näin täällä

Seurustelin ex-tyttöystäväni kanssa kolme vuotta ja erosimme kaksi kuukautta sitten. Suhteemme oli vedellyt viimeisiään jo vähän aikaa ja loppui siihen kun hän oli yhden miehen luona yötä. (Kusetti ensin että oli viettänyt yönsä kaverinsa luona, jota en uskonut, mutta tunnusti joku aika sitten että oli ko. miehen luona. Seksiä eivät kuulemma harrastaneet, johon kyllä uskon.)

Välimme olivat viime viikkojen aikana lämmenneet taas uudelleen, olemme mm. käynyt kahvittelemassa ja puhunut pitkiä kaskusteluja siitä että haluammeko palata yhteen. Molemmilta on tuota halua löytynyt mutta sovimme, että mietimme asiaa ja punnitsemme kaikkea todella tarkasti, ettei tule uusia pettymyksiä.

Viikonloppuna olin ravintolassa oman seurueeni kanssa ja törmäsin ex-tyttöystävääni. Juttelimme jonkun aikaa ja hän kysyi että onko minulla eron aikana ollut naisia. Kerroin totuuden, että on muutama yhden illan juttu, mutta ei mitään vakavaa. Hän veti siitä herneet nenään eikä suostunut enää oikein minkäänlaiseen keskusteluun kanssani. Mustasukkaisuutta? Ilmeisesti...

Ilta päättyi siihen että minä tunnustin hänelle rakkauteni ja hän päätyi sänkyyn hyvän ystäväni kanssa. Hän kertoi asian itse kun kävi sunnutaina luonani kylässä..

Enää en tiedä yhtään mitä haluan. Välillä tuntuu että haluan jatkaa seurustelua mutta puolen tunnin päästä tunteet on aivan päinvastaiset. Jos jatkamme seurustelua, miten voin olla luonnollisesti esim. juhliessamme seurueessa jossa on hänen viikonlopun petikummpaninsa.(Siis ystäväni) Miten voin luottaa haneen enää, hänhän on valehdellut minulle?

Miksi kaiken pitää olla aina näin vaikeaa...
2616
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mitä siinä vollotat? Ette seurustelleet ko. hetkenä, joten molemmat olitte vapaita menemään. Luultavasti tuo oli kosto naiseltasi, koska olit kertonut harrastaneesi yhdenillan juttuja (mustasukkaisuutta aivan taatusti). Siis nyt teillä on "puntit tasan" ja voitte miettiä jatkoa.

Luulen että suhteenne tulee kuitenkin kärsimään noista jutuista, eikä palaa enää ennalleen- varsinkin kun tämä ystäväsi on siinä jatkuvasti muistuttamassa asiasta. Ja toisaalta, jos suhteenne ei onnistunut silloinkaan, ei se yleensä lämmittelemällä parane!

Äänestä

.. ja jatka eteenpäin! Asia painaisi sua kuitenkin eikä suhteesta tulisi mitään kuiteskaan.

Mutta varmista kuitenkin, että hän todellakin kävi siellä kaveris luona panemassa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oululainen. kirjoitti:

Seurustelin ex-tyttöystäväni kanssa kolme vuotta ja erosimme kaksi kuukautta sitten. Suhteemme oli vedellyt viimeisiään jo vähän aikaa ja loppui siihen kun hän oli yhden miehen luona yötä. (Kusetti ensin että oli viettänyt yönsä kaverinsa luona, jota en uskonut, mutta tunnusti joku aika sitten että oli ko. miehen luona. Seksiä eivät kuulemma harrastaneet, johon kyllä uskon.)

Välimme olivat viime viikkojen aikana lämmenneet taas uudelleen, olemme mm. käynyt kahvittelemassa ja puhunut pitkiä kaskusteluja siitä että haluammeko palata yhteen. Molemmilta on tuota halua löytynyt mutta sovimme, että mietimme asiaa ja punnitsemme kaikkea todella tarkasti, ettei tule uusia pettymyksiä.

Viikonloppuna olin ravintolassa oman seurueeni kanssa ja törmäsin ex-tyttöystävääni. Juttelimme jonkun aikaa ja hän kysyi että onko minulla eron aikana ollut naisia. Kerroin totuuden, että on muutama yhden illan juttu, mutta ei mitään vakavaa. Hän veti siitä herneet nenään eikä suostunut enää oikein minkäänlaiseen keskusteluun kanssani. Mustasukkaisuutta? Ilmeisesti...

Ilta päättyi siihen että minä tunnustin hänelle rakkauteni ja hän päätyi sänkyyn hyvän ystäväni kanssa. Hän kertoi asian itse kun kävi sunnutaina luonani kylässä..

Enää en tiedä yhtään mitä haluan. Välillä tuntuu että haluan jatkaa seurustelua mutta puolen tunnin päästä tunteet on aivan päinvastaiset. Jos jatkamme seurustelua, miten voin olla luonnollisesti esim. juhliessamme seurueessa jossa on hänen viikonlopun petikummpaninsa.(Siis ystäväni) Miten voin luottaa haneen enää, hänhän on valehdellut minulle?

Miksi kaiken pitää olla aina näin vaikeaa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu