni on kanssa CP, tosin lievempi. Aika harvoin naiset haluavat tutustua kanssani, mutta toisinaan löydän uusia tuttavia, kavereita tai ystäviä. Tosin luulen, että työttömyyteni on suurempi kiinnostuksen tappaja kuin liikuntavamma.
Kiitos mathdude kommentistasi!
Toivon todella, että monet ihmiset ajattelisivat noin ettei se vamma haittaa silloin kun henkilökemiat osuvat kohdilleen. Monesti ajattelen myös, että heidän ennakkoluulonsahan johtuvat pitkälti siitä etteivät he ole ehkä tottuneet elinpiirissään olevan vammaista ihmistä. Sen tähden eivät ehkä osaa edes suhtautua.
Niin moni asia voi tappaa kiinnostuksen ja tosia asiassa me monesti luullaan niiden olevan ihan muuta kuin ne ovat. Itse ainakin luulen niin.
Mulla on myös lievä cp-vamma.
Kyllä mä ainaki haluun, että kumppani on älyllisesti suurinpiirtein samalla tasolla kuin minä, joten en voisi seurustella vammaisen kanssa.
Älyllisesti tasollasi olisi ehkä joku alkueläin?
AP ja muut cp-vammaiset ainakin olisi aivan liian älykkäitä sinulle. sun kannattanee etsiä vaikka tavuviivoin varustettua tietoa cp-vammasta.
Olisi paras että noita ilmiselviä trolleja ei ruokittaisi.
En tiedä onko tuo nyt niin kaukaa trollattua, jos cp-vamman lisänä on joka neljännellä myös vaikea henkinen kehitysvammaisuus. Äkkiäkös väärinkäsitys syntyy, jos vaikka naapurissa on neljäsosan edustaja. Mutta hyvä, jos Älykäskin mies sai tilaisuuden oppia vielä jotain uutta!
Uskon että haluat. Minun älyssäni ei tosin ole todettu minkäänlaista puutetta tai poikkeavuutta ns. terveisiin ihmisiin verraten.
pakko kommentoida tuolle nimimrkille älykäs mies.
Itse oln 43 vuotias lievästi cp vammainen nainen.
Pelkkä cp vamma ei liity mitenkään älykkyyteen vaan cp vammaisella on ongelmia lähinnä liikkumisessa eikä älykkyydessä.
Ymmärrän toki että terveet miehet ajattelevat että pitäisi olla terve kaunis ja hyvinkoulutettu ennenkuin kelpaisi.
Voin sanoa etten ole kouluttettu nainen ja olen vieläpä vajavainen mutta silti olen ihan normaaleilla aivoilla varustettu nainen joka osaa ajatella ihan itse ja osaan jopa keskustella asioita.
Ja mitä tulee siihen että pitäisi olla älykäs ja samalla tasolla kuin terveet että kelpaisi niin kysynpä tältä nimimerkki älykäs mies että mihin hän vetää rajan kuka on normaali ja kuka on älykäs?
Minunkaan älykkäni ei ole todettu minkäänlaista puutetta tai poikkeavuutta mutta voin sanoa näin lievästi cp vammaisena naisna että monilla itseään terveinä pitävillä on pahoja älyllisiä puuteita.
Minun järkni ei oikein mene s että kuinka terve mies voi sanoaettä ei voisi surustella lievästi vammaisen kanssa ja perusteeksi antaa ttä kun se ei ole edes älykäs tai kaunis..
Herääkin kysymys että onko misten mittapuulla ajateltuna kaunis nainen sama älykäs?
Olen ehkä vähemmistössä, mutta minusta hieman vaikean näköisesti kävelevät ovat ihastuttavan oloisia, ja tekee monesti mieli mennä riemullisesti halaamaan heitä! Terveisiä vaan kaikille erikoisesti käveleville, jotka lukevat tätä ja joita olisin halunnut salaa halata!
Sinunkaltaisiasi varten on keksitty paprikasumute.
Ei kai sentään minunlaisiani, jotka vain haaveilevat halailusta! Sumutteet ovat niitä varten, jotka eivät ymmärrä eroa todellisuuden ja fantasian välillä ja todella menevät ja halaavat lähimmäistä.
(Tuo alempi kahden sanan Ö-Mappi en muuten ollut minä. Ja ap, olet muuten varmaan ainut keskustelunaloittaja, jonka itseään kauniiksi tituleeraamiseen ei ole puututtu! Onneksi olkoon!)
Kaunis cp-vammainen
Hmm, vaikka meillä nyt on tällainen vanhanaikainen ilmaisu kuin cp-vammainen niin voisitkohan itse alkaa käyttää ilmaisua "liikuntarajoitteinen"..?
Tuo "vammaisuus" kuulostaa pahemmalta kuin miltä se näyttää. Sanana siitä voisi luopua kyllä, koska siihen kaikissa tapauksissa liittyy ikävä konnotaatio vajaaälyisyydestä..
Älä välitä inhottavista kommenteista täällä. Valitettavasti aika monelle lieväkin liikuntarajoite voi olla este. Varmasti kohdallesi osuu joku, jolle se ei merkitse yhtään mitään ja joka kiinnostuu sinusta aivan muista syistä. Jos pidät profiilia netin treffipalvelussa, korjaa sinne tuo "lievä liikuntarajoite" tms, jos siihen ei vakavampaa liity..
Voisinhan minä, jotenkin sitä on vaan ikävä kyllä niin tottunut tuohon vanhaan ilmaisuun.
Kiitos paljon rohkaisusta! En ole treffipalvelussa, mutta jos joskus sinne kirjaudunkin niin muistan neuvosi.
Joo itseänikin häiritsee sana vammainen. Tunnistan itsessäni selkeitä asbergerin (lievä autismin muoto) piirteitä, enkä ainakaan itse tunne olevani vammainen.
Kirotushärniö *Asperger.
Periaatteessa ei haittaa, mutta itse ainakin haluaisin seurustelukumppanista seuraa myös urheiluharrastuksiin, joten se vähän rajoittaa. Myös yhdessä olo aika jää pienemmäksi, jos itse pyörii vapaa-ajan erilaisissa treeneissä ja toinen ei pysty oikein osallistumaan.
Ehkäpä henkilökemiat ja vamman laatu vaikuttaa asiaan? Mitä vaikeammin sairas tai vammainen, niin sitä varmemmin valitettavasti ihmiset karttaa ja heillä on vähintäänkin ennakkoluuloja ko. ihmisen kanssa elämisestä. Äkkiä kun sairastava tai vammainen ihminen koetaan taakaksi. Vaikka hän ei sitä olisikaan. Useinhan sairaat ja vammaiset ihmiset joutuvat olemaan sitkeämpiä ja vieläkin omatoimisempia, kuin verraten ne jotka eivät tarvi ponnistella ns. terveiden maailmassa.
Kuinka moni ihminen jättää vastaavasti kumppanin, joka sairstuu tai vammautuu jälkeenpäin jo suhteen ollessa olemassa? No siihinkin saadaan vastaukseksi, aika ja yllätävän moni. Ehkä syy on ns. suorittamislähtöisessä yhteiskunnassamme, jossa pitää olla mahdollisimman aikaan saava ja terve tekemään kuin biisoni. Pitää saada tulosta joka saralla.
Eikä niinkään ajatella, että elää pitäisi sen mukaan mitkä edellytykset kullakin ihmisellä on ja luomatta suorituspaineita siitä, ettei olekkaan fyysisesti tai henkisesti yhtä kyvykäs kun vaikka naapuri.
Kannatan vahvasti termiä "liikuntarajoitteinen", tottakai kumppani kanditaatille se asianlaita pitää selvittää mutta näissä asioissa mielikuvat jylläävät ennen kuin asiat luonnollisella tavalla selviävät. Ethän Sinä ole kehitysvammainen, vain hiukan erilailla liikkuva.
Vaikka vertaan että joku änkyttävä "täysijärkinen" kuulostanee kohteliaasti sanottuna pahemmalta kuin "vammainen" kiva nainen joka vain käyttää apuvälinettä kävelemisessä.
Kiitos kaikille kommenteista, on ollut hienoa kuulla mielipiteitä...monia positiivisia ja sitten myös niitä hieman negatiivisempia.
Meissä kaikissa on omat persoonaliiset piirteemme. En ymmärrä miksi ihmisen pitäisi mahtua johonkin tiettyyn muottiin. Pienet puutteet päinvastoin kaunistavat ihmistä. Jotkut kyynärsauvat eivät todellakaan ole... kuten amerikkalaiset ilmaisevat "big deal".
Niin, cp-vamma ei ole mitään. Mutta täysin terveet, mutta kokemattomat miehet ei kelpaa kenellekkään. Aika mielenkiintoista minusta!
Ei kai se sentään noin ole, tai jos on niin kovin on surullista.
Kiitos rohkaisusta!
Minulle yksi kokematon mies, kiitos! ;) Etenkin jos tuohon terveeseen liittyy vielä terveet elämäntavat (en ole koskaan ollut tupakoijan kanssa, enkä voisikaan, koska itse en ole ikinä tupakoinut ja kerran deittaillessani tupakoijaa ja suudellessani häntä tajusin etten vain voisi koskaan tottua makuun) ja liikunta, koska itsekin harrastan päivittäistä liikuntaa (pyoräily ja huonoilla säillä salikäynnit).
Eikohän se, että naiset haluaisivat puoli kaupunkia panneen huoripukin ole nykyisin lähinnä miesten oma harhaluulo, jolla yrittävät oikeuttaa mieshuorailunsa. Kivempi sellainen, josta ainakin tietää ettei tartu tauteja (eri asia jos ratkeaa myohemmin pettämään suhteen aikana). Vähän liikaa tosin on niitäkin kokemattomia jotka ottavat ensimmäisen naisensa tarkoituksella "ponnahduslaudaksi" jonka hylkäävät ensimmäisen seksikerran jälkeen saatuaan sopivasti sitä seksuaalista itsevarmuutta iskeäkseen niitä kauneimpia naisia. Ja silloinkin kun nainen itse olisi vielä neitsyt ja antaisi sen tarkoituksella juuri sille kokemattomalle ja ujolle miehelle... Ja ainakin se mua niissä kokemusten takia pelottaa, ei suinkaan kokemattomuus itsessään.
Mutta en ainakaan henkkohtaisesti tunne ketään naista, joka haluaisi kokeneen miehen, siis ainakaan sellaista naista joka itse on kohtuu kokematon. Pari kokeneinta (20-30 partneria) kaveriani saattaa sellaisen haluta, mutta emme me porukkamme kokemattomimmat ainakaan... Ja musta kaksi suht kokematonta tavallaan kuuluu yhteen, tietenkin on hyvin harvinaista tavata neitsyenä toinen neitsyt (itse tapasin, mutta kävi kuten yllä kuvaamassani ponnahduslauta-jutussa, tavallaan vähän katkeroiduin siitä ja ajauduin tietynlaiseen masennukseen miesten suhteen ja joksikin aikaa en osannut enää välittää entisistä pitkään kiinni pitämistä arvoistani, kun olin neitsyenäkin sille toiselle ujolle ja epäsuositulle neitsytmiehelle pelkkä rohkaisupano), mutta ainakin suurinpiirtein siten että esim. 5 aiempaa partneria omannut sopinee 1-5 partneria omanneen kanssa yhteen, 20 partneria omannut vaikka 15 partneria omanneen kanssa jne. Ja samoin ne jotka ovat kokeilleet yhden illan juttuja sopivat keskenään, yhteinen ajatusmaailma mahdollistaa sen ettei kumpaakaan ahdista liikaa (vaikka toki edelleen kaksinaismoralistisia miehiä riittää, mutta ei sellaiset mun mielipiteen mukaan ole oikeus vaatia sen siveämpää naista kuin mitä itse ovat olleet, eri asia jos sellaisen sattuu tapaamaan, rakastumaan ja molemmat osapuolet hyväksyvät toisensa erilaisilla menneisyyksillä).
En itsekään tosiaan vaadi kokematonta miestä kun en sitä enää ole, mutta koska oma saldo on 4, niin en ole kovin ilahtunut jos toisen aiempien partnerien lukumäärä reippaasti yli 10 menee... Ja mieluiten sekin saisi olla siinä 5 luokkaa, muutama alle tai päälle.
Minä voisin rakastaa kaltaistasi naista, olettaen että viihtyisimme muuten toistemme seurassa ja saataisiin arki rullaamaan mukavasti.
Kiva kuulla, kiitos paljon!
Aloittajalle, olen miettinyt tuota vammaisuutta, minusta tuntuu että jokaisella on erilaisia vammoja, pahimpia on ne mitkä eivät näy päällepäin! Siis vinksahtanutta mieltä tarkoitan, ja minusta se on paljon ikävämpi asia ihmisessä kuin esim. liikkuminen. Usein nämä vinksahtaneet pelkäävät erilaisuutta ja naamioivat tämän pelkonsa erilaisiin vihapuheisiin.
Sinä vaikutat hyvin positiiviseltä mutta elämään vakavasti suhtautuvalta ihmiseltä!
Toivottavasti onni potkaisee sinua! Itsekin sitä odotellessa :)
Hei ketjun aloittaja Kaunis cp-vammainen!
Ajattelin osallistua keskusteluun, sillä olen itse nainen, täysin "normaali" kaikilta osin ja tapailin aiemmin lievästi liikuntarajoitteista miestä. Hän ei tarvinut kävelyyn mitään apuvälineitä, mutta esim. juokseminen oli hänelle mahdotonta. Samoin kävely epätasaisessa maastossa.
Itse olen hyvin liikunnallinen ihminen (minulla on koirakin) ja totesin että yhteiselämämme on mahdotonta sen suhteen, että emme voineet yhdessä lenkkeillä tai käydä juurikaan ulkona hänen huonon liikkumisensa vuoksi. Pidin hänestä kyllä paljon, mutta totesin että haluan rinnalleni ihmisen, jonka kanssa voin ulkoilla ja harrastaa kaikenlaista.
Karua, mutta totta on se, että monet hakevat ns. täydellistä ihmistä kumppanikseen, ja koska elämme hyvin ulkonäkökeskeisessä maailmassa, monet asiat vaikuttavat siihen että hyvä kumppaniehdokas lempataan pihalle. Mielestäni olen itse avarakatseinen ja ennakkoluuloton ihminen joka ei tuijota pelkästään vastakkaisen sukupuolen ulkonäköä. Ne kuuluisat kemiat pitää kohdata ja ennenkaikkea henkilöillä täytyy olla tarpeeksi yhteistä esim. harrastukset jotta suhde voisi toimia hyvin.
Voisikohan sinulle löytyä poikaystävä jonkin harrastuksen kautta? Itse olen tavannut paljon ihmisiä esim. kuntosalilla ja parin salilla tavatun tyypin kanssa olen käynyt treffeilläkin.
Toivon että löydät mukavan kumppanin itsellesi, onnea etsintöihin :)
Babar, ymmärrän kyllä halusi liikkua yhdessä kumppanisi kanssa. Mutta karu totuus on se, etteivät kaikki ihmiset liiku, vaikka siihen fyysiset edellytykset olisikin, tästä esimerkkinä muunmuassa oma avokkini, joka on täysin terve. ;) Minä olen joutunut hankkimaan liikuntakaverit muualta, mutta kukin siis makunsa mukaan. Voisin itse hyvin kuvitella seurustelevani liikuntarajoitteisen kanssa, jos muuten henkisellä (ja tietysti fyysiselläkin) puolella natsaisi.
Jos tosiaan vamma on noin lievä niin varmaan kelpaisit, mikäli muuten olet sisäisesti ja ulkoisesti sellaista tasoa jota haluaisin. Ongelmana olisi tietty ehkä se, että tykkään urheilla paljon ja toivoisin naista kaveriksi harrastuksiin. Mutta onnistuuko sinulta esim. uiminen, keilaaminen, pingis, kuntosali?
Kiitos viesteistänne!
Yritän vastata vähän kattavammin tällä yhdellä viestillä niin ei tarvitse montaa kirjoittaa :) Tiedän, että monet kovin urheilulliset ihmiset toivovat kumppaninsakin olevan liikunnallinen, mutta niinkuin "dsdtjdtd" edellä sanoi, se ei kaikille ole niin suuri ongelma jos toinen ei olekaan. Sillä totuus on ettei kaikki ns. terveetkään naiset ole liikunnallisia kuitenkaan.
Itse pystyn kyllä uimaan, keilaamaan, pingistäkin olen joskus kokeillut ja kuntosalilla käyn melko useinkin. On tietenkin lajeja, kuten juoksu, joita en voi tehdä, mutta on surullista jos se niistä muutamasta lajista sitten kiinni jäisi.
Itsekin olen liikuntarajoitteinen sanan kannalla ennemmin kuin vammainen, ongelma on vaan se ettei sitä mahdu kirjoittamaan tuohon "nimimerkki"-laatikkoon :D
Minä rakastuin erääseen cp-vammaiseen nuoreen naiseen, mutta olin tässä asiassa hyvin ahdistunut ympäristön reaktioista varsinkin vanhempieni, joten suhteesta ei tullut mitään. Koen syyllisyyttä, vaikka tämä nainen osoittautui ihmisenä hankalaksi tai mielipiteiltään ja arvoiltaan selvästi toisenlaiseksi kuin minä. Tai sitten hän heittäytyi hankalaksi jonkinlaisen mustasukkaisuuden tai epävarmuuden vaikutuksesta. Aluksi meillä synkkasi ihanasti ja keskustelimme paljon, sitten hän kerran kutsui minut luoksensa mutten uskaltanut lähteä, sitten hän melko äkkiä alkoi inhota minua tai kommentoi halveksivasti jokaista sanaani. Oma pelkuruuteni kertoo heikosta itsetunnostani. Kukaan ihminen ei ole täysin terve tai "normaali" ja elämää pitää vaan elää rohkeasti eteenpäin, mutta helppohan tässä on viisastella kun itsekin sössin suhteen, josta olisi voinut tulla vuosisadan rakkaustarina. Tsemppiä vaan kaikille ja ennakkoluulot roskikseen!
Kiitos paljon viestistäsi!
Tokihan me liikuntarajoitteisetkin olemme erilaisia ihmisiä jokainen ja jokainen suhtautuu omaan vammaansa eri tavalla. On niitä, joiden on vaikeampi suhtautua elämään positiivisesti yleensäkään omien haavojensa tai pelkojensa vuoksi.
Olen pahoillani, että teillä meni sukset ristiin vaikka se olisikin voinut toimia. Toisaalta, se ei olisi välttämättä koskaan toiminut kuitenkaan oli vammaa toisella tai ei.
Tsemppiä jatkoon!
Vaikea kuvitella, että kukaan normaali ihminen huolisi kumppanikseen kehitysvammaista.
kokeile hakea seuraa toisista kehitysvammaisista?
Muuten hyvä, mutten ole kehitysvammainen vaan liikuntarajoitteinen eli päässäni ei ole mitään vikaa.
Vietkö poikuuteni? Vastalahjaksi saat kokea seksiä terveen ja urheilullisen miehen kanssa. Terveillehän minä en rohkene itseäni tarjotakkaan, koska minut on leimattu atm sarjaan, koska en nuorempana hoksannut ajaa uraa huorana.
No onpa todella imarteleva tarjous kun ihan suoraan sanoit että liikuntarajoitteiselle voit itseäsi tarjota mutta ns. terveelle et.
Niin, Kumpikaan meistä ei ole terve! Minä olen kokematon eli käytännössä vammainen. Näin esimerkiksi palstan naiset ovat antaneet ymmärtää noin yleisesti ottaen, vaikken olekkaan palstalta tuttu, niin jotain lukenut kuitenkin mitä asioista ajatellaan.
En haluaisi paasata, mutta on pakko lisätä seuraavat tuumailuni: Kun tajuaa elämän rajallisuuden ja kuoleman rajattomuuden, ei kaipaa pinnallista muodollista täydellisyyttä vaan alkaa etsiä aitoa "fiksua" täydellisyyttä. Mutta ihmiset ovat pinnallisia ja katsovat ulkonäön lisäksi myös lompakon kokoa ja sosiaalista taustaa. Ihmiset ovat niin pieniä ja pelkureita. Kun yhteiskuntamme on keskiluokkaistunut ja "pikkuporvarilliset" arvot ovat levinneet kaikkialle, kaikki yrittävät olla parimuodostuksessakin samalla kertaa sekä trendikkään valistuneen liberaaleja mutta myös painostavan keskikertaisen "normaaleja", ettei vain tulisi leimatuksi oudokiksi tai "syrjäytyneeksi". Ei ole mitään järkeä olla suvaitsematon ja ennakkoluuloinen, mutta sehän on ihmisluonteelle tyypillistä, koska ihminen pelkää kuolemaa. Mutta silti sellainen asennoituminen on väärä, koska se tullaan aikanaan punnitsemaan. Mitä pahaa olisi ns. "terveen" ja ns. "cp-vammaisen" parisuhteessa? Sitoutuminen on vaikeaa, mutta se on helpompaa sitten kun ihminen menettää jonkun läheisen, omaisen tai muuten näkee kuoleman läheltä ja kokonaisvaltaisesti tiedostaa sen että kuolema tulee kaikille. Silloin turhat löpinät karisevat pois ja jäljelle jää rakkaus, joka voi pelastaa jopa keskitysleirien helvetistä. Älkää siis hyvät ihmiset olko tyhmiä vaan olkaa ystävällisiä ja kohteliaita toisillenne, kannustakaa ja auttakaa tosianne, olkaa aidosti kiinnostuneita toisistanne. Sillä kukaan ei tule lopulta omistamaan mitään, mutta rakkauden voimalla pelko häviää ja kaikki ovat turvassa. Sylkekää vaan jos tämä hurskastelu ärsyttää, sillä olinhan minäkin ennakkoluuloinen, heikko ja epävarma ja lopulta seurustelin toisen ihmisen kanssa enkä selvittänyt välejäni hylkäämäni ihmisen kanssa. Mutta minulla ei ollut edellytyksiä koska minulla ei ole itsevarmuutta. Nyt keski-ikäisenä vanhempien kuoltua elämä näyttää ihan toisenlaiselta.
Hei vastaus tulee vähän myöhässä mutta itse olen melkeen vuoden seurustellut naisen kanssa jolla hemiplegia kädessä ja jalassa. Mutta rehellisesti sanottuna en ymmärrä miksi jotkut ei ns hyväksy cp vammaista kumppaniksi:/ itse rakastan ja välitän tyttöystävästäni :) se on varmaan jotkut miettii liikaa mitä muut ajattelee kumppanista kaikki kaverit on hyväksynyt hänet sellaisena kun on ja kaikki muutenkin mallillaan:) tiedän että löydät sellaisen miehen ketä välittää sinusta juuri tuollaisena:)))
up
Tiivistettynä asia on näin:
CP-vammainen nainen saa seuraa. CP-vammainen mies ei saa.
Faktahan on että JOKAINEN nainen, siis ihan joka ikinen saa tonneittain yhteydenottoja miehiltä, jos vain vaivautuu pistämään nettiin ilmoituksen.
Totta on että suurin osa niistä on seksiseuran hakemis viestejä, mutta joukossa on kuitenkin aina myös hyviä miehiä. Eli nainen löytää aina seuraa kunhan jaksaa etsiä.
Minä asperger-naisena allekirjoitan tuon. Olen tehnyt jopa vaikutuksen minua 20 vuotta vanhempaan, lihaksikkaaseen ja pitkään mieheen.
Asperger-mies tai vaikkapa lyhyt mies ei välttämättä saisi edes mahdollisuutta tutustua vaikkapa mallin mitoissa olevaan naiseen. Toki tämä koskee muitakin miehiä, jotka ovat jollain tasolla ns. alhaalla.
Tyypillistä+yleistystä.+Minun+mieheni+istuu+pyörätuolissa+ja+liikkuu+sillä+ulkona.+Sisällä+pärjää+kyynärsauvoilla.+Lisäksi+hänellä+on+80%+näkövamma.+Hän+ei+ole+pitkä+eikä+komea+mutta+maailman+paras+ja+kiltein+ihminen.