Suomalaisen kansanvallan ja kunnallisen demokratian vahvistamiseksi jokaisen lapualaisen äänioikeutetun tulisi käytää äänioikeuttaan tulevissa kuntavaaleissa.
Lapuan kaupunginvaltuustoon tulisi valita luottamushenkilöitä, ei kaupungin virkamiehiä ja työntekijöitä.
Lapualla virkamiehet ja kaupungin palkolliset ovat vallaneet merkittävän osan kaupungin luottamustoimista ja tulokset on nähtävissä näistä kahdella pallilla istujista. Näin ei voi jatkua.
Lapualainen, äänestä ihmistä, äläkä kaupungin palkkalistoilla olevaa satraappia.
Lapuan kaupunginvaltuustoon tulisi valita luottamushenkilöitä, ei kaupungin virkamiehiä ja työntekijöitä.
Lapualla virkamiehet ja kaupungin palkolliset ovat vallaneet merkittävän osan kaupungin luottamustoimista ja tulokset on nähtävissä näistä kahdella pallilla istujista. Näin ei voi jatkua.
Lapualainen, äänestä ihmistä, äläkä kaupungin palkkalistoilla olevaa satraappia.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Olen aloittajan kanssa vahvasti samaa mieltä.
Kahdella pallilla istuminen lisää demokratiavajetta, mitä on ollut meillä havaittavissa.
Ajatelkaa ny, eihän työsuhteessa tai urakointisuhteessa oleva alainen voi valtuutettunakaan olla rankasti eri mieltä esimiestensä kanssa. Ja niin ylimmän virkajohdon valta senkun lisääntyy.
Montako virkamiestä on ehdolla,johtajakin näytti olevan kokoomuksen lehdessä.Ei lupaa hyvää tulevaisuudesta,jos heti talutusnuorassa.
Kaksi lapsenkasvoista keskustan terävimmästä päästä on virkamiehiä.
Ehdolla olevien kaupungin palkollisten nimet esiin.
Pahempia oman edun tavoittelijoita politiikassa ovat olleet ne yrittäjät, jotka ajavat omaa etuaan hallituksessa istessa.
kenen mittapuun mukaan???
Totta turiset. Kaupunginhallituksessa istuvat rakennusurakoitsijat ovat vetäneet hyvin kotiin päin tonttikaupoissa.
Kaupunginhallitus on myynyt jopa arvokiinteistön johtavalle virkamiehelle "tiskin alta" ilman julkista tarjousmenettelyä ja nyt sitä kauppaa yritetään peitellä keinoja kaihtamatta kaatamall se "pikkunilkkejen" syliin.
Isokorvaisten puolueesta päivää....On se niin kivaa, kun saatiin verkkosukkiakin taustakuoroon.
Vihr, kd, vas ja rkp tanssivat käskystä vaikka tangoa, meidän viheltäessä hip, hoppia.
Keskusta ja persut meitä v...taa. Ne kun tuppaa ajattelemaan itte, vaikka meillä olisi heillekin tarjota ihan hyviä ajatuksia.
Onko yhtään lahdensuo vapaata puoluetta äänstettäväksi?
Johan toki, kristityt ja kommunistit ovat Lapualla satraapeista vapaat, mutta heillä on omansa valtakunnantasolla. Valitettavasti.
Sama se ketä täällä pers,reijässä äänestää.
Yhtäkään persuvirkamiestä ei ole kuntavaaliehdokaana Lapualla, mutta ei persuilla ole ainutakaan virkamiestä Lapualla.
Persut ovat ollet vikakiellossa, koska Lapualla pitää olla kepun jäsen päästäkseen kaupungille töihin.