En tiedä kuuluuko asia tälle palstalle, mutta tässä nyt kumminkin vuodatusta:
Pitipä tämäkin päivä nähdä.
Omista häistä on kulunut muutama kuukausi ja vaimo myönsi tänään itkuisena että on ihastunut 2 viikkoa sitten työpaikallaan vierailevaan mieheen. Ei pysty olemaan ajattelematta tätä ja tunne on kuulemma vahva. Sanoi ettei ole tuntunut kenenkään kanssa tällaista henkistä yhteyttä.
Olen itse 25 vuotias ja vaimoni minua nuorempi. Yhdessä olemme olleet teini vuosista asti ja itse olen häntä aina rakastanut enkä kertaakaan pettänyt. Itse uskon siihen että jokaiselle on oma elämänkumppani ja toista voi rakastaa ja kunnioittaa koko elämänsä ajan.
Myönnän olen melkoinen joojoo -mies ja taipuvainen pompoteltavaksi. Osittain siksi että uskon ihmisten perushyvyyteen ja koitan itse aina joustaa hankalissakin asioissa vaikka toinen ei joustaisikaan. En muutenkaan halua riidellä mielestäni elämälle toisarvoisista pikku asioista. Olen enemmän semmoinen vähääntyytyvä jalat maassa persoona. Tyytyväinen elämän pienistäkin asioista. Perus terve ja hyvännäköiseksikin kehuttu mies. Koskaan en ole naisia pyöritellyt yhden illan suhteissa tai muutenkaan. Yksi pitempi suhde ennen vaimoani joka päättyi hänen ihastuttua toiseen. Itse olen etsinyt lopullista rakkautta.
Vaimo on aina ollut määräilevä ja vaikea miellyttää. itsestäni oikeastaan tuntuu etten ole koskaan osannut olla hänelle mieliksi. Kun mikään ei riitä. Vaimo on se joka aina haaveili pilvilinnoista ja häistä, omasta talosta ja lapsista. Naimisiinkin hänellä oli enemmän kiire kuin minulla. Itse en pidä avioliittoa siinä mielessä tärkeänä, koska tärkeämpää on yhteinen rakkaus ja rakastaa ja elää voi ilman avioliittoakin. Totta kai itsekkin haluan lapsia ja oman kodin.
Ennen häitä kysyin ja varmistelin vielä että hän tätä tosiaan haluaa. Melkein tuntuu että menin teinin kanssa naimisiin, joka nyt myöhemmin ei ollutkaan niin valmis kuin itse kuvitteli. haaveileeko vielä nuoruudessa kokematta jääneitä asioita. Mene ja tiedä. Arki on on välillä vaikeaa, jossa toinen käy töissä ja toinen opiskelee. Rahasta voi olla tiukkaa, mutta aina ollaan pärjätty.
En tiedä miten asiaan pitäisi suhtautua. On meillä ollut suhteessa ennenkin vaikeaa. Itse olen aina ollut se joka on antanut anteeksi ja joutunut joustamaan. Joskus olen ollut masentunutkin suhteen vaikeissa paikoissa. Aina olen kuitenkin jaksanut uskoa rakkauteen ja toiseen.
Vaimo haluaa jatkaa kanssani vakkei tiedäkkään rakastaako minua yhtä paljon kuin ennen. :( Työpaikalla vieraillut mies oli se joka teki aloitteen. Kiinnostuiko hän miehestä vain koska joku muukin osoitti hänelle huomiota? Mies tiesi hänen olevan varattu, mutta vaimon mukaan tulee aina yrittämään siltikin. On kuulemma käskenyt kylään yms. (Päivä kirjasta luin salaa että ovat vaihtaneet numeroita) Tiedän että väärin, mutta pakko oli saada tietää mitä hän oikeasti ajattelee.
Sanoin vaimolle että ketään ei voi omistaa ja jos meinaat jotain tehdä niin muista että otat itse vastuun ja paluuta ei ole. Itse olen kyllästynyt antamaan anteeksi...
Pahinta on oikeastaan se että miten voi saada luottamuksen takaisin toiseen jos hän päättääkin jäädä. En halua olla mikään 2 vaihtoehto sen verran vielä itse kunnioituksen rippeitä jäljellä.

Vastaukset 7
Vanhimmat
kun akkojen kanssa puljaa.
En ymmärrä, mien tämä nyt liittyy uskontoon? Tarkoitatko että vaimo halusi hoputtaa avioon, kun ei voinut hvyäksyä avoliittoa? Olette molemmat nuoria ja tottumattomia tunne-elämän myllerryksiin. Jos vaimosi on uskovainen niin hän kokee hirveästi syyllisyyttä että on ihastunut tuohon mieheen. Hän kokee että on ollut pakko tunnustaa. Kyllä ihminen voi iahastua ja rakastua avioliitossa toiseen, olis sitten uskossa tai askossa. Ei kristillinen vakaumus tätä poista: Juuri siksi on käskykin, että pitää olla uskollinen ja sitounut jos tulee näitä kiusauksia. Varmasti ennen pitkää itsekullekin tulee. Varmaan tulee vielä sinullekin. Silloin koetellaan se uskollisuus ja sitoutuminen avioliitossa. Todellinen rakkaus on muutakin kuin vain rakastumisen tunnetta: se on vastuuta ja sitoutumista ja välistä tahdonkin asia. Jos joskus elämässä ihastuu ulkopuoliseen, niin ei ole välttämttä kysysmys, että puolisot eivät rakastaisi toisiaan. Jos on kärsivällinen ja haluaa olla uskollinen, niin silloin ottaa vastuun, mitä tunteillaan tekee? Jos on ihastunut "väärään" niin ei ole vielä pettänyt tai tehnyt aviorikosta, jos tekee järjen ja tahdon päätöksen, että ei lähde seikkailemaan tunteen viemänä.
Olen itse uskovainen ja itsellenikin on joskus käynyt noin: olen ihan tolkuttomasti iahstunut johonkin ulkopuoliseen. Kristittynä minua vaelvoittaa uskollisuus ja sitoumus: En ole lähtenyt haihattelemaan ihastuksen perään ja en ole kyllä eds kertonut miehelleni. Se saa aikaan vain turhaa pelkoa, loukkaa ja ei ole tarpeellistakaan kun on vain kiusaus. Kyllä se sitten ohi menee ja puoliso tuntuu taas entistä rakkaamalta. Itsekkin tajuaa, että miten hölöä olisi ollut ja eihän tuo ollut kuin vain tenteen ailahtelua.
Sinua kirpaisee.,Ymmärrä asia ja anna nyt vaimollesi entistä enenmmän rakkautta. Tuo on vain joitain hormonaalista höyrähdystä. Itsellisikin voi käydä vielä samanlainen kiusaus.
Vähän kun olisi lukenut omaa tarinaa; mieheni kirjoittamana. Sait silmäni auki, kiitos siitä. Minä olen aina ollu vaikea pitää tyytyväisenä ja aina haluan jotain lisää..pieniä sähläilyjä on tullut avioliiton ensimmäisinä vuosina tehtyä ja kadun syvästi mutta eniten nyt vasta tajua kuinka paljon mieheni on joutunut kärsimään..onkohan tämä mieheni aloittama ketju?:D olen hyvännäköinen ja muiden lisäksi tiedostan sen hyvin itsekin..mieheni on myös joten saamme molemmat huomiota eritavalla tuntemattomilta..ainoa ero meissä on se että koska olen äiti ja raskauksien tuoma jälki vartaloon tehnyt epävarmaksi (vaikka kukaan ei edes arvaisi synnnyttäneeksi) niin minä jos saan huomiota muilta miehiltä olen otettu ja helposti ihastunkin. Numeroani en silti ole antanut ja mieheni sanoikin että kyllä hänellä on välillä vaikeaa kun ei koskaan tiedä milloin joku tulee ja "nappaa" minut. Minun neuvoni sinulle on että anna huomiotasi vaimollesi; minulla se ensimmäinen ihstus ja hairahdus sattui heti häiden jälkeen en tiedä alkoiko ahdistamaan mutta kyllä se näin 7vuoden jälkeen alkaa jo tuntumaan siltä että oikean kanssa tässä olen. Ihastuksia tulee kaikille..mutta sitä suuremmalla syyllä, purkakaa se ihastunut tunne toisiinne..harrastakaa villiä seksiä tehkää yhdessä jotain romanttista ihan mitä vaan..ja sano vaimollesi että ihastumisia tulee mutta se työpaikanmies ei varmasti ole yhtä ihana enää silloin kun se vikitttelisi seuraavaa varattua naista jos olisi vaimosi kanssa. Haistan pelurin. Tsemppiä sinulle :) olet kiltti mies.
Sinä lukutaidoton opetuslapsi! Viekää hänet pois!
Avioliittonne vaikuttaa tasapainoiselta, avoimelta ja rehelliseltä. Ilmeisesti mitään fyysistä aktia ei ole vielä tapahtunut, joten tässä voi olla hyvä paikka suhteellenne vahvistua.
Näkisin etenkin puolisosi avoimuuden vahvuutena tässä tapauksessa. Hän toi heti esiin ihastumisensa toiseen mieheen työpaikalla. Usein ihastuksista ei haluta kertoa toiselle, joka sallii samalla omille salaisille tunteille enemmän tilaa kehittyä. Tällaisen kierteen lopputulos on arvattavissa.
Sinun kannattaisi vähän selvittää mistä ihastuminen toiseen mieheen johtuu. Parisuhde perustetaan yleensä puolisoiden välisten seksuaalisten tarpeiden täyttämiseksi. Ajan mittaan käy usein niin, että nämä tarpeet ohitetaan syystä tai toisesta. Tällöin kuvitellaan jonkun avioliiton ulkopuolisen henkilön olevan parempi vaihtoehto nykyiselle puolisolle. Aivan kuin ruoho olisi vihreämpää aidan toisella puolella, vaikka näin ei ole. Mikäli seksiasiat ovat suhteessanne kunnossa (mihin tämä kiitettävä avoimuus viittaa), kääntyisin seuraavaksi muiden tarpeiden puoleen. Osoitatko puolisollesi ihailua, huomiota ja hellyyttä? Tunteeko hän olevansa täysin ainutlaatuinen nainen juuri sinun silmissäsi? Mikäli puolison tarpeet tulevat omassa suhteessa täytettyä, ei ole tarvetta hakea tarpeiden täyttymystä avioliiton ulkopuolelta.
Voisit myös miettiä keskinäisiä luonne-erojanne. Onko hän impulsiivisempi kuin sinä? Yleensä impulsiivilla ihmisillä on tapana rakastua melko nopeasti. Toisaalta nämä rakkaudet eivät kestä kovin kauan. Itsekin saatan ihastua pariksi minuutiksia vaikka kaupan kassaan, mutta minuutin päästä en enää muista koko tapahtumaa. Tehkää vaikka enneagrammitesti (löytyy netistä) selvittääksenne kuinka flegmaattisia/impulsiivisia olette.
Toimenpide-ehdotuksena ehdottaisin, että suojelisit itse aktiivisesti liittoasi. Kerro ensinnäkin puolisollesi hänen kielellään eli tunteisiin vetoamalla miten tärkeänä häntä pidät ja miten et haluaisi menettää häntä. Yritä myös osoittaa tervettä mustasukkaisuutta. Ikävä sanoa, mutta naiset pitävät siitä, että heistä taistellaan. Tämä saa heidät tuntemaan itsensä vetovoimaisiksi. Itse todennäköisesti soittaisin miehelle vaimon kuullen ja käskisin tätä jättämään puolisoni rauhaan tai muuten saattaisi joutua tekemisiin henkilön kanssa, jonka kanssa ei halua joutua tekemisiin. Tämä osoittaa vaimollesi, että välität hänestä ja näyttää samalla kilpakosijalle, mistä puusta sinut on veistetty. Puolusta liittoasi, älä menetä elämäsi rakkautta nyt!
Keskustelkaa myös vaimonne kanssa avoimesti asiasta, kun teillä kerran on harvinaisen avoin keskusteluyhteys. Miettikää miten voisitte välttää miehen näkemistä, tämä laannuttaa kummasti tunteita. Mikäli vaimon ei ole aivan pakko puhua miehen kanssa, laittakaa numero vaikka yhdessä soitonestoon. Tuo myös esiin näkemyksesi siitä, ettei ruoho ole vihreämpää aidan toisella puolella. Miehet ovat miehiä ympäri maailman.
Taistele veli, tämä on sinun sotasi ja sinun rakkautesi!
"Itse todennäköisesti soittaisin miehelle vaimon kuullen ja käskisin tätä jättämään puolisoni rauhaan tai muuten saattaisi joutua tekemisiin henkilön kanssa, jonka kanssa ei halua joutua tekemisiin."
Tuollaista ei usko kukaan, etenkin kun sen tekee AP, joka on tunnettu rauhallisuudestaan.
Ainoa vaihtoehto on tarttua samantien sanoista toimeen elikkä ilman mitään ennakkovaroitusta käymään paikan päälle ja tauluun.
Tämmöisen tempun jälkeen jos uhkaa jotain, se uskotaan. Erittäin todennäköisesti kilpakosija vain ajattelee, että on fiksumpaa lähteä kalastelemaan helpommille kalavesille. Jos tulee syytä niin ihan vi***n sama, sakkoja saa ehkä muutaman satasen ja jostain kuhmusta joutuu maksaman satkun. Mitään pelkoa ei ole oikeasta tuomiosta jos ei ota samantien nirriä pois (tyhmintä mitä Suomessa voi tehdä on ottaa toiselta henki)
En tiedä voitko luonnollesi mitään, mutta kannattaisi ainakin yrittää.
Tässä tilanteessa tarvitaan KOVIA keinoja. Jos susta ei ole semmoiseen, kannattaa laittaa suosiolla lusikat jakoon. Nyt on nimittäin vielä mahdollista näyttää vaimolle ja kilpakosijalle kaapin paikka.
" Mies tiesi hänen olevan varattu, mutta vaimon mukaan tulee aina yrittämään siltikin. On kuulemma käskenyt kylään yms. (Päivä kirjasta luin salaa että ovat vaihtaneet numeroita) Tiedän että väärin, mutta pakko oli saada tietää mitä hän oikeasti ajattelee."
Tämmöisessä tilanteessa ei oikeastaan ole mitään muuta mahdollisuutta kuin käydä kiskomassa äijää samantien turpaan, ja sen jälkeen uhata vielä pahemmilla seuraamuksilla. Samalla vaimolle semmoiset ukaasit, että jos saat sen mistä tahansa viestittelystä kiinni, heität sen samantien ulos ja varmistat, että uusi kumppani juo seuraavat viisi kuukautta keittoja pillillä.
Näillä keinoilla saat vehtaamisen kustannukset kattoon ja paalutettua selvät rajat. Jos vaimo ei usko, niin sitten ei auta kuin heittää se pihalle (tossa tapauksessa ei oikeastaan enää hyövää käydä mätkimässä sitä kilpailijaa, mutta jos heti alkuunsa olet käynyt pieksämässä sen, uhkauksellasi on oikeasti painoa, jos taas et, niin sua ei usko kukaan).
Tiukkaa linjaa vaan. Pelkällä pyytämisellä tai jees-miehen-kattellaan-tässä-mitä-tuleman-pitää-meiningillä et pääse yhtään mihinkään.
Etkä kysele enää mitään että haluatko jäädä vai et, tuolla tavalla avaimet on vaimon käsissä. Otat itse aloitteen käsiin kuin mies elikkä annat ehdot että tällä tyylillä mennään eteenpäin. Tietenkään et voi estää jos vaimos tekee eropäätöksen, mutta asiaa ei todellakaan kannata esittää niin, että päätös on vaimon elikä kysellä haluatko jäädä. Ilmoitat vaan että se peli loppuu NYT.