Nokkakolarit lisääntyneet rajusti liikenteessä

Nokkakolarit jossa toisena osapuolena on ollut rekka ovat lisääntyneet viimeisen vuoden aikana.Liikennetutkijat ovat kummissaan, onko ihmisten ajokäyttäytymisessä tapahtunut jotain outoa muutosta.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/54307-karu-luku-julki-nokkakolareiden-maara-kasvoi-rajusti
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sietäisi kunkin tykönään laskea todennäköisyyksiä rekkaosumista. Puolen tunnin aikana vastaan tulee vaikkapa 70 autoa joista henkilö ja pakettiautoja 69 ja yksi rekka. Todennäköisyys osua juuri rekkaan on 1 70.sestä.

Irtisanomisten/velkaantumisen ja yleisen pahoinvoinnin ryydittämänä todennäköisyys osua juuri rekkaan on 100% koska henkilö on niin päättänyt.

Mikäpä siinä, kukin tekee raadolleen mitä haluaa mutta olisi syytä kehitellä poislähtöönsä sellaisia keinoja jotka eivät sotkeuta muita itsemurhaamiseensa. Rekka/veturikuski ei ole tarkoitettu apulaiseksesi lähtötohinaasi. Monille kuskeille apuna olo itsenne poistamisessa on raskas taakka... mutta siitähän te viis veisaatte kusipäät.

Äänestä

Valtateille tulee rakentaa "Dead End" liittymiä, jonka toiseen päähän on liitetty 2 metrin paksu teräsbetoniseinä.

Puhtaanapitolaitoksen auto korjaa jätteet kerran viikossa.

Äänestä

'mutta siitähän te viis veisaatte kusipäät.'

Kirjoitteletko tuonpuoleiseen? No oikeessahan sä oot, typerä tapa tehdä itsari
vaarantamalla muita ihmisiä, eikä onnistuminenkaan ole satavarmaa, pahim-
massa tapauksessa elämä jatkuu entistä kurjempana eikä ole enää kykyä
tehdä edes uutta yritystä.

Äänestä

viimeinen niitti on siinä kun kuralle menneiden bisnesten tai saatujen potkujen jälkeen rahoitusyhtiöstä tulee ilmoitus että teidän velaksi ostettu Audi tullaan hakemaan nyt pois,wannaben vaihtoehdot on tämän jälkeen vähissä joko muuttaa elintasoaan tai ajokäyttäytymistä.

Äänestä
  • Siinä vaiheessa kun elämä on romahtanut ei Audeilla ole enää mitään merkitystä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kas kummaa kirjoitti:

Nokkakolarit jossa toisena osapuolena on ollut rekka ovat lisääntyneet viimeisen vuoden aikana.Liikennetutkijat ovat kummissaan, onko ihmisten ajokäyttäytymisessä tapahtunut jotain outoa muutosta.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/54307-karu-luku-julki-nokkakolareiden-maara-kasvoi-rajusti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu